Jännä mies on hakkaava mies

Nyt, kun kiltit miehet ovat poissa päiväjärjestyksestä, sananen vielä jännittävistä miehistä, joista Peggykin on kertonut. Jälleen termien sotkuisuus hämmentää. Jännittävä elokuva on hyvä asia, sitä on kiva katsoa. Jännittävä matka on upea kokemus. Mutta entä jännittävä mies? Silloin termi "jännittävä" saakin yhtäkkiä niskaansa oikean kielteisten mielleyhtymien vyöryn. Jännittävä mies imartelee, hurmaa, hakkaa, ryyppää, kiroilee, haukkuu ja tekee naisen elämästä helvettiä, joka on kuorrutettu satunnaisin kermavaahtonokarein, ainakin alussa.

Taas kysyn: miten tässä näin kävi. Miksi kiltti mies on ameeba ja jännittävä mies väkivaltainen psykopaatti? Näissä keskusteluissa kiltti ja jännittävä sulkevat toisensa ehdottomasti ulos. Kiltti ei ole jännittävä, ei ikinä ja jännittävän lähin kosketus kiltteyteen on se, kun hän hyppii kiltin päällä.

Suurin osa naisista ei halua kilttiä ameebaa. Se syö hermoja, ihan oikeasti. Suurin osa ei myöskään pidemmän päälle halua jännittävää psykopaattia. Toiset ymmärtävät sen alusta asti, toiset vasta otettuaan muutaman kerran turpaansa jännittävältä psykopaatilta. Kontrollifriikit ja turpaansaamisen rakkauteen sotkevat naiset ovat ihan oma lukunsa. Sitä paitsi, kaikki hakkaavat miehet eivät ole jännittäviä. Jopa ameeba voi oikein nurkkaan ahdistettuna käydä käsiksi, jos muuta keinoa konfliktin pakenemiseksi (= akan suun sulkemiseksi) ei löydy.

Monien naisten tielle ei koskaan osu jännittävää psykopaattia. Tämä ehkä järkyttää naisvihasaarnaajia, mutta on totta. Osa naisista ei edes ihastu näihin psykoihin eikä kiltin miehen kanssa rakastellessaan kuvittele naapurin jännittävää Jaskaa miehensä tilalle. Tämä ei silti tarkoita, että nämä naiset huolisivat kenet hyvänsä, joka on kiltti. Mutta on aina helpompaa syyttää naisia siitä, että nämä haluavat vain jänniä psykoja kuin hyväksyä, että itsessä voi olla ominaisuuksia, jotka eivät vain sytytä - niiden hyvien ominaisuuksien lisäksi.

Minun elämäni on yksi monien joukossa, mutta käytän sitä esimerkkinä. Ihastuin ensimmäistä kertaa ala-asteen jälkeen 17-vuotiaana. Minähän olin lihava tyttö ja lihaville tehtiin kyllä selväksi, mikä heidän asemansa pariutusmispelissä on, joten aiemmin olin vain onnistunut sulkemaan kaiken tehokkaasti ulos. Mies oli kiltti lapatossu. Ei siitä tietenkään tullut yhtikäs mitään ja hyvä niin.

Seuraaviin meni pari vuotta. Olin pidemmän aikaa kroonisen ihastunut erääseen, joka jätti minut hiukan kuin nallin kalliolle. Ei ihan, koska hän ei ikinä luvannut mitään, itsepä siinä nessuuni kerjäsin. Hän ei ollut ameeba, mutta kiltti kylläkin. Myöhemmistä tapauksista jännittävimmäksi voitaneen laskea se, joka festareilla viilsi itseään ja sopotti itsemurhasta. Mitään muuta jännittävää hänessä ei sitten ollutkaan. Viimeisin on nykyinen kumppanini. Osuin hänen kanssaan yksiin sattumalta, en tiennyt, onko hän kiltti, jännittävä tai psykopaatin oireilusta kärsivä. Kieltämättä minulla kävi tuuri, hän on sekä kiltti että jännittävä ja molempia myönteisesti.

Joo, elinhän minäkin sen hurrrjan, sekoilevan "nuoruuteni". Se tapahtui 19-vuotiaana ja kesti kolme kuukautta.