Venäjä uhkailee Ukrainaa kaasunkulun pysäyttämisellä - taas. Kerta on ties mones viime vuosien aikana. Näennäisesti vaatijana on tietysti yhtiö Gazprom, jolle Ukraina on velkaa huikeita summia rahaa. Tai sitten ei ole, kukapa näistä selvän ottaisi. Ulkopuolisesta kuva näyttää silti sellaiselta, jossa iso korsto uhkailee pienempäänsä saadakseen tahtonsa läpi. Mikä se tahto on, se on vielä kysymysmerkki. Kenties pyrkimys pitää Ukraina erossa NATO:sta ja EU:sta?
Kovasti Venäjä tahtoisi suurvallaksi USA:n rinnalle, mutta se ei kykene juuri muuhun kuin uhkailuun ja kovistelevaan retoriikkaan. Jonkun pitäisi ehkä kertoa, että möykkäämällä kuin kasvukivuista kärsivä murrosikäinen, ei leimaudu ulkomaailman silmissä kuin roistovaltioksi, olkoonkin, että roistovaltiolla on ydinaseita.
Saapa nähdä, tuoko Medvedevin valinta mitään muutoksia Venäjän politiikkaan. Se olisi hienoa kaikkien kannalta, ei vähiten venäläisten itsensä.
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
torstaina, helmikuuta 28, 2008
Mitä ei näe, sitä ei ole
Koska minun on käsitetty olevan melko aggressiivinen tapaus tai ainakin suhtautuvani joihinkin asioihin melko aggressiivisesti, yritän pysyä rauhallisena edes tämän kirjoituksen ajan. :) Koska sananvapaus on tapetilla ja minua muistutettiin siitä tänään taas lykkäämällä käteeni kutsu sensuurin vastaiseen mielenosoitukseen, pysyttelen vielä hetken tässä aiheessa.
Ikkuna-Iineksen blogissa on ollut laajahko keskustelu lapsipornoon kohdistuvasta nettisensuurista. Erityisesti Johannes Knetkmanin kommentit ovat lukemisen arvoisia, jos jotakuta kiinnostaa kyseiseen mammuttikeskusteluun perehtyä.
Oma mielipiteeni ei ole erityisen suosiollinen lapsipornon nettisensuurille. Suuri ongelma kyseisessä sensuurissa on se, että se ei yksinkertaisesti toimi. Sensuurilistalle on päätynyt sille kuulumattomia sivuja, kuten esimerkiksi Thaimaan prinsessan muistosivut. Thaimaa onkin käsittääkseni purnannut tätä vastaan - kansainvälinen selkkaus olisi kyllä melko napakka näpäytys Suomen viranomaisille. ;) Kaiken kaikkiaan listan sivuista varsinaista lapsipornoa oli ilmeisesti alle 10 %. 90 % on mielestäni aika lailla liian suuri oheisvahinko, vaikka ajateltaisiinkin, että täydellistä osumatarkkuutta ei vaadita. Nythän ei vaadita minkäänlaista osumatarkkuutta. Internet-asiantuntijat selittävät päät punaisina, miksei lista voi teknisesti toimia, mutta eihän sitä uskota. Se on mielestäni aika hämmentävää, mutta ilmeisesti se on niin, että nykyään kaikki ovat asiantuntijoita kaikilla aloilla, kuten joskus netistä luin.
Silti, periaatteellinen ongelma on minusta vielä suurempi kuin se, että sensuuri ei teknisesti toimi. En tarkoita sitä periaatteellista ongelmaa, onko sensuuri ylipäätään hyväksyttyä vai ei eli voiko tarkoitus pyhittää teot. Sekin on kyllä ongelma, mutta nyt ajattelen verho-ongelmaa; lapsipornon nettisensuuri on oikeastaan vain verho, jolla ilmiö peitellään tavallisten kansalaisten silmiltä, jonka seurauksena ja ansiosta tavallinen kansa voi leikkiä, ettei ilmiötä olekaan. Suurin osa kuitenkin ymmärtää ja tietää, että nettisensuurilla ei suinkaan vahingoiteta tai edes erityisemmin vaikeuteta pedofiilien toimia. Lapsiporno kuvataan pääosin maissa, jotka ovat "villiä länttä" tämän asian suhteen ja tiedostot liikkuvat pitkin salattuja yhteyksiä, joihin sensuuri ei vaikuta lainkaan. Sensuuri vaikuttaa käytännössä vain siihen, että ne, jotka eivät muutenkaan haluaisi katsoa lapsipornoa, eivät vahingossa saa sitä silmiensä eteen eivätkä pedofiilit pääse piilottelemaan lapsipornokuvia viattomiin tiedostoihin - mikä epäilemättä on ollut heidän rakkain harrastuksensa. ;)
Tämä huolestuttaa minua siksi, että pelkään sen menevän "ei näy, ei kuulu = ei ole olemassa" -tyyliseen menoon. Kun valtiovalta ja virkakoneisto pohtii, mitä tehdä lapsipornolle ja pedofilialle, sillä on käytössään keinoja, jotka ovat kalliita, ei-näkyviä, mutta jossain määrin tulosta tuottavia (esim. poliisien soluttautuminen pedofiilirinkeihin) ja/tai keinoja, jotka ovat suhteellisen halpoja, erityisen näyttäviä, mutta melkoisen tehottomia. Näistä jälkimmäisistä näyttävin on ehkä nettisensuuri; siinähän kansalaiset pääsevät itse näkemään, että valtiovalta todella tekee jotain. Pedofiilien rinkeihin soluttautuvia poliiseja kansalaiset eivät tietenkään näe, joten heillä ei ole todisteita, tehdäänkö tätä lainkaan.
Toivon, että valtiovalta käyttää myös niitä kalliimpia ja hankalampia keinoja eikä pyri vain silittelemään kansalaistensa päitä teeskennellen, että jotain tehdään, vaikka ainoa aktiivinen teko on verhon vetäminen ruman näytelmän eteen, esittäjien jatkaessa groteskia näytöstään verhojen takana. Minun ei auta muu kuin toivoa, sillä niitä muita keinoja en voi nähdä.
Ja ai niin, se mielenosoitus - se on Kiasman luona ti 4.3. klo 12:30. Vähemmän kyyniset ihmiset voivat intoutua jopa osallistumaan.
Ikkuna-Iineksen blogissa on ollut laajahko keskustelu lapsipornoon kohdistuvasta nettisensuurista. Erityisesti Johannes Knetkmanin kommentit ovat lukemisen arvoisia, jos jotakuta kiinnostaa kyseiseen mammuttikeskusteluun perehtyä.
Oma mielipiteeni ei ole erityisen suosiollinen lapsipornon nettisensuurille. Suuri ongelma kyseisessä sensuurissa on se, että se ei yksinkertaisesti toimi. Sensuurilistalle on päätynyt sille kuulumattomia sivuja, kuten esimerkiksi Thaimaan prinsessan muistosivut. Thaimaa onkin käsittääkseni purnannut tätä vastaan - kansainvälinen selkkaus olisi kyllä melko napakka näpäytys Suomen viranomaisille. ;) Kaiken kaikkiaan listan sivuista varsinaista lapsipornoa oli ilmeisesti alle 10 %. 90 % on mielestäni aika lailla liian suuri oheisvahinko, vaikka ajateltaisiinkin, että täydellistä osumatarkkuutta ei vaadita. Nythän ei vaadita minkäänlaista osumatarkkuutta. Internet-asiantuntijat selittävät päät punaisina, miksei lista voi teknisesti toimia, mutta eihän sitä uskota. Se on mielestäni aika hämmentävää, mutta ilmeisesti se on niin, että nykyään kaikki ovat asiantuntijoita kaikilla aloilla, kuten joskus netistä luin.
Silti, periaatteellinen ongelma on minusta vielä suurempi kuin se, että sensuuri ei teknisesti toimi. En tarkoita sitä periaatteellista ongelmaa, onko sensuuri ylipäätään hyväksyttyä vai ei eli voiko tarkoitus pyhittää teot. Sekin on kyllä ongelma, mutta nyt ajattelen verho-ongelmaa; lapsipornon nettisensuuri on oikeastaan vain verho, jolla ilmiö peitellään tavallisten kansalaisten silmiltä, jonka seurauksena ja ansiosta tavallinen kansa voi leikkiä, ettei ilmiötä olekaan. Suurin osa kuitenkin ymmärtää ja tietää, että nettisensuurilla ei suinkaan vahingoiteta tai edes erityisemmin vaikeuteta pedofiilien toimia. Lapsiporno kuvataan pääosin maissa, jotka ovat "villiä länttä" tämän asian suhteen ja tiedostot liikkuvat pitkin salattuja yhteyksiä, joihin sensuuri ei vaikuta lainkaan. Sensuuri vaikuttaa käytännössä vain siihen, että ne, jotka eivät muutenkaan haluaisi katsoa lapsipornoa, eivät vahingossa saa sitä silmiensä eteen eivätkä pedofiilit pääse piilottelemaan lapsipornokuvia viattomiin tiedostoihin - mikä epäilemättä on ollut heidän rakkain harrastuksensa. ;)
Tämä huolestuttaa minua siksi, että pelkään sen menevän "ei näy, ei kuulu = ei ole olemassa" -tyyliseen menoon. Kun valtiovalta ja virkakoneisto pohtii, mitä tehdä lapsipornolle ja pedofilialle, sillä on käytössään keinoja, jotka ovat kalliita, ei-näkyviä, mutta jossain määrin tulosta tuottavia (esim. poliisien soluttautuminen pedofiilirinkeihin) ja/tai keinoja, jotka ovat suhteellisen halpoja, erityisen näyttäviä, mutta melkoisen tehottomia. Näistä jälkimmäisistä näyttävin on ehkä nettisensuuri; siinähän kansalaiset pääsevät itse näkemään, että valtiovalta todella tekee jotain. Pedofiilien rinkeihin soluttautuvia poliiseja kansalaiset eivät tietenkään näe, joten heillä ei ole todisteita, tehdäänkö tätä lainkaan.
Toivon, että valtiovalta käyttää myös niitä kalliimpia ja hankalampia keinoja eikä pyri vain silittelemään kansalaistensa päitä teeskennellen, että jotain tehdään, vaikka ainoa aktiivinen teko on verhon vetäminen ruman näytelmän eteen, esittäjien jatkaessa groteskia näytöstään verhojen takana. Minun ei auta muu kuin toivoa, sillä niitä muita keinoja en voi nähdä.
Ja ai niin, se mielenosoitus - se on Kiasman luona ti 4.3. klo 12:30. Vähemmän kyyniset ihmiset voivat intoutua jopa osallistumaan.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
Sananvapauden soturinna
Marsalkka Carl Gustav Mannerheimista on sitten tehty nukkeanimaatio Uralin perhonen. Elokuvan on ohjannut tamperelainen elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist ja rahoitus on tullut YLE:lta, joka on siis epäilemättä hyväksynyt Uralin perhosen hiukan tavanomaisuudesta poikkeavan tavan käsitellä marsalkka Mannerheimia. Mannerheim esitetään elokuvassa homona, joka pukeutuu korsettiin ja voi muuttua kentauriksi. Juuri tämä hiukan poikkeavampi näkökulma Mannerheimiin on syy, miksi elokuvasta on käyty ahkerasti keskusteluja eri tahoilla viime aikoina.
Minulle ei henkilökohtaisesti ole niin suurta merkitystä, millaisena Mannerheim mediassa esitetään. En tosin ole erityisen innostunut tästä Lillqvistin elokuvasta, mutta syy on enemmän siinä, etten suuremmin arvosta ohjaajan toimintaa. Ohjaaja on aivan varmasti etukäteen tiennyt, millainen poru elokuvasta nousee ja epäilen, että tämä on ollut merkittävä vaikutin elokuvan teossa; nyt ohjaaja pääsee esiintymään sananvapauden marttyyrina. Lisäksi Lillqvist pääsee yhdellä loikalla parrasvaloihin. Kuka oli kuullut Lillqvististä ennen tätä? Tuskin hän oli tuttu laajalle yleisölle. Nyt Lillqvistin tietävät lähes kaikki, niin runsaasti hänen nimeään viestimissä toistellaan ja internetissä paheksutaan ja puolustetaan. Mielestäni on halpamaista pyrkyryyttä tällä tavalla kammeta itseään esille.
Silti, alun perin en aikonut kirjoittaa aiheesta mitään. Vaikka koinkin lievää vastenmielisyyttä tapausta kohtaan, ei se herättänyt minussa niin suurta innostusta, että olisin raapustanut aiheen tiimoilta kokonaista merkintää. Tai ei herättänyt ennen kuin luin Lillqvistin Helsingin yliopiston postituslistalle kirjoittaman viestin, joka on lainattuna alla:
Otsikko: [SITVAS] Sanavapaudesta ja Uralin Perhosesta
Hei kaikki kulttuuriväki,
elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja sananvapauden puolesta vuosiin.Sen toisena päähenkilänä on meidän kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena itsenään.
Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja esityskieltoa televisiossa.Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus nukkeanimaatiolle!
TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan sovitusta.
Ohjaajaja vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion
sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa "konjakit Murha-Kustaan " kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia tappouhkauksia ja perheeni uhkailua mikä osoittanee vastapuolen henkisen tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.
Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä.
Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänista kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.
sananvapausterveisin Katariina Lillqvist
Lillqvist on raapaissut marttyyrin orjantappurakruunun päähänsä ja suorastaan hekumoi uudessa roolissaan. Aijai kun tekee nannaa, kun ilkeät "äärioikeistolaiset" yrittävät vaientaa uljaan sananvapauden esitaistelijan - mainetta ja kunniaa mahan täydeltä, enemmän, kuin jaksaisi puputtaa. Mutta vakavasti sanoen muutama kohta olisi aiheuttanut kahviyskintää, mikäli olisin juonut lukiessani kahvia. Onneksi en juonut.
1. Vai suurin debatti sananvapaudesta ja sensuurista vuosiin. Onneksi maine ei ole noussut Lillqvistille hattuun. Hälinähän on todella kasvanut niin suureksi, että useiden vieraiden maiden kansalaiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa suomalaisia tuotteita, pääministerin puheille on pyrkinyt monta kertaa Mannerheinin perinneliiton lähetystö, Lillqvist on kerännyt kontolleen roppakaupalla tappouhkauksia, laajat kansajoukot ovat osoittaneet eri maissa mieltä ja vaatineet Lillqvistin ja Mannerheimin loukkaajien lynkkausta, Yleisradion toimitus ja muutama kulttuuritalo on poltettu... ei kun hetkinen, eiväthän nämä liittyneet Lillqvistin tapaukseen vaan Tanskalaiseen pilakuvajupakkaan. Meidän pitäisi siis todella uskoa, että muutama vaikerrus netin keskustelupalstalla, Mannerheimin perinneliiton itku ja Lillqvistin vastaanottamat, elokuvaa morkkaavat puhelinsoitot oikeuttavat kutsumaan debattia "suurimmaksi vuosiin", vaikka edes yhtä pienen pientä rakennusta ei ole palanut eikä edes yhtä pienen pientä mielenosoitusta ole järjestetty?
Miten ihmisellä riittää pokka moiseen? Eikö se edes häpeä?
2. Vai on Lillqvistin mielestä tilanne verrattavissa "oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin." Näin julkeaa sanoa ihminen, joka on saanut elokuvalleen rahoituksen valtion mediayhtiöltä. Sanoisin, että siinä koira puree ruokkivaa kättä. Mikäli Lillqvist ei ole huomannut, muslimifundivaltioissa se on valtiovalta itse, joka hoitaa sensuurin. Toisekseen, se sensuuri ei jää itkuun suomi24.fissa tai tappouhkauksiin puhelimen välityksellä. Muslimifundivaltiossa sensuuri johtaa teloituspaikalle tai vähintään vuosikymmeniksi vankilaan. Joten, siinä vaiheessa, arvon Lillqvist, kun teidät on tuomittu kuolemaan tahi kattavaan vankeusrangaistukseen osoittamastanne epäkunnioituksesta marsalkka Mannerheimia kohtaan, voimme jatkaa keskustelua. Siihen saakka kannattaisi valita sanansa huolellisemmin ja olla vertaamatta hiirtä korppikotkaan.
3. Lillqvistin isosetä sitten kaatui Tampereella Mannerheimin murhaamana? Mikäli Lillqvist ei tiedä, kukaan ei kaadu kenenkään murhaamana. Sodassa kaatuneet eivät ole murhattuja vaan kaatuneita. Jos taas pitää koko sotaa yhtenä murhaorgiana, se on ok, mutta sitten kaikkia on kutsuttava murhatuiksi. Toisekseen, mikäli Mannerheim ei ollut henkilökohtaisesti surmaamassa Lillqvistin isosetää, hän ei ole voinut joutua Mannerheimin murhaamaksi - korkeintaan Mannerheimin murhauttamaksi. Oikea lause kuuluisi siis joko "Mannerheimin murhauttamalle isosedälleni, joka murhattiin -" tai "Mannerheimin sotatoimien vuoksi kuolleelle isosedälleni, joka kaatui -."
Mutta se semantiikasta. Lillqvistin isosedän täytyi olla punainen, sillä Mannerheim oli valkoisten sotapäällikkö. No, eikö minulla ole vielä suurempi oikeus repiä kunniaa kuolleelta isosedältäni ja vihata Mannerheimia - minun isosetäni oli sentään aito punainen, Neuvostoliiton kansalainen. Hän kuoli Talvisodassa sotiessaan Suomea vastaan.
Minulla olisi muitakin tahoja, joita syyttää, kun kerran sukulaisilla voi ratsastaa maineeseen ja kunniaan. Sukulaiseni sentään elävät Ukrainassa, jonka jyräsi ensin Saksa ja sen jälkeen puna-armeija, minkä jälkeen heidän piti vielä elää vuosikymmeniä Neuvostoliiton ikeen alla. Jostain syystä ei silti ole tullut mieleeni loukata menehtyneiden ja kärsineiden sukulaisteni muistoa käyttämällä heitä tekosyynä loukkaamis- ja maineenkeräystarkoituksessa väsäämääni mukataiteeseen. Kunnioitan sukuani liikaa tehdäkseni näin.
Täytyy kyllä sanoa, että Lillqvist tekee itse eniten hallaa omalle asialleen kirjoittelemalla moisia omahyväisyyttä uhkuvia sähköposteja. Pisara nöyryyttä ei olisi haitaksi.
Muokkaus: Ruukinmatruuna kirjoitti samasta aiheesta varsin hyvin, ehkäpä jopa paremmin kuin minä. Ainakin hän sai sanottua eräitä olennaisia pointteja, jotka minulla hukkuivat jonnekin tekstimassan alle: Paljon melua tyhjästä.
Minulle ei henkilökohtaisesti ole niin suurta merkitystä, millaisena Mannerheim mediassa esitetään. En tosin ole erityisen innostunut tästä Lillqvistin elokuvasta, mutta syy on enemmän siinä, etten suuremmin arvosta ohjaajan toimintaa. Ohjaaja on aivan varmasti etukäteen tiennyt, millainen poru elokuvasta nousee ja epäilen, että tämä on ollut merkittävä vaikutin elokuvan teossa; nyt ohjaaja pääsee esiintymään sananvapauden marttyyrina. Lisäksi Lillqvist pääsee yhdellä loikalla parrasvaloihin. Kuka oli kuullut Lillqvististä ennen tätä? Tuskin hän oli tuttu laajalle yleisölle. Nyt Lillqvistin tietävät lähes kaikki, niin runsaasti hänen nimeään viestimissä toistellaan ja internetissä paheksutaan ja puolustetaan. Mielestäni on halpamaista pyrkyryyttä tällä tavalla kammeta itseään esille.
Silti, alun perin en aikonut kirjoittaa aiheesta mitään. Vaikka koinkin lievää vastenmielisyyttä tapausta kohtaan, ei se herättänyt minussa niin suurta innostusta, että olisin raapustanut aiheen tiimoilta kokonaista merkintää. Tai ei herättänyt ennen kuin luin Lillqvistin Helsingin yliopiston postituslistalle kirjoittaman viestin, joka on lainattuna alla:
Otsikko: [SITVAS] Sanavapaudesta ja Uralin Perhosesta
Hei kaikki kulttuuriväki,
elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja sananvapauden puolesta vuosiin.Sen toisena päähenkilänä on meidän kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena itsenään.
Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja esityskieltoa televisiossa.Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus nukkeanimaatiolle!
TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan sovitusta.
Ohjaajaja vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion
sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa "konjakit Murha-Kustaan " kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia tappouhkauksia ja perheeni uhkailua mikä osoittanee vastapuolen henkisen tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.
Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä.
Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänista kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.
sananvapausterveisin Katariina Lillqvist
Lillqvist on raapaissut marttyyrin orjantappurakruunun päähänsä ja suorastaan hekumoi uudessa roolissaan. Aijai kun tekee nannaa, kun ilkeät "äärioikeistolaiset" yrittävät vaientaa uljaan sananvapauden esitaistelijan - mainetta ja kunniaa mahan täydeltä, enemmän, kuin jaksaisi puputtaa. Mutta vakavasti sanoen muutama kohta olisi aiheuttanut kahviyskintää, mikäli olisin juonut lukiessani kahvia. Onneksi en juonut.
1. Vai suurin debatti sananvapaudesta ja sensuurista vuosiin. Onneksi maine ei ole noussut Lillqvistille hattuun. Hälinähän on todella kasvanut niin suureksi, että useiden vieraiden maiden kansalaiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa suomalaisia tuotteita, pääministerin puheille on pyrkinyt monta kertaa Mannerheinin perinneliiton lähetystö, Lillqvist on kerännyt kontolleen roppakaupalla tappouhkauksia, laajat kansajoukot ovat osoittaneet eri maissa mieltä ja vaatineet Lillqvistin ja Mannerheimin loukkaajien lynkkausta, Yleisradion toimitus ja muutama kulttuuritalo on poltettu... ei kun hetkinen, eiväthän nämä liittyneet Lillqvistin tapaukseen vaan Tanskalaiseen pilakuvajupakkaan. Meidän pitäisi siis todella uskoa, että muutama vaikerrus netin keskustelupalstalla, Mannerheimin perinneliiton itku ja Lillqvistin vastaanottamat, elokuvaa morkkaavat puhelinsoitot oikeuttavat kutsumaan debattia "suurimmaksi vuosiin", vaikka edes yhtä pienen pientä rakennusta ei ole palanut eikä edes yhtä pienen pientä mielenosoitusta ole järjestetty?
Miten ihmisellä riittää pokka moiseen? Eikö se edes häpeä?
2. Vai on Lillqvistin mielestä tilanne verrattavissa "oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin." Näin julkeaa sanoa ihminen, joka on saanut elokuvalleen rahoituksen valtion mediayhtiöltä. Sanoisin, että siinä koira puree ruokkivaa kättä. Mikäli Lillqvist ei ole huomannut, muslimifundivaltioissa se on valtiovalta itse, joka hoitaa sensuurin. Toisekseen, se sensuuri ei jää itkuun suomi24.fissa tai tappouhkauksiin puhelimen välityksellä. Muslimifundivaltiossa sensuuri johtaa teloituspaikalle tai vähintään vuosikymmeniksi vankilaan. Joten, siinä vaiheessa, arvon Lillqvist, kun teidät on tuomittu kuolemaan tahi kattavaan vankeusrangaistukseen osoittamastanne epäkunnioituksesta marsalkka Mannerheimia kohtaan, voimme jatkaa keskustelua. Siihen saakka kannattaisi valita sanansa huolellisemmin ja olla vertaamatta hiirtä korppikotkaan.
3. Lillqvistin isosetä sitten kaatui Tampereella Mannerheimin murhaamana? Mikäli Lillqvist ei tiedä, kukaan ei kaadu kenenkään murhaamana. Sodassa kaatuneet eivät ole murhattuja vaan kaatuneita. Jos taas pitää koko sotaa yhtenä murhaorgiana, se on ok, mutta sitten kaikkia on kutsuttava murhatuiksi. Toisekseen, mikäli Mannerheim ei ollut henkilökohtaisesti surmaamassa Lillqvistin isosetää, hän ei ole voinut joutua Mannerheimin murhaamaksi - korkeintaan Mannerheimin murhauttamaksi. Oikea lause kuuluisi siis joko "Mannerheimin murhauttamalle isosedälleni, joka murhattiin -" tai "Mannerheimin sotatoimien vuoksi kuolleelle isosedälleni, joka kaatui -."
Mutta se semantiikasta. Lillqvistin isosedän täytyi olla punainen, sillä Mannerheim oli valkoisten sotapäällikkö. No, eikö minulla ole vielä suurempi oikeus repiä kunniaa kuolleelta isosedältäni ja vihata Mannerheimia - minun isosetäni oli sentään aito punainen, Neuvostoliiton kansalainen. Hän kuoli Talvisodassa sotiessaan Suomea vastaan.
Minulla olisi muitakin tahoja, joita syyttää, kun kerran sukulaisilla voi ratsastaa maineeseen ja kunniaan. Sukulaiseni sentään elävät Ukrainassa, jonka jyräsi ensin Saksa ja sen jälkeen puna-armeija, minkä jälkeen heidän piti vielä elää vuosikymmeniä Neuvostoliiton ikeen alla. Jostain syystä ei silti ole tullut mieleeni loukata menehtyneiden ja kärsineiden sukulaisteni muistoa käyttämällä heitä tekosyynä loukkaamis- ja maineenkeräystarkoituksessa väsäämääni mukataiteeseen. Kunnioitan sukuani liikaa tehdäkseni näin.
Täytyy kyllä sanoa, että Lillqvist tekee itse eniten hallaa omalle asialleen kirjoittelemalla moisia omahyväisyyttä uhkuvia sähköposteja. Pisara nöyryyttä ei olisi haitaksi.
Muokkaus: Ruukinmatruuna kirjoitti samasta aiheesta varsin hyvin, ehkäpä jopa paremmin kuin minä. Ainakin hän sai sanottua eräitä olennaisia pointteja, jotka minulla hukkuivat jonnekin tekstimassan alle: Paljon melua tyhjästä.
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Pulla vai rusinat?
Tämän päivän Helsingin sanomat kertoo, että SUomen muslimit osoittivat mieltään pilakuvista. Mielenosoitus pidettiin eilen eli lauantaina.
Walid Hammud Suomen islamilaisten järjestön liitosta tiivistää mielenosoituksen sanoman: "Kannatamme sananvapautta, emme haukkumista."
Muuten hyvä, mutta Hammudin kommentissa on eräs pieni ongelma: se on rusinat pullasta -kommenti. Sananvapaus kun ON sitä, että muita saa myös haukkua, pilkata ja solvata ilman ennakkosensuuria. Pilkka, solvaukset ja ivailut voivat johtaa tuomioistuimen pakeille, mutta sananvapauteen kuuluu juuri se, että ne saa ensin möläyttää. Aivan yhtä lailla tuomion voi saada sinänsä neutraalista kommentista, jossa levitetään asianomaisesti jotain yksityistietoa. Haukkumiseksi tätä ei voi kutsua, mutta tuomio voi rapsahtaa.
Muslimit, jotka tahtovat kieltää pilkan, tahtoisivat vain rusinat pullasta. Periaatteessa se onnistuu kyllä, mutta ei sen jälkeen ole kyseessä enää rusinapulla vaan pelkästään kasa rusinoita. Sananvapautta on se, että epämiellyttäviäkin asioita saa sanoa ja joutuu kuulemaan. Jos sallitaan vain miellyttävät asiat, se ei ole enää sananvapautta.
Walid Hammud Suomen islamilaisten järjestön liitosta tiivistää mielenosoituksen sanoman: "Kannatamme sananvapautta, emme haukkumista."
Muuten hyvä, mutta Hammudin kommentissa on eräs pieni ongelma: se on rusinat pullasta -kommenti. Sananvapaus kun ON sitä, että muita saa myös haukkua, pilkata ja solvata ilman ennakkosensuuria. Pilkka, solvaukset ja ivailut voivat johtaa tuomioistuimen pakeille, mutta sananvapauteen kuuluu juuri se, että ne saa ensin möläyttää. Aivan yhtä lailla tuomion voi saada sinänsä neutraalista kommentista, jossa levitetään asianomaisesti jotain yksityistietoa. Haukkumiseksi tätä ei voi kutsua, mutta tuomio voi rapsahtaa.
Muslimit, jotka tahtovat kieltää pilkan, tahtoisivat vain rusinat pullasta. Periaatteessa se onnistuu kyllä, mutta ei sen jälkeen ole kyseessä enää rusinapulla vaan pelkästään kasa rusinoita. Sananvapautta on se, että epämiellyttäviäkin asioita saa sanoa ja joutuu kuulemaan. Jos sallitaan vain miellyttävät asiat, se ei ole enää sananvapautta.
torstaina, helmikuuta 21, 2008
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
Suvi Linden hiekkalaatikolla
Ja sama vammailu jatkuu: Ministeri Lindén torjuu sensuurikeskustelun
Kuka päästi sen viestintäministeriksi?
Kuka päästi sen viestintäministeriksi?
tiistaina, helmikuuta 19, 2008
Sensuroitu
Suomen lapsipornosensuurin ylevä toiminta.
Harvoin tulee kirottua oikein painavasti, mutta nyt kyllä sanon vittu. Jonkun pitäisi läpsiä niitä. Kovaa, komeasti ja rautahansikkaalla. Kenelle hyvänsä polvenkorkuiselle, vaahtosammuttimen älyllä varustetulle arkkibakteeriakin alemmalle eliömuodolle olisi ollut alun alkaen selvää, ettei tuosta lapsipornosensuurista mitään tule. Jostain syystä arvoisille päättäjillemme tämä asia ei vilahtanut mieleen.
Saisinpa kiinni sen tai ne, jotka ovat tästä vastuussa. Siinä olisi kerrankin ruumiillinen kuritus ja kyyditys Siperiaan paikallaan. Ei siksi, etteikö maailmassa olisi vakavampiakin asioita kuin lapsipornosensuuri vaan koska koko homma on hoidettu niin vasemmalla kädellä, että jos kuka hyvänsä tavis hoitelisi asioitaan noin, hän istuisi pian joko leivättömän pöydän ääressä tai ojan penkalla keppikerjäläisenä.
Voi kilin vittu. Kunpa taivas putoaisi niiden niskaan.
Harvoin tulee kirottua oikein painavasti, mutta nyt kyllä sanon vittu. Jonkun pitäisi läpsiä niitä. Kovaa, komeasti ja rautahansikkaalla. Kenelle hyvänsä polvenkorkuiselle, vaahtosammuttimen älyllä varustetulle arkkibakteeriakin alemmalle eliömuodolle olisi ollut alun alkaen selvää, ettei tuosta lapsipornosensuurista mitään tule. Jostain syystä arvoisille päättäjillemme tämä asia ei vilahtanut mieleen.
Saisinpa kiinni sen tai ne, jotka ovat tästä vastuussa. Siinä olisi kerrankin ruumiillinen kuritus ja kyyditys Siperiaan paikallaan. Ei siksi, etteikö maailmassa olisi vakavampiakin asioita kuin lapsipornosensuuri vaan koska koko homma on hoidettu niin vasemmalla kädellä, että jos kuka hyvänsä tavis hoitelisi asioitaan noin, hän istuisi pian joko leivättömän pöydän ääressä tai ojan penkalla keppikerjäläisenä.
Voi kilin vittu. Kunpa taivas putoaisi niiden niskaan.
Ruususen unta
Vanhas-Ruusus –jupakkaa puidaan sitten oikeusasteissa saakka. Useampi taho on jo ehtinyt povailla, että tapaus saattaa vaikuttaa melko kielteisesti Vanhasen julkiskuvaan ja kannatus laskea. Itse ajattelen hiukan eri tavoin. Itse asiassa, jos olisin yhtään taipuvaisempi salaliittoteoretisoimaan, epäilisin, että Vanhanen on koko sirkuksen takana; hän on palkannut jonkun näyttelijän näyttelemään juoruilevaa naista ja kerää roppakaupalla myötätunto- ja jännittävyyspisteitä kansalta.
No, tässä tapauksessa tosi ei liene tarua ihmeellisempää.
No, tässä tapauksessa tosi ei liene tarua ihmeellisempää.
lauantaina, helmikuuta 16, 2008
Asennevammainen tampio täällä hei
Tämän päivän Helsingin sanomat kertoo meille yhdessä päätoimittajan kirjoituksistaan jänniä. Koska en löytänyt juttua HS:n sivuilta, kopsin sen tähän paperiversiosta:
Kouluruotsi on asennevamman uhri
Kun ruotsi pudotettiin ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden joukosta, osattiin odottaa, että osa kirjoittajista vaihtaisi sen toiseen pakolliseen aineeseen. Vaihtajien määrä on ollut yllättävän suuri. Tänä keväänä jo joka kolmas abiturientti jättää kirjoittamatta ruotsin.
Yksi keskeinen syy näyttää olevan nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa edelleen yleinen asennevamma: kielteinen suhtautuminen "pakkoruotsiin", ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten kieleen. Samaan suuntaan vaikuttaa usko englannin riittävyyteen kansainvälisen kanssakäymisen kielenä, samoin kuntien supistama koulujen kielivalikoima.
Kehitys on niin huolestuttava, että sen suunta olisi saatava katkaistuksi. Paluusta vanhaan ei kuitenkaan kannata enää puhua. Pakko on huono keino erityisesti kielten opiskelussa saati asennevammojen patantamisessa. Tarvitaan myönteistä valistusta ja asennekasvatusta ja ennen kaikkea porkkanoita, jotka kannustavat opiskelemaan ruotsia.
Englannin kielen valta-asema on hyväksyttävä siinä merkityksessä, että sitä on nykymaailmassa jokaisen jollain lailla osattava. Muut kielet, joukossa toinen kotimainen, tulevat suomenkieliselle sen jälkeen. Peruskoulujen kielivalikoima ei voi olla laaja. Lukion tulee tarjota enemmän vaihtoehtoja, mutta siinäkin on rajansa. Uusien kielten opiskeluun voi ryhtyä myös lukion jälkeen.
Ruotsia voi pitää helppona kielenä esimerkiksi venäjään ja ranskaan verrattuna. Ruotsin kielen taidolla on yhä enemmän kysyntää sitä mukaa, kun ruotsia osaavien määrä on vähentynyt - sekä yksityisellä että julkisella alalla. Valtion ja kuntien tulisi nykyistä paljon suuremmassa määrin maksaa työntekijöilleen ruotsin osaamisesta. Se olisi hyvä kannustin ruotsin opiskeluun.
Tavallinen tampio tahtoo taas kysellä:
1. Miksi kielteinen suhtautuminen ruotsinkieleen on asennevamma? Miksei se ole vain mielipide?
2. Miksi ruotsin kieli on niin hirmuisen tärkeä, että sen opiskeluun olisi kannustettava kunnon porkkanoin? Miksi juuri ruotsi? Onko muitakin syitä kuin "historia"?
3. Jos ruotsin taitajia on yhä vähemmän, miten sen kysyntä voi olla jatkuvassa kasvussa?
4. Miksi kehityksen suunta eli ruotsin kielen taidon väheneminen on huolestuttava ja ehdottomasti katkaistava?
5. Miksi tavallisella tampiolla ei ole suolakurkkuja?
Tavallinen tampio ei pane päätään pantiksi siitä, että saa vastauksia - hänhän on asennevammainen eikä asennevammaisille vastata. Ne pitää parantaa.
Kouluruotsi on asennevamman uhri
Kun ruotsi pudotettiin ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden joukosta, osattiin odottaa, että osa kirjoittajista vaihtaisi sen toiseen pakolliseen aineeseen. Vaihtajien määrä on ollut yllättävän suuri. Tänä keväänä jo joka kolmas abiturientti jättää kirjoittamatta ruotsin.
Yksi keskeinen syy näyttää olevan nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa edelleen yleinen asennevamma: kielteinen suhtautuminen "pakkoruotsiin", ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten kieleen. Samaan suuntaan vaikuttaa usko englannin riittävyyteen kansainvälisen kanssakäymisen kielenä, samoin kuntien supistama koulujen kielivalikoima.
Kehitys on niin huolestuttava, että sen suunta olisi saatava katkaistuksi. Paluusta vanhaan ei kuitenkaan kannata enää puhua. Pakko on huono keino erityisesti kielten opiskelussa saati asennevammojen patantamisessa. Tarvitaan myönteistä valistusta ja asennekasvatusta ja ennen kaikkea porkkanoita, jotka kannustavat opiskelemaan ruotsia.
Englannin kielen valta-asema on hyväksyttävä siinä merkityksessä, että sitä on nykymaailmassa jokaisen jollain lailla osattava. Muut kielet, joukossa toinen kotimainen, tulevat suomenkieliselle sen jälkeen. Peruskoulujen kielivalikoima ei voi olla laaja. Lukion tulee tarjota enemmän vaihtoehtoja, mutta siinäkin on rajansa. Uusien kielten opiskeluun voi ryhtyä myös lukion jälkeen.
Ruotsia voi pitää helppona kielenä esimerkiksi venäjään ja ranskaan verrattuna. Ruotsin kielen taidolla on yhä enemmän kysyntää sitä mukaa, kun ruotsia osaavien määrä on vähentynyt - sekä yksityisellä että julkisella alalla. Valtion ja kuntien tulisi nykyistä paljon suuremmassa määrin maksaa työntekijöilleen ruotsin osaamisesta. Se olisi hyvä kannustin ruotsin opiskeluun.
Tavallinen tampio tahtoo taas kysellä:
1. Miksi kielteinen suhtautuminen ruotsinkieleen on asennevamma? Miksei se ole vain mielipide?
2. Miksi ruotsin kieli on niin hirmuisen tärkeä, että sen opiskeluun olisi kannustettava kunnon porkkanoin? Miksi juuri ruotsi? Onko muitakin syitä kuin "historia"?
3. Jos ruotsin taitajia on yhä vähemmän, miten sen kysyntä voi olla jatkuvassa kasvussa?
4. Miksi kehityksen suunta eli ruotsin kielen taidon väheneminen on huolestuttava ja ehdottomasti katkaistava?
5. Miksi tavallisella tampiolla ei ole suolakurkkuja?
Tavallinen tampio ei pane päätään pantiksi siitä, että saa vastauksia - hänhän on asennevammainen eikä asennevammaisille vastata. Ne pitää parantaa.
Kuulumisia ja ärsytystä
Flunssa vaivaa vielä hiukan. En ole toistaiseksi siinä kunnossa, että saisin aikaan edes syvällistä teeskentelevän merkinnän, joten löpisen joutavia työajan täytteeksi. Kolmatta viikkoa jatkuva flunssa ei ole kovin hauska juttu. Se on ärsyttävä siksi, että pienikin paha olo vie kyvyn opiskella, koska mikään ei vain jää päähän ja paraneminen viivästyy, kun on kuitenkin pakko takuttaa luennoilla. Lisäksi liikunnan harrastus on jäissä. Kävin kyllä flamenco-tunneilla, koska niistä olen maksanut, mutta muuten en. Niin, aloin harrastaa flamencoa. :)
Se on jännä, miten pienetkin asiat saattavat ärsyttää arkielämässä kovastikin. Tai kauhistuttaa. Itseäni ärsyttävät suuresti seuraavat asiat satunnaisessa järjestyksessä:
1. Samalla ovenavauksella sisään tulevat ihmiset. Hyi. Olen usein kävellyt ulko-oven ohi ja teeskennellyt meneväni muualle, jos on vaikuttanut siltä, että joutuisin samalla ovenavauksella sisään.
2. Samaan aikaan hissiin tulevat ihmiset. Pahinta on, jos kyseinen tyyppi on vieläpä tullut samalla ovenavauksella sisään. Ahdistus ultimus maximus!
3. Pienet putiikit. Ei niihin uskalla mennä yksin. Ahdistus maximus!
4. Innokkaat myyjät pienissä putiikeissa tai toreilla. Varsinkin Pietarissa on näitä tadxhikki/uzbekki/mitälie-tyyppejä, jotka huutelevat koko ajan ja jos erehtyy vilkaisemaan heidän tuotteitaan, eivät meinaa päästää irti. Pahimmat hengaagat tietysti Turkissa ja Pohjois-Afrikassa. Jotkut mustalaiset ovat kanssa aika roikkujia. Ahdistus + kauhistus.
5. Kirpputori, tori tai mikä hyvänsä myyntitilaisuus, jossa on myyjiä pöytien takana eikä paljoa ihmisiä. Ei sitä uskalla yksin mennä kuikuilemaan niitä tavaroita. Ahistaa!
6. Bussissa viereen istuvat henkilöt. Varsinkin, jos on itse pian jäämässä pois. Tollot. Ja varsinkin, jos muualla on vapaata tilaa!
7. Hitaasti kävelevät seurueet edessä. Ne pöntöt, päästäisivät ohi!
8. Ylipäätään samaa matkaa kävelevät. Joskus myöhään illalla se saattaa olla pelottavaa, mutta pääsääntöisesti se vain ärsyttää. Ei muilla ole oikeutta!
9. Ihmiset, joilla kestää aina kauan suorittaa asiansa kaupan kassalla. Hitaat mummot ynnä muut. Äääh!
Se on jännä, miten pienetkin asiat saattavat ärsyttää arkielämässä kovastikin. Tai kauhistuttaa. Itseäni ärsyttävät suuresti seuraavat asiat satunnaisessa järjestyksessä:
1. Samalla ovenavauksella sisään tulevat ihmiset. Hyi. Olen usein kävellyt ulko-oven ohi ja teeskennellyt meneväni muualle, jos on vaikuttanut siltä, että joutuisin samalla ovenavauksella sisään.
2. Samaan aikaan hissiin tulevat ihmiset. Pahinta on, jos kyseinen tyyppi on vieläpä tullut samalla ovenavauksella sisään. Ahdistus ultimus maximus!
3. Pienet putiikit. Ei niihin uskalla mennä yksin. Ahdistus maximus!
4. Innokkaat myyjät pienissä putiikeissa tai toreilla. Varsinkin Pietarissa on näitä tadxhikki/uzbekki/mitälie-tyyppejä, jotka huutelevat koko ajan ja jos erehtyy vilkaisemaan heidän tuotteitaan, eivät meinaa päästää irti. Pahimmat hengaagat tietysti Turkissa ja Pohjois-Afrikassa. Jotkut mustalaiset ovat kanssa aika roikkujia. Ahdistus + kauhistus.
5. Kirpputori, tori tai mikä hyvänsä myyntitilaisuus, jossa on myyjiä pöytien takana eikä paljoa ihmisiä. Ei sitä uskalla yksin mennä kuikuilemaan niitä tavaroita. Ahistaa!
6. Bussissa viereen istuvat henkilöt. Varsinkin, jos on itse pian jäämässä pois. Tollot. Ja varsinkin, jos muualla on vapaata tilaa!
7. Hitaasti kävelevät seurueet edessä. Ne pöntöt, päästäisivät ohi!
8. Ylipäätään samaa matkaa kävelevät. Joskus myöhään illalla se saattaa olla pelottavaa, mutta pääsääntöisesti se vain ärsyttää. Ei muilla ole oikeutta!
9. Ihmiset, joilla kestää aina kauan suorittaa asiansa kaupan kassalla. Hitaat mummot ynnä muut. Äääh!
maanantaina, helmikuuta 11, 2008
Minä olisin
Innostuin tekemään meemin.
Jos olisin......
...puu, olisin mangrovepuu
...kukka, olisin orkidea
...juoma, olisin vaniljalatte
...eläin, olisin siili
...ääni, olisin aamuinen linnun liverrys
...väri, olisin musta
...vaate, suuri, leveä, koristeellinen juhlahattu
...hedelmä, olisin viinirypäle
...ruoka, olisin friteerattu banaani jäätelön ja vaahterasiirapin kera
...mauste, olisin sitruunaruoho
...lelu, olisin käsin veistetty, puinen poro
Jos olisin......
...puu, olisin mangrovepuu
...kukka, olisin orkidea
...juoma, olisin vaniljalatte
...eläin, olisin siili
...ääni, olisin aamuinen linnun liverrys
...väri, olisin musta
...vaate, suuri, leveä, koristeellinen juhlahattu
...hedelmä, olisin viinirypäle
...ruoka, olisin friteerattu banaani jäätelön ja vaahterasiirapin kera
...mauste, olisin sitruunaruoho
...lelu, olisin käsin veistetty, puinen poro
Pohdintaa
Aivan viime päivinä olen harmitellut kahta asiaa:
1) etten ole rikas.
2) etten asu USA:ssa.
Kukin saa tykönään miettiä tai olla miettimättä, miksi.
Aion myös päivittää blogia. Oikeesti hei. Vähän kärsivällisyyttä vielä...
1) etten ole rikas.
2) etten asu USA:ssa.
Kukin saa tykönään miettiä tai olla miettimättä, miksi.
Aion myös päivittää blogia. Oikeesti hei. Vähän kärsivällisyyttä vielä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)