torstaina, joulukuuta 09, 2004

Juhlimme joulua, osa I

On se sitten varmaan uskottava. Hyvin materialistiseksi joulu alkoi muuttua 80-luvulla, 70-luku oli kulta-aikaa. Täytynee kysellä vielä mummolta, kuinka juhlittiin joulua joskus 50-luvulla. Tosin, kuten Birdy totesi, materialismi riippuu rahavaroistakin. Nykyään ihmisillä on enemmän rahaa, millä mällätä kuin 50-luvulla ja se näkyy.

Muutosta joulun materialismiin tuskin tulee. Jouluhan on kauppojen suurin sesonkiaika, eivät ne siitä luovu. Jossain vaiheessa voimme havainnoida, kuinka jouluvalot ja seppeleet ilmaantuvat kauppojen ikkunoihin jo lokakuun lopussa, kun kaikki kilpailevat joulumyynnistä. Lisäksi kakarat parkuvat nurkissa, kun pitää saada se uusin Bratz/Spiderman. (Sivuhuomio: en IKINÄ ostaisi kakaralleni Bratzia. Barbikin on normaali siihen verrattuna.)

On kuitenkin olemassa keinoja, joilla tehdä joulusta vähemmän stressaava. Alla muutama.

1. Hanki lahjat ajoissa. Siis ajoissa. Kesäale on hyvää aikaa.

2. Älä hanki lapsia. Jos kuitenkin välttämättä haluat tai sinulla on jo, hanki korvatulpat, ellet ole onnistunut kouluttamaan heistä epämaterialisteja.

3. Joulukuussa vältä keskustaa. Suorita ostoksesi lähiön pikkumarketeissa, mene keskustaan vain, jos on aivan pakko, mutta älä missään nimessä joulupäivien liepeillä.

4. Jos kuitenkin menet keskustaan, ota se huumorilla äläkä stressaa. Ota kaveri mukaan, jotta voitte kahdestaan hihitellä joulukrääsälle.

5. Tee jotain, mikä saa sinut hyvälle mielelle. Paitsi älä mene istumaan sen marketin joulupukin syliin, se on varattu lapsille. Se, että ole aikuinen lapsi, ei kelpaa syyksi.

6. Matkusta muslimimaahan, mielellään johonkin pikkukaupunkiin, jossa ei ole lisäksesi ketään länsimaalaista tai kristittyä. Siellä ei joulua juhlita. Vältä Israelia. Joulu ei periaatteessa ole juutalainen juhla, mutta kyllä ne sitä juhlivat ihan vain viihtyäkseen.

7. Tai mikä vielä parempaa: muuta sinne pikkukylään. Vältyt jouluhuumalta tyystin.

3 kommenttia:

Vera kirjoitti...

Höh. Ei me mitään joulua juhlita! :)
Nimim. "juutalainen".

Arawn kirjoitti...

Kuten sanoin, ette varsinaista joulua (teillähän on hanukka, joka on kuin joulu mutta ei sinnepäinkään). Mutta Israelissa ilmeisesti kuitenkin juhlitaan jonkinlaista joulua. Kyse tuskin on enää kristillisestä Jeesuksen syntymän juhlistamisesta vaan ihan pelkästä juhlimisesta, kun kaupat yms. laitokset ovat huomanneet, että kannattaa pitää isto pirskeet, kun muutkin pitävät.

Dyro kirjoitti...

Minun hurjin ja ehkä surkuhupaisin joulumuistoni on muutaman vuoden takaa Helsingin keskustasta. Oli aatonaatto, kaupungilla karmea tungos sekä kaduilla että kaupoissa. Torvikaiuttimet puskivat joululauluja, vaatteet hiostivat, reppu painoi, jalat lipsuivat muhentuneessa sohjossa ja Kolmen Sepän aukion yläpuolella synkällä taivaalla säksätti helikopteri, jonka pohjassa skrollasi ja vilkkui valoteksti "Iloista joulua Expertiltä."