Harkitsen itsemurhaa. Tai ainakin murhaa. Tai edes sitä, että pääsen upottamaan hampaani sen jalkaan, joka on päättänyt seuraavasti:
Kiireellinen hammashoito Helsingissä Viikonloppuina ja pyhinä
(la - su ja pyhinä klo 8.30-14) toimii Kallion terveysaseman hammashoitolassa,
Toinen linja 4 C, 2. kerros. Yhteydenotto etukäteen,
puh. (09) 310 47450.
Haistakaa nyt kele! Syön levyllisen Buranaa ja jos se ei auta, voitte huomenna lukea siitä, kuinka hullu hammaspotilas puri lääkäriä Kalliossa. AAAAAARGH!
sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006
perjantaina, toukokuuta 26, 2006
ihanat suomimiehet (ilman sarkasmia)
Kirjoitin edellisessä jutussani, että venäläiset naiset ovat kauniita. Pietari todellakin on pullollaan kaunottaria - enkä suinkaan tarkoita vain niitä piikkikorko-minihame-verkkosukkahousu-hirmuja vaan meikittömiä, vaatimattomasti pukeutuvia naisia, jotka ovat julmetun, häikäisevän kauniita. Sellaisia tulee vastaan joka päivä.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa venäläisistä miehistä. En käsitä. Koko elämäni aikana olen tavannut vain YHDEN komean venäläismiehen ja sekin oli joku päältä nelikymppinen hyyppä jostain Siperian perukoilta, Tymenistä, muistaakseni (toinen hyvännäköinen on opintoryhmämme nuorukainen, mutta häntä ei varsinaisesti lasketa, koska hän on vain puoliksi venäläinen). Tämä Tymenin tapaus olisi kyllä kelvannut minkä hyvänsä naisten kuolalehden kanteen, mutta noin yleensä venäläiset miehet ovat... no äh. En ymmärrä. Venäläiset miehet eivät näytä oikein miltään. Yliopiston liepeillä tosin näkee silloin tällöin hyvännäköisiäkin yksilöitä, mutta niistä ei koskaan tiedä, ovatko ne venäläisiä vai ulkomaalaisia.
Ulkonäkö ei toki ole kaikki kaikessa. Venäläisnaisilla on selkeästi hyvin erilainen maku kuin minulla tai sitten muut asiat kompensoivat tilannetta. Mutta kyllä minä silti annan ääneni suomalaisille miehille: voisin tältä istuimelta luetella pitkän pätkän tuntemiani komeita, mukavia ja ihania suomalaismiehiä. Jos en seurustelisi, minulla olisi suorastaan valinnanvaikeus, kun hurmaavia yksilöitä on niin paljon (edellyttäen tietysti, että ne yksilöt huolisivat minut ;).
Ei minulla nyt ole mitään ihmeellistä muitakaan kansallisuuksia kohtaan, ainakaan suurinta osaa. Toimin viime vuonna ulkomaalaisten opiskelijoiden tutorina ja pikkuryhmäni kaikki jäsenet, neljä miestä, olivat komeita ja mukavia. Yksi oli saksalainen, yksi britti, yksi ranskalainen ja yksi ruotsalaisyhdysvaltalainen. Nyt, kun asiaa tarkemmin miettii, suurin osa tuntemistani miehistä on mukavia ja hyvännäköisiä...
Suomi on ihan kiva maa. :)
Valitettavasti samaa ei voi sanoa venäläisistä miehistä. En käsitä. Koko elämäni aikana olen tavannut vain YHDEN komean venäläismiehen ja sekin oli joku päältä nelikymppinen hyyppä jostain Siperian perukoilta, Tymenistä, muistaakseni (toinen hyvännäköinen on opintoryhmämme nuorukainen, mutta häntä ei varsinaisesti lasketa, koska hän on vain puoliksi venäläinen). Tämä Tymenin tapaus olisi kyllä kelvannut minkä hyvänsä naisten kuolalehden kanteen, mutta noin yleensä venäläiset miehet ovat... no äh. En ymmärrä. Venäläiset miehet eivät näytä oikein miltään. Yliopiston liepeillä tosin näkee silloin tällöin hyvännäköisiäkin yksilöitä, mutta niistä ei koskaan tiedä, ovatko ne venäläisiä vai ulkomaalaisia.
Ulkonäkö ei toki ole kaikki kaikessa. Venäläisnaisilla on selkeästi hyvin erilainen maku kuin minulla tai sitten muut asiat kompensoivat tilannetta. Mutta kyllä minä silti annan ääneni suomalaisille miehille: voisin tältä istuimelta luetella pitkän pätkän tuntemiani komeita, mukavia ja ihania suomalaismiehiä. Jos en seurustelisi, minulla olisi suorastaan valinnanvaikeus, kun hurmaavia yksilöitä on niin paljon (edellyttäen tietysti, että ne yksilöt huolisivat minut ;).
Ei minulla nyt ole mitään ihmeellistä muitakaan kansallisuuksia kohtaan, ainakaan suurinta osaa. Toimin viime vuonna ulkomaalaisten opiskelijoiden tutorina ja pikkuryhmäni kaikki jäsenet, neljä miestä, olivat komeita ja mukavia. Yksi oli saksalainen, yksi britti, yksi ranskalainen ja yksi ruotsalaisyhdysvaltalainen. Nyt, kun asiaa tarkemmin miettii, suurin osa tuntemistani miehistä on mukavia ja hyvännäköisiä...
Suomi on ihan kiva maa. :)
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
Venäläisten hurmaajattarien esiinmarssi
Venäläiset naiset ovat kauniita. Ei siitä mihinkään pääse – varsinkin, kun joka kevät joukko suomalaisia miehiä jaksaa muistuttaa meitä suomalaisia naisia siitä, kuinka rumia ja kauheita me olemmekaan, kuinka kidutamme parkojen esteettistä makuaistia taapertamalla kaduilla minihameissa ja napapaidoissa läskit velloen ja kuinka viehkoja ja ihastuttavia naapurimaan korkeakorkoiset, sirpakat veneläisneitoset ovat. Miksi, oi miksi ette voi olla kuten venäläiskaunottaret, he voihkivat.
Kerron teille tarinan, jonka kuulin Pietarin yliopiston kirjallisuuden opettajaltamme. Hän on opettanut jo pitkään kirjallisuutta nimenomaan ulkomaalaisille opiskelijoille ja kerran hänellä sattui olemaan yhdysvaltalaisopiskelijoiden ryhmä. Yksi nuorista miehistä kysyi opettajalta: miksi teillä on Nevskij prospektilla niin paljon kauniita prostituoituja? Oli näet lokakuu, kylmä, sateinen, viimainen lokakuu ja venäläiset naiset tepastelivat tyylilleen uskollisina miniminihameissa, pikkuisissa, pöyheissä takeissa, piikkareissa, verkkosukkahousuissa.
Opettaja tietysti hämmentyi hiukan ja yritti selittää, että eivät ne naiset ole mitään prostituoituja. Heihän mielestään moinen pukeutumistyyli on vain muodikasta. Nuori mies tuumaili asiaa hetken ja totesi sitten: Ai jaa... Meillä Chicagossa noi pukeutuvat vain prostituoidut.
Että niin. Jos nainen pukeutuu baariin venäläistyylisesti, on enemmän kuin todennäköisestä, että häneltä tullaan kysymään hintaa. Ja auta armias, jos olet venäläinen, sitten hinnan pyytelijöistä on vaikea päästä eroon vaikka sinulla olisi miesseuralainen mukana! Ja uskokaa tai älkää, tavalliset naiset eivät noin yleisesti pidä imartelevana sitä, että heitä luullaan huoriksi. Huora on kuitenkin yhä huono, halpa, halveksittu nainen ja jos ja kun naiselta kysytään hintaa, hänet lasketaan samaan kastiin huorien kanssa. Moni nainen loukkaantuu tästä verisesti.
On täysin mahdollista, että ne miehet, jotka pitävät venäläisiä naisia (ja ylipäätään siihen tyyliin pukeutuvia) huorina ovat aivan eri yksilöitä kuin ne, jotka pitävät venäläisiä naisia ihanina ja hurmaavina kaunottarina ja haluaisivat suomalaisten naisten pukeutuvan samalla tavoin. Jälkimmäinen ryhmä voisi sitten osoittaa syyttävällä sormella ei vain naisia vaan myös edellistä miesryhmää. Suomalainen nainen ei vain kerta kaikkiaan mielellään pukeudu baariin niin, että häneltä tullaan kysymään hintaa ja kun kyllin merkittävä osa miehistä pitää tietynlaista pukeutumistyyliä halvan naisen ja huoruuden merkkinä... no, arvaatte varmaan.
Muitakin syitä on, eritoten käytännön syyt ovat tärkeitä. Minä en suinkaan aio pilata jalkojani (korkeakorkoiset kengät todella ovat vahingollisia jaloille) ja kärsiä epämukavuudesta siksi, että lauma suomalaismiehiä saisi kuolata perääni, varsinkin, kun minulle ei monesti ole mitään iloa näistä miehistä. Monet, jotka ruikuttavat venäläisten hurmaavuudesta ja suomalaisten rumuudesta, eivät ole mitään kansikuvapoikia itsekään. Heidän mielestään ilmeisesti naisten tulisi yksinkertaisesti esiintyä ja pukeutua heidän mielihyväänsä ajatellen. Naiset ovat heitä varten. Sillä, että heillä ei ole mitään tarjottavaa naisille samalla saralla, ei ole mitään merkitystä: naisen kuuluu olla katsottavana, piste. Miehen ei.
Sitä paitsi, monilla näistä miehistä on hyvin summittainen ja pinnallinen käsitys venäläisistä (ja virolaisista) naisista. Todennäköisesti he eivät tunne yhtäkään, tuurilla ehkä tietävät jokusen ja/tai ovat kenties käyneet Tallinnassa tai Pietarissa, missä ovat nähneet näitä kaunottaria katukuvassa. Pietarissa on vajaa 5 miljoonaa ihmistä. Helsingissä 500 000 tuhatta muista Suomen kaupungeista nyt puhumattakaan. Nuorten naisten määrä edellisessä on ymmärrettävästi huimasti korkeampi kuin jälkimmäisessä, mikä aiheuttaa sen näköharhan, että pietarilaiset naiset ovat noin ylipäätään hurmaavampia siksi, että heitä tulee vastaan enemmän.
Toinen, mikä lisää näköharhaa on näiden venäläisten naisten huomiotaherättävyys. Kaikki nuoret venäläiset naiset eivät suinkaan pukeudu piikkikorkoihin, verkkosukkahousuihin ja minihameisiin jatkuvasti, monet eivät koskaan. Itse en tunne ainuttakaan. Se ei tarkoita, etteikö niitä naisia ole (on minullakin silmät päässä) vaan sitä, että on hyvin merkittävä määrä naisia, jotka eivät pukeudu niin. Itse asiassa kaikki venäläiset naiset, joiden kanssa olen aiheesta jutellut, ovat olleet pikemminkin hämmästyneitä kuin imarreltuja ja pitäneet suomalaisia miehiä hiukan hassuina, kun luulevat venäläisten naisten jotenkin yleisesti heittäytyvän piikkikoroissa ja hulluissa hamosissa kaduille. Ja jos yhtään vaivautuu katsomaan, Pietarinkin katukuva on täynnä näitä naisia, joilla ei ole pikkuriikkisiä asusteita. Ne naiset, joilla on, ovat vain niin huomiotaherättäviä ja –kiinnittäviä, että Pietarissa piipahtavat kuvittelevat kaikkien nuorten pietarilaisnaisten pukeutuvan siten.
Joillain suomalaisilla miehillä on myös se käsitys, että venäläinen nainen on parempi vaimo kuin suomalainen. Useimmiten syy tuntuu löytyvän siitä, että venäläiset naiset ovat kuulemma alistuvampi, täyttävät miehensä toiveet, laittavat ruokaa, antavat miehen määrätä avioliitossa (en käsitä, mistä tämä ajatus tulee, en tiedä yhtään ainutta venäläispariskuntaa, jossa nainen olisi tossun alla – päin vastoin venäläisten naisten tulee hyvin usein olla määrätietoisia ja vahvoja pärjätäkseen elämässä). Oikeastaan kuulostaa usein siltä, että he haluavat kotiorjan eivätkä kumppania ja kun suomalainen nainen ei halua ryhtyä miehen kotiorjaksi (jos mies olisi kyllin varakas tai renttumaisen itsevarma ja hyvin hallitseva, tämä voisi onnistua, mutta nämä miehet eivät kai ole), ulkomaalaisia, erityisesti venäläisiä ja thaimaalaisia pidetään hyvinä ehdokkaina. Vieläpä nämä tyypit tuntuvat ajattelevan, että kun he sitten naivat venakon, tämä tulee olemaan äärettömän kiitollinen ihanalle suomimiehelle, joka vei hänet pois kauhealta Venäjältä.
Valitettavasti jätkät ovat myöhässä. Ilmeisesti venäläisten naisten kokemukset liitoista ulkomaalaisten kanssa eivät olekaan niin hyviä ja ruusuisia, kuin he antavat ymmärtää. Päin vastoin venäläiset naiset ovat tulleet varovaisiksi viisastuttuaan omista ja muiden huonoista kokemuksista. Ja silloinkin, kun venäläinen nainen on naimisissa ulkomaalaisen kanssa, hän ei suinkaan ole aina se alistuva ihannevaimo: äitini on kääntänyt useita kertoja avioeropapereita pareille, joiden toinen osapuoli on nuorehko venäläinen nainen ja toinen iäkkäämpi suomalaismies. Aviossa on ehditty olla pari vuotta, naisen kansalaisuushakemus on lähtenyt vetämään eikä aviomies ole enää tarpeen. Heihei!
Ylläolevasta ei tule ymmärtää, että minulla olisi sinänsä mitään ulkomaalaisen naisen ja suomalaisen miehen välisiä liittoja vastaan. Oma äitini on syntyjään ulkomaalainen, joten saan kiittää olemassaoloani siitä, että moisia liittoja solmitaan ja äitini tuttavapiirissä on venäläissuomalaisia pariskuntia, jotka ovat onnellisesti yhdessä. On myös suomalaisista miehistä eronneita venäläisnaisia, mutta näiden naisten perusteet ovat olleet aika lailla samanlaiset kuin suomalaisten eivätkä he ole alun perin menneet naimisiin päästäkseen Suomeen ja kansalaiseksi. Minulla ei ole varsinaisesti mitään edes "järjestettyjä" liittoja vastaan, kunhan osapuolet tietävät, mihin ovat ryhtymässä ja ovat valmiita näkemään vaivaa liiton ja toisen eteen. Nämä miehet, joista olen puhunut, antavat vain itsestään sen vaikutelman, etteivät he halua nähdä mitään vaivaa (muuta kuin tuoda rahaa kotiin, mistä naisen tulisi pakahtua kiitollisuudesta ja ottaa suihin) vaan naisen tulisi hoitaa kaikki. En arvosta.
Kerron teille tarinan, jonka kuulin Pietarin yliopiston kirjallisuuden opettajaltamme. Hän on opettanut jo pitkään kirjallisuutta nimenomaan ulkomaalaisille opiskelijoille ja kerran hänellä sattui olemaan yhdysvaltalaisopiskelijoiden ryhmä. Yksi nuorista miehistä kysyi opettajalta: miksi teillä on Nevskij prospektilla niin paljon kauniita prostituoituja? Oli näet lokakuu, kylmä, sateinen, viimainen lokakuu ja venäläiset naiset tepastelivat tyylilleen uskollisina miniminihameissa, pikkuisissa, pöyheissä takeissa, piikkareissa, verkkosukkahousuissa.
Opettaja tietysti hämmentyi hiukan ja yritti selittää, että eivät ne naiset ole mitään prostituoituja. Heihän mielestään moinen pukeutumistyyli on vain muodikasta. Nuori mies tuumaili asiaa hetken ja totesi sitten: Ai jaa... Meillä Chicagossa noi pukeutuvat vain prostituoidut.
Että niin. Jos nainen pukeutuu baariin venäläistyylisesti, on enemmän kuin todennäköisestä, että häneltä tullaan kysymään hintaa. Ja auta armias, jos olet venäläinen, sitten hinnan pyytelijöistä on vaikea päästä eroon vaikka sinulla olisi miesseuralainen mukana! Ja uskokaa tai älkää, tavalliset naiset eivät noin yleisesti pidä imartelevana sitä, että heitä luullaan huoriksi. Huora on kuitenkin yhä huono, halpa, halveksittu nainen ja jos ja kun naiselta kysytään hintaa, hänet lasketaan samaan kastiin huorien kanssa. Moni nainen loukkaantuu tästä verisesti.
On täysin mahdollista, että ne miehet, jotka pitävät venäläisiä naisia (ja ylipäätään siihen tyyliin pukeutuvia) huorina ovat aivan eri yksilöitä kuin ne, jotka pitävät venäläisiä naisia ihanina ja hurmaavina kaunottarina ja haluaisivat suomalaisten naisten pukeutuvan samalla tavoin. Jälkimmäinen ryhmä voisi sitten osoittaa syyttävällä sormella ei vain naisia vaan myös edellistä miesryhmää. Suomalainen nainen ei vain kerta kaikkiaan mielellään pukeudu baariin niin, että häneltä tullaan kysymään hintaa ja kun kyllin merkittävä osa miehistä pitää tietynlaista pukeutumistyyliä halvan naisen ja huoruuden merkkinä... no, arvaatte varmaan.
Muitakin syitä on, eritoten käytännön syyt ovat tärkeitä. Minä en suinkaan aio pilata jalkojani (korkeakorkoiset kengät todella ovat vahingollisia jaloille) ja kärsiä epämukavuudesta siksi, että lauma suomalaismiehiä saisi kuolata perääni, varsinkin, kun minulle ei monesti ole mitään iloa näistä miehistä. Monet, jotka ruikuttavat venäläisten hurmaavuudesta ja suomalaisten rumuudesta, eivät ole mitään kansikuvapoikia itsekään. Heidän mielestään ilmeisesti naisten tulisi yksinkertaisesti esiintyä ja pukeutua heidän mielihyväänsä ajatellen. Naiset ovat heitä varten. Sillä, että heillä ei ole mitään tarjottavaa naisille samalla saralla, ei ole mitään merkitystä: naisen kuuluu olla katsottavana, piste. Miehen ei.
Sitä paitsi, monilla näistä miehistä on hyvin summittainen ja pinnallinen käsitys venäläisistä (ja virolaisista) naisista. Todennäköisesti he eivät tunne yhtäkään, tuurilla ehkä tietävät jokusen ja/tai ovat kenties käyneet Tallinnassa tai Pietarissa, missä ovat nähneet näitä kaunottaria katukuvassa. Pietarissa on vajaa 5 miljoonaa ihmistä. Helsingissä 500 000 tuhatta muista Suomen kaupungeista nyt puhumattakaan. Nuorten naisten määrä edellisessä on ymmärrettävästi huimasti korkeampi kuin jälkimmäisessä, mikä aiheuttaa sen näköharhan, että pietarilaiset naiset ovat noin ylipäätään hurmaavampia siksi, että heitä tulee vastaan enemmän.
Toinen, mikä lisää näköharhaa on näiden venäläisten naisten huomiotaherättävyys. Kaikki nuoret venäläiset naiset eivät suinkaan pukeudu piikkikorkoihin, verkkosukkahousuihin ja minihameisiin jatkuvasti, monet eivät koskaan. Itse en tunne ainuttakaan. Se ei tarkoita, etteikö niitä naisia ole (on minullakin silmät päässä) vaan sitä, että on hyvin merkittävä määrä naisia, jotka eivät pukeudu niin. Itse asiassa kaikki venäläiset naiset, joiden kanssa olen aiheesta jutellut, ovat olleet pikemminkin hämmästyneitä kuin imarreltuja ja pitäneet suomalaisia miehiä hiukan hassuina, kun luulevat venäläisten naisten jotenkin yleisesti heittäytyvän piikkikoroissa ja hulluissa hamosissa kaduille. Ja jos yhtään vaivautuu katsomaan, Pietarinkin katukuva on täynnä näitä naisia, joilla ei ole pikkuriikkisiä asusteita. Ne naiset, joilla on, ovat vain niin huomiotaherättäviä ja –kiinnittäviä, että Pietarissa piipahtavat kuvittelevat kaikkien nuorten pietarilaisnaisten pukeutuvan siten.
Joillain suomalaisilla miehillä on myös se käsitys, että venäläinen nainen on parempi vaimo kuin suomalainen. Useimmiten syy tuntuu löytyvän siitä, että venäläiset naiset ovat kuulemma alistuvampi, täyttävät miehensä toiveet, laittavat ruokaa, antavat miehen määrätä avioliitossa (en käsitä, mistä tämä ajatus tulee, en tiedä yhtään ainutta venäläispariskuntaa, jossa nainen olisi tossun alla – päin vastoin venäläisten naisten tulee hyvin usein olla määrätietoisia ja vahvoja pärjätäkseen elämässä). Oikeastaan kuulostaa usein siltä, että he haluavat kotiorjan eivätkä kumppania ja kun suomalainen nainen ei halua ryhtyä miehen kotiorjaksi (jos mies olisi kyllin varakas tai renttumaisen itsevarma ja hyvin hallitseva, tämä voisi onnistua, mutta nämä miehet eivät kai ole), ulkomaalaisia, erityisesti venäläisiä ja thaimaalaisia pidetään hyvinä ehdokkaina. Vieläpä nämä tyypit tuntuvat ajattelevan, että kun he sitten naivat venakon, tämä tulee olemaan äärettömän kiitollinen ihanalle suomimiehelle, joka vei hänet pois kauhealta Venäjältä.
Valitettavasti jätkät ovat myöhässä. Ilmeisesti venäläisten naisten kokemukset liitoista ulkomaalaisten kanssa eivät olekaan niin hyviä ja ruusuisia, kuin he antavat ymmärtää. Päin vastoin venäläiset naiset ovat tulleet varovaisiksi viisastuttuaan omista ja muiden huonoista kokemuksista. Ja silloinkin, kun venäläinen nainen on naimisissa ulkomaalaisen kanssa, hän ei suinkaan ole aina se alistuva ihannevaimo: äitini on kääntänyt useita kertoja avioeropapereita pareille, joiden toinen osapuoli on nuorehko venäläinen nainen ja toinen iäkkäämpi suomalaismies. Aviossa on ehditty olla pari vuotta, naisen kansalaisuushakemus on lähtenyt vetämään eikä aviomies ole enää tarpeen. Heihei!
Ylläolevasta ei tule ymmärtää, että minulla olisi sinänsä mitään ulkomaalaisen naisen ja suomalaisen miehen välisiä liittoja vastaan. Oma äitini on syntyjään ulkomaalainen, joten saan kiittää olemassaoloani siitä, että moisia liittoja solmitaan ja äitini tuttavapiirissä on venäläissuomalaisia pariskuntia, jotka ovat onnellisesti yhdessä. On myös suomalaisista miehistä eronneita venäläisnaisia, mutta näiden naisten perusteet ovat olleet aika lailla samanlaiset kuin suomalaisten eivätkä he ole alun perin menneet naimisiin päästäkseen Suomeen ja kansalaiseksi. Minulla ei ole varsinaisesti mitään edes "järjestettyjä" liittoja vastaan, kunhan osapuolet tietävät, mihin ovat ryhtymässä ja ovat valmiita näkemään vaivaa liiton ja toisen eteen. Nämä miehet, joista olen puhunut, antavat vain itsestään sen vaikutelman, etteivät he halua nähdä mitään vaivaa (muuta kuin tuoda rahaa kotiin, mistä naisen tulisi pakahtua kiitollisuudesta ja ottaa suihin) vaan naisen tulisi hoitaa kaikki. En arvosta.
torstaina, toukokuuta 18, 2006
Vertailukelpoisiako?
Islam on yksi maailman kolmesta, menestyneestä monoteistisesta uskonnosta toiseksi suurin eikä liene ihme, että sitä verrataan usein menestyneimpään, kristinuskoon. Vertailua on tapahtunut kautta historian, kun muslimit ja kristityt ovat ottaneet yhteen tai joskus harvemmin keskustelleet rauhanomaisesti jopa oppineitten ja hallitsijoitten tasolla. Eivätkä kristityt ole aina kammonneet islamia: arabivaltakunnan laajetessa sen alueelle jäi runsaasti kristittyjä, jotka saattoivat hyvinkin toivottaa vieraan hallinnon tervetulleeksi. Esimerkiksi nestoriolaisia vainottiin Bysantissa ankarasti, mutta islamin alaisina he saivat harjoittaa uskontoaan rauhassa.
Nykyajan poliittinen tilanne aiheuttaa osaltaan sen, että uskontoja vertaillaan: kumpi on parempi, islam vai kristinusko? Kun länsimaalainen ryhtyy tätä pohtimaan, tasapuolisuus ei ole ensimmäinen kriteeri, jota hän käyttää – se tuskin pääsee edes hänen listalleen. Kun käsitellään islamia, käsitellään sitä, kuinka islam käytännössä toteutuu, kuinka kuinka muslimimaissa on sotia, sortoa, naisia kohdellaan huonosti, ympärileikkauksia, epädemokratiaa - toisin sanoen katsotaan, kuinka islamin uskontoa tunnustavissa maissa pärjätään, mitä uskovat tekevät, kuinka he ilmaisevat ja toteuttavat uskoaan ja uskontoaan. Tässä ei vielä olisi mitään väärää, mutta kun asetetaan käytännön islamin rinnalle kristinusko verrattavaksi tapahtuu jotain kummaa: se ei olekaan käytännön kristinusko, johon käytännön islamia verrataan vaan yhtäkkiä monet kanssakeskustelijani kiskaisevat hatusta jänön nimeltä ”Jeesus sanoi” ja sitten mennään. Sillä, mitä kristityt tekevät käytännössä, kuinka he toteuttavat ja ilmaisevat kristinuskoa, voi nakata vaikka vesitirppaa. Reilua, vai mitä?
Tietysti joskus käy niin, että joku osaa vetää Koraanin mukaan keskusteluun - harva tosin on itse sitä lukenut, useimmat vain kaivavat netistä sitaatteja ja niiden nojalla tietävätilmeisesti kertoa, kuinka paha kirja Koraani on. Sitä sopii verrata kilttiin Jesseen, joka paransi opetuslapsensa silpomalta palvelijalta korvankin ja antoi kiltisti naulita itsensä ristille. Ja tässä se vika onkin: Koraania verrataan siihen mitä Jeesus sanoi tai teki. (Paitsi siihen kohtaan, kun Jeesus hyökkäsi temppelin pihalla kauppiaiden kimppuun. Vertailijoiden Jeesus ei ole koskaan väkivaltainen.) Näillä vertailijoilla on joku kummallinen tapa riisua kristinusko ruodoksi, joka sisältää vain ideaalisti Jeesuksen sanomiset – jotka eivät edes ole itsensä Jeesuksen sanomisia vaan sanoja, jotka Matteus, Markus, Luukas ja Johannes (epäluotettavimpana) ovat hänen suuhunsa laittaneet.
Jos ette vielä tienneet, avustan teitä vähän: kristinuskon pyhää kirjaa kutsutaan Raamatuksi. Raamattu sisältää kaksi testamenttia, Uuden ja Vanhan, joista VT ei poikkea mitenkään erityisesti Koraanista. Esimerkiksi Raiskaus Benjaminin Gideassa on hauska tarina siitä, kuinka leeviläinen (siis pappi) lykkää sivuvaimonsa kansanjoukolle raiskattavaksi pelastaakseen oman nahkansa ja isäntänsä kasvot (isäntä oli vieraanvaraisuuttaan tarjonnut oman tyttärensä raiskattavaksi). Kun vaimo sitten raiskataan hengiltä, leeviläinen hurjistuu, paloittelee ruumiin, lähettää palan jokaiselle Israelin heimolle ja vaatii kostoa. Kaunis tarina, eikö? Mutta sehän on toki vain tarina. Lainataanpa jotain lakiosuutta, jotta nähdään, kuinka VT suhtautuu eri rikoksiin: 9 "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan. 10 Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. (3 Moos 20:9-10) Ei erityisen armollista ja mukavaa, eihän?
Innokkailla vertailijoilla on jonkinlainen hassu käsitys, että VT roikkuu UT:n mukana jotenkin ylimääräisenä koristeena, josta kukaan kristitty ei välitä sen enempää. Siksi, kun mainitaan kaikki Koraanin epämukavat kohdat, VT:n ottaminen mukaan vertailuun ei mitenkään kelpaa. Mutta, jos pyrimme edes jonkinlaiseen reiluuteen ja katsomme, kuinka uskonnot toimivat ja ovat kehittyneet käytännössä, VT on merkittävä osa kristinuskon kehitystä – se on esimerkiksi ollut vaikuttamassa kokonaisen kristityn kirkkokunnan syntyyn, anglikaanisen kirkkokunnan. Kun Henrik VIII halusi erota ensimmäisestä vaimostaan, Katariina aragonialaisesta naidakseen Anna Boleynin, perusteena käytettiin nimenomaan Vanhaa testamenttia: 21. Jos joku ottaa vaimoksi veljensä vaimon, on se saastaisuus; hän on paljastanut veljensä hävyn, lapsettomiksi he jääkööt. (3 Moos 20:21) Paavi ei ollut samaa mieltä Henrikin kanssa, joten Henrik haistatti paaville pitkät ja perusti oman kirkon. Ja täytyy muistaa, että kristittyjen nykyäänkin rakastamat kymmenen käskyä ovat nimenomaan Vanhasta Testamentista, eivät uudesta.
Tietysti UT on kristityille tärkeämpi ja vaikka VT on luterilaisuudessa menettänyt sitä merkitystä, jolla se saattoi ylpeillä katolisen kirkon ylivallan aikana, nykykristitytkään eivät aina tunnu tietävän, mikä heidän suhteensa on Vanhaan Testamenttiin on. Jos lainaat VT:stä jotain ikävää lakikohtaa kristitylle, kristitty vetoaa siihen, että Uuden Testamentin myötä moiset ovat menettäneet merkityksensä. Mutta jos tarvitsee perustella jotain kieltoa tai käskyä, kristitty ei useinkaan epäröi käyttää Vanhaa Testamenttia surutta hyväkseen. Ja erityisen innokkaasti Vanhasta Testamentista etsitään kohtia, jotka todistavat Jeesuksesta.
Eli, koottuna: VT ei ole turha lisäkoriste, ylimittainen kasa UT:n lisälehtiä. Se on kristittyjen Pyhä kirja, jolla on ollut merkittävä osa kristinuskon muotoutumiseksi siksi, mikä se nykyään on. Näin ollen, jos verrataan Koraania ja Raamattua ja uskontoja käytännön tasolla, ei ole mitään perusteita pudottaa Vanhaa Testamenttia pois vertailusta – luonnollisesti tulee huomioida, että UT on tärkeämpi, mutta se ei tarkoita, että VT olisi merkityksetön (olisi ollut hölmöä ottaa se mukaan kaanoniin, jos se olisi).
Keskitytään sitten ainoastaan UT:iin. Arvon vertailija vetoaa yleensä Jeesukseen: Jeesus sanoi tai teki X. Mikähän tietovuoto aiheuttaa sen, ettei vertailija voi millään muistaa UT:n sisältävän hiukan muutakin kuin evankelistojen kirjaamat Jeesuksen sanat ja teot – että itse asiassa evankeliumit kattavat UT:stä pienemmän osuuden kuin vaikkapa pelkät Paavalin kirjeet! Ja usein nimenomaan Paavalia kutsutaan ”kristinuskon perustajaksi”. On totta, että Jeesus laittoi toiminnan alulle, mutta on ajateltu, että ilman Paavalin kaltaista, aktiivista, tunnollista ja omahyväistäkin saarnaajaa, kristinusko olisi jäänyt vain yhdeksi messiaaniseksi, apokalyptiseksi juutalaisliikkeeksi. Niitä oli näet siihen aikaan muitakin. Paavali kuitenkin koki rajun kääntymyksen ja lähti viemään kristinuskoa pakanoille – alun perin Jeesuksen opetuslapsehan pitivät Jeesusta nimenomaan juutalaisten messiaana ja esimerkiksi ympärileikkaus ja juutalaisen lain yleinen noudattaminen muutenkin katsottiin kristityille pakolliseksi. Paavalin ”pakanoisen kristinusko” kuitenkin lopulta voitti Pietarin juutalaiskristillisen kannan. On myös syytä muistaa, että Paavalin kirjeet ovat UT:n vanhinta materiaalia, vanhempia, kuin evankeliumit (Paavali kuoli Roomassa 60-luvun alussa). Johanneksen evankeliumin juutalaisvastaisen sävyn on epäilty johtuvan juuri siitä, että evankeliumin kirjoittamisen aikoihin kristinusko oli nimenomaan pyristelemässä irti juutalaisuudesta ja evankeliumi pyrki omalta osaltaan tekemään pesäeroa.
Mutta otetaan ensin Jeesus, se kiva, kiltti, uhrautuvainen kaveri, josta vertailijat muistavat yleensä vain toisen posken kääntämisen ja ristinkuoleman. (Apokryfikirjoissa eli Raamatun ulkopuolisissa teksteissä olisi paljon jännempiäkin tarinoita Jeesuksesta...) Katsotaan, kuinka meidän kiltti, lempeä paimenemme tyhjensi temppelin:
13 Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 14 Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. 15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. 16 Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!" 17 Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut." (Joh 2:13-17)
Mitämitä, kykeneekö meidän surusilmäinen saarnaajamme väkivaltaankin? Ihan ruoskan
kanssa?
Entä mitä tapahtuu, kun Jeesuksella on paha päivä eikä puusta löydykään hedelmää:
18 Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. 19 Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui. (Matt 21:18-19)
Näiden lainausten tarkoitus on osoittaa, että Jeesus ei ole ainoastaan sellainen lempeä, enkelinsilmäinen paimen, joksi hänet nykyään usein kuvataan. Jeesus osasi olla tiukka ja ankara eikä epäröinyt uhata vastustajiaan ja epäuskoisia Helvetin tulella.
Jos Jeesus oli idealisti, Paavali oli se käytännön aktivisti, joka toteutti Jeesuksen visioiman uskonnon – jälkikäteen on vaikea sanoa, toteuttiko hän sen sellaisessa muodossa, kuin Jeesus olisi halunnut (uskovien kannalta vastaus on tietenkin myöntävä) vai ei, mutta joka tapauksessa toteutti. Hän määritti tarkemmin kristinuskon suhteen juutalaisuuteen ja antoi sääntöjä, jotka nykyään ovat yhtä pyhiä kuin Jeesuksen antamat, ylimalkaisemmat säännöt, sillä Paavalin kirjeetkin lukeutuvat pyhään kaanoniin Täytyy kuitenkin huomata, että Paavalin kirjeet ovat nimenomaan eri seurakunnille kirjoitettuja kirjeitä, vastauksia ja kehoituksia nimenomaan tiettyihin tilanteisiin ja kysymyksiin eivätkä minkäänlainen koottu lakikorpus ja tämän vuoksi ne ovat ylimalkaisempia kuin Koraani tai VT:n lakiosuudet. Vaikka sekä Jeesus että Paavali olivat aikanaan tasa-arvon edelläkävijöitä, eivät he sentään mitään nykyaikaisia tasa-arvon kannattajia olleet:
21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. 22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Kirje efesolaisille 5:21-24)
Kehota orjia alistumaan kaikessa isäntiensä tahtoon ja toimimaan näiden mielen mukaan. Heidän ei pidä väittää vastaan 10 eikä varastella, vaan heidän on osoittauduttava aina luotettaviksi ja kunnollisiksi, niin että he voivat kaikessa olla kunniaksi Jumalan, meidän pelastajamme, opille. (Kirje Titukselle 2:9-10)
Tämä kaikki ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että sävyltään UT on erilainen kuin Koraani tai VT – sävyerot tosin voidaan selittää jo erilaisilla tilanteilla, joissa ne on kirjoitettu. Koraanin on kirjoittanut sotapäällikkö ja kansansa johtaja, VT sisältää kuvauksen Israelin kansan orjuudesta, loistosta, vajoamisesta valloittajien käsiin ja useita profeettakirjoja, joissa profeetat voihkivat kansansa kohtaloa. UT:n evankeliumit taas kuvaa´vat yhden juutalaisen profeetan elämää, profeetan, joka joutui aikanaan kilpailemaan monien muidenkin profeettojen kanssa, joka ei sotinut (ketä vastaan? Roomalaisia? Yksin?), joka ei missään mielessä ollut hallitsevaa luokkaa. Kirjeet puolestaan ovat pienen, vasta järjestäytyvän ja elinkelpoisuudestaan kamppailevan uskonnon kannattajien ohjeita ja kannustusta toisilleen. Jeesus ei antanut tarkkaa, seikkaperäistä lakia – se jäi Paavalin tehtäväksi – eikä julistanut sotaa. Jeesus oli sosiaalinen uudistaja, omana aikanaan kieltämättä uudistusmielinen ja tasa-arvoinen. Toisaalta tulee muistaa, että Muhammedinkin esittämät parannukset olivat omana aikanaan hyvin edistyksellisiä ja tasa-arvoisia ja paransivat muun muassa naisten asemaa Arabian niemimaalla merkittävästi.
Tämän kaiken voi tiivistää seuraavasti: ei ole rehellistä eikä oikeudenmukaista vertailla toisen uskonnon käytäntöä toisen uskonnon pyhään tekstiin, vieläpä karsittuun sellaiseen. Jos halutaan vertailla uskontoja käytännössä on huomioitava molempien uskontojen koko historia ja nykyhetki ja vertailtava niitä. Tai sitten, jos halutaan vertailla pyhiä tekstejä, vertaillaan sitten vain niitä, mutta nimenomaan pyhiä kokonaisuudessaan eikä niin, että karsitaan toisesta ne osat, jotka eivät satu miellyttämään.
Nykyajan poliittinen tilanne aiheuttaa osaltaan sen, että uskontoja vertaillaan: kumpi on parempi, islam vai kristinusko? Kun länsimaalainen ryhtyy tätä pohtimaan, tasapuolisuus ei ole ensimmäinen kriteeri, jota hän käyttää – se tuskin pääsee edes hänen listalleen. Kun käsitellään islamia, käsitellään sitä, kuinka islam käytännössä toteutuu, kuinka kuinka muslimimaissa on sotia, sortoa, naisia kohdellaan huonosti, ympärileikkauksia, epädemokratiaa - toisin sanoen katsotaan, kuinka islamin uskontoa tunnustavissa maissa pärjätään, mitä uskovat tekevät, kuinka he ilmaisevat ja toteuttavat uskoaan ja uskontoaan. Tässä ei vielä olisi mitään väärää, mutta kun asetetaan käytännön islamin rinnalle kristinusko verrattavaksi tapahtuu jotain kummaa: se ei olekaan käytännön kristinusko, johon käytännön islamia verrataan vaan yhtäkkiä monet kanssakeskustelijani kiskaisevat hatusta jänön nimeltä ”Jeesus sanoi” ja sitten mennään. Sillä, mitä kristityt tekevät käytännössä, kuinka he toteuttavat ja ilmaisevat kristinuskoa, voi nakata vaikka vesitirppaa. Reilua, vai mitä?
Tietysti joskus käy niin, että joku osaa vetää Koraanin mukaan keskusteluun - harva tosin on itse sitä lukenut, useimmat vain kaivavat netistä sitaatteja ja niiden nojalla tietävätilmeisesti kertoa, kuinka paha kirja Koraani on. Sitä sopii verrata kilttiin Jesseen, joka paransi opetuslapsensa silpomalta palvelijalta korvankin ja antoi kiltisti naulita itsensä ristille. Ja tässä se vika onkin: Koraania verrataan siihen mitä Jeesus sanoi tai teki. (Paitsi siihen kohtaan, kun Jeesus hyökkäsi temppelin pihalla kauppiaiden kimppuun. Vertailijoiden Jeesus ei ole koskaan väkivaltainen.) Näillä vertailijoilla on joku kummallinen tapa riisua kristinusko ruodoksi, joka sisältää vain ideaalisti Jeesuksen sanomiset – jotka eivät edes ole itsensä Jeesuksen sanomisia vaan sanoja, jotka Matteus, Markus, Luukas ja Johannes (epäluotettavimpana) ovat hänen suuhunsa laittaneet.
Jos ette vielä tienneet, avustan teitä vähän: kristinuskon pyhää kirjaa kutsutaan Raamatuksi. Raamattu sisältää kaksi testamenttia, Uuden ja Vanhan, joista VT ei poikkea mitenkään erityisesti Koraanista. Esimerkiksi Raiskaus Benjaminin Gideassa on hauska tarina siitä, kuinka leeviläinen (siis pappi) lykkää sivuvaimonsa kansanjoukolle raiskattavaksi pelastaakseen oman nahkansa ja isäntänsä kasvot (isäntä oli vieraanvaraisuuttaan tarjonnut oman tyttärensä raiskattavaksi). Kun vaimo sitten raiskataan hengiltä, leeviläinen hurjistuu, paloittelee ruumiin, lähettää palan jokaiselle Israelin heimolle ja vaatii kostoa. Kaunis tarina, eikö? Mutta sehän on toki vain tarina. Lainataanpa jotain lakiosuutta, jotta nähdään, kuinka VT suhtautuu eri rikoksiin: 9 "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava. Hän on itse ansainnut kuolemansa, koska on herjannut vanhempiaan. 10 Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. (3 Moos 20:9-10) Ei erityisen armollista ja mukavaa, eihän?
Innokkailla vertailijoilla on jonkinlainen hassu käsitys, että VT roikkuu UT:n mukana jotenkin ylimääräisenä koristeena, josta kukaan kristitty ei välitä sen enempää. Siksi, kun mainitaan kaikki Koraanin epämukavat kohdat, VT:n ottaminen mukaan vertailuun ei mitenkään kelpaa. Mutta, jos pyrimme edes jonkinlaiseen reiluuteen ja katsomme, kuinka uskonnot toimivat ja ovat kehittyneet käytännössä, VT on merkittävä osa kristinuskon kehitystä – se on esimerkiksi ollut vaikuttamassa kokonaisen kristityn kirkkokunnan syntyyn, anglikaanisen kirkkokunnan. Kun Henrik VIII halusi erota ensimmäisestä vaimostaan, Katariina aragonialaisesta naidakseen Anna Boleynin, perusteena käytettiin nimenomaan Vanhaa testamenttia: 21. Jos joku ottaa vaimoksi veljensä vaimon, on se saastaisuus; hän on paljastanut veljensä hävyn, lapsettomiksi he jääkööt. (3 Moos 20:21) Paavi ei ollut samaa mieltä Henrikin kanssa, joten Henrik haistatti paaville pitkät ja perusti oman kirkon. Ja täytyy muistaa, että kristittyjen nykyäänkin rakastamat kymmenen käskyä ovat nimenomaan Vanhasta Testamentista, eivät uudesta.
Tietysti UT on kristityille tärkeämpi ja vaikka VT on luterilaisuudessa menettänyt sitä merkitystä, jolla se saattoi ylpeillä katolisen kirkon ylivallan aikana, nykykristitytkään eivät aina tunnu tietävän, mikä heidän suhteensa on Vanhaan Testamenttiin on. Jos lainaat VT:stä jotain ikävää lakikohtaa kristitylle, kristitty vetoaa siihen, että Uuden Testamentin myötä moiset ovat menettäneet merkityksensä. Mutta jos tarvitsee perustella jotain kieltoa tai käskyä, kristitty ei useinkaan epäröi käyttää Vanhaa Testamenttia surutta hyväkseen. Ja erityisen innokkaasti Vanhasta Testamentista etsitään kohtia, jotka todistavat Jeesuksesta.
Eli, koottuna: VT ei ole turha lisäkoriste, ylimittainen kasa UT:n lisälehtiä. Se on kristittyjen Pyhä kirja, jolla on ollut merkittävä osa kristinuskon muotoutumiseksi siksi, mikä se nykyään on. Näin ollen, jos verrataan Koraania ja Raamattua ja uskontoja käytännön tasolla, ei ole mitään perusteita pudottaa Vanhaa Testamenttia pois vertailusta – luonnollisesti tulee huomioida, että UT on tärkeämpi, mutta se ei tarkoita, että VT olisi merkityksetön (olisi ollut hölmöä ottaa se mukaan kaanoniin, jos se olisi).
Keskitytään sitten ainoastaan UT:iin. Arvon vertailija vetoaa yleensä Jeesukseen: Jeesus sanoi tai teki X. Mikähän tietovuoto aiheuttaa sen, ettei vertailija voi millään muistaa UT:n sisältävän hiukan muutakin kuin evankelistojen kirjaamat Jeesuksen sanat ja teot – että itse asiassa evankeliumit kattavat UT:stä pienemmän osuuden kuin vaikkapa pelkät Paavalin kirjeet! Ja usein nimenomaan Paavalia kutsutaan ”kristinuskon perustajaksi”. On totta, että Jeesus laittoi toiminnan alulle, mutta on ajateltu, että ilman Paavalin kaltaista, aktiivista, tunnollista ja omahyväistäkin saarnaajaa, kristinusko olisi jäänyt vain yhdeksi messiaaniseksi, apokalyptiseksi juutalaisliikkeeksi. Niitä oli näet siihen aikaan muitakin. Paavali kuitenkin koki rajun kääntymyksen ja lähti viemään kristinuskoa pakanoille – alun perin Jeesuksen opetuslapsehan pitivät Jeesusta nimenomaan juutalaisten messiaana ja esimerkiksi ympärileikkaus ja juutalaisen lain yleinen noudattaminen muutenkin katsottiin kristityille pakolliseksi. Paavalin ”pakanoisen kristinusko” kuitenkin lopulta voitti Pietarin juutalaiskristillisen kannan. On myös syytä muistaa, että Paavalin kirjeet ovat UT:n vanhinta materiaalia, vanhempia, kuin evankeliumit (Paavali kuoli Roomassa 60-luvun alussa). Johanneksen evankeliumin juutalaisvastaisen sävyn on epäilty johtuvan juuri siitä, että evankeliumin kirjoittamisen aikoihin kristinusko oli nimenomaan pyristelemässä irti juutalaisuudesta ja evankeliumi pyrki omalta osaltaan tekemään pesäeroa.
Mutta otetaan ensin Jeesus, se kiva, kiltti, uhrautuvainen kaveri, josta vertailijat muistavat yleensä vain toisen posken kääntämisen ja ristinkuoleman. (Apokryfikirjoissa eli Raamatun ulkopuolisissa teksteissä olisi paljon jännempiäkin tarinoita Jeesuksesta...) Katsotaan, kuinka meidän kiltti, lempeä paimenemme tyhjensi temppelin:
13 Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 14 Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia. 15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. 16 Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!" 17 Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut." (Joh 2:13-17)
Mitämitä, kykeneekö meidän surusilmäinen saarnaajamme väkivaltaankin? Ihan ruoskan
kanssa?
Entä mitä tapahtuu, kun Jeesuksella on paha päivä eikä puusta löydykään hedelmää:
18 Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. 19 Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui. (Matt 21:18-19)
Näiden lainausten tarkoitus on osoittaa, että Jeesus ei ole ainoastaan sellainen lempeä, enkelinsilmäinen paimen, joksi hänet nykyään usein kuvataan. Jeesus osasi olla tiukka ja ankara eikä epäröinyt uhata vastustajiaan ja epäuskoisia Helvetin tulella.
Jos Jeesus oli idealisti, Paavali oli se käytännön aktivisti, joka toteutti Jeesuksen visioiman uskonnon – jälkikäteen on vaikea sanoa, toteuttiko hän sen sellaisessa muodossa, kuin Jeesus olisi halunnut (uskovien kannalta vastaus on tietenkin myöntävä) vai ei, mutta joka tapauksessa toteutti. Hän määritti tarkemmin kristinuskon suhteen juutalaisuuteen ja antoi sääntöjä, jotka nykyään ovat yhtä pyhiä kuin Jeesuksen antamat, ylimalkaisemmat säännöt, sillä Paavalin kirjeetkin lukeutuvat pyhään kaanoniin Täytyy kuitenkin huomata, että Paavalin kirjeet ovat nimenomaan eri seurakunnille kirjoitettuja kirjeitä, vastauksia ja kehoituksia nimenomaan tiettyihin tilanteisiin ja kysymyksiin eivätkä minkäänlainen koottu lakikorpus ja tämän vuoksi ne ovat ylimalkaisempia kuin Koraani tai VT:n lakiosuudet. Vaikka sekä Jeesus että Paavali olivat aikanaan tasa-arvon edelläkävijöitä, eivät he sentään mitään nykyaikaisia tasa-arvon kannattajia olleet:
21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. 22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. (Kirje efesolaisille 5:21-24)
Kehota orjia alistumaan kaikessa isäntiensä tahtoon ja toimimaan näiden mielen mukaan. Heidän ei pidä väittää vastaan 10 eikä varastella, vaan heidän on osoittauduttava aina luotettaviksi ja kunnollisiksi, niin että he voivat kaikessa olla kunniaksi Jumalan, meidän pelastajamme, opille. (Kirje Titukselle 2:9-10)
Tämä kaikki ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että sävyltään UT on erilainen kuin Koraani tai VT – sävyerot tosin voidaan selittää jo erilaisilla tilanteilla, joissa ne on kirjoitettu. Koraanin on kirjoittanut sotapäällikkö ja kansansa johtaja, VT sisältää kuvauksen Israelin kansan orjuudesta, loistosta, vajoamisesta valloittajien käsiin ja useita profeettakirjoja, joissa profeetat voihkivat kansansa kohtaloa. UT:n evankeliumit taas kuvaa´vat yhden juutalaisen profeetan elämää, profeetan, joka joutui aikanaan kilpailemaan monien muidenkin profeettojen kanssa, joka ei sotinut (ketä vastaan? Roomalaisia? Yksin?), joka ei missään mielessä ollut hallitsevaa luokkaa. Kirjeet puolestaan ovat pienen, vasta järjestäytyvän ja elinkelpoisuudestaan kamppailevan uskonnon kannattajien ohjeita ja kannustusta toisilleen. Jeesus ei antanut tarkkaa, seikkaperäistä lakia – se jäi Paavalin tehtäväksi – eikä julistanut sotaa. Jeesus oli sosiaalinen uudistaja, omana aikanaan kieltämättä uudistusmielinen ja tasa-arvoinen. Toisaalta tulee muistaa, että Muhammedinkin esittämät parannukset olivat omana aikanaan hyvin edistyksellisiä ja tasa-arvoisia ja paransivat muun muassa naisten asemaa Arabian niemimaalla merkittävästi.
Tämän kaiken voi tiivistää seuraavasti: ei ole rehellistä eikä oikeudenmukaista vertailla toisen uskonnon käytäntöä toisen uskonnon pyhään tekstiin, vieläpä karsittuun sellaiseen. Jos halutaan vertailla uskontoja käytännössä on huomioitava molempien uskontojen koko historia ja nykyhetki ja vertailtava niitä. Tai sitten, jos halutaan vertailla pyhiä tekstejä, vertaillaan sitten vain niitä, mutta nimenomaan pyhiä kokonaisuudessaan eikä niin, että karsitaan toisesta ne osat, jotka eivät satu miellyttämään.
keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
Aurinkoa ja kummallista arkea
On hämmentävää, että Helsingissä on toukokuun puolessa välissä näin kylmä. Ehkä viime vuonnakin oli ja sitä edellisenä, en muista enää, mutta kun Pietarissa oli paljon lämpimämpi... Eikä se nyt niin etelässä ole ja siellä tuulee toisinaan niin, että meinaa itse lentää mukana. Silti pari viikkoa sitten marssin siellä tyynesti pelkässä topissa. Täällä jo ajatus siitä, että menisi ulos ainoastaan toppi ylävartalon peitteenä aiheuttaa luiden hyytymisen. Aamulla, kun pitäisi kävellä töihin, kylmä toukokuinen ilma täräyttää suoraan kasvoihin kuin rautanyrkki ja ainoaksi ratkaisuksi jää bussi. Mutta auringonpaiste on kyllä kaunis näin työpaikan ikkunasta ihailtuna...
Ylihuominen oli jännittävä päivä. Olen aina kuullut puhuttavan sekopäänaisista, jotka syyttä suotta iskevät miehiinsä kiinni ja syyttävät maailmanluokan hirmutöistä. En ole epäillyt heidän olemassaoloaan, mutta en myöskään aiemmin heitä tavannut. No, nyt on sekin riemu koettu.
Eilen täytyi tietysti syödä, joten valuin likeiseen opiskelijaruokalaan, missä kerättyäni tarjottimelleni kaiken tarvittavan astiaston, odottelin ruokatiskin luona, että minua ehditään palvella. Juuri edelläni kulki nainen ja hänen edellään mies. Nainen otti lohikeittoa. Saatuaan keittonsa, hän yhtäkkiä poistui. Ymmärsin hänen poistuneen lopullisesti vasta, kun hänen edellään ollut mies ojensi lohikeittoa takaisin tarjoilijalle sanoen, että naisen oli täytynyt poistua - tämä selvensi myös sen, että he olivat olleet yhdessä.
Kaikki olisi voinut päättyä siihen, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Juuri, kun olin saanut ruokani, kyseinen nainen pelmahti takaisin paikalle ja alkoi huutaa ja syyttää miestä mädäksi paskaksi, joka syö joiden "akkojen" kanssa vain. "Sä oot mätä jätkä, vittu sä oot paska", nainen hoki, "syötkö sä täällä huories kanssa, vai?" Ja mikä omituisinta, nainen osoitteli minua! Ikään kuin minä olisin ollut se miehen "akka" tai "huora", jonka kanssa mies on naista pettämässä. Enkä koskaan aiemmin ollut nähnyt kumpaakaan!
Nainen mölysi siinä jonkin aikaa miehen yritellessä rauhoitella häntä ja kun rauhoittelu ei toiminut, hän puisteli päätään ja sanoi naisen olevan sairas, useampaan kertaan. Nainen vain kiihtyi tästä, mesosi akoista, solvasi miestä lisää, vaati tätä mukaansa. "Vai sairas? Mäkö sairas? Vittu sä oot paska. Lähetkö mun mukaa vai syötkö akkojes kanssa?" Mies oli selkeästi kahden vaiheilla ja lopulta, kun kassaneiti pyysi jämäkästi naista poistumaan, mies jätti ateriansa ja lähti mukaan. Konflikti oli ohi.
Hämmentävää. Täytyy sanoa, että olen samaa mieltä miehen kanssa, jotain kummallista sen naisen päässä liikkui. Koskaan aiemmin en ollut kyseisiä yksilöitä nähnyt ja sitten yhtäkkiä olenkin toisen petoskumppani... Ja ylipäätään, ihmisellä on jokin vamma päässä, jos hän alkaa julkisesti metelöidä ja solvata kumppaniaan, syytellä tätä - vaikka syytökset olisivat oikeitakin. Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka selvittävät ongelmiaan julkisesti ja äärettömän kovaan ääneen. He eivät vain nöyryytä siinä kumppaniaan vaan asettavat koko yleisön ahdistavaan tilanteeseen. Kenenkään ei pitäisi sietää moista kumppaniltaan. Toivottavasti se mies antaa naisen kuulla kunniansa, laittaa hoitoon tai jättää koko yksilön.
Ylihuominen oli jännittävä päivä. Olen aina kuullut puhuttavan sekopäänaisista, jotka syyttä suotta iskevät miehiinsä kiinni ja syyttävät maailmanluokan hirmutöistä. En ole epäillyt heidän olemassaoloaan, mutta en myöskään aiemmin heitä tavannut. No, nyt on sekin riemu koettu.
Eilen täytyi tietysti syödä, joten valuin likeiseen opiskelijaruokalaan, missä kerättyäni tarjottimelleni kaiken tarvittavan astiaston, odottelin ruokatiskin luona, että minua ehditään palvella. Juuri edelläni kulki nainen ja hänen edellään mies. Nainen otti lohikeittoa. Saatuaan keittonsa, hän yhtäkkiä poistui. Ymmärsin hänen poistuneen lopullisesti vasta, kun hänen edellään ollut mies ojensi lohikeittoa takaisin tarjoilijalle sanoen, että naisen oli täytynyt poistua - tämä selvensi myös sen, että he olivat olleet yhdessä.
Kaikki olisi voinut päättyä siihen, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. Juuri, kun olin saanut ruokani, kyseinen nainen pelmahti takaisin paikalle ja alkoi huutaa ja syyttää miestä mädäksi paskaksi, joka syö joiden "akkojen" kanssa vain. "Sä oot mätä jätkä, vittu sä oot paska", nainen hoki, "syötkö sä täällä huories kanssa, vai?" Ja mikä omituisinta, nainen osoitteli minua! Ikään kuin minä olisin ollut se miehen "akka" tai "huora", jonka kanssa mies on naista pettämässä. Enkä koskaan aiemmin ollut nähnyt kumpaakaan!
Nainen mölysi siinä jonkin aikaa miehen yritellessä rauhoitella häntä ja kun rauhoittelu ei toiminut, hän puisteli päätään ja sanoi naisen olevan sairas, useampaan kertaan. Nainen vain kiihtyi tästä, mesosi akoista, solvasi miestä lisää, vaati tätä mukaansa. "Vai sairas? Mäkö sairas? Vittu sä oot paska. Lähetkö mun mukaa vai syötkö akkojes kanssa?" Mies oli selkeästi kahden vaiheilla ja lopulta, kun kassaneiti pyysi jämäkästi naista poistumaan, mies jätti ateriansa ja lähti mukaan. Konflikti oli ohi.
Hämmentävää. Täytyy sanoa, että olen samaa mieltä miehen kanssa, jotain kummallista sen naisen päässä liikkui. Koskaan aiemmin en ollut kyseisiä yksilöitä nähnyt ja sitten yhtäkkiä olenkin toisen petoskumppani... Ja ylipäätään, ihmisellä on jokin vamma päässä, jos hän alkaa julkisesti metelöidä ja solvata kumppaniaan, syytellä tätä - vaikka syytökset olisivat oikeitakin. Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka selvittävät ongelmiaan julkisesti ja äärettömän kovaan ääneen. He eivät vain nöyryytä siinä kumppaniaan vaan asettavat koko yleisön ahdistavaan tilanteeseen. Kenenkään ei pitäisi sietää moista kumppaniltaan. Toivottavasti se mies antaa naisen kuulla kunniansa, laittaa hoitoon tai jättää koko yksilön.
maanantaina, toukokuuta 15, 2006
Hirmuisa kommunisti ilmoittautuu palvelukseen
Neuvostoliitto on Suomelle yhä kipeä aihe - aihe, josta ei saisi juuri puhua hyvää. Kun olin nuorempi, käsitykseni Neuvostoliitosta oli hyvin huono: se oli stalinistinen, suuri vankileiri, jossa ihmiset olivat alati huolestuneita, surullisia ja pelkäsivät joka hetki KGB:n mustatakkisten agenttien rynnivän sisään. Neuvostoliittolaiset itse olivat jäyhiä, julmailmeisiä ja ankaria. NL oli kerta kaikkiaan pahan valtakunta, jota tuli pelätä ja kauhistella - ja kaikki tämä siitä huolimatta, että lapsuuteni onnellisimmat kesät vietin juuri Neuvostoliitossa.
Silloin en juuri ajatellut asiaa, mutta päässäni oli muodostunut kaksi kuvaa, joista toinen oli "virallinen Neuvostoliitto" ja toinen oli oma Neuvostoliittoni. Edellinen oli se, millaiseksi suomalaiset lähteet, kirjat, televisio, ihmiset, NL:n kuvasivat, jälkimmäinen sisälsi omat kokemukseni kesistä Ukrainassa. Niissä ei ollut mitään jäyhää, surullista tai pelottavaa.
"Virallinen" kuva NL:sta tuntuu elävän yhä ja voivan hyvin jopa siinä määrin, että mitään hyvää siitä maasta ei saisi sanoa eikä maata etenkään saa kehua. Tai jos uskallat huomauttaa, että ihmiset eivät pelänneet siellä koko ajan (osa pelkää nykyään enemmän, kuvitelkaa), että ihmisillä oli rahaa, töitä, opiskelupaikkoja, harva kuoli nälkään, seuraa kysymys: "aijaa, olet sitten sellainen kommari, joka haluaa NL:n takaisin, eikö?"
Voi herramajee. Miksi ei saa kertoa asioista niin kuin ne olivat ilman, että täytyy jatkuvasti vakuutella, ettei ole kommunisti eikä halua NL:a takaisin eikä satu kuulumaan siihen ryhmään, joiden mielestä NL:ssa ei ollut mitään vikaa. Tietenkin oli, Stalinin aika erityisesti oli monelle hyvin julma - muista aina sanoa tämä, jos puhut NL:n hyvistä puolista. Yhtä hyvää puolta kohti täytyy mainita vähintään kolme miinusta tai sinua luullaan hirmuiseksi NL:n kommarikätyriksi.
Tästä päästään sulavasti nykytilanteeseen, jossa ihmisillä on tietty käsitys Venäjästä ja sen toimista. Koska monella ei ole juuri omakohtaisia kokemuksia tai kontakteja Venäjään ja venäläisiin, käsitys perustuu kuulopuheisiin ja mediaan. Harvapa oikeasti vaivautuu mitään kirjallisuutta kyseisestä maasta lukemaan. Minulla, vaikka olenkin tekemisissä venäläisten ja Venäjän kanssa, on myös tämä länsimaisempi käsitys maasta ja sen ihmisistä. Tämän vuoksi onkin ollut mielenkiintoista viettää aikaa Venäjällä ja keskustella heidän kanssaan, sillä se avartaa huomattavasti jo muodostunutta käsitystä ja saattaa jopa kääntää jotkut asiat nurin kurin. Yksi näistä asioista saattaa olla Tshetsenian sota.
Maanantain luennoijamme vaikuttaa sivistyneeltä ja tietävältä mieheltä. Viime luennolla hän käsitteli hetken aikaa Tshetsenian sotaa. Mehän olemme tottuneet ajattelemaan, että me olemme oikeassa, me tiedämme, kuinka asiat ovat ja ilkeä venäläinen media on vain syöttänyt venäläisille tukun pajunköyttä ja siksi nämä puolustavat kiivaasti Tshetsenian sotaa ja pitävät tshetseenejä laumana terroristihulluja. Meille on annettu ymmärtää, että tshetseenit ovat uljaita, isänmaanpuolesta taistelevia sotureita, joita julma Venäjä isotellakseen sortaa. Pieni Tshetsenia-parka sinnittelee häkellyttävän sitkeästi Suuren Karhun käpälien välissä taistellen viimeiseen veripisaraan saakka itsenäisyydestään. Eikö muka isolla Venäjällä olisi varaa antaa pienen pläntin itsenäistyä? Mitä se Tshetsenialla muka tekee? Eikä kukaan ei edes ajattele, että tshetseenit ovat muslimeja (muslimeja ei kovin usein tueta lännessä). Mitä siitä, heitähän potkii päähän iso paha Venäjä.
Miten on? Kuinka sota alkoi? Yleisesti kai ajatellaan, että tshetsheenit halusivat itsenäisiksi, väsäsivät julistuksen ja Venäjä rynni päälle. Itse Amnesty kertoo sivuillaan, että "Tshetshenian ensimmäinen sota alkoi joulukuussa 1994, kun presidentti Jeltsin määräsi järjestyksen palautettavaksi Tshetsheniaan. Ei mitään tarkempaa. Yksityishenkilö toistaa näkemystä itsenäisyyttä tavoittelevista tshetsheeneistä kotisivuillaan.
Opettajamme tarina oli toinen. Kuten kaikkien tosiaan tulisi tietää, tshetsheenit ovat muslimeja. Opettajamme mukaan 1980-luvun lopussa tshetsheeneistä tuli varsin kiivaita muslimeja - sharia otettiin käyttöön ja muutenkin yhteiskuntaa järjestettiin taleban-mallin mukaan hyvin uskonnollisesti konservatiiviseksi. Dudajevilla, joka oli demokraattisesti valittu johtajaksi, oli aluksi Kremlin tuki takanaan. Hän julisti Tshetshenian itsenäiseksi 27.10.1991 ja huomatkaa, että sota Venäjän kanssa alkoi vasta kolmisen vuotta itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Aikaväli on melko pitkä siitäkin huolimatta, että Venäjä oli käymistilassa.
Tshetsheniassa puhkesi levottomuuksia. Sissisota hallitusta vastaan alkoi vuonna 1993. Opettajamme mukaan Venäjä olisi voinut sietää tilannetta yhdessä tasavallassa, mutta kun levottomuudet ja itsenäistymispyrkimykset levisivät Tshetshenian naapuritasavaltaan (en kuollaksenikaan muista nimeä), Kremlin sietokyky oli täynnä ja hyökkäys alkoi.
Tämä on ihan eri tarina kuin mitä me olemme kuulleet. Tshetsheenit eivät olekaan vain jaloja itsenäisyystaistelijoita vaan talebanien kaltaisia konservatiivimuslimeja, jotka nujakoivat reippaasti keskenäänkin. Tämä tuo myös mieleen erään tietyn toisen sodan, nimittäin USA:n Afganistanin sodan. Olihan toki Yhdysvaltojen sopivaa änkeä kukistamaan aivan vieraan maan konservatiivinen teokratia, mutta Venäjä on maailmanluokan roisto, kun tekee saman alueella, joka kuitenkin virallisesti kuuluu sille.
Sitä paitsi, kuvitelkaa tilannetta, jossa joku osavaltio haluaisi irrottautua Yhdysvalloista. Jäisikö USA vain pyörittelemään peukaloitaan ja toteaisi, että mene vaan, hyvät jatkot? Ei se jäisi - eikä jäänyt. Yhdysvaltain sisällissota ei ollut mikään humanitaarinen orjasota, kuten annetaan ymmärtää vaan etelä halusi yksinkertaisesti itsenäistyä, eroon pohjoisesta, kun taas pohjoinen ei tykännyt ideasta. Pohjoinen otti voimakeinot käyttöön ja voitti. Venäjä tekee vain ja ainoastaan saman.
Tietysti Venäjän armeija teki sodassa lukemattomia virheitä, jotka eivät maksaneet vain tshetsheenien henkiä vaan myös venäläisten sotilaiden. Edes opettajamme ei ollut tästä eri mieltä eikä vähätellyt venäläisten raakuutta Tshetsheniassa. Tshetsheniaa pidetään hirveänä ihmisoikeuskonfliktina ja sitähän se tietysti onkin - sota on AINA ihmisoikeuskonflikti. Jos YK:n ihmisoikeusjulistuksessa sanotaan, että ihmisellä on oikeus elämään ja jos sota tunnetusti loukkaa rajusti ihmisen oikeutta elämään yleensä viemällä tämän hengen, sota on ihmisoikeusloukkaus jo itsessään. Mutta ei se eroa mitenkään niistä muista ihmisoikeusloukkauksista, joita maailmalla harrastetaan: Darfur, Somalia, Irak...
Tietenkään en kannata itse sotaa. Siitä tulee puhua eikä ole väärin painostaa Venäjää lopettamaan sota, mutta se ei voi sitä täysin yksin tehdä paitsi pudottamalla pari atomipommia alueelle, jonka jälkeen siellä elävät vain mutanttimyyrät. Enkä myöskään ajattele, että Venäjä olisi hyvis ja uhri. Venäjä on kuitenkin selkeästi vahvemmassa asemassa, Venäjä kieltäytyy järjestelmällisesti avusta tai sovittelutarjouksista varjellen mustasukkaisesti itsemääräämisoikeuttaan ja Venäjä on syyllistynyt käsittämättömiin raakuuksiin. Eikä sekään ole mitenkään taattua, että opettajamme oli oikeassa. Silti, opettajamme näkemys toi ajattelemisen aihetta - ehkä hän ei ole oikeassa, totta. Mutta olemmeko me?
Silloin en juuri ajatellut asiaa, mutta päässäni oli muodostunut kaksi kuvaa, joista toinen oli "virallinen Neuvostoliitto" ja toinen oli oma Neuvostoliittoni. Edellinen oli se, millaiseksi suomalaiset lähteet, kirjat, televisio, ihmiset, NL:n kuvasivat, jälkimmäinen sisälsi omat kokemukseni kesistä Ukrainassa. Niissä ei ollut mitään jäyhää, surullista tai pelottavaa.
"Virallinen" kuva NL:sta tuntuu elävän yhä ja voivan hyvin jopa siinä määrin, että mitään hyvää siitä maasta ei saisi sanoa eikä maata etenkään saa kehua. Tai jos uskallat huomauttaa, että ihmiset eivät pelänneet siellä koko ajan (osa pelkää nykyään enemmän, kuvitelkaa), että ihmisillä oli rahaa, töitä, opiskelupaikkoja, harva kuoli nälkään, seuraa kysymys: "aijaa, olet sitten sellainen kommari, joka haluaa NL:n takaisin, eikö?"
Voi herramajee. Miksi ei saa kertoa asioista niin kuin ne olivat ilman, että täytyy jatkuvasti vakuutella, ettei ole kommunisti eikä halua NL:a takaisin eikä satu kuulumaan siihen ryhmään, joiden mielestä NL:ssa ei ollut mitään vikaa. Tietenkin oli, Stalinin aika erityisesti oli monelle hyvin julma - muista aina sanoa tämä, jos puhut NL:n hyvistä puolista. Yhtä hyvää puolta kohti täytyy mainita vähintään kolme miinusta tai sinua luullaan hirmuiseksi NL:n kommarikätyriksi.
Tästä päästään sulavasti nykytilanteeseen, jossa ihmisillä on tietty käsitys Venäjästä ja sen toimista. Koska monella ei ole juuri omakohtaisia kokemuksia tai kontakteja Venäjään ja venäläisiin, käsitys perustuu kuulopuheisiin ja mediaan. Harvapa oikeasti vaivautuu mitään kirjallisuutta kyseisestä maasta lukemaan. Minulla, vaikka olenkin tekemisissä venäläisten ja Venäjän kanssa, on myös tämä länsimaisempi käsitys maasta ja sen ihmisistä. Tämän vuoksi onkin ollut mielenkiintoista viettää aikaa Venäjällä ja keskustella heidän kanssaan, sillä se avartaa huomattavasti jo muodostunutta käsitystä ja saattaa jopa kääntää jotkut asiat nurin kurin. Yksi näistä asioista saattaa olla Tshetsenian sota.
Maanantain luennoijamme vaikuttaa sivistyneeltä ja tietävältä mieheltä. Viime luennolla hän käsitteli hetken aikaa Tshetsenian sotaa. Mehän olemme tottuneet ajattelemaan, että me olemme oikeassa, me tiedämme, kuinka asiat ovat ja ilkeä venäläinen media on vain syöttänyt venäläisille tukun pajunköyttä ja siksi nämä puolustavat kiivaasti Tshetsenian sotaa ja pitävät tshetseenejä laumana terroristihulluja. Meille on annettu ymmärtää, että tshetseenit ovat uljaita, isänmaanpuolesta taistelevia sotureita, joita julma Venäjä isotellakseen sortaa. Pieni Tshetsenia-parka sinnittelee häkellyttävän sitkeästi Suuren Karhun käpälien välissä taistellen viimeiseen veripisaraan saakka itsenäisyydestään. Eikö muka isolla Venäjällä olisi varaa antaa pienen pläntin itsenäistyä? Mitä se Tshetsenialla muka tekee? Eikä kukaan ei edes ajattele, että tshetseenit ovat muslimeja (muslimeja ei kovin usein tueta lännessä). Mitä siitä, heitähän potkii päähän iso paha Venäjä.
Miten on? Kuinka sota alkoi? Yleisesti kai ajatellaan, että tshetsheenit halusivat itsenäisiksi, väsäsivät julistuksen ja Venäjä rynni päälle. Itse Amnesty kertoo sivuillaan, että "Tshetshenian ensimmäinen sota alkoi joulukuussa 1994, kun presidentti Jeltsin määräsi järjestyksen palautettavaksi Tshetsheniaan. Ei mitään tarkempaa. Yksityishenkilö toistaa näkemystä itsenäisyyttä tavoittelevista tshetsheeneistä kotisivuillaan.
Opettajamme tarina oli toinen. Kuten kaikkien tosiaan tulisi tietää, tshetsheenit ovat muslimeja. Opettajamme mukaan 1980-luvun lopussa tshetsheeneistä tuli varsin kiivaita muslimeja - sharia otettiin käyttöön ja muutenkin yhteiskuntaa järjestettiin taleban-mallin mukaan hyvin uskonnollisesti konservatiiviseksi. Dudajevilla, joka oli demokraattisesti valittu johtajaksi, oli aluksi Kremlin tuki takanaan. Hän julisti Tshetshenian itsenäiseksi 27.10.1991 ja huomatkaa, että sota Venäjän kanssa alkoi vasta kolmisen vuotta itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Aikaväli on melko pitkä siitäkin huolimatta, että Venäjä oli käymistilassa.
Tshetsheniassa puhkesi levottomuuksia. Sissisota hallitusta vastaan alkoi vuonna 1993. Opettajamme mukaan Venäjä olisi voinut sietää tilannetta yhdessä tasavallassa, mutta kun levottomuudet ja itsenäistymispyrkimykset levisivät Tshetshenian naapuritasavaltaan (en kuollaksenikaan muista nimeä), Kremlin sietokyky oli täynnä ja hyökkäys alkoi.
Tämä on ihan eri tarina kuin mitä me olemme kuulleet. Tshetsheenit eivät olekaan vain jaloja itsenäisyystaistelijoita vaan talebanien kaltaisia konservatiivimuslimeja, jotka nujakoivat reippaasti keskenäänkin. Tämä tuo myös mieleen erään tietyn toisen sodan, nimittäin USA:n Afganistanin sodan. Olihan toki Yhdysvaltojen sopivaa änkeä kukistamaan aivan vieraan maan konservatiivinen teokratia, mutta Venäjä on maailmanluokan roisto, kun tekee saman alueella, joka kuitenkin virallisesti kuuluu sille.
Sitä paitsi, kuvitelkaa tilannetta, jossa joku osavaltio haluaisi irrottautua Yhdysvalloista. Jäisikö USA vain pyörittelemään peukaloitaan ja toteaisi, että mene vaan, hyvät jatkot? Ei se jäisi - eikä jäänyt. Yhdysvaltain sisällissota ei ollut mikään humanitaarinen orjasota, kuten annetaan ymmärtää vaan etelä halusi yksinkertaisesti itsenäistyä, eroon pohjoisesta, kun taas pohjoinen ei tykännyt ideasta. Pohjoinen otti voimakeinot käyttöön ja voitti. Venäjä tekee vain ja ainoastaan saman.
Tietysti Venäjän armeija teki sodassa lukemattomia virheitä, jotka eivät maksaneet vain tshetsheenien henkiä vaan myös venäläisten sotilaiden. Edes opettajamme ei ollut tästä eri mieltä eikä vähätellyt venäläisten raakuutta Tshetsheniassa. Tshetsheniaa pidetään hirveänä ihmisoikeuskonfliktina ja sitähän se tietysti onkin - sota on AINA ihmisoikeuskonflikti. Jos YK:n ihmisoikeusjulistuksessa sanotaan, että ihmisellä on oikeus elämään ja jos sota tunnetusti loukkaa rajusti ihmisen oikeutta elämään yleensä viemällä tämän hengen, sota on ihmisoikeusloukkaus jo itsessään. Mutta ei se eroa mitenkään niistä muista ihmisoikeusloukkauksista, joita maailmalla harrastetaan: Darfur, Somalia, Irak...
Tietenkään en kannata itse sotaa. Siitä tulee puhua eikä ole väärin painostaa Venäjää lopettamaan sota, mutta se ei voi sitä täysin yksin tehdä paitsi pudottamalla pari atomipommia alueelle, jonka jälkeen siellä elävät vain mutanttimyyrät. Enkä myöskään ajattele, että Venäjä olisi hyvis ja uhri. Venäjä on kuitenkin selkeästi vahvemmassa asemassa, Venäjä kieltäytyy järjestelmällisesti avusta tai sovittelutarjouksista varjellen mustasukkaisesti itsemääräämisoikeuttaan ja Venäjä on syyllistynyt käsittämättömiin raakuuksiin. Eikä sekään ole mitenkään taattua, että opettajamme oli oikeassa. Silti, opettajamme näkemys toi ajattelemisen aihetta - ehkä hän ei ole oikeassa, totta. Mutta olemmeko me?
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Käännös on rikos
Oletteko koskaan törmänneet näihin "minähän luen kirjat vain alkuperäiskielellä" -ihmisiin? Tyyppeihin, jotka laajalti mainostavat, etteivät he missään nimessä käännöksiin tartu. Käännökset ovat joko huonoja tai parhaimmillaankin eri teoksia kuin alkuperäinen kirja. Oikein on lukea ainoastaan alkuperäisteksti, käännöksiä suorastaan halveksitaan.
Heijaa, muutenhan tämä olisi vallan pop, mutta pari juttua jurppii allekirjoittanutta, jos ja kun hän törmää tällaiseen itsensä mainostajaan. Ensinnäkin juuri se käännösten halveksunta ja oman itsensä hienona pitäminen siksi, että on katsokaas niin kovasta puusta veistetty, että ihan lukaa alkuperäiskielellä! Halleluja ja pyhimyskuoro. Mutta hauskinta on se, kun hyyppä saa eteensä alkuperäiskieleltään jonkin muun kielisen teoksen kuin englanninkielisen - silloin hän tarttuu hyvin kiltisti käännökseen! Hyyppä ei siis kannatakaan itse asiassa alkuperäiskielisiä teoksia vaan englanninkielisiä teoksia. Ei hän missään nimessä ryhtyisi opiskelemaan jotain espanjaa tai venäjää kyetäkseen lukemaan niillä kielillä kirjoitettuja kirjoja. Ehkä niillä kielillä ei sitten kirjoiteta mitään lukemisen arvoista?...
Itse luen käännöskirjallisuutta oikein mielelläni. Totta kai on hienoa pystyä lukemaan kirjoja niiden alkuperäisellä kielellä, mutta hyvin tehty käännös suo suuren lukunautinnon ja toisaalta, huono kirja on huono alkuperäiselläkin kielellä. Käännös voi toki olla huono, mutta kaikki käännökset eivät ole. Hyypät eivät selkeästikään arvosta kaunokirjallisuuden kääntäjiä lainkaan.
Heijaa, muutenhan tämä olisi vallan pop, mutta pari juttua jurppii allekirjoittanutta, jos ja kun hän törmää tällaiseen itsensä mainostajaan. Ensinnäkin juuri se käännösten halveksunta ja oman itsensä hienona pitäminen siksi, että on katsokaas niin kovasta puusta veistetty, että ihan lukaa alkuperäiskielellä! Halleluja ja pyhimyskuoro. Mutta hauskinta on se, kun hyyppä saa eteensä alkuperäiskieleltään jonkin muun kielisen teoksen kuin englanninkielisen - silloin hän tarttuu hyvin kiltisti käännökseen! Hyyppä ei siis kannatakaan itse asiassa alkuperäiskielisiä teoksia vaan englanninkielisiä teoksia. Ei hän missään nimessä ryhtyisi opiskelemaan jotain espanjaa tai venäjää kyetäkseen lukemaan niillä kielillä kirjoitettuja kirjoja. Ehkä niillä kielillä ei sitten kirjoiteta mitään lukemisen arvoista?...
Itse luen käännöskirjallisuutta oikein mielelläni. Totta kai on hienoa pystyä lukemaan kirjoja niiden alkuperäisellä kielellä, mutta hyvin tehty käännös suo suuren lukunautinnon ja toisaalta, huono kirja on huono alkuperäiselläkin kielellä. Käännös voi toki olla huono, mutta kaikki käännökset eivät ole. Hyypät eivät selkeästikään arvosta kaunokirjallisuuden kääntäjiä lainkaan.
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
Vastauksia
Palataanpa sitten takaisin Pietariin, ainakin kirjallisessa mielessä, nimittäin muutamaan kysymykseen, jotka odottavat vastauksia. Ne löytyvät täältä.
Valkoturkki uteli, onko pietarilaisiin helppo tutustua kolmannella kotimaisella. Kurjaa on, että tämä on kysymys, johon on hyvin vaikea vastata sen vuoksi, että neljäs kotimainen sujuu kuin tanssi vain. Jos minä tutustun pietarilaiseen, en puhu hänelle englantia vaan venäjää. Toisin sanoen, en koskaan henkilökohtaisesti saa tietää, pääseekö näitä ihmisiä lähelle englanniksi. Sen tosin tiedän, että venäläisten kielitaito ei ole parhaimmasta päästä. Älkää käsittäkö väärin, yliopistossa on kaiken maailman kielten linjoja ja niiden opiskelijat epäilemättä osaavat niitä - mutta ymmärtänette, että jos vaikka Pietarissa on japanin kielen laitoksella 40-50 tyyppiä ja koko kaupungissa 4,7 miljoonaa ihmistä, menee hetki, ennen kuin löydätte ne japanin taitoiset siitä joukosta. Englantia tietenkin osataan enemmän ja paremmin kuin japania, mutta väitän, ettei likellekään niin yleisesti ja hyvin kuin Suomessa.
Mutta miksei kannattaisi yrittää? Vieraanvarainen pietarilainen ei aina välttämättä osaa englantia kovin paljoa, mutta vähälläkin tullee toimeen, jos vain innokkuutta riittää. Ja toki nuorempi sukupolvi hallitsee kielitaidon paremmin kuin vanhempi, sieltä voi löytää hyvällä tuurilla englannin opiskelijan.
Anonyymi kyseli halpaa majoitusta Pietarista. Annan vain yhden linkin: pallontallaajat. Sinne kun isket hakuun Venäjä ja Pietari ja painat namikkaa, eteesi ilmaantuu piiitkä lista pietarilaisia hostelleja ja halpoja hotelleja. Ja sitten sen kuin valitsemaan.
Ja vielä tavarataloista, joista Orange seeds kyseli. Totta on, ettei Pietarissa tunnu olevan sellaisia tavarataloja, joita Suomessa edustavat esimerkiksi Sokos ja Stockmann tai halvemmasta päästä Citymarket - siis sellaisia, joista saa ruoan, huonekalut, vaatteet, kengät, petitarvikkeet, kauneustarvikkeet, kaikki samasta kaupasta. Olen tosin kuullut, että Pietarin liepeillä olisi suuria, hyvin valtavia "automarketteja", joihin täytää matkata nimenomaan autolla ja jotka ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa. Koska minulla ei ole autoa, en tiedä, mitä kaikkea niistä saa. Ruokaa nyt ainakin, mutta saako kaiken muunkin, sitä en osaa sanoa.
Millaisia pietarilaiset tavaratalot sitten ovat? Oikeampi nimitys niille olisi "ostoskeskus" - ne ovat rakennuksia, isoja tai pieniä, jotka sisältävät sekalaisen määrän erillisiä kauppoja. Jopa kuuluisin niistä, Gostinnyj Dvor, on ehdottomasti ostoskeskus. Sieltä saa kyllä niin vaatteita, kenkiä, kelloja, kankaita kuin ruokaakin, mutta kaikki kaupat ovat erillisiä.
Kauppojen erillisyys on ainakin meikäläiselle pieni ongelma. Minä kun liikun useimmiten yksin, en kehtaa mennä pienimpiin kauppoihin palloilemaan yksinäni (ellei siellä ole muita asiakkaita), koska sitten myyjä tulee ehdistelemaan. Jos olisin ostoaikeissa, se ei haittaisi, mutta useimmiten en ole, haluan vain katsella. Ja silloin myyjän kyselyt tuntuvat ahdistavilta. Ongelmansa kullakin.
Valkoturkki uteli, onko pietarilaisiin helppo tutustua kolmannella kotimaisella. Kurjaa on, että tämä on kysymys, johon on hyvin vaikea vastata sen vuoksi, että neljäs kotimainen sujuu kuin tanssi vain. Jos minä tutustun pietarilaiseen, en puhu hänelle englantia vaan venäjää. Toisin sanoen, en koskaan henkilökohtaisesti saa tietää, pääseekö näitä ihmisiä lähelle englanniksi. Sen tosin tiedän, että venäläisten kielitaito ei ole parhaimmasta päästä. Älkää käsittäkö väärin, yliopistossa on kaiken maailman kielten linjoja ja niiden opiskelijat epäilemättä osaavat niitä - mutta ymmärtänette, että jos vaikka Pietarissa on japanin kielen laitoksella 40-50 tyyppiä ja koko kaupungissa 4,7 miljoonaa ihmistä, menee hetki, ennen kuin löydätte ne japanin taitoiset siitä joukosta. Englantia tietenkin osataan enemmän ja paremmin kuin japania, mutta väitän, ettei likellekään niin yleisesti ja hyvin kuin Suomessa.
Mutta miksei kannattaisi yrittää? Vieraanvarainen pietarilainen ei aina välttämättä osaa englantia kovin paljoa, mutta vähälläkin tullee toimeen, jos vain innokkuutta riittää. Ja toki nuorempi sukupolvi hallitsee kielitaidon paremmin kuin vanhempi, sieltä voi löytää hyvällä tuurilla englannin opiskelijan.
Anonyymi kyseli halpaa majoitusta Pietarista. Annan vain yhden linkin: pallontallaajat. Sinne kun isket hakuun Venäjä ja Pietari ja painat namikkaa, eteesi ilmaantuu piiitkä lista pietarilaisia hostelleja ja halpoja hotelleja. Ja sitten sen kuin valitsemaan.
Ja vielä tavarataloista, joista Orange seeds kyseli. Totta on, ettei Pietarissa tunnu olevan sellaisia tavarataloja, joita Suomessa edustavat esimerkiksi Sokos ja Stockmann tai halvemmasta päästä Citymarket - siis sellaisia, joista saa ruoan, huonekalut, vaatteet, kengät, petitarvikkeet, kauneustarvikkeet, kaikki samasta kaupasta. Olen tosin kuullut, että Pietarin liepeillä olisi suuria, hyvin valtavia "automarketteja", joihin täytää matkata nimenomaan autolla ja jotka ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa. Koska minulla ei ole autoa, en tiedä, mitä kaikkea niistä saa. Ruokaa nyt ainakin, mutta saako kaiken muunkin, sitä en osaa sanoa.
Millaisia pietarilaiset tavaratalot sitten ovat? Oikeampi nimitys niille olisi "ostoskeskus" - ne ovat rakennuksia, isoja tai pieniä, jotka sisältävät sekalaisen määrän erillisiä kauppoja. Jopa kuuluisin niistä, Gostinnyj Dvor, on ehdottomasti ostoskeskus. Sieltä saa kyllä niin vaatteita, kenkiä, kelloja, kankaita kuin ruokaakin, mutta kaikki kaupat ovat erillisiä.
Kauppojen erillisyys on ainakin meikäläiselle pieni ongelma. Minä kun liikun useimmiten yksin, en kehtaa mennä pienimpiin kauppoihin palloilemaan yksinäni (ellei siellä ole muita asiakkaita), koska sitten myyjä tulee ehdistelemaan. Jos olisin ostoaikeissa, se ei haittaisi, mutta useimmiten en ole, haluan vain katsella. Ja silloin myyjän kyselyt tuntuvat ahdistavilta. Ongelmansa kullakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)