perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Turhuuden turhuus kaikki on

Uusavuttomuus hipoo jo aivan uusia sfäärejä. Maailman turhimmat koneet top 3:

1. Perunankuorimakone
2. Popkornikone
3. Uusimpana yllättäjänä: Kaakaokone

maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Joulua

Hyvää joulua!

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Minä

Innostuin leikkimään nukeilla. Tässä olen minä:

Ken kuuseen kurkottaa...

Jälleen kerran ihmissuhdeasiaa. Mariakristiina toi Junakohtauksn blogissa pöydälle uuden termin, vulgäärimaskulinisti, jota siirryn käyttämään tästä lähin. Koska termi on aika kauhean kuuloinen, se on tästä lähin VM.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske uutta termiä, esittelin sen vain aluksi, jotta yleisö tietää, mistä on puhe (ja puute - hah hah hah, olen tappavan hauska). Varsinainen aihe on VM:n naisten syyllistäminen ja oman kruunun kiillotus liittyen nimenomaan siihen, minkä tasoisten ihmisten kanssa naiset usein pariutuvat.

Nykyään, kun naiset käyvät töissä ja ansaitsevat itse oman elantonsa, heidän ei ole pakko pariutua. Suurin osa heistä kyllä mielellään pariutuu, mutta koska pakkoa ei ole, tapahtuu niin, että mikäli nainen ei löydä mielestään puolisoa, hän usein jää mieluummin yksin. Naisilla on taipumus suosia yksinoloa yli epäkelvoksi katsomansa puolisoehdokkaan.

Tämä ärsyttää suuresti VM:teja, sillä se merkitsee, että vaikka kaikki YT- ja KT-miehet olisivat varattuja ja sitouttaneet niin monta naista kuin pystyvät, vapaat naiset eivät katsoisi AT-miesten suuntaan. He olisivat mieluummin yksin.

Lisäksi oma ryhmänsä ovat naiset, jotka ovat yksin siksi, että tähyävät itseään tasokkaampia miehiä. Näiltä miehiltä naiset kyllä saattavat saada seksiä, sillä mies voi melko huoletta harrastaa seksiä itseään alempitasoisen kanssa, mutta tällaisen miehen sitouttaminen on hankalaa eikä usein onnistu. Koska nämä naiset eivät saa prinssiään eikä heille kelpaa omantasoinen puoliso, he jäävät yksin. Ja jos edellisessä kappaleessa mainittu naisten taipumus olla mieluummin yksin kuin alempitasoisen kanssa niin joidenkin naisten taipumus olla yksin mieluummin kuin huolia oman tasoisensa kumppani, saa VM:t suorastaan raivoihinsa; kuinka se narttu kehtaa!! Sellainen hirviöakka joutaakin olla yksin. Ylipäätään naiset ovat yksin vain, koska ovat ilkeitä nirsokkeita, sillä tarjolla olisi valtavat AT-miesten armeija, VM:t tietysti etunenässä.

Mutta miksi AT-mies sitten on yksin? Niin, koska hän on AT-mies eikä kelpaa naisille. Mutta ottaisiko AT-mies sitten kumppanikseen kenet tahansa naisen, joka olisi suostuvainen? Useimmiten vastaus on ehdoton ei. AT-miehelläkin on vaatimuksensa siitä, millaisen naisen hän haluaa. Tämä ei tosiaan tarkoita missiä, kuten miehet itse monesti muistuttavat. Ongelma kuitenkin on, että keskimäärin nämä toivotut naiset ovat MA:ltaan korkeammalla kuin ATM:t. Heidän pitäisi mielellään olla nuorempia kuin AT-mies tai ainakin nuorehkoja, miellyttävän näköisiä, miellyttävän luontoisia, kenties kiinnostuneita joistain samoista asioista kuin AT-mies. Tällaisella naisella on valinnanvaraa, mikä merkitsee, ettei hän useinkaan ota AT-miestä ellei ole joltain luonteenpiirteeltään "erikoinen". Tämä erikoisuus ei ole mitenkään erityisesti huono piirre vaan jokin sellainen, joka ei ole naispopulaatiossa yleinen ja jolla on merkittävä osuus kyseisen naisen pariutumisessa.

Seksin suhteen skaala on laajempi, mutta ei myöskään sisällä kaikkia naisia, sillä täytyisihän AT-miehen kiihottua edes jonkin verran ja hei, kaikki naiset nyt eivät kiihota. Erityisesti rumat ja lihavat.

Ylläolevassa ei ole mitään vikaa. Totta kai kukin tahtoo kumppanin, joka miellyttää silmää, on luonteeltaan sellainen, joka tuntuu kivalta ja halutulta, joka on ylipäätään sellainen, jossa kohtaavat arvostetut ominaisuudet. Siinäkään ei ole mitään vikaa, että tahtoo itseään tasokkaamman kumppanin. Vika tulee vasta siinä, jos itse tahtoo itseään tasokkaamman kumppanin ja diskriminoi laajaa joukkoa oma/alempitasoisia JA samaan aikaan syyttää vastapuolta siitä, että tämä tahtoo itseään tasokkaamman ja diskriminoi laajaa joukkoa oma/alempitasoisia (eli käytännössä sitä syyttäjää, joka ei tämän vuoksi kelpaa ylempitasoisilleen). Toisin sanoen, nimenomaan VM:t syyttävät naisia tasan siitä, mitä tekevät itse (naiset, jotka tahtoisivat itseään tasokkaampia, yleensä syyttelevat miehiä etupäässä siitä, että nämä tahtovat vain seksiä.)

Tuskin on ihmistä, joka ei joskus hairahtuisi tekemään jotain, mitä muiden tekemänä paheksuu. Juuri kukaan meistä ei ole viaton, en minäkään. Mutta omasta mielestäni sillä on eroa, toistaako tätä kuviota saman asian puitteissa jatkuvasti vai tekeekö sen joskus tahattomasti ja ennen kaikkea pyrkiikö korjaamaan tapojaan, jos ja kun joku asiasta huomauttaa. VM:t eivät, täältä vinkkelistä katsottuna, yritä korjata tapojaan. He eivät edes näe, että kuviossa olisi mitään vikaa; heillä on kosminen oikeus saada itseään ylempi nainen ja kun näin ei käy, kelpaa olla raivoissaan näille naisille ja syyttää näitä ylempitasoisten miesten haluamisesta.

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Kuvaa minut

Olen ollut luokattoman huono päivittäjä. Pahoittelen. Aloitan tapojeni korjaamisen tällä meemillä, joka on surffaillut läpi Blogistanin - en siis muista enää, mistä nyysin sen:

1. Mitä luulet, että teen työkseni?

2. Mitä opiskelen?

3. Mikä on mielivärini?

4. Miten asun?

5. Kuinka pitkä olen?

6. Mitä harrastan?

7. Yksi perusluonteenpiirre?

Bring it on!

(Muokattu klo 13:57 - ulkonäkökysymykset enimmäkseen vaihdettu pois, liian helppoa :)

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Romaniasta Suomeen

Tämän vuoden alussa EU otti helmaansa kaksi uutta jäsentä, Romanian ja Bulgarian; molemmat varsin köyhiä ja ongelmaisia maita. EU-jäsenyyden on osaltaan tarkoitus tukea näiden maiden kehitystä eikä se ole lainkaan liikaa toivottu, kuten Kreikan ja Espanjan esimerkit osoittavat. Kreikassa viimeinen diktatuuri kaatui vasta vuonna 1974, seitsemän vuotta ennen jäsenyyttä ja jäseneksi päästessään Kreikka oli köyhä, maatalousvaltainen ja sekasotkuinen maa, jota vaivasivat lakot ja puolueiden kitkat, joiden vuoksi Kreikka aluen perin oli suistunutkin toisiaan seuraavien diktatuurien valtaan.

Espanjassa Kenraali Francon diktatuurin päätti hänen kuolemansa vuonna 1975, mutta vuonna 1981 upseerit yrittivät uutta vallankaappausta. Sen kuitenkin esti kuningas Juan Carloksen vaikutusvalta; armeija pysyi tälle uskollisena. Myös Espanja koki merkittävää talouskasvua liityttyään unioniin 1986; oltuaan alun perin melko köyhä maa, se on tänään Euroopan viidenneksi ja koko maailman yhdeksänneksi suurin talous. Kaikesta ei EU:a tarvitse eikä voikaan kiittää, mutta se on ollut yksi merkittävä tekijä.

Nyt toivomme samanlaista ”ihmettä” Bulgarian ja Romanian kohdalle. Kun Kreikka ja Espanja liittyivät unioniin, huolestuneet äänet pelkäsivät niiden nielevän liikaa unionin varoja ja nettomaksajia ärsytti uusien nettosaajien ilmaantuminen apajille. Silti, ennen kaikkea huoli koski kaikkia niitä mahdollisia työläisiä, jotka ilmaantuisivat rikkaiden EU-maiden markkinoille. Tämä on pääsyitä siihen, miksi EU:n suunnitelma vapauttaa pääoman, tavaroiden, ihmisten ja palvelujen liikkuvuus ei täysin toteutunut; ihmisten liikkumista rajoitetaan yhä, koska pelätään liikoja siirtolaisia.

Romania ja romanialaiset viime aikoina ollut esillä useammassakin maassa, muun muassa Italiassa, missä tunteet käyvät kuumina. Italia on tietysti lähempänä Romaniaa kuin Suomi, mutta kesän aikana meilläkin on törmätty jossain määrin uuteen ilmiöön: romanialaisiin kerjäläisiin.

Kerjäämiseen ei ole Suomessa totuttu, sillä yhtä Helsingin vakikerjuumummoa ja satunnaisia puliukkoja huolimatta täällä ei pyydellä tuntemattomilta ihmisiltä julkisissa tiloissa ja kaduilla rahaa. Meillä köyhät ruokitaan valtion avustuksilla ja leipäjonoissa. Ihmiset eivät olekaan osanneet suhtautua eikä kerjääminen ole ollut romaneille kovin kannattavaa. Ikävämpiä uutisia saatiin, kun selvisi, että romanialaiset olivat myös ryöstelleet. Vaikka Italialla on ongelmia romanialaisten kanssa, osa heistä sentään tulee aidosti tekemään töitä. Suomeen taas tullaan kerjäämään ja varkaisiin.

Tiedän kuulostavani kylmältä, mutta henkilökohtaisesti toivon, että ihmiset eivät antaisi rahaa näille kerjäläisille; että he ymmärtäisivät pian, ettei Suomeen kannata tulla. Toivon, että kerjäläiset eivät jää pysyväksi osaksi katukuvaamme, sillä heidän mukanaan saapuu ikäviä lieveilmiöitä, kuten rikollisuutta – Italiassa tämä on jo nähty.

Rehellisesti sanottuna epäilen myös Suomeen saapuvien kerjäläisten ”luotettavuutta”. Jos he kerran ovat niin täydellisen köyhiä, millä rahalla he ovat ylipäätään tulleet Suomeen? Vaikka matkustaminen Itä-Euroopassa on suomalaisesta näkökulmasta halpaa, ei se sentään ilmaista ole. Vastauksia onkin kaksi mahdollista; joko kerjäläiset ovat rahoittaneet matkansa itse tai rahoittajana on toiminut jokin liiga, todennäköisesti rikollisista puuhista päätulonsa repivä. Kumpikaan vaihtoehto ei suuremmin sytytä sydäntä. Edellinen olisi hyväksyttävä, jos saapujat tulisivat töihin, mutta ei, kun he saapuvat kerjäämään ja varastamaan.

On vaikea sanoa, mihin tämä johtaa, mutta epäilen, että kerjäläiset ovat tulleet jäädäkseen. Silti, meillä on yksi selkeä valtikortti Italiaan verrattuna; talvella ei Suomessa kerjätä.