Kuinka ne jaksavat? Siis ihan oikeasti? Kirsti kertoo meille taas ihan uutta ja järkyttävää tietoa, joka saa (lähes) jokaisen suomalaisen parkumaan epäuskosta:
Finns get really upset if anybody hints at the possibly that we allied with Germans, and by allying with them, helped them. We did. That is the whole point of allegiances.
We did worse things than that.
Niin, kuvitelkaa, me olimme Saksan liittolaisia. Toistetaan vielä: liittolaisia. Eikö kuulu? No, huudetaan sitten: SAKSAN LIITTOLAISIA. Kyllä, niitä me olimme.
Olenko minä ainoa, josta tuntuu, että joka vuosi muutama älypää keksii tämän "Suomi oli Saksan liittolainen" -jutun, kuvittelee löytäneensä jonkin hirmuisen, uuden tabun, jota ei koskaan ole käsitelty ja joka saa suomalaisressukat järkytyksestä sinisiksi? Kuinka monta kertaa meidän täytyy huutaa suureen ääneen, että me olimme Saksan liittolaisia, jotta tämä loppuisi? Pitäisikö tehdä 3 tunnin dokumentti pelkästään siitä, kuinka Ryti matkusteli Saksaan ja Saksan armeija tuli Suomeen sotimaan kanssamme? Pitäisikö nöyrtyä, madella, anella anteeksiantoa, kun olimme sen Hirveän Pahan Natsi-Saksan liittolaisia? Pitäisikö järkyttyä sydänjuuriaan myöten ja halvaantua siitä tiedosta, että suomalaisetkin tappoivat (iiik!) sodan aikana ihmisiä, kiduttivat, silpoivat ja raiskasivat - ja ehkä söivätkin joskus jotain ei-niin-sallittua? Kävisikö, jos iskettäisiin eduskuntatalon seinään metrinen laatta, jossa lukisi koiran kokoisin kirjaimin: "Suomi oli liitossa Natsisaksan kanssa" ja lähetettäisiin kaikille maailman valtioille, hallituksille, kuvernööreille, sissijohtajille ja muslimikapinallisille julkinen, diplomaattinen kirje, jossa Suomi myöntäisi selkeästi ja iskevästi jokaikisellä maailman kielellä, myös niillä kuolleilla, olleensa Natsisaksan liittolainen Toisessa maailmansodassa. Riittäisikö se?
Ei edes se, että tämä "kattokaa, kun mä keksin jotain niinku ihan uutta ja siistiä, joka saa suomalaiset järkytyksestä mykiksi: liitto Saksan kanssa" -vikinä toistuu vuosi vuodelta. Kyllä sen kestäisi. Mutta kun sen vikinän esittäjät asettuvat yleensä näiden "järkyttyneiden raukkaparkasuomalaisten" yläpuolelle: he katsokaas ovat niin rohkeita, että myöntävät suomalaisten (mutta ei itsensä, ne oli ne muut suomalaiset, emmää) tehneen törkeitä tekoja ja olleen liitossa Ikuisen ja Saatanallisen Pahan kanssa. Muilla suomalaisilla ei näet ole kanttia moiseen totuuden janoon.
Eikö tästä voitaisi vääntää joku laki? Että jos on pakko hokea sitä "Suomi oli liitossa Saksan kaa, joojoo" -mantraa, siihen ei saisi rikossyytteen uhalla enää ympätä noita "suomalaiset järkyttyy tästä nyt ihan salena" -lisiä?
Joohan? Vai järkyttyykö joku tästä nyt niinq ihan kamalasti, hei?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Minua tuollainen huvittaa. Aina välillä törmää niihin ihmisiin jotka ovat torkkuneet ne historiatunnit joiden aikana on puhuttu jatkosodasta ja Lapin polttamisesta. Tietävät kuitenkin Saksan hirmutöistä. Eihän sitä historiantunnilla salailla eikä myöskään kauhistella. Yksi ruma tapahtuma muiden joukossa.
Pointtisi sinänsä oli silkkaa asiaa, mutta Suomihan ei ollut Saksan liittolainen, vaan kanssasotija. Toki siitä saa aikaan vastaavan moraalisen ropleeman Pahisten avittamisesta, vaikka Suomi auttoikin vähemmän kuin ne oikeat liittolaiset, kuten Unkari, Romania ja Slovakia.
Suomi oli liittolainen, toisin kuin useimmat pienet akselivaltojen puolella sotineet maat. Slovakia ja Kroatia olivat
Saksan vasallivaltioita. Liittolaisella on enemmän liikkumavaraa.
Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta toisaalta sekin, että presidenttimme käyttää edelleen (viittaan tällä nyt parin vuoden takaiseen kohuun) virallisessa retoriikassaan termiä "erillissota", kertoo kyllä jostakin. Tässä valossa on mielestäni varsin ymmärrettävää, että näitä suomalaisille vähemmän mieluisia näkemyksiä halutaan tuoda julki. Homman pointti ei nähdäkseni ole siinä, että haluttaisiin järkyttää tai tuomita Suomi "paskaksi maaksi". Ennemminkin kyse on siitä, ettei myöskään historiamme pimeitä puolia ole syytä unohtaa.
Kyseessä on monille yhä ilmeisen arka ja vaikea asia, usko pois. Natsi-Saksa on totuttu näkemään absoluuttisen pahuuden edustajana - kun Suomen rooli sodan aikana lisätään kuvioihin, hämärtyvät tällaiset selkeät kategoriset jaottelut. On luonnollista, ettemme halua nähdä tai esittää suomalaisia pahuuden ruumiillistumaksi kuvatun Hitlerin kumppaneina. Mieluummin näemme pienen Suomen suurvaltojen taisteluiden välikappaleena, joka kävi erillissotaa puolustaakseen itsenäisyyttään.
Historiankirjoitus pyrkii täsmällisyyteen; syyllisten ja selkeästi ilmaistujen vaikutussuhteiden löytämiseen. Maailma ei kuitenkaan tällaisiin palasiin yleensä suostu asettumaan. Sodalle ei löydy yhtä motiivia, ei yhtä kaiken kattavaa selitystä. Kolikon molemmat puolet on siis käännettävä näkyville. Oman historiamme peikoista on syytä aina välillä muistuttaa, jotta ne eivät unohtuisi. Kylttejä ei tarvitse pystyttää, mutta erillissotaretoriikan rinnalle on kyllä luonnollista tuoda satunnaisesti, jos ei säännöllisestikin, esiin myös asioiden toinen puoli.
Hitlerhän ei halunnut arvo-valta-tappiota
mutta Himmler pyysi Marskilta
Suomen juutalaisten luovuttamista.
Marski kieltäytyi ehdottomasti
ja jutskut oli sodassa Suomen puolesta
paljolti saksalaisin asein.
Suomella ja Saksalla oli yhteistyö-sopimus ja rintama-jako, siitä ei pääse mihinkään, se olivatko liittolaisia on saivartelu-kysymys.
Saruw: Se on ilmeisesti vieläkin ristiriitainen kysymys, mikä Suomen asema oikeastaan oli. Kanssasotija kuulostaa lähinnä silti, että kaksi maata nyt vain sattuu käymään sotaa samaan aikaan yhtä ja samaa maata vastaan. Tämähän ei ollut Suomen tilanne vaan yhteistyö Saksan kanssa oli tiivistä. Minun on vaikea nähdä, kuinka "kanssasotija" antaisi kaverilleen oikeuden sotia omalta maaperältään, kuten Suomi antoi Saksalle.
Tämä vaatisi ilmeisesti peilausta siihen, mitä oikeastaan on olla liitossa jonkin kanssa. Minun nähdäkseni liiton solminen on sitä, että tehdään vastapuolen kanssa sopimus asiasta X - näin ollen minusta Suomi oli liitossa Saksan kanssa ja tämä "erillissota" -selittely on vain vastuunpakoilua ja yritystä kieltää, ettemme me oikeasti olleet Natsi-Saksan kavereita. Mutta valitettavasti minulla ei nyt ole tässä suomen kielen sanakirjaa, josta voisin tarkempia määrittelyjä kaivaa...
Åå: Presidentti käyttää sitä ehkä siksikin, että sitä käytettiin jo itse sodan aikana. Edes silloin Suomi ei tahtonut tulla tiukkaan liitetyksi Saksaan.
Minua ei niinkään ärsytä se, että kerrotaan Suomen olleen Saksan liittolainen (tai tiiviissä yhteistyössä, miten vaan) vaan se, kuinka se tehdään. Jos luit tuon lainauksen, se kuvasti juuri sitä asennetta, että sillä "pimeällä historialla" lyödään nykysuomalaisia päähän ja asetetaan oma itse jalustalle. Oma itse on ollut niin rohkea, että uskaltaa nähdä sen pimeän historian ja on sitä mieltä, että valheessa elävät suomalaisressukat järkyttyvät ikihyviksi, kun hän tuo esiin vähän totuutta.
Tämä ylimielinen asenne minua ketuttaa. Ei se, että kirjoitetaan historiaa, johon otetaan mukaan myös ne synkät puolet.
Toisaalta, henkilökohtaisesti en taas keksi ketään, joka ei tuntisi tätä historian osuutta. Juuri siksi minusta on vähän turhaa, että sitä hoetaan usein juuri sillä äänensävyllä kuin olisi keksitty jotain uutta ja hiuksianostattavaa - ja ennen kaikkea, siihen liittyy aina se, että Suomen tulisi hävetä ja pyytää anteeksi liittoaan Natsi-Saksan kanssa.
Minä olen kyllä valmis ryömimään polvillani pitkin Auschwitzin katuja anellen armoa ja anteeksiantoa - heti, kunhan ystävämme Blair, Bush ja Chiraq ryömivät edelläni. Neuvostoliitto ei ollut yhtään Natsi-Saksaa parempi ja ainoa syy, miksi suomalaisia kiusataan, mutta NL:n liittolaisia ei, on se, että NL kuului voittajiin.
Minäkään en usko tuntevani henkilökohtaisesti yhtään ihmistä, joka ei Suomen liitosta Saksan kanssa tietäisi. Silti, jos jopa valtionjohtotasolla (kuten myös täällä kommenteissakin) turvaudutaan edelleen sanavalintoihin, joilla pyritään hälventämään tätä tosiasiaa, ei liene kovinkaan väärin väittää, että suomalaiset eivät ole vielä valmiita kokonaisuudessaan sulattamaan historiansa tätä osa-aluetta. Presidentin näkemykset eivät edusta ainoastaan esittäjänsä mielipiteitä, vaan ne voidaan tulkita Suomen virallisiksi kannanotoiksi. Itse en siis näe tuossa lainauksessasi sellaista asennetta, jonka olet siihen liittänyt.
Ulkomainen historiankirjoitus ei käytännössä "erillissodan" tai "kanssasotijan" kaltaisia termejä tunnusta, vaan liittää Suomen ongelmitta Saksan liittolaiseksi. Markku Jokisipilän väitöskirja "Aseveljiä vai liittolaisia?" paljastaa myös, kuinka erillissota oli jo sodan aikana retorinen vaikuttamiskeino, jota alettiin käyttää vasta, kun Saksan tappio oli alkanut näyttää yhä selvemmältä. Kun nykyinen presidentti käyttää tätä käsitettä virallisessa puheessaan, hän esittää väistämättä kannanoton, joka sotii historian kokonaiskuvaa vastaan.
Ärts, Jokisipilä. Jokisipilä teki ison jutun mm. siitä, että Suomi paljasti Saksalle liittoutuneiden salaisen rauhantarjouksen. Asiaan oli ihan pikkuisen osuutta sillä, että suomalaiset vallan hyvin tiesivät saksalaisten tietävän asiasta. Kertomatta
jättäminen olisi tuottanut ongelmia salaamatta mitään. (Toimistoupseeri, joka avasi rauhantarjouksen sisältävän sanoman ja merkitsi siihen, että myös Saksan tiedustelu oli avannut saman sanoman, oli sattumoisin isäni.)
ÅÅ: Vaikka presidentin kannanotto voitaisiin tulkita "viralliseksi" kannanotoksi, ei se sentään merkitse sitä, että "suomalaiset hermostuvat pahasti" aiheesta. Virallinen kannanottokaan ei ole yhtä kuin koko kansan mielipide ja minusta lainaus viittaa juuri jälkimmäiseen. Selvä ilmaus siitä, että suomalaiset hermostuvat pahasti, jos heille kertoo Suomen ja Saksan liittolaissuhteesta, kertoo minusta selkeästi asenteesta, jota olen jo kuvannut.
Ja, tarttisin nyt sen tarkemman määreen liitolle.
Ottamatta nyt oikeastaan kantaa mihinkään...
Minusta on mukava kysyä esim. illanistujaisissa satunnaisilta saksalaisilta että:
"Oliko kiva polttaa meidän lappi?"
Hauskoja reaktioita kertakaikkiaan.
Miusta on viime vuosina tuntunut että jatkuva meuhkaaminen milloin mistäkin sotaan liittyvästä asiasta on lähinnä keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten traumojen oksentelua.
Kaikkein käsittämättömin on suurten sanomalehtien asenne, joiden mukaan kaikki sotaan liittyvä järkyttää syvästi Suomen kansaa ihan riippumatta siitä minkä ikäisiä sen jäsenet ovat tai mikä heidän alkuperäinen kotimaansa on ollut.
Vanhoille ja keski-ikäisille Talvisota ja Jatkosota ovat varmaan vielä hyvässä muistissa ja henk. koht. asioita, jolloin he voivat hyvinkin järkyttyä viime vuosien uutisista. Miulle itselleni (-80-luvulla syntynyt) tuollainen meuhkaaminen on kuitenkin täysin käsittämätöntä. (Ja epäilen että suurelle osalle muistakin itseni ikäisistä.)
Miuta ei hetkauta vähääkään oliko vaiko eikö Suomi Saksan liittolainen tai luovutettiinko niitä juutalaisia kenties Saksaan tai vaikkapa äskettäin julkaistut niin kovin pöyristyttävät sotakuvat. En vain voi ymmärtää mikä niissä asioissa voi olla niin järkyttävää? Se on historiaa, ei sitä kuulu ottaa henkilökohtaisena loukkauksena...
Yhä useammat historijoitsijat tunnustavat nykyisin että Saksa nimenomaan Suomen liittolaisena hyökkäsi Venäjälle! Suomi rikkoi heidän välisensä sopimuksen (Rippentrop), mm. lavasti vastaprovokaation Mainilaan. Koko talvisodan rajakahakka oli vain tarkoitettu, että historian rattaat kulkisivat taaksepäin. Oikein on että tähän nyt puututaan. Ja Suomelle kuuluu se, mikä sille kuuluu: kuulumiset.
Lähetä kommentti