Ei mene onnettomalla hyvin. Kaikki johtuu tupareista, jotka se piti 24.11. Ensin se poltti sokeriliemellä osan etusormestaan, koska valmisti sokerikuorrutettuja pähkinöitä tupareihin. Sitten se sai lahjaksi uuden, hienon kuorimaveitsen, jollaista oli kaivannut pitkään. Ja oli iloinen. Ja muutaman päivän kuluttua porkkanaa kuoriessaan kuori myös palan peukaloa pois.
Jos tätä menoa jatkuu, ensi viikolla kaikki sen sormet ovat paketissa. Onks sitten kiva, häh??
Kai se pitäisi pysyä erossa kaikesta kuumasta ja terävästä.
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
maanantaina, marraskuuta 26, 2007
Nuorena on helpompaa olla köyhä
Olen joskus naputtanut Helsingin sanomien "Kaupungin laita" -kolumnista, mutta tällä kertaa yksi vaihtuvien kolumnistien joukosta, Kimmo Oksanen, kirjoittaa täyttä asiaa. Oksasen aiheena on köyhyys, jota ovat tutkineet Isola, Larivaara ja Mikkonen. He pyysivät ihmisiä kirjoittamaan köyhyydestään ja tekstejähän tuli, erilaisia, eri asemissa olevilta; oli opiskelijaa, eläkeläistä, pääkaupunkiseudun pienituloista, sairasta, velallista.
Kolumnin lopussa lainataan Larivaaraa, joka kertoo, että vanhuksien köyhyys tuntui pahimmalta; opiskelijat valmistuvat, työttömät voivat saada töitä, velalliset päästä veloistaan, mutta mitä voi vanhus tehdä? Ei mitään. On vain kituutettava piskuisella eläkkeellä eikä taivaanrannassa välähdä pienintäkään toivon pilkettä.
Yhdyn Larivaaran näkemykseen. Kyllä minuakin korpesi olla köyhä opiskelija, mutta se ei koskaan ollut toivotonta, mustaa köyhyyttä. Valmistuisin jonain päivänä ja menisin töihin tai voisin mennä töihin, vaikka en valmistuisikaan. Vanhukset sen sijaan eivät voi mennä töihin - he tietävät, että tätä se on, loputonta köyhyyttä, kunnes hauta kutsuu. Eiväthän kaikki vajoa epätoivon pimeälle pohjalle, huumorintaju voi pitää valoa yllä, mutta raskasta se silti varmasti on. Ja kyllä nämä ihmiset ansaitsisivat sen hiukan leveämmän leivän, suurin osa heistä on kuitenkin tehnyt töitä melko nuoresta pitäen.
Kolumnin lopussa lainataan Larivaaraa, joka kertoo, että vanhuksien köyhyys tuntui pahimmalta; opiskelijat valmistuvat, työttömät voivat saada töitä, velalliset päästä veloistaan, mutta mitä voi vanhus tehdä? Ei mitään. On vain kituutettava piskuisella eläkkeellä eikä taivaanrannassa välähdä pienintäkään toivon pilkettä.
Yhdyn Larivaaran näkemykseen. Kyllä minuakin korpesi olla köyhä opiskelija, mutta se ei koskaan ollut toivotonta, mustaa köyhyyttä. Valmistuisin jonain päivänä ja menisin töihin tai voisin mennä töihin, vaikka en valmistuisikaan. Vanhukset sen sijaan eivät voi mennä töihin - he tietävät, että tätä se on, loputonta köyhyyttä, kunnes hauta kutsuu. Eiväthän kaikki vajoa epätoivon pimeälle pohjalle, huumorintaju voi pitää valoa yllä, mutta raskasta se silti varmasti on. Ja kyllä nämä ihmiset ansaitsisivat sen hiukan leveämmän leivän, suurin osa heistä on kuitenkin tehnyt töitä melko nuoresta pitäen.
Kuinka hankit sairaslomaa, osa 1
1. Varmista, että teet työtä, jossa joudut käyttämään sormiasi, esimerkiksi näyttöpäätteen kanssa.
2. Ryhdy valmistamaan sokerikuorrutettuja pähkinöitä.
3. Ota kattila ja kaada sinne n. 250g sokeria. Laita levy kutoselle ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut vaaleanruskeaksi liejuksi.
4. Kaada tulikumaa sokeria sormillesi.
Onnittelut. Sormissasi on ensimmäisen asteen palovammat ja sairasloma on taattu.
Nimimerkki: Ei enää koskaan sokerikuorrutettuja pähkinöitä.
2. Ryhdy valmistamaan sokerikuorrutettuja pähkinöitä.
3. Ota kattila ja kaada sinne n. 250g sokeria. Laita levy kutoselle ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut vaaleanruskeaksi liejuksi.
4. Kaada tulikumaa sokeria sormillesi.
Onnittelut. Sormissasi on ensimmäisen asteen palovammat ja sairasloma on taattu.
Nimimerkki: Ei enää koskaan sokerikuorrutettuja pähkinöitä.
tiistaina, marraskuuta 20, 2007
Laihduta, möhömaha
Behold the light! Olen löytänyt täydellisen laihdutuskeinon! Auttaakseni kärsiviä kanssakansalaisiani, paljastan sen teillekin.
*rumpujen pärinä*
Krhm - köhköh - ja verhon numero 1 takaa löytyyyyyyyyyy...
Virkkaaaminen
Uskokaa pois - viikko virkkausta ja -3 kiloa!
*rumpujen pärinä*
Krhm - köhköh - ja verhon numero 1 takaa löytyyyyyyyyyy...
Virkkaaaminen
Uskokaa pois - viikko virkkausta ja -3 kiloa!
lauantaina, marraskuuta 17, 2007
Väärä tapa kuunnella musiikkia
Voi terve ja näkemiin, ÄKT.
Mitäs, jos sovittaisiin, että tästä lähin ÄKT maksaa radiokanaville levyjen soittamisesta? Sehän on artisteille äärettömän hyvää mainosta - ja maksetaanhan mainoksista televisiokanavillekin.
Mutta helmi on silti tämä:
Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta, ÄKT:n Tommi Kyyrä totesi.
Kiitos arvon Tommi Kyyrä. Nyt tiedän, kuinka kuunnella oikein musiikkia.
Mitäs, jos sovittaisiin, että tästä lähin ÄKT maksaa radiokanaville levyjen soittamisesta? Sehän on artisteille äärettömän hyvää mainosta - ja maksetaanhan mainoksista televisiokanavillekin.
Mutta helmi on silti tämä:
Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta, ÄKT:n Tommi Kyyrä totesi.
Kiitos arvon Tommi Kyyrä. Nyt tiedän, kuinka kuunnella oikein musiikkia.
maanantaina, marraskuuta 12, 2007
sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007
Mikä on se eläin?
Sanonta kuuluu:
Jos se näyttää ankalta, kaakattaa kuin ankka, ui kuin ankka ja lentää kuin ankka, se on ankka.
Mutta mitäs, jos se jonkun mielestä näyttää kissalta, miukuu kuin kissa, hiipii kuin kissa ja loikkaa kuin kissa? Tai huutaa kuin hirvi, lönkyttää kuin hirvi, heiluttaa päätään kuin hirvi? Tai kirahvi? Tai virtahepo? Taitaitaitai.
Mikä se sitten on?
Jos se näyttää ankalta, kaakattaa kuin ankka, ui kuin ankka ja lentää kuin ankka, se on ankka.
Mutta mitäs, jos se jonkun mielestä näyttää kissalta, miukuu kuin kissa, hiipii kuin kissa ja loikkaa kuin kissa? Tai huutaa kuin hirvi, lönkyttää kuin hirvi, heiluttaa päätään kuin hirvi? Tai kirahvi? Tai virtahepo? Taitaitaitai.
Mikä se sitten on?
torstaina, marraskuuta 08, 2007
Haaskalinnut saaliin kimpussa
Linkit ovat tarpeettomia. Jokainen tietää, mitä tapahtui; 18-vuotias nuorukainen ampui 22. kaliiperisella käsiaseella 8 ihmistä, viisi poikaa, kaksi tyttöä ja rehtorin. Kesken koulupäivän. Ja lopuksi itsensä.
Korppikotkat olivat haaskalla jo ennen kuin murhattujen ruumiit ehtivät kylmetä. Auvisen manifesti oli niin epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa tekstiä, että sen avulla voi syyttää aivan ketä hyvänsä ja haaskansyöjät ovatkin innolla tarttuneet tilaisuuteen iskeä omaa vastapuoltaan aseista tehokkaimmalla, viattomien ruumiilla. Jonkun mielestä tämä kuvaa monikulttuurikriitikkojen aikaansaannoksia, toinen katsoo, että kaikki vika on darwinismissa ja evoluutioteoriassa. Koska Auviselle oli Linkola tuttu ja hänen äitinsäkin oli vihreä, voidaan hyvällä syyllä todeta, että vihreissä on suurin vika. Koska Auvinen ihannoi Stalinia, hän on vasuri ja voitte nyt itsekin nähdä, mitä se vasemmistolaisuus saakaan aikaan. Siitä, että Auvinen oli kenties ujohko, koulukiusattu älykköpoika, voidaan taas olettaa syypäiksi ilkeät naiset, jotka eivät antaneet ajoissa pesää.
Miksi sitä voisi kutsua, kun käytetään verilöylyä ajamaan omaa agendaa? Eikö näiden ihmisten pitäisi oikeastaan kiitellä Auvista, kun hän antoi heille näin painavan aseen, jolla hutkia vastapuolta?
Ainuttakaan linkkiä en aio tällaisiin kirjoituksiin laittaa ja pyrin välttämään niitä sikäli kuin voin. Ei ole mitään mieltä eikä iloa pyrkiä löytämään keinotekoisia syitä sieltä, missä niitä ei ole. Ne eivät auta surmattujen perheitä eivätkä itse tekijän perhettä - ja varsinkaan niistä ei ole mitään apua, kun pyritään pohtimaan, mikä Auvisen elämässä tähän johti. Jotta tällaisia tapauksia voitaisiin tulevaisuudessa edes jotenkin estää, tulisi päästä käsiksi niihin todellisiin syihin. Niiden etsinnässä omien viholliskuvien läimiminen toisten ihmisten tuskalla on vain haitaksi.
Korppikotkia ei voi syyttää toiminnastaan. Se on niiden tapa elää, nokkia ja syödä kuolleita raatoja. Niillä ei ole moraalia, ei suhteellisuudentajua, ei hienotunteisuutta. Nille haaska on ruokaa eikä siinä ole mitään kummallista. Mutta kun ihminen pukeutuu korppikotkan sulkiin ja lentää haaskalle nokkimaan, se on yksinomaan vastenmielistä.
On hetkiä, jolloin olisin mieluummin korppikotka kuin ihminen.
Korppikotkat olivat haaskalla jo ennen kuin murhattujen ruumiit ehtivät kylmetä. Auvisen manifesti oli niin epäjohdonmukaista ja poukkoilevaa tekstiä, että sen avulla voi syyttää aivan ketä hyvänsä ja haaskansyöjät ovatkin innolla tarttuneet tilaisuuteen iskeä omaa vastapuoltaan aseista tehokkaimmalla, viattomien ruumiilla. Jonkun mielestä tämä kuvaa monikulttuurikriitikkojen aikaansaannoksia, toinen katsoo, että kaikki vika on darwinismissa ja evoluutioteoriassa. Koska Auviselle oli Linkola tuttu ja hänen äitinsäkin oli vihreä, voidaan hyvällä syyllä todeta, että vihreissä on suurin vika. Koska Auvinen ihannoi Stalinia, hän on vasuri ja voitte nyt itsekin nähdä, mitä se vasemmistolaisuus saakaan aikaan. Siitä, että Auvinen oli kenties ujohko, koulukiusattu älykköpoika, voidaan taas olettaa syypäiksi ilkeät naiset, jotka eivät antaneet ajoissa pesää.
Miksi sitä voisi kutsua, kun käytetään verilöylyä ajamaan omaa agendaa? Eikö näiden ihmisten pitäisi oikeastaan kiitellä Auvista, kun hän antoi heille näin painavan aseen, jolla hutkia vastapuolta?
Ainuttakaan linkkiä en aio tällaisiin kirjoituksiin laittaa ja pyrin välttämään niitä sikäli kuin voin. Ei ole mitään mieltä eikä iloa pyrkiä löytämään keinotekoisia syitä sieltä, missä niitä ei ole. Ne eivät auta surmattujen perheitä eivätkä itse tekijän perhettä - ja varsinkaan niistä ei ole mitään apua, kun pyritään pohtimaan, mikä Auvisen elämässä tähän johti. Jotta tällaisia tapauksia voitaisiin tulevaisuudessa edes jotenkin estää, tulisi päästä käsiksi niihin todellisiin syihin. Niiden etsinnässä omien viholliskuvien läimiminen toisten ihmisten tuskalla on vain haitaksi.
Korppikotkia ei voi syyttää toiminnastaan. Se on niiden tapa elää, nokkia ja syödä kuolleita raatoja. Niillä ei ole moraalia, ei suhteellisuudentajua, ei hienotunteisuutta. Nille haaska on ruokaa eikä siinä ole mitään kummallista. Mutta kun ihminen pukeutuu korppikotkan sulkiin ja lentää haaskalle nokkimaan, se on yksinomaan vastenmielistä.
On hetkiä, jolloin olisin mieluummin korppikotka kuin ihminen.
lauantaina, marraskuuta 03, 2007
Netissä nätisti!
Olen viime aikoina lueskellut vanhoja merkintöjä eri blogeista - erityisesti sellaisia, joissa blogien pitäjät riitelevät julkisesti keskenään. Koska nämä ovat vanhoja juttuja, ei ole mitään mieltä kaivaa äksypuuskia esiin haudoistaan ja nimetä lukemiani tahoja, varsinkin, kun itse en ole ollut osallisena niissä. Kumminkin ne herättivät eräitä ajatuksia riitelystä ja nettikäyttäytymisestä.
Julkinen voimanmittelö
Olen usein ihmetellyt sitä, miksi ihmiset ylipäätään puivat henkilökohtaisia skismojaan julkisesti ja vieläpä aivan eritoten netissä. Kun pariskunta huorittelee ja homottelee toisiaan baarissa, siitä ei sentään jää dokumenttiaineistoa, jonka ulkopuoliset tahot voisivat kaivaa esiin vielä vuosienkin päästä. Nettiriidoista sen sijaan jää - minäkin löysin helposti kahden, kolmen vuoden takaisia tukkanuottajaisia. Kun iskee googleen oikeat hakusanat, se löytää vaikka mitä ja vaikka alkuperäinen sivu ei enää olisi netissä, Googlen välimuisti muistaa. Eikä google ole ainoa taho. Ylipäätään nettiin kannattaisi suhtautua niin, että jos sinne jotain laittaa, se on siellä liki ikuisesti jonkun esiin kaivettavissa. Tämä ei päde aina, mutta harvemmin on vara venettä kaatanut.
Tietysti meille ulkopuolisille joidenkin nettikärhämä on hauskahkoa sosiaalipornoa, mutta siitä huolimatta jaksan kummastella. Miksi riita täytyy tuoda muille nähtäväksi? Mitä sillä saavutetaan, mihin sillä pyritään? On toki tilanteita, joissa toinen on raivoissaan eikä saa haluamaansa riitakumppania vastaamaan yksityisesti mitenkään; onko tölviminen netissä sitten keino saada aikaan edes jokin reaktio? Miksi? Kuvitteleeko joku aidosti, että nettisolvaukset parantavat tilannetta? Vai antaako toisen julkinen mustamaalaaminen niin syvän tyydytyksen, että sen rinnalla muiden jatkuvasti kielteisempi käsitys mustamaalaajasta painaa hyvin vähän? Ei jummarra. Ei vain jummarra.
Kritiikkiäkö vain
Eräissä nettikärhämissä on tietty kaava, joka näyttäisi koskevan useammin niitä, jotka eivät ole kavereita keskenään. Se alkaa siitä, kun Äkäpää lukee netistä jotain, joka saa savun nousemaan hänen korvistaan ja kiukuspäissään purkautuu blogiinsa tai jollekin julkiselle palstalle nimeten selkeästi kohteensa ja kertoen laveasti ja joskus törkyistäkin kieltä käyttäen, mikä kohteessa mättää. Kun Kohde huomaa tilanteen, hän usein puolustautuu - Kohteesta riippuen kielenkäyttö on joko maltillista tai suunnilleen yhtä likaista, sävy joko anteeksipyytelevä tai hyökkäävä. Kielellä ja sävyllä ei kuitenkaan ole sinänsä merkitystä, sillä Äkäpään silmissä jo pelkkä Kohteen puolustautuminen on virhe. Hänen johtopäätöksensä on seuraava: "sä et vaan kestä kritiikkiä!!"
Nykyään kritiikin sietokyky on tärkeää. Sitä mainostetaan siellä sun täällä; kirjailijan tulee kestää kritiikkiä, taitelijan tulee sietää teostensa arvostelu, opiskelijan tulee vastaanottaa töidensä arviointi. Kritiikin sietokyky on hyvä - mitä parempi sen, sen kunniakkaampi on ihminen. Ken ei kestä kritiikkiä, hän on hermoheikko kaunosieli, typerän herkkä ja muutenkin kelvoton olento.
Ylläoleva ei olisi muuten ongelma, mutta kun tänä päivänä kaikki negatiivinen on kritiikkiä. "Tonin kirjoitelmassa oli eräitä puutteita, esimerkiksi päähenkilön motiivi jäi irralliseksi" on yhtä validia kritiikkiä kuin "Toni on ruma paskakasa, joka pitäisi sahata kahtia." Tonilla ei ole oikeutta puolustautua kumpaakaan vastaan, sillä muuten hän on kukkahattuneiti, jota saa lyödä entistä raskaammalla lekalla siksi, ettei hän kestä kritiikkiä.
Ensin solvataan ja sitten jatketaan hakkaamalla Kohdetta "sä et vaan kestä kritiikkiä" -kortilla. Onko tämä aina ollut tällaista?
Anteeksi, en ymmärtänyt?
Nettikeskusteluissa pahin, mitä keskustelija voi toiselle tehdä, on ymmärtää tämä väärin. Jos jotakuta ei ymmärretä niin kuin hän haluaa, seuraa melkoinen meteli ja huikea ulina. Se on anteeksiantamaton rike ja aina tahallista - vai onko?
Ajatellaan asiaa näin: minä olen seurustellut mieheni kanssa yli viisi vuotta ja vieläkin on hetkiä, joina ymmärrän hänet väärin ja hetkiä, joina hän ymmärtää minut väärin. Joskus ymmärrämme yhtä aikaa toisiamme väärin. Tämä siitä huolimatta, että juttelemme ja puimme paljon asioita keskenämme. Jos me emme näinä viitenä vuotena ole oppineet läheskään aina ymmärtämään toisiamme oikein, millä todennäköisyydellä toisilleen tuntemattomattomat, anonyymit nettikeskustelijat osaavat aina ymmärtää toisensa oikein? Aivan niin, hyvin pienellä.
Olen myös ihmetellyt sitä, onko ylipäätään mahdollista ymmärtää ketään tahallaan väärin. Tahallisuus tuntuisi merkitsevän sitä, että tietää oikean tavan, mutta ei tee sitä. Silloin Väärinymmärtäjä olisi kyllä ymmärtänyt oikein, mutta ei kerro sitä vaan antaa ymmärtää väärinymmärtäneensä. Tällöin tahallista ei kuitenkaan ole väärinymmärrys itse vaan sen teeskentely. Siihen kyllä törmää, että joku ilkeyttään tahi toista kiusatakseen väittää ymmärtäneensä asian aivan toisin kuin tietää kohteensa tarkoittaneen. Sen sijaan, jos joku aivan aidosti ymmärtää toisin kuin kirjoittaja tarkoitti, se ei missään määrin ole tahallisti; se merkitsee vain sitä, että kirjoitus oli epäselvä tai väärinymmärtäjän pää toimii aivan eri tavoin - tai molempia yhtä aikaa.
Kaikkein omituisinta kuitenkin on se, miksi väärinymmärrys koetaan niin loukkaavaksi. Kun joku uhkuu pyhää vihaa sen vuoksi, että joku toinen ei käsittänyt häntä siten, kuin hän halusi, sitä väkisinkin miettii, kiinnittyykö tämä asia nyt niin likeisesti raivon enkelin egoon, että se aiheuttaa valtaisin kiukkumyrskyn. Mutta miksi? Miksi se olisi kenellekään niin egon päälle käyvää, että joku anonyymi ei ymmärrä nettiin kirjoitettu tekstiä, kuten oli tarkoitettu? Miksi sen vuoksi täytyy puhkua helvetin lieskoja suustaan ja silpoa väärinymmärtäjä sanan säilällä säleiksi?
Julkinen voimanmittelö
Olen usein ihmetellyt sitä, miksi ihmiset ylipäätään puivat henkilökohtaisia skismojaan julkisesti ja vieläpä aivan eritoten netissä. Kun pariskunta huorittelee ja homottelee toisiaan baarissa, siitä ei sentään jää dokumenttiaineistoa, jonka ulkopuoliset tahot voisivat kaivaa esiin vielä vuosienkin päästä. Nettiriidoista sen sijaan jää - minäkin löysin helposti kahden, kolmen vuoden takaisia tukkanuottajaisia. Kun iskee googleen oikeat hakusanat, se löytää vaikka mitä ja vaikka alkuperäinen sivu ei enää olisi netissä, Googlen välimuisti muistaa. Eikä google ole ainoa taho. Ylipäätään nettiin kannattaisi suhtautua niin, että jos sinne jotain laittaa, se on siellä liki ikuisesti jonkun esiin kaivettavissa. Tämä ei päde aina, mutta harvemmin on vara venettä kaatanut.
Tietysti meille ulkopuolisille joidenkin nettikärhämä on hauskahkoa sosiaalipornoa, mutta siitä huolimatta jaksan kummastella. Miksi riita täytyy tuoda muille nähtäväksi? Mitä sillä saavutetaan, mihin sillä pyritään? On toki tilanteita, joissa toinen on raivoissaan eikä saa haluamaansa riitakumppania vastaamaan yksityisesti mitenkään; onko tölviminen netissä sitten keino saada aikaan edes jokin reaktio? Miksi? Kuvitteleeko joku aidosti, että nettisolvaukset parantavat tilannetta? Vai antaako toisen julkinen mustamaalaaminen niin syvän tyydytyksen, että sen rinnalla muiden jatkuvasti kielteisempi käsitys mustamaalaajasta painaa hyvin vähän? Ei jummarra. Ei vain jummarra.
Kritiikkiäkö vain
Eräissä nettikärhämissä on tietty kaava, joka näyttäisi koskevan useammin niitä, jotka eivät ole kavereita keskenään. Se alkaa siitä, kun Äkäpää lukee netistä jotain, joka saa savun nousemaan hänen korvistaan ja kiukuspäissään purkautuu blogiinsa tai jollekin julkiselle palstalle nimeten selkeästi kohteensa ja kertoen laveasti ja joskus törkyistäkin kieltä käyttäen, mikä kohteessa mättää. Kun Kohde huomaa tilanteen, hän usein puolustautuu - Kohteesta riippuen kielenkäyttö on joko maltillista tai suunnilleen yhtä likaista, sävy joko anteeksipyytelevä tai hyökkäävä. Kielellä ja sävyllä ei kuitenkaan ole sinänsä merkitystä, sillä Äkäpään silmissä jo pelkkä Kohteen puolustautuminen on virhe. Hänen johtopäätöksensä on seuraava: "sä et vaan kestä kritiikkiä!!"
Nykyään kritiikin sietokyky on tärkeää. Sitä mainostetaan siellä sun täällä; kirjailijan tulee kestää kritiikkiä, taitelijan tulee sietää teostensa arvostelu, opiskelijan tulee vastaanottaa töidensä arviointi. Kritiikin sietokyky on hyvä - mitä parempi sen, sen kunniakkaampi on ihminen. Ken ei kestä kritiikkiä, hän on hermoheikko kaunosieli, typerän herkkä ja muutenkin kelvoton olento.
Ylläoleva ei olisi muuten ongelma, mutta kun tänä päivänä kaikki negatiivinen on kritiikkiä. "Tonin kirjoitelmassa oli eräitä puutteita, esimerkiksi päähenkilön motiivi jäi irralliseksi" on yhtä validia kritiikkiä kuin "Toni on ruma paskakasa, joka pitäisi sahata kahtia." Tonilla ei ole oikeutta puolustautua kumpaakaan vastaan, sillä muuten hän on kukkahattuneiti, jota saa lyödä entistä raskaammalla lekalla siksi, ettei hän kestä kritiikkiä.
Ensin solvataan ja sitten jatketaan hakkaamalla Kohdetta "sä et vaan kestä kritiikkiä" -kortilla. Onko tämä aina ollut tällaista?
Anteeksi, en ymmärtänyt?
Nettikeskusteluissa pahin, mitä keskustelija voi toiselle tehdä, on ymmärtää tämä väärin. Jos jotakuta ei ymmärretä niin kuin hän haluaa, seuraa melkoinen meteli ja huikea ulina. Se on anteeksiantamaton rike ja aina tahallista - vai onko?
Ajatellaan asiaa näin: minä olen seurustellut mieheni kanssa yli viisi vuotta ja vieläkin on hetkiä, joina ymmärrän hänet väärin ja hetkiä, joina hän ymmärtää minut väärin. Joskus ymmärrämme yhtä aikaa toisiamme väärin. Tämä siitä huolimatta, että juttelemme ja puimme paljon asioita keskenämme. Jos me emme näinä viitenä vuotena ole oppineet läheskään aina ymmärtämään toisiamme oikein, millä todennäköisyydellä toisilleen tuntemattomattomat, anonyymit nettikeskustelijat osaavat aina ymmärtää toisensa oikein? Aivan niin, hyvin pienellä.
Olen myös ihmetellyt sitä, onko ylipäätään mahdollista ymmärtää ketään tahallaan väärin. Tahallisuus tuntuisi merkitsevän sitä, että tietää oikean tavan, mutta ei tee sitä. Silloin Väärinymmärtäjä olisi kyllä ymmärtänyt oikein, mutta ei kerro sitä vaan antaa ymmärtää väärinymmärtäneensä. Tällöin tahallista ei kuitenkaan ole väärinymmärrys itse vaan sen teeskentely. Siihen kyllä törmää, että joku ilkeyttään tahi toista kiusatakseen väittää ymmärtäneensä asian aivan toisin kuin tietää kohteensa tarkoittaneen. Sen sijaan, jos joku aivan aidosti ymmärtää toisin kuin kirjoittaja tarkoitti, se ei missään määrin ole tahallisti; se merkitsee vain sitä, että kirjoitus oli epäselvä tai väärinymmärtäjän pää toimii aivan eri tavoin - tai molempia yhtä aikaa.
Kaikkein omituisinta kuitenkin on se, miksi väärinymmärrys koetaan niin loukkaavaksi. Kun joku uhkuu pyhää vihaa sen vuoksi, että joku toinen ei käsittänyt häntä siten, kuin hän halusi, sitä väkisinkin miettii, kiinnittyykö tämä asia nyt niin likeisesti raivon enkelin egoon, että se aiheuttaa valtaisin kiukkumyrskyn. Mutta miksi? Miksi se olisi kenellekään niin egon päälle käyvää, että joku anonyymi ei ymmärrä nettiin kirjoitettu tekstiä, kuten oli tarkoitettu? Miksi sen vuoksi täytyy puhkua helvetin lieskoja suustaan ja silpoa väärinymmärtäjä sanan säilällä säleiksi?
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)