torstaina, joulukuuta 15, 2005

Tonttuleikkiä myyjäisissä

Syksyn viimeinen luento on ohi. Onneksi. Luentofrekfenssini on tainnut olla matalin vuosiin. Yksi selitys on työ, toinen on se, että minä en vain viihdy luennoilla. Niillä on ahdistavaa. Meitä on ryhmässä viisi tyyppiä, joista ne neljä muuta tuntevat toisensa, mutta minä en heitä. Lisäksi he ovat pääaineopiskelijoita, minä vain sivuainehalpamakkara. Ja jos tässä ei ole kylliksi, tunnen itseni useimmiten talipalloksi tunneilla. Teen sellaisia virheitä, että jos se olisi fyysisesti mahdollista, haluaisin potkaista itseäni päähän. Haahuilen jotain, opettaja iskee skarppina ja epähuomiossa vastaukseni on jotain ihan muuta, kuin mitä piti.

Minä en osaa enää venäjää.

Joululahjoista en ole ottanut tänä vuonna stressiä. Toivon, että lauantaina olisi vielä jotain joulumyyjäisiä, joista voisin käydä napsimassa parhaat palat päältä tai jos ei, suksin Kiseleffin taloon ostamaan jotain kallista (siellä on kaikki kallista) käsityömateriaa.

Siitä, ettei kykene ystävystymään, on muuten joulun aikoihin iloa. Lahjalistalla ovat vain äiti, mies (pikkuveli ehkä, mitä 13-vuotias jätkä toivoo? Siis muuta kuin pornoa...) ja kaksi vanhaa ystävää. Ja no, yhdelle uudemmalle kans, kun sekin hommasi minulle. Joulukorttejakaan en jaksanut vääntää, joko teen ne itse tai en lähetä lainkaan. Yhtenä vuonna tein korttien sijaan joulupipareita. Sitä voisi tietysti harkita. Tein niistä tähdenmuotoisia ja koska minulla ei tietenkään ollut kyllin suurta tähtimuottia, jouduin soveltamaan. Piirsin pienen tähtimuotin ääriviivat paperille ja mittasin viivottimella sopivat pituudet sakaroille ja niiden väleille saadakseni isomman. Tähteen piti nimittäin mahtua teksti "hyvää joulua X".

Ja ostin minä itsellenikin joululahjan etukäteen, elämäni ensimmäisen DVD:n, North & South. Kyseessä on Elizabeth Gaskellin romaaniin, 1800-luvun teollistuvaan Englantiin sijoittuva neliosainen minisarja. BBC:n tuotantoa ja myönnän, että olen heikkona BBC:n historiallisiin draamoihin. Ennen pitkää hyllyssäni seilaavat myös Pride and Prejudice (ainoa oikea Elizabeth on Jennifer Ehle, Keira Knightley ei voi piestä häntä - mutta kai se uusi täytyy sitten kuitenkin nähdä) ja Wives and Daughters. Päätökseen hankkia North & South vaikutti vahvasti herra Thorntonin hahmo. Mutta en kerro enempää, ettei maineeni mene.

On vain yksi sarja, jonka hyvin kernaasti ottaisin DVD:nä, mutta sitä ei järkyttävää kyllä ole julkaistu! Mutta edelleen, Daria on idoli. Ainoa idoli.

1 kommentti:

CAPS kirjoitti...

Ah, nyt on pakko kommentoida, vaikka tähän asti olenkin vain tyytynyt lueskelemaan tekstejäsi. Daria on idoli! Vaikka DVD:ltä ei Dariaa tosiaan taida löytyäkään, niin netistä olen löytänyt näitä ihanuuksia jonkun verran. :) (hyi hyi, pian "laitonta mutta ei rangaistavaa", vai miten se nyt menikään...). Dariaa on vielä addiktoivampi kuin Gilmore Girls. :D