Ostin joskus elokuussa huuto.netistä Obh Nordican Chilli-sarjan espressokeittimen. Myyjän mukaan kyseinen yksilö oli voitettu jostain eivätkä he tarvinneet, joten laittoivat eteenpäin. Koska masiina oli pakattu ihan styroksikappaleiden väliin, tarina oli helppoa uskoa. Eilen kuitenkin huomasin, että laitteestani puuttuu höyryttimen suutinosa - olinkin jo ihmetellyt, miksi se höyryttää niin huonosti. Myyjään oli jokseenkin turha ottaa yhteyttä, olisi pitänyt aiemmin havaita ja voihan olla, että heidän tarinansa on tosi ja voittona itsessään tuli sunnuntaikappale.
No, ei muuta kuin ottamaan yhteyttä itse Obh Nordicaan ja kyselemään, jotta saakos näitä suuttimia mistään varaosina. Kuulemma ei saa, mutta tarjoutuivat ottamaan asiakaspalautuskappaleesta minulle käytetyn sellaisen ja lähettämään sen maksutta. Tai ainakaan itse osaa ei tarvitse maksaa.
Hurrah! Tätä meikäläinen kutsuu jo palveluksi. Firmalle tulee n. 7-20 kertaa kalliimmaksi hankkia uusia asiakkaita kuin pitää vanhoja, mutta kovin moni firma ei tätä toiminnasta päätellen ymmärrä tai tiedä. Obh Nordica tietää tai sitten vaistomaisesti toimii tämän mukaan. Tällaisilla pikkujutuilla kuluttajat saa onnelliseksi eivätkä ne maksa itse firmalle juuri mitään (käytettyjä kappaleita kun ei voi myydä enää).
Chilli-sarja vetoaa minuun muutenkin kovasti, joten nyt ainakin olen vakiintunut asiakas. Tehosekoitin on jo ostoslistalla ja seuraavaksi pohdin, ostanko keittiövaa'an vai leivänpaahtimen. :)
keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008
sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008
Paratiisilinnut
Luin eilen kirjaa maailman sademetsistä ja siellä kerrottiin kaiken muun joukossa paratiisilinnuista. Paratiisilinnut elävät enimmäkseen Australiassa, Molukeilla ja Uudessa-Guineassa. Luontaisia vihollisia niillä ei ole mitenkään mahdottoman paljon ja siksi seksuaalivalinta on aavistuksen verran riistäytynyt käsistä; koiraat houkuttelevat naaraita aivan käsittämättömän vinkeillä höyhenpuvuilla. Katsokaa nyt vaikka viiriparatiisilintua, siniparatiisilintua ja prinsessaparatiisilintua. Tietenkään ei riitä, että koiraat ovat huikean hienoja, niiden täytyy myös mainostaa hienouttaan naaraille, jotka lopulta valitsevat kaikken värikkäimmäin ja upeimman löytämänsä koiraan parittelukumppanikseen. Näin naaraan valinta johtaa jokaisessa sukupolvessa koiraan mahtailun tehostumiseen.
Sitä voisi ajatella, että naaraiden olisi suhteellisen helppoa katkaista tämä kierre ryhtymällä valitsemaan vaatimattomampia koiraita. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että myös naaraan mieltymykset ovat geneettisesti säädeltyjä. Naaras, joka valitsee vaatimattoman koiraan, putoaa herkästi lisääntymisketjusta pois, sillä se tuottaa vähemmän värikkäitä koiraspoikasia, joiden menestys naaraiden keskuudessa on huono ja jotka eivät siksi pääse helposti jatkamaan sukua. Näin yhtä aikaa tulevat valituiksi sekä koiraiden ylitsetuhlailevaa höyhenpukua sekä naaraiden mieltymystä määräävät geenit.
Miksi minä nyt höpisen näistä paratiisilinnuista? Koska lukiessani niitä käsittelevää kappaletta oivalsin erään seikan, joka liittyy ihmisen pariutumiseen. Toisinaan naisia on moituttu siitä, että he keskittyvät melko pieneen miesjoukkoon, menestyjiin. Samoin on moitittu naisia keskinkertaisuudesta eli että naisten miesmaku on hyvin samantyyppinen sekä siitä, että varatut - siis todistettavasti jossain määrin naisten suosiossa olevat - miehet koetaan kiinnostaviksi.
No, paratiisilintuesimerkki kertoo, miksi näin käy: valitsemalla miehen, joka on naisten keskuudessa haluttu, nainen varmistaa menestyjän ja suositun geenit omille miespuolisille jälkeläisilleen, jotta nämäkin olisivat tulevaisuudessa menestyneitä ja suosittuja ja voisivat välittää naisen geenejä eteenpäin.
Paratiisilinnuilla pullat ovat uunissa sikäli paremmin, että ne ovat moniavioisia: kun koiras on kuksinyt yhtä naarasta, se voi siirtyä heti seuraavaan. Naaras häipyy rakentamaan pesää ja kasvattamaan poikasia. Ihmisillä taas naaras ja koiras kasvattavat lapsia yhdessä pitkään, minkä vuoksi ihmislaji joutuu kohtaamaan ison tukun ongelmia, joilla paratiisilintujen ei koskaan tarvitse vaivata päätään.
Toinen syy, miksi halusin jakaa paratiisilinnut kanssanne, on tietysti se, että ne nyt vain ovat kirotun nättejä: Wilsonin paratiisilintu.
Sitä voisi ajatella, että naaraiden olisi suhteellisen helppoa katkaista tämä kierre ryhtymällä valitsemaan vaatimattomampia koiraita. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että myös naaraan mieltymykset ovat geneettisesti säädeltyjä. Naaras, joka valitsee vaatimattoman koiraan, putoaa herkästi lisääntymisketjusta pois, sillä se tuottaa vähemmän värikkäitä koiraspoikasia, joiden menestys naaraiden keskuudessa on huono ja jotka eivät siksi pääse helposti jatkamaan sukua. Näin yhtä aikaa tulevat valituiksi sekä koiraiden ylitsetuhlailevaa höyhenpukua sekä naaraiden mieltymystä määräävät geenit.
Miksi minä nyt höpisen näistä paratiisilinnuista? Koska lukiessani niitä käsittelevää kappaletta oivalsin erään seikan, joka liittyy ihmisen pariutumiseen. Toisinaan naisia on moituttu siitä, että he keskittyvät melko pieneen miesjoukkoon, menestyjiin. Samoin on moitittu naisia keskinkertaisuudesta eli että naisten miesmaku on hyvin samantyyppinen sekä siitä, että varatut - siis todistettavasti jossain määrin naisten suosiossa olevat - miehet koetaan kiinnostaviksi.
No, paratiisilintuesimerkki kertoo, miksi näin käy: valitsemalla miehen, joka on naisten keskuudessa haluttu, nainen varmistaa menestyjän ja suositun geenit omille miespuolisille jälkeläisilleen, jotta nämäkin olisivat tulevaisuudessa menestyneitä ja suosittuja ja voisivat välittää naisen geenejä eteenpäin.
Paratiisilinnuilla pullat ovat uunissa sikäli paremmin, että ne ovat moniavioisia: kun koiras on kuksinyt yhtä naarasta, se voi siirtyä heti seuraavaan. Naaras häipyy rakentamaan pesää ja kasvattamaan poikasia. Ihmisillä taas naaras ja koiras kasvattavat lapsia yhdessä pitkään, minkä vuoksi ihmislaji joutuu kohtaamaan ison tukun ongelmia, joilla paratiisilintujen ei koskaan tarvitse vaivata päätään.
Toinen syy, miksi halusin jakaa paratiisilinnut kanssanne, on tietysti se, että ne nyt vain ovat kirotun nättejä: Wilsonin paratiisilintu.
perjantaina, tammikuuta 04, 2008
"Australians all let us rejoice"
Maailmalta kuuluu kummia, tällä kertaa Australiasta. Koko tilanteessa on niin monta asiaa pielessä, ettei näin pöyristystä puhkuvana tiedä edes, mistä aloittaa. Mutta yritetään.
Australia joutuu uusimaan viime vuoden lopulla käyttöön ottamaansa kansalaisuustestin. Kysymykset ovat osoittautuneet liian kiperiksi, sillä kymmenen prosenttia testiin osallistuneista on reputtanut sen.
Kysymykset ovat siis liian kiperiä, kun 10 % on reputtanut ne? Mikä olisi sopiva reputtaneiden määrä? 5 %? 2 %? 0 %? Tämä pistää miettimään, että jos ei haluta reputtajia, minkä ihmeen vuoksi koko testi on olemassa?
Mikä ratkaisuksi, jos reputtajia löytyy? Tavallinen tallaaja voisi kuvitella, että laitetaan nämä reputtaneet esimerkiksi jollekin preppauskurssille, minkä jälkeen he selviäisivät kokeesta. Mutta tavallinen tallaaja olisi väärässä; oikea ratkaisu on muuttaa testiä helpommaksi! Tärkeää ei ole se, että ihmiset osaisivat ne asiat, joita kokeessa kysytään vaan se, että kaikki pääsisivät läpi. Jälleen kerran: jos ei haluta reputtajia, miksi pitää olla ylipäätään koe?
Ylihelppo koe on vaihtoehdoista kaikkein surkuhupaisin eikä millään lailla puolusteltavissa. Joko tulisi sallia kaikkien hakemusten läpimeno ilman kokeita tai hyväksyä se, että kokeessa reputtavat ne, jotka eivät hallitse olennaisia tietoja. Jos jälkimmäinen on ongelma, sitten opetetaan tälle porukalle ne tiedot.
Maahanmuuttoministeri Chris Evans on ilmoittanut arvioivansa uudelleen testin. "Jos kaikki eivät selviä testistä, on selvitettävä miksi ja miten voimme heitä auttaa", Evans totesi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.
Minua kyllä kiinnostaisi tietää, miksi se on niin suuri ongelma, etteivät kaikki selviä testistä - onko kaikkien pakko saada Australian kansalaisuus? Jos on, miksi Australia haluaisi kansalaiseksiin ihmisiä, jotka eivät tiedä perusasioita Australiasta? Itse koe löytyy wikipediasta eikä näytä millään tasolla vaikealta. Suurinta osaa noista en olisi tiennyt, mutta toisaalta, jos haluaisin jonkun toisen maan kansalaiseksi, selvittäisin monet tuontapaiset asiat kyseisestä maasta huolimatta siitä, pitäisikö minun osallitua minkäänlaiseen testiin vai ei.
Ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet testejä siitä, että englantia taitamattomien on vaikea selviytyä niistä.
Siis niinku OU MAI GAAD! Australian virallinen kieli on englanti ja ihan tosiaanko ne hirvittävät possut kehtaavat edellyttää, että kansalaiseksi pyrkivät osaavat kylliksi englantia?? Miten... sikamaista! Fyi fitta!
Jonain päivinä usko maailmaan on koetuksella.
Australia joutuu uusimaan viime vuoden lopulla käyttöön ottamaansa kansalaisuustestin. Kysymykset ovat osoittautuneet liian kiperiksi, sillä kymmenen prosenttia testiin osallistuneista on reputtanut sen.
Kysymykset ovat siis liian kiperiä, kun 10 % on reputtanut ne? Mikä olisi sopiva reputtaneiden määrä? 5 %? 2 %? 0 %? Tämä pistää miettimään, että jos ei haluta reputtajia, minkä ihmeen vuoksi koko testi on olemassa?
Mikä ratkaisuksi, jos reputtajia löytyy? Tavallinen tallaaja voisi kuvitella, että laitetaan nämä reputtaneet esimerkiksi jollekin preppauskurssille, minkä jälkeen he selviäisivät kokeesta. Mutta tavallinen tallaaja olisi väärässä; oikea ratkaisu on muuttaa testiä helpommaksi! Tärkeää ei ole se, että ihmiset osaisivat ne asiat, joita kokeessa kysytään vaan se, että kaikki pääsisivät läpi. Jälleen kerran: jos ei haluta reputtajia, miksi pitää olla ylipäätään koe?
Ylihelppo koe on vaihtoehdoista kaikkein surkuhupaisin eikä millään lailla puolusteltavissa. Joko tulisi sallia kaikkien hakemusten läpimeno ilman kokeita tai hyväksyä se, että kokeessa reputtavat ne, jotka eivät hallitse olennaisia tietoja. Jos jälkimmäinen on ongelma, sitten opetetaan tälle porukalle ne tiedot.
Maahanmuuttoministeri Chris Evans on ilmoittanut arvioivansa uudelleen testin. "Jos kaikki eivät selviä testistä, on selvitettävä miksi ja miten voimme heitä auttaa", Evans totesi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.
Minua kyllä kiinnostaisi tietää, miksi se on niin suuri ongelma, etteivät kaikki selviä testistä - onko kaikkien pakko saada Australian kansalaisuus? Jos on, miksi Australia haluaisi kansalaiseksiin ihmisiä, jotka eivät tiedä perusasioita Australiasta? Itse koe löytyy wikipediasta eikä näytä millään tasolla vaikealta. Suurinta osaa noista en olisi tiennyt, mutta toisaalta, jos haluaisin jonkun toisen maan kansalaiseksi, selvittäisin monet tuontapaiset asiat kyseisestä maasta huolimatta siitä, pitäisikö minun osallitua minkäänlaiseen testiin vai ei.
Ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet testejä siitä, että englantia taitamattomien on vaikea selviytyä niistä.
Siis niinku OU MAI GAAD! Australian virallinen kieli on englanti ja ihan tosiaanko ne hirvittävät possut kehtaavat edellyttää, että kansalaiseksi pyrkivät osaavat kylliksi englantia?? Miten... sikamaista! Fyi fitta!
Jonain päivinä usko maailmaan on koetuksella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)