Jestas. Naimme kylla toissapaivana taivaanrannalla komean savupilven, joka iltaan mennessa hajosi ja levittaytyi kaupunkiin, mutta en aavistanut, etta tilanne oli nain paha. Hui.
Olemme siis juuri nyt mieheni kanssa Halkidikin niemimaalla ja taalla palaa. Olemme onneksi kauempana paloalueesta, niemen toinen puoli on tulessa ja ainakin Kassandran kaupunki on naemma evakuoitu. Huh. Ja me kun ajattelimme alun perin menevamme juuri Kassadraan! Vasta viime hetkella paatimme valita jonkun pienemman ja valinta osui Kalitheaan. Se nakyy tasta kartasta - lantisin niemimaa, keskivaiheilla, oikealla puolella niemia, Nea Fokean ja Afitin alapuolella. Kassandra on itse asiassa melko lahella, toisella puolella niemea vain. Olipa pienesta kiinni. :(
Ja mina kun eilen murehdin vain sita, etta savupilvet peittavat auringon emmeka paase loikoilemaan rannalle... Ja sitten toisella puolella niemea on helvetti irti ja turistit ja paikalliset pakenevat tulta jalan, veneilla ja ties milla. Osa on nyt sairaalassa.
Ilmoitin konsulaattiinkin, etta olemme kunnossa. Taytyy ilmeisesti ilmoittaa myos perheillemme, jotka tietavat meidan olevan Kreikassa. Eivat tosin Halkidissa juuri, Ateenaanhan me lensimme. Ja tanaan lahdemme Istanbuliin, etta ainakin olemme poissa vaara-alueelta. Toivottavasti muutkin parjaavat. Helle taalla on kylla helvetillinen, etta ei ihme, jos palo leviaa kuin kulovalkea ja sammuttaminen on tyon takana.
Huh.
(No, kylla mina vahan paloinkin, en tosin palon vuoksi vaan auringon, takapuoli ja alaselka pvat savysavyyn paloautojen kanssa. Ja paloin VARJOSSA, en auringonpaahteessa. Kele.)
torstaina, elokuuta 24, 2006
perjantaina, elokuuta 04, 2006
Kolmivuotiaiden urheiluleikit
Ensin kärysi Ranskan ympäriajon voittanut, yhdysvaltalainen Floyd Landis. Sitten jäi kiinni pikajuoksija Justin Gatlin testosteronin käytöstä ja Helsingin Sanomat sai ajatuksen kirjoittaa artikkelisarjan urheilumaailman tähdistä, jotka ovat jääneet kiinni dopingin käytöstä. Tähän mennessä on käsitelty Ben Johnsonia, joka kärähti vuonna 1988 Soulin olympialaisissa ja kuvailtu Diego Maradonan surullisenkuuluisasti laskukiitoon kääntynyttä uraa.
Mitä yhteistä tuntuu olevan lähes kaikilla dopingista kärynneillä? Kukaan ei myönnä, ei silloinkaan, kun B-testi puhuu selvää kieltä positiivisesta tuloksesta. Ben Johnson ja valmentajatiimi väittivät jonkun lisänneen Johnsonin juomiin kiellettyjä aineita, Maradona syytteli Jumalaa ja hallitusta lukuun ottammatta kaikkia muita paitsi itseään. Erityisesti silmätikkuna oli Fifa ja väitetty salaliitto Argentiinaa vastaan, mikä ilmeisesti ilmeni siitä, että Fifa kehtasi napauttaa pelikiellon dopingia käyttäneelle urheilijalle. Myös valmentaja oli syyllinen hankittuaan Maradonalle efedriiniä sisältäneen nesteenpoistovalmisteen. Gatlin epäilee, että hieroja hieroi hänen sääriinsä testosteronia sisältänyttä voidetta. Landis ei toistaiseksi syytä ketään, mutta kieltää ehdottomasti käyttäneensä mitään kiellettyä. Nähtäväksi jää, ketä Landis syyttää, mikäli B-testi varmistuu positiiviseksi.
Kaikki varmaankin muistavat Lahden MM-kisojen doping-skandaalin vuodelta 2001, kun kuusi suomalaisurheilijaa jäi nalkkiin Hemohesin käytöstä. Sitä seurannut mediasirkus oli jokseenkin pöyristyttävää seurattavaa. Urheilijat heittäytyivät joukolla Kari-Pekka Kyrön uhreiksi. Yhdelläkään eivät riittäneet munaskut siihen, että olisi rehellisesti tunnustanut, myöntänyt oman syyllisyytensä rauhallisesti, sääliä kerjäämättä. Sen sijaan Jari Isometsä itki televisiossa, Myllylä väänsi mukakoskettavan "testamenttinsa Suomen kansalle," jonka tarkoitus ilmeisesti oli kerätä sympatiaa ja sääliä.
Suurin osa dopingista kiinni jääneistä urheilijoista syyttää positiivisesta tuloksesta sabotaasia. Suosituin selitys on: "en se ollu mä vaan toi toinen." Tavallinen tallaaja ihmettelee, että millä todennäköisyydellä liki kaikki doping-tapaukset ovat sabotaasin seurausta. Juokseeko urheilupiireissä jatkuvasti ihmisiä, jotka syöttävät, juottavat ja hierovat urheilijoihin kiellettyjä aineita?
On hämmästyttävää, kuinka aikuiset ihmiset käryn käytyä taantuvat kolmevuotiaan tasolle ja parkuvat, että vastuu ja vika ovat aina muiden. Kiemurteluyritykset ovat jotenkin käsittämättömiä - Gatlin esimerkiksi väittää ilmeisen tosissaan, että hieroja hieroi hänen sääriinsä testosteronia sisältävää voidetta! Kielpailukielto tulee kuitenkin, sanoi Gatlin mitä hyvänsä, joten miksei hän voi vain reilusti ottaa vastuuta tekosistaan vaan yrittää kaikin keinoin vierittää sen muille? Yritys on niin säälittävä, että hävettää Gatlinin puolesta.
Missä olisi se urheilija, joka kiinni jäätyään rehellisesti myöntäisi virheensä ja kantaisi tekonsa seuraukset eikä vinkuisi, kuinka kaikki on aina muiden syytä eikä hän ainakaan koskaan mitään väärää ole tehnyt. Sellaista urheilijaa voisi jopa arvostaa siitäkin huolimatta, että hän rikkoi sääntöjä. S
Mitä yhteistä tuntuu olevan lähes kaikilla dopingista kärynneillä? Kukaan ei myönnä, ei silloinkaan, kun B-testi puhuu selvää kieltä positiivisesta tuloksesta. Ben Johnson ja valmentajatiimi väittivät jonkun lisänneen Johnsonin juomiin kiellettyjä aineita, Maradona syytteli Jumalaa ja hallitusta lukuun ottammatta kaikkia muita paitsi itseään. Erityisesti silmätikkuna oli Fifa ja väitetty salaliitto Argentiinaa vastaan, mikä ilmeisesti ilmeni siitä, että Fifa kehtasi napauttaa pelikiellon dopingia käyttäneelle urheilijalle. Myös valmentaja oli syyllinen hankittuaan Maradonalle efedriiniä sisältäneen nesteenpoistovalmisteen. Gatlin epäilee, että hieroja hieroi hänen sääriinsä testosteronia sisältänyttä voidetta. Landis ei toistaiseksi syytä ketään, mutta kieltää ehdottomasti käyttäneensä mitään kiellettyä. Nähtäväksi jää, ketä Landis syyttää, mikäli B-testi varmistuu positiiviseksi.
Kaikki varmaankin muistavat Lahden MM-kisojen doping-skandaalin vuodelta 2001, kun kuusi suomalaisurheilijaa jäi nalkkiin Hemohesin käytöstä. Sitä seurannut mediasirkus oli jokseenkin pöyristyttävää seurattavaa. Urheilijat heittäytyivät joukolla Kari-Pekka Kyrön uhreiksi. Yhdelläkään eivät riittäneet munaskut siihen, että olisi rehellisesti tunnustanut, myöntänyt oman syyllisyytensä rauhallisesti, sääliä kerjäämättä. Sen sijaan Jari Isometsä itki televisiossa, Myllylä väänsi mukakoskettavan "testamenttinsa Suomen kansalle," jonka tarkoitus ilmeisesti oli kerätä sympatiaa ja sääliä.
Suurin osa dopingista kiinni jääneistä urheilijoista syyttää positiivisesta tuloksesta sabotaasia. Suosituin selitys on: "en se ollu mä vaan toi toinen." Tavallinen tallaaja ihmettelee, että millä todennäköisyydellä liki kaikki doping-tapaukset ovat sabotaasin seurausta. Juokseeko urheilupiireissä jatkuvasti ihmisiä, jotka syöttävät, juottavat ja hierovat urheilijoihin kiellettyjä aineita?
On hämmästyttävää, kuinka aikuiset ihmiset käryn käytyä taantuvat kolmevuotiaan tasolle ja parkuvat, että vastuu ja vika ovat aina muiden. Kiemurteluyritykset ovat jotenkin käsittämättömiä - Gatlin esimerkiksi väittää ilmeisen tosissaan, että hieroja hieroi hänen sääriinsä testosteronia sisältävää voidetta! Kielpailukielto tulee kuitenkin, sanoi Gatlin mitä hyvänsä, joten miksei hän voi vain reilusti ottaa vastuuta tekosistaan vaan yrittää kaikin keinoin vierittää sen muille? Yritys on niin säälittävä, että hävettää Gatlinin puolesta.
Missä olisi se urheilija, joka kiinni jäätyään rehellisesti myöntäisi virheensä ja kantaisi tekonsa seuraukset eikä vinkuisi, kuinka kaikki on aina muiden syytä eikä hän ainakaan koskaan mitään väärää ole tehnyt. Sellaista urheilijaa voisi jopa arvostaa siitäkin huolimatta, että hän rikkoi sääntöjä. S
keskiviikkona, elokuuta 02, 2006
Työn tekemisen iloa
Minä olen ollut useamman vuoden keikkatyöläisenä eräässä firmassa. Kutsuttakoon firmaa vaikka Firmaksi.
Aloitin homman nuorena, kun minulla oli vähän työkokemusta ja tietoa työpaikkalainsäädännöstä. Emme saaneet rahallista palkkaa vaan meille maksettiin Lepolan valmistamilla tuotteilla, joita saimme halvemmalla kuin mitä ne maksoivat kaupassa. Oli sovittu, että päivässä saamme 60e, jonka edestä saamme valita niitä tuotteita. Meitä oli siis useampia töissä ja koska muut olivat käytännössä ulkomaalaissyntyisiä, he eivät tienneet senkään vertaa Suomen työlainsäädännöstä.
Alussa suullinen sopimus tuntui todella hienolta ja edulliselta. Minulla ei ollut muita töitä siihen aikaan, kun aloitin ja toivoin, että keikkatyöstä saisin kuitenkin vähän työkokemusta ja sen avulla kenties oikean työpaikan. Sainkin myöhemmin oikean työpaikan, mutta se ei liittynyt millään lailla keikkatyöhöni ja homma alkoi vähitellen muuten ottaa päähän.
Ensinnäkin, pahimpina päivinä olin töissä 12 tuntia - reaali tuntipalkkani oli siis 5 euroa! Lasken sen siitä summasta, joka meille oli päiväpalkaksi sovittu enkä siitä, paljonko saamani tuotteet olisivat maksaneet kaupassa. Toiseksi, emme saaneet palkkaa edes rahana vaan juuri noina tuotteina. Jos kyseessä olisi ollut kertaluontoinen tapahtuma, se olisi kai perusteltavissa, mutta tein hommia muutaman vuoden silloin, kun keikkatyötä tarvittiin. Meillä ei ollut minkäänlaista työsopimusta eikä työpaikka maksanut meistä mitään työnantajamaksuja - se siis käytännössä toimi laittomasti. Ja kaiken niitti oli se, kun lopulta pyysin pomoltani, pientä palkankorotusta, 80e päivässä, sillä olin tehnyt useamman 10-12 tuntisen päivän. Sain sähköpostilla vastauksen, että ei onnistu ja kaupopuheisen litanian siitä, kuinka tämä "sopimus" on edullinen meille työntekijöille. Työntekijöille!! Firma ei maksanut meistä veroja, ei työnantajamaksuja ja tuppasi meille ylijäämätavaransa, jotka olisivat muuten päätyneet mätänemään jonnekin varaston perukoille! Kysynpä vaan, että KENEN kannalta "sopimus" todella oli edullinen!
Mutta huippukohta on vielä tulossa. Sain taannoin tietää, että ei ole keikkatyötä enää tiedossa. Syitä olivat muun muassa se, että minä olin testaillut niitä tuotteita keikkojen aikana - kyse oli asiakaspalvelutyöstä, me myimme niitä keikkojen aikana ja asiakkaiden suunnilleen jo poistuttua olin niitä välillä kokeillut. Pomo ei edes valittanut suoraan minulle vaan tutulleni, joka on vakituisesti siinä firmassa töissä. Toiseksi me emme kuulemma osanneet myydä mitään, minkä vuoksi palkkasivat sitten jostain kaupasta myyjiä työntekijöiksi. Voipi olla, että niille myyjille täytyy maksaa ihan oikeaa palkkaa... selviääköhän Firma mokomasta?
Olen melkeinpä enemmän huvittunut kuin vihainen. Eihän tuollaista röyhkeyttä voi kuin ihailla. Jos hyvin käy, pääsen vielä sanomaan suorat sanat arvon pomoilleni. Vihatkoon minua vain sen jälkeen, enhän minä ole siellä enää töissä!
Aloitin homman nuorena, kun minulla oli vähän työkokemusta ja tietoa työpaikkalainsäädännöstä. Emme saaneet rahallista palkkaa vaan meille maksettiin Lepolan valmistamilla tuotteilla, joita saimme halvemmalla kuin mitä ne maksoivat kaupassa. Oli sovittu, että päivässä saamme 60e, jonka edestä saamme valita niitä tuotteita. Meitä oli siis useampia töissä ja koska muut olivat käytännössä ulkomaalaissyntyisiä, he eivät tienneet senkään vertaa Suomen työlainsäädännöstä.
Alussa suullinen sopimus tuntui todella hienolta ja edulliselta. Minulla ei ollut muita töitä siihen aikaan, kun aloitin ja toivoin, että keikkatyöstä saisin kuitenkin vähän työkokemusta ja sen avulla kenties oikean työpaikan. Sainkin myöhemmin oikean työpaikan, mutta se ei liittynyt millään lailla keikkatyöhöni ja homma alkoi vähitellen muuten ottaa päähän.
Ensinnäkin, pahimpina päivinä olin töissä 12 tuntia - reaali tuntipalkkani oli siis 5 euroa! Lasken sen siitä summasta, joka meille oli päiväpalkaksi sovittu enkä siitä, paljonko saamani tuotteet olisivat maksaneet kaupassa. Toiseksi, emme saaneet palkkaa edes rahana vaan juuri noina tuotteina. Jos kyseessä olisi ollut kertaluontoinen tapahtuma, se olisi kai perusteltavissa, mutta tein hommia muutaman vuoden silloin, kun keikkatyötä tarvittiin. Meillä ei ollut minkäänlaista työsopimusta eikä työpaikka maksanut meistä mitään työnantajamaksuja - se siis käytännössä toimi laittomasti. Ja kaiken niitti oli se, kun lopulta pyysin pomoltani, pientä palkankorotusta, 80e päivässä, sillä olin tehnyt useamman 10-12 tuntisen päivän. Sain sähköpostilla vastauksen, että ei onnistu ja kaupopuheisen litanian siitä, kuinka tämä "sopimus" on edullinen meille työntekijöille. Työntekijöille!! Firma ei maksanut meistä veroja, ei työnantajamaksuja ja tuppasi meille ylijäämätavaransa, jotka olisivat muuten päätyneet mätänemään jonnekin varaston perukoille! Kysynpä vaan, että KENEN kannalta "sopimus" todella oli edullinen!
Mutta huippukohta on vielä tulossa. Sain taannoin tietää, että ei ole keikkatyötä enää tiedossa. Syitä olivat muun muassa se, että minä olin testaillut niitä tuotteita keikkojen aikana - kyse oli asiakaspalvelutyöstä, me myimme niitä keikkojen aikana ja asiakkaiden suunnilleen jo poistuttua olin niitä välillä kokeillut. Pomo ei edes valittanut suoraan minulle vaan tutulleni, joka on vakituisesti siinä firmassa töissä. Toiseksi me emme kuulemma osanneet myydä mitään, minkä vuoksi palkkasivat sitten jostain kaupasta myyjiä työntekijöiksi. Voipi olla, että niille myyjille täytyy maksaa ihan oikeaa palkkaa... selviääköhän Firma mokomasta?
Olen melkeinpä enemmän huvittunut kuin vihainen. Eihän tuollaista röyhkeyttä voi kuin ihailla. Jos hyvin käy, pääsen vielä sanomaan suorat sanat arvon pomoilleni. Vihatkoon minua vain sen jälkeen, enhän minä ole siellä enää töissä!
Tunnettuja valheita
Minulle ei kai kuulu mitään kuppaa kummempaa. Töissä vietän tämänkin kesän ja jatkan kokopäiväisenä ensi vuoden elokuun loppuun - opinnot toisin sanoen viivästyvät, mutta saanpahan rahaa. Työnantajapuolikin oli kerrankin rehellinen ehdottaessaan minulle tätä työsopimusta. Vetosi siihen, että jos olen ahne ja haluan rahaa, voisin olla töissä elokuuhun 2007. No, minä olin ahne.
Totuushan on, että hyvin suuri osa työntekijöistä tekee hommansa nimenomaan rahan vuoksi, mutta siitä ei puhuta. Täytyy aina esittää korulauseita, kuinka kaipaa haasteita, viihtyy työpaikan ilmapiirissä, kuinka juuri tämä työ on niin siistiä, että sitä tekisi vaikka ilmaiseksi. Kun työnantaja työhaastattelussa kysyy, miksi haet tätä työtä, väärin mahdollinen vastaus on: "tahdon rahaa", vaikka useimmiten se olisi se rehellisin vastaus. Työpaikkahaastattelussa ei kuitenkaan saa olla rehellinen, minkä vuoksi inhoan haastatteluja yli kaiken. Molemmat valehtelevat, haastattelija ja haastateltava ja molemmat tietävät sen, mutta silti ne rituaalit on käytävä läpi.
Minusta on ihan mukavaa, että sekä minä että työnantajani emme teeskentele vaan myönnämme ääneen sen suurimman syyn, miksi tätä työtä teen: raha. Minusta siinä ei ole mitään väärää, että tekee työtä rahan vuoksi. Ei se tarkoita, että tekisin työni huonosti. Päin vastoin, olen saanut paljon positiivista palautetta työstäni. Yleisesti ottaen inhoan moitteita, joten pyrin hoitamaan hommani mahdollisimman hyvin. Lisäksi se helpottaa ihan omaakin elämää, kun asiat eivät ole työpaikalla solmussa.
Ja onneksi ei tarvitse enää juosta työhaastatteluissa valehtelemassa.
Totuushan on, että hyvin suuri osa työntekijöistä tekee hommansa nimenomaan rahan vuoksi, mutta siitä ei puhuta. Täytyy aina esittää korulauseita, kuinka kaipaa haasteita, viihtyy työpaikan ilmapiirissä, kuinka juuri tämä työ on niin siistiä, että sitä tekisi vaikka ilmaiseksi. Kun työnantaja työhaastattelussa kysyy, miksi haet tätä työtä, väärin mahdollinen vastaus on: "tahdon rahaa", vaikka useimmiten se olisi se rehellisin vastaus. Työpaikkahaastattelussa ei kuitenkaan saa olla rehellinen, minkä vuoksi inhoan haastatteluja yli kaiken. Molemmat valehtelevat, haastattelija ja haastateltava ja molemmat tietävät sen, mutta silti ne rituaalit on käytävä läpi.
Minusta on ihan mukavaa, että sekä minä että työnantajani emme teeskentele vaan myönnämme ääneen sen suurimman syyn, miksi tätä työtä teen: raha. Minusta siinä ei ole mitään väärää, että tekee työtä rahan vuoksi. Ei se tarkoita, että tekisin työni huonosti. Päin vastoin, olen saanut paljon positiivista palautetta työstäni. Yleisesti ottaen inhoan moitteita, joten pyrin hoitamaan hommani mahdollisimman hyvin. Lisäksi se helpottaa ihan omaakin elämää, kun asiat eivät ole työpaikalla solmussa.
Ja onneksi ei tarvitse enää juosta työhaastatteluissa valehtelemassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)