Kaksi asiaa on jäänyt vaivaamaan ja mikä pahinta, en löydä niihin vastausta ahkeralla googlettamisellakaan. Kuinka raivostuttavaa!
1.) John Steinbeckin romaanissa Eedenistä itään yksi sivuhahmoista, Dessie Hamilton, kuolee äkillisestä. Ensin hänellä on vatsakipuja, joihin hänen veljensä juottaa suoloja. Ilmeisesti Dessie aavistaa itse, että suolot eivät ole hyväksi, sillä yöllä hän yrittää oksentaa ne ulos, mutta hänen vatsansa kramppaa liikaa. Kun veli tulee myöhemmin Dessien luo, tämä on tuskin enää tajuissaan, korisee, silmät ovat nurin kääntyneet. Lääkäri kiroaa, että suoloja EI olisi saanut antaa ja Dessie täytyy pitää kylmässä kääreiden avulla, mutta on myöhäistä; Dessie kuolee. Mutta MIHIN Dessie kuolee?! Hemmetti!!!
2.) Kävin eilen katsomassa Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -elokuvan. Siinähän kaikilla kilppareilla naamiot ovat eriväriset: Leonardolla sininen, Donatellolla violetti, Rafaellolla punainen ja Michelangelolla oranssi. Kysymys kuuluu: millä perusteella kullekin kilpparille on valittu väri? Miksi Leo on sininen, Raf punainen jne. Eikä se voi olla vain arvottua, en usko!!
perjantaina, kesäkuuta 29, 2007
sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007
Tavallinen työpäivä
Päivän sattumuksia:
- Sain automaatista ilmaiseksi sipsipussin. Pidikkeet rullasivat sen irti, mutta se ei tipahtanut alas kouruun ja masiina alkoi vinkua häiriöhäiriöhäiriötä. Kolikkoluukkuun tipahti euro. Kun automaattia tönäisi pari kertaa, sipsipussi putosi ja keräsin sen talteen. Kiitos, Selecta. Hyvää palvelua.
- Pizzassa oli kärpänen. En enää ikinä syö pizzaa. Se tosin ei johdu kärpäsestä vaan siitä, että jo kolmatta päivää saan pizzaa. Yäk.
- Olin oikeassa!!! "Ensi viikonloppu" tarkoittaa seuraavaa, lähintä viikonloppua, EI ensi viikon viikonloppua, kuten kaverini aina ovat väittäneet. Hah! Tämän kertoi kielitoimisto radio Novan kautta. On Novasta joskus jotain iloakin.
- Työpäivästä kului puoli tuntia rattoisasti, kun selvitin Gaius Mariuksen ja Gaius Julius Caesarin sukulaisuussuhdetta. Kirjassani Juliuksen isää kutsutaan ensin Mariuksen "vävyksi" ja myöhemmin Juliusta Mariuksen sisarenpojaksi! Moisen logiikan mukaan Mariuksen sisaren olisi täytynyt olla myös Mariuksen tytär - Marius olisi siis kiksauttanut äitiään! No, etsimisen jälkeen tuli todettua, että Marius oli naimisissa Juliuksen isän sisaren Julian kanssa. Englanniksi uncle/nephew -suhde on ilmeisesti mahdollinen mies miehen vaimon veljenpojan kanssa. Suomentaja lienee tehnyt tässä virheen ja kääntänyt sanan nephew suoraan sisarenpojaksi. Vävyn puolestaan täytyy olla pelkkä virhe.
- Automaattikahvi on pahaa.
- Sain automaatista ilmaiseksi sipsipussin. Pidikkeet rullasivat sen irti, mutta se ei tipahtanut alas kouruun ja masiina alkoi vinkua häiriöhäiriöhäiriötä. Kolikkoluukkuun tipahti euro. Kun automaattia tönäisi pari kertaa, sipsipussi putosi ja keräsin sen talteen. Kiitos, Selecta. Hyvää palvelua.
- Pizzassa oli kärpänen. En enää ikinä syö pizzaa. Se tosin ei johdu kärpäsestä vaan siitä, että jo kolmatta päivää saan pizzaa. Yäk.
- Olin oikeassa!!! "Ensi viikonloppu" tarkoittaa seuraavaa, lähintä viikonloppua, EI ensi viikon viikonloppua, kuten kaverini aina ovat väittäneet. Hah! Tämän kertoi kielitoimisto radio Novan kautta. On Novasta joskus jotain iloakin.
- Työpäivästä kului puoli tuntia rattoisasti, kun selvitin Gaius Mariuksen ja Gaius Julius Caesarin sukulaisuussuhdetta. Kirjassani Juliuksen isää kutsutaan ensin Mariuksen "vävyksi" ja myöhemmin Juliusta Mariuksen sisarenpojaksi! Moisen logiikan mukaan Mariuksen sisaren olisi täytynyt olla myös Mariuksen tytär - Marius olisi siis kiksauttanut äitiään! No, etsimisen jälkeen tuli todettua, että Marius oli naimisissa Juliuksen isän sisaren Julian kanssa. Englanniksi uncle/nephew -suhde on ilmeisesti mahdollinen mies miehen vaimon veljenpojan kanssa. Suomentaja lienee tehnyt tässä virheen ja kääntänyt sanan nephew suoraan sisarenpojaksi. Vävyn puolestaan täytyy olla pelkkä virhe.
- Automaattikahvi on pahaa.
Zaporozhje
Ihmiselle, joka ei ole allekirjoittaneen lailla kiinnittynyt Zapoon piltistä pitäen kaupunki voi näyttäytyä jossain määrin ikävystyttävämpänä ja bloginpitäjän harrastama lapsuusmuistojen hehkutus banaalina. Yritän nyt kuitenkin keksiä mahdollisille matkailijoille muutakin nähtävää kuin muinaisen leikkiketoni ja kummisetäni puutarhan – jälkimmäiseen kyllä pääsee käymään, mutta se vaatii minut saattajaksi. ;)
Nähtävyydet
Hortitsa – Hortitsan täytyy olla yksi maailman kauneimmista saarista. Ryhtymättä sen ihmeellisempiin hehkutuksiin voin kertoa, että saari on kohtuullisen suuri ja täynnänsä erinomaisia piknik-paikkoja Dneprin rannalla. Siellä myös tuoksuu hurmaavalle, sillä saarella kasvaa erilaisia kukkivia puulajeja. Suosittelen erityisesti saaren pohjois-osaa; siellä ei ole liiemmälti asutusta, vain smaragdinvihreää metsikköä, joka laskeutuu joskus jyrkkiäkin rinteitä myöten melkein Dnepriin asti. Sieltä löytyvät myös kivikautiset hautamuistomerkit sekä nykyaikaisempi hautuumaa erään korkean rinteen laelta.
Kasakkamuseo – Kyseinen pytinki sijaitsee Hortitsan pohjois-osassa ja sen pihalta avautuu huikea näkymä Leninin padolle. Itse museo on melko pieni, mutta ihan hauska ja vallan halpa. Samaan yhteyteen kuuluu vastarakennettu kasakkakylä, mutta sinne ei pääse kuin ryhmän mukana. Kesällä museossa käy jatkuvana virtana koululaisryhmiä, joiden mukana on mahdollista päästä rekonstruoituun kasakkakylään. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin museohenkilökunnalta. Aivan saaren eteläpäässä on ”kasakkateatteri” eli käytännössä kyseessä on ryhmä, joka tekee kasakkatemppuja hevosten kanssa. Ryhmä ei esiinny etukäteen vaan heiltä täytyy tilata esitys ja hupsullekin lienee selvää, että tilaajaksi tarvitaan melko suuri ryhmä. Puhelimitse on kuitenkin mahdollista tiedustella, onko joku tilannut näytöksiä lähiajoille ja pääsisikö mukaan.
Leninin patsas – Setä-Lenin pönöttää Leninin prospektin toisessa päässä. Aika mahtipontinen mies on, mutta maisemat ympärillä ovat komeat. Stalinin patsaat silvottiin aikanaan pois niin Ukrainasta kuin muualtakin, mutta setä-Lenin on yhä kunnioitettu. Sen huomaa jo siitäkin, että Zapon pääkadun nimi on Leninin pääkatu (prospekt = pääkatu) ja pato on omistettu Leninille. :)
Leninin pato – Pato sijaitsee setä-Leninin patsaan ”takana”. Aikoinaan se oli ilmeisesti maailman suurin pato tai ainakin yksi niistä. Jalankulkuväylä kulkee sillä puolen patoa, joka putoaa jyrkästi kauas alas ja autojen ajaessa pitkin patoa se tärisee mukana. Ihmiset seisovat padolla ja kalastelevat – saavatkohan koskaan mitään?
Mig – Jos jotakuta kiinnostaa muinainen hävittäjä, se sojottaa kohti taivasta Shevtshenko-bulevardin keskivälissä.
Dubovyj rozh – Kyseessä on suurehko puistoalue Zapon kaakkoisnurkassa. Siellä on muun muassa hevosia ja vanhuuttaan natiseva huvipuisto. Miehen kanssa käymme siellä pelailemassa liitokiekkoa, milloin ehdimme.
Syö, juo, shoppaa!
Elämisen kannalta Zapo on erinomaisen halpa paikka. Asumisesta en osaa antaa tarkkoja neuvoja, sillä punkkaan aina sukulaisillani, mutta syöminen ja juominen eivät tule kalliiksi. Olut vallankin on kaupoissa törkeän halpaa ja lankomieheni sanoin: ”eihän se ole alkoholijuoma lainkaan.” Eli olutta vaan huiviin. Se on kuulemma myös parempaa kuin suomalainen – vaikka ukrainalainen serkkuni kovasti muuta väittääkin. :)
Jos ja kun ostat ruokaa, suosi näitä:
Supermarket kit (kit=valas) – kyseisen ketjun kauppoja on ympäri Zapoa. Pieniä, kompakteja, halpoja. Kaikki peruselintarvikkeet hedelmistä oluen kautta savujuustoihin ja kuivattuihin kaloihin. Ja mikä parasta, nämä ovat itsepalvelupaikkoja! Ei siis tarvitse tiskin takaa pyydellä haluamaansa. Tosin, kannattaa huolehtia, että jättää tavaransa kassojen ulkopuolella sijaitseviin lokerikkoihin. Muuten tulee vartija ja nappaa niskasta kiinni.
Basaarit – Näistä paikoista saa kaiken tarpeellisen: hedelmät, lihat, kalat, kasvikset, maitotuotteet. Lihojen kannalta tosin voi pohtia hygieniaa, sillä kanan raadot killuvat helteelläkin pöydällä ilman muuta suojaa kuin vitsa, jolla myyjä hätistelee ampiaisia ja muita ötököitä kauemmas. Itselläni ei ole kokemusta basaarilihasta, jokainen päättäköön itse. Kasviksissa ja hedelmissä sen sijaan ei pääsääntöisesti ole vikaa ja pähkinät ovat kivoja. Kausihedelmät ovat halpoja, kun taas muualta tuodut luonnollisesti kalliita, joskus jopa samanhintaisia kuin Suomessa. Suuren basaarin läskitiski, josta on kuvakin kuvagalleriassa, on omanlaisensa nähtävyys. Läski on paikallista perinneruokaa; sitä käytetään sekä sellaisenaan paistettuna että paistirasvana muita ruokia paistettuna.
Billa! – Billa on Kokemus. Suuri ostoskeskus, jonka nimi herättää aina hilpeyttä: venäläisittäin ”Billaan” on ”v Billu”. Ennen kaikkea se on kokemus siksi, että muistan vielä ajat Neuvostoliitossa, jolloin kaikki elintarvikkeet sai tiskin takaa ja tikkujäätelön saapuminen kaupunkiin oli suuri sensaatio. Billa on jotain suurta ja erilaista!
Shoppailu sujuu Zapossa ihan hyvin eivätkä hinnat hirvitä samalla tavalla kuin Kiovassa. Zaposta ei tietenkään löydä yhtä kallista merkkitavaraa kuin pääkaupungista, mutta laadukkaista tuotteista ei ole pulaa Leninin prospektin hienommalla puolella, joka siis meikäläisen maailmassa alkaa Puskinin aukiolta ja jatkuu luoteeseen. Pääkatu kulkeekin akselilla luode-kaakko. Halvempia kauppoja löytyy kaakkoispuolelta ja basaareja on eri puolella kaupunkia. Ne ovat tietysti halvimmat kauppapaikat, mutta laatu ei välttämättä ole korkeinta mahdollista.
Muutamia kohteita:
Kauppakeskus Ukraina – Luoteispuolella prospektia, hieno, valkohehkuinen ostoskeskus. Ei halvimpia. Venäjällä ja Ukrainassa ostoskeskukset eivät yleensä ole samanlaisia kuin meillä: ne ovat täynnä pieniä, toisistaan selkeästi eroteltuja liikkeitä, joilla ei välttämättä ole mitään täysin selkeää imagoa, kuten Ecco, Seppälä tai jokin vastaava. Alimmassa kerroksessa on koruja, koristeita ja muuta sälää, ylemmässä vaatteita ja kenkiä.
Etam & Ecco –kaupat – En tiedä miksi, mutta olen kovin kiintynyt näihin kauppoihin Zapossa. Eccon tuotteet ovat hiukkasen halvempia (5-10e, mutta alennukset ovat anteliaampia kuin Suomessa, jos sellaiseen osuu) ja kaikki ecco-tuotteeni olenkin ostanut Zaposta – ja ollut tyytyväinen. Etamistakaan en yleensä pääse ulos ostamatta jotain. :)
Prospektin luoteispuoli – No, se nyt vaan on täynnä kauppoja. Kaikkea koruista merkkivaatteisiin. Kalliilla merkeillä ei ole omia kauppoja Zapossa, mutta jotkut liikkeet mainostavat myyvänsä jopa Versacea tai vastaavia. En muista enää, mitä merkkejä myynnissä oli. Basaareiltakin löytää Diorin ynnä muiden tuotteita, mutta silloin piratismi on jo selvääkin selvempää ja sitähän ei tueta! Muistakaa se!
Keskusbasaari – Tämä paikka on Iso. Ja kun sanon iso, tarkoitan todella, todella, TODELLA iso. Tavaraa on aivan käsittämättömän paljon. Kuten sanottua, laadusta ei ole takuita, osa on halpaa ja osa ei, kaikki on venäläistyylistä, mutta voi sieltä löytöjäkin tehdä, jos psyyke kestää valtaisat tavararivit. Keskusbasaari sijaitsee Angolenko-kadulla, joka on yksi prospektin lukuisista poikkikaduista sen kaakkoispuolella. Siedettävämmin hallittavissa oleva Pieni basaari sijaitsee toisen poikkikadun, ulitsa Zapozhskajan varrella lähempänä Puskinin aukiota.
Kun tahdot kupuusi jotain kauppatuotteita valmiimpaa täytettä, kokeile näitä:
Staryj gorod (Vanha kaupunki) – Tämä mainio basaari sijaitsee Angolenko-kadulla, matkalla Keskusbasaarille, kadun oikealla puolella. Annokset ovat isoja ja hinnat suomalaisen silmissä erinomaisen kilpailukykyisiä: lisukkeet maksavat noin euron, pääruoat alkavat 2,5 eurosta ja kuvagalleriassa näkyvän ”puolen metrien oluen” (se kuva, missä Mies ylpeilee 5 olutlasia edessään) saa halvimmillaan 1,5 eurolla. Täältä saa myös ihania, vastapuristettuja tuoremehuja hyvään hintaan: omena- ja greippimehut maksavat 1,5e/2dl. Ja ne todella OVAT vastapuristettuja. Omenamehu ei näytä kovin houkuttelevalta, lähinnä se on ruskeaa lientä, jonka pinnalla killuu vaaleanruskea vaahtokerros, mutta se maku! Kieli meinasi jäädä Vanhaan kaupunkiin.
P’ero – Loistokas konditoria luoteispuolella prospektia. Tunnistaa helposti tötteröstä, joka törröttää vasemmalla puolella katua erään talon yläpäässä. Aivan suussa sulavia kakkuja, mielikuvituksellisia pirtelöitä ja suurin koskaan näkemäni kahvivalikoima. Kahvia myös kehuttiin parhaaksi kahviksi, mitä Ukrainassa sai ja ehdimme kyllä kokeilla montaa paikkaa Kiovassa. Kakuista kokeilun arvoisia ovat erityisesti Muurahaiskeko, joka on eräänlainen pähkinäkakku ja Karmen – mitä suklaisin kakku-unelma! Tässä konditoriassa kannattaa pitää mielessä se, että kakut on ruokalistassa ilmoitettu hinta per 100g, mutta kakkupalat ovat yleensä isompia.
Assyria – Myöskin luoteispuolella, vasemmalla puolella katua. Järkyttävän hyviä pirtelöitä vain reilulla eurolla! Kuvagalleriassa on kuva oluesta ja pirtelöstä. Kyseinen pirtelö on pähkinäpirtelö juurikin Assyria-kahvilasta. assyrien pirtelöt ovat yksinkertaisia, reiluja peruspirtelöitä; suklaa, mansikka, pähkinä, banaani jne. P’erostakin saa pirtelöitä, mutta ne ovat kummallisia cocktaileja, joissa on kaikkea mehuista Vana Tallinn –likööriin.
Dzholly Rodzher – ”Jolly Roger” on merirosvoravintola Dneprin varrella. Kuljet vain Shevtshenko-bulevardin loppuun saakka, ylität sillan, joka kohoaa Naberezhnajan (rantakatu) yllä etkä voi erehtyä: Jolly Roger on se tummanruskea merirosvolaiva, joka pönöttää laiturin vierellä kuitenkin tukevasti hiekkaan hautautuneena. Paikka ei ole erityisen halpa, mutta merirosvokitchin määrä on niin parahultainen, että se kannattaa nähdä; vessanpytyn rengas on puuta, ruokalistat on silattu nahalla ja niissä on kiinni kolikoita, seinät ovat täynnä rekvisiittaa. Omanlaisensa kokemus, ehdottomasti. Ja Rogerin vieressä on mukava rantakaistale, mutta valitettavasti jokivesi tuppaa olemaan ikävän kylmää.
Kaiken tämän mainostuksen jälkeen sanonpa vain, että Zapo on yksi maailman parhaista kaupungeista. Ja jonain päivänä aion vielä nähdä sen ydinvoimalankin!
Nähtävyydet
Hortitsa – Hortitsan täytyy olla yksi maailman kauneimmista saarista. Ryhtymättä sen ihmeellisempiin hehkutuksiin voin kertoa, että saari on kohtuullisen suuri ja täynnänsä erinomaisia piknik-paikkoja Dneprin rannalla. Siellä myös tuoksuu hurmaavalle, sillä saarella kasvaa erilaisia kukkivia puulajeja. Suosittelen erityisesti saaren pohjois-osaa; siellä ei ole liiemmälti asutusta, vain smaragdinvihreää metsikköä, joka laskeutuu joskus jyrkkiäkin rinteitä myöten melkein Dnepriin asti. Sieltä löytyvät myös kivikautiset hautamuistomerkit sekä nykyaikaisempi hautuumaa erään korkean rinteen laelta.
Kasakkamuseo – Kyseinen pytinki sijaitsee Hortitsan pohjois-osassa ja sen pihalta avautuu huikea näkymä Leninin padolle. Itse museo on melko pieni, mutta ihan hauska ja vallan halpa. Samaan yhteyteen kuuluu vastarakennettu kasakkakylä, mutta sinne ei pääse kuin ryhmän mukana. Kesällä museossa käy jatkuvana virtana koululaisryhmiä, joiden mukana on mahdollista päästä rekonstruoituun kasakkakylään. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin museohenkilökunnalta. Aivan saaren eteläpäässä on ”kasakkateatteri” eli käytännössä kyseessä on ryhmä, joka tekee kasakkatemppuja hevosten kanssa. Ryhmä ei esiinny etukäteen vaan heiltä täytyy tilata esitys ja hupsullekin lienee selvää, että tilaajaksi tarvitaan melko suuri ryhmä. Puhelimitse on kuitenkin mahdollista tiedustella, onko joku tilannut näytöksiä lähiajoille ja pääsisikö mukaan.
Leninin patsas – Setä-Lenin pönöttää Leninin prospektin toisessa päässä. Aika mahtipontinen mies on, mutta maisemat ympärillä ovat komeat. Stalinin patsaat silvottiin aikanaan pois niin Ukrainasta kuin muualtakin, mutta setä-Lenin on yhä kunnioitettu. Sen huomaa jo siitäkin, että Zapon pääkadun nimi on Leninin pääkatu (prospekt = pääkatu) ja pato on omistettu Leninille. :)
Leninin pato – Pato sijaitsee setä-Leninin patsaan ”takana”. Aikoinaan se oli ilmeisesti maailman suurin pato tai ainakin yksi niistä. Jalankulkuväylä kulkee sillä puolen patoa, joka putoaa jyrkästi kauas alas ja autojen ajaessa pitkin patoa se tärisee mukana. Ihmiset seisovat padolla ja kalastelevat – saavatkohan koskaan mitään?
Mig – Jos jotakuta kiinnostaa muinainen hävittäjä, se sojottaa kohti taivasta Shevtshenko-bulevardin keskivälissä.
Dubovyj rozh – Kyseessä on suurehko puistoalue Zapon kaakkoisnurkassa. Siellä on muun muassa hevosia ja vanhuuttaan natiseva huvipuisto. Miehen kanssa käymme siellä pelailemassa liitokiekkoa, milloin ehdimme.
Syö, juo, shoppaa!
Elämisen kannalta Zapo on erinomaisen halpa paikka. Asumisesta en osaa antaa tarkkoja neuvoja, sillä punkkaan aina sukulaisillani, mutta syöminen ja juominen eivät tule kalliiksi. Olut vallankin on kaupoissa törkeän halpaa ja lankomieheni sanoin: ”eihän se ole alkoholijuoma lainkaan.” Eli olutta vaan huiviin. Se on kuulemma myös parempaa kuin suomalainen – vaikka ukrainalainen serkkuni kovasti muuta väittääkin. :)
Jos ja kun ostat ruokaa, suosi näitä:
Supermarket kit (kit=valas) – kyseisen ketjun kauppoja on ympäri Zapoa. Pieniä, kompakteja, halpoja. Kaikki peruselintarvikkeet hedelmistä oluen kautta savujuustoihin ja kuivattuihin kaloihin. Ja mikä parasta, nämä ovat itsepalvelupaikkoja! Ei siis tarvitse tiskin takaa pyydellä haluamaansa. Tosin, kannattaa huolehtia, että jättää tavaransa kassojen ulkopuolella sijaitseviin lokerikkoihin. Muuten tulee vartija ja nappaa niskasta kiinni.
Basaarit – Näistä paikoista saa kaiken tarpeellisen: hedelmät, lihat, kalat, kasvikset, maitotuotteet. Lihojen kannalta tosin voi pohtia hygieniaa, sillä kanan raadot killuvat helteelläkin pöydällä ilman muuta suojaa kuin vitsa, jolla myyjä hätistelee ampiaisia ja muita ötököitä kauemmas. Itselläni ei ole kokemusta basaarilihasta, jokainen päättäköön itse. Kasviksissa ja hedelmissä sen sijaan ei pääsääntöisesti ole vikaa ja pähkinät ovat kivoja. Kausihedelmät ovat halpoja, kun taas muualta tuodut luonnollisesti kalliita, joskus jopa samanhintaisia kuin Suomessa. Suuren basaarin läskitiski, josta on kuvakin kuvagalleriassa, on omanlaisensa nähtävyys. Läski on paikallista perinneruokaa; sitä käytetään sekä sellaisenaan paistettuna että paistirasvana muita ruokia paistettuna.
Billa! – Billa on Kokemus. Suuri ostoskeskus, jonka nimi herättää aina hilpeyttä: venäläisittäin ”Billaan” on ”v Billu”. Ennen kaikkea se on kokemus siksi, että muistan vielä ajat Neuvostoliitossa, jolloin kaikki elintarvikkeet sai tiskin takaa ja tikkujäätelön saapuminen kaupunkiin oli suuri sensaatio. Billa on jotain suurta ja erilaista!
Shoppailu sujuu Zapossa ihan hyvin eivätkä hinnat hirvitä samalla tavalla kuin Kiovassa. Zaposta ei tietenkään löydä yhtä kallista merkkitavaraa kuin pääkaupungista, mutta laadukkaista tuotteista ei ole pulaa Leninin prospektin hienommalla puolella, joka siis meikäläisen maailmassa alkaa Puskinin aukiolta ja jatkuu luoteeseen. Pääkatu kulkeekin akselilla luode-kaakko. Halvempia kauppoja löytyy kaakkoispuolelta ja basaareja on eri puolella kaupunkia. Ne ovat tietysti halvimmat kauppapaikat, mutta laatu ei välttämättä ole korkeinta mahdollista.
Muutamia kohteita:
Kauppakeskus Ukraina – Luoteispuolella prospektia, hieno, valkohehkuinen ostoskeskus. Ei halvimpia. Venäjällä ja Ukrainassa ostoskeskukset eivät yleensä ole samanlaisia kuin meillä: ne ovat täynnä pieniä, toisistaan selkeästi eroteltuja liikkeitä, joilla ei välttämättä ole mitään täysin selkeää imagoa, kuten Ecco, Seppälä tai jokin vastaava. Alimmassa kerroksessa on koruja, koristeita ja muuta sälää, ylemmässä vaatteita ja kenkiä.
Etam & Ecco –kaupat – En tiedä miksi, mutta olen kovin kiintynyt näihin kauppoihin Zapossa. Eccon tuotteet ovat hiukkasen halvempia (5-10e, mutta alennukset ovat anteliaampia kuin Suomessa, jos sellaiseen osuu) ja kaikki ecco-tuotteeni olenkin ostanut Zaposta – ja ollut tyytyväinen. Etamistakaan en yleensä pääse ulos ostamatta jotain. :)
Prospektin luoteispuoli – No, se nyt vaan on täynnä kauppoja. Kaikkea koruista merkkivaatteisiin. Kalliilla merkeillä ei ole omia kauppoja Zapossa, mutta jotkut liikkeet mainostavat myyvänsä jopa Versacea tai vastaavia. En muista enää, mitä merkkejä myynnissä oli. Basaareiltakin löytää Diorin ynnä muiden tuotteita, mutta silloin piratismi on jo selvääkin selvempää ja sitähän ei tueta! Muistakaa se!
Keskusbasaari – Tämä paikka on Iso. Ja kun sanon iso, tarkoitan todella, todella, TODELLA iso. Tavaraa on aivan käsittämättömän paljon. Kuten sanottua, laadusta ei ole takuita, osa on halpaa ja osa ei, kaikki on venäläistyylistä, mutta voi sieltä löytöjäkin tehdä, jos psyyke kestää valtaisat tavararivit. Keskusbasaari sijaitsee Angolenko-kadulla, joka on yksi prospektin lukuisista poikkikaduista sen kaakkoispuolella. Siedettävämmin hallittavissa oleva Pieni basaari sijaitsee toisen poikkikadun, ulitsa Zapozhskajan varrella lähempänä Puskinin aukiota.
Kun tahdot kupuusi jotain kauppatuotteita valmiimpaa täytettä, kokeile näitä:
Staryj gorod (Vanha kaupunki) – Tämä mainio basaari sijaitsee Angolenko-kadulla, matkalla Keskusbasaarille, kadun oikealla puolella. Annokset ovat isoja ja hinnat suomalaisen silmissä erinomaisen kilpailukykyisiä: lisukkeet maksavat noin euron, pääruoat alkavat 2,5 eurosta ja kuvagalleriassa näkyvän ”puolen metrien oluen” (se kuva, missä Mies ylpeilee 5 olutlasia edessään) saa halvimmillaan 1,5 eurolla. Täältä saa myös ihania, vastapuristettuja tuoremehuja hyvään hintaan: omena- ja greippimehut maksavat 1,5e/2dl. Ja ne todella OVAT vastapuristettuja. Omenamehu ei näytä kovin houkuttelevalta, lähinnä se on ruskeaa lientä, jonka pinnalla killuu vaaleanruskea vaahtokerros, mutta se maku! Kieli meinasi jäädä Vanhaan kaupunkiin.
P’ero – Loistokas konditoria luoteispuolella prospektia. Tunnistaa helposti tötteröstä, joka törröttää vasemmalla puolella katua erään talon yläpäässä. Aivan suussa sulavia kakkuja, mielikuvituksellisia pirtelöitä ja suurin koskaan näkemäni kahvivalikoima. Kahvia myös kehuttiin parhaaksi kahviksi, mitä Ukrainassa sai ja ehdimme kyllä kokeilla montaa paikkaa Kiovassa. Kakuista kokeilun arvoisia ovat erityisesti Muurahaiskeko, joka on eräänlainen pähkinäkakku ja Karmen – mitä suklaisin kakku-unelma! Tässä konditoriassa kannattaa pitää mielessä se, että kakut on ruokalistassa ilmoitettu hinta per 100g, mutta kakkupalat ovat yleensä isompia.
Assyria – Myöskin luoteispuolella, vasemmalla puolella katua. Järkyttävän hyviä pirtelöitä vain reilulla eurolla! Kuvagalleriassa on kuva oluesta ja pirtelöstä. Kyseinen pirtelö on pähkinäpirtelö juurikin Assyria-kahvilasta. assyrien pirtelöt ovat yksinkertaisia, reiluja peruspirtelöitä; suklaa, mansikka, pähkinä, banaani jne. P’erostakin saa pirtelöitä, mutta ne ovat kummallisia cocktaileja, joissa on kaikkea mehuista Vana Tallinn –likööriin.
Dzholly Rodzher – ”Jolly Roger” on merirosvoravintola Dneprin varrella. Kuljet vain Shevtshenko-bulevardin loppuun saakka, ylität sillan, joka kohoaa Naberezhnajan (rantakatu) yllä etkä voi erehtyä: Jolly Roger on se tummanruskea merirosvolaiva, joka pönöttää laiturin vierellä kuitenkin tukevasti hiekkaan hautautuneena. Paikka ei ole erityisen halpa, mutta merirosvokitchin määrä on niin parahultainen, että se kannattaa nähdä; vessanpytyn rengas on puuta, ruokalistat on silattu nahalla ja niissä on kiinni kolikoita, seinät ovat täynnä rekvisiittaa. Omanlaisensa kokemus, ehdottomasti. Ja Rogerin vieressä on mukava rantakaistale, mutta valitettavasti jokivesi tuppaa olemaan ikävän kylmää.
Kaiken tämän mainostuksen jälkeen sanonpa vain, että Zapo on yksi maailman parhaista kaupungeista. Ja jonain päivänä aion vielä nähdä sen ydinvoimalankin!
Olkaa hiljaa!
Vietän tässä riemukasta jussia töissä. Tulin tänne aikaisin, mutta yksi kollega oli jo ehtinyt ennen minua. Emme kuitenkaan jutelleet vaan istuimme hiljaisessa yhteisymmärryksessä toimitellen töitämme - kunnes saapui kolmas kollegamme. Heti alkoi möykkä ja meteli. Kollega ei voi olla vaiti vaan höpöttää kaikkea mahdollista, enimmäkseen liittyen koiriinsa, lapsiinsa ja työhön. Musiikki piti heti laittaa päälle.
Mikä siinä on, että toiset ihmiset eivät voi olla hiljaa? Nämä hölösuut juttelevat ja juttelevat, vaikka keskustelukumppani selkeästi osoittaisi, että hölötys on epätoivottua; hän murahtelee vastaukseksi jotain välttelevää ja tuskin kuuntelee. Hölösuu ei häiriinny vaan jatkaa tarinointiaan. Osa kai ei edes kaipaa keskustelukumppania vaan mielikuvan siitä, että joku kuuntelee. Heitä itseään ei kiinnosta kuunnella muita ja jos keskustelukumppani yrittääkin oikeasti osallistua, moinen torpataan nopeasti.
Aiemmin olen ajatellut, että kaikki hölösuut ovat mainitunlaisia, mutta kollegan saapuessa töihin aloin miettiä, ovatko jotkut hölösuita siksi, että eivät siedä hiljaisuutta. Tämä kärjistyy erityisesti pienissä tiloissa, esimerkiksi autossa. Hölösuun on pakko puhua jotain, sillä hän ei voi kestää hiljaisuutta. Sitä en tiedä, miksi. Mitä pelottavaa on hiljaisuudessa?
Itse kuuntelisin mieluummin hiljaisuutta kuin radio Novaa.
Mikä siinä on, että toiset ihmiset eivät voi olla hiljaa? Nämä hölösuut juttelevat ja juttelevat, vaikka keskustelukumppani selkeästi osoittaisi, että hölötys on epätoivottua; hän murahtelee vastaukseksi jotain välttelevää ja tuskin kuuntelee. Hölösuu ei häiriinny vaan jatkaa tarinointiaan. Osa kai ei edes kaipaa keskustelukumppania vaan mielikuvan siitä, että joku kuuntelee. Heitä itseään ei kiinnosta kuunnella muita ja jos keskustelukumppani yrittääkin oikeasti osallistua, moinen torpataan nopeasti.
Aiemmin olen ajatellut, että kaikki hölösuut ovat mainitunlaisia, mutta kollegan saapuessa töihin aloin miettiä, ovatko jotkut hölösuita siksi, että eivät siedä hiljaisuutta. Tämä kärjistyy erityisesti pienissä tiloissa, esimerkiksi autossa. Hölösuun on pakko puhua jotain, sillä hän ei voi kestää hiljaisuutta. Sitä en tiedä, miksi. Mitä pelottavaa on hiljaisuudessa?
Itse kuuntelisin mieluummin hiljaisuutta kuin radio Novaa.
keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007
Hengissä kotiin
Olen palannut elävien kirjoihin. Toden sanoakseni palasin jo pari viikkoa sitten, mutta aika on mennyt rästitöitä kuroessa ja sisustamisessa. Muutin mieheni kanssa yhteen heti saapumiseni jälkeisenä päivänä ja melkoinen osa huonekaluista uupuu edelleen, joten kestää jonkin aikaa ennen kuin jaksan kunnolla irtautua muihin projekteihin. Tässä siis kootut tekosyyni.
Matkamme kesti suunnilleen kaksi viikkoa ja ehdimme käydä Moskovassa, Kiovassa, Zaporozhjessa, Primorskissa ja Pietarissa. Osittain se oli opintomatka, mutta loppuajan vietimme mieheni kanssa Zapossa, Primorskissa ja Pietarissa. Moskovasta ei ole kerrottavana mitään, mitä en olisi jo aiemmin kertonut: Moskova on tönkkö, ikävä ja harmaa. En arvosta. Pietari on yksi suosikkikaupungeistani, mutta siitä olen jauhanut jo lukijoiden silmät ja suut täyteen, joten keskityn tällä kertaa vain Kiovaan ja Zaporozhjeen sekä hiukan Primorskiin.
Ja tästä olennainen: kuvagalleria
Kiova
Olen käynyt Kiovassa nyt kolme kertaa; kaksi kertaa kesällä ja yhden kerran talvella. Ensimmäisellä kerralla Kiova näyttäytyi harmaana ja epäystävällisenä kaupunkina, josta ei saanut minkäänlaista otetta. Oli loppukesä, mutta taivas pullotti pilviä ja kylmyys pisteli ihoa. Asiaan vaikuttanee sekin, että riitelimme aamulla mieheni kanssa ja vaelsimme sen jälkeen lähes koko päivän murjottaen ja päämäärättömästi pitkin kaupunkia.
Talvinen Kiova oli omalla tavallaan kaunis. Dneprin vasen ranta on kauttaaltaan puistojen peitossa ja saavuimme kaupunkiin juuri, kun sinne oli satanut paksu vaippa höttöistä lunta, joka kuorrutti puistot kermakakkumaisiksi, valkoisiksi satumaailmoiksi. Puistokäytävien laatat muuttuivat jäänliukkaiksi ja Shevchenkon patsas uhmasi uljaasti suurina hiutaleina putoilevaa lunta. Myöhemmin lumi tietysti suli ruskeaksi, märäksi loskaksi ja särkynyt matkalaukku oli napsaista hermot poikki molemmilta, mutta silti talvisesta Kiovasta jäi hyvä maku suuhun.
Tämänkertainen reissu kuitenkin räjäytti potin: Kiova on ehdottomasti yksi Euroopan kauneimmista, upeimmista ja miellyttävimmistä kaupungeista. Siitä huolimatta, että se on yli tuhat vuotta vanha ja kantaa ylpeästi lukuisat museonsa, kirkkonsa ja katedraalinsa, se tuntuu nuorelta ja raikkaalta – ja vihreältä. Kiovassa on puistoja, puita ja pensaikkoa mielin määrin kaikille. Dnepriä reunustaa pitkä, huikeanvihreä puistoalue, josta eri kirkkojen kupolit pistävät esiin kuin jättimäiset sienet vihreän viidakon keskeltä ja kasvitieteellinen puutarha on ihanteellinen paikka viettää leppoisaa piknikkiä.
Nähtävyydet
Koska kyseessä oli opintoretki, meillä oli velvollisuuksia. Kävimme katsomassa Sofian tuomiokirkkoa, Luolaluostaria, Suurta isänmaallista museota ja Pyhän Mikaelin kultakupolista luostaria. Ensimmäinen etappimme oli Sofian tuomiokirkko, jonka sisällä suurin osa meistä ei tosin käynyt. Kirkkoa ympäröi rauhallinen, syreenin tuoksua tulvillaan oleva puutarha, joka ehkäpä juuri toukokuussa, kukkien kukkiessa, oli kaikkein kauneimmillaan. Kiipesimme kellotorniin, josta sai kauniita panoraamakuvia Kiovasta ja jonka huipulle ei korkeuskammoinen bloggaajanne uskaltanut kavuta. Jouduin tyytymään ensimmäiseen kerrokseen, jonka lattia tuntui kyllin tukevalta. Ikää kirkolla itsellään on yli 900 vuotta, mutta kellotornilla vain muutama sata. Sofian tuomiokirkko on ehdottomasti yksi suosikkikohteistani Kiovassa, vaikka se ei olekaan yhtä koristeellisen hehkuva kuin monet muut kirkot ja luostarit.
Seuraavana päivänä laskeuduimme alas Luolaluostarin luoliin. Kyseessä lienee tunnetuin ja omintakeisin Kiovan nähtävyyksistä. Samalla se on kuitenkin pyhä paikka, jossa vuosittain käy suuri joukko pyhiinvaeltajia ja sen vuoksi turisteilta edellytetään kunnioitusta sekä siveää pukeutumista. Joukkomme naiset joutuivat hiukan käyttämään kekseliäisyyttään, sillä naisilla on oltava yllään vähintään puolipitkä hame, käsivarret peitetty ja päässä huivi. Toimistosta voi kyllä vuokrata kietaisuhameita, mutta ne olivat yllättävän kalliita: 20 grivnaa (selvyydeksi, meidän aikanamme kurssi oli 1e = 6,8g).
Ei voi sanoa, että luolat olisivat olleet pettymys, mutta eivät ne ennakko-odotuksiakaan vastanneet. Matkaoppaista sai käsityksen suuresta, tilavasta luonnon luolastosta, joka kulki jossain Kiovan maaperän sylissä, mutta todellisuudessa suurin osa luolista lienee hakattu kallioon ja ne olivat pitkiä, pimeitä ja kapeita. Matkaoppaissa myös varoiteltiin, että toinen luolastoista olisi täysin epäsopiva pienestäkään ahtaan paikan kammosta kärsiville, mutta sen ainoa ero toiseen luolastoon oli pituus, sillä se oli huomattavasti pidempi. Osa luolista on rajattu vain pyhiinvaeltajille emmekä me menneet niihin.
Tietyllä tavalla pyhä ja aavemmainen tunnelma on luolissa aistittavissa, vaikkei uskonnollinen olisikaan. Luolissa nimittäin lepää lukuisa joukko ortodoksisen kirkon pyhimyksiä, munkkeja ja piispoja balsamoituina lasisissa sarkofageissaan. Uskovat kulkevat luolastossa, pysähtyvät sarkofagien kohdalle, tekevät ristinmerkin ja suutelevat kirkasta lasia, joka peittää muinaisen, koristeltuun asuun kätketyn muumion. Kaiken yllä lepää viileä pimeys, sillä kynttilöitä on harvassa ja vaeltajat kantavat itse pieniä mehiläisvahakynttilöitä, jotka he ovat ostaneet auringonvalossa kylpevästä toimistosta maan päällä.
Suuri patrioottinen museo oli omalla tavallaan melkein uskonnollinen kokemus. Se sijaitsee lähellä Luolaluostaria taaimmaisena kivilaatoilla katetulla puistoalueella, jossa on myös Afganistanin sodan museo sekä koottuna erilaisia tankkeja, hävittäjiä ja sotilashelikoptereita. Ehkä kyseiset koristukset kertovat jo, mistä on kyse: käytännössä isänmaallinen museo on Suuren isänmaallisen sodan eli meikäläisittäin II maailmansodan muistelumuseo. Se on täynnänsä tietoa sodankulusta, ihmisistä, jotka jäivät sodan jalkoihin tai toimivat keskeisissä asemissa esimerkiksi partisaaneina tai upseereina, valokuvia taisteluissa kadonneista, mitaleja, aseita ja kupolissa valtavan äiti Ukrainan patsaan alla on marmoriseinät hakattu täyteen sotilaiden nimiä – ne tosin ovat kullansävyisinä valkoista taustaa vasten tyystin lukukelvottomia.
Suosittelen ehdottomasti Patrioottista museota kaikille, jotka käyvät Kiovassa. Se kertoo jotain II maailmansodasta, Ukrainasta sekä Ukrainan ja Neuvostoliiton suhteesta ennen ja nykyaikana. Siitä huolimatta, että Ukraina kärsi NL:n kynsissä hirvittäviä tuskia ja joutui hyökkäävän puna-armeijan jyräämäksi, ukrainalaiset eivät keskimäärin inhoa Neuvostoliittoa syvästi, eivät ole repineet esimerkiksi Leninin patsaita alas ja pyhittävät yhä sitä samaa sotaa, jossa juuri he saivat kuonoonsa sekä saksalaisilta että veli isovenäläisiltä.
Viimeinen varsinaisista turistikohteistamme oli pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari. Siitä on enää vaikea sanoa mitään, koska ainakin allekirjoittanut oli niin väsynyt, ettei jaksanut käydä lukuisissa luostarialueen näyttelyissä ja kissanristiäisissä. Sisältä kirkko on tyypillinen ortodoksikirkko; paljon kultaa, kimmellystä ja pyhimyksiä. Luostarikaupasta saattoi ostaa pappiskruunuja ja valtavia kynttilätelineitä. Siinäpä tuliaiset kotiin.
Puistoalue Pyhän Mikaelin luostarin takana on todella kaunis, joten vaikka ei jaksaisi itse luostariin, siellä kannattaa käydä. Siellä on myös se hassu masiina, jonka nimeä en nyt muista ja jolla pääsee nopsasti rinnettä alas suoraan matkustajasatamaan. Suosittelen myös terminaalirakennuksen tutkimista, sillä se kuvaa hyvin maan matkustusbisneksen suhtautumista matkustajiin: terminaalissa ei ole mitään, ei edes oppaita, mistä voisi löytää jotain. :)
Syöminen, juominen ynnä muu rentous
Kiova on rento kaupunki, jossa syö ja juo hyvin. Hinnat ovat matalammat kuin Suomessa, joskaan eivät mitenkään radikaalisti – Kiova on pääkaupunkina selkeästi muita Ukrainan kaupunkeja kalliimpi. Pääkatu Hreshatik on kaunis; varjostavia puita, suihkulähteitä, leveät, laatoitetut kadut. Kadun varrelta löytyykin suurin osa oleellisesta, esimerkiksi kaupungin todennäköisesti kallein, mutta samalla hienoin basaari, Bessarabskij rynok. Niissä kukkuroillaan nuokkuvissa hedelmä- ja vihannespöydissä on vain jotain niin houkuttelevaa. :)
Pääkadulla on myös kaksi mielenkiintoista, maan alla sijaitsevaa kauppakeskusta. Toinen on Bessarabskij rynokin edessä Hreshatikin alkupäässä ja toinen Maidan Nezalezhnostin (Itsenäisyyden aukio) kohdalla. Molemmat ovat erinomaisen kalliita täynnä muun muassa italialaista tuontitavaraa ja suomalaillekin tuttuja merkkivaatteita, ei tosin niitä kaikkein kalleimpia. Bessarabskin alla olevassa versiossa on muutama mielenkiinnon kohde; lentokiekko, maailman paras jätskibaari Baskin-Robbins ja nettikahvila!
Mitä ruokailuun muuten tulee, suosittelen seuraavia:
Konditoria Shokoladnitsa – Ihan parhaita suklaakakkuja. Ei mitenkään superhalpa, mutta keskivertokakut maksavat n. 3e/pala, joten halvemmalla pääsee vielä kuin Suomessa. Kahvit ovat myös erinomaisia, esimerkiksi latte karamellisiirapilla. Ruoka- ja juomalista on noin kilometrin mittainen. Konditoriaketju.
Pizzeria Chilipitsa – Seuralaiseni nurisivat, että paikka olisi kallis, mutta kreikkalainen salaatti 3 eurolla ei ole kovin hintava ateria. Vallankin, kun kyseessä oli paras koskaan syömäni kreikkalainen salaatti. Kenties se ei ollut aivan oikeaoppinen, mutta vähän siitä, masu tuli täyteen ja makuhermot tanssivat salsaa.
Pikapaikka Shvidko – Täältä saa pelmenejä huippuhalvalla! 10 kappaletta maksaa n. 1,5e ja täytteitä on monia erilaisia. Napa kyllä täyteen tulee eikä ole pakko syödä pelmenejä, sillä muutakin halpaa pöperöä on paikan listalla. Kyseessä on ketju, joten näitä löytää ympäri Kiovaa.
Piknik kasvitieteellisessä puutarhassa/jossain puistossa – Ostaa paljon ruokaa, kakkua, juotavaa, ottaa mukaan viltin ja istahtaa humisevien puiden varjoon vihreälle nurmikolle. Ah autuutta!
Kaiken kaikkiaan, jos et ole vielä ollut Kiovassa, mitä siinä enää pönötät?? Kentälle siitä!
Matkamme kesti suunnilleen kaksi viikkoa ja ehdimme käydä Moskovassa, Kiovassa, Zaporozhjessa, Primorskissa ja Pietarissa. Osittain se oli opintomatka, mutta loppuajan vietimme mieheni kanssa Zapossa, Primorskissa ja Pietarissa. Moskovasta ei ole kerrottavana mitään, mitä en olisi jo aiemmin kertonut: Moskova on tönkkö, ikävä ja harmaa. En arvosta. Pietari on yksi suosikkikaupungeistani, mutta siitä olen jauhanut jo lukijoiden silmät ja suut täyteen, joten keskityn tällä kertaa vain Kiovaan ja Zaporozhjeen sekä hiukan Primorskiin.
Ja tästä olennainen: kuvagalleria
Kiova
Olen käynyt Kiovassa nyt kolme kertaa; kaksi kertaa kesällä ja yhden kerran talvella. Ensimmäisellä kerralla Kiova näyttäytyi harmaana ja epäystävällisenä kaupunkina, josta ei saanut minkäänlaista otetta. Oli loppukesä, mutta taivas pullotti pilviä ja kylmyys pisteli ihoa. Asiaan vaikuttanee sekin, että riitelimme aamulla mieheni kanssa ja vaelsimme sen jälkeen lähes koko päivän murjottaen ja päämäärättömästi pitkin kaupunkia.
Talvinen Kiova oli omalla tavallaan kaunis. Dneprin vasen ranta on kauttaaltaan puistojen peitossa ja saavuimme kaupunkiin juuri, kun sinne oli satanut paksu vaippa höttöistä lunta, joka kuorrutti puistot kermakakkumaisiksi, valkoisiksi satumaailmoiksi. Puistokäytävien laatat muuttuivat jäänliukkaiksi ja Shevchenkon patsas uhmasi uljaasti suurina hiutaleina putoilevaa lunta. Myöhemmin lumi tietysti suli ruskeaksi, märäksi loskaksi ja särkynyt matkalaukku oli napsaista hermot poikki molemmilta, mutta silti talvisesta Kiovasta jäi hyvä maku suuhun.
Tämänkertainen reissu kuitenkin räjäytti potin: Kiova on ehdottomasti yksi Euroopan kauneimmista, upeimmista ja miellyttävimmistä kaupungeista. Siitä huolimatta, että se on yli tuhat vuotta vanha ja kantaa ylpeästi lukuisat museonsa, kirkkonsa ja katedraalinsa, se tuntuu nuorelta ja raikkaalta – ja vihreältä. Kiovassa on puistoja, puita ja pensaikkoa mielin määrin kaikille. Dnepriä reunustaa pitkä, huikeanvihreä puistoalue, josta eri kirkkojen kupolit pistävät esiin kuin jättimäiset sienet vihreän viidakon keskeltä ja kasvitieteellinen puutarha on ihanteellinen paikka viettää leppoisaa piknikkiä.
Nähtävyydet
Koska kyseessä oli opintoretki, meillä oli velvollisuuksia. Kävimme katsomassa Sofian tuomiokirkkoa, Luolaluostaria, Suurta isänmaallista museota ja Pyhän Mikaelin kultakupolista luostaria. Ensimmäinen etappimme oli Sofian tuomiokirkko, jonka sisällä suurin osa meistä ei tosin käynyt. Kirkkoa ympäröi rauhallinen, syreenin tuoksua tulvillaan oleva puutarha, joka ehkäpä juuri toukokuussa, kukkien kukkiessa, oli kaikkein kauneimmillaan. Kiipesimme kellotorniin, josta sai kauniita panoraamakuvia Kiovasta ja jonka huipulle ei korkeuskammoinen bloggaajanne uskaltanut kavuta. Jouduin tyytymään ensimmäiseen kerrokseen, jonka lattia tuntui kyllin tukevalta. Ikää kirkolla itsellään on yli 900 vuotta, mutta kellotornilla vain muutama sata. Sofian tuomiokirkko on ehdottomasti yksi suosikkikohteistani Kiovassa, vaikka se ei olekaan yhtä koristeellisen hehkuva kuin monet muut kirkot ja luostarit.
Seuraavana päivänä laskeuduimme alas Luolaluostarin luoliin. Kyseessä lienee tunnetuin ja omintakeisin Kiovan nähtävyyksistä. Samalla se on kuitenkin pyhä paikka, jossa vuosittain käy suuri joukko pyhiinvaeltajia ja sen vuoksi turisteilta edellytetään kunnioitusta sekä siveää pukeutumista. Joukkomme naiset joutuivat hiukan käyttämään kekseliäisyyttään, sillä naisilla on oltava yllään vähintään puolipitkä hame, käsivarret peitetty ja päässä huivi. Toimistosta voi kyllä vuokrata kietaisuhameita, mutta ne olivat yllättävän kalliita: 20 grivnaa (selvyydeksi, meidän aikanamme kurssi oli 1e = 6,8g).
Ei voi sanoa, että luolat olisivat olleet pettymys, mutta eivät ne ennakko-odotuksiakaan vastanneet. Matkaoppaista sai käsityksen suuresta, tilavasta luonnon luolastosta, joka kulki jossain Kiovan maaperän sylissä, mutta todellisuudessa suurin osa luolista lienee hakattu kallioon ja ne olivat pitkiä, pimeitä ja kapeita. Matkaoppaissa myös varoiteltiin, että toinen luolastoista olisi täysin epäsopiva pienestäkään ahtaan paikan kammosta kärsiville, mutta sen ainoa ero toiseen luolastoon oli pituus, sillä se oli huomattavasti pidempi. Osa luolista on rajattu vain pyhiinvaeltajille emmekä me menneet niihin.
Tietyllä tavalla pyhä ja aavemmainen tunnelma on luolissa aistittavissa, vaikkei uskonnollinen olisikaan. Luolissa nimittäin lepää lukuisa joukko ortodoksisen kirkon pyhimyksiä, munkkeja ja piispoja balsamoituina lasisissa sarkofageissaan. Uskovat kulkevat luolastossa, pysähtyvät sarkofagien kohdalle, tekevät ristinmerkin ja suutelevat kirkasta lasia, joka peittää muinaisen, koristeltuun asuun kätketyn muumion. Kaiken yllä lepää viileä pimeys, sillä kynttilöitä on harvassa ja vaeltajat kantavat itse pieniä mehiläisvahakynttilöitä, jotka he ovat ostaneet auringonvalossa kylpevästä toimistosta maan päällä.
Suuri patrioottinen museo oli omalla tavallaan melkein uskonnollinen kokemus. Se sijaitsee lähellä Luolaluostaria taaimmaisena kivilaatoilla katetulla puistoalueella, jossa on myös Afganistanin sodan museo sekä koottuna erilaisia tankkeja, hävittäjiä ja sotilashelikoptereita. Ehkä kyseiset koristukset kertovat jo, mistä on kyse: käytännössä isänmaallinen museo on Suuren isänmaallisen sodan eli meikäläisittäin II maailmansodan muistelumuseo. Se on täynnänsä tietoa sodankulusta, ihmisistä, jotka jäivät sodan jalkoihin tai toimivat keskeisissä asemissa esimerkiksi partisaaneina tai upseereina, valokuvia taisteluissa kadonneista, mitaleja, aseita ja kupolissa valtavan äiti Ukrainan patsaan alla on marmoriseinät hakattu täyteen sotilaiden nimiä – ne tosin ovat kullansävyisinä valkoista taustaa vasten tyystin lukukelvottomia.
Suosittelen ehdottomasti Patrioottista museota kaikille, jotka käyvät Kiovassa. Se kertoo jotain II maailmansodasta, Ukrainasta sekä Ukrainan ja Neuvostoliiton suhteesta ennen ja nykyaikana. Siitä huolimatta, että Ukraina kärsi NL:n kynsissä hirvittäviä tuskia ja joutui hyökkäävän puna-armeijan jyräämäksi, ukrainalaiset eivät keskimäärin inhoa Neuvostoliittoa syvästi, eivät ole repineet esimerkiksi Leninin patsaita alas ja pyhittävät yhä sitä samaa sotaa, jossa juuri he saivat kuonoonsa sekä saksalaisilta että veli isovenäläisiltä.
Viimeinen varsinaisista turistikohteistamme oli pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari. Siitä on enää vaikea sanoa mitään, koska ainakin allekirjoittanut oli niin väsynyt, ettei jaksanut käydä lukuisissa luostarialueen näyttelyissä ja kissanristiäisissä. Sisältä kirkko on tyypillinen ortodoksikirkko; paljon kultaa, kimmellystä ja pyhimyksiä. Luostarikaupasta saattoi ostaa pappiskruunuja ja valtavia kynttilätelineitä. Siinäpä tuliaiset kotiin.
Puistoalue Pyhän Mikaelin luostarin takana on todella kaunis, joten vaikka ei jaksaisi itse luostariin, siellä kannattaa käydä. Siellä on myös se hassu masiina, jonka nimeä en nyt muista ja jolla pääsee nopsasti rinnettä alas suoraan matkustajasatamaan. Suosittelen myös terminaalirakennuksen tutkimista, sillä se kuvaa hyvin maan matkustusbisneksen suhtautumista matkustajiin: terminaalissa ei ole mitään, ei edes oppaita, mistä voisi löytää jotain. :)
Syöminen, juominen ynnä muu rentous
Kiova on rento kaupunki, jossa syö ja juo hyvin. Hinnat ovat matalammat kuin Suomessa, joskaan eivät mitenkään radikaalisti – Kiova on pääkaupunkina selkeästi muita Ukrainan kaupunkeja kalliimpi. Pääkatu Hreshatik on kaunis; varjostavia puita, suihkulähteitä, leveät, laatoitetut kadut. Kadun varrelta löytyykin suurin osa oleellisesta, esimerkiksi kaupungin todennäköisesti kallein, mutta samalla hienoin basaari, Bessarabskij rynok. Niissä kukkuroillaan nuokkuvissa hedelmä- ja vihannespöydissä on vain jotain niin houkuttelevaa. :)
Pääkadulla on myös kaksi mielenkiintoista, maan alla sijaitsevaa kauppakeskusta. Toinen on Bessarabskij rynokin edessä Hreshatikin alkupäässä ja toinen Maidan Nezalezhnostin (Itsenäisyyden aukio) kohdalla. Molemmat ovat erinomaisen kalliita täynnä muun muassa italialaista tuontitavaraa ja suomalaillekin tuttuja merkkivaatteita, ei tosin niitä kaikkein kalleimpia. Bessarabskin alla olevassa versiossa on muutama mielenkiinnon kohde; lentokiekko, maailman paras jätskibaari Baskin-Robbins ja nettikahvila!
Mitä ruokailuun muuten tulee, suosittelen seuraavia:
Konditoria Shokoladnitsa – Ihan parhaita suklaakakkuja. Ei mitenkään superhalpa, mutta keskivertokakut maksavat n. 3e/pala, joten halvemmalla pääsee vielä kuin Suomessa. Kahvit ovat myös erinomaisia, esimerkiksi latte karamellisiirapilla. Ruoka- ja juomalista on noin kilometrin mittainen. Konditoriaketju.
Pizzeria Chilipitsa – Seuralaiseni nurisivat, että paikka olisi kallis, mutta kreikkalainen salaatti 3 eurolla ei ole kovin hintava ateria. Vallankin, kun kyseessä oli paras koskaan syömäni kreikkalainen salaatti. Kenties se ei ollut aivan oikeaoppinen, mutta vähän siitä, masu tuli täyteen ja makuhermot tanssivat salsaa.
Pikapaikka Shvidko – Täältä saa pelmenejä huippuhalvalla! 10 kappaletta maksaa n. 1,5e ja täytteitä on monia erilaisia. Napa kyllä täyteen tulee eikä ole pakko syödä pelmenejä, sillä muutakin halpaa pöperöä on paikan listalla. Kyseessä on ketju, joten näitä löytää ympäri Kiovaa.
Piknik kasvitieteellisessä puutarhassa/jossain puistossa – Ostaa paljon ruokaa, kakkua, juotavaa, ottaa mukaan viltin ja istahtaa humisevien puiden varjoon vihreälle nurmikolle. Ah autuutta!
Kaiken kaikkiaan, jos et ole vielä ollut Kiovassa, mitä siinä enää pönötät?? Kentälle siitä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)