Mitäs me rasistit

En useinkaan koskettele kirjoituksissani maahanmuuttojuttuja, mutta olen kyllä jonkin verran seurannut aiheesta käytävää keskustelua. Kaikkihan tuntuu kiteytyvän henkilöön nimeltä Jussi Halla-aho, joka on toisille sankari ja toisille pirunsarvinen paholainen. Jälkimmäinen ryhmä oletettavasti hykertelee tällä hetkellä tyytyväisyydessään, sillä asiat menevät lopultakin sen haluamaan suuntaan: Jussi Halla-aho on saanut syytteet uskonrauhan häirinnästä ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Täytyy sanoa, että jos tuomio tulee, olen hyvin pettynyt suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Jo syytteen nostaminen on melkoinen pettymys. Se nimittäin kertoo omaa kieltään siitä, mikä on syyttäjänviraston tulkinta "rasismipykälästä" tai siitä, ettei syyttäjä osaa lukea. Kummatkin ovat masentavia vaihtoehtoja.

Syytekirjelmää lukiessa tulee absurdi olo. Sen mukaan Halla-aho on tekstissään (kyseessä on Muutama täki Illmanin Mikalle) väittänyt, että Muhammed oli pedofiili. Syyttäjän mukaan väite on muslimeja loukkaava. Kyllä, aivan varmasti se on muslimeja loukkaava - aivan samalla tavalla kuin kristityt loukkaantuvat, jos Jeesusta kutsutaan homoksi tai ortodoksit loukkaantuvat, jos isä Mitroa kutsutaan pedofiiliksi tai katoliset, jos paavia kutsutaan kansanmurhaajaksi. Mutta voisitteko kuvitella, että syyttäjä nostaisi syytteen heitä vastaan, jotka nimittelevät Jeesusta, isä Mitroa tai paavia? Kun ottaa huomioon, että nämä kaikki nimittelyt ovat oikeasta elämästä* eikä niihin ole reagoinut sen paremmin vähemmistövaltuutettu, innokkaat maailmanparantahat tai syyttäjänvirastokaan, jää väkisinkin mielikuva, että muiden uskontojen pyhiä henkilöitä saa rauhassa solvata niin törkeästi kuin haluaa, mutta ei islamin.

Toinen kohta, johon syyttäjä on takertunut on se, jossa Halla-aho paridioi Kaleva-lehden pääkirjoitusta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". Parodiakohdassaan Halla-aho vaihtoi kansaksi somalit ja rikokseksi ohikulkijoiden ryöstelyn ja verovaroilla loisimisen. Syyttäjä sivuuttaa täysin lauseen parodia-aspektin, koska "lausuman sisältö ei muutu, vaikka sitä arvioidaan irjoituksen muodostamaa kokonaisuutta vastaan."

Eli suomeksi sanottuna syyttäjä antaa ymmärtää, että on täysin hyväksyttävää ilmaista, että jonkin vakavan rikostyypin suorittaminen on suomalaisten kansallinen, ehkä geneettinen erityispiirre, mutta samaan aikaan ei saa ilmaista, että jonkin vakavan rikostyypin suorittaminen olisi somalien kansallinen, ehkä geneettinen erikoispiirre. Suomalaisia saa tölviä murhaajiksi, somaleja ei saa tölviä ryöstäjiksi ja verovaroilla loisijoiksi.

Syyttäjä sanoo myös seuraavaa: "Lausuma, jonka mukaan ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai geneettinen erityispiirre, sisältää näkemykseni mukaan asiallisesti ottaen väitteen kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvien ihmisten luonteenomaisesta ala-arvoisuudesta muihin ihmisiin nähden."

Mutta suomalaisten syyttäminen tappamisesta EI näemmä sisällä väitettä suomalaisten ala-arvoisuudesta muihin ihmisiin nähden? Ei, vaikka Kalevan kirjoituksessa suomalaisten tappamisvimmaa verrataan "Länsi-Euroopan maihin", joista Suomi on yksi "väkivaltaisimpia". Eikö tässä nyt anneta ymmärtää, että suomalaiset ovat ala-arvoisempia verrattuna vähemmän väkivaltaisiin eurooppalaistovereihinsa? Ja vielä nimenomaan niin, että tämä ala-arvoisuus syntyy asiasta, joka on likipitäen geneettinen meille - eli luonteenomainen.

Mielestäni syyttäjänvirasto on juuri parhaillaan tekemässä isoa karhunpalvelusta sekä muslimeille että somaleille. Ihmiset eivät pääsääntöisesti pidä siitä, että jotkut ryhmät asetetaan eriarvoiseen asemaan - se aiheuttaa kiukkua ja ärtymystä. Voi tietysti olla, ettei tieto Halla-ahon tekstin varsinaisesta sisällöstä leviä, jolloin ihmisille jää vain kuva, että tässä nyt yksi kamala rasisti sai ihan oikeutetun tuomion. Mutta jos se leviää, oikeusviraston toiminta on omiaan aiheuttamaan enemmän antipatiaa vähemmistöjä kohtaan kuin Halla-ahon toiminta ikinä.


* Esimerkit ovat tosiaan tapahtuneista tilanteista, joista on mustaa valkoisella, mutta varmuuden vuoksi aion olla linkkaamatta niitä. Sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, josko joku saisi päähänsä alkaa ilmiannella...

Ester - One Night with the King

Kauan sitten isoäitini lahjoitti minulle Lasten Raamatun. Uskonnollista minusta ei tullut, mutta kirja kului repaleiseksi käytössä. Syy oli ennen kaikkea se, että olin satuihin hurahtanut lapsi ja mitä muuta Vanha Testamentti on kuin jännittävä seikkailukirja täynnä prinssejä, kuninkaita ja kuningattaria, taistelua ja rakkautta, uhrautumisia ja ihmetekoja. Suosikkikirjoikseni valikoituivat Esterin ja Ruutin kirjat sekä kohdat, joissa kerrottiin Iisebelistä, ilkeästä kuningattaresta.

Raamatun henkilöistä on tietysti tehty tukuittain elokuvia, mutta olin silti yllättynyt, kun törmäsin sattumalta Youtubessa elokuvaan, joka on paitsi hyvin tuore myös suurella rahalla tehty - ja käsittelee kuningatar Esteriä. One Night with the King oli jokseenkin erikoinen kokemus. Tämän kertainen kirjoitus käsittelee kyseistä elokuvaa sekä itsenäisenä teoksena että suhteessa Raamatun versioon.

Raamattu kertoo, että Persian kuningas Ahasverus hylkäsi kuningattarensa Vashtin tämän kieltäydyttyä tottelemasta kuninkaan käskyä saapua juhliin esittelemään itseään. Koska kuninkaalla on ikävää ilman vaimoa, uusi piti saada. Sen vuoksi valtakunnasta koottiin kauneimmat neitsyet, joiden kanssa kuningas viettäisi yön ja valitsisi heidän joukostaan kuningattaren. Muut siirtyisivät haaremiin kuninkaan jalkavaimoiksi. Siihen aikaan Persiassa eli juutalaisia, sillä heidät oli pakkosiirretty sinne Jerusalemista aikoinaan ja nuori juutalaistyttö Hadassa vietiin palatsiin muiden kandidaattien kanssa. Tytön serkku, Mordokai, käski tämän salaamaan etnisyytensä ja sen vuoksi häntä kutsuttiin Esteriksi - soveliaampi nimi persialaiselle. Kuningas mieltyi Esteriin ja valitsi tämän vaimokseen.

Kuninkaan neuvonantajalla, Haamanilla, oli kehnoja suunnitelmia juutalaisten varalle; hän halusi kansanmurhata heidät tyystin. Niinpä Haaman suostutteli kuninkaan säätämään lain, jonka mukaan tiettynä päivänä sai kuka hyvänsä surmata juutalaisia ilman mitään seurauksia. Kuninkaalle ei Haaman kertonut, että kyseessä olivat juutalaiset vaan ilmoitti, että on olemassa kansanosa, joka vastustaa kuninkaan valtaa, mikä ei tietenkään kuningasta miellyttänyt.

Serkkunsa Mordokain kautta Ester sai kuulla suunnitelmasta murhata juutalaiset. Mordokai kehotti Esteriä anelemaan kuninkaalta juutalaisten henkeä, mutta Ester ei olisi halunnut mennä, sillä kutsumatta kuninkaan luo meneminen tiesi kuolemaa eikä kuningas ollut kutsunut Esteriä luokseen 30 päivään. Mutta ei auttanut, mentävä oli. Esterin onneksi kuningas osoitti häntä valtikallaan ja Esterin henki säästyi. Myöhemmin illallisella hän aneli kuningasta säästämään oman ja kansansa hengen, mihin kuningas suostui. Haaman hirtettiin itse rakentamaansa hirsipuuhun. Koska kuninkaan asettamia lakeja ei voinut muuttaa ja siten perua tappomääräystä, uudeksi neuvonantajaksi julistettu Mordokai teki lakiin lisäyksen, jonka mukaan juutalaiset voivat puolustaa itseään ja viedä pällekäyjien omaisuuden. Päivän koittaessa juutalaiset eivät osoittaneet armoa. Esteriä juhlitaan suurena sankarina, kun hän oman henkensä uhalla pelasti kansansa tuholta.

One Night with the King kertoo hiukan erilaisen tarinan. Pääpiirteet ovat tietenkin samat, mutta ONK on ennen kaikkea rakkaustarina, Esterin ja hänen kuninkaansa rakkaustarina. Koska alkuperäinen teksti ei puhu rakkaudesta, tämä on vaatinut käsikirjoittajilta hiukan kikkailua ja ilmeisesti antanut pontta epäuskottavillekin juonen käänteille. Kuningas rakastuu Esteriin käytännössä ensisilmäyksellä ja Esterin laita on melko lailla samoin. No, mikäs siinä, ensisilmäyksellä voi kyllä ihastua hyvin vahvastikin, olen huomannut sen itsekin, mutta ei se silti ehkä uskottavuuden huippu ole...


Xerxes

Elokuvassa kuninkaan nimi on Xerxes. Kyseessä on mies, joka hallitsi Persiaa vuosina 485-465 jkr. ja muun muassa otti kuonoonsa kreikkalaisilta kahdessa sodassa ja kreikkalaissota onkin otettu mukaan elokuvaan suhteellisen merkittävänä juonikuviona – palatsijuonittelut Xerxeen ympärillä kietoutuvat nimenomaan kysymykseen sotaanlähdöstä. Tulkinta, jonka mukaan Raamatun Ahasverus on nimenomaan Xerxes I, on suhteellisen yleinen, joten elokuvan tekijöillä on ollut hyvät perusteet valita juuri Xerxes.

Xerxes on mielenkiintoinen hahmo ja oikeastaan hän nousee mielestäni jopa Esterin ohi sekä tärkeydessä että hahmokehityksessä. Persian kuningas on mies, joka on astunut hiukan liian suuriin saappaisiin – hän on suuren miehen, Dareios suuren poika eikä se ole koskaan helppo asema. Ehkä yksi syy Xerxeen haluun sotia, ilmeisen ”kostan isäni kuoleman” –motiivin lisäksi onkin juuri se, että hän ylettyisi samaan kuin isänsä, sillä Dareios suuri oli suuri nimenomaan sotiensa vuoksi. Silti samalla Xerxestä vetää puoleensa halu olla hyvä kuningas ja hallita maataan viisaasti; tehdä Persiasta sivistyksen ja oppineisuuden supervalta. Mutta sotaa himoavat neuvonantajat sekoittavat Xerxes-paran pään.

Elokuvan alussa Xerxeellä on selkeä auktoriteettiongelma. Neuvonantajat yksinkertaisesti hyppivät silmille eikä kuninkaalla tunnu olevan rautaista tahtoa, jolla saada muut tottelemaan. Ensimmäisestä kuningattarestaankin, Vashista, Xerxes ajautuu eroon siksi, ettei hänellä ole kanttia tehdä asioita omin päin. Toisaalta tässä on huomattava ero Raamatun versioon, jossa Ahasverus on vain känniääliö. Xerxeesta on tehty selkeästi miellyttävämpi hahmo pohjustamalla hiukan toisin tilanne, jossa hän hylkää kuningattarensa. Se ei ole kuningas, joka vaatii kuningatarta juhliin vaan hän antaa periksi innostuneiden vieraiden vongatessa kuningatarta paikalle – vaikka tietää, ettei kuningatar tule. Säilyttääkseen kasvonsa Xerxes joutuu lähettämään Vashtin pois, sillä tässä vaiheessa kehityskaarta hänellä ei vielä ole voimaa toimia vastoin neuvonantajiensa ohjeita. Välinpitämätön Xerxes ei ole, sikäli synkkänä hän seuraa yöllä poistuvan ex-kuningattaren saattuetta.

Tarina vihjaa, että uutta kuningatarta haluavat nimenomaan Xerxeen neuvonantajat. Tytöt kerätään linnaan, Ester muiden mukana ja ryhdytään laittamaan näteiksi. Mutta toisin kuin Raamatussa, ONK antaa selvästi ymmärtää, ettei tytöistä tule jalkavaimoja; muut kuin valittu lähetetään koteihinsa. Realistisesti tämä olisi epäuskottavaa, sillä tytöt saattaisivat kantaa kuninkaan lasta ja kuningas tietenkin haluaa lapsia mahdollisimman monta. Mutta ilmeisesti amerikkalainen romantiikka on vaatinut tällaisen muutoksen. Eihän se sovi, että kuninkaalla olisi valtaisa joukko muita vaimoja oman rakkaansa lisäksi. Tai ainakaan se ei sovi, että kuningas keräisi itselleen joukon nuoria tyttöjä seksileluiksi, sillä jalkavaimojen olemassaoloon elokuvassa kyllä viitataan, joskin lyhyesti.

Xerxes iskee silmänsä Esteriin jo melko varhaisessa vaiheessa, kun tämä tuodaan lukemaan kuinkaalle historiakääröjä. Tästä seuraakin elokuvan epäuskottavin jakso; kuningas ei vie käytännössä yhtäkään kandidaattia vuoteeseen asti, sillä hän on niiiin Esterin lumoissa. Ja Esteriäkin kuningas kosaisee ennen "yötä kuninkaan kanssa", jolloin yöstä tulee tietenkin hääyö. Seksiä elokuvassa ei olekaan, ei lainkaan. Ainoastaan pari pusua Xerxeen ja Esterin välillä. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen tosiasian kanssa, että elokuvan on tuottanut yhtiö nimeltä FoxFaith...

Rakkaustarina ei ole täysin epäuskottava, vaikka horjuu kyllä siinä rajoilla. Xerxes vaikuttaa sisäisesti epävarmalta mieheltä, joka janoaa ja etsii rakkautta - ja takertuu Esteriin, kun tämä sitä näkyy tarjoavan. Ester on kyllä aidosti mieltynyt puolisoonsa, mutta parin välille laskeutuu jäinen hiljaisuus, kun Xerxes alkaa epäillä tuoretta vaimoaan uskottomaksi; hän näet näkee Esterin puutarhassa Mordokain kanssa. Ester-parka ei voi ilmoittaa jutelleensa sukulaisen kanssa, koska Mordokai on vaatinut häneltä lupauksen, ettei Ester paljasta syntyperäänsä. Esterin kieltäytyminen puhua suvustaan taas syventää kuninkaan epäluuloa ja railo pariskunnan välillä repeää kuiluksi. Kuningas on lähdössä sotaan eikä tahdo enää tietää puolisostaan.

Todennäköisesti syy, miksi käsikirjoittajat lisäsivät mukaan uskottomuuskuvion on se, että heidän täytyi keksiä jokin peruste sille, miksei kuningas kutsuisi Esteriä luokseen päiväkausiin, jolloin tämä joutuisi riskeeraamaan henkensä. Rakastunut ja onnellinen kuningashan suorastaan roikkuisi nuorikkonsa helmoissa, jolloin Ester voisi ihan helposti pyytää armoa itselleen ja väelleen. Uskottomuuskuvio itsessään on epäuskottava, sillä reaalimaailmassa Mordokailla ei olisi ollut mitään saumoja päästä samaan tilaan kuningattaren kanssa, mutta JOS hyväksytään tämä säätökuvio, Xerxeen äkkiväärä reaktio ei välttämättä ole epäuskottava. Hän on jo osoittanut olevansa sisimmässään epävarma ja olevansa tunteissaan äkkipikainen - hänhän rakastui Esteriin päätäpahkaa. Kun syöksyy suihkarilla taivaisiin, pudotus on korkea ja kova. uningas kolahtaa kipeästi maahan.

Toinen syy on mukaan sotkettu ”sota Kreikkaan” –juonikuvio. Koska Xerxes on lähdössä sotaan hetipian, on löydyttävä jokin napakka syy, miksi Esterillä on vakaat perusteet uskoa, että kuningas ei ehkä ojennakaan valtikkaansa häntä kohti. Ei ole aikaa kolmeen kymmeneen päivään ilman kutsua kuninkaan luo, kuten Raamatussa.

Raamatun versiossa pahiksella, Haamanilla, ei oikeastaan ole mitään realistisia mahdollisuuksia Esteriä vastaan. Ester on yhä kuininkaan suosiossa ja kuullessaan, että joku suunnittelee Esterin ja tämän väen murhaa, Ahasverus raivostuu kerta kaikkiaan. ONK:ssa tilanne on hiukan toinen; Haaman on lähes yhtä voimakas vastapeluri kuin Ester ja loppuun asti on epäselvää, kumman kannalle Xerxeen sydän taipuu. Tuleeko Esteristä toinen Vashti, joka menettää asemansa, koska Xerxes pelkää kasvojensa menetystä vai nouseeko kuningas puolustamaan puolisoaan neuvonantajiensa – ja Haamanin – mutinoita vastaan?

Kyllä nousee. Hienointa Xerxeen hahmossa onkin hänen kehityksensä elokuvan aikana neuvonantajien pompottamasta puolinössöstä varmaksi, itsenäiseksi kuninkaaksi. Kun Vashti nolaa kuninkaan, tämä saa mennä. Mutta kun Ester aiheuttaa hämmennystä saapumalla kutsumatta kuninkaan eteen, kuningas pitää päänsä ja ojentaa valtikkansa. Hän saa siitä myöhemmin noottia neuvonantajiltaan, mutta ei enää alistu. Lopullinen miehistyminen tapahtuu, kun Xerxes pelastaa Esterin Haamanin kynsistä ja heittää Haamanin hirtettäväksi kuultuaan tämän rakennuttaneen korkean hirsipuun Mordokaita varten. Kuninkaalla ei ole niin huono muisti, etteikö hän muistaisi, että juuri Mordokai pelasti hänen henkensä – ja sellaisen miehen Haaman haluaisi hirttää!

Kohtaus, jossa Ester astuu kutsumatta kuninkaan eteen, on elokuvassa hyvin voimakkaasti dramatisoitu. Se ei itse asiassa ole hullumpi kohtaus ihan loppua lukuun ottamatta. Ei ole kovin uskottavaa, että vartija surmaisi kutsumattoman vieraan valtaistuinsalissa kuninkaan silmien edessä ja vieläpä kuninkaan neuvonantajan, ei kuninkaan itsensä käskystä. Mutta draamaa täytyy olla ja Xerxeestä saadaan leivottua sankari, kun hän viime hetkellä pysäyttää vartijan viuhuvan miekan.

Jonkin verran olen lukenut kritiikkiä sitä kohtaan, että Xerxes suostuu elokuvassa Haamanin suunnitelmaan tappaa juutalaiset. Kuulemma se tekee Xerxeestä huomattavasti epäsympaattisemman, lähes kansanmurhaajan. Raamatussa kun Haaman ei erikseen yksilöi kansaa, jonka haluaa surmattavan. Mutta ihan oikeasti, mitä merkitystä sillä on, nimetäänkö surmasuunnitelman kohde vai ei? Raamatussakin kuitenkin puhutaan tietysti kansasta, joka pitää omia lakejaan eikä tottele kuningasta. Ellei sitten kyseisen kritiikinesittäjän mielestä ole niin, että kansanmurha voi koskea vain juutalaisia, kun taas muiden kansojen suunnitelmallinen likvidoiminen on jotain muuta. Itse en näe, että Xerxes olisi tämän kuvion vuoksi epämiellyttävämpi kuin Ahasverus. Loppujen lopuksi Ahasveruksen motiivina suostua vaikuttaa olevan Haamanin tarjous maksaa suuri hopeasumma kuninkaalle, kun taas heikohko Xerxes taipuu vahvan neuvonantajansa, Haamanin tahtoon. Kumpaa sitten pitää pahempana, sen kukin päättäköön itse.

Kaiken kaikkiaan elokuvan kuningas on huomattavasti inhimillisempi ja mielenkiintoisempi hahmo kuin Raamatun Ahasverus. Xerxes oikeasti muuttuu elokuvan aikana ja parempaan suuntaan eikä hän edes alussa ole sellainen ylimielinen kännikala kuin Ahasverus. Xerxes on epäitsevarma, haavoittuvainen, mustasukkainen mies, joka toisaalta kykenee rakkauteen ja kaipaa tulla rakastetuksi. Esterin myötä hän löytää vahvuutensa ja itsenäistyy irti neuvonantajiensa vallasta. Sen lisäksi hän on tietysti seksikäs ja viriili mies, sovelias nuoren tytön rakkauden kohteeksi. ;)

Vielä täytyy mainita jotain Xerxeen näyttelijästä, Luke Gossista. Goss näyttää hyvin, hyvin erikoiselta elokuvassa – hänellä on korkeimmat poskipäät, jotka olen koskaan miehellä nähnyt ja hyvin erikoiset, kapeat silmät. En osaa vieläkään sanoa, onko hänellä silmämeikkiä vai ovatko hänen silmänsä todella niin kummalliset. Aluksi en osannut päättää, pidinkö edes tästä Xerxeestä, mutta olen tullut tulokseen, että kyllä. Goss hoitaa mielestäni hyvin näyttelijänosansa.


Haaman

Haaman on Esterin kirjan arkkipahis, suuri antisemiitti. Raamattu selittää Haamanin pahuuden melko banaalisti sillä, että hän on vain hyvin pöyhkeä ja omahyväinen mies, joka ajautuu henkilökohtaiseen kriisiin, kun alempiarvoinen Mordokai ei kumarra hänelle – juutalaisena Mordokai ei näet kumarra kuin Jumalalle. Siispä Mordokain täytyy kuolla ja Mordokain kansan myös.

Elokuvassa Haamanin viha juutalaisia kohtaan kumpuaa syvemmältä, ajalta, jolloin juutalaiset taistelivat Kaanaan maan herruudesta. Israelilaisten ensimmäinen kuningas Saul voitti ja vangitsi amalekialaisten kuninkaan Agagin ja tämän puolison, mutta rikkoi Jumalan käskyä vastaan jättämällä vankinsa henkiin. Jumalan käsky kun kuului, että kaikki viholliset oli surmattava. Jopa viholliset karja ja eläimet oli laitettava lihoiksi! Mutta Saul ei totellut ja siitä tuli suru ja murhe juutalaisille, sillä vaikka tuomari Samuel omakätisesti surmasi kuningas Agagin, tämän vaimo ehti paeta – ja hän oli raskaana. Tuon lapsen jälkeläinen on Haaman, juutalaisten leppymätön vihollinen.

Tulkinta Haamanin ja amalekialaisten sukulaisuudesta ei ole ONK:n keksintöä. Jo Raamatussa Haamanin lisänimenä esiintyy joissain kohdin ”agagilainen”, minkä on toisinaan katsottu viittaavan amalekialaisten kuninkaaseen, Agagiin. Onhan se oikeastaan parempi syy haluta exterminoida kokonainen kansa, tuollainen sukupolvien taa ulottuva kostonhimo, kuin pelkkä ylimielinen pöyhkeys.

Silti Haamanin hahmossa on elokuvassa ongelmansa. Vaikka kostomotiivi on mielestäni ihan hyväksyttävä, Haamanista on tehty liian fanaattinen ja liian klisheinen antisemiitti. Hänellä on jopa tyylitelty hakaristi hihassaan! Olen aina kuvitellut Haamanin jokseenkin... pompöösiksi hahmoksi, jos näin voi sanoa. Omaa itseään täynnä olevaksi hovijuonittelun asiantuntijaksi. Sen sijaan James Callisin esittämä Haaman on palavasilmäinen, askeettisen laiha fanaatikko, joka viipottaa pitkin palatsin käytäviä turbaani päässään ja pahat mielessä juutalaisia kohtaan. Koko hänen olemassaolonsa kiteytyy siihen, että hän saa listittyä juutalaiset viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Ja ikään kuin tämä ei riittäisi, Haaman ei edes puhu normaalilla äänellä vaan kähisee mukasynkästi.

Olen lukenut hiukan kritiikkiä elokuvan loppukohtausta vastaan koskien nimenomaan Haamanin toimintaa. Esterin kirjassahan Haaman heittäytyy epätoivoisena anomaan armoa Esteriltä. Elokuvassa Haaman pilkkaa Esteriä ”anomalla” armoa ja käy tähän jopa käsiksi. Täytyy myöntää, että vaikka kohtauksessa leivotaankin Haamanista pahan arkkienkeliä, tuen silti sitä enemmän kuin Raamatun versiota, sillä Raamatun versio vie Esteriltä roppakaupalla sympatiapisteitä. Kun Haaman heittäytyy anomaan armoa Esteriltä, tämä ei edes liikutu. Mielestäni sellainen kylmyys nuoressa naisessa on hyvin, hyvin epäsympaattista.


Ester

Elokuvan Ester on hoideltu hahmona varsin kelvollisesti. Kuten Xerxeskin, myös Ester kehittyy alun hassuttelevasta teinitytöstä kansansa kohtaloa harteillaan kantavaksi nuoreksi naiseksi.

Miinuksia sataa elokuvan tekijöille ”Jessestä”, Esterin juutalaisesta poikaystävästä. Elokuvan alussa Ester on lähtemässä Jessen kanssa Jerusalemiin, mutta kuninkaan eunukinmetsästäjät nappaavat Jessen ennen kuin tämä saapuu sovitulle kohtaamispaikalle. Lopulta Jesse löytää Esterin palatsista morsiokandidaattina ja pyytää tätä pakenemaan kanssaan, siitäkin huolimatta, että Jesse on nyt... hiukan leikelty. Mutta Ester ei halua. Ainoa hänen antamansa syy oikeastaan on, että ”mitä, jos minut valitaan.”

BIIP! Ei näin. En tajua, miten elokuvantekijät eivät tajunneet, että moinen poikaystävän hylkääminen sakottaa huimasti Esterin sympatiapisteitä. Tai minua se ei sinänsä haittaa, mutta kun huomioi, että elokuva on kristillinen romanssi, on aika huvittavaa, että Ester toimii näin. Kristillisen rakkauden nimessähän hänen nimenomaan pitäisi lähteä alkuperäisen rakkautensa Jessen mukaan. Mutta sen sijaan Ester valitseekin miehen, jolla on valtaa, mainetta ja mannonaa... ja pippeli.

No, niin minäkin kyllä tekisin, jos olisin Ester. Sitä paitsi, Xerxes on kaikin standardein Mies, ihan ilman kruunuja ja viittojaankin, kun taas Jesse on Poika. Kukapa ei ottaisi itselleen miestä pojan sijaan, jos saa valita... :)


Xerxes ja Vashti

Jotain haluan vielä sanoa kuningatar Vashtista, jonka hylkäyksestä Esterin kirjan tapahtuvat lähtevät vyörymään. Raamatun Vashti on pitkään toiminut esimerkkinä tottelemattomasta vaimosta, jonka rinnalla kuuliainen ja nöyrä Ester loistaa kuin aamutähti. Ole sellainen kuin Ester, älä sellainen kuin Vashti. Vaimon tulee totella miestään.

Ja mikä on Vashtin rikos? Se, ettei hän halunnut tulla esittelemään itseään humalaisen remujoukon eteen. Joidenkin tulkintojen mukaan tämä olisi itse asiassa vieläpä tarkoittanut sitä, että Vashtin olisi pitänyt esitellä itseään alasti. Mutta Vashti ei ollutkaan mikään orjatyttö vaan mahtavan Persian kuningatar ja Persian kuningattaret eivät nöyryytä itseään känniääliöiden edessä.

Raamatun versio on tässä suhteessa aika mielenkiinnoton. Ahasverus saa tietysti primitiivireaktion kun joku kehtaa olla tottelematta ja äkkipikaistuksissaan määrää, ettei Vashti enää saa astua hänen eteensä. Elokuvassa taas tilanteen tekee paljon mielenkiintoisemmaksi se, että siihen liittyy poliittisia tekijöitä, erityisesti tuleva sota Kreikkaa vastaan. Vashti vastustaa sotaa ja haluaisi kuninkaan jäävän Susaan hallitsemaan maataan. Siksi elokuvassa Vashtin järjestämät juhlat omissa tiloissaan on tulkittu itse asiassa protestiksi Xerxeen sodanalusjuhlia vastaan, kun ne Raamatussa ovat vain protokollan mukaiset pirskeet, koska naisilla ei ole asiaa miesten juhliin.

Luin joskus tulkinnan, jonka mukaan Eeva ja Maria olivat eräällä tavalla sama hahmo, molemmilla oli mahdollisuus pelastaa ihmiskunta, mutta siinä, missä Eeva epäonnistui, Maria onnistui. Silti, ilman edellistä ei olisi jälkimmäistä. Jos Eeva ei olisi epäonnistunut, Mariaa ei olisi koskaan tarvittu.

Jotain samaa on Vashtin ja Esterin välillä. Vashti ei kykene pelastamaan Xerxesta, tekemään tästä vahvaa, omatahtoista kuningasta. Heidän kiintymyksensä ei ole kyllin vahva ja tiukan paikan tullen Xerxes luopuu Vashtista. Mutta Ester onnistuu siinä, missä Vashti epäonnistui. Xerxeen kiintymys Esteriin on, huolimatta uskottomuusepäilyistä ja mustasukkaisuudesta, niin vahva, ettei hän suostu menettämään Esteriä. Esterin avulla Xerxeesta tulee lopulta Kuningas. Siksi Vashti ja Ester ovat, tietyllä tavalla, paralleeleja, saman kolikon eri puolet. Kumpikin heistä oli tottelematon, mutta kun tottelemattomuus tuhosi Vashtin, Esterin se pelasti. Eikä vain Ester pelastunut vaan myös hänen kansansa – ja kuningas Xerxes.


Loppusanat

Onnittelut sille, joka on jaksanut tänne asti. :) Näin loppuviimeksi haluan sanoa, että pidin kyllä elokuvasta melko lailla. Oikeastaan pidän siitä kerta kerralta enemmän. Olen nyt katsonut se ainakin neljä kertaa... En tosin kokonaan, parhaimmat palat vain.

Silti olen myös erinomaisen harmissani. Olen harmissani siksi, että niin monessa kohtaa tämän elokuvan tekemisessä on kuitenkin munattu ja ihan kunnolla. Dialogi tökkii monessakin kohtaa, Haamanin hahmo on rakennettu epäuskottavaksi, rakkaustarina olisi vaatinut vähän muokkausta ollakseen uskottavampi. Jotkut kohtaukset on rakennettu huonosti ja leikattu miten sattuu. Jessen hahmo on ylimääräinen ja elokuvan tasoa heikentävä lisä. Ei ole uskottavaa, että Ester ja Jesse pääsisivät seuraamaan kuninkaan juhlia jostain palatsin muurilta. Jotkut kohtauksen Esterin ja Xerxeen välillä ovat keinotekoisia, kun selvästi on vain pyritty luomaan kuvaa, jossa he olisivat yhdessä. Elokuvassa näkyvät liian selvästi tietyt kristilliset ja amerikkalaistyylisen romantiikan konventiot, jotka rajoittavat ilmaisua (ei seksi; rakkautta ensisilmäyksellä jne).

Ja kun sitä rahaakin oli. Elokuvan tekemiseen käytettiin 20 miljoonaa dollaria! Ja se kyllä näkyy komeina kuvina ja kimaltavana puvustuksena (minua ei oikeasti haittaa, ettei puvustus ole kovin autenttinen - se ei ole). Miksei sitä rahaa voitu laittaa käsikirjoitukseen ja leikkaukseen? Ja valaistukseen...

No, mikään ei ole täydellistä. Täytyy tyytyä siihen, mitä on. Tänään taidan sitten katsoa One Night wth the Kingin viidennen kerran, parhaat palat. I'll have fun. :)


P.S. Olen oikeastaan itsekin yllättynyt siitä, kuinka paljon sain asiaa irti tästä elokuvasta... Huolimatta siitä, ettei se oikeastaan ole mikään laadullisesti kummoinen elokuva, se on kuitenkin näemmä tehnyt vaikutuksen.

Enkä oikeastaan oleta, että juuri kukaan lukee tämän koko sepustuksen. Mutta halusinpahan saada sen ulos päästäni. Tässä se on. Kärsikää!

Työelon kukkasia

Tämä ei ole minun päiväni. Oikeastaan koko viikko on ollut "ei minun viikkoni", mutta kaksi viimeistä päivää ovat jokseenkin kruunanneet sen. Eilen unohdin ilmoittautua tärkeään tenttiin, jonka kyllä aamulla muistin, mutta valitettavasti en ehtinyt silloin ilmoittautua, kun kiiruhdin luennolle. Seuraavan kerran muistin ilmoittautumisen puoli kahdeltatoista - yöllä. No, onneksi Venäjän tutkimuksen professori on rento äijä ja suostui armollisesti vastaanottamaan myöhässä olevan ilmoittautumiseni, kun sähköpostitse asiaa koirapentumaisesti tiedustelin.

Tänään olisi sitten ollut työpäivä, mutta sen sijaan naputan tätä tekstiä kotikoneella. Siinä kävi nähkääs niin, että päätin harjoittaa tänään hyötyliikuntaa* ja kävellä keskustaan pysäkille, vaikka bussi meneekin tuosta ihan vierestä. Siinä katua pitkin taivaltaessani lähdin ylittämään suojatietä, kun yhtäkkiä oikea nilkkani antoi periksi. Tämä on oikealle nilkalleni tyypillistä ja yleensä onnistun välttämään nyrjähdyksen syöksymällä salamaakin nopeammin kyykkyyn toisen jalkani varaan. Ikävä kyllä tällä kertaa syöksyni epäonnistui surkeasti. Sen sijaan kohtasin asfaltin ensin polvellani, sitten oikealla kämmenelläni ja lopulta päälläni. Tulos: haava polvessa, kipeä nilkka, turvonnut käsi, vääntyneet silmälasit ja viiltohaava nenässä. Ja kahden päivän sairasloma. Juuri tällä hetkellä olen sentään kiitollinen siitä, että kompuroin työmatkalla, koska kaikki kulut menevät työnantajan vakuutuksen piikkiin eikä lääkärissä käynti mitään halpaa ole. Harmi vain, ettei onneton iBookini ollut repussani ja mennyt rikki. Sen airport-asema on nimittäin särki ja se on huollossa.

Tästä pääsenkin kätevästi aasinsillan myötä työasioihin. Olen tällä haavaa siinä kurjassa asemassa, että joudun hakemaan kesätöitä - ja kylläpä onkin kurjaa. Jos jotain maailmassa inhoan niin kaalikeittoa, huutavia lapsia ja työnhakua.

Minulla on kaksi varsinaista syytä, joiden vuoksi inhoan työnhakua. Ensimmäinen on sen ritualisoitunut, itsekehumarkkinoinnille ja yhteisymmärryksessä tapahtuvalle valehtelulle perustuva luonne. Kumpikaan ei voi olla työnhakuprosessi rehellinen, ei työnantaja eikä työhakija. Kummatkin tietävät, että toinen puhuu puutaheinää ja laskettelee perusteettomia ylisanoja, mutta silti yhteinen sopimus on juurtunut niin tiukkaan, että siitä poikkeavalle kävisi huonosti. Rehellinen ihminen ei saa töitä.

Toinen inhoni aine on hakuprosessin raivostuttava sattumanvaraisuus. Hakemusten kirjoittamista ei yksinkertaisesti voi oppia niin, että saisi työnantajat kiinnostumaan itsestään - tai ainakaan minä en näemmä voi. Kaikki ohjeet ja vastaavat vain lisäävät epätoivoani, sillä ne tuntuvat vaativan aivan mahdottomia; toisaalta pitäisi erottua, mutta ei kuitenkaan saa erottua LIIKAA. Täytyy olla omaperäinen, muttei vaikuttaa hörhöltä. Tekstissä pitäisi olla jokin jippo. Eri työnantajat pitävät eri jutuista - mutta mistä tietää, mistä kukakin pitää?

Koko työnhakuprosessi tuntuu olevan kiinni ihan puhtaasta onnesta. Se on äärimmäisen turhauttavaa henkilölle, joka ei koskaan ole ollut kovinkaan onnekas.


* Kuka sanoikaan, että hyötyliikunta on hyvästä?...

Matkailua Walesissa

Palasin Walesista eilen illalla väsyneenä ja kuluneena. Lontoo imi meikäläisestä mehut... Se on yhtä odottamista koko kaupunki, metron, junien, bussien, sisäänpääsyn, kaiken - odottamista. Vihaan odottamista.

Mutta Wales oli hieno paikka, suosittelen kaikille. Vietin aikaani nimenomaan Pohjois-Walesissa, jota hallitsee pitkälti suuri Snowdonian luonnonsuojelualue upeine vuoristoineen. En käynyt sisämaassa vaan pyöriskelin rannikolla sekä piipahdin Angleseyn saarella, mutta otin muutaman komean kuvan kauempana häämöttävistä, lumihuippuisista vuorista. Jos olisi ollut enemmän aikaa ja rahaa, olisin lähtenyt mielelläni vaeltelemaan jonkun ryhmän mukana Snowdoniaan. Myös ajankohta olisi saanut olla hiukan toinen, keväisempi. Esimerkiksi Walesin lukuisat höyryjunat eivät liikennöi kuin vasta maaliskuun lopulta alkaen eli sekin jäi nyt sitten kokematta.

Majailin kaupungissa nimeltä Llandudno, joka sijaitsee niemellä - sillä on siis kaksi rantaa, vastakkain. Niemi päättyy suureen kukkulaan nimeltä Great Orme ja kukkulalla laiduntaa vuohia. Tähän aikaan vuodesta siellä vipeltää myös kilejä, joiden kähmimisestä turisteja varoitellaan - emo kun saattaa hylätä pienokaisen, jota turisti käy lääppimässä. Myös lampaita ovat kaikki paikat täynnänsä ja ilmeisesti tämä vuodenaika on muutenkin eläinlapsien vuodenaika, koska monilla laitumilla näkyi pikkuisia karitsoja. Karitsat ovat söpöyden huipentumia, varsinkin mustat sellaiset.

Llandudno on mainio kaupunki majailla, jos aikoo seikkailla Pohjois-Walesissa. Se on paikallisesti suhteellisen kookas ja varustettu monenlaisin kaupoin, koska se on turistikaupunki. Tämän vuoksi siellä on myös valtaisa määrä eritasoisia hotelleja, joten vaille majapaikkaa ei Llandudnossa jää. Itse majailin hotellissa nimeltä Karden House, joka on perheomisteinen neljän tähden hotelli, mutta veloitti yhden hengen huoneesta vain 25 puntaa! Ja kauppaan kuului vieläpä full Welsh breakfast. Huoneessa oli myöskin mahdollisuus keitellä itselleen teetä, kahvia tai kaakaota hotellin tarjoamista aineksista ja lisäksi tarjolla oli saapuessa kaksi inkiväärikeksiä. Inkiväärikeksi hyvä. Suosittelen lämpimästi Karden Housea, oikein viihtyisä ja mieluisa hotelli. Sijaitseekin loistavasti pääkadun "takana", pienellä, rauhallisella Charlton streetilla.

Heti saapuessani ostin Arriva-yhtiön weekly saver -lipun, joka oikeuttaa rajoittamattamaan matkusteluun Arrivan linja-autoilla Walesin ja lounais-Englannin alueilla. Lippu maksaa vain 15 puntaa ja on nähdäkseni kyllä hintansa väärti, sillä reissasin busseilla joka päivä. Välimatkat eivät ole kauhean pitkiä, Bangoriin pääsi n. tunnissa, mistä kesti ehkä 20 minuuttia Angleseyn saarelle. Suurin osa alueen busseista on Arrivan liikennöimiä, joten lipulla kulkee hyvin. Tosin, jos tahtoo sisämaahan Snowdoniaan, sinne menee muitakin bussiyhtiöitä.

Bussilla ajelu on muutenkin siistiä Walesissa ja Britanniassa ylipäätään. Kuskit ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja pysähtyvät odottamaan kauempaakin kirmaavia matkustajia. Samoin kuskin ajotaito on omaa luokkaansa, kun he pujottelevat suurilla busseilla pitkin pieniä kyläteitä. Ihmiset kun parkkeeraavat autojaan Britanniassakin katujen varsiin, mikä aiheuttaa sen, ettei kaksi autoa useinkaan mahdu ajamaan tietä pitkin vierekkäin vaan toisen täytyy väistää. Bussikuskit pujottelivat tässä kaaoksessa oikein mallikkaasti.

Kävin reissun aikana kolmessa eri linnassa, joista väkerrän oman merkintänsä. Lisäksi piipahdin Welsh Mountain Zoossa moikkaamassa simpansseja ja käyskentelin muuten vain ympäriinsä. Kahviloissa en ehtinyt käydä, sillä halusin käyttää valoisan ajan vaelteluun ja paikallisilla putiikeilla ja kahviloilla on ikävä taipumus sulkeutua siinä 16-17 aikoihin, kun vielä on valoisaa. Siispä tyydyin vain parina iltana istumaan pubissa toteamassa, että walesilaiset eivät hanskaa karaokea. Huono suoritus. Ei niinkään se lauluosuus - illan ainoa kuulemani esitys oli tasoltaan mainio - vaan itse illan isäntä ja yleisön innokkuus. Mutta Bitter Lemon oli ihan hyvää.

Unohdin melkein mainita aamiaisen... Walesilainen aamiainen se vasta on jotain. Se on oikeastaan ihan samanlainen kuin englantilainen, ainoa ero on se, että makkara on eri tavaraa. Makkara tuntuu olevan se erottava tekijä walesilaisen, skotlantilaisen ja englantilaisen aamiaisen välillä. Vakaa suunnitelmani oli vetää napaani joka aamu kokonainen aamiainen ja elää sillä käytännössä koko päivä - illalla haukkaisin vain jotain pientä, kuten pari hedelmää. Jälkimmäinen osa suunnitelmasta toimi ihan hyvin, mutta edellinen ei. En vain jaksanut. Ensimmäisenä aamuna söin sankarillisesti koko aamiaisen. Toisena tapoin munan, pekonin, sipulikroketin ja tomaatin, mutta jouduin antautumaan papujen ja makkaran edessä ja jätin niistä puolet syömättä. Kolmantena aamuna tilasin viisastuneena vain munaa ja pekonia; sain kaksi munaa ja kaksi pekonia. No, kykenin syömään ne. Neljäntenä aamuna, vielä edellistäkin päivää viisaampana, tilasin vain YHDEN munan ja YHDEN pekonin. Ateriaa tuodessaan hotellin isäntä ihmetteli, että onpa aamiaiseni pieni, selviänköhän mokomalla. En kehdannut mainita, että normaalisti en syö aamiaista lainkaan...

Jos on jotain kysyttävää Walesista, saa kysyä. Kerron vielä joistain jutuista tarkemmin, kuten linnoista, maisemista ja kymrin kielestä.

Ja ai niin - nettikahviloita ei Pohjois-Walesissa juurikaan ole. Kirjastoista pääsee nettiin ilmaiseksi. Havaitsin tämän jokseenkin liian myöhään... Minkä lisäksi, jos joku tätä tekstiä lukeva joskus käy Llandudnossa, niin turisti-info sitten EI ole Chapel streetilla, kuten kaikki oppaat ja kaupungin kadunvarsikartatkin väittävät!! Se on pääkadulla Mostyn Streetilla, kirjastorakennuksessa, suurin piirtein Marks & Spenceriä vastapäätä. Etsin sitä neljä päivää, joten minä tiedän...


P.S. Linkit johtavat matkakuviin.

Suuntana Wales

Heh, pientä taukoa pukkaa... Lähden nyt Walesiin. Tasan kahden tunnin kuluttua. Nähdään siis ensi viikolla.