Ihmisillä ei todellakaan ole omaa elämää. Olen aina hellinyt pientä, vaatimatonta toivetta, että ihmisillä oikeasti olisi edes pikkuruinen pilkahdus omaa elämää, jonka parissa he jaksaisivat mielenkiinnolla askarrella eikä heidän tarvitsisi etsiä tekemistä muiden olemisista ja tekemisistä.
Työkaverini antoivat juuri äsken kuoliniskun kurjalle pikkutoiveelleni; täällä jutellaan paraikaa idolsista, tosissaan, intohimoisesti ja palavalla paatoksella. "Oi, se pikkutyttö oli niiiiin ihana, kuvitteles!" "Joo ja onpa tyhmää, kun noi laulutaidottomat menee sinne, hah hah." "Miksikään idoleiksi niistä ole. Mutta muistatteko sen hevipojan, lauloi ihan kuin Kirka, oooooi!!"
Britanniassa kuohui päivä, pari sitten, kun sikäläisessä Big Brotherissa osallistujat mollasivat keskuudessaa hilluvaa intialaista. Intiassa vaadittiin BB:n tekijöiden vangitsemista enkä voisi olla vähempää samaa mieltä: jok'ikinen tosi-TV:n tekijä pitäisi vangita ja lähettää kuuhun ilman ruokaa, juomaa ja paluulippua. Samoin jokainen, joka on liian laiska, tyhmä tai muuten vaan liian aivovammainen hankkimaan oman ELÄMÄN sen sijaan, että eläisi TV:n pallopäiden elämiä. Samoin kaikki juorulehtien tekijät ja lukijat voisi teloittaa jollain energiaa säästävällä tavalla ja käyttää tuhkat lannoiteeksi.
Maailman väkiluku laskisi ja taso paranisi aivan varmasti.
perjantaina, tammikuuta 19, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

6 kommenttia:
Saaks sua panna? Tarkoitan että... siis jos ei ole muuta ajateltavaa kuin että miten nämä neliöt näihin suunnikkaisiin... kaikenlaista. Jos sitten ajattelee että kohta lehdet tipahtavat oksista, tai "salmiakki on pahaa", tms... Miksei sitten ettei "Arawnia" on kiva panna halvalla? Tai tä.
Saa sitä ajatella, mutta käytännön toteutus voi olla vaikeampaa.
Mutta oletko miettinyt sitä, että omalla bloggauksellasi (= yksityisen julkiseksi tekemisellä) osallistut tuon mollaamasi tosi-tv -maailman ylläpitämiseen? Myönnän kyllä, että kirjoituksillasi ja vaikkapa sillä BB:llä on tiettyjä eroavaisuuksia, mutta eikö ne lopulta kuuluu samaan kategoriaan? Siis kategoriaan "minä olen niin tärkeä, että muiden täytyy saada kuulla minusta".
Jees.
Tositelkkari on jopa nykyajan mittapuulla käsittämättömän typerää, ajan ja rahan haaskausta.
Mutta hei, oopiumia massoille jne.
Tätä kuvaa tekee mieli aina levittää kun näkee lööppejä bbsiitäjatästä, susaneista tai mistä lienee turhasta paskasta.
Siinä pitäisi lukea: "Save the world - kill all your neighbours!" ;)
Oikeassa olet, mutta ainahan sitä voi levittää niille, joista lööpit tehdään. Jos ne vaikka uskois.
Lähetä kommentti