Pietari

Loppukesän lomamatkasta alkaa tulla tapa. Tänä vuonna tie vei Pietariin ja sieltä Suureen Novgorodiin, muinaisen Novgorodin pääkaupunkiin. Sen valtakunnan, joka eli ja kukoisti ennen Moskovaa, mutta joka joutui nöyrtymään nuoremman kilpailijansa edessä. Novgorodin Kreml on ehkä pienempi kuin Moskovan, mutta se on myös vanhempi.

Pietarista olen tarinoinut aiemminkin, mutta niin suuresta ja värikkäästä kaupungista riittäisi kerrottavaa muutaman kirjan verran. Matka taittui mukavasti venäläisessä turistibussissa, joka kustansi 12,5e suuntaansa. Niitä reissaa muun muassa Arkadian kadulta päiväsaikaan ja hyvin usein kyytiin mahtuu jokunen Venäjästä innostunut suomalainenkin. Venäjällä on runsaasti pikkufirmoja, jotka järjestävät halpoja "päivä Helsingissä" -matkoja, sillä vaikka se saattaa kuulostaa hassulta, Helsinki on eräällä tavalla Venäjälle yhtä kuin meille on Tallinna. Tänne tullaan rohmuamaan valtavia määriä tavaraa. Bussin tavaratila oli tupaten täynnä venäläisten ostoksia ja eräskin tyttö kehui saaneensa kengät niin halvalla, ettei Moskovasta ikinä - ainakaan tavallisesta kaupasta. Ennen rajaa pysähdyttiin vielä sekatavaramyymälään, mistä veneläiset ostivat lisää tavaraa, pesuaineita, maaleja ja kaikkea muuta irtilähtevää.

Tällä kertaa yövyimme hostellissa nimeltä Petrohostel, joka toimii samalla periaatteella kuin monet suomalaiset kansanopistot ja esimerkiksi Domus Academica: lukukausien aikana niitä asuttavat opiskelijat ja kesällä kaikenkarvaiset turistit, piipahtavaiset ja muut maksukykyiset kylähörhöt.

Petrohostel on varsin mukava ja siisti hostelli. Yö kahden hengen luksushuoneessa maksoi 900 ruplaa, mikä tekee vajaa 13 euroa hengeltä. Huone oli tilava, sängyt olivat erilliset, mutta yhteen työnnetyt, katon rajassa nökötti tv, josta näkyi vain pari kanavaa ja nurkan täytti suuri jääkaappi. Lattialta löytyi vedenkeitin ja jääkaapin päältä kaksi teekuppis - venäläisten himo teehen on suuri. Tämän lisäksi käytössämme oli keittiö, joskin sen varustus oli melko rajoittunut (pari lautasta, kattiloita ja jokunen haarukka). "Luksus" merkitsi ilmeisesti jääkaappia, sillä edellisellä kerralla maksoimme 600 euroa huoneesta, missä ei ollut jääkaappia. Suihku ja wc olivat yhteiset naapurihuoneen kanssa. Sitä asuttivat kaksi miestä, mahdollisesti isä ja poika, jotka eivät vaivautuneet vetämään vessaa jälkeensä.

Vessan vetämättömyys ja ylipäätään yleisten tilojen jättäminen silleen sotkemisen jälkeen asettuu uomiinsa, kun ajattelee, kuinka Venäjällä asiat ylipäätään hoidetaan. Kun sinut on kerran hyväksytty tuttavapiiriin, voit olla varma huomiosta ja huolehtimisesta, mutta niin kauan kuin olet vieras, sinulla ei ole juuri väliä. Asioista, jotka ovat yhteisiä vieraiden ihmisten kanssa, kuten vaikkapa yleiset vessat, ei juuri välitetä; kuinka monessa paikassa on lähinnä sääntö, että yleisestä vessasta puuttuu AINApytyn kansi? Yleisen siisteyden ja järjestyksen ylläpito ei kiinnosta, porraskäytävät haisevat virtsalta, ovat likaisia ja pimeitä, kun lamput on rikottu eikä ketään kiinnosta vaihtaa uutta, roskia heitellään surutta pitkin poikin, likavedet tyhjennetään Nevaan ja vessoista varastetaan muoviset osat myytäväksi eteenpäin.

Toisaalta, vasta sitten sitä todella tuntee olevansa Venäjällä, kun menee vessaan ja toteaa sen olevan haiseva, likainen, ilman pytynkantta, hämähäkinseittejä nurkassa ja lamput rikki. Jotain kertoo jo se, että rajan tällä puolella sijaitsevassa kaupassa vessan oveen on kiinnitetty vain venäjäksi teksti: "siivotkaa jälkenne".

Käveltyä tuli runsaasti, kun vaeltelimme ympäri Pietaria etsimässä ravintoloita, levyjä, kenkiä ja kankaita. Ensimmäinen ravintolareissu oli todella hienoamakuelämys. Hinta oli vain hitusen halvempi kuin Suomessa, mutta annos oli maultaan upea. Leivitetty kananrintapala, joka oli täytetty mausteilla ja öljyllä, kastiketta ja uunissa kypsytetty omena! Kyllä sanoisin syöneeni Pietarissa paljon paremmin kuin jossain Pariisissa ikinä.

Kenkiä ostin kahdet, siroja, venäläistyylisiä. Kyllä niitä kaikennäköisiä saapikkaita ja piikkikorkoja hämmästellen katseli. Ompelijat innostuisivat löytämästäni kaupasta, mistä haalin muun muassa mustaa puuvillasamettia alle 10 eurolla metri ja pitsikangas oli vielä halvempaa. Mieheni rohmusi hirmuisen määrän levyjä, joita hänen tuttavansa kaupittelee sitten eteenpäin täällä Suomessa. Täältä on nimittäin hirvittävän hankala saada venäläisbändien levyjä. Esimerkiksi Arian Zhivoi Ogon (Elävä tuli) -dvd:tä ei saa tilattua edes netistä. Onneksi löysin sen Ostoskeskus Pikin musiikkimyymälästä, Kosmoksesta.

Kuriositeettina kaupoista: kuinka monessa levykaupassa olette nähneet myytävän sekä piraatteja että aitoja tuotteita? Kokeilkaa venäläisiä levykauppoja. Vai mitä sanotte esimerkiksi Britneyn levyn mp3 -versiosta. Aito on. :D

Itse en jaksanut enää katsella nähtävyyksiä sen ihmeemmin, kun minua on niiden ympärillä juoksuteltu runsaamman puoleisesti. Talvipalatsista kieltäydyin tykkänään. Mieheni suunnisti sinne ja minä basaarille, mistä löysin kauniit kengät, mutta en huivia, vaikka kolusin paikkaa ristiin rastiin.

Jos jotakuta kiinnostaa, voin toki suositella erinäisiä paikkoja Pietarissa. Peruslevykauppoja on joka nurkassa, mutta erityisesti raskaampaan musiikkiin keskittynyt Castle Rock sijaitsee Ligovski Prospektilla, melkeinpä Moskovan juna-asemaa vastapäätä. Se on porttikongissa, täytyy vain kävellä varsin rähjäisen sisäpihan yli, toisen kongin ali ja kääntyä oikealle, mistä löytyvät portaat kellarikauppaan.

Ylitsa Rubinshteinin loppupäässä on mukava, halpa ja hyvää ruokaa tarjoava kiinalainen. Lounas maksaa siellä halvimmillaan 100 ruplaa. Muita hyviä ruokapaikkoja ovat Y tjoshi na blinax (Tädin blineillä), Tshainaja lozhka (Teelusikka) ja Sladkoeshka (makeansyöppö eli suomeksi herkkuperse). Ensimmäinen on hyvin viihtyisä ketju, joka on sisustettu raskailla puuhuonekaluilla, ja joka tarjoaa erinomaisia blinejä ja muita pääruokia vähän halvemmalla kuin perusravintolat. Tshainaja lozhka on enemmän ruokalatyyppinen pikaketju, jonka blinit ovat kerrassaan herkullisia ja halpoja. Sladkoeshka tarjoaa nimensä mukaisesti kaikkea makeaa aina jäätelöstä kekseihin ja kakkuihin, mutta sen ruokalistalla on myös salaatteja ja pientä suolaista, kuten esimerkiksi kaalipiirakoita.

Vladimirskii prospektilla on vieri vieressä kenkäkauppoja, ei mitään huippuhalpoja, mutta hyviä kuitenkin. Alennuksia kannattaa kytätä. Apraksin pereylokilta pääsee kunnon basaarille, josta sitten löytääkin kaikkea, mitä sielu sietää. Dostojevskin ja Vladimirskajan metroaseman vieressä on Kyzntshnyi rynok, katettu ruokabasaari, jollainen löytyy myös Sennaja -nimisen ostoskeskuksen takaa. Yllättäen basaarinkin nimi on Sennaja... Melkeinpä Sennajan ostoskeskusta vastapäätä on ostoskeskus Pik, molemmat hyvin moderneja eivätkä niiden kaupat ole halvimmasta päästä.

Tästä ensi hätään. Lisää vinkkejä, kunhan pääsen koluamaan Pietaria tarkemmin ensi syksynä, kun lähden sinne vaihtoon. Seuraava kirjoitukseni tutustuttaakin sitten arvoisat lukijani Suureen Novgorodiin, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!