Monta kertaa olen kuullut ylistystä siitä, kuinka kauniita ja upeita ovat venakot verrattuna suomalaisneitosiin. Venakot käyttävät korkeita korkoja, pikkuisia hameita, heidän säärensä ulottuvat kaulaan asti, tukka on pitkä, paksu ja tuuhea, rinnat mukavasti koholla. He kerta kaikkiaan ymmärtävät pysyä lestissään eli perinteisen naisellisina ja käsittävät, että tämän naisellisuuden tärkein ilmentymä on miellyttää miestä.
Minä en sinänsä ole vastaan. Olen nähnyt monia tyrmäävän kauniita slaavittaria. Heillä kieltämättä on keskimäärin hiukan erilainen ruumiinrakenne kuin suomalaisnaisilla. Siinä kun suomalaisnaisten takamus on suhteessa suurempi kuin etumus, monilla slaavittarilla asiat ovat päin vastoin, heitän ylävartalonsa vaatii kokoa tai paria suuremman vaatekappaleen kuin alavartalo.
Haluaisin kuitenkin varoittaa niitä miehiä, jotka lähtevät rajan taakse naisenhakuun, kun suomalaisnaiset ovat liian rumia tai läskejä. Venäläisnaiset pukeutuvat usein varsin naisellisesti, tämä on totta. Mutta toisin kuin Suomessa, venäläisnaisten naisellista vaatevarastoa ei koko rajoita. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lihavakin venakko voi pukeutua tiukkaan napapaitaan ja minihameeseen ja tepastella ylpeänä korkeilla koroillaan pitkin Pietarin katuja.
Suomessahan lihava nainen ei saisi tuoda itseään esiin. Läskin näkymistä paheksutaan erityisesti, näkyi se sitten makkaroina vaatteen "läpi" tai napapaidan alta. Lihavan naisen on pukeuduttava säkkiin ja pyydettävä joka päivä anteeksi olemassaoloaan. Yhteiskunta julistaa: "hyihyi, häpeähäpeähäpeä". Joka kesä keskustelupalstoille tulvii sydämistyneitä viestejä miehiltä (ja hoikilta kanssasisarilta), joissa valitetaan lihavien naisten pilaavan näiden valittajien näkyvät kehdatessaan ilmaantua julkiseen paikkaan yllään tiukat tai paljastavat vaatteet.
Venäjällä on toisin. Lihava venakko haluaa pukeutua tiukkaan ja paljastavaan - ja heitä riittää. Tulkkailen silloin tällöin L-Fashion groupin (kaikki tietävät ainakin yhden heidän tuotemerkkinsä, Luhdan) messuilla, jotka järjestetään nimenomaan venäläisille sisäänostajille ja pääsen tarkkailemaan, mitä kokoja asiakkaat tilaavat. Kokoa 32 en ole nähnyt tilattavat IKINÄ, kokoa 34 äärimmäisen harvoin. Kokoa 36 tilataan jonkin verran, mutta kaikkein yleisimmät ovat ehdottomasti koot 38-44, vieläpä niin, että yleensä juuri kokoja 40 ja 42 tilataan pari kappaletta. Tosin, kun on kyse venyvästä vaatteesta, mikään ei estä pyöreää venakkoa ahtautumasta tyytyväisenä kokoon 38.
Tätä ei tule käsittää moitteeksi pyöreitä ja lihavia venakoita kohtaan, päin vastoin. Minusta on hienoa, että he uskaltavat pukeutua juuri niin kuin heitä huvittaa eikä heidän tarvitse hävetä ja selitellä kokoaan (tai ainakin elää ympäristössä, joka odottaa häpeää ja selityksiä). Minusta ihmiset, jotka eivät kestä katsella "rasvamakkaroita", voisivat vaikka pysyä poissa julkisista paikoista esim. kesäisin ja lakata odottamasta, että muut jatkuvasti pukeutuisivat heitä miellyttääkseen.
Joka tapauksessa, jos ei niitä rasvamakkaroita kestä, kannattaa pysyä kaukana Venäjältä. Kyllä niitä siellä riittää ja niitä myös esitellään ylpeästi ja vailla häpeää (mikä tietysti nyrpii näitä inhoajia vielä enemmän). Melkeinpä suosittelisin näille "läskin" vihaajille esimerkiksi Saudi-Arabiaa. Siellä naiset ovat hunnutettuja kireestä kantapäähän, joten ei tarvitse pelätä hyllyvää rasvaa.
maanantaina, elokuuta 22, 2005
sunnuntaina, elokuuta 14, 2005
Pääkaupunki(mme)
Ei sirkkasade sentään, kai te kaikki luette Hesarin kuukausiliitteen viimeisen sivun moneen kertaan naurusta hirnuen? Minulla reaktio on sama joka kuukausi, hillitön hihitys jopa julkisella paikalla. Pääkaupunki on kyllä yksi nykyajan parhaita sarjakuvia. Siitä on pakko olla tai ilmestyä albumi, PAKKO, tahdon sen.
Vaikka nyt tämä viimeisin. Ei jumaliste, lukekaa se. Minä menen kuolemaan nauruun.
Vaikka nyt tämä viimeisin. Ei jumaliste, lukekaa se. Minä menen kuolemaan nauruun.
Kenen häpeä?
Miehillä on eri kokoisia peniksiä, joillain pieniä, joillain suuria. Silloin tällöin eräät pienimunaisten miesten naiset avautuvat netissä siitä, että heidän miehillään on pieni penis. Mutta kertovatko he, että seksi ei suju, kun penis on pieni, se ei tunnu missään, sitä ei ole kiva kosketella ja niin päin pois? Ehei. Ei moinen näytä naisia huolettavan. Heitä harmittaa se, että muut huomaavat heidän miehensä pienen peniksen ja ymmärtävät, mihin nainen tyytyy ja säälivät tätä naista. Heitä hävettää seurustella pienimunaisen miehen kanssa siksi, että he pelkäävät muiden nauravan heille.
Täytyy sanoa, että minä tunnen myötätuntoa näitä miehiä, en naisia kohtaan. En minä haluaisi seurustella miehen kanssa, joka häpeää rintojani. Nämä naiset eivät näemmä ajattele pätkääkään sitä, miltä heidän miehistään tuntuu, ainoa tärkeä asia on se, että voivoi, kun muut näkevät mieheni pienen peniksen ja säälivät minua! Byhyy. Eräskin nainen toisessa keskustelussa ei voinut päästää miestään edes saunaan, etteivät muut vain huomaisi, kuinka pieni miehellä on. Jostain nämä naiset ovat päätelleet, että peniksen koosta löysänä voi päätellä sen pituuden kovana.
Eivät ansaitsisi penistä ollenkaan, sanon minä. Ni.
14:16
Joudun jatkamaan juttua ja ottamaan hiukan sanojani takaisin. Pidemmälle ketjua lukiessa alkoi ainakin yhden ihmisen kohdalla ymmärtää, mistä se "häpeä" johtuu - toisista naisista. Ja tätä en oikeastaan yhtään ihmettele, voin hyvin kuvitella, kuinka tietyntyyliset naiset naureskelevat selän takana, että voi parkaa, kun tyytyy tuollaiseen nakkiin.
Naiset vertailevat peniksiä keskenään, se on totta. Ja totta on sekin, että koolla on väliä - mutta siihen se totuus sitten loppuukin. Koko ei ole ainoa asia, jolla on väliä ja toiseksi, sekin on makukysymys. Toiset naiset tykkäävät tukista, toiset eivät. Ja henkilökohtaisesti ottaisin mieluummin liian pienen kuin liian ison. Edellisen kanssa asiat voi vielä järjestää hyvin, mutta jälkimmäisen ei. Se sattuu, piste, semmoista en sisääni ota.
Tämän asian kanssa osa naisisista saisi harrastaa enemmän hienotunteisuutta. Entä sitten, jos omassa vaginassa ei pikkupili tunnu missään? Ei se ole mikään suu naureskella naapurin naiselle, jonka miehellä on pieni. Naapurin nainen voi saada pienen kanssa sellaisia orkkuja, että naureskelijalta menisi suu tukkoon, jos tämä tietäisi. Ihan kuin aina se, mistä itse tykkää, on parasta ja muille voi naureskella. Olen kohdannut tätä samaa yhdyntäorkun suhteen: vanhemmat naiset selittävät, että elämä ei ollut mitään ennen kuin sai yhdyntäorkkuja ja katselevat säälivästi niitä onnettomia, jotka eivät yhdyntäorkkuja koe, että voi voi teitä raukkoja, kun ette nautinnosta mitään tiedä! Ush.
Mutta kannattaa prepata sitä itsetuntoa. Jos nauttii suuresti seksistä pienimunaisen kanssa, antaa muiden sääliä, jos säälivät. Joko he eivät tiedä totuutta tai jos tietävät, ovat niitä alentuvia "minunmaailmanionainoaoikea" -ihmisiä, jotka ovat jonkinlainen evoluution/jumaluuden virhearvio, kun maailmaa pykättiin kasaan.
P.S. Ja tässä täytyy kyllä todeta, että mitäs jos miehet kirjoittelisivat netissä, että heitä hävettää, kun heidän naisensa tissit roikkuvat ja häpyhuulet lerpattavat, mitä ne muutkin sanovat. Siitähän sota syttyisi.
Täytyy sanoa, että minä tunnen myötätuntoa näitä miehiä, en naisia kohtaan. En minä haluaisi seurustella miehen kanssa, joka häpeää rintojani. Nämä naiset eivät näemmä ajattele pätkääkään sitä, miltä heidän miehistään tuntuu, ainoa tärkeä asia on se, että voivoi, kun muut näkevät mieheni pienen peniksen ja säälivät minua! Byhyy. Eräskin nainen toisessa keskustelussa ei voinut päästää miestään edes saunaan, etteivät muut vain huomaisi, kuinka pieni miehellä on. Jostain nämä naiset ovat päätelleet, että peniksen koosta löysänä voi päätellä sen pituuden kovana.
Eivät ansaitsisi penistä ollenkaan, sanon minä. Ni.
14:16
Joudun jatkamaan juttua ja ottamaan hiukan sanojani takaisin. Pidemmälle ketjua lukiessa alkoi ainakin yhden ihmisen kohdalla ymmärtää, mistä se "häpeä" johtuu - toisista naisista. Ja tätä en oikeastaan yhtään ihmettele, voin hyvin kuvitella, kuinka tietyntyyliset naiset naureskelevat selän takana, että voi parkaa, kun tyytyy tuollaiseen nakkiin.
Naiset vertailevat peniksiä keskenään, se on totta. Ja totta on sekin, että koolla on väliä - mutta siihen se totuus sitten loppuukin. Koko ei ole ainoa asia, jolla on väliä ja toiseksi, sekin on makukysymys. Toiset naiset tykkäävät tukista, toiset eivät. Ja henkilökohtaisesti ottaisin mieluummin liian pienen kuin liian ison. Edellisen kanssa asiat voi vielä järjestää hyvin, mutta jälkimmäisen ei. Se sattuu, piste, semmoista en sisääni ota.
Tämän asian kanssa osa naisisista saisi harrastaa enemmän hienotunteisuutta. Entä sitten, jos omassa vaginassa ei pikkupili tunnu missään? Ei se ole mikään suu naureskella naapurin naiselle, jonka miehellä on pieni. Naapurin nainen voi saada pienen kanssa sellaisia orkkuja, että naureskelijalta menisi suu tukkoon, jos tämä tietäisi. Ihan kuin aina se, mistä itse tykkää, on parasta ja muille voi naureskella. Olen kohdannut tätä samaa yhdyntäorkun suhteen: vanhemmat naiset selittävät, että elämä ei ollut mitään ennen kuin sai yhdyntäorkkuja ja katselevat säälivästi niitä onnettomia, jotka eivät yhdyntäorkkuja koe, että voi voi teitä raukkoja, kun ette nautinnosta mitään tiedä! Ush.
Mutta kannattaa prepata sitä itsetuntoa. Jos nauttii suuresti seksistä pienimunaisen kanssa, antaa muiden sääliä, jos säälivät. Joko he eivät tiedä totuutta tai jos tietävät, ovat niitä alentuvia "minunmaailmanionainoaoikea" -ihmisiä, jotka ovat jonkinlainen evoluution/jumaluuden virhearvio, kun maailmaa pykättiin kasaan.
P.S. Ja tässä täytyy kyllä todeta, että mitäs jos miehet kirjoittelisivat netissä, että heitä hävettää, kun heidän naisensa tissit roikkuvat ja häpyhuulet lerpattavat, mitä ne muutkin sanovat. Siitähän sota syttyisi.
lauantaina, elokuuta 13, 2005
Kuukautisoppia
Vielä siitä kuukautisten "ongelmallisuudesta", jota Irkku ei kyennyt ymmärtämään. Ihan vinkkinä teille, jotka ette kestä etovia yksityiskohtia verestä, kivusta ynnä muusta, älkää jatkako lukemista. Niitä nimittäin löytyy kuukautisten yhteydestä runsaasti. Itse pidän niitä asioita melko arkipäiväsinä, mutta kunnioitan kanssaihmisiäni pitäytymällä yksityiskohtien kuvauksesta seurassa, joka ei selvästi ole ilmaissut halukkuuttaan siihen (toisten kanssa nyt vain tulee juteltua kuukautisista, toisten ei) ja olen aina pyrkinyt pitämään veren omana tietonani. Kunnioituksen vuoksi tulee tämä varoitus, jonka jälkeen lukeminen on omalla vastuullanne.
Kuukautisissa on moniakin piirteitä, jotka ovat vähintään häiritseviä, jos eivät suorastaan "ongelma" asianomaiselle. Ja kun ne kuitenkin toistuvat joka kuukausi, se vain lisää niiden häiritsevyyttä. Aloitetaan verestä, ihan vain siitä punaisesta liemestä, jota kohdusta kuukautisten aikana vuotaa pois (veren lisäksi se tosin sisältää kohdun limakalvoja).
Se ihan oikeasti rajoittaa elämää, että vaginasta valuu verta. Yleiset saunat ja uimahallit ovat poissuljettuja eikä kotoisenkaan saunaan viitsi mennä tärvelemään lauteita verellä. Vaatevalintojaan on seurattava, sillä punainen läikkä valkoisten shortsien takapuolessa aiheuttaa hysteeristä naurua ja epämukavaa punastelua yleisössä. Lyön vetoa, että lähes jokainen siteitä ja vaaleita vaatteita käyttävä on JOSKUS kokenut sen, miltä tuntuu kävellä ympäriinsä peppu pilkullisena. Eikä se riitä, että vaatteet likaantuvat ohivuodon ansiosta, myös kaikki, millä istuu saa osansa. Ei ehkä ole mukanaa nousta työtuolilta ja huomata, että siinä on tumma läikkä. Puhumattanaan nyt siitä, kuinka usein minäkin sainn aikonani pestä lakanoita ja patjaa, kun yöllä verta oli vuotanut siteen ohi. Eikä se vielä mitään, jos lakanat ja patja ovat omia, mutta se on kivaa selittää nolona vierasmajoituksessa, että kävi piiiikkuvahinko ja teidän lakanat on hiukan kuukautisveressä. Uskokaa pois, monet ihmiset suhtautuvat eri tavoin vereen ja kuukautisvereen.
Ylläoleva koskee myös jossain määrin tamponien käyttäjiä, vaikka heillä onkin tuon suhteen helpompaa. Kuitenkin, myös tamponit vuotavat ohi. Tämä on ihan henkilökohtaisesti havaittu juttu eikä mukavuusaste ole yhtään suurempi kuin siteiden kanssa näin sattuessa. Lisäksi tamponeissa on se jo useaan otteeseen mainittu ongelma, että jos tamponi ei täyty, se tietää tulehdusriskiä. Ja mitä sitten, jos vuotaa vain ensimmäisenä päivänä kylliksi verta? Toisaalta, mitäs, jos vuotaa kuin norsu? Silloin suurikin tamponi voi pursuta yli äyräidensä parissa tunnissa ja sekös on hauskaa.
Sitten on vielä se yleinen verisyys. Siteiden kanssa alapää nyt vain on veressä. Jos tapaat ajella, se on vähän siistimpää, jos et, karvoituksesi on jatkuvasti hyytyneen veren peitossa muodostaen klimppejä, jotka voivat tehdä liikkumisesta kivuliasta. Ethän voi istua suihkussa koko aikaa. Mies ei välttämättä arvosta veristä alapäätä. On miehiä, joille verisyys ei ole mikään ongelma ja seksi kuukautisten aikana on täysin ok - jopa suuseksi. Mutta sitten on niitä miehiä, jotka kavahtavat koko ajatusta. Ja jos naista panettaa hirmuisesti kuukautisten aikana, ei se ole kivaa, jos mies tuntee selvää vastenmielisyyttä seksiin. Huomatkaa, tämä ei ole syytös kyseisiä miehiä kohtaan, ainoastaan toteamus, että tällöin kuukautiset todellakin vaikeuttavat naisen seksielämää.
Siirrytään kipuun. Monet naiset tuntevat kipua erityisesti kuukautisten alkuvaiheessa, minä kuulun heihin. Huomaan jo paria päivää ennen vuodon alkamista, että nyt alkaa olla aika, joskaan aina en oivalla sitä ennen kuin vuoto tulee. Tämä johtuu siitä, että olo on ylipäätään sairas. Lihaksia jomottaa, olo voi olla kuumeinen, vatsa turpoaa ja on arka. Ehkä noin päivää ennen oireet ovat jo niin selviä, että alan odottaa vuotoa. Sen huomaa vatsasta: se on selvästi turvoksissa ja kipeä. Kipu tulee aaltoina, kuin supistukset. Se ei ole pistävää, vaan kokonaisvaltaista kipua - kuin joku myöhentäisi vatsalaukkua aika ajoin. Tuskan hiki nousee otsalle ja sitä seuraa hetkellinen helpotus ennen seuraavaa kohtausta, joka saa voihkimaan ja vetämään jalat kippuraan. Yleensä annan periksi ja otan särkylääkettä, varsinkin, jos olen töissä tai nukkumassa. On yksi maailman inhottavimmista asioista herätä yöllä kuukautiskipuihin. Ja joillain ne ovat pahempia kuin minulla. Myöhemmin, joitain tunteja vuodon alettua, alapää tulee kipeäksi. Se on ikään kuin kipua aiheuttavaa painetta, joka tuntuu ikävästi liikkuessa. Onneksi se menee yleensä nopeasti ohi.
Vielä voisi käsitellä mielialoja, mutta ne vaihtelevat niin paljon naisen mukaan, että en jaksa sitä kovin pitkälti tehdä. Itsellä ne eivät vaikuta muuten kuin että pahimpien kipujen aikaan saatan olla hyvin kiukkuinen ja äksy ja purkaisin kiukkuani mielelläni miehiin, koska on epäreilua, etteivät he koskaan koe moista. Toiset naiset voivat olla reimukkaita seksipetoja, toiset kuin perseeseen ammuttuja karhuja. Toisilla kuukautiset eivät erotu mielialoista yhtään.
Jos selvisitte tänne asti niin hyvä. Huomauttaisin, että olisin voinut mässäillä paljon enemmänkin verisilla yksityiskohdilla, mutta säästän hermojanne. ;) Loppujen lopuksi eivät edes muut naiset halua useinkaan keskustella kanssasisariensa kuukautisten yksityiskohdista tai tietää niistä sen kummemmin. Tämän tietäen havaitsin hieman huvittuneena, että mieheni kämppäkaverin tyttöystävän täytyy olla joko huolimaton tai kuukautisiinsa äärimmäisen arkisesti suhtautuva. Hänellä on tapana jättää neljän miehen asuttaman huoneiston kahteen vessaan käärittyjä, verisiä siteitä. Mitähän ne muut miesraukat ajattelevat törmätessään niihin? :D Ne kun eivät ole mitenkään piilossa, yksikin oli tungettu pesupalloon, joka pönötti peilin edessä olevalla lasihyllyllä.
Itse olen sitä mieltä, että seurustelevan miehen tulee tietää jotain kuukautisista - naisensa kuukautisista. Tämä ei tarkoita, että hänen olisi tutustuttava siteiden mekaniikkaan tai kosketeltava verisiä tamponeja. Olen melko varma, että kukin pariskunta osaa hoitaa tämän keskenään ihan hyvin enkä usko, että Suomesta edes löytyy montaa miestä, jotka eivät tietäisi, mistä kuukautisissa on kyse - noin suurin piirtein. Muistan suomi24.fistä joskus lukeneeni jonkun naisen kommentin, jossa hän perustelu ei-seurustelleiden miesten kelpaamattomuutta seurusteluun muun muassa siten, etteivät nämä tiedä mitään kuukautisista. No, mitä sitten, vaikka eivät tietäisi? Onko se nyt niin hirveän iso vaiva naiselta kertoa hienotunteisesti, mistä on kyse? Munasarja -> munasolu -> munanjohdin -> ei hedelmöitystä/ei kykene kiinnittymään kohdun seinämään -> paksuuntunut, verisuonia täynnä oleva kohdunseinämä irtoaa -> vuoto. Olipa työlästä, ihan hiostuttaa. Menen lepäämään, jotta selviän tästä rasituksesta.
P.S. Vaikka olen tässä kirjoitellut siitä, miksi kuukautiset ovat häiritseviä, tämä ei tarkoita, että pitäisin niitä ylipäätään jotenkin tuskallisena asiana. Toisaalta ne ovat minulle pieni harmi - se, että ne ylipäätään ovat olemassa. Toisaalta taas odotan niitä joku kuukausi, sillä se merkitsee, että en ole raskaana. Ihannemaailmassa vain tämä raskausjuttu olisi järjestetty jollain toisella tapaa, mutta vaiva ei kuitenkaan ole niin merkittävä (erityisesti kuukupin jälkeen), että sitä sen suuremmin voivottelisin.
Kuukautisissa on moniakin piirteitä, jotka ovat vähintään häiritseviä, jos eivät suorastaan "ongelma" asianomaiselle. Ja kun ne kuitenkin toistuvat joka kuukausi, se vain lisää niiden häiritsevyyttä. Aloitetaan verestä, ihan vain siitä punaisesta liemestä, jota kohdusta kuukautisten aikana vuotaa pois (veren lisäksi se tosin sisältää kohdun limakalvoja).
Se ihan oikeasti rajoittaa elämää, että vaginasta valuu verta. Yleiset saunat ja uimahallit ovat poissuljettuja eikä kotoisenkaan saunaan viitsi mennä tärvelemään lauteita verellä. Vaatevalintojaan on seurattava, sillä punainen läikkä valkoisten shortsien takapuolessa aiheuttaa hysteeristä naurua ja epämukavaa punastelua yleisössä. Lyön vetoa, että lähes jokainen siteitä ja vaaleita vaatteita käyttävä on JOSKUS kokenut sen, miltä tuntuu kävellä ympäriinsä peppu pilkullisena. Eikä se riitä, että vaatteet likaantuvat ohivuodon ansiosta, myös kaikki, millä istuu saa osansa. Ei ehkä ole mukanaa nousta työtuolilta ja huomata, että siinä on tumma läikkä. Puhumattanaan nyt siitä, kuinka usein minäkin sainn aikonani pestä lakanoita ja patjaa, kun yöllä verta oli vuotanut siteen ohi. Eikä se vielä mitään, jos lakanat ja patja ovat omia, mutta se on kivaa selittää nolona vierasmajoituksessa, että kävi piiiikkuvahinko ja teidän lakanat on hiukan kuukautisveressä. Uskokaa pois, monet ihmiset suhtautuvat eri tavoin vereen ja kuukautisvereen.
Ylläoleva koskee myös jossain määrin tamponien käyttäjiä, vaikka heillä onkin tuon suhteen helpompaa. Kuitenkin, myös tamponit vuotavat ohi. Tämä on ihan henkilökohtaisesti havaittu juttu eikä mukavuusaste ole yhtään suurempi kuin siteiden kanssa näin sattuessa. Lisäksi tamponeissa on se jo useaan otteeseen mainittu ongelma, että jos tamponi ei täyty, se tietää tulehdusriskiä. Ja mitä sitten, jos vuotaa vain ensimmäisenä päivänä kylliksi verta? Toisaalta, mitäs, jos vuotaa kuin norsu? Silloin suurikin tamponi voi pursuta yli äyräidensä parissa tunnissa ja sekös on hauskaa.
Sitten on vielä se yleinen verisyys. Siteiden kanssa alapää nyt vain on veressä. Jos tapaat ajella, se on vähän siistimpää, jos et, karvoituksesi on jatkuvasti hyytyneen veren peitossa muodostaen klimppejä, jotka voivat tehdä liikkumisesta kivuliasta. Ethän voi istua suihkussa koko aikaa. Mies ei välttämättä arvosta veristä alapäätä. On miehiä, joille verisyys ei ole mikään ongelma ja seksi kuukautisten aikana on täysin ok - jopa suuseksi. Mutta sitten on niitä miehiä, jotka kavahtavat koko ajatusta. Ja jos naista panettaa hirmuisesti kuukautisten aikana, ei se ole kivaa, jos mies tuntee selvää vastenmielisyyttä seksiin. Huomatkaa, tämä ei ole syytös kyseisiä miehiä kohtaan, ainoastaan toteamus, että tällöin kuukautiset todellakin vaikeuttavat naisen seksielämää.
Siirrytään kipuun. Monet naiset tuntevat kipua erityisesti kuukautisten alkuvaiheessa, minä kuulun heihin. Huomaan jo paria päivää ennen vuodon alkamista, että nyt alkaa olla aika, joskaan aina en oivalla sitä ennen kuin vuoto tulee. Tämä johtuu siitä, että olo on ylipäätään sairas. Lihaksia jomottaa, olo voi olla kuumeinen, vatsa turpoaa ja on arka. Ehkä noin päivää ennen oireet ovat jo niin selviä, että alan odottaa vuotoa. Sen huomaa vatsasta: se on selvästi turvoksissa ja kipeä. Kipu tulee aaltoina, kuin supistukset. Se ei ole pistävää, vaan kokonaisvaltaista kipua - kuin joku myöhentäisi vatsalaukkua aika ajoin. Tuskan hiki nousee otsalle ja sitä seuraa hetkellinen helpotus ennen seuraavaa kohtausta, joka saa voihkimaan ja vetämään jalat kippuraan. Yleensä annan periksi ja otan särkylääkettä, varsinkin, jos olen töissä tai nukkumassa. On yksi maailman inhottavimmista asioista herätä yöllä kuukautiskipuihin. Ja joillain ne ovat pahempia kuin minulla. Myöhemmin, joitain tunteja vuodon alettua, alapää tulee kipeäksi. Se on ikään kuin kipua aiheuttavaa painetta, joka tuntuu ikävästi liikkuessa. Onneksi se menee yleensä nopeasti ohi.
Vielä voisi käsitellä mielialoja, mutta ne vaihtelevat niin paljon naisen mukaan, että en jaksa sitä kovin pitkälti tehdä. Itsellä ne eivät vaikuta muuten kuin että pahimpien kipujen aikaan saatan olla hyvin kiukkuinen ja äksy ja purkaisin kiukkuani mielelläni miehiin, koska on epäreilua, etteivät he koskaan koe moista. Toiset naiset voivat olla reimukkaita seksipetoja, toiset kuin perseeseen ammuttuja karhuja. Toisilla kuukautiset eivät erotu mielialoista yhtään.
Jos selvisitte tänne asti niin hyvä. Huomauttaisin, että olisin voinut mässäillä paljon enemmänkin verisilla yksityiskohdilla, mutta säästän hermojanne. ;) Loppujen lopuksi eivät edes muut naiset halua useinkaan keskustella kanssasisariensa kuukautisten yksityiskohdista tai tietää niistä sen kummemmin. Tämän tietäen havaitsin hieman huvittuneena, että mieheni kämppäkaverin tyttöystävän täytyy olla joko huolimaton tai kuukautisiinsa äärimmäisen arkisesti suhtautuva. Hänellä on tapana jättää neljän miehen asuttaman huoneiston kahteen vessaan käärittyjä, verisiä siteitä. Mitähän ne muut miesraukat ajattelevat törmätessään niihin? :D Ne kun eivät ole mitenkään piilossa, yksikin oli tungettu pesupalloon, joka pönötti peilin edessä olevalla lasihyllyllä.
Itse olen sitä mieltä, että seurustelevan miehen tulee tietää jotain kuukautisista - naisensa kuukautisista. Tämä ei tarkoita, että hänen olisi tutustuttava siteiden mekaniikkaan tai kosketeltava verisiä tamponeja. Olen melko varma, että kukin pariskunta osaa hoitaa tämän keskenään ihan hyvin enkä usko, että Suomesta edes löytyy montaa miestä, jotka eivät tietäisi, mistä kuukautisissa on kyse - noin suurin piirtein. Muistan suomi24.fistä joskus lukeneeni jonkun naisen kommentin, jossa hän perustelu ei-seurustelleiden miesten kelpaamattomuutta seurusteluun muun muassa siten, etteivät nämä tiedä mitään kuukautisista. No, mitä sitten, vaikka eivät tietäisi? Onko se nyt niin hirveän iso vaiva naiselta kertoa hienotunteisesti, mistä on kyse? Munasarja -> munasolu -> munanjohdin -> ei hedelmöitystä/ei kykene kiinnittymään kohdun seinämään -> paksuuntunut, verisuonia täynnä oleva kohdunseinämä irtoaa -> vuoto. Olipa työlästä, ihan hiostuttaa. Menen lepäämään, jotta selviän tästä rasituksesta.
P.S. Vaikka olen tässä kirjoitellut siitä, miksi kuukautiset ovat häiritseviä, tämä ei tarkoita, että pitäisin niitä ylipäätään jotenkin tuskallisena asiana. Toisaalta ne ovat minulle pieni harmi - se, että ne ylipäätään ovat olemassa. Toisaalta taas odotan niitä joku kuukausi, sillä se merkitsee, että en ole raskaana. Ihannemaailmassa vain tämä raskausjuttu olisi järjestetty jollain toisella tapaa, mutta vaiva ei kuitenkaan ole niin merkittävä (erityisesti kuukupin jälkeen), että sitä sen suuremmin voivottelisin.
Kuukuppikunta touhottaa
Varoitus, tämä juttu sisältää verta ja kuukautisia.
Kutri oli sitten hankkinut kuukupin ja jakeli kokemuksiaan. Yhtä kommenttiosaston kirjoitusta haluaisinkin lainata tässä ja kommentoida:
Olen lukenut tuosta kuukupista aikoja sitten, mutta en ole hankkinut. Minua alkoi nimittäin niin ärsyttää kuukuppikunnan daamien fanaattisuus: tyyliin Kuukautiseni Olivat Yhtä Kärsimystä Ennen Kuppia. En ole koskaan käsittänyt, miten kuukautiset voivat olla aikuiselle naiselle joku ongelma (paitsi jos vuoto on niin runsasta, että anemia uhkaa -silloinkin vaivaan on käsittääkseni lääkkeitä.) Toinen, mikä minua ärsytti, oli ko. daamien omahyväisyys siitä, miten HE ovat sinut itsensä ja eritteidensä kanssa -mitä kuppia käyttämättömät naiset eivät muka ole. Eli hyvänkin asian voi pilata asianharrastajien liiallinen vouhotus. - Irkku
Kyllä ne kuukautiset voivat olla Ongelma, vaikka anemia ei uhkaisi. Esimerkiksi, jos kuukautiskivut ovat tuskalliset tai vuoto usein tavattoman runsasta (ei kuitenkaan anemiaan asti), kyllä se voi asianomaisesta tuntua aika ongelmalliselta. Omakin vatsa turpoaa palloksi ja toisinaan joudun käyttämään kipulääkkeitä esimerkiksi kietäkseni nukkumaan. Tämä siitäkin huolimatta, että käytän kuukuppia, joten ei sekään autuaaksi tee.
Ymmärrän, että kohkaaminen ärsyttää, mutta ilmeisesti kuukupissa sitten on sitä jotain, kun siitä niin paljon pidetään - ja olen samaa mieltä. Ensinnäkin, kuukuppi tulee halvemmaksi kuin tamponit, siteet ja pikkuhousunsuojat. Monihan käyttää vähintään kahta noista, osa jopa kolmea, kuten itse aikoinani. Olin pääasiassa siteiden käyttäjä, mutta varalla oli myös tamponeja tilanteita varten, kun halusin kuukautisten aikana käyttää stringejä tai mennä uimaan. Eivät ne nyt taloutta kaada, mutta kyllä reilun 100 euron säästö vuodessa on ihan mukava summa. Ostin nimittäin itse aikoinani joka kuukausi paketin tavallisia siteitä ja joka toinen paketin yösiteitä (niitä meni vähemmän), tamponeja käytön mukaan ja samoin pikkuhousunsuojia. Nyt ei enää tarvitse.
Toiseksi, kuukautiskuppi on huomaamaton. Tämä etu sillä on lähinnä siteisiin ja pikkuhousunsuojiin nähden, sillä tamponi on yhtä lailla huomaamaton. Kuukuppi ei tunnu, joskin se on totta, mitä Kutri sanoi, että ulostaminen on sen kanssa vaikeaa. Mutta kun kuppia tottuu käyttämään, sen kieräyttäminen paikoilleen vessakäynnin jälkeen (toki pestään ensin kuppi ja kädet) on helppoa kuin mikä. Siteiden kanssa tuntuu usein, kuin olisi vaippa pöksyissä, minkä lisäksi niillä on ikävä taipumus liimautua peppuvakoon tai reisiin. Ja jos käyt vessassa niin, että et vaihda sidettä, verisen, märän siteen painuminen takaisin ihoon... yhhh.
Tamponeihin nähden edut ovat 12 tunnin sisälläpitoaika, taloudellisuus ja luontoystävällisyys. Tamponit voivat myös olla aika vaikeita niille, joilla on vähän vuotoa. Minulla saattoi käydä niinkin, että edes maksimiaika ei saanut pienintä tamponia täyteen ja niissä paketeissa aina kehotetaan valitsemaan koko, joka täyttyy kokonaan, muuten on tulehdusriski. Kuukupin kanssa ei tarvitse miettiä, minkä kokoisen tamponin valitsee tai tuskailla, että on kuukautisten loppuvaihe ja haluaisi olla käyttämättä sidettä, mikä eteen? Kuukupille ei ole väliä, onko siellä verta vähän vai paljon.
Mitä tulee siihen, että vain kuukuppikunnan leidit olisivat sinut eritteittensä kanssa, eihän se niin ole ja moisen vaikutelman saaminen on harmillista. Eihän kukaan yhtäkkiä muutu eritekestäjäksi saatuaan kuukupin. Lähinnä se menee niin, että kuukuppi ei sovi niille, jotka eivät eritteitä, erityisesti kuukautisvertaan, kestä, mutta kuukupin käyttäjien piiri on toistaiseksi niin pieni, ettei voi hyvällä tahdollakaan väittää, etteivätkö monet, monet vereen arkisesti suhtautuvat käyttäisi muita suojakeinoja.
Se on kyllä totta, että hyvänkin asian voi pilata fanien vouhotus. Olen itsekin hyvin allerginen vouhotukselle enkä sen vuoksi suhtaudu hyvällä esimerkiksi Harry Potteriin. Tiedän toki, ettei pitäisi antaa muiden säksätyksen vaikuttaa, mutta ei sitä hirveää fanikohkaamista kestä. Eivät ne kirjat nyt NIIN hyviä ole (minun mielestäni).
Joka tapauksessa, kuukautiskuppi on loistava keksintö, jota on ilo käyttää. Ei elämä ennen sitä ollut Suurta Kärsimystä eivätkä kuukautiset Suuri Ongelma (kivut esim. ovat ennallaan), mutta se helpottaa. Ja kun kuukautiset kuitenkin tulevat kerran kuussa vuosikausia, käytän mieluusti jokaisen keinon, joka sitä aikaa helpottaa. Ei siteitä, ei tamponeja, säästöä niin luonnolle kuin omille rahoillekin, ei pikkuhousunsuojia, ei veristä alapäätä, ei yhteenliimautuvia karvoja, mikä lienee yleistä naisilla, jotka eivät ajele ja käyttävät siteitä -> veri kuivuu karvoihin kiinni ja ne liimautuvat yhteen, ja varsinkin ensimmäisten kuukautisten aikoihin harvemmin vielä ajellaan. Ei vaippatunnetta, ei huolta siitä, täyttyykö tamponi, ei tarvitse vaivata päätään sillä, kumman otan, kun on vähän vuotoa, stringit ja uimahallit eivät aiheuta pienintäkään pohtimista.
Kyllä minä itse kannatan.
Kutri oli sitten hankkinut kuukupin ja jakeli kokemuksiaan. Yhtä kommenttiosaston kirjoitusta haluaisinkin lainata tässä ja kommentoida:
Olen lukenut tuosta kuukupista aikoja sitten, mutta en ole hankkinut. Minua alkoi nimittäin niin ärsyttää kuukuppikunnan daamien fanaattisuus: tyyliin Kuukautiseni Olivat Yhtä Kärsimystä Ennen Kuppia. En ole koskaan käsittänyt, miten kuukautiset voivat olla aikuiselle naiselle joku ongelma (paitsi jos vuoto on niin runsasta, että anemia uhkaa -silloinkin vaivaan on käsittääkseni lääkkeitä.) Toinen, mikä minua ärsytti, oli ko. daamien omahyväisyys siitä, miten HE ovat sinut itsensä ja eritteidensä kanssa -mitä kuppia käyttämättömät naiset eivät muka ole. Eli hyvänkin asian voi pilata asianharrastajien liiallinen vouhotus. - Irkku
Kyllä ne kuukautiset voivat olla Ongelma, vaikka anemia ei uhkaisi. Esimerkiksi, jos kuukautiskivut ovat tuskalliset tai vuoto usein tavattoman runsasta (ei kuitenkaan anemiaan asti), kyllä se voi asianomaisesta tuntua aika ongelmalliselta. Omakin vatsa turpoaa palloksi ja toisinaan joudun käyttämään kipulääkkeitä esimerkiksi kietäkseni nukkumaan. Tämä siitäkin huolimatta, että käytän kuukuppia, joten ei sekään autuaaksi tee.
Ymmärrän, että kohkaaminen ärsyttää, mutta ilmeisesti kuukupissa sitten on sitä jotain, kun siitä niin paljon pidetään - ja olen samaa mieltä. Ensinnäkin, kuukuppi tulee halvemmaksi kuin tamponit, siteet ja pikkuhousunsuojat. Monihan käyttää vähintään kahta noista, osa jopa kolmea, kuten itse aikoinani. Olin pääasiassa siteiden käyttäjä, mutta varalla oli myös tamponeja tilanteita varten, kun halusin kuukautisten aikana käyttää stringejä tai mennä uimaan. Eivät ne nyt taloutta kaada, mutta kyllä reilun 100 euron säästö vuodessa on ihan mukava summa. Ostin nimittäin itse aikoinani joka kuukausi paketin tavallisia siteitä ja joka toinen paketin yösiteitä (niitä meni vähemmän), tamponeja käytön mukaan ja samoin pikkuhousunsuojia. Nyt ei enää tarvitse.
Toiseksi, kuukautiskuppi on huomaamaton. Tämä etu sillä on lähinnä siteisiin ja pikkuhousunsuojiin nähden, sillä tamponi on yhtä lailla huomaamaton. Kuukuppi ei tunnu, joskin se on totta, mitä Kutri sanoi, että ulostaminen on sen kanssa vaikeaa. Mutta kun kuppia tottuu käyttämään, sen kieräyttäminen paikoilleen vessakäynnin jälkeen (toki pestään ensin kuppi ja kädet) on helppoa kuin mikä. Siteiden kanssa tuntuu usein, kuin olisi vaippa pöksyissä, minkä lisäksi niillä on ikävä taipumus liimautua peppuvakoon tai reisiin. Ja jos käyt vessassa niin, että et vaihda sidettä, verisen, märän siteen painuminen takaisin ihoon... yhhh.
Tamponeihin nähden edut ovat 12 tunnin sisälläpitoaika, taloudellisuus ja luontoystävällisyys. Tamponit voivat myös olla aika vaikeita niille, joilla on vähän vuotoa. Minulla saattoi käydä niinkin, että edes maksimiaika ei saanut pienintä tamponia täyteen ja niissä paketeissa aina kehotetaan valitsemaan koko, joka täyttyy kokonaan, muuten on tulehdusriski. Kuukupin kanssa ei tarvitse miettiä, minkä kokoisen tamponin valitsee tai tuskailla, että on kuukautisten loppuvaihe ja haluaisi olla käyttämättä sidettä, mikä eteen? Kuukupille ei ole väliä, onko siellä verta vähän vai paljon.
Mitä tulee siihen, että vain kuukuppikunnan leidit olisivat sinut eritteittensä kanssa, eihän se niin ole ja moisen vaikutelman saaminen on harmillista. Eihän kukaan yhtäkkiä muutu eritekestäjäksi saatuaan kuukupin. Lähinnä se menee niin, että kuukuppi ei sovi niille, jotka eivät eritteitä, erityisesti kuukautisvertaan, kestä, mutta kuukupin käyttäjien piiri on toistaiseksi niin pieni, ettei voi hyvällä tahdollakaan väittää, etteivätkö monet, monet vereen arkisesti suhtautuvat käyttäisi muita suojakeinoja.
Se on kyllä totta, että hyvänkin asian voi pilata fanien vouhotus. Olen itsekin hyvin allerginen vouhotukselle enkä sen vuoksi suhtaudu hyvällä esimerkiksi Harry Potteriin. Tiedän toki, ettei pitäisi antaa muiden säksätyksen vaikuttaa, mutta ei sitä hirveää fanikohkaamista kestä. Eivät ne kirjat nyt NIIN hyviä ole (minun mielestäni).
Joka tapauksessa, kuukautiskuppi on loistava keksintö, jota on ilo käyttää. Ei elämä ennen sitä ollut Suurta Kärsimystä eivätkä kuukautiset Suuri Ongelma (kivut esim. ovat ennallaan), mutta se helpottaa. Ja kun kuukautiset kuitenkin tulevat kerran kuussa vuosikausia, käytän mieluusti jokaisen keinon, joka sitä aikaa helpottaa. Ei siteitä, ei tamponeja, säästöä niin luonnolle kuin omille rahoillekin, ei pikkuhousunsuojia, ei veristä alapäätä, ei yhteenliimautuvia karvoja, mikä lienee yleistä naisilla, jotka eivät ajele ja käyttävät siteitä -> veri kuivuu karvoihin kiinni ja ne liimautuvat yhteen, ja varsinkin ensimmäisten kuukautisten aikoihin harvemmin vielä ajellaan. Ei vaippatunnetta, ei huolta siitä, täyttyykö tamponi, ei tarvitse vaivata päätään sillä, kumman otan, kun on vähän vuotoa, stringit ja uimahallit eivät aiheuta pienintäkään pohtimista.
Kyllä minä itse kannatan.
torstaina, elokuuta 11, 2005
Sivistymätön silakka
Olen lueskellut hiukan lisää näistä sivistysjutuista, eritoten Kutrin blogista ja niistä, jotka hän oli linkannut. Kutri kirjoitti melkoisesti omista "sivistymiskokemuksistaan", mikä pisti miettimään niitä asioita, joita itse olen kokenut.
Olen aina halunnut kirjailijaksi. Nuorempana väänsin runoja ja päätin tulla runoilijaksi, mutta siitä ei sitten tullut mitään. Erityisen "sivistymätöntä" oli kirjoittaa loppusoinnullisia runoja. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että loppusoinnut jäivät jonnekin Tulenkantajia seuraaviin sukupolviin ja antaa Sarkian, Harmajan, Meriluodon ja kumppanien maatua rauhassa haudoissaan. Mutta minä ihailen loppusoinnullisia runoja enemmän kuin niitä, joissa ei loppusointuja ole. Tämä siksi, että on oikeasti oikea leimahdus luoda rytmillisesti, kielellisesti ja aiheeltaan sujuva runoja, jossa on loppusoinnut.
No, koska aion kirjailijaksi, suunnittelin tietysti lukevani klassikoita. Nehän "kuuluu" lukea, jos aikoo olla vakavasti otettava kirjailija. Jostain syystä päätin aloittaa Raymond Chandlerista, joka tosin on vain dekkarien klassikko. "Piirit" eivät takuulla kelpuuttaisi häntä Hemingwayn, Sillanpään ja muiden nobelistien seuraan. Taplasin englanniksi läpi useita Chandlerin dekkareita ja pidin niistä. Alkukielellä luin siksi, että olin silloin Englannissa ja harjoittelin lukemaan englantia.
Seuraavaksi ajattelin lukea Rouva Bovaryn. Se sentään on ihkaoikea kunnon klassikko. Se jäi. Yritin Hemingwayta, aloitin novelleista. Ne olivat yhtä kiinnostavia kuin viime vuonna kuollut silli. Luin Humisevan harjun. Siinä oli puolet liikaa. Luin Tuulen viemää (tosin sekään ei voi olla OIKEA klassikko, koska se on viihdettä) hyppien. Austenilta olen lukenut kaiken, mutta Järki ja tunteet saivat minut nukahtamaan - oikeasti. Sillanpäältä luin kirjan "Silja, nuorena nukkunut". Se ei ollut mitenkään ihmeellinen.
Mitä elokuviin tulee, "klassikkoja" on työlästä saada käsiinsä. Yle näyttää niitä harvoin ja huonoon aikaan ja Elokuva-arkisto on jossain huitsin nevadassa enkä omista edes videoita tai DVD-soitinta, joiden avulla voisin niitä elokuvia katsoa. Olen siis vuokraamoiden, television ja teattereiden varassa. Orionissa tosiaan näytetään vaikka mitä jännää, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi mennä sinne.
Jos sitten otetaan tietokirjallisuus, luen lähinnä omaan alaani liittyviä juttuja ja popularisointeja. Valittujen palojen tietopläjäykset ovat oikein mukavia. Niistä olen kerännyt suuren määrän yhdentekevää nippelitietoa, kuten esimerkiksi sen, että Varjohaikaran pesät ovat valtavia, Alppikello on Euroopan korkeimmalla kukkiva kasvi ja Purya Raimondii -niminen kasvi Etelä-Amerikassa järjestää valtavan kukkakarnevaalin, jonka jälkeen se kuolee. Mutta tietenkään nämä valittujen palojen kirjat eivät ole "oikeaa tiedettä", nehän ovat kansantajuisesti ilman viittauksia kirjoitettu.
Sedis olisi varmaan soikeana onnesta, jos tietäisi, että olen lukenut myös elokuvatutkimuksen kirjoja. Tein esseen Kaunasta ja japanilaisesta kauhuperinteestä, joten kahlasin läpi joitain elokuvatutkimuksen opuksia. Valitettavasti japanilaisesta elokuvasta oli kovin vähän minulle hyödyllistä tietoa ja ne kaksi kirjaa, joissa olisi erikseen japsikauhusta kirjoitettu, olivat koko ajan lainassa elokuva-arkiston kirjastosta. Se siitäkin sitten.
Pidän kirjatenteistä, joten niihinkin joudun lukemaan paljon tietokirjoja. Erityisesti japanintutkimukseen joutuu lukemaan kauheita kasoja englanniksi. Kun opinnot taas syksyllä alkavat, voitte olla varmoja, että kun olen selvinnyt japanin, venäjän ja kreikan tenteistä sekä uskontotieteen syventävästä esseestä (+ kaikki muut kielten työt) minä EN takuulla lue enää vapaa-ajallani huvikseni tietokirjoja. En hemmetissäkään enkä maksustakaan. Minä luen hömppää.
Sivistys on kummallinen asia. Sitä ei voi syödä, juoda eikä myydä mutta silti sen tärkeydestä kohkataan tietyissä piireissä hirvittävästi. Ihan kuin olisi joku taho, joka pystyy ja jolla ennen kaikkea on jokin ylemmältä taholta saatu oikeus määritellä se, millainen tieto sivistykseen kuuluu ja millainen ei.
Minun puolestani sivistyksellä voi vaikka nakata vesilintua. Ei kenellekään ole oikeasti elintärkeää tietää, kuka oli Semiramis tai että Assurbanibalilla oli valtava kirjasto, josta osa on säilynyt nykypäivään asti tai että ensimmäinen nainen, joka Roomassa julistettiin jumalattareksi, oli Neron tytär Drusilla (voin muistaa väärinkin, se saattoi myös olla joku Caligulan sisarista). Mitä minäkin noilla tiedoilla teen? Jos joku haluaa tietää, mistä ne ovat peräisin, satuin suorittamaan jonkun muinaisassyriamesopotamiamikälie -kurssin ja kirjahyllyyni kuuluu yksi teos Rooman naisista. Ja minulla on kohtuullisen hyvä nippelinkerääjämuisti.
Ihmisten kannalta tärkeää on tieto, jota he tarvitsevat selvitäkseen hyvin joka päiväisessä elämässään. Loppu on ylimääräistä, ihan kivaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä. Sivistys on vain yksi tapa luokitella ihmisiä, sillä koskaan ei saavuteta tasoa, jossa kaikki olisivat suunnilleen yhtä sivistyneitä. Aina osa tietää enemmän kuin enemmistö ja tämä osa voi sitten joko puuhailla tyytyväisenä tietojensa parissa (kuten eräät) tai vaikeroida, mikseivät kaikki halua ja pyri sivistyksen kultatorniin yhtä kiihkeästi kuin he (kuten toiset).
Niin. Onhan se aina yhtä järkyttävää oivaltaa, että asia, joka itselle on tärkeä, ei merkitse naapurille kuolleen silakan vertaa. Ja ennen kaikkea se on väärin. Niin väärin!
Olen aina halunnut kirjailijaksi. Nuorempana väänsin runoja ja päätin tulla runoilijaksi, mutta siitä ei sitten tullut mitään. Erityisen "sivistymätöntä" oli kirjoittaa loppusoinnullisia runoja. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että loppusoinnut jäivät jonnekin Tulenkantajia seuraaviin sukupolviin ja antaa Sarkian, Harmajan, Meriluodon ja kumppanien maatua rauhassa haudoissaan. Mutta minä ihailen loppusoinnullisia runoja enemmän kuin niitä, joissa ei loppusointuja ole. Tämä siksi, että on oikeasti oikea leimahdus luoda rytmillisesti, kielellisesti ja aiheeltaan sujuva runoja, jossa on loppusoinnut.
No, koska aion kirjailijaksi, suunnittelin tietysti lukevani klassikoita. Nehän "kuuluu" lukea, jos aikoo olla vakavasti otettava kirjailija. Jostain syystä päätin aloittaa Raymond Chandlerista, joka tosin on vain dekkarien klassikko. "Piirit" eivät takuulla kelpuuttaisi häntä Hemingwayn, Sillanpään ja muiden nobelistien seuraan. Taplasin englanniksi läpi useita Chandlerin dekkareita ja pidin niistä. Alkukielellä luin siksi, että olin silloin Englannissa ja harjoittelin lukemaan englantia.
Seuraavaksi ajattelin lukea Rouva Bovaryn. Se sentään on ihkaoikea kunnon klassikko. Se jäi. Yritin Hemingwayta, aloitin novelleista. Ne olivat yhtä kiinnostavia kuin viime vuonna kuollut silli. Luin Humisevan harjun. Siinä oli puolet liikaa. Luin Tuulen viemää (tosin sekään ei voi olla OIKEA klassikko, koska se on viihdettä) hyppien. Austenilta olen lukenut kaiken, mutta Järki ja tunteet saivat minut nukahtamaan - oikeasti. Sillanpäältä luin kirjan "Silja, nuorena nukkunut". Se ei ollut mitenkään ihmeellinen.
Mitä elokuviin tulee, "klassikkoja" on työlästä saada käsiinsä. Yle näyttää niitä harvoin ja huonoon aikaan ja Elokuva-arkisto on jossain huitsin nevadassa enkä omista edes videoita tai DVD-soitinta, joiden avulla voisin niitä elokuvia katsoa. Olen siis vuokraamoiden, television ja teattereiden varassa. Orionissa tosiaan näytetään vaikka mitä jännää, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi mennä sinne.
Jos sitten otetaan tietokirjallisuus, luen lähinnä omaan alaani liittyviä juttuja ja popularisointeja. Valittujen palojen tietopläjäykset ovat oikein mukavia. Niistä olen kerännyt suuren määrän yhdentekevää nippelitietoa, kuten esimerkiksi sen, että Varjohaikaran pesät ovat valtavia, Alppikello on Euroopan korkeimmalla kukkiva kasvi ja Purya Raimondii -niminen kasvi Etelä-Amerikassa järjestää valtavan kukkakarnevaalin, jonka jälkeen se kuolee. Mutta tietenkään nämä valittujen palojen kirjat eivät ole "oikeaa tiedettä", nehän ovat kansantajuisesti ilman viittauksia kirjoitettu.
Sedis olisi varmaan soikeana onnesta, jos tietäisi, että olen lukenut myös elokuvatutkimuksen kirjoja. Tein esseen Kaunasta ja japanilaisesta kauhuperinteestä, joten kahlasin läpi joitain elokuvatutkimuksen opuksia. Valitettavasti japanilaisesta elokuvasta oli kovin vähän minulle hyödyllistä tietoa ja ne kaksi kirjaa, joissa olisi erikseen japsikauhusta kirjoitettu, olivat koko ajan lainassa elokuva-arkiston kirjastosta. Se siitäkin sitten.
Pidän kirjatenteistä, joten niihinkin joudun lukemaan paljon tietokirjoja. Erityisesti japanintutkimukseen joutuu lukemaan kauheita kasoja englanniksi. Kun opinnot taas syksyllä alkavat, voitte olla varmoja, että kun olen selvinnyt japanin, venäjän ja kreikan tenteistä sekä uskontotieteen syventävästä esseestä (+ kaikki muut kielten työt) minä EN takuulla lue enää vapaa-ajallani huvikseni tietokirjoja. En hemmetissäkään enkä maksustakaan. Minä luen hömppää.
Sivistys on kummallinen asia. Sitä ei voi syödä, juoda eikä myydä mutta silti sen tärkeydestä kohkataan tietyissä piireissä hirvittävästi. Ihan kuin olisi joku taho, joka pystyy ja jolla ennen kaikkea on jokin ylemmältä taholta saatu oikeus määritellä se, millainen tieto sivistykseen kuuluu ja millainen ei.
Minun puolestani sivistyksellä voi vaikka nakata vesilintua. Ei kenellekään ole oikeasti elintärkeää tietää, kuka oli Semiramis tai että Assurbanibalilla oli valtava kirjasto, josta osa on säilynyt nykypäivään asti tai että ensimmäinen nainen, joka Roomassa julistettiin jumalattareksi, oli Neron tytär Drusilla (voin muistaa väärinkin, se saattoi myös olla joku Caligulan sisarista). Mitä minäkin noilla tiedoilla teen? Jos joku haluaa tietää, mistä ne ovat peräisin, satuin suorittamaan jonkun muinaisassyriamesopotamiamikälie -kurssin ja kirjahyllyyni kuuluu yksi teos Rooman naisista. Ja minulla on kohtuullisen hyvä nippelinkerääjämuisti.
Ihmisten kannalta tärkeää on tieto, jota he tarvitsevat selvitäkseen hyvin joka päiväisessä elämässään. Loppu on ylimääräistä, ihan kivaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä. Sivistys on vain yksi tapa luokitella ihmisiä, sillä koskaan ei saavuteta tasoa, jossa kaikki olisivat suunnilleen yhtä sivistyneitä. Aina osa tietää enemmän kuin enemmistö ja tämä osa voi sitten joko puuhailla tyytyväisenä tietojensa parissa (kuten eräät) tai vaikeroida, mikseivät kaikki halua ja pyri sivistyksen kultatorniin yhtä kiihkeästi kuin he (kuten toiset).
Niin. Onhan se aina yhtä järkyttävää oivaltaa, että asia, joka itselle on tärkeä, ei merkitse naapurille kuolleen silakan vertaa. Ja ennen kaikkea se on väärin. Niin väärin!
Tietämätön kansa?
Minä lienen aika syrjässä siitä "blogikermasta", jota luetaan eniten. Toisinaan törmään kovaan kuohuntaan, jota siellä kermakiulussa tapahtuu, mutta tunnen oloni aika ulkopuoliseksi (niin hyvässä kuin pahassakin). Usein tekisi mieli kommentoida jotain blogissani, mutta vaikutelmaksi jää, että juuri kukaan ei kuuntele, joten monesti en sitten jaksa. Sanoinpa A tai B, sillä ei ole mitään väliä, joten olen hiljaa ja luen vaikka dekkareita (löysin ne taannoin, ihan kivaa).
Toinen ongelma on, että en jaksa aina lukea kaikkea, mitä pitäisi kommentoida. Tämä pätee erityisesti Sedikseen. Olen jo tainnut mainita, että hänen tyylinsä muistuttaa ihan liikaa yliopistoesseitä, jotta jaksaisin sitä lukea. En pidä esseiden kirjoittamisesta enkä niiden lukemisesta, joten en takuulla vapaa-aikanani aio niitä lukea. Mutta teen nyt poikkeuksen sen sivistysjutun kanssa, ainakin Sediksen ensimmäisen osan kannalta.
Sediksen otsikko on yksinkertainen ja iskevä: "Tietämätön kansa". Kansa ei siis tiedä, siihenhän otsikko viittaa. Mutta mitä kansa ei tiedä? Mikään kansakunta ei nimittäin koskaan ole täysin tietämätön. Kansa kyllä tietää asioita, joita se haluaakin tietää, mutta ne eivät ole niitä asioita, joita Sedis ja muut sen tietämättömyydestä huolestuneet haluaisivat sen tietävän. Kansa tietää esimerkiksi sen, että jos tuuli yltyy ja horisontissa näkyy pilviä, tulee todennäköisesti sade. Mutta se ei kelpaa. Sellaista kansaa voi nimittää tietämättömäksi, sillä se ei tiedä niitä asioita, joita tämän leiman antajat pitävät tärkeinä. Heillä on siis oikeus ja valta kertoa, mikä tieto on niin tärkeää, että tahoa, jolta se puuttuu, voidaan kutsua "tietämättömäksi".
Sedistä tuntuu huolettavan se, että ihmiset katsovat ja lukevat lähinnä viihdettä eivätkä dokumentteja ja tietokirjoja. Tämä on tietysti totta, hömppäsarjoille on faniclubinsa, juorulehdet myyvät kuin häkä ja netin myötä viihdetarjonta on vain lisääntynyt. Ennen kaikkea nyt jokainen pääsee jakamaan mielipiteensa foorumeilla, joita lukevat monet, esimerkiksi Elleissä tai Iltasanomien keskusteluissa. En minäkään tästä henkilökohtaisesti pidä, esimerkiksi juorulehtien levikki hirvittää minua ja reality-sarjat saavat minut itkemään. Ystävä yritti saada minua katsomaan DR. Philiä, mutta sietokykyni ylittyi kymmenessä minuutissa ja pakenin vähin äänin tekemään muuta. En kuitenkaan väitä, ettenkö kuluttaisi hömppää, luenhan runsaasti harlekiineja ja nykyään dekkareita.
Tietokirjoissa ja dokumenteissa on kuitenkin ongelmansa. Kesällä YLE esimerkiksi on näyttänyt elokuvaklassikoita, mustavalkofilmejä ajalta, jolloin Technicoloria ei vielä ollut keksitty. Minä pidän klassikkoelokuvista, erityisesti vanhoista, näkisin mieluusti röykkiöittäin vanhoja Hollywood -filmejä, japanilaisia, kiinalaisia ja vaikka mitä. Mutta kun YLE näyttää niitä aamupäivällä ja minä olen töissä. Huono tuuri. Samoin käy usein joidenkin aamuisten opetusohjelmien: minä olen töissä. Yle Teemalta tulee useinkin kaikkea jännää ja olen murheissani, etten voi niitä katsoa, sillä minulla ei ole digiboksia enkä haluaisi sitä hankkia.
Monille, joita dokumentit tai muut tieto-ohjelmat voisivat kiinnostaa, tulee aikataulu vastaan. Paras katseluaika on usein siinä klo 18-22 arkisin ja siihen aikaan tulee hyvin vähän tieto-ohjelmia. Lähinnä sopivaan aikaan tulisi Prisma maanantaisin klo 19:05. Lauantaisin tulee Avara luonto ja sunnuntaina usein parikin dokumenttia (klo 16:00 aina toinen), mutta valitettavasti sunnuntai kuluu usein muissa merkeissä.
Toki aikataulu on tavallaan "tekosyy". Jos joku dokumentti TODELLA kiinnostaisi, se nauhotettaisiin tai järjestettäisiin sille aikaa. Mutta täytyy muistaa, että eivät ihmiset usein nauhoita tai järjestä aikaa hömppäsarjoillekaan. Niille vain on varattu töllöstä ne ajat, jolloin ihmiset todennäköisimmin pudottautuvat sohvalle ja ryhtyvät selaamaan kanavia: "mitähän täältä tulee". Siitä tulee eräänlainen oravanpyörä: kun sopivaan aikaan näytetään lähinnä hömppää, ihmiset katsovat sitä. Kun ihmiset katsovat hömppää, TV-yhtiö päättelee, että sitä ihmiset haluavatkin, se näyttää LISÄÄ hömppää. Jos telkusta tulisi klo 18-22 arkisin VAIN tieto-ohjelmia, veikkaanpa, että niitä katsottaisiin enemmän kuin tieto-ohjelmia nykyään. Ei varmaan niin paljoa kuin hömppää, sen myönnän, osa toteaisi, että ei sieltä mitään tule ja laittaisi DVD:n pyörimään, mutta monet mukavuudenhaluiset antaisivat ohjelman vain pyöriä.
Dokumenteissa on myös eräs ongelma, joka liittyy nimenomaan mukavuudenhaluun. Monet dokumentit eivät ole "mukavia". Ne kertovat sodasta, aidsista, köyhyydestä, tuskasta, kuolemasta. Kun ihminen tulee viihtymään töllön ääreen, hän ei halua katsella riutuvaa lasta, jonka silmissä kiipeilee kärpäsiä. Se saa hänet masentuneeksi ja tuntemaan huonoa omaatuntoa. Hän vaihtaa kanavaa. Tästä voi rutista, että se on väärin, mutta näin se on ja tuskin muuttuu.
Mitä tietokirjallisuuteen tulee, sen ongelmat ovat hiukan toisenlaisia. Muistan itse, kun luin uskontotieteen pääsykokeeseen sivistyssanakirja pääsykoekirjani vieressä ja alleviivailin sanoja, joita en ymmärtänyt. Transsendenssi, apologia, eponyymi jne. jne. Loputtomiin hankalia, monimutkaisia ilmauksia. Ei kukaan halua huvikseen lukea kirjaa, jonka kanssa sivistyssanakirja on välttämätön apuväline. Ja usein se on tieteenalaan perehtymättömälle välttämätön. Kielitieteelliset kirjat pelottavat jopa minua, joka sentään olen aiheesta kiinnostunut. Minulla on yhä hyllyssäni lukua odottava "Kielitieteen perusteet", mutta kun se on pullollaan tuskallisia termejä, jotka tekevät lukemisen hirvittävän hitaaksi ja työlääksi. Ei sellaisia huvikseen lue ja suurin osa ihmisistä lukee huvikseen. Näin ollen jok'ikinen vaikeaselkoinen kirja unohtuu hyllyn perukoille.
Toinen ongelma on se, että loistava tieteentekijä voi kirjoittaa kirotun tylsää tekstiä. Ja vaikka olisi kiinnostunutkin aiheesta, sellaista on kammottavaa lukea. Ei se auta, vaikka tieteilijä olisi nero, jos hän ei saa ajatuksiaan julki järkevässä ja ennen kaikkea sujuvalukuisessa muodossa. Fyysikko Feynman on kertonut erään kohteliaisuuden, jonka pitäisi olla ohjenuorana kaikille tieteilijöillä. Hän oli ollut puhumassa konferenssissa ja kaikki esitelmät kirjoitettiin muistiin. Myöhemmin konekirjoittaja kertoi Feynmanille, että Feynmanin esitelmä oli ainoa, jonka hän ymmärsi, muiden professoreiden puheista hän ei tajunnut mitään. Feynmanille olikin ilmeisen tärkeää, että häntä ymmärtävät muutkin kuin muut tieteilijät.
Nykyään tuntuu, että monia tieteilijöitä ei oikeasti kiinnosta tipan tippaa, ymmärtääkö heidän tekstiään kukaan muu kuin kollega. Tieteentekijät kirjoittavat toisilleen, eivät kansalle. Toki ovat olemassa tieteen popularisoinnit, mutta niihin suhtaudutaan tutkijoiden parissa usein hiukan halveksivasti. Ne eivät ole "oikeaa tiedettä". Ei nähdä, että niillä voisi vaikuttaa paljon laajempaan joukkoon, ei vain kollegoihin. Ongelma on sekin, että tutkijoiden maine (ja sitä kautta rahoitusmahdollisuudet) perustuvat paljolti siihen, kuinka paljon he julkaisevat ja kuinka paljon heitä lainataan. Tämä aiheuttaa sen, että popularisoinnin kirjoittaminen on tutkijalle melkoinen riski, ainakin pienillä kirjamarkkinoilla, kuten Suomessa. Osa kollegoista katsoo nenänvarttaan pitkin, kirjoitustyö vie aikaa seuraavan tieteellisen julkaisun vääntämiseltä ja rahoittaja kurtistelee kulmiaan.
Kolmas ongelma on vanhanaikaisuus. Dickens oli aikoinaan suosittu, mutta kuinka moni häntä nykyään lukee? Oletteko koskaan taplanneet läpi David Copperfieldin? Minä yritin ja se oli ihan oikeasti aivan hirvittävän tylsä kirja. Ei kukaan lue enää huvikseen vanhoja kirjoja, koska ne ovat paksuja ja kirjoitettu tavalla, joka aiheuttaa nykylukijalle vain uneliaisuutta. Epäilen, että monet varhaisemmat tutkijat eivät selviytyisi tästä kokeesta. Kuvitelkaa nyt joku Darwin käännettynä. Argh. Minäkään en sitä kirjaa lukisi. Mutta ehkä tässä voisi auttaa se, että Darwinia ei käännettäisi vain suomeksi vaan nykysuomeksi ja ennen kaikkea niin, että teksti olisi sujuvaa, helppolukuista ja mielenkiintoista. On ihan oikeasti mahdollista kirjoittaa sujuva, helppolukuinen ja mielenkiintoinen tieteellinen teos ja pysyä silti asiassa. Olen itse lukenut useammankin englanninkielisen, hemmetin hyvin kirjoitetun kirjan. Yksi oli Eriksenin antropologian perusteos, toinen Pascal Boyerin "Religion Explained". Odotin jälkimmäisen kohdalla pahinta, olin jo kahlannut läpi Ugo Biachin "History of Religion" -kirjan, joka sai minut syvän ahdistuksen valtaan. Mutta Boyer oli loistava! Ne esimerkit, paljon hyviä, selventäviä esimerkkejä. Minä suorastaan ahmin sen kirjan suurin haukkauksin. Boyer teki sen, hän kirjoitti kirjan, jonka tallukkakin voi lukea ja ymmärtää. Tehkää perässä, jos haluatte kirjojanne luettavan.
Jos kansan haluaa "sivistyvän", sille on tarjottava sivistys siinä muodossa, että se pystyy sen vaivatta omaksumaan ja ennen kaikkea, että se haluaa sen omaksua. Ei lapsiakaan nykyään opeteta sillä periaatteella, että me teemme kirjat ja te luette tai itkette ja luette. Opetus tapahtuu lasten ehdoilla, tutkitaan ja pohditaan, mitkä ovat parhaita tapoja innostaa lapsia oppimaan. Sen sijaan aikuisten tapauksessa ainoat keinot tuntuvat oleman syytteleminen ja Darwinin ja Galileon teoksilla päihin lyöminen: "Miksette te perkeleet lue ja sivisty! Nih!" Ihan kuin kukaan oppisi mitään muuta kuin juoksemaan häntä luimussa pakoon sillä, että hänet istutetaan kovakouraisesti paksun, satavuotisen niteen ääreen ja karjutaan, että lue, sinä tietämätön.
P.S. Lueskelin niitä kommentteja Sediksen juttuun ja minusta Kirsti sanoi siellä hyvin. Asiat eivät muutu päivittelemällä ja syyttelemällä kansaa tietämättömäksi vaan tekemällä itse jotain. Toisekseen huomasin sen Sediksen "odottelen eliittiargumentteja" -kohdan. Varmaan tuo tutkijakohtani vihjaa tutkijoiden olevan jossain määrin elitistisiä, mutta se on minun mielipiteeni. Ei niin, etteikö yliopistomaailmassakin tätä tajuttaisi, siitä puhutaan, mutta valitettavan usein tuntuu, että mitään ei tapahdu. Eräiden tutkijoiden "elitismi" ei toki ole ainoa syy, rahapula on toinen merkittävä.
Lisäksi pitää kommentoida sitä Sediksen lopussa lainaamaan juttua käännöksistä. Olen lainauksen kanssa samaa mieltä, käännöksiä ei arvosteta. Monet jopa ylpeilevät, että hehän lukevat teokset alkuperäiskielellä, käännös menettää niiiin paljon. Toki käännös menettää, mutta se tuo myös lisää, minkä lisäksi tämä alkuperäiskieli on lähes poikkeuksetta englanti. Jos näille alkuperäiskielen kannattajille iskee eteen kreikkalaisia, venäläisiä, ranskalaisia, japanilaisia tai vaikka swahilinkielisiä teoksia, he tarttuvat sukkelasti ja ilman ruikutuksia käännökseen. Alkuperäiskielillä retostelu jos mikä on minusta elitismiä. Ei siis se, että lukee kirjoja niiden alkuperäisellä kielellä, jos siihen kykenee, se on hienoa asia, vaan se, että ylpeilee sillä ja antaa ymmärtää, että käännökset ovat roskaa. Hyvän kääntäjän tekemä käännös on kaikkea muuta kuin roskaa. Se on nautinto.
P.P.S. Vielä yksi lisäys Kutrin kommentin kirvoittamana. On olemassa kauheita käännöksiä, se on totta. Mutta on myös olemassa kauheita kirjoja. Koskaan en kuitenkaan ole kenenkään kuullut perustelevan, että kirjat sinänsä ovat huono juttu, koska on olemassa kurjasti kirjoitettuja kirjoja. Sen sijaan toisinaan kyllä kuulee (en nyt viittaa Kutriin), että kääntäminen on huono juttu ja perusteina esitetään juuri huonot käännökset. Entä sitten? Siinä missä on huonoja kirjailijoita on myös huonoja kääntäjiä. Mikä uutinen se nyt muka on?
Tarkennan nyt kuitenkin: hyvän kääntäjän tekemä hyvä käännös on nautinto. Eihän kukaan nauti huonosta kirjastakaan, vaikka se kuinka olisi alkuperäiskielellä.
Toinen ongelma on, että en jaksa aina lukea kaikkea, mitä pitäisi kommentoida. Tämä pätee erityisesti Sedikseen. Olen jo tainnut mainita, että hänen tyylinsä muistuttaa ihan liikaa yliopistoesseitä, jotta jaksaisin sitä lukea. En pidä esseiden kirjoittamisesta enkä niiden lukemisesta, joten en takuulla vapaa-aikanani aio niitä lukea. Mutta teen nyt poikkeuksen sen sivistysjutun kanssa, ainakin Sediksen ensimmäisen osan kannalta.
Sediksen otsikko on yksinkertainen ja iskevä: "Tietämätön kansa". Kansa ei siis tiedä, siihenhän otsikko viittaa. Mutta mitä kansa ei tiedä? Mikään kansakunta ei nimittäin koskaan ole täysin tietämätön. Kansa kyllä tietää asioita, joita se haluaakin tietää, mutta ne eivät ole niitä asioita, joita Sedis ja muut sen tietämättömyydestä huolestuneet haluaisivat sen tietävän. Kansa tietää esimerkiksi sen, että jos tuuli yltyy ja horisontissa näkyy pilviä, tulee todennäköisesti sade. Mutta se ei kelpaa. Sellaista kansaa voi nimittää tietämättömäksi, sillä se ei tiedä niitä asioita, joita tämän leiman antajat pitävät tärkeinä. Heillä on siis oikeus ja valta kertoa, mikä tieto on niin tärkeää, että tahoa, jolta se puuttuu, voidaan kutsua "tietämättömäksi".
Sedistä tuntuu huolettavan se, että ihmiset katsovat ja lukevat lähinnä viihdettä eivätkä dokumentteja ja tietokirjoja. Tämä on tietysti totta, hömppäsarjoille on faniclubinsa, juorulehdet myyvät kuin häkä ja netin myötä viihdetarjonta on vain lisääntynyt. Ennen kaikkea nyt jokainen pääsee jakamaan mielipiteensa foorumeilla, joita lukevat monet, esimerkiksi Elleissä tai Iltasanomien keskusteluissa. En minäkään tästä henkilökohtaisesti pidä, esimerkiksi juorulehtien levikki hirvittää minua ja reality-sarjat saavat minut itkemään. Ystävä yritti saada minua katsomaan DR. Philiä, mutta sietokykyni ylittyi kymmenessä minuutissa ja pakenin vähin äänin tekemään muuta. En kuitenkaan väitä, ettenkö kuluttaisi hömppää, luenhan runsaasti harlekiineja ja nykyään dekkareita.
Tietokirjoissa ja dokumenteissa on kuitenkin ongelmansa. Kesällä YLE esimerkiksi on näyttänyt elokuvaklassikoita, mustavalkofilmejä ajalta, jolloin Technicoloria ei vielä ollut keksitty. Minä pidän klassikkoelokuvista, erityisesti vanhoista, näkisin mieluusti röykkiöittäin vanhoja Hollywood -filmejä, japanilaisia, kiinalaisia ja vaikka mitä. Mutta kun YLE näyttää niitä aamupäivällä ja minä olen töissä. Huono tuuri. Samoin käy usein joidenkin aamuisten opetusohjelmien: minä olen töissä. Yle Teemalta tulee useinkin kaikkea jännää ja olen murheissani, etten voi niitä katsoa, sillä minulla ei ole digiboksia enkä haluaisi sitä hankkia.
Monille, joita dokumentit tai muut tieto-ohjelmat voisivat kiinnostaa, tulee aikataulu vastaan. Paras katseluaika on usein siinä klo 18-22 arkisin ja siihen aikaan tulee hyvin vähän tieto-ohjelmia. Lähinnä sopivaan aikaan tulisi Prisma maanantaisin klo 19:05. Lauantaisin tulee Avara luonto ja sunnuntaina usein parikin dokumenttia (klo 16:00 aina toinen), mutta valitettavasti sunnuntai kuluu usein muissa merkeissä.
Toki aikataulu on tavallaan "tekosyy". Jos joku dokumentti TODELLA kiinnostaisi, se nauhotettaisiin tai järjestettäisiin sille aikaa. Mutta täytyy muistaa, että eivät ihmiset usein nauhoita tai järjestä aikaa hömppäsarjoillekaan. Niille vain on varattu töllöstä ne ajat, jolloin ihmiset todennäköisimmin pudottautuvat sohvalle ja ryhtyvät selaamaan kanavia: "mitähän täältä tulee". Siitä tulee eräänlainen oravanpyörä: kun sopivaan aikaan näytetään lähinnä hömppää, ihmiset katsovat sitä. Kun ihmiset katsovat hömppää, TV-yhtiö päättelee, että sitä ihmiset haluavatkin, se näyttää LISÄÄ hömppää. Jos telkusta tulisi klo 18-22 arkisin VAIN tieto-ohjelmia, veikkaanpa, että niitä katsottaisiin enemmän kuin tieto-ohjelmia nykyään. Ei varmaan niin paljoa kuin hömppää, sen myönnän, osa toteaisi, että ei sieltä mitään tule ja laittaisi DVD:n pyörimään, mutta monet mukavuudenhaluiset antaisivat ohjelman vain pyöriä.
Dokumenteissa on myös eräs ongelma, joka liittyy nimenomaan mukavuudenhaluun. Monet dokumentit eivät ole "mukavia". Ne kertovat sodasta, aidsista, köyhyydestä, tuskasta, kuolemasta. Kun ihminen tulee viihtymään töllön ääreen, hän ei halua katsella riutuvaa lasta, jonka silmissä kiipeilee kärpäsiä. Se saa hänet masentuneeksi ja tuntemaan huonoa omaatuntoa. Hän vaihtaa kanavaa. Tästä voi rutista, että se on väärin, mutta näin se on ja tuskin muuttuu.
Mitä tietokirjallisuuteen tulee, sen ongelmat ovat hiukan toisenlaisia. Muistan itse, kun luin uskontotieteen pääsykokeeseen sivistyssanakirja pääsykoekirjani vieressä ja alleviivailin sanoja, joita en ymmärtänyt. Transsendenssi, apologia, eponyymi jne. jne. Loputtomiin hankalia, monimutkaisia ilmauksia. Ei kukaan halua huvikseen lukea kirjaa, jonka kanssa sivistyssanakirja on välttämätön apuväline. Ja usein se on tieteenalaan perehtymättömälle välttämätön. Kielitieteelliset kirjat pelottavat jopa minua, joka sentään olen aiheesta kiinnostunut. Minulla on yhä hyllyssäni lukua odottava "Kielitieteen perusteet", mutta kun se on pullollaan tuskallisia termejä, jotka tekevät lukemisen hirvittävän hitaaksi ja työlääksi. Ei sellaisia huvikseen lue ja suurin osa ihmisistä lukee huvikseen. Näin ollen jok'ikinen vaikeaselkoinen kirja unohtuu hyllyn perukoille.
Toinen ongelma on se, että loistava tieteentekijä voi kirjoittaa kirotun tylsää tekstiä. Ja vaikka olisi kiinnostunutkin aiheesta, sellaista on kammottavaa lukea. Ei se auta, vaikka tieteilijä olisi nero, jos hän ei saa ajatuksiaan julki järkevässä ja ennen kaikkea sujuvalukuisessa muodossa. Fyysikko Feynman on kertonut erään kohteliaisuuden, jonka pitäisi olla ohjenuorana kaikille tieteilijöillä. Hän oli ollut puhumassa konferenssissa ja kaikki esitelmät kirjoitettiin muistiin. Myöhemmin konekirjoittaja kertoi Feynmanille, että Feynmanin esitelmä oli ainoa, jonka hän ymmärsi, muiden professoreiden puheista hän ei tajunnut mitään. Feynmanille olikin ilmeisen tärkeää, että häntä ymmärtävät muutkin kuin muut tieteilijät.
Nykyään tuntuu, että monia tieteilijöitä ei oikeasti kiinnosta tipan tippaa, ymmärtääkö heidän tekstiään kukaan muu kuin kollega. Tieteentekijät kirjoittavat toisilleen, eivät kansalle. Toki ovat olemassa tieteen popularisoinnit, mutta niihin suhtaudutaan tutkijoiden parissa usein hiukan halveksivasti. Ne eivät ole "oikeaa tiedettä". Ei nähdä, että niillä voisi vaikuttaa paljon laajempaan joukkoon, ei vain kollegoihin. Ongelma on sekin, että tutkijoiden maine (ja sitä kautta rahoitusmahdollisuudet) perustuvat paljolti siihen, kuinka paljon he julkaisevat ja kuinka paljon heitä lainataan. Tämä aiheuttaa sen, että popularisoinnin kirjoittaminen on tutkijalle melkoinen riski, ainakin pienillä kirjamarkkinoilla, kuten Suomessa. Osa kollegoista katsoo nenänvarttaan pitkin, kirjoitustyö vie aikaa seuraavan tieteellisen julkaisun vääntämiseltä ja rahoittaja kurtistelee kulmiaan.
Kolmas ongelma on vanhanaikaisuus. Dickens oli aikoinaan suosittu, mutta kuinka moni häntä nykyään lukee? Oletteko koskaan taplanneet läpi David Copperfieldin? Minä yritin ja se oli ihan oikeasti aivan hirvittävän tylsä kirja. Ei kukaan lue enää huvikseen vanhoja kirjoja, koska ne ovat paksuja ja kirjoitettu tavalla, joka aiheuttaa nykylukijalle vain uneliaisuutta. Epäilen, että monet varhaisemmat tutkijat eivät selviytyisi tästä kokeesta. Kuvitelkaa nyt joku Darwin käännettynä. Argh. Minäkään en sitä kirjaa lukisi. Mutta ehkä tässä voisi auttaa se, että Darwinia ei käännettäisi vain suomeksi vaan nykysuomeksi ja ennen kaikkea niin, että teksti olisi sujuvaa, helppolukuista ja mielenkiintoista. On ihan oikeasti mahdollista kirjoittaa sujuva, helppolukuinen ja mielenkiintoinen tieteellinen teos ja pysyä silti asiassa. Olen itse lukenut useammankin englanninkielisen, hemmetin hyvin kirjoitetun kirjan. Yksi oli Eriksenin antropologian perusteos, toinen Pascal Boyerin "Religion Explained". Odotin jälkimmäisen kohdalla pahinta, olin jo kahlannut läpi Ugo Biachin "History of Religion" -kirjan, joka sai minut syvän ahdistuksen valtaan. Mutta Boyer oli loistava! Ne esimerkit, paljon hyviä, selventäviä esimerkkejä. Minä suorastaan ahmin sen kirjan suurin haukkauksin. Boyer teki sen, hän kirjoitti kirjan, jonka tallukkakin voi lukea ja ymmärtää. Tehkää perässä, jos haluatte kirjojanne luettavan.
Jos kansan haluaa "sivistyvän", sille on tarjottava sivistys siinä muodossa, että se pystyy sen vaivatta omaksumaan ja ennen kaikkea, että se haluaa sen omaksua. Ei lapsiakaan nykyään opeteta sillä periaatteella, että me teemme kirjat ja te luette tai itkette ja luette. Opetus tapahtuu lasten ehdoilla, tutkitaan ja pohditaan, mitkä ovat parhaita tapoja innostaa lapsia oppimaan. Sen sijaan aikuisten tapauksessa ainoat keinot tuntuvat oleman syytteleminen ja Darwinin ja Galileon teoksilla päihin lyöminen: "Miksette te perkeleet lue ja sivisty! Nih!" Ihan kuin kukaan oppisi mitään muuta kuin juoksemaan häntä luimussa pakoon sillä, että hänet istutetaan kovakouraisesti paksun, satavuotisen niteen ääreen ja karjutaan, että lue, sinä tietämätön.
P.S. Lueskelin niitä kommentteja Sediksen juttuun ja minusta Kirsti sanoi siellä hyvin. Asiat eivät muutu päivittelemällä ja syyttelemällä kansaa tietämättömäksi vaan tekemällä itse jotain. Toisekseen huomasin sen Sediksen "odottelen eliittiargumentteja" -kohdan. Varmaan tuo tutkijakohtani vihjaa tutkijoiden olevan jossain määrin elitistisiä, mutta se on minun mielipiteeni. Ei niin, etteikö yliopistomaailmassakin tätä tajuttaisi, siitä puhutaan, mutta valitettavan usein tuntuu, että mitään ei tapahdu. Eräiden tutkijoiden "elitismi" ei toki ole ainoa syy, rahapula on toinen merkittävä.
Lisäksi pitää kommentoida sitä Sediksen lopussa lainaamaan juttua käännöksistä. Olen lainauksen kanssa samaa mieltä, käännöksiä ei arvosteta. Monet jopa ylpeilevät, että hehän lukevat teokset alkuperäiskielellä, käännös menettää niiiin paljon. Toki käännös menettää, mutta se tuo myös lisää, minkä lisäksi tämä alkuperäiskieli on lähes poikkeuksetta englanti. Jos näille alkuperäiskielen kannattajille iskee eteen kreikkalaisia, venäläisiä, ranskalaisia, japanilaisia tai vaikka swahilinkielisiä teoksia, he tarttuvat sukkelasti ja ilman ruikutuksia käännökseen. Alkuperäiskielillä retostelu jos mikä on minusta elitismiä. Ei siis se, että lukee kirjoja niiden alkuperäisellä kielellä, jos siihen kykenee, se on hienoa asia, vaan se, että ylpeilee sillä ja antaa ymmärtää, että käännökset ovat roskaa. Hyvän kääntäjän tekemä käännös on kaikkea muuta kuin roskaa. Se on nautinto.
P.P.S. Vielä yksi lisäys Kutrin kommentin kirvoittamana. On olemassa kauheita käännöksiä, se on totta. Mutta on myös olemassa kauheita kirjoja. Koskaan en kuitenkaan ole kenenkään kuullut perustelevan, että kirjat sinänsä ovat huono juttu, koska on olemassa kurjasti kirjoitettuja kirjoja. Sen sijaan toisinaan kyllä kuulee (en nyt viittaa Kutriin), että kääntäminen on huono juttu ja perusteina esitetään juuri huonot käännökset. Entä sitten? Siinä missä on huonoja kirjailijoita on myös huonoja kääntäjiä. Mikä uutinen se nyt muka on?
Tarkennan nyt kuitenkin: hyvän kääntäjän tekemä hyvä käännös on nautinto. Eihän kukaan nauti huonosta kirjastakaan, vaikka se kuinka olisi alkuperäiskielellä.
keskiviikkona, elokuuta 10, 2005
Älä puhu minulle
Nämä MM-kisat ärsyttävät minua. Eivät siksi, että Helsinki olisi täynnä ulkomaisia metsästäviä pimuja (sehän on luonnonlaki Suomessa, näin minulle on vakuutettu) vaan siksi, että se ylipäätään on täynnä ihmisiä. Julkiset kulkevat miten sattuu, ratikat ovat niin pullollaan ihmisiä, että tukirakenteiden itku kuuluu metelin läpi ja siitä huolimatta joka pysäkiltä tunkee vain lisää ihmisiä sisään, lisää, lisää, LISÄÄ.
Ihmisten tulva on loputon. Varsinkin kisahallin lähistö on suorastaan pelottava, etenemään pääsee vain kyynärpäätaktiikalla ja potkimalla pikkulapsia tieltään. Ja minä olen ylipäätään ihminen, joka inhoaa väenpaljouksia. JOka kerran, kun osun tungokseen tai pitkään jonoon, haluaisin kirkua kovaan ääneen. Suuret tapahtumat, keikat, messut yms. ovat minulle kauhistus. En tunne mitään mielenkiintoa istua terassilla tai ikkunapaikalla töllistelemässä ihmisiä. Eräs ystäväni haluaa aina ikkunapaikalle ja perustelee sen sillä, että "on niin ihana katella ihmisiä". En voi ymmärtää, mitä ihanaa siinä on? Samanlaisia sekopäitä ne kaikkialla ovat. Ja jos välttämättä haluan silmänruokaa, katson vaikka töllöstä voimistelua (voimistelijoilla on hyvä kroppa, siis miehillä).
Olen siis hiukkasen epäsosiaalinen. Ehkä. Mutta siksi onkin mukava asua Suomessa ja käydä muissa maissa, missä ollaan sosiaalisempia. Sosiaalisuus on kivaa, kun se kestää lyhyen aikaa ja sitten pääsee taas kotiin möllöttämään ja lukemaan kirjaa. Olen kyllä harkinnut joskus muuttoa ulkomaille, esimerkiksi Kreikkaan. Sitten täytyy aina sopivissa tilanteissa leikkiä, että ei osaa kreikkaa. Olen tehnyt sitä joskus menestyksellisesti Venäjällä ja Virossa. "En osaa venäjää, sori". Ranskalaiset ovat itsepäisempiä, niille ei kelpaa suomeksi kivahdettu "en osaa". Sieltä tulee vaan "parlez-vous anglais? Non? Allemagne? Suedois? Francaise? Mais tu n'es pas marie, je t'aime!" Turha toivo.
Niin ja lopuksi henkilökohtainen paljastus: rrrrrakastan avomaankurkkuja!
Ihmisten tulva on loputon. Varsinkin kisahallin lähistö on suorastaan pelottava, etenemään pääsee vain kyynärpäätaktiikalla ja potkimalla pikkulapsia tieltään. Ja minä olen ylipäätään ihminen, joka inhoaa väenpaljouksia. JOka kerran, kun osun tungokseen tai pitkään jonoon, haluaisin kirkua kovaan ääneen. Suuret tapahtumat, keikat, messut yms. ovat minulle kauhistus. En tunne mitään mielenkiintoa istua terassilla tai ikkunapaikalla töllistelemässä ihmisiä. Eräs ystäväni haluaa aina ikkunapaikalle ja perustelee sen sillä, että "on niin ihana katella ihmisiä". En voi ymmärtää, mitä ihanaa siinä on? Samanlaisia sekopäitä ne kaikkialla ovat. Ja jos välttämättä haluan silmänruokaa, katson vaikka töllöstä voimistelua (voimistelijoilla on hyvä kroppa, siis miehillä).
Olen siis hiukkasen epäsosiaalinen. Ehkä. Mutta siksi onkin mukava asua Suomessa ja käydä muissa maissa, missä ollaan sosiaalisempia. Sosiaalisuus on kivaa, kun se kestää lyhyen aikaa ja sitten pääsee taas kotiin möllöttämään ja lukemaan kirjaa. Olen kyllä harkinnut joskus muuttoa ulkomaille, esimerkiksi Kreikkaan. Sitten täytyy aina sopivissa tilanteissa leikkiä, että ei osaa kreikkaa. Olen tehnyt sitä joskus menestyksellisesti Venäjällä ja Virossa. "En osaa venäjää, sori". Ranskalaiset ovat itsepäisempiä, niille ei kelpaa suomeksi kivahdettu "en osaa". Sieltä tulee vaan "parlez-vous anglais? Non? Allemagne? Suedois? Francaise? Mais tu n'es pas marie, je t'aime!" Turha toivo.
Niin ja lopuksi henkilökohtainen paljastus: rrrrrakastan avomaankurkkuja!
"Minä olen hyvä ja tiedän sen"
Toisinaan kuulee sanottavan, että ATM olisi naiselle unelmamies. ATM ei juo, ei hakkaa eikä käyttäydy huonosti, toisin kuin YTM, joka tekee tätä kaikkea. ATM olisi pienellä koulutuksella erinomainen, tulinen rakastaja, ihana isä ja erinomainen sulhanen. Naiset vain ovat hupsuja ja mieluummin ottavat nenuunsa jänniltä YTM:iltä eivätkä pistä merkille ATM:ää, jonka ainoat puutteet parisuhderintamalla ovat "jännittävyyden" uupuminen ja olemattomat "iskutaidot".
Minua kiinnostaisi yksi asia. Mistä ihmeestä voidaan päätellä, että ihminen, joka ei koskaan ole seurustellut, olisi loistava seurustelukumppani? Ei siihen riitä se, että ei juo eikä hakkaa ja hoitaa osansa kotitöistä. Siinä tarvitaan muuta - paljon muuta. Ja vaikka suurin osa ihmisistä tietoisesti tietää, että tämä "muu" on tarpeellista, se ei aina näy tekojen tasolla. Miten ihmeessä voi olla, että ATM:t olisivat poikkeava ryhmä? Lisäksi eri ihmiset ovat hyviä kumppaneita eri ihmisille. Minä olisin varmasti hirvittävä tyttöystävä monelle miehelle ja päin vastoin.
En sano, etteikö ATM voisi olla hyvä kumppani. Toki voi. Mutta ei sitä mistään voi etukäteen maagisesti tietää. Toki voi heittää veikkauksia, että joku kiva, rauhallinen tyyppi olisi keskimäärin parempi kumppani kuin räyhäävä juoppo (mitä mieltä itse kyllä olen), mutta toisaalta, jos nainen on räyhäävä juoppo, hän ehkä mieluummin ottaisi jälkimmäisen. Monet seurustelevat ovat oikeasti ihan hyviä kumppaneita ja isiä. Monet naiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä heidän kanssaan. Näin ei tietenkään saisi olla, koska ne miehet ovat YTM:iä (ovathan päässeet suhteeseen) ja kaikki YTM:t ovat ikäviä roistoja, jotka tekevät naiset onnettomiksi. Valitettavasti näin se kuitenkin on.
Lähinnä tässä vaan rassaa se rutina, että kun "minä olisin niin ihana ja hyvä, mutta se unelmapimu otti TUON, ihan epistä". Kun sitä ei tiedä, olisitko niin ihana ja hyvä, sori vaan. Voisit olla tai sitten et.
Ja kun se ei aina selviä kokeilemallakaan, sillä kuten sanoin, ihminen voi olla erilainen kumppani eri ihmisille. Voi olla, että sitä ei koskaan elämänsä aikana kohtaa sitä, jolle olisi hyvä kumppani ja päin vastoin. Suhteet menevät aina vinksin vonksin. Ei se elämä reilua ole eikä monista asioista voi valittaa valtiolle, koululle, päiväkodille tai vanhemmille.
Minua kiinnostaisi yksi asia. Mistä ihmeestä voidaan päätellä, että ihminen, joka ei koskaan ole seurustellut, olisi loistava seurustelukumppani? Ei siihen riitä se, että ei juo eikä hakkaa ja hoitaa osansa kotitöistä. Siinä tarvitaan muuta - paljon muuta. Ja vaikka suurin osa ihmisistä tietoisesti tietää, että tämä "muu" on tarpeellista, se ei aina näy tekojen tasolla. Miten ihmeessä voi olla, että ATM:t olisivat poikkeava ryhmä? Lisäksi eri ihmiset ovat hyviä kumppaneita eri ihmisille. Minä olisin varmasti hirvittävä tyttöystävä monelle miehelle ja päin vastoin.
En sano, etteikö ATM voisi olla hyvä kumppani. Toki voi. Mutta ei sitä mistään voi etukäteen maagisesti tietää. Toki voi heittää veikkauksia, että joku kiva, rauhallinen tyyppi olisi keskimäärin parempi kumppani kuin räyhäävä juoppo (mitä mieltä itse kyllä olen), mutta toisaalta, jos nainen on räyhäävä juoppo, hän ehkä mieluummin ottaisi jälkimmäisen. Monet seurustelevat ovat oikeasti ihan hyviä kumppaneita ja isiä. Monet naiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä heidän kanssaan. Näin ei tietenkään saisi olla, koska ne miehet ovat YTM:iä (ovathan päässeet suhteeseen) ja kaikki YTM:t ovat ikäviä roistoja, jotka tekevät naiset onnettomiksi. Valitettavasti näin se kuitenkin on.
Lähinnä tässä vaan rassaa se rutina, että kun "minä olisin niin ihana ja hyvä, mutta se unelmapimu otti TUON, ihan epistä". Kun sitä ei tiedä, olisitko niin ihana ja hyvä, sori vaan. Voisit olla tai sitten et.
Ja kun se ei aina selviä kokeilemallakaan, sillä kuten sanoin, ihminen voi olla erilainen kumppani eri ihmisille. Voi olla, että sitä ei koskaan elämänsä aikana kohtaa sitä, jolle olisi hyvä kumppani ja päin vastoin. Suhteet menevät aina vinksin vonksin. Ei se elämä reilua ole eikä monista asioista voi valittaa valtiolle, koululle, päiväkodille tai vanhemmille.
maanantaina, elokuuta 08, 2005
MM-kisahuumaa
Oli kaunis aamupäivä, hiukan sateisehko ehkä, mutta jo kymmenen aikaan aurinko kurkisteli häveliäästi pilvien takaa. Kävelijät venyttelivät jäseniään valmistautuen Helsingin MM-kisojen ensimmäiseen koitokseen, mustien miesten komeat lihakset pullistelivat tumman, kiiltävän ihon alla.
Yhtäkkiä kaukaisuudesta alkoi kuulua kummallista huminaa. Kuulosti siltä, kuin jonkinlainen valtava lauma liikkuisi jossain kaukana, kipsuttelisi ja kopsuttelisi pitkin kaupungin katuja pyrkien kohti päämääräänsä. Mutta eihän sellainen ollut mahdollista. Mustat, afrikkalaiset urheilijat eivät juuri tunteneet Suomen luonnonoloja, mutta tietävämmät valistivat, että Suomessa ei liikkunut sellaisia laumaeläimiä, jotka aiheuttaisivat moisen metelin. Jonkinlainen harha-aistimus, kenties syynä oli otsoniaukko tai auringonpilkut. Urheilijat jatkoivat valmistautumista kävelyyn ja kun hetki koitti, koko mahtava lauma pyrähti liikkeelle.
Kipsutus ja kopsutus ei kuitenkaan lakannut vaan tuli koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Urheilijat yrittivät olla välittämättä, mutta sitten koitti hetki, jolloin äänen aiheuttaja tuli näkyviin: naisia, laumoittain, kasoittain, röykkiöittäin, kiljuvia, metelöiviä, kiimaisia suomalaisia naisia, jotka tukka putkella, pikkuiset topit, minihameet ja tuulipuvut liehuen kirmasivat epäkäytännöllisissä koroissaan suoraan ulkomaisten urheilijoiden kimppuun.
Urheilijaparat yrittivät pakoon, mutta kun olivat tottuneet kävelemään, se oli tuhoon tuomittu yritys. Suomalaiset villinaiset saivat heidät välittömästi kiinni ja erityisesti mustat miehet olivat kovaa valuuttaa, heistä tapeltiin verissä päin, naiset huusivat ja hakkasivat toisiaan saadakseen oikeuden raahata mustat miehet pusikkoon himokkaita lemmiskelyjään varten. Kansallisuudella ei ollut väliä, jos oli musta, eräskin suomalainen musta kävelijä päätyi jonnekin rapakkoon kolmen uhkean ja uljaan blodin kanssa, joista kukin oli ylevän kaunis, rikas ja kiimainen kuin narttukoira juoksun aikaan. Mutta suomalaisille he eivät haarojaan levittäisi, vain näille ihanille, uljaille, koville mustille elimille.
Nämä naiset olivat saapuneet kaikkialta Suomesta, Rovaniemeltä, Iisalmesta, Kuopiosta, Vaasasta, olipa mukana muutama lappalaiseenkin asuun sonnustautunut teutaroija. Kävelijöiden kimppuun käynyt lauma oli vain alkusoittoa. Kaikki Suomen kaupungit, taajamat ja piskuisetkin rupukylät kaukana korvessa olivat tyhjinä kävelemään kykenevistä naisista ja mukana oli jopa muutama rohkelikko pyörätuolilla. He rynnistivät hurjina ja kiimaisina Helsinkiin odottaen saavansa ulkomaista, paksua elintä jalkojensa väliin ja kaatoivat matkallaan suomalaisia miehiä kuin keiloja, armotta, säälittä. Jos joku suomalainen mies uskaltautui edes vilkaisemaan naisten lähes ulos pullottavia rintoja ja pyöriviä peppuja, vihainen naislauma talloi hänet jalkojensa alle.
Vailla minkäänlaista epäröintiä tai häpyä naiset valtasivat Otaniemen kisakylän ja iskivät kisahalliin. Ulkomaisilla urheilijoilla ei ollut pakomahdollisuuksia, naiset veivät heidät mukanaan. Osa lähti vapaaehtoisesti "suomiblodien" mukaan, osa kannettiin väkipakolla hotelleihin, joista kuului uikutus, vaikerrus ja kaikenmoinen rietas voihkiminen suomalaisten miesten korviin eivätkä nämä saaneet edes nukutuksi puhumattakaan siitä, että olisivat itse päässeet orgioihin. Jok'ikinen Helsingissä majaileva ulkomainen tai siltä näyttävä mies aina teini-ikäisestä klopista vanhaan pappaan naitiin lähes henkihieveriin.
Ja sitten naiset olivat poissa. Ihan yhtäkkiä, aivan kuten olivat tulleetkin, he olivat poissa. He palasivat kaupunkeihin, taajamiin ja korven rupukyliin posket punaisina, haaroväli täynnä ulkomaalaisen miehen spermaa levittääkseen kaikenmoisia jännittäviä tauteja, niin uusia kuin vanhojakin ja synnyttääkseen miehilleen lauman puoliksi ulkomaisia äpäröitä.
Lopulta kävi kuitenkin hyvin. Suomi näet voitti ensimmäisen ja taatusti myös viimeisen kerran koko historian aikana kaikki MM-kisojen mitalit. Ulkomaiset urheilijat olivat niin puhkinaituja, että he tuskin jaksoivat kävellä ja pelkkä ajatuskin urheilusta sai heidät itkemään sydäntäsärkevästi. Myöhemmin kuultiin tarinoita kenialaisista kävelijöistä, jotka vielä kahden kuukaudenkin jälkeen saattoivat kotonaan Keniassa herätä ja hokea silmät kauhusta laajenneita: suomiblondi, suomiblondi, fukifuki, aaaargh!
Yhtäkkiä kaukaisuudesta alkoi kuulua kummallista huminaa. Kuulosti siltä, kuin jonkinlainen valtava lauma liikkuisi jossain kaukana, kipsuttelisi ja kopsuttelisi pitkin kaupungin katuja pyrkien kohti päämääräänsä. Mutta eihän sellainen ollut mahdollista. Mustat, afrikkalaiset urheilijat eivät juuri tunteneet Suomen luonnonoloja, mutta tietävämmät valistivat, että Suomessa ei liikkunut sellaisia laumaeläimiä, jotka aiheuttaisivat moisen metelin. Jonkinlainen harha-aistimus, kenties syynä oli otsoniaukko tai auringonpilkut. Urheilijat jatkoivat valmistautumista kävelyyn ja kun hetki koitti, koko mahtava lauma pyrähti liikkeelle.
Kipsutus ja kopsutus ei kuitenkaan lakannut vaan tuli koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Urheilijat yrittivät olla välittämättä, mutta sitten koitti hetki, jolloin äänen aiheuttaja tuli näkyviin: naisia, laumoittain, kasoittain, röykkiöittäin, kiljuvia, metelöiviä, kiimaisia suomalaisia naisia, jotka tukka putkella, pikkuiset topit, minihameet ja tuulipuvut liehuen kirmasivat epäkäytännöllisissä koroissaan suoraan ulkomaisten urheilijoiden kimppuun.
Urheilijaparat yrittivät pakoon, mutta kun olivat tottuneet kävelemään, se oli tuhoon tuomittu yritys. Suomalaiset villinaiset saivat heidät välittömästi kiinni ja erityisesti mustat miehet olivat kovaa valuuttaa, heistä tapeltiin verissä päin, naiset huusivat ja hakkasivat toisiaan saadakseen oikeuden raahata mustat miehet pusikkoon himokkaita lemmiskelyjään varten. Kansallisuudella ei ollut väliä, jos oli musta, eräskin suomalainen musta kävelijä päätyi jonnekin rapakkoon kolmen uhkean ja uljaan blodin kanssa, joista kukin oli ylevän kaunis, rikas ja kiimainen kuin narttukoira juoksun aikaan. Mutta suomalaisille he eivät haarojaan levittäisi, vain näille ihanille, uljaille, koville mustille elimille.
Nämä naiset olivat saapuneet kaikkialta Suomesta, Rovaniemeltä, Iisalmesta, Kuopiosta, Vaasasta, olipa mukana muutama lappalaiseenkin asuun sonnustautunut teutaroija. Kävelijöiden kimppuun käynyt lauma oli vain alkusoittoa. Kaikki Suomen kaupungit, taajamat ja piskuisetkin rupukylät kaukana korvessa olivat tyhjinä kävelemään kykenevistä naisista ja mukana oli jopa muutama rohkelikko pyörätuolilla. He rynnistivät hurjina ja kiimaisina Helsinkiin odottaen saavansa ulkomaista, paksua elintä jalkojensa väliin ja kaatoivat matkallaan suomalaisia miehiä kuin keiloja, armotta, säälittä. Jos joku suomalainen mies uskaltautui edes vilkaisemaan naisten lähes ulos pullottavia rintoja ja pyöriviä peppuja, vihainen naislauma talloi hänet jalkojensa alle.
Vailla minkäänlaista epäröintiä tai häpyä naiset valtasivat Otaniemen kisakylän ja iskivät kisahalliin. Ulkomaisilla urheilijoilla ei ollut pakomahdollisuuksia, naiset veivät heidät mukanaan. Osa lähti vapaaehtoisesti "suomiblodien" mukaan, osa kannettiin väkipakolla hotelleihin, joista kuului uikutus, vaikerrus ja kaikenmoinen rietas voihkiminen suomalaisten miesten korviin eivätkä nämä saaneet edes nukutuksi puhumattakaan siitä, että olisivat itse päässeet orgioihin. Jok'ikinen Helsingissä majaileva ulkomainen tai siltä näyttävä mies aina teini-ikäisestä klopista vanhaan pappaan naitiin lähes henkihieveriin.
Ja sitten naiset olivat poissa. Ihan yhtäkkiä, aivan kuten olivat tulleetkin, he olivat poissa. He palasivat kaupunkeihin, taajamiin ja korven rupukyliin posket punaisina, haaroväli täynnä ulkomaalaisen miehen spermaa levittääkseen kaikenmoisia jännittäviä tauteja, niin uusia kuin vanhojakin ja synnyttääkseen miehilleen lauman puoliksi ulkomaisia äpäröitä.
Lopulta kävi kuitenkin hyvin. Suomi näet voitti ensimmäisen ja taatusti myös viimeisen kerran koko historian aikana kaikki MM-kisojen mitalit. Ulkomaiset urheilijat olivat niin puhkinaituja, että he tuskin jaksoivat kävellä ja pelkkä ajatuskin urheilusta sai heidät itkemään sydäntäsärkevästi. Myöhemmin kuultiin tarinoita kenialaisista kävelijöistä, jotka vielä kahden kuukaudenkin jälkeen saattoivat kotonaan Keniassa herätä ja hokea silmät kauhusta laajenneita: suomiblondi, suomiblondi, fukifuki, aaaargh!
keskiviikkona, elokuuta 03, 2005
Mainonnan laki
Sain Saunalahden sim-kortin postissa. Vaihdoin siis liittymää, uuden liittymän pitäisi tulla voimaan 15.8. minkä jälkeen Telefinland on kohdallani historiaa. Tämä on aika lailla päin vastoin kuin Telefinland suunnitteli. Koko aggressiivinen kanpanjahan Saunalahtea vastaan tähtää nimenomaan siihen, että Saunalahden asiakkaat tulvisivat Telefinlandin ikkunoista ja ovista sisään. Tämä asiakas aikoo sen sijaan kävellä niistä samaisista ovista ulos eikä aio edes vilkuttaa. So long, suckers.
Minä näin yhden niistä Telefinlandin Saunalahteen kohdistuvista mainoksista. Ne eivät ehkä riko lakia, mutta kaikkia hyviä markkinointitapoja kyllä eivätkä siinä auta Telefinlandin surkeat yritykset selittää itseään sopasta ulos. Telefinland kuulostaa lähinnä Nixonilta, kun tämä jäi kiinni Watergate-skandaalista: "Kun presidentti tekee laittomuuksia, ne lakkaavat olemasta laittomuuksia."
Minulla on asiakkaana oikeus valita firmat, joiden palveluja ja tuotteita käytän ja jos en satu pitämään firman tavasta tehdä X, en enää käytä sen firman palveluja tai tuotteita. Sama pätee esim. H&M:iin, jonka mainoskampansa aikoinaan nosti niskakarvani pystyyn. Muutenkin mainonta on luisumassa käsistä ja mainostajat ja mainostoimistot sen kun vain valittavat, että on olemassa SÄÄNTÖJÄ ja LAKEJA, jotka rajoittavat heidän toimintaansa. BYHYY, kun ei saa tehdä kaikkea, minkä haluaisi. Minun puolestani lakeja voisi tiukentaa entisestään, markkinointi on sen luokan huijausta, että sitä pitäisi valvoa tiukasti ja kovalla kädellä. Ei mitään suosituksia enää vaan lakeja, ei mitään "mainonnan hyviä tapoja" vaan säädöksiä esimerkiksi siitä, ettei kaduille saa lätkiä eroottista kuvastoa tai yritys ei saa markkinointikampanjoissaan kohdistaa mainontaansa tietyn kilpailijansa asiakkaille.
Tästä tuli vielä mieleeni JCDecaux ja Animalia. Animalialla oli kolme kohahduttavaa mainosta kaduilla, muistan niistä valitettavasti vain kaksi, toisessa oli turkki ja toisessa häkkikanoja. Kyllähän ne ravistelivat, mutta minusta positiivisesti. Luonnollisesti niistä tuli myös valituksia, joten JCDecaux kuunteli kansan mielipidettä (ja antoi ymmärtää n. puolikkaan kansan rutisseen mainoksista) ja poisti julisteet. Tähän asti ok. Mutta silloin, kun Hennesin erotiikkamainoksista valitettiin ja takuulla vielä enemmän, koska ne ehtivät olla paljon kauemmin näkyvillä, JCDecaux ei reagoinut mitenkään. EI MITENKÄÄN. Ja sitten on otsaa väittää, että Animalian mainokset poistettiin YLEISÖN PYYNNÖSTÄ.
Eivätkö ne edes häpeä? Eivät kai. Kai se häpeämättömyys on yksi edellytys toimia mainosalalla. Muuten vetäisi itsensä kiikkuun ja nopeasti.
Minä näin yhden niistä Telefinlandin Saunalahteen kohdistuvista mainoksista. Ne eivät ehkä riko lakia, mutta kaikkia hyviä markkinointitapoja kyllä eivätkä siinä auta Telefinlandin surkeat yritykset selittää itseään sopasta ulos. Telefinland kuulostaa lähinnä Nixonilta, kun tämä jäi kiinni Watergate-skandaalista: "Kun presidentti tekee laittomuuksia, ne lakkaavat olemasta laittomuuksia."
Minulla on asiakkaana oikeus valita firmat, joiden palveluja ja tuotteita käytän ja jos en satu pitämään firman tavasta tehdä X, en enää käytä sen firman palveluja tai tuotteita. Sama pätee esim. H&M:iin, jonka mainoskampansa aikoinaan nosti niskakarvani pystyyn. Muutenkin mainonta on luisumassa käsistä ja mainostajat ja mainostoimistot sen kun vain valittavat, että on olemassa SÄÄNTÖJÄ ja LAKEJA, jotka rajoittavat heidän toimintaansa. BYHYY, kun ei saa tehdä kaikkea, minkä haluaisi. Minun puolestani lakeja voisi tiukentaa entisestään, markkinointi on sen luokan huijausta, että sitä pitäisi valvoa tiukasti ja kovalla kädellä. Ei mitään suosituksia enää vaan lakeja, ei mitään "mainonnan hyviä tapoja" vaan säädöksiä esimerkiksi siitä, ettei kaduille saa lätkiä eroottista kuvastoa tai yritys ei saa markkinointikampanjoissaan kohdistaa mainontaansa tietyn kilpailijansa asiakkaille.
Tästä tuli vielä mieleeni JCDecaux ja Animalia. Animalialla oli kolme kohahduttavaa mainosta kaduilla, muistan niistä valitettavasti vain kaksi, toisessa oli turkki ja toisessa häkkikanoja. Kyllähän ne ravistelivat, mutta minusta positiivisesti. Luonnollisesti niistä tuli myös valituksia, joten JCDecaux kuunteli kansan mielipidettä (ja antoi ymmärtää n. puolikkaan kansan rutisseen mainoksista) ja poisti julisteet. Tähän asti ok. Mutta silloin, kun Hennesin erotiikkamainoksista valitettiin ja takuulla vielä enemmän, koska ne ehtivät olla paljon kauemmin näkyvillä, JCDecaux ei reagoinut mitenkään. EI MITENKÄÄN. Ja sitten on otsaa väittää, että Animalian mainokset poistettiin YLEISÖN PYYNNÖSTÄ.
Eivätkö ne edes häpeä? Eivät kai. Kai se häpeämättömyys on yksi edellytys toimia mainosalalla. Muuten vetäisi itsensä kiikkuun ja nopeasti.
tiistaina, elokuuta 02, 2005
Minkä lapsena taitaa...
No nyt on ruotsalaiset häät nähty, ainakin yhdet sellaiset. Miehen serkku purjehti avioliiton satamaan katolisin menoin ja jälkibileet pidettiin sievässä kartanoravintolassa. Kaiken kaikkiaan oli oikein viihtyisää, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, hyvä bändi. Piskuinen miinus ianikuisesta täytekakusta, jota tarjotaan aina ja ikuisesti kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä. Suklaakakkua, edes joskus, pliiiiis!
Häät ovat jännä juttu. Pienenä tyttönä sitä ajatteli menevänsä naimisiin - totta kai, naisethan menevät naimisiin ja hankkivat sitten lapsia. Se vain on niin, ei sitä kyseenalaistanut eikä mieleenkään juolahtanut, että vaihtoehtoja voisi olla. Suuret häät, valkea, hulmuava asua, sulholla ei niin väliä, kaksi lasta (mieluiten tyttö ja poika), kirkko, pappi, suuri suku (minun tapauksessani sinne olisi pitänyt raapia ukin serkutkin, jos haluaisi sukuhäät) jne. Jokaisen pikkutytön unelma ennen kuin pikkutyttö kasvaa ja ymmärtää, että on vaihtoehtoja.
Tähän liittyy myös eilinen käynti miehen ystävän luona, joka on pariviikkoisen pojan äiti. Tuli juteltua pojan isän kanssa legoista ja nukeista, onko se nyt sopivaa pojan leikkiä nukeilla ja tytön legoilla, miehen hameenkäytöstä ja muusta. Niinhän se menee, että usein tytöt unelmoivat prinsessahäistä, leikkivät kotia barbeilla ja tekevät ruokia leikkimökissä. Pojat rakentavat legoista linnoja ja autoja, lennättävät lentokoneita ja roiskivat rapakoissa.
Mutta miksi? Onko se oikeasti jotenkin koodattu geeneihin, että jos olet tupla-X, et VOI tehdä lapsena muuta kuin haaveilla pinkkejä unelmia ja leikkiä nukeilla? Legoista ja roboista tykkäävät tuplaäksät ovat jotenkin viallisia, mutantteja. Eikä XY:llä ole muuta vaihtoehtoa kuin paneutua He-Manin ja Turtlesien ihmeellisiin maailmoihin, sillä jestas, XY ja nuket ovat sellainen geenipommi, että konservatiivit saavat sydänoireita.
Ei minua haittaa se, että tyttö leikkii nukeilla ja poika legoilla. Minua harmittaa se, että vaihtoehtoja ei tarjota tai niitä suorastaan paheksutaan. Pojalle hankitaan siniset pöksyt ja tytölle punaiset, ihan kuin värit jotenkin liittyisivät olennaisesti sukupuoleen. Tytölle ostetaan barbi, vaikka hän kaihoisasti katselisi legopakkauksia ja nukeista innostunut poika viedään lastenklinikalle varmistamaan, ettei hän ole homo tai transu. NO, valistuneet vanhemmat voivat vielä lykätä tytölle legot ja autot ja robot, mutta poika ja barbit? Ei ikinä.
Ja kun se alkaa lapsena, se kestää aikuisuuteen asti. Siinä sen surullisuus.
Häät ovat jännä juttu. Pienenä tyttönä sitä ajatteli menevänsä naimisiin - totta kai, naisethan menevät naimisiin ja hankkivat sitten lapsia. Se vain on niin, ei sitä kyseenalaistanut eikä mieleenkään juolahtanut, että vaihtoehtoja voisi olla. Suuret häät, valkea, hulmuava asua, sulholla ei niin väliä, kaksi lasta (mieluiten tyttö ja poika), kirkko, pappi, suuri suku (minun tapauksessani sinne olisi pitänyt raapia ukin serkutkin, jos haluaisi sukuhäät) jne. Jokaisen pikkutytön unelma ennen kuin pikkutyttö kasvaa ja ymmärtää, että on vaihtoehtoja.
Tähän liittyy myös eilinen käynti miehen ystävän luona, joka on pariviikkoisen pojan äiti. Tuli juteltua pojan isän kanssa legoista ja nukeista, onko se nyt sopivaa pojan leikkiä nukeilla ja tytön legoilla, miehen hameenkäytöstä ja muusta. Niinhän se menee, että usein tytöt unelmoivat prinsessahäistä, leikkivät kotia barbeilla ja tekevät ruokia leikkimökissä. Pojat rakentavat legoista linnoja ja autoja, lennättävät lentokoneita ja roiskivat rapakoissa.
Mutta miksi? Onko se oikeasti jotenkin koodattu geeneihin, että jos olet tupla-X, et VOI tehdä lapsena muuta kuin haaveilla pinkkejä unelmia ja leikkiä nukeilla? Legoista ja roboista tykkäävät tuplaäksät ovat jotenkin viallisia, mutantteja. Eikä XY:llä ole muuta vaihtoehtoa kuin paneutua He-Manin ja Turtlesien ihmeellisiin maailmoihin, sillä jestas, XY ja nuket ovat sellainen geenipommi, että konservatiivit saavat sydänoireita.
Ei minua haittaa se, että tyttö leikkii nukeilla ja poika legoilla. Minua harmittaa se, että vaihtoehtoja ei tarjota tai niitä suorastaan paheksutaan. Pojalle hankitaan siniset pöksyt ja tytölle punaiset, ihan kuin värit jotenkin liittyisivät olennaisesti sukupuoleen. Tytölle ostetaan barbi, vaikka hän kaihoisasti katselisi legopakkauksia ja nukeista innostunut poika viedään lastenklinikalle varmistamaan, ettei hän ole homo tai transu. NO, valistuneet vanhemmat voivat vielä lykätä tytölle legot ja autot ja robot, mutta poika ja barbit? Ei ikinä.
Ja kun se alkaa lapsena, se kestää aikuisuuteen asti. Siinä sen surullisuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)