En ehkä koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka niin monet ihmiset eivät hyväksy tutkimusten kautta ilmitulleita tuloksia, jos ne vertaavat jotain tiettyjä ihmisryhmiä ja päätyvät siihen johtopäätökseen, että eroja on. Itse asiassa monet tuntuvat jopa suuttuvan ja loukkaantuvan tällaisista tuloksista: tutkimuksen tuloksena nyt ei vain saisi olla se, että eri ihmisryhmien, esimerkiksi naisten ja miesten taikka valkoihoisten eurooppalaisten ja mustien afrikkalaisten välillä olisi eroja.
Tänään Helsingin Sanomien Auto-osiossa Naistautoilija (kuka oikeasti lieneekään, ei esiinny nimellään) puhkuu paheksuntaansa Liikenneturvan tutkimusta kohtaan. Tutkimus kun julkeaa esittää, että naisten ja miesten käsityksillä liikenteen vaaroista ja vuorovaikutuksen merkityksestä on (hui hirvitys!) eroa. Naisautoilijan kirjoitus ei vielä ole netissä, joten lainailen olennaisia pätkiä tähän. Punaisena lankana kuitenkin juoksee jatkuvasti ajatus siitä, että Naisautoilija ei hyväksy miesten ja naisten välisiä psyyke-eroja etenkään, jos niitä selitetään sosiaalibiologialla. Hän on mitä ilmeisimmin sitä mieltä, että vuosituhansien evoluutio, jonka aikana naisella ja miehellä on keskimäärin ollut eri tehtävät, ei ole vaikuttanut millään lailla perinnöllisesti naisten ja miesten aivotoimintoihin. Näin voisi päätellä seuraavasta kohdasta:
”Näin on ollut kivikaudesta lähtien” sekä ”naiset ovat erilaisia kuin miehet” selityksiin törmää mitä yllättävimmissä paikoissa. Viimeksi törmäsin siihen Liikenneturvan tutkimusta lukiessani.”
Siis, ”näin on ollut kivikaudesta lähtien” ja ”naiset ovat erilaisia kuin miehet” eivät ole Naisautoilijasta millään lailla valideja selityksiä tai päteviä väitteitä? Tietysti ne ovat yksinkertaistavia ja pelkkinä selityksinä melko onttoja, mutta yleensä tutkimuksissa pohditaan, millaisia erot ovat, mistä ne kenties johtuvat ja niin edelleen. Nyt näyttäisi siltä, että Naisautoilijan mielestä tällainen pohtiminen ja tutkiminen on suorastaan paheksuttavaa (hän on ärtynyt vertailusta).
Ihan mielenkiinnosta ihmettelen, kuinka tämä suhteutuu siihen, että Naisautoilija itse myöntää tekstissään selväsanaisesti, että naisilla ja miehillä on eroa: naisilla on parempi ääreisnäkö:
Heidän mukaansa [Peasen pariskunta] miehet ovat perimmäiseltä olemukselta metsästäjiä. Naiset taasen kasvattavat jälkikasvun ja laittavat metsästäjille ruokaa. Sen tähden naisten ääreisnäkö on miehiä tarkempi, sitä tarvittiin luolan ulkopuolisten vaarojen havainnointiin. Tämä taasen selittää sen, miksi naiset harvemmin törmäävät sivuilta tuleviin autoihin.
Naisautoilija ei kyseenalaista sitä, että naisella on parempi ääreisnäkö kuin miehelle. Hän kuitenkin antaa ymmärtää, että Peasen pariskunnan kirjassaan ”Miksi naiset eivät osaa lukea karttaa” antama selitys (koska naiset huolehtivat jälkeläisistä ja heidän siksi tuli tarkkailla luolan ulkopuolisia vaaroja) ja johtopäätös (siksi naiset harvoin törmäävät sivuilta tuleviin autoihin) ovat virheellisiä. Olisi ihan mielenkiintoista tietää, miksi naisilla sitten Naisautoilijan mielestä on parempi ääreisnäkö. Koska kerran jotain eroa on, mutta sitä ei saa sosiaalibiologialla selittää, mikä sen eron sitten selittää?
Naisautoilija paheksuu Liikenneturvan tutkimusta: Tutkimustuloksissa esiin oli nostettu se ero, että miehet ärsyyntyvät liikenteen sujuvuutta hidastavista tekijöistä ja naiset turvallisuutta vaarantavista tekijöistä. Luojan kiitos tutkimusraportti ei mene tämän pidemmälle (eli pohdi, miksi näin on? – toim. huom.), mutta siellä ne ovat, rivien välissä, metsästäjä ja pentuaan suojeleva emo.
Liikenneturvan tutkimuksessa ei siis saisi kertoa, että miesten ja naisten välillä on eroa siinä, mistä he ärsyyntyvät liikenteessä, ainakaan, jos tämä sopii metsästäjä-emo –jaotteluun? Ehkä metsästäjä ja emo ovat rivien välissä siksi, että ne ovat olemassaolevia ilmiötä, menneisyys, joka yhä vaikuttaa biologiaamme ja aivotoimintaamme eikä siksi, että Liikenneturvan tutkijat ovat sosiobiologian hurmaamia peikkoja?
Vertailusta ärtyneenä silmäilin koko tutkimuksen läpi. Omasta mielestäni naiset-miehet jako ei ollut mitenkään keskeinen. Itse asiassa sekä miehet että naiset pitivät ärsyttävimpänä yhtä ja samaa iömiötä, liian lähyellä perässä ajavia.
Voisin hyvin kuvitella, että miesten mielestä perässä roikkujat ja ohituksen kärkkyjät häiritsevät liikenteen sujuvuutta kun taas naiset kuvailisivat heitä turvallisuusriskiksi.
Eh? Ensin Naisautoilija sanoo, että miehet-naiset –hako ei ole keskeinen ja sitten seuraavassa kappaleessa todistaa päinvastaista: eikö muka ole melko keskeistä se, miksi perässäajamista pidetään ärsyttävänä? Tutkimus on tehty nimenomaan haastattelumenetelmää käyttäen, mikä tarkoittaa sitä, että sekä naiset että miehet ovat voineet ilmaista sen, miksi heistä liian lähellä perässä ajavat ovat ärsyttäviä. Jos ja kun naisista moinen vaarantaa turvallisuutta ja miehistä taas hidastaa liikenteen sujuvuutta, tätä eroa ei saisi mainita, koska se ärsyttää Naisautoilijaa – siitäkin huolimatta, että hän itse myöntää tämän eron olemassaolon ja selittää sen!
Naisautoilija ei oivalla sitäkään, että vaikka perässä ajelu saattaa ärsyttää molempia eniten, myös muilla ärsytyksen seikoilla on merkitystä: Miehet ärsyyntyvät naisia
useammin ruuhkassa seisomisesta, nopeusrajoituksista, huonokuntoisesta autosta, pilkuntarkoista sääntöjen noudattajista, liikennesääntöjen pikkutarkkuudesta ja liian hitaasti ajavista. Naiset ärsyyntyvät miehiä useammin ylinopeutta ajavista, toisten tekemistä vaarallisista ohituksista, kiilailusta sekä liikennesäännöistä piittaamattomista kuljettajista.
Nähdäkseni asia on melko selkeä: naisia ja miehiä todellakin kiukuttavat liikenteessä keskimäärin eri asiat; miehiä kiukuttavat asiat, jotka hidastavat liikenteen sujuvuutta, kun taas naisia ärsyttävät liikenteen turvallisuutta vaarantavat tekijät. Jos Naisautoilijaa ei miellytä se, että kyseessä on validi, haastattelututkimuksen kautta selvinnyt tosiasia niin kyynel.
Huvittavaa tosin on se, kuinka Naisautoilija takertuu tähän miesten ja naisten eroihin. Tutkimuksessa tämä ero mainitaan alun tiivistelmässä ja parissa kohtaa muualla, kun se on tilastollisesti merkittävä, mutta ei esimerkiksi lainkaan lopun johtopäätöksissä. Se ei siis sinänsä ole mitenkään keskeinen tekijä tai johtopäätös tutkimuksessa, toisin kuin Naisautoilija antaa ymmärtää.
Näin pitkän jutun lopuksi tahdon vielä hämmästellä tätä sitkeää tendenssiä kieltää miesten ja naisten väliset biologiset erot ja kiukutella, mikäli niitä tuodaan esimerkiksi tutkimuksissa ilmi. Nämä tapa on hämmästyttävä siksi, että lukuisat tutkimukset ja jo pelkkä arkikokemus kertovat, että miesten ja naisten välillä on eroja, mutta silti on olemassa joukko ihmisiä, joiden mielestä sitä ei saa mainita ääneen tai ainakaan sitä ei saa edes yrittää selittää biologialla ja evoluutiolla.
Hei kertokaa nyt tyhmälle, mistä näitä sikiää? Vai onko kyseessä todellakin trolli, kuten minulle on väitetty?
lauantaina, toukokuuta 05, 2007
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Ongelmanratkaisua
Ongelma: Susan Kurosen jatkuva roikkuminen keltaisen lehdistön sivuilla.
Ongelma syy: Kansa tahtoo lukea Kurosen määkinää.
Ongelman ratkaisu: Dekapitoidaan kaikki ne, jotka ovat jo ostaneet Kurosen kirjan, lainanneet sen tai ovat lainausjonossa - joka muuten on yksi kirjastojen pisimpiä, mikä kertoo paljon Suomen kansasta ja siitä, kuinka kiihkeästi se kaipaa harvennusta.
Tulevaisuuden kuva: Jokaisen kirjakaupan kassan luona seisoo uljas vartija. Aina, kun joku tulee Kurosen kirjan kanssa kassalle niin SIUUUUUUUUUUH! viuhahtaa sapeli ja pää putoaa kolisten lattialle. Taustalla alkaa soida Frederikin Tsingis kaani. Pudonneet päät asetetaan pelotteeksi seipäisiin kirjakauppojen ulkopuolelle.
Mielialani kohosi hiukan.
Ongelma syy: Kansa tahtoo lukea Kurosen määkinää.
Ongelman ratkaisu: Dekapitoidaan kaikki ne, jotka ovat jo ostaneet Kurosen kirjan, lainanneet sen tai ovat lainausjonossa - joka muuten on yksi kirjastojen pisimpiä, mikä kertoo paljon Suomen kansasta ja siitä, kuinka kiihkeästi se kaipaa harvennusta.
Tulevaisuuden kuva: Jokaisen kirjakaupan kassan luona seisoo uljas vartija. Aina, kun joku tulee Kurosen kirjan kanssa kassalle niin SIUUUUUUUUUUH! viuhahtaa sapeli ja pää putoaa kolisten lattialle. Taustalla alkaa soida Frederikin Tsingis kaani. Pudonneet päät asetetaan pelotteeksi seipäisiin kirjakauppojen ulkopuolelle.
Mielialani kohosi hiukan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
