Uskoisinko Jumalaan?

Minä olen siitä hassu ei-uskova, että olen käynyt konservatiiviuskovien raamattupiirissä, lukenunut raamatuntutkimusta, pitänyt pienenä Lasten Kuvaraamattua lempikirjanani ja perehtynyt myös varsinaiseen (luterilaiseen) Raamattuun. Yksin en toki ole, teologisesta meitä löytyy kourakaupalla, mutta olenpa ainakin pohtinut asioita.

Minä en usko Jumalaan. En koe sitä varsinaisesti valintakysymykseksi vaan olemassaolevaksi faktaksi. En ole havainnut mitään merkkejä Jumalan olemassalosta, en edes heikkoa, henkistä aavistusta. Konservatiivit ovat usein minulle selittäneet, että se on kahden kauppa, joku palikka tulee Jumalalta ja joku ihmiseltä, mutta en oikein koskaan ole ymmärtänyt. He ovat innokkaita vetoamaan jumalallisiin paradokseihin, mikäli joku asia on selvästi epäjohdonmukainen, mutta muilta uskonnoilta samaa ei suvaita. Muiden epäjohdonmukaisuuksia ei paradokseilla voi selittää, ne vain osoittavat, kuinka väärässä muut uskonnot ovat.

Vanhan ja Uuden testamentin Jumalat ovat varsin erilaisia. VT:n Jumala, Jahve, El tai Elohim (Elin monikkomuoto, muuten) on nurkkakuntainen sadisti. Hän on selkeästi vain ja ainoastaan Israelin jumala, ei kenenkään muun. Tästä kertoo jo se, kuinka innokkaasti Jahve usuttaa kansaansa Luvatuun maan asukkaiden kimppuun käskien vihkiä tuhon omaksi niin miehet, naiset kuin lapsetkin. (Tämä ei muuten ollut normaalikäytäntö Välimeren alueella ja oli varmasti omiaan antamaan israelilaisista hyvin väkivaltaisen ja raa'an kuvan . Tavallisesti näet voitetun kaupungin miehet surmattiin ja naiset ja lapset myytiin orjiksi. Israelin jumala ei kuitenkaan halunnut tahrata kansansa rodullista puhtautta, joten myös naisten ja lasten oli kuoltava. Ei varmasti ollut tavatonta, että orjatyttö synnytti isännälleen lapsia, mikä olisi merkinnyt vieraan veren sekoittumista israelilaiseen.)

Kuvaavaa on myös Jahven roolin hienoinen muuttuminen. Alussa Jahve on vain yksi jumalista, Israelin jumala, joskin voimakkaampi muita. Myöhemmin hän on jo varsinainen jumala, muut kansat vain palvovat typeryyksissään kuvia (voidaan kyllä kysyä, että mitäs he sitten palvoisivat, koska Jahve on varattu Israelille). Mutta Saatanaa ei ole - Saatana ilmaantuu ensimmäisen kerran vasta Kuningasten kirjoihin (Kohdassa, jossa kuningas Daavid suorittaa väestönlaskennan, mikä on suuri synti. Sama kohta löytyy aikaisemmista Samuelin kirjoista, mutta siellä Daavidin korvaan ei kuiskuttelekaan Saatana vaan itse Jahve. Jahve siis ensin ajaa Daavidin tekemään syntiä ja sen jälkeen vaatii Daavidilta katumusta, kun tämä on syntiä tehnyt ja Daavidhan kilttinä poikana katuu.)ja myöhemmin Jobin kirjaan ollen niissäkin pelkästään Jahven käskyjä totteleva vasalli. Jahve siis edustaa VT:ssä sekä pahaa että hyvää, hän on tuomari, antaja ja rankaisija samalla kertaa. Ennen kaikkea Jahve on reilu, hän ei väitäkään olevansa pelkästään hyvis, vaikka samalla kurmottaa ihan reippaasti omaakin väkeään, jos väki ei ole hänelle mieliksi.

UT:n Jumala sen sijaan on huijari. Tässä vaiheessa Saatanasta on tullut hänen vastapelurinsa, se, jolle kaikki huonot puolet voidaan kasata. Siinä missä Jahve otti reilusti vastuun sekä hyvistä että pahoista töistään, Jumala vierittää vastuun ilkitöistä Saatanalle. Hän on kaikkitietävä, ikiarmollinen ja huippuhyvä - hän nyt vain sattumalta loi Luciferin, joka vajosi Saatanaksi. Ja jos oletetaan, että Jumala on kaikkitietävä, hän tuntee myös tulevaisuuden. Hän siis tiesi, että Lucifer lankeaa ja silti loi tämän ihan tieten tahtoen. Kuinka hyvä on Jumala, joka tuo maailmaan pahuuden?

Toinen, mikä minua on UT:n Jumalassa häirinnyt, on hänen Tuomarin roolinsa. Tämä heppu (sillä heppu hän vaikuttaa olevan) määrää kevyesti ihmisiä ikuiseen kadotukseen ainoana varsinaisena perusteenaan se, että nämä eivät usko häneen. Sillä ei ole merkitystä, kuinka huimia rikkomuksia ihmisen tilillä on. Koko elämänsä kiltisti elänyt ja muille hyvää tehnyt päätyy Helvettiin siksi, ettei hän usko, kun taas sarjamurhaajaa ja -raiskaaja pääsee Paratiisiin, koska hän katui kuolinvuoteellaan ja uskoi Pyhään Kolminaisuuteen.* Tämä sotii niin pahasti minun oikeustajuani vastaan, että puistattaa. Eikä tässä kaikki; kaikkihyvä Jumala ihan oikeasti tuomitsee ihmisiä ikuiseen kidutukseen (juutalaisten helvetin, Gehennan, tuli ei sentään pala ikuisesti). Minun silmissäni sellainen Jumala on kaukana hyvästä ja armollisesta. UT:n Jumala sanoo: "jos et leiki niinku mä haluan, mä potkin sua munille". Ja sitten tällaista Jumalaa tulisi palvella ja kunnioittaa. Eh?

Minä olen aikoinani rehellisesti ja reilusti pohtinut, että uskonko. En usko. Joku sanoi, että kannattaisi varmuuden vuoksi uskoa, mutta se olisi huijaamista. Jos Jumala katsoo parhaaksi tuomita minut Helvettiin siksi, että olen ollut rehellinen, olkoon niin. Minä en leiki sadistien kanssa. Jos minun täytyisi valita, ottaisin Jahven ja ryhtyisin juutalaiseksi. Jahve sentään on rehellisesti myös kenkku ilkimys. Kristittyjen Jumala näyttää pulmuselta pökkien samalla toisella kädellään ihmisiä ikuiseen tuskaan ja kadotukseen. Jos se ei ole sadismia, mikä on (ja Allah on ihan samanlainen kuin Jumala tässä mielessä)?

Ja sitten minulta kysellään, miksi en usko. Tietenkään uskovat eivät ajattele näin, eiväthän he muuten uskoisi. Mutta minä myönnän, että minusta on joskus vähän kummallista se, kuinka itsepäisesti Jumalan täydellisestä hyvyydestä halutaan pitää kiinni samalla, kun väitetään, että Jumala on "täydellinen". Itse en käsitä, kuinka joku voi olla täydellinen vain puolikkaansa - sillä kaikkihyvä ja ikiarmollinen Jumala on puolikas. Täydellisyyteen kuuluvat niin valo kuin pimeys, niin hyvyys kuin pahuus. Minun silmissäni täydellisen Jumalan on oltava sekä hyvä että paha.

Mutta minusta tuntuukin, että tämä on enemmän ihmisten kuin Jumalan juttu. Juutalaiset jostain syystä hyväksyvät pimeyden omassa jumalassaan, kristityt eivät.


*Tiedän kyllä sen "armosta vaan ei teoista"-ajatusmallin, joka kristityillä on - satun vain itse olemaan jossain määrin eri mieltä. Raamislaiseni aikoinaan paheksuivat suuresti muita uskontoja, joissa tavoitteeseen päästään omin voimin, joko tekemällä runsaasti hyvää tai valaistumalla. Eivät ehkä tulleet ajatelleeksi, että muut näkevät kristinuskon armon ihan yhtä absurdina kuin he näkivät muiden pelastustiet.