keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2005

Sukupuuton partaalla

Kyllä minäkin seurailin sitä lapsettomuusmyrskyä, joka hetken aikaa kuohui blogistanian vesilasissa. Sediksen kaikkia juttuja en jaksanut lukea, koska haluan edes kesällä pysyä erossa kaikista niistä lainauksia täynnä olevista esseistä. Russell ei ole ihan niin kiinnostava ja jutut olivat hiukan liian pitkiä tämän madon makuun. Ja se "perusarvo" -nillitys aiheutti allergiaa. Jos haluaisin hienostella, kiskoisin tästä seuraani Sakaranahon ja muita uskontotieteen ynnä muiden tieteenalojen mammutteja, mutta en jaksa. Toteanpahan vain, että ainoastaan jumalalta huolin vastauksen siihen, mitkä ovat "perusarvot". Kaikkien muiden vastaukset sijoittuvat akselille "yritän argumentoida jumala-argumenteilla". (En sitten voinut välttää Sakaranaho -lainaa. Lukeaa, jos huvittaa, joku meikäläisen tenttikirja se oli, varmaan uutta retoriikkaa.)

Mutta se Kutrin kakkonen oli täyttä asiaa alusta loppuun tiiviissä paketissa. Wau. Voisin allekirjoittaa jutun melko sellaisenaan. En tiedä, millaista lapsellisen elämä on, mutta minulle on 10 vuotta nuoremmassa pikkuveljessä ihan tarpeeksi. Eivät minua itse asiassa vauvat haittaa. Kyllähän ne huutavat, haisevat, puklivat syliin, pissivät pöydille ja kakkivat petiin, mutta se on vauvojen hommaa. Vauva on avuton ja vauvalla on lupa kakkia ihan mihin se ikinä haluaa kakkia. Vanhemman tehtävä on siivota kakki pois ja ruokkia vauva. En minä nyt puklista, pissistä, huudosta ja kakista tykkää, mutta jos minulla vauva olisi, hoitaisin homman, koska se kuuluu hoitaa. Nämä olivat ne miinukset, toki vauva myös esim. hymyilee ja kikattaa ja tuhisee söpösti.

Mutta ne vanhemmat lapset! Ne minut hulluksi ajavat. Pikkuveli on pieni hirviö. Kyllä, rakastanhan minä sitä hirviötä, mutta en totta mooses halua sellaista itselleni. Ja jos temperamentti on yhtään perinnöllistä, en uskalla ottaa riskiä - olin kuulemma itse lapsena vielä pahempi eikä minulla ole mitään syytä epäillä sitä.

Toki vikaa on vanhemmissakin. Jos kakara solvaa kaupassa äitiään tyhmäksi ja idiootiksi, koska ei saa haluamaansa lelua, tekee mieli heivata molemmat rotkoon. Kakarat ovat itsekkäitä eikä niille ole kehittynyt minkäänlaista myötätuntogeeniä. Se tulee vasta myöhemmin jos on tullakseen. Siksi ala-aste voi olla tappava paikka kiusatulle, koska sen ikäisille myötätunto on asia, joka löytyy sanakirjasta kohdasta "M".

Muistanpa erään myöhäisen illan, kun odottelin junaa englantilaisella pikkuasemalla, kenties Wokingissa tai jossain muualla Hampshiren lähistöllä. Likellä istui kaksi teinityttöä, joista toinen soitti äidilleen ja vonkasi taksirahaa. Sitä ei tullut, joten puhelun loputtua tämä neitonen haukkui ystävälleen äitinsä "vitun huoraksi". Että ensin kantaa pentua mahassaan 9kk, synnyttää, hoitaa, imettää, pukee, ruokkii, kantaa huolta ja sitten kutsutaan "vitun huoraksi", koska ei saada taksimatkaa?

Ja sitten pitäisi synnyttää näitä huorittelijoita, koska se on "perusarvo" ja ihmiskuntaparka kuolee muuten sukupuuttoon. Toivottavasti kuoleekin! Mikä todennäköinen vaihtoehto lajille, jolla on yli 6 miljardia jäsentä...

tiistaina, heinäkuuta 26, 2005

Savusukellus

Kiukkuilin absolutistin syrjinnästä. Nyt kiukkuilen tupakoimattoman syrjinnästä. Tämä ei ole niinkään baarien tai julkisten tilojen vika. On toki harmi, jos tupakoimattomien puolta ei ole eristetty tupakoitsijoiden puolesta sen ihmeemmin kuin osoittamalla toiset toiselle puolelle ravintolaa, mutta erityisesti isossa paikassa se ei kauheasti haittaa ja monissa pienissä ravintoloissa ei joko saa polttaa tai ei juuri törmää polttaviin ihmisiin. Baareissa en käy osittain tästä syystä, inhoan sitä tupakansavun löyhkää.

Mutta ne yksityiset ihmiset. Eivät kaikki, on kohteliaita tupakoitsijoita, jotka eivät polta ollessasi kanssasi kahvilla pari tuntia. Sitten on niitä, jotka haluavat AINA mennä istumaan tupakoitsijoiden puolelle - ruokaillessakin. Ja minulta menee ruokahalu sitä savua haistellessa. Minua niin korpeaa se, että minun odotetaan vetelevän niitä myrkkykaasuja keuhkoihini siksi, että herranterttu ei voi ajatella nenäänsä pidemmälle ja tajuta ilman riitaa ja tappelua, että hänen tupakointinsa voi oikeasti häiritä sellaista, joka ei itse polta. Erityisen ärsyttävää se on silloin, kun kyseessä on ystävä. Kai se nyt voisi hiukan ajatella minuakin?

Minä kyllä kieltäydyn kunniasta ensi kerralla. Jos haluavat välttämättä polttaa kahvilla, hyvä, polttakoon. Minä juon kahvini seurassa, joka ei polta.

maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Kokkisota

No niin, nyt on käyty Pariisissa. Muusta myöhemmin, mutta ensin ruoka. Suomalaista ruokaa ja ruokakulttuuria yleensä kun on moitittu niin onnettomaksi ranskalaiseen verrattuna, katselin ja maistelin tilannetta hiukan "sillä silmällä" paikan päällä. Pariisi on tietysti Pariisi eikä sitä pidä ottaa koko Ranskaa edustavana otoksena, mutta koska en juuri tunne Suomessakaan kuin helsinkiläisiä paikkoja, katson, että voin vertailla näitä kahta hieman.

Aamiainen: Molempina päivinä sama aamiainen hotellilla, croissant, sämpylä, kaakao/kahvi/tee valinnan mukaan, marmeladia, voita, appelsiinimehua. Aamiaisesta pidin kovin, croissantit olivat rapeita, sämpylät sisältä pehmeitä ja ulkoa sopivan kovia, kaakao herkullista. Ystävä kehui kahvia. Appelsiinimehu maittoi jopa tällaiselle appelsiinimehun inhoajalle.

Lounas: Lauantaina kiinalaisessa pikaruokalassa, sunnuntaina patongit kahvilassa. Kiinalainen ruoka oli ihan hyvää, nuudeliannokseni näytti maistuvalta, tummalta ja tuoksui mukavasti. Seuralainenkin piti Chop Suyestaan. Miljöö oli sellainen pikapaikan miljöö, muovituolit ja niin edelleen. Patongit olivat ok.

Iltapäiväkahvi: Samalta se maistui kuin Suomessakin. Lauantaina cappuccino, hiukan karvas, mutta ainahan se, ja sunnuntaina kahvi - ilman maitoa. En jaksanut vinkua kermaa, koska se olisi maksanut varmaan 2e lisää ja join kahvini mustana ja ylimakeana.

Illallinen: Tästä riittääkin enemmän juttua. Lauantaina kävimme italialaisessa paikassa, jonka hintataso oli ihan samaa kuin suomalaisten vastaavien. Itse otin jotain antipastoa ja seuralainen ison salaatin. Valitettavasti seuralaisen salaatista löytyi lihaa ja seuralainen on kasvissyöjä, joten hän oli varsin pettynyt. MOka oli kuitenkin hänen, sillä tavasimme ranskalaisia ruokalistoja eikä hän ymmärtänyt, mitä kaikkea salaatti sisälsi. Oma annokseni sisälsi vihreää salaattia, parman kinkkua, tonnikalamössöä, hunajamelonia, juustovihanneksilla päällystettyä ciabattaa ja kahta eri juustolaatua uitettuna balsamiviinietikassa. Kyllähän se meni, mutta ei se mitenkään ihmeellinen ollut. Pieni ja hassu, maut eivät olleet tasapainossa, salaatti liian karvasta.

Sunnuntaina kävimme thaimaalaisessa ravintolassa. Tilasin jättikatkarapuja keisarillisessa kastikkeessa, seuralainen otti paistettua riisiä vihannesten kera. Jälkimmäinen oli pettymys, öljyssä uitettua riisiä, jonka seassa lillui muutamia, surullisen näköisiä salaatinlehtiä. Itse sain kaksi saaterin isoa jättikatkarapua. Kastike maistui ihan kohtuulliselta, mutta syötävää oli vähän, rapujen kanssa sai taistella (olivat kuorineen päivineen) ja vihannekset oli pilkottu ikään kuin ne olisi kaivettu kaupan pakastimesta eivätkä olisi tuoretta päivää nähneetkään.

Muita yleisiä huomioita: Ravintoloissa oli tai ei ollut pöytäliinoja. Italialainen paikka oli sisustukseltaan oikein hieno, thai -paikka hiukan valjumpi ja pikakiinalainen aika nuhruinen. Liinojen päällä oli kaikkialla vaaleaa paperia, myös hienossa italialaisessa. En sitten tiedä, miten tämä paperisysteemi on hienompi kuin Suomessa yleisesti käytetty "lasilevy liinan päällä" -systeemi, kun joku jaksoi rutista, ettei Suomessa käytettäisi pöytäliinoja...

Hintataso oli samaa Suomen kanssa tai kalliimpaa. Kahvi ja kaakao ynnä muut juomat olivat pöyristyttävän hintaisia. Kaakao kermavaahdon kera maksoi 5,3e emmekä olleet edes ydinkeskustassa tai pahimmassa turistirysässä. Helsingissä Mbarista saa valtavan kaakaon kermavaahtoineen kolmella eurolla. Ja se maistuukin paremmalta. Cappuccino maksoi vaivaiset 4,8e. Kiinalaisissa/thaimaalaisissa paikoissa listahinnat olivat halvempia kuin Suomessa, mutta vastaavasti annokset olivat pienempiä, joten ruoka ei oikeasti ollut yhtään halvempaa.

En sitten tiedä, missä ihmeen luolissa kävimme, kun emme tunnistaneet Ranskan erinomaisuutta verrattuna Suomeen. Toki emme verranneet ranskalaista keittiötä suomalaiseen vaan sitä, millaista ruokaa Ranskasta saa verrattuna siihen, millaista saa Suomesta. Ja täytyy sanoa, että kurjimmassakin kiinalaisessa olen Suomessa syönyt paremmin kuin Pariisin "hienossa thairavintolassa" ja sama pätee siihen italialaiseen. Että tsori, minä olen taipuvainen kallistumaan Suomen kannalle tässä asiassa.

Paitsi yksi asia oli selkeästi paremmin kuin Suomessa. Jäätelö! Se on kallista, mutta on se vaan niin saamarin hyvää.

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005

Absolutistikin on ihminen

Muutama asia, jotka nyrhivät absolutistia silloin tällöin.

1. Menet hauskoihin juhliin, joihin on varattu jos minkä sorttista likööriä, viiniä, vodkaa ja boolia, jonka alkoholipitoisuus lähentelee lainvastaista. Siirryt muiden muassa kohti viinaksien tarjoilua ja kärkyt alkoholitonta versiota, joko itse etsien tai hienommassa paikassa tarjoilijalta tivaten. Tarjoilija osoittaa sinulle halvinta mahdollista appelsiinimehua. Appelsiinimehua! Sitä samaa, jota ostat kaupasta 40 sentillä litra. Tai mikä vielä pahempaa: tarjolla on vain vettä, suoraan kraanasta. Koska sinulla on jano, otat mehusi/vetesi ja vaellat allapäin pois. Pitäkää tunkkinne perkele. Onko se nyt liikaa vaadittu, että pileisiin hommataan jotain muutakin alkoholitonta kuin vettä tai appelsiinimehua? Eivät ne hienommat mehut nyt niin paljon maksa.

2. Menet ravintolaan tuttaviesi kanssa, tilaatte maistuvat annokset ja tsädäm, tuttaviesi eteen ilmestyvät kimaltelevat aperetiivilasit. Vinkkaat oitis tarjoilijalle, että hei, en juo, saanko alkoholittoman aperetiivin. Tarjoilija pudistelee päätään, ei oo, ei tuu, maksaa lisää ja kun kieltäydyt maksamasta, poistuu hämmästellen hullua, joka ei juo. Siinä sitten katselet, kun muut ryystävät aperetiivejaan ja vannot, että tänne lafkaan ei toiste tulla. Näin voi käydä myös aterian jälkeen, kun tuodaan jälkipaloiksi viinaa. On huonoa asiakaspalvelua olla varaamatta alkoholittomille alku/jälkipalajuomaa, jos sellainen on ylipäätään tarjolla. Minä en toiste sellaisessa läävässä asioi.

3. Menet baariin. Siellä on joku hämärä happy our, kalja tai viina ylipäätään maksaa vain euron. Kiva. Hipsit tiskille kysymään, saisitko vaikka mehun eurolla. Ei oo, ei tuu. Voipa baarimikko vielä mulkaista sinua pahasti, mikä saatanan absolutisti. Ja lasi mehua nyt maksaa yleensäkin vähemmän kuin kalja, mutta väliäkö hällä. Tarjoukset ovat ryyppääjille. Yksi syy lisää olla käymättä baareissa...

4. Hengailet sukukekkereissä tai jossain vastaavissa bileissä, joissa on esimerkiksi äitisi, jonka pitäisi tietää ainakin periaatteessa, että et juo. Tuttavat tulevat jatkuvasti luoksesi tyrkyttämään viinaa, välillä äiti muistaa sanoa, että ei se juo, välillä tulee kysymään itsekin, otatko punaviiniä. Kummisetä naureskelee hyväntahtoisesti, että mitähän se tuollainen on, ottaisit nyt lapsi vodkaa! Sukulaiset juopuvat ja ryhtyvät keskustelemaan seksistä. Sinä karkaat lähimmälle bussiasemalle ja ostat menolipun Rovaniemelle.

5. Joku tarjoaa sinulle juotavaa ja kieltäydyt. Sehän ei käy, pitää selittää miksi. Olet kauan sitten lakannut tarinoimasta tekosyitä lääkekuureista ja alkoholiyliallergiasta, joten sanot reippaasti, että et juo, olet abso. Toisen naama venähtää. Siis mitä helvettiä, ABSOLUTISTI. Miksi? Löikö sun isä sua pienenä? Kuoliko äitisi viinaan? Oletko Jehovan todistaja? Hyvällä tuurilla pääset tyypistä eroon sanomalla, että et vain tykkää. Outona hän kyllä sinua pitää, mutta vaikenee. Jos kyseessä on vaikeampi tapaus, pääset hänestä eroon vain väittämällä olevasi Jehovan todistaja. Ero onkin sitten lopullinen.

tiistaina, heinäkuuta 19, 2005

Äitii, mä en haluu parturiin!

Ensi perjantaina tämä olio pakaa kimpsunsa ja kampsunsa ja viilettää Pariisiin hummaamaan. Se on hienoa. C'est trés amusant. Mais! Joudun menemään parturiin. En ole käynyt parturissa yli vuoteen ja tukka hapsottaa mihin sattuu. Pakko mennä. Vaan en tahdo, enenenen. Aaaaargh! Vihaan partureita. Ne juttelevat minulle! Ja väittävät, että tukka pitää muotoon X vaikka haluaisin muodon Y. Enkä halua blondeja raitoja enkä oranssia väriä enkä itsetietoista "minä olen Jumalasta seuraava" -kampaajaa. Enkä halua maksaa naislisää siksi, että suorista hiuksistani leikataan 5-10 senttiä pois.

Mutta kai se on pakko. Ynh.

perjantaina, heinäkuuta 15, 2005

Ranska II

Jaques Chirac ei pidä suomalaisesta ruoasta ja lipsautti aiheesta ikävän kommentin julkisen sanan kuullen. Suomalainen media kauhistui, ammattilaiset ryntäsivät puolustamaan suomalaista ruokaa, vaan mitä teki rivikansalainen? Samaa, mitä hän aina tekee, kun joku keksii jotain huonoa Suomesta: on samaa mieltä!

Ei ole ollut vain yksi mielipidekirjoitus, jossa suomalainen ruoka ja ruokakulttuuri liiskataan lyttyyn. Jostain syystä verrokkina näyttää usein olevan Ranska (ehkä Chiracin vuoksi)? Ranskalaiset tekevät ihanaa ruokaa, ah niitä Provencen yrttejä, kattaukset ovat söpöjä ja suloisia, aineet puhtaita ja raikkaita, liha ravaa suoraan laitumelta lautaselle, kasvit nyhdetään omalta pellolta tunti ennen ruoka-aikaa, pöytäliinoja on kaikkialla. Tähän eivät juntit suomalaiset kykene, kalat pullottavat TCT:tä ja muita jännittäviä kirjainyhdistelmiä, liha maistuu käyneelle ilmalle, kasviksia käy sääliksi ja hedelmistä ei ilkeä edes puhua kuin pelokkaasti kuiskutellen. Kattaukset ovat hirmuisia, haarukat ovat miten sattuu, äyriäis-, sinisimpukka-, avokado- ja kaviaarihaarukaiset (ne pienet) loistavat poissaoloillaan, pöytäliinoja ei suomalainen ole nähnytkään, veistä hän käyttää vain nuijiakseen ylikypsää pihviään, koska ei ymmärrä, että aito kulinaristinen herkku on Medium à la Provencale.

Herää yksi kysymys. Miksi ruokakulttuurin tulisi olla samanlainen kuin Ranskassa, jotta se olisi hieno, sivistynyt ja tuottaisi herkullisia ruokia? Täällä nyt vain esimerkiksi on erilainen ilmasto, täällä eivät viinirypäleet kasva eivätkä luumupuut kuki, vaikka suomalaisen ruoan parjaajat kuinka vakuuttaisivat ruokataivaan löytyvän Provencen hedelmätarhojen keskeltä. Miksi meidän täytyisi olla toisen luokan ranskalaisia tehdäksemme maukasta ruokaa?

Mikä ihme siinä Ranskassa ajaa ruokaihmiset sekopäisiksi? Ettekö te ole kuulleet Venäjästä? Tai Italiasta, Kreikasta, Kiinasta, Thaimaasta, böömiläisestä ruokakulttuurista? Miksi Ranska on se kaiken kunnianhimon huipentuma, johon verrattuna muu on roskaa ja kuihtuneita leivänkannikoita?

Itse kannatan ehdottomasti idän keittiöitä ja niistä thaimaalaista ja kiinalaista, joskin Kiina on niin suuri, että eri alueiden keittiöt poikkeavat toisistaan merkittävästi. En silti kuljeskele rutisemassa, että asiat ovat Suomessa rempallaan siksi, että täältä ei saa paistettua mustekalaa ja rapeita kevätkääryleitä torilta. Ei ole mitään järkeä ryhtyä apinoimaan jonkun maan ruokakulttuuria päästäkseen "korkeammalle" tasolle. Vaikutteita voi toki ottaa, niitä on otettu maailmansivu, mutta on turha asettaa toista ruokakulttuuria omaansa korkeammalle, vaikka sattuisikin pitämään enemmän sen antimista. Keskittyköön ranskalaisen keittiön ihannoijat ranskalaiseen keittiöönsä ja jättäkööt suomalaisen ruoan meille muille, jotka osaamme sen maistuvaksi laittaa ja sitä arvostaa.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

Minä - terroristi

Jani kirjoitti tavallisesta terroristista, kun joku oli blogissaan ihmetellyt, että kuinka terroristia voi kutsua normaaliksi. Itse olen samaa mieltä kuin Jani, terroristi on tavallinen ihminen. Juuri se, että terroristi demonisoidaan, tehdään jotenkin toisenlaiseksi ja poikkeavaksi, on vaarallista. Se tahtoo sanoa, että terroristi poikkeaa meistä, me emme ikinä tekisi mitään niin hirveää kuin terroristi. Mutta näinhän se ei ole ja useat katastrofit maailmalla ovat todistaneet, että ns. tavalliset ihmiset pystyvät hirvittäviin tekoihin. Auschwitzinkin vartijat olivat kotonaan tavallisia aviomiehiä ja perheenisiä, jotka leikkivät lastensa kanssa ja toivat vaimoilleen joskus kukkia.

Aina pitäisi nimenomaan ajatella, että kammottavia tehneet ihmiset ovat tavallisia, he ovat sellaisia kuin minä eikä tuudittautua uskoon omasta paremmuudesta. Sillä juuri se ajaa ihmiset hirveisiin tekoihin - usko omasta paremmuudesta.

lauantaina, heinäkuuta 09, 2005

Ruokakulttuuria ulkomailla

Kutri kirjoitteli blogissaan taannoin juomarahoista new Yorkissa. Itseäni juomarahakulttuuri on aina häirinnyt. Ei siksi, että juomarahaa pitäisi antaa, se on ideana ihan hyvä, saat itse arvottaa palvelusi hinnan - jossain määrin ainakin - vaan se, että tavat vaihtelevat niin paljon maittain.

Olen matkustellut varsin runsaasti ja tulen vielä matkustelemaan, ja haluaisin mielelläni maksaa aina paikallisten tapojen mukaan juomarahaa, mutta se on varsin vaikeaa. Määrät vaihtelevat, oppaista ei useinkaan ole apua, tarjoilijoilta ei kannata kysyä, koska he tietysti sanovat mahdollisimman suuren summan. Paikallisista voisi olla apua, mutta itsellä ainakin on korkea kynnys mennä kyselemään naapuripöytään, että mitäs tässä nyt maksaisi. Sitä paitsi, tippikäytännöt voivat vaihdella jopa samassa maassa ja samassa kaupungissa. Pietarissa olen törmännyt toisaalta laskuun lisättyyn palvelumaksuun ja toisaalta siihen, että odotetaan vain jonkinlaista tippiä.

Juomarahat maksan mukisten, erityisesti, kun palvelu on hyvää, mutta inhoan suuresti tiettyjä tapoja, joita ulkomaiset ravintolat käyttävät nyhtääkseen asiakkailta rahaa. Yksi on pakollinen "palvelumaksu". Juomaraha on hyvä, koska sen voi määritellä itse, mutta ottaa kyllä suuresti päähän, jos huonosta palvelusta joutuu vielä maksamaan huikeat palvelurahat. Italiassa ostimme mieheni kanssa piskuisen jäätelön ja oluen, jotka maksoivat yhteensä 5,5e, mutta loppusumma oli 9e. Olin lähes raivotilassa sen jälkeen ja mieleni teki repiä mokoma nyhtäjäkuppila maan tasalle. Sama juttu joissain paikoissa Venäjällä, laskun lopussa on erillinen maksu, joka kuuluu laskun summaan. Se ei nyrpisi niin paljon, jos summat olisi laskettu mukaan ruokien hintoihin niin kuin Suomessa, mutta kun näkee sen luvun kuitin lopussa ja on saanut huonoa palvelua, tekee mieli kirkua.

Toinen inhottava tapa on alkupalojen raahaaminen pöytään ilman pyyntöä ja niistä laskuttaminen. Tämähän on etelässä vakiintunut tapa, aina pöytään tuodaan joku leipäkori. Joskus leivät ovat hyviä, mukana voi olla jopa jotain levitettä, mutta yhtä usein ne vaikuttavat läheisen marketin jäännösvaraston viimeisiltä yksilöiltä. Kyllä se kyrsii. Tähän mennessä en ole jaksanut riidellä, varsinkin, kun olen kuullut, että se voi olla varsin tehotonta. Joko maksat leivät ja ruoan tai sinut heitetään ulos, karkeimmissa tapauksissa. No, silloin, kun leipä on ok, se vielä menee, mutta ne kutistuneet, tiiliksi kuivuneet kannikat kyllä tuhoavat ravintolaillan nautinnon.

keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Karvaiset naiset

Enpä kovin usein lue Ellejä, mutta nyt eksyin keskusteluun, jossa miehillä oli mielenkiintoisia kommentteja naisten karvoituksesta. Kuulemma vaaleiden naisten alapään karvoitus on kauniimpi kuin tummien - erityisesti ajeltuna. Eikä mikään ole kamalampaa kuin musta sänki tai (hui!) tumma pehko.

Näinkö se nyt sitten meni? Pitääkö ei-aitojen blondien tästä lähin värjätä vielä alapäänsä?

Ja mistä ihmeestä erottaa ajellun alapään karvojen värin?? Se jäi minulle mysteeriksi...

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Vaateangstia

Kiinnitin sunnuntaina huomioni samaan hesarin juttuun kuin Isosiskokin, Mallinuken vartalo esittää hoitoa tarvitsevaa anorektiokkoa.

Ei siinä vielä mitään, että mallinuket (jos eläisivät) ja mallit joutaisivat oikeasti sairaalahoitoon, mutta nukke- ja vaatevalmistajien kommentit ampuivat kyllä yli kaiken säädyllisyyden ja uskottavuuden. Joku vaatteiden markkinoinnin ammattilainen väittää, ettei kukaan ostaisi kalliita vaatteita, jos vaate puettaisiin tavallista pulliaista matkivan nuken päälle. Mistähän markkinoinnin ammattilainen senkin tietää? Onko tullut testattua? Ei tietenkään. Ehkä ostava yleisö yllättäisi markkinoinnin ammattilaiset, mutta eihän se heitä kiinnosta. Ei ole olemassa mitään suurta, ostavaa yleisöä, joka vaatisi nimenomaan anorektiset nuket näytteille tai muuten se ei osta. Se on näiden markkinoinnin ammattilaisten sepittämä tekosyy, jotta ei tarvitsisi oikeasti pohtia, miksi nuket ovat nälkäkurjen näköisiä eikä ainakaan harkita mitään vaihtoehtoja. Totta, vaatteet myyvät, kun ikkunoissa on nälkään kuolleen näköisiä nukkeja, mutta myyvätkö ne nukkien VUOKSI vai NIISTÄ huolimatta (vai molemmat)? Sitä markkinoinnin ammattilainenkaan ei tiedä, vaikka kovasti äyskäröikin.

Itse en usko, että nuket ovat koko tarina, vaikka varmasti vaikuttavatkin. Minusta on oikeasti uskomatonta, että jotkut väittävät katsovansa "vain vaatetta nuken päällä". Ei hellanlettas, nukkien tissit ovat sen kokoiset, että yläosa on kokoa suurempi kuin alaosa ja housut kiinnitetään nuppineuloilla, jotta ne pysyisivät ylhäällä. Ja siinä joku tyhjäpää sitten menee ja ostaa vaatteen, koska "se näytti hyvältä nuken päällä". Ymmärrän toki, jos ihminen on isotissinen anorektikko, mutta kuinkahan moni meistä on?

Myönnän, minusta vaatteiden mainostajat ovat röyhkeitä huijareita enkä kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka haluavatkin niitä huijauksia nähdä. Mitä väliä sillä on, miltä joku rytky näyttää 180 senttisen nälkäkurjen yllä, jos et itse ole sellainen? Vaikka se näyttäisikin upealta, se ei paljon lohduta pulleaa 160 senttistä. Mutta kai sitä sitten tulee huijattua itseään, että jotenkin vaatteet tekisivät meistä mallinukkien näköisiä. Ja siihenhän ne mainostajat pyrkivätkin...

Olmi valitteli aiheeseen liittyen vaatteista. Jos olet pitkä ja laiha, on vaikea löytää kyllin pitkiä housuja. Olenkin usein miettinyt, että KUKA oikeasti löytyy istuvia vaatteita? Siis naisista. Itse löydän kyllä venyviä paitoja, leveähelmaisia hameita, alushousuja ja jokseenkin sopivia rintaliivejä, mutta siihen se jääkin. Housut eivät istu, eivät ikinä. Ongelma ei ole pituus vaan muodokkuus, reiteni ja lantioni eivät mahdu housuihin, jotka istuisivat vyötäröltä. Jos ne taas mahtuvat, joudun pulttaamaan ne hakaneuloilla kiinni, jotta pysyvät vyötäröllä. Venymättömästä kankaasta tehdyt puserot ja topit ottavat AINA kiinni rinnoista, jos haluaa sellaisen, joka ei lökötä vyötäröltä. Tämä on minusta uskomattominta. Ok, vyötärö-lantiosuhteeni on tavallista isompi, mutta rintani ovat ihan keskikokoa. Pitäisikö tässä mennä pienennyt leikkaukseen, häh?

Siksi ostinkin ompelukoneen ja saumurin. Surrur.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2005

Kun kreikka hallitsi ja valvoi

Joka tietämätön otus on päässyt ääneen Helsingin Sanomien kuukausi liitteessä. Helena Saukkonen, uljasta kreikkalaista sukua, on sitä mieltä, että monarkkien nimet olisi tästä lähin aina kirjoitettava ja lausuttava niin kuin monarkin kotimaassa kirjoitetaan ja lausutaan. Ludvig olisi Louis, Kaarle Charles tai Carl, Katariina Cathrine tai Jekaterina ja niin poispäin. Ei tämä mitään, tämä on mielipide eikä siinä mitään vikaa ole, vaikka en samaa mieltä olekaan. Mutta ne perustelut!

Saukkonen kirjoittaa:

Muunkielisillä ystävilläni ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia kutsua minua Helenaksi, ei Elenaksi eikä edes Eleniksi, joka on nimen alkuperäinen muoto. Kreikan historiassa on pyhä Eleni, Agia Eleni.

Ensimmäinen miinus tulee tässä. Saukkonen kyllä kirjoittaa nimensä alkuperäisen muodon oikein, Eleni, mutta sen jälkeen kaikki meneekin pieleen. Nimihän tulee tosiaan Kreikan varhaisilta ajoilta, jolloin käytössä oli vanha kreikka, ei nykykreikka. Vokaalialkuisten sanojen ensimmäisen kirjaimen edessä oli aina spiritus -merkki, joko spiritus lenis tai spiritus asper. Edellinen ei ääntynyt mitenkään, mutta jälkimmäinen ääntyi h -henkosena. Agia Eleni onkin siis äännettäessä Hagia Heleni. Nimen alkuperäiseen muotoon siis todellakin kuuluu alun h, joka vain on nykykreikassa tippunut pois, mutta säilynyt niissä kielissä, joihin nimi on lainattu.

Lähes kaikki kielet sisältävät pilvin pimein kreikan kielen sanoja (toim. huom. niin kuin esim. kaikki Aasian kielet?). Suomen kieleen ne ovat tulleet saksan ja ruotsin väännöksinä.

On kuvaavaa, että Saukkosen mielestä kielen omia sääntöjä tottelevat lainat ovat "väännöksiä" eivätkä luonnollinen osa kielen kehitystä. Luuleeko Saukkonen, että kreikka on jotenkin kielistä alkuperäisin ja oikein? Kun kieleen tulee laina, se väistämättä mukautuu kieleen jossain määrin jo siksikin, että kielen puhuvat voisivat sen luontevasti lausua. Ei kyse ole mistään "germaanisten kielten ylivallasta", kuten Saukkonen seuraavassa kappaleessa valittaa vaan kielen luonnollisesta kehityksestä. Kreikka nyt vaan on niin kaukana, ettei sieltä suoraan meille lainoja kovin paljoa tule vaan ne kulkevat muiden kielten kautta.

Herrat Malmberg ja Lång kannattavat edelleen germaanisten kielten ylivaltaa, joka on saanut meillä suorastaan naurettavuuksia aikaan. Siitä loistavana esimerkkinä on sana olympialaiset.

Kreikkalaiset eivät lausu ypsilonia (y) yyna, kuten suomalaiset, skandinaavit ja saksalaiset vaan iinä (ipsilon). Voimme siis aidosti puhua olimpialaisista.

Tämä oli kaiken kruunu. Kyllä, Saukkonen on ihan oikeassa, kreikkalaiset tosiaan lausuvat y:n iinä. Mutta kyseinen lausuntatapa kuuluu nykykreikkaan, ei vanhaan kreikkaan, mistä lainakin tulee. Vanhassa kreikassa y lausutaan yynä aivan samoin kuin iita lausutaan vanhassa kreikassa eenä eikä iinä, kuten nykykreikassa. Ehkä Saukkosen kannattaisi hiukan kartuttaa tietovarastoaan, ennen kuin ryhtyy tohkeissaan paasaamaan asioista, joita ei tunne? En minäkään ole mikään tiedon jättivarasto, mutta olen lukenut sekä nyky- että koineekreikkaa, joten tiedän hiukkasen niiden eroista. Koineekreikka on oikeastaan hiukan tuoreempaa kuin vanha eli klassinen kreikka, mutta yhä siinäkin y on yy ja iita on eeta.

Kun urheilija sanoo tähtäävänsä olumpialaisiin, tunnen sääliä ja myötätuntoa hänen tavoitteitaan kohtaan ja raivoa Suomen sivistymätöntä koululaitosta, opetusministeriötä ja kielitoimistoa kohtaan!

Sanoo ihminen, joka ei tunne edes hehkuttamansa kielen historiaa saati sitä, mistä käyttämänsä esimerkkisanan laina oikeasti tulee.

Suomen kielen rakenteesta johtuen o ja y eivät kuulu samaan sanaan vaan joko o ja i tai u ja i.

Tässä Saukkonen on kerrankin oikeassa. Mutta toisaalta, suomen kielen rakenteeseen eivät kuulu sanat, jotka alkavat kahdella konsonantilla. Yllättäen Saukkosella ei kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia kirjoittaa "kreikkalaisista" tai "skandinaaveista"...

Ehkä Saukkosen pitäisi perustaa oma kieli, niin hänellä ei olisi näitäkään ongelmia?

perjantaina, heinäkuuta 01, 2005

Kampaajan painajainen

Isosisko jo viittasin Hesarissa olleeseen juttuun kampaamoiden epätasa-arvoisesta hinnottelusta. Usein näkee kylttejä, joiden mukaan miesten hiusten leikkuu maksaa 10-15 euroa vähemmän kuin naisten. Vasta tänään ymmärsin, että se on lainvastaista! Moinen hinnottelu on niin yleistä, etten tiennyt laista, joka sen kieltää.

Ruotsalaiset kampaajat olivat kovin hämmentyneitä. Naisten hiusten leikkaus on kuulemma paljon työläämpää kuin miesten. Tätä minä en käsitä. Jos lyhythiuksinen nainen menee kampaajalle ja sanoo haluavansa tasoituksen, miten niin se on työläämpää kuin lyhythiuksisen miehen hiusten tasoitus? Tai jos pitkähiuksinen mies menee kampaajalle ja haluaa tasoituksen, hän maksaa siitä 10-15 euroa vähemmän kuin minä, vaikka työtä olisi täsmälleen yhtä paljon.

Mitähän tapahtuisi, jos menisin rutisemaan johonkin hienoon keskustakampaamoon, että en ala, maksan vain tuon miesten hinnan, tehän rikotte lakia. Jos ei kelpaa, valitus menee kuluttajansuojaviranomaiselle. Ei hemmetti, nyt, kun tämän tiedän, en enää ikinä niele noita kaksoinhintoja. Sitten, kun joskus vaivaudun sinne kampaajalle asti...