Marsalkka Carl Gustav Mannerheimista on sitten tehty nukkeanimaatio Uralin perhonen. Elokuvan on ohjannut tamperelainen elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist ja rahoitus on tullut YLE:lta, joka on siis epäilemättä hyväksynyt Uralin perhosen hiukan tavanomaisuudesta poikkeavan tavan käsitellä marsalkka Mannerheimia. Mannerheim esitetään elokuvassa homona, joka pukeutuu korsettiin ja voi muuttua kentauriksi. Juuri tämä hiukan poikkeavampi näkökulma Mannerheimiin on syy, miksi elokuvasta on käyty ahkerasti keskusteluja eri tahoilla viime aikoina.
Minulle ei henkilökohtaisesti ole niin suurta merkitystä, millaisena Mannerheim mediassa esitetään. En tosin ole erityisen innostunut tästä Lillqvistin elokuvasta, mutta syy on enemmän siinä, etten suuremmin arvosta ohjaajan toimintaa. Ohjaaja on aivan varmasti etukäteen tiennyt, millainen poru elokuvasta nousee ja epäilen, että tämä on ollut merkittävä vaikutin elokuvan teossa; nyt ohjaaja pääsee esiintymään sananvapauden marttyyrina. Lisäksi Lillqvist pääsee yhdellä loikalla parrasvaloihin. Kuka oli kuullut Lillqvististä ennen tätä? Tuskin hän oli tuttu laajalle yleisölle. Nyt Lillqvistin tietävät lähes kaikki, niin runsaasti hänen nimeään viestimissä toistellaan ja internetissä paheksutaan ja puolustetaan. Mielestäni on halpamaista pyrkyryyttä tällä tavalla kammeta itseään esille.
Silti, alun perin en aikonut kirjoittaa aiheesta mitään. Vaikka koinkin lievää vastenmielisyyttä tapausta kohtaan, ei se herättänyt minussa niin suurta innostusta, että olisin raapustanut aiheen tiimoilta kokonaista merkintää. Tai ei herättänyt ennen kuin luin Lillqvistin Helsingin yliopiston postituslistalle kirjoittaman viestin, joka on lainattuna alla:
Otsikko: [SITVAS] Sanavapaudesta ja Uralin Perhosesta
Hei kaikki kulttuuriväki,
elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja sananvapauden puolesta vuosiin.Sen toisena päähenkilänä on meidän kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena itsenään.
Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja esityskieltoa televisiossa.Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus nukkeanimaatiolle!
TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan sovitusta.
Ohjaajaja vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion
sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa "konjakit Murha-Kustaan " kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia tappouhkauksia ja perheeni uhkailua mikä osoittanee vastapuolen henkisen tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.
Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä.
Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänista kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.
sananvapausterveisin Katariina Lillqvist
Lillqvist on raapaissut marttyyrin orjantappurakruunun päähänsä ja suorastaan hekumoi uudessa roolissaan. Aijai kun tekee nannaa, kun ilkeät "äärioikeistolaiset" yrittävät vaientaa uljaan sananvapauden esitaistelijan - mainetta ja kunniaa mahan täydeltä, enemmän, kuin jaksaisi puputtaa. Mutta vakavasti sanoen muutama kohta olisi aiheuttanut kahviyskintää, mikäli olisin juonut lukiessani kahvia. Onneksi en juonut.
1. Vai suurin debatti sananvapaudesta ja sensuurista vuosiin. Onneksi maine ei ole noussut Lillqvistille hattuun. Hälinähän on todella kasvanut niin suureksi, että useiden vieraiden maiden kansalaiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa suomalaisia tuotteita, pääministerin puheille on pyrkinyt monta kertaa Mannerheinin perinneliiton lähetystö, Lillqvist on kerännyt kontolleen roppakaupalla tappouhkauksia, laajat kansajoukot ovat osoittaneet eri maissa mieltä ja vaatineet Lillqvistin ja Mannerheimin loukkaajien lynkkausta, Yleisradion toimitus ja muutama kulttuuritalo on poltettu... ei kun hetkinen, eiväthän nämä liittyneet Lillqvistin tapaukseen vaan Tanskalaiseen pilakuvajupakkaan. Meidän pitäisi siis todella uskoa, että muutama vaikerrus netin keskustelupalstalla, Mannerheimin perinneliiton itku ja Lillqvistin vastaanottamat, elokuvaa morkkaavat puhelinsoitot oikeuttavat kutsumaan debattia "suurimmaksi vuosiin", vaikka edes yhtä pienen pientä rakennusta ei ole palanut eikä edes yhtä pienen pientä mielenosoitusta ole järjestetty?
Miten ihmisellä riittää pokka moiseen? Eikö se edes häpeä?
2. Vai on Lillqvistin mielestä tilanne verrattavissa "oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin." Näin julkeaa sanoa ihminen, joka on saanut elokuvalleen rahoituksen valtion mediayhtiöltä. Sanoisin, että siinä koira puree ruokkivaa kättä. Mikäli Lillqvist ei ole huomannut, muslimifundivaltioissa se on valtiovalta itse, joka hoitaa sensuurin. Toisekseen, se sensuuri ei jää itkuun suomi24.fissa tai tappouhkauksiin puhelimen välityksellä. Muslimifundivaltiossa sensuuri johtaa teloituspaikalle tai vähintään vuosikymmeniksi vankilaan. Joten, siinä vaiheessa, arvon Lillqvist, kun teidät on tuomittu kuolemaan tahi kattavaan vankeusrangaistukseen osoittamastanne epäkunnioituksesta marsalkka Mannerheimia kohtaan, voimme jatkaa keskustelua. Siihen saakka kannattaisi valita sanansa huolellisemmin ja olla vertaamatta hiirtä korppikotkaan.
3. Lillqvistin isosetä sitten kaatui Tampereella Mannerheimin murhaamana? Mikäli Lillqvist ei tiedä, kukaan ei kaadu kenenkään murhaamana. Sodassa kaatuneet eivät ole murhattuja vaan kaatuneita. Jos taas pitää koko sotaa yhtenä murhaorgiana, se on ok, mutta sitten kaikkia on kutsuttava murhatuiksi. Toisekseen, mikäli Mannerheim ei ollut henkilökohtaisesti surmaamassa Lillqvistin isosetää, hän ei ole voinut joutua Mannerheimin murhaamaksi - korkeintaan Mannerheimin murhauttamaksi. Oikea lause kuuluisi siis joko "Mannerheimin murhauttamalle isosedälleni, joka murhattiin -" tai "Mannerheimin sotatoimien vuoksi kuolleelle isosedälleni, joka kaatui -."
Mutta se semantiikasta. Lillqvistin isosedän täytyi olla punainen, sillä Mannerheim oli valkoisten sotapäällikkö. No, eikö minulla ole vielä suurempi oikeus repiä kunniaa kuolleelta isosedältäni ja vihata Mannerheimia - minun isosetäni oli sentään aito punainen, Neuvostoliiton kansalainen. Hän kuoli Talvisodassa sotiessaan Suomea vastaan.
Minulla olisi muitakin tahoja, joita syyttää, kun kerran sukulaisilla voi ratsastaa maineeseen ja kunniaan. Sukulaiseni sentään elävät Ukrainassa, jonka jyräsi ensin Saksa ja sen jälkeen puna-armeija, minkä jälkeen heidän piti vielä elää vuosikymmeniä Neuvostoliiton ikeen alla. Jostain syystä ei silti ole tullut mieleeni loukata menehtyneiden ja kärsineiden sukulaisteni muistoa käyttämällä heitä tekosyynä loukkaamis- ja maineenkeräystarkoituksessa väsäämääni mukataiteeseen. Kunnioitan sukuani liikaa tehdäkseni näin.
Täytyy kyllä sanoa, että Lillqvist tekee itse eniten hallaa omalle asialleen kirjoittelemalla moisia omahyväisyyttä uhkuvia sähköposteja. Pisara nöyryyttä ei olisi haitaksi.
Muokkaus: Ruukinmatruuna kirjoitti samasta aiheesta varsin hyvin, ehkäpä jopa paremmin kuin minä. Ainakin hän sai sanottua eräitä olennaisia pointteja, jotka minulla hukkuivat jonnekin tekstimassan alle: Paljon melua tyhjästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
19 kommenttia:
Erinomainen kirjoitus. Kaikilla meillä on suvuissamme kuolleita, ja voisimme sillä perusteella kantaa kaunaa vastapuolen sotapäälliköille. Mutta edes vastakkaisilla puolilla sotineet veteraanit eivät yleensä näin tee.
P.S. Lisäksi Lillqvist valehtelee: Mannerheim-säätiö ei ole vaatinut mitään sensuuria. Lievätkö nuo muutkaan uhkakuvat sen todellisempia.
No, olisihan se kurjaa, jos Mannerheim-säätiö ei vaatisi sensuuria, kun kerran Lillqvist on niin ahkerasti siihen päämäärään pyrkinyt. Siksi hän joko tietoisesti valehtelee tai vilpittömästi uskoo, että Mannerheim-säätiö vaatii sensuuria - sanoi säätiö itse mitä hyvänsä.
Hei haloo, kyse on kuitenkin vain nukkeanimaatiosta. Tekijöitä itseäänkin naurattaa tuo julkisuudessa noussut hälinä ja vanhojen sotahaukkojen ärähtely. Mutta onhan kohu tietenkin tekijöille myös eduksi, sillä nyt kaikki haluavat nähdä Uralin Perhosen.
Mielestäni tekijöiden keinot eivät ole mitenkään arveluttavia. Ei ainakaan sen arveluttavampia kuin sensuuri. Täytyy olla erittäin radikaali saadakseen räväkästi esille punaisten kansalaissodassa vaiennetut äänet nykyajan Suomessa. Liian kauan punaisten muistoista onkin puhuttu vain kuiskaamalla. Milloinkahan se todellisuuden sensuuri sitten mahtaa loppua?
Sotasankareita ei mielestäni tarvitse pitää minään pyhinä ikoneina. He ovat kaikesta huolimatta ihmisiä ja vastuussa ihmisten murhaamisesta ja hirmuteoista. Kyllä heitä voi vähän ryöpyttääkin fiktion keinoin, sillä fiktio ei sentään tapa ketään, eikä loppujen lopuksi edes mustaa kenenkään mainetta jos sitä nyt viitsii vähänkin tolkun kanssa tutkiskella.
Mielestäni Lillqvistin kokeilu kyllä on sinällään arvokas. Kaiken Muhammed-kuvista vauhkoamisen jälkeen on ihan terveellistä mitata, kuinka sallittua suomalaisten omien pyhimysten arvosteleminen on. Lopputulos ei välttämättä ole Lillqvistin kannalta se toivottu, koska kohu jäänee laimeaksi.
Ihmeellisenä pidän kuitenkin sitä, että Lillqvist nostaa motiivikseen koston ja katkeruuden. Valtion rahoituksen käyttäminen henkilökohtaisen koston välineenä ei kuulosta kovin vastuulliselta.
"Hei haloo, kyse on kuitenkin vain nukkeanimaatiosta. Tekijöitä itseäänkin naurattaa tuo julkisuudessa noussut hälinä ja vanhojen sotahaukkojen ärähtely".
Joopajoo, ihan kuin kohu ei olisi ollut nimenomainen tarkoitus. Ja "naurattaa" ei olisi termi jota itse käyttäisin.
"Mielestäni tekijöiden keinot eivät ole mitenkään arveluttavia. Ei ainakaan sen arveluttavampia kuin sensuuri."
Paitsi että kukaan ei ole mitään sensuuria vaatinut, mutta ei nyt anneta tosiasioiden häiritä hyvää marttyyriasetelmaa.
" Täytyy olla erittäin radikaali saadakseen räväkästi esille punaisten kansalaissodassa vaiennetut äänet nykyajan Suomessa."
Missä todellisuudessa sinä olet elänyt? 60-70-luvulta asti historiantutkimusta ei ole muusta näkökulmasta tehtykään kuin valkoisia demonisoivasta. Myös kirjallisuudessa heidän puolensa on tullut hyvin esiin, tunnetuimpana esimerkkinä Täällä Pohjan tähden alla.
"Kaiken Muhammed-kuvista vauhkoamisen jälkeen on ihan terveellistä mitata, kuinka sallittua suomalaisten omien pyhimysten arvosteleminen on."
Saahan sitä kaikkea tehdä, mutta minusta on aika naurettavaa vertailla joidenkin ihmisten osoittamaa verbaalista närkästystä fatwoihin, valtioilliseen sensuuriin, väkivaltaisiin mielenosoituksiin ja diplomaattisiin kriiseihin. Mikä arvon taiteilijoille sitten sopisi, pelkkä selkääntaputtelu vai?
"Ohjaaja on aivan varmasti etukäteen tiennyt, millainen poru elokuvasta nousee ja epäilen, että tämä on ollut merkittävä vaikutin elokuvan teossa; nyt ohjaaja pääsee esiintymään sananvapauden marttyyrina."
- Luulenpa että nimenomaan ei, ja ei-niin-harkitut reaktiot voivat olla seurausta yllättävästä huomiosta. Animaatio saa niin marginaalisesti huomiota, että kohu yllättää. Tekstikin on ilmeisesti esitetty aiemmin kuunnelmana (?), ja niin kuin jotkut bloggaajat ovat huomanneet, näkyvemmissäkin taiteenlajeissa tätä hurjemmat visiot ovat menneet läpi ilman kohua (Juha Seppälän Suomen historia).
Tämä olisi kaikin puolin humoristinen tapahtumasarja, ellei Lillqvistin perheelle olisi tullut tappouhkauksia.
"Tämä olisi kaikin puolin humoristinen tapahtumasarja, ellei Lillqvistin perheelle olisi tullut tappouhkauksia."
No niistähän ei tosin ole muuta näyttöä kuin hänen sähköpostiviestinsä, jonka muutkin vainoväitteet asettuvat vähän kysenalaiseen valoon, kun ensimmäinen niistä on selkeä valhe.
Ei sinänsä, onhan se mahdollista, ja jos näin on niin tekijät hävetköön.
Se mikä mua kaikista eniten ottaa päähän tässä keskustelussa on se tohottaminen Mannerheimin korsetista. Jos elokuvan tekijöillä, kauhistelijoilla ja mediaväellä olisi MINKÄÄNLAISTA tyylihistorian tuntemusta, he tietäisivät, että KAIKKI upseerit Mannerheimin aikana pitivät korsettia. Se oli upseerimiehelle yhtä normaali vaatekappale kuin kalsarit tai teepaita nykyukolle. Siinä ei ollut mitään kummallista, toisin kuin yritetään nyt hirveästi rummuttaa. Ärrin murrin!
Elokuva olisi ollut mielenkiintoinen ehkä jollain tasolla, ellei ohjaaja olisi niin avoimen vihamielinen kohdettaan kohtaan ja ylentäisi itseään suurten sananvapaustaistelijoiden joukkoon. Nyt jää vähän halpa maku.
Liökkiö: Olen ehkä liian kyyninen uskoakseni, että kukaan voisi vakavissaan luottaa siihen, ettei kansallisen, miespuolisen ikonin pukemisesta korsettiin ja esittämisestä nousisi melkoinen kohu. Sellainen vaatisi niin naivia luonnetta, että on vaikea uskoa sellaisen olemassaoloon.
Pidän uskottavampana sitä vaihtoehtoa, että kohun herättämiseen on nimenomaan pyritty.
Annikainen: Se, että upseerit käyttivät korsetteja, on kyllä sikäli niin yksityiskohtainen historiallinen nippelitieto, ettei sitä oikein voi nykyajan ihmisiltä vaatia. :)
Sitä paitsi, jos olen oikein ymmärtänyt, kyseessä on pikemminkin nykyisiä naisten alusvaatekorsetteja muistuttava hepene eikä vartaloa tukeva upseerikorsetti. Luulen, ettei marskikaan olisi sonnustautunut mustaan pitsihepeneeseen?...
Lotta vastasikin anonyymeille ihan hyvin. Mitä tulee tappouhkauksiin, ne ovat luonnollisesti tuomittavia, joskin itse voin uskoa, että niitä on tullut. Saihan toimittajakin silloin paperiteollisuuden työsulun aikaan tappouhkauksia, kun kirjoitti aiheesta tavalla, joka ei miellyttänyt kaikkia eli kyllä Suomessakin muutama hörhö on - mikä ei tarkoita, että ne olisivat yhtä vaarallisia kuin jotkut muut hörhöt.
Vain julkaistun tuotteen vastustajat luovat sananvapaustaistelijan.
Samoin vain kuluttava ja keskusteleva yleisö tekee julkkiksen.
Tässä mielessä en ymmärrä, mikä Lillqvistin saamassa huomiossa voisi häiritä. Jokainen saa aivan itsestään ansionsa mukaan ja ihmiset äänestävät jaloillaan eli juoruilemalla eli sitten näpyttelemällä nettikeskusteluissa. Varmaankin jokainen yksilö performoi kiinnostuksensa tai jättää performoimatta siinä tapauksessa, että kiinnostusta ei ole. Itseäni alkaa kiinnostaa aina, kun jonkun mielestä olisi pitänyt jättää jotakin sanomatta.
Kuitenkin, Arawn:
"Mielestäni on halpamaista pyrkyryyttä tällä tavalla kammeta itseään esille."
Tarkoittaako tämä, että nopeasti ei saa hyvää? Tulee väistämättä mieleeni Nietzsche, joka totesi, muistaakseni Iloisessa tieteessä, että ne, jotka ovat hitaita tiedossa, luulevat hitauden kuuluvan tietoon. Vaikka Lillqvist ei ole osaton itsensä esilletuomiseen ei hän silti olisi kyennyt siihen ilman yleisön ponnistuksia. Lillqvistin julkisuus olisi jäänyt taiteen itsensä varaan ellei joku onneton olisi vetänyt siitä hernettä nenäänsä.
Mielestäni voi toki kritisoida sellaista kilpailuhenkeä ja suorastaan liioittelua, että kyseessä on suurin sanavapauskamppailu niin ja niin pitkään aikaa. Aikaa tyhjää retoriikkaa ilman mittaamistavan paljastamista. Itse pitäytyisin sillä tapaa perusasioissa, että moni taho on haastanut taiteilijan ilmaisunvapauden (eikä tämä ole ainoa viimeaikainen tapaus), mikä on jo itsessään suoraan sananvapauden haastamista. Kommentoin juuri Tapio Laakson lokissa Iiro Viinasen ihmeellistä jupinaa, joka tuntui liittyvän siihen, miten on radikalistista hullutusta ajatella, että on sensuuria, mikäli hieman estetään yhden jos toisen asian julkaisemista ja julkista ilmaisemista. Luulin, että juuri julkaisun ja vapaan tiedonvälityksen rajoittaminen on määritelmällisesti sensuuria. Ainakaan se ei ole kovinkaan kaukaa haettu määritelmä. Miksi siis ujostelu?
Debattien kokovertailua lukuunottamatta Lillqvistin viesti vaikuttaa minusta ihan rennolta ja liioittelemattomalta. En ole samaa mieltä hekumoinnista ainakaan tämän aineiston perusteella. Minusta on myös hienoa, mikäli ihmistä ei voi saattaa häpeämään, paitsi vetoamalla tämän omiin arvoihin. Enemmän minua ällistyttää, kuinka ihmistä koskeva kritiikki voi olla yhtä aikaisesti näin julkeaa ja tunkeilevaa ja vaatia kohteelta samanaikaisesti nöyryyttä. Alistusleikkeihin on kaunis tapa pyytää kumppanin lupa.
On meriitti sinänsä löytää sellaisia asioita, joista suoraan puhuminen (edes yritys) tai joihin kannan ottaminen ärsyttää ja vaivaa ihmisiä. Minusta se on yksi hyvän yhteiskunnallisen keskustelun merkeistä. Jos kukaan ei suutu, jauhetaan joko paikallaan tai täytyy yrittää silittää leijonaa, jotta saamme varmuuden ettemme ole päätyneet jehovantodistajien pamfleteissa kuvattuun vegaanipetojen paratiisiin.
Koen myös vaikeaksi uskoa, että kuolleiden itsensä muistoa (tai mitä vain) voisi loukata. Ja mikäli ihmisen oletetaan kuollessaan lakkaavan olemasta elävien luovien pyrkimysten kohteita ja että entisten ihmisten uusiokäyttö on vaivaavaa, niin silloin saakin vaivata. Kyseessä on jälleen vain yhteiskunnallinen keskustelu. Jos joku hermostuu, hyvä.
Mikäli Lillqvist ei tiedä, kukaan ei kaadu kenenkään murhaamana. Sodassa kaatuneet eivät ole murhattuja vaan kaatuneita.
Onko tässä opettava sävy vai luenko väärin. Ainakin opetustehtävän omaksuminen vaatii paljon tätä esimerkkiä laajempaa yhteiskuntamoraalin ja ihmisen subjektiutta koskevan teorian luonnostelua. Se, onko murhia (ei vain surmia) olemassa sikseen: jos niitä on, en usko minkään yliyksilöllisen subjektin kykenevän sellaiseen yksittäisen subjektin harkinnan kaappaamiseen, joka poistaisi yksilön oman suoran yhteyden tekoon. Vain ihmisyksilö murhaa. Kaatuminen on viimeisen päälle eufemismi. Aivan kuin ihmiset ihan sattumoisin olisivat hortoilleet rintamalle kompastelemaan. Kyllä minusta tuntuu, että siellä tapetaan toisia, jos joku harva hervahtaa vahingossa ominkin päin. Voin sanoa, että jos minut menee joku sodan nimissä tappamaan, silloin kyseessä on murha, ei kaatuminen.
Pieni huomio vielä, vaikka vastaukseni saattoi jo venähtää epäystävällisen pitkäksi.
Anonyymi toteaa:
"Täytyy olla erittäin radikaali saadakseen räväkästi esille punaisten kansalaissodassa vaiennetut äänet nykyajan Suomessa."
...ja Lotta Roti kysyy anonyymiltä:
"Missä todellisuudessa sinä olet elänyt? 60-70-luvulta asti historiantutkimusta ei ole muusta näkökulmasta tehtykään kuin valkoisia demonisoivasta. Myös kirjallisuudessa heidän puolensa on tullut hyvin esiin, tunnetuimpana esimerkkinä Täällä Pohjan tähden alla."
Mahtaako tuo historiantutkimus olla kovinkaan räväkkää. Itselläni sen puutteet eivät näiltä osin saa verenpainetta kohoamaan.
Olen muuten sitä mieltä, että tappouhkaukset tulee ottaa vakavasti. Niiden todenperäisyys varmistuu toivoakseni mieluumminkin esitutkinnassa kuin uutisia seuraavan yleisön spekulaatioissa.
Ei ehkä tavallisilta ihmisiltä, mutta jos perustaa elokuvansa ilmiölle irvailuun, pitäisi ottaa selvää siitä, miksi marski piti korsettia eikä automaattisesti otaksua, että se on merkki jostain oudosta perverssiydestä.
En nyt löydä näin nopeasti netistä tarkoitukseen sopivaa kuvaa, mutta mulla on tässä vieressäni kirja, jossa on 1800-luvun korsettimainoksia, joissa miehet ja naiset esiintyy rinnakkain. Molemmilla on päällään jotain tämäntyyppistä:
http://www.muellercenter.rpi.edu/Corset-Sears-1908.jpg
Miesten ja naisten korseteilla ei ollut suurta eroa, sillä ne olivat alusvaatteita eikä mitään koristeita. Sekin on tässä nyt tahallisesti ymmärretty väärin.
Luin siis Hesarista jutun tästä elokuvasta, ja siinä tekijä nimenomaan sanoi saaneensa idean hepeneisiin pukeutuvasta marskista kuultuaan hänen käyttäneen korsettia. Se on minusta todellisuuden vääristelemistä, joka sinänsä olisi ihan hupaisaa ellei sitten annettaisi ymmärtää, että korsettia pitänyt mies olisi ollut jotenkin omituinen.
Siinä oli myös kuva ko. hepeneisiin pukeutuneesta marskista, se oli aika söpö. Mutta aika koristeellinenhan se oli.
No se korsetti, mikä nukkekuvassa oli, näytti kyllä nykyajan hepeneltä. Siinähän oli sellaiset kaaretkin, jotka on naisten korseteissa rintoja peittämään.
"Ei ehkä tavallisilta ihmisiltä, mutta jos perustaa elokuvansa ilmiölle irvailuun, pitäisi ottaa selvää siitä, miksi marski piti korsettia eikä automaattisesti otaksua, että se on merkki jostain oudosta perverssiydestä."
Siis tekijähän perusti elokuvan ilmiölle irvailuun ja tämän jälkeen sanoit, että tekijä tiesi Marskin korsetista?...
Mitä tulee kritiikkiin, jotenkin en usko, että korsetti on ollut se suurin syy vaan se, että Marski esitetään homona.
En tietenkään voi sanoa, mitä Lillqvist on odottanut julkisuudelta. Kuitenkin huomattavasti (kuunnelmaa) räväkämpää ja rienaavampaa kamaa marskista on nähty ennenkin, ja mediaseksikkäämmässä genressä. Oletko lukenut Juha Seppälän Suomen historiaa, jossa marski muistaakseni ottaa suihin Zhdanovilta tai muilta valvontakomission venäläisiltä Tornin vessassa (saatan muistaa pieleen, mutta sinne päin)? Jos Seppälä olisi halunnut, hän olisi saanut tuosta skandaalin. Perhoskohun taisi Nyt-liite kaivamalla kaivaa.
Mutta niin kuin sanottua, en tiedä mitä tekijät ovat ajatelleet.
Ikävää tässä on, jos Lillqvistin mielestä homous on lähinnä jotain millä rienata.
"Islamkriitikkojen" ihmettely fatwavertauksista on vähän koomista: "Ei tätä voi verrata pilakuvakohuun, koska Lillqvistiä ei ole uhattu tappaa, paitsi ihan vähän."
Et nyt ehkä ihan tajunnut mitä tarkoitin. Siis tekijä tiesi Marskin käyttäneen korsettia, mutta ei tajunnut sitä, että miksi, vaan rupesi vittuilemaan siitä. Ei se nyt ehkä olekaan se olennaisin asia, mutta mä nyt olen tällainen nipo, jota ärsyttää, että historiaa tulkitaan tiukasti nykyajan näkökulmasta.
Eli karkeasti kärjistäen: jos sanotaan korsetti, se tarkoittaa sitä nykyajan hepenettä, ei suinkaan sellaista mikä sillä olisi oikeasti ollut, ja jos korsetti on vielä miehellä, herramunjee, sehän on ollut perverssi sekopää. Tätä historian käsittelyasennetta nyt yritin kritisoida, mutta pointtini ei tainnut mennä oikein perille.
Yhdyn kyllä viimeiseen kirjoittajaan siinä, että on aika säälittävää, jos kuvittelee jotenkin voivansa nolata kohteensa leimaamalla hänet homoksi. Sitä tapahtuu mun käsittääkseni lähinnä peruskoulussa nykyään.
""Islamkriitikkojen" ihmettely fatwavertauksista on vähän koomista: "Ei tätä voi verrata pilakuvakohuun, koska Lillqvistiä ei ole uhattu tappaa, paitsi ihan vähän.""
Olettaen, että tappouhkauksetKIN eivät ole ns. muunnettua totuutta, eli että Suomessa on joitakin yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat niin moraalittomia tai suhteellisuudentajuttomia, että syyllistyvät tuollaiseen (täysin mahdollista):
se on siis jotenkin pohjimmiltaan sama asia kuin uskonnollisten johtajien antamat ja valtionpäämiesten hyväksymät tappokäskyt, mellakat, mielenosoitukset ja ympärivuorokautisessa poliisisuojelussa eläminen?
Suuruusluokalla, toteumisuhkalla ja ennenkaikkea institutionaalisuuden asteella ei ole mitään merkitystä? Öh... olen eri mieltä.
Tappouhkausväitteistä saisi enemmän sympatiapisteita minulta, jos ei olisi sitä ennen jäänyt kiinni valheesta. Poika, joka huusi "Susi, susi!" ja niin edelleen.
Tulilintu: Kieltämättä pitkä kommentti, joskin pitkä oli minun kirjoituksenikin. ;) Pitäisi ehkä yrittää olla ytimekkäämpi.
”Vain julkaistun tuotteen vastustajat luovat sananvapaustaistelijan. Samoin vain kuluttava ja keskusteleva yleisö tekee julkkiksen. Tässä mielessä en ymmärrä, mikä Lillqvistin saamassa huomiossa voisi häiritä.”
Periaatteessa ajattelen jossain määrin samankaltaisesti, mutta en ole kokonaan samaa mieltä tuosta sananvapaustaistelijan osasta. Se ei ole ainoastaan ulkoa annettu rooli vaan ihminen voi myös ottaa sen itselleen, joko tahallaan (pyrkiessään julkituomaan jotain, jonka tietää aiheuttavan vastustusta) tai tahattomasti (julkituotuaan jotain, jonka ei ollut varma/ei tiennyt aiheuttavan vastustusta). Tähän liittyy vielä se, että ihminen itse julistautuu sananvapaustaistelijaksi, kuten Lillqvist on tehnyt, sillä ihminen voi tehdä molemmat kuvaamani jutut ja olla julistautumatta sellaiseksi.
Sitä on vaikea sanoa, kuinka moni on vastustanut julkaisua – ja silläkin on eroa, vastustetaanko julkaisua niin, että ajatellaan, ettei tekijän olisi pitänyt vai niin, että jonkun viranomaistahon olisi pitänyt estää. Tai siis minun näkökulmastani näillä on eroa. Nyt vaikutelmakseni on jäänyt, että itse kritiikki teosta kohtaan on ymmärretty julkaisun vastustamiseksi eli ikään kuin teosta ei saisi kritisoida, muuten ollaan vastustamassa sananvapautta. Tämä on siis vaikutelma.
Noin muuten, en voi pakottaa ketään ymmärtämään. Kuitenkaan minua ei asiassa enimmäkseen häiritse itse kohu vaan Lillqvistin suhtautuminen kohuun. Jos ei ole samaa mieltä, ei ehkä tosiaan ymmärrä, mutta eivätköhän meidän molempien näkemykset mahdu tälle pallonpuolistolle. :)
”Kuitenkin, Arawn: "Mielestäni on halpamaista pyrkyryyttä tällä tavalla kammeta itseään esille." Tarkoittaako tämä, että nopeasti ei saa hyvää?”
Ei tarkoita. Pyrkyryys ei ole synonyymi nopeasti tekemisen kanssa. Minun näkökulmastani pyrkyryys on sensaatiohakuisuutta eli että pyritään kuuluisuuteen esimerkiksi pilkkaamalla jotain, joka tiedetään kansakunnalle jopa melko ”pyhäksi” jutuksi. Tietenkään tämä ei ole varma tapa nousta kuuluisuuteen – varmoja tapoja ei mielestäni ole -, mutta se on suhteellisen todennäköinen. Mutta, kuten sanottua, tämä on vain oma mielipiteeni.
”Mielestäni voi toki kritisoida sellaista kilpailuhenkeä ja suorastaan liioittelua, että kyseessä on suurin sanavapauskamppailu niin ja niin pitkään aikaa. Aikaa tyhjää retoriikkaa ilman mittaamistavan paljastamista.”
Oh. Jotain siis mielestäsi saa kritisoida. ;)
”Itse pitäytyisin sillä tapaa perusasioissa, että moni taho on haastanut taiteilijan ilmaisunvapauden (eikä tämä ole ainoa viimeaikainen tapaus), mikä on jo itsessään suoraan sananvapauden haastamista.”
Osittain samaa mieltä, mutta minusta haastaminen on ok. Se herättää keskustelua, jonka avulla voidaan pohtia, tarvitaanko rajoja ja jos, mihin ne pitäisi asettaa.
”Enemmän minua ällistyttää, kuinka ihmistä koskeva kritiikki voi olla yhtä aikaisesti näin julkeaa ja tunkeilevaa ja vaatia kohteelta samanaikaisesti nöyryyttä.”
Tarkoitat siis minun kirjoittamaani kritiikkiä? Pitäisikö nyt kysyä, kuka opettaa ja ketä? :)
Sinänsä olisin voinut kirjoittaa vähemmän kärkevästi, se on totta. Pitäisi varmaankin pyrkiä kirjoittamaan vasta, kun tunnekuohu on ohi. Silti itse en pidä tekstiäni julkeana tahi tunkeilevana, mutta kullakin on vapaus näin ajatella. (Sanottakoon siis, että siinä on vikansa, mutta en ryhdy suomimaan itseäni tässä.)
”Minusta se on yksi hyvän yhteiskunnallisen keskustelun merkeistä. Jos kukaan ei suutu, jauhetaan joko paikallaan tai täytyy yrittää silittää leijonaa, jotta saamme varmuuden ettemme ole päätyneet jehovantodistajien pamfleteissa kuvattuun vegaanipetojen paratiisiin. ”
Ehkä tämän vuoksi minusta ei ole taiteilijaksi. Olen aina pitänyt halpamaisena, että suorastaan yritetään suututtaa ihmisiä ”keskustelun herättämisen” vuoksi. En ole havainnut, että kukaan suuttuneena keskustelisi kovin hyvin. Itsekin teit tämän huomion tekstistäni – olin kimpaantunut ja tulos oli, mitä oli.
”Jos joku hermostuu, hyvä.”
Niin. Jos ihmisten hermostuttaminen on itseisarvoisesti hyvä asia. Minusta näin ei ole, mutta jälleen kerran, olen ehkä hiukan konservatiivinen näissä jutuissa. :)
”Vain ihmisyksilö murhaa. Kaatuminen on viimeisen päälle eufemismi.”
Minusta kaikkia surmia ei voida kutsua murhiksi. Mutta, yritin lähinnä sanoa, että minusta pitäisi olla johdonmukainen – jos tahdot kutsua sitä eufemiksiksi, hyvä on, mutta sitten voisi joko pitäytyä siinä tai jättää sen kokonaan pois. Nyt minusta Lillqvistin tekstistä jää mielikuva, että Mannerheim olisi ollut syyllinen koko sotaan -> siis murhaaja tai että kyseinen isosetä olisi surmattu esimerkiksi jossain sellaisessa ”oikeudenkäynnissä”, joista valkoisia on aiheellisesti kurmotettu. Sitten paljastuu, että isosetä kaatuikin ihan taistelussa – tai ainakin tällainen mielikuva kyseisen sanan käytöstä tulee.
”Voin sanoa, että jos minut menee joku sodan nimissä tappamaan, silloin kyseessä on murha, ei kaatuminen.”
Miksi sitten lainkaan käyttää sanaa kaatuminen?
Tämänpäiväisissä Ilta-Sanomissa Lillqvist yllättäen ei toistakaan väitettä, että Mannerheimin perinnesäätiö olisi vaatinut elokuvan kieltämistä, vaan puhuu ihan päinvastaisia.
Kuinka sankarillinen vastaus.
”Kieltämättä pitkä kommentti, joskin pitkä oli minun kirjoituksenikin. ;) Pitäisi ehkä yrittää olla ytimekkäämpi.”
Taidan jäädä blogosfäärissä vähemmistöön siinä, että pidän huolellisista ja aiheen vaatiessa pitkällisistäkin keskusteluista. Toivottavasti sen ei tarvitse merkitä jaarittelua. Yritän hieman sääliä kanssakirjoittajia, mutta en nauti hyvää päivää –keskusteluista.
”[Sananvapaustaistelijuus] ei ole ainoastaan ulkoa annettu rooli vaan ihminen voi myös ottaa sen itselleen, joko tahallaan (pyrkiessään julkituomaan jotain, jonka tietää aiheuttavan vastustusta) tai tahattomasti (julkituotuaan jotain, jonka ei ollut varma/ei tiennyt aiheuttavan vastustusta).”
Tällä kohden myönnän hienoisen liioitteluni. Tarkoitukseni on ehkä pikemminkin painottaa sitä, että mielestäni keneltäkään ei voida odottaa vaikenemista hiljennysyritysten edessä. Mieluummin päinvastoin. Siinä mielessä väliintuloa yrittävän on aina tiedettävä, mitä yrityksestä astua toisten varpaille pitää seuraaman. Lueskelin nyt jo kahtena päivänä edellisen vuosisadan taitteen feministi- ja anarkistikirjoittaja Voltairine de Cleyren upeita esseitä ja muiden hänen elämäänsä liittyvien kirjoittajien Emma Goldmanista Moses Harmaniin elämänkerrallisia vaiheita. Harman oli Lucifer the Lightbearer -nimisen anarkafeministisen ja jonkun mielestä myös free love –julkaisun päätoimittaja, joka passitettiin rangaistusvankilaan. Syynä oli se, että hän käytti myös tuolloisen Websterin sanakirjan ja lääketieteellisten julkaisujen viljelemää termiä ”penis” yhteydessä, jossa hän eräässä kirjeessä syytti huonon synnytyskirurgian vaurioista toipuvan naisen miestä tämän tilan pahentamisesta käyttäessään avioliiton takaamaa oikeuttaan seksuaalisiin etuihin. Harman kävi vankilassa useamman kerran myös muun rivon materiaalin julkaisemisesta. Tarkoituksenani on varmaankin lähinnä sanoa, että status quolta ei pidä ottaa ohjeita sen suhteen, mitä saa ja ei saa sanoa. Jos joku hermostuu puheista, jotka eivät sanktioi ketään tai uhkaa kenenkään elävän ihmisen vapauksia, on jossakin luultavasti koira haudattuna liian lähelle pintaa.
En missään nimessä kritisoi ketään teoksen kritisoimisesta. Teoksen kritiikki ei voi kuitenkaan ulottua vaatimuksiin sen poistamisesta, koska tällöin pyritään kumoamaan teosta koskeva keskustelunmahdollisuus.
"eivätköhän meidän molempien näkemykset mahdu tälle pallonpuolistolle."
Epäilemättä, mutta tuskin tässä edes siitä on kysymys. Luotan sellaiseen dialektiikkaan, jossa ihmiset voivat sulassa sovussa mitellä kriittisiä näkemyksiään ja aina aika ajoin tapahtuu kantojen lähenemisiä.
"Pyrkyryys ei ole synonyymi nopeasti tekemisen kanssa. Minun näkökulmastani pyrkyryys on sensaatiohakuisuutta eli että pyritään kuuluisuuteen esimerkiksi pilkkaamalla jotain, joka tiedetään kansakunnalle jopa melko ”pyhäksi” jutuksi."
Jos kyseessä ei ole suosioon kohoamisen nopeuden asia sillä tapaa, että on ymmärrettävämpää, jos joku tuntuu työskennelleen pitkään ja nousee sen johdosta julkisuuteen, on kyseessä sitten jokin sellainen, että on oikeutetumpaa nousta julkisuuteen vahingossa ja siten tietämättömyyttään kuin harkiten?
"Jotain siis mielestäsi saa kritisoida."
Mitä vain voi kritisoida niin kauan kuin ei ylitä henkilöiden omia väitteitä motiiveistaan. Niistäkin voi panna ihmiset lujille. Ehkä tarkoitit itsekin viitatessasi ”haastamiseen”. Jos, niin olen samaa. mieltä.
"Pitäisikö nyt kysyä, kuka opettaa ja ketä?"
Yritän olla opettamatta ketään. Minusta on julkeampaa puuttua toiseen ihmiseen kuin itseensä.
”Sinänsä olisin voinut kirjoittaa vähemmän kärkevästi, se on totta. Pitäisi varmaankin pyrkiä kirjoittamaan vasta, kun tunnekuohu on ohi. Silti itse en pidä tekstiäni julkeana tahi tunkeilevana, mutta kullakin on vapaus näin ajatella. (Sanottakoon siis, että siinä on vikansa, mutta en ryhdy suomimaan itseäni tässä.)”
Tarkoitukseni ei ole ollut aliarvioida tunnekuohujen myönteisiä puolia tai niiden innoittaman polemiikin arvoa. Silloin saa toki helposti muutkin kiihtymään. Siinäkään ei ole valttämättä mitään vikaa. Törmäyttäminen on tiedolle hedelmällistä. Täytyy vain muistaa olla itse istumatta törmäävän kappaleen nokassa. Kaikkea voi tehdä monella tapaa.
"Ehkä tämän vuoksi minusta ei ole taiteilijaksi. Olen aina pitänyt halpamaisena, että suorastaan yritetään suututtaa ihmisiä ”keskustelun herättämisen” vuoksi."
En nyt tarkoita huiputtamista ja valheella suututtamista, vaan pyrkimystä olemassaoleviksi koettujen ongelmien avoimeen esilletuomiseen kärkevällä ja pehmentelemättömällä tavalla. Oikeastaan tarkoitan myös fiktion vapautta. Vaikkapa pedofiliaa koskevia pohdintoja ja ekspressiota ei tule nähdä lainvastaisena pedofiliana. Siinä yhteydessä pitäisi pitää katse oikeissa ihmisissä.
"yritin lähinnä sanoa, että minusta pitäisi olla johdonmukainen – jos tahdot kutsua sitä eufemiksiksi, hyvä on, mutta sitten voisi joko pitäytyä siinä tai jättää sen kokonaan pois."
Totta. Tai ainakin Lillqvistiltä sopii odottaa selvennystä.
"Miksi sitten lainkaan käyttää sanaa kaatuminen?"
En minä sitä puolla, mutta maailmassa on viljalti ihmisiä, joiden mielestä sana on hyvinkin käyttökelpoinen. Tällöin sana on heidän kokemusmaaimoistaan puhuttaessa tarpeellinen. Sanottakoon, että ”kaatuminen” esimerkiksi ”maan puolesta” kuulostaa melko surkealta. Ehkä kyseessä on mielikuvituksen hidastettu kameransilmä, joka sulkeutuu häveliäästi hetkeä ennen kuolleen sankarin tömähtämistä tantereeseen.
"Tarkoitukseni on ehkä pikemminkin painottaa sitä, että mielestäni keneltäkään ei voida odottaa vaikenemista hiljennysyritysten edessä. Mieluummin päinvastoin. Siinä mielessä väliintuloa yrittävän on aina tiedettävä, mitä yrityksestä astua toisten varpaille pitää seuraaman."
En ole itsekään tarkoittanut, että hiljennysyritysten edessä tulisi vaieta - tai että Lillqvistin olisi pitänyt olla tyystin vaiti. Mielestäni hänen reaktionsa vain oli epäsuotava. Ruukinmatruuna kuvasi sitä paremmin kuin minä: vaikuttaa siltä, että Lillqvistin tarkoitus oli loukata, syystä mistä hyvänsä, ja sitten, kun loukatut reagoivat tuomalla loukkaantumisensa esiin, Lillqvist reagoi loukkaantumalla ja syyttämällä heitä sananvapauden estämisestä - vaikka ne reaktiot _ovat_ olennainen osa sananvapautta. Jopa hiljennysvaatimukset ovat olennainen osa sananvapautta.
Sekin on oma kysymyksensä, että kuinka moni on tosella yrittänyt hiljentää Lillqvistin. Ei ole sama asia sanoa, että jotain ei olisi pitänyt tehdä kuin että viranomaista tulisi estää moisen esilletuonti. Eivätkä vihaisetkaan reaktiot välttämättä ole hiljennysyrityksiä.
"Tarkoituksenani on varmaankin lähinnä sanoa, että status quolta ei pidä ottaa ohjeita sen suhteen, mitä saa ja ei saa sanoa. Jos joku hermostuu puheista, jotka eivät sanktioi ketään tai uhkaa kenenkään elävän ihmisen vapauksia, on jossakin luultavasti koira haudattuna liian lähelle pintaa."
Minä en ole samaa mieltä. Tuo väite on vähän kuin "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" -sanonta; se vie kohteelta oikeuden puolustautua, sillä puolustautuminen vain todistaa entistä vankemmin, että hän on syyllinen siihen, mistä syytetään. Ole vaiti -> olet syyllinen, puolustaudu -> olet syyllinen.
Toiseksi, minusta ihmisillä on oikeus ja lupa hermostua aivan mistä hyvänsä. Muslimeilla, kristityillä, buddhalaisilla, naisilla, miehillä, kaivostyöntekijöillä, kellä vain. Ja oikeus tuoda hermostumisensa esiin laillisin keinoin. Jos joku pyrkii tahallaan hermostuttamaan jonkun ryhmän, hänen on hyväksyttävä siltä ryhmältä tuleva kritiikki ja loukkaantuminen - lain rajoissa tietysti, tappouhkauksia ja vastaavia ei tule hyväksyä.
"En missään nimessä kritisoi ketään teoksen kritisoimisesta. Teoksen kritiikki ei voi kuitenkaan ulottua vaatimuksiin sen poistamisesta, koska tällöin pyritään kumoamaan teosta koskeva keskustelunmahdollisuus."
Myös vaatimus teoksen poistamisesta on sananvapautta. Kyllä siitäkin pitäisi olla lupa keskustella, mistä saa keskustella ja mistä ei - näin ajattelen.
"Jos kyseessä ei ole suosioon kohoamisen nopeuden asia sillä tapaa, että on ymmärrettävämpää, jos joku tuntuu työskennelleen pitkään ja nousee sen johdosta julkisuuteen, on kyseessä sitten jokin sellainen, että on oikeutetumpaa nousta julkisuuteen vahingossa ja siten tietämättömyyttään kuin harkiten?"
Ei välttämättä niinkään. Käsittääkseni ihmiset ovat nousseet nopeastikin harkiten kuuluisuuteen. Kyse on enemmän siitä, mitä keinoa siihen käytetään. Olen jo kertonut, mistä keinosta en pidä. Mielestäni se tulee sallia kyllä, mutta minun ei nähdäkseni tarvitse pitää siitä.
"Yritän olla opettamatta ketään. Minusta on julkeampaa puuttua toiseen ihmiseen kuin itseensä."
Periaatteessa kyllä, mutta eikö tuo vie pohjan kaikelta kritiikiltä? Kaikkien pitäisi tyytyä kritisoimaan vain itseään?
"En nyt tarkoita huiputtamista ja valheella suututtamista, vaan pyrkimystä olemassaoleviksi koettujen ongelmien avoimeen esilletuomiseen kärkevällä ja pehmentelemättömällä tavalla. Oikeastaan tarkoitan myös fiktion vapautta. Vaikkapa pedofiliaa koskevia pohdintoja ja ekspressiota ei tule nähdä lainvastaisena pedofiliana. Siinä yhteydessä pitäisi pitää katse oikeissa ihmisissä."
Kun asian selität noin, se ei kuulosta ikävältä. Mutta millaisia olemassaoleviksi koettuja ongelmia tämä Uralin perhonen tuo esiin? Sellaisia, joiden mukaan ihmiset eivät tykkää siitä, että Marskia sanotaan homoksi?
"En minä sitä puolla, mutta maailmassa on viljalti ihmisiä, joiden mielestä sana on hyvinkin käyttökelpoinen. Tällöin sana on heidän kokemusmaaimoistaan puhuttaessa tarpeellinen. Sanottakoon, että ”kaatuminen” esimerkiksi ”maan puolesta” kuulostaa melko surkealta. Ehkä kyseessä on mielikuvituksen hidastettu kameransilmä, joka sulkeutuu häveliäästi hetkeä ennen kuolleen sankarin tömähtämistä tantereeseen."
Se kommentti koski enemmänkin Lillqvistiä, pahoittelen sekavuutta.
Lähetä kommentti