Hehän ovat kuin kaksi marjaa

Imperator Caesar Divi Iulius Augustus, Venäjän pääministeri Vladimir Putin
Rooman ensimmäinen keisari(käytän.) Ent. presidentti

Seksineuvo

Tällaisia ohjelistoja, kuinka olla hyvä rakastaja(tar), näkee useinkin. Yleensä niissä on vähintään 10 kohtaa ja melko lokeromainen käsitys siitä, mistä jompikumpi sukupuoli pitää. Yhden yön jutuissa nämä voivat toimiakin, sillä silloin ei ole aikaa ryhtyä ottamaan pohjia myöten selkoa, mikä toista todella kiihottaa. Näin ollen lienee ihan perusteltua keskittyä asioihin, jotka ovat keskimäärin melko korkealla vastakkaisen sukupuolen kiihotuslistalla. Mutta jos puhutaan yhtään pitkäkestoisemmasta suhteesta, yksi ainoa neuvo riittää:

1. Opettele tietämään, tuntemaan ja vaistoamaan se, mitä toinen haluaa ja mistä tämä pitää.

Kukkavarkaissa

Tänään oli todella hurmaava päivä. Pyöräilin tuliterällä pyörälläni pitkin Vantaanjoen rantoja ja ihailin maisemia aamuauringon loisteessa. Kumpulassa avoimet aukeat ovat keltaisenaan leskenlehtiä, ilma tuoksuu hevosilta ja keväältä. Metsien varjoisia pohjia peittää valkovuokkojen valkea matto ja eilen pyöräillessäni kotiin töistä, sain ihastella sinistä metsänpohjaa - satoja ja taas satoja sinivuokkoja kurkottamassa päitään kohti hiipuvaa aurinkoa.

Kevät on upeaa aikaa. Vielä huhtikuussa puiden oksat ovat tyhjät ja riutuneet, mutta pian ne muuttavat metsän varjot vihreiksi. Juuri kevät on yksi syy asua näin pohjoisessa, missä todella pääsee näkemään sen, kun luonto syksyllä kuolee ja lakastuu ja keväällä jälleen herää henkiin ikään kuin ei koskaan olisi kuollutkaan. Vaihtelu, muuttuminen, kevään ensimmäinen leskenlehti. On hienoa, että Helsingissäkin on yhä alueita, joilla pääsee ihastelemaan villiä luontoa eikä vain hallittuja puistoistutuksia.

Tämän vuoksi luinkin myrtyneenä Helsingin sanomista tänään, että on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka varastavat kevään - ihmisiä, jotka kaivavat villit metsä- ja niittykukat juurineen päivineen maasta ja kiikuttavat omille tonteilleen. Monet kukat ovat monivuotisia, sinivuokko muun muassa, joten niin poimiminen ei ole niin ikävää, koska ne puskevat taas ensi vuonna uudet lehdet ja nuput. Mutta jos kasvin kantaa juurineen mukaansa, se on siinä. Kukaan muu ei enää pääse ihailemaan kukan villiä kauneutta, se on varattu vain yhdelle ahneelle porsaalle, joka vielä hyvin usein tulee siirron myötä tappaneeksi sen kauneuden, jota niin kovasti himoitsi. Luonnonkasvit kun vaativat elääkseen tiettyjä olosuhteita, joita ei pihatonteilla useinkaan ole - muutenhan ne voisivat juurtua tonteille ihan ilman apuakin.

Jotenkin tällainen varastaminen on vielä pahempaa ja ilkeämpää kuin se, että esimerkiksi minulta on viety pyörä. Pyörän menetyksestä kärsin vain minä, yksi henkilö, mutta luonnonkukat kuuluvat kaikille ja siksi se on varastamista kaikilta, sadoilta ja tuhansilta ihmisiltä. Vaatii todella suurta röyhkeyttä, itsekkyyttä ja ahneutta kieltää tällä tavalla muiden oikeus nauttia luonnonantimista ja varata ne vain itselleen.

Toivottavasti niille ahneille kukkasten varastelijoille käy huonosti. Oikein huonosti.

Kumma maa

Oletteko huomanneet, että ihmiset ovat kaupungilla liikkuessaan melko laiskoja? Helsingin rautatieasemalla on lyhyet rullaportaat asematunneliin ja niiden välissä tavalliset portaat. Usein liukuportaat ovat aivan täynnä ihmisiä, kun taas portaita pitkin kipittää pari hassua tyyppiä. Sama ilmiö on muuallakin, missä on rullaportaita ja tavallisia portaita - edellinen voi olla niin täynnä, että ihmisten täytyy liki jonottaa, kun taas tavisportaita pitkin ylös ja alas ravaa joku hullu yksinäinen. Sama ilmiö tapahtuu esimerkiksi ovien kanssa; jos kaupassa on monta ovea rivissä, ihmiset vaikka odottavat jo yhden oven avanneen henkilön menevän, jotta pääsisivät tämän perässä ilman, että tarvitsisi itse alkaa availla ovia. Aleksilla porukka ajelee raitiovaunulla jopa yhden pysäkin verran. Meillä töissä on niin raskasta kävellä portaat ykkösestä kakkoseen, joten hissi on hurjassa käytössä.

Kun katsoo tätä menoa, eipä ole ihme, että ihmiset Suomessa lihovat. Mitään ei haluta eikä viitsitä tehdä itse, jos sen työn voi teettää jollakulla muulla tahi teknisellä apuvälineellä. Ja sitten vielä kuvitellaan, että se jumppa kerran viikossa pitää kunnon koholla ja voinnin hyvänä, vaikka arkena ei muuta liikuntaa harrasteta kuin liikehditä toimistohuoneessa työpisteen, ruokalan ja kopiohuoneen välillä sekä taivalleta parkkipaikalle. Sitten ihmetellään, että miksi sitä painoa tulee, vaikka minähän käyn jumpassa ihan joka viikko!!

Joskus sitä miettii, mihin tämä lopulta johtaa. Kehitetäänkö ihmisille välineitä, joiden avulla voi siirtyä paikasta toiseen rasittamatta muuta kuin laitteen ohjaamiseen tarvittavia sormia? Mitä käy tämän lihomisbuumin kanssa - loppuuko se joskus vai jatkuuko - ja kuinka kauan se voi jatkua? Tarvitaanko tänne kohta ulkomaista työvoimaa passaamaan ja palvelemaan kävelykyvyttömiksi lihoneita länsimaalaisia?

No, vähän ehkä ajatus taas perjantai-illan ratoksi hyppii jännittävillä teillä, mutta ihmettelenpä silti. Suomalaiset lihovat jatkuvasti ja eihän sellainen voi loputtomiin jatkua jo ihan siksi, että fysiikka tulee vastaan. Mutta missä on se päätepiste? Ja mitä vaaditaan, jotta se lopulta saavutettaisiin?

Hähhää, etpä pääsekään katsomaan!

Tiedättekö, mikä minua ärsyttää? Salasuojasanatut blogit. Tai ei sekään vielä niin, että on salasuojasalattuja blogeja, vaikka konsepti tuntuukin vähän hölmöltä, mutta miksi niitä keikkii blogilistalla kaikkien nähtävillä?? Onko paljon hyötyä mainostaa blogiaan ihmisille, jotka eivät pääse sitä lukemaan - kun mitään yhteystietojakaan ei blogin pitäjään ole saatavilla? Mitä ihmeen kieroilua tämä tällainen on?

Jos on ihan pakko olla nirppis ja pitää salasuojasalattua blogia, pitäisitte ne sitten blogilista ulkopuolella. Nyt olo on kuin siilillä, jolle emäntä laittaa pihaan kulhollisen herkkukalaa ja juuri, kun hiipii syömään, emäntä nappaisee sen nenän edestä ja nauraa, että hah haa, etpä saakaan, siili-poloinen, kunhan kiusasin!

Syytön ja kiusattu Kanerva

Useampikin media on viime päivinä uutisoinut Kanervan katkeruudesta mediaa ja Kataista kohtaan, syynä tietosto hänen eroonsa, tai käytännössä erottamiseensa, johtanut tekstiviestikohu. Haastattelut, joihin uutiset perustuvat, ilmestyivät Turun Sanomissa ja Satakunnan kansassa.

Huomionarvoista on, että Kanerva ei katso itsessään olleen mitään vikaa. Tekstiviestithän olivat täysin "harmittomia" - kyllähän hänellä on yksityishenkilönä oikeus sellaisia lähetellä. Mitä tulee tekstiviestien mahdollisiin eroottisiin sivumerkityksiin, jotka silmäpuolikin marsilaismummo ymmärtäisi, niistä ei voi Kanervalta kysyä, sillä tällöin palaa käpy. Silläkään, että Kanerva aikoinaan lupasi Kataiselle olla päätymättä toiste keskellä tällaista sotkua, ei ole väliä. Kanerva kuittaa sen nopeasti siirtymällä inhoamaan Kataista, joka yhtenä päivänä sanoo Juu tai toisena Ei. Moinen on toki paljon pahempaa kuin lupauksensa pettäminen. Vikaa on tietysti myös Mediassa ja "tuossa ihmisessä", joka vuoti viestit julkisuuteen. Onpa kirjesalaisuuttakin Kanervan näkemyksen mukaan rikottu, vaikka allekirjoittanut on aina luullut, että kirjesalaisuus koskee vastaanottajan postia ja vo saa tehdä kirjeillään lähes mitä haluaa, vaikka julkituoda ne Hymyssä, jos huvittaa.

Jos nyt mietitään, kuka ne tekstiviestit näpytteli näppärin kätösin niin kyllä se oli Kanerva itse. Mitään kohua ei olisi, jos Kanerva ei olisi antanut haarovälinsä johdattaa itseään "tuon ihmisen" puhelinlinjoille. Jos ministeriasemassa olevan ihmisen harkintakyky on niin kehno, ettei hän ymmärrä itseensä kohdistuvan huomattavasti tarkemman syynin kuin mihin yksityishenkilö joutuu alistumaan, hän ei ole tehtäviensä arvoinen.

Tekstiviestit olivat kyllä tökeröä käytöstä, mutta eniten tässä siltä tympiinnyttää Kanervan tapa riipiä marttyyrinseppele päähänsä ja julistaa syy politiikon lipevyydellä kaikkien muiden kontolle. Ministerin salkkua hän ei takaisin saa, mutta uskallan arvella, että hän olisi voinut saada takaisin jotain menetetystä kunnioituksestaan myöntämällä reilusti töpänneensä. Se on kuitenkin näemmä liian kova pala nieltäväksi, on paljon kivempi syytellä muita. Ihan kuin se ketään huijaisi.

Haluan, en halua...

Minun on jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa seksuaalisesta halusta ja haluttomuudesta. Olen lueskellut eri lähteitä, nettikeskusteluja, blogeja, kirjoja, ja miettinyt asiaa. Ei, kyse ei ole erityisen omakohtaisista ongelmista vaan puhtaasta mielenkiinnosta ihmisten seksuaalisuutta ja parisuhteita kohtaan - olenhan nainen. ;)

Kyse on siis siitä, kun toinen haluaa paljon enemmän kuin toinen. Niin paljon, että se alkaa muodostua jo merkittäväksi ongelmaksi. Enemmistössä tapauksista enemmän haluava on mies, mutta enemmän haluavat naisetkaan eivät ole pelkästään harvinaisia yksittäistapauksia eivätkä välttämättä koe tilannettaan yhtään helpommaksi. Heillä on oikeastaan se "haitta" tilanteessa, että se on ikään kuin "epänormaalimpi"; stereotypia kun yhä on, että mies tahtoo enemmän kuin nainen. Tällöin parisuhteessa, jossa asetelma on toisin päin, joko nainen tai molemmat saattavat tuntea itsensä friikeiksi - nainen nymfoksi, mies epämieheksi.

Koska stereotypia nyt on se, että mies tahtoo ja nainen ei juurikaan, pysytään hetki siinä. Osa miespuolisista keskustelijoista ei suo paljoa ymmärrystä naisille, joiden halut ovat vähäiset tai olemattomat. Naisten pitäisi kerta kaikkiaan suostua. Seksi kuuluu parisuhteeseen, jos sitä ei ole, sanaton parisuhdesopimus on petetty. Ja sitä paitsi, eihän se iso homma ole, sen kun makaisi nainen selällään. Onpa tätä verrattu kotitöihinkin; kotityöt on tehtävä, vaikkei niistä tykkäisi, se on velvollisuus. Yhtä lailla seksiäkin pitäisi harrastaa, se on velvollisuus.

Seksi poikkeaa kuitenkin muutalmilta osin kotitöistä. Kukaan ei edellytä, että kotitöistä pitäisi pitää tai että niiden tekemisen pitäisi olla hauskaa ja nautinnollista. Sen sijaan yleinen käsitys on, että seksin pitäisi olla miellyttävää ja nautinnollista. Silkka velvollisuusseksi ei sitä ole. Nainen voi kyllä suostua seksiin, vaikkei haluaisi, mutta hän ei voi ryhtyä haluamaan seksiä silkasta velvollisuudesta. Halujaan ja tunteitaan ei voi määrätä.

Sitäkö nämä miehet haluaisivat sitten? Että nainen makaisi lahnana, antaisi miehen masturboida sisälleen ja näyttäisi helpottuneelta, kun homma on ohi? Sekö auttaisi merkittävästi miehen seksinpuutteeseen? Vai pitäisikö naisen teeskennellä, että touhu on kivaa? Kuinka usein? Niin, ettei mies tajuaisi naisen teeskentelevän - ja mitä sitten, kun tajuaisi?

Jossain keskustelussa mies toi esiin sen, että puolison haluttomuus loukkaa syvältä; haluava osapuoli tuntee, ettei hän ole haluttu, hyväksytty, seksikäs. Tämä on varmasti aivan totta, mutta juuri siinä on tilanteen suurin tragedia: haluttomampi ei voi ryhtyä haluamaan, vaikka haluttomuus kuinka loukkaisi. Se ei ole mahdollista. Hän voisi suostua seksiin, mutta auttaisiko se enemmän haluavaa, jos tämä tietäisi, että puoliso ei todella halua seksiä eikä siten häntä?

No, mikä sitten neuvoksi, jos ollaan tilanteessa, jossa nainen ei tahdo juuri lainkaan tai hyvin vähän ja mies enemmän. Ikävä kyllä reaalisimmat vaihtoehdot ovat tilanteeseen sopeutuminen tai ero, sillä asiantola tuskin muuttuu ja seksi tuntuu olevan asia, jossa ihmisten on vaikea tehdä sellaisia kompromisseja, jotka aidosti tyydyttäisivät molempia osapuolia. Sama pätenee aika lailla niihinkin pariskuntiin, joissa haluttomampi osapuoli on mies.

Sanottakoon tässä vielä se, että osa näistä vähän haluavista osapuolista ei tunnu oikein ymmärtävän sitä, kuinka vaikea tilanne kumppanille on. Tietysti on ajankohtia, jolloin seksiä on vähemmän ja se on luonnollista - on stressiä, raskauksia, pitkiä ulkomaanmatkoja, kylmempiä kausia -, mutta jos sama tilanne jatkuu vuosikausia, voitaneen jo olettaa, että on asetuttu ns. normitasolle, mitä kyseiseen suhteeseen tulee. On totta, ettei enemmän haluava kumppani voi vaatia toista haluamaan seksiä enemmän, muuttamaan seksuaalisuuttaan siihen suuntaan, mutta miksi vähemmän haluavalla osapuolella olisi oikeus tukahduttaa toisen seksuaalisuus muutamaan harvaan kertaa vuodessa, esimerkiksi? Millä oikeudella sellaista voi vaatia ja edellyttää, pysyväluonteisesti? Jos esimerkiksi nainen ei suostu seksiin kuin ehkä pari kertaa vuodessa, mutta kieltää kategorisesti puolisoltaan jopa muiden naisten vilkuilun, eikö se ole jo hiukan kummallista?

Teinit kyykkyyn

Miten se onkin, että teineillä on joka lauseessa ainakin pari vittua. Johan sana alkaa menettää napakkuuttaan niin laajasti viljeltynä.

Aina teinejä nähdessäni muistan, miksi en pidä heistä enkä halua lasta, joka kasvaessaan muuttuisi samanlaiseksi lökäpöksyiseksi, haistattelevaksi, huorittelevaksi, egomaaniseksi pikku keisarin(nan)aluksi.

Tyhmyys

Jos maailmassa on jotain ehtymätöntä niin se on ihmisen tyhmyys. Siitä kun pystyttäisiin uuttamaan energiaa, maailman taloudella ei olisi hätäpäivää.

Wincapita saa seuraajia