Naisten seksuaaliset rajoitteet

Minun piti joskus aiemmin kirjoittaa naisten kohtaamista ”seksiestoista”, jotka käytännössä usein estävät tai ainakin vaikeuttavat naisten seksin harrastamista. Naisetkaan eivät harrasta seksiä niin paljon ja niin usein kuin haluaisivat. Usein väitetään, että tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että naiset ovat nirsoja; kun he eivät saa sitä miestä, jonka he huolisivat petiinsä ja joka on poikkeuksetta mitä muikein hyperalfa, he eivät huoli ketään. Näin naiset siis ansaitsevat seksinpuutteensa, koska se on heidän oma vikansa. Kärsikööt.

Näin naisen vinkkelistä tilanne on hiukan monimutkaisempi. Itse asiassa moni seksiä kaipaileva nainen saattaisi hyvinkin saada vokoteltua vuoteeseen sen nimenomaisen miesyksilön, jota himoaa tai sitten löytäisi suhteellisen helposti baarista haluamaansa seuraa. Se näet on toki totta, että keskimäärin naiset saavat helpommin seksiä – myös niiltä, joita naiset itse haluavat. Mutta hyvin usein, vaikka kärvistelisi puutteessa, nainen ei mene vokottelemaan sänkyyn edes niitä miehiä, joita himoitsisi. Nainen ei edes yritä. Miksi?


Huora ja madonna

Moni on väittänyt, että huora ja madonna –jaottelu on menneen talven lumia. Itse en ole lainkaan tätä mieltä. Kaikki näkemäni todistaa pikemminkin päinvastaisesta; huora vs madonna –jaottelu elää ja voi erinomaisen paksusti.

Huora ja madonna –jako ei ole kadonnut sitten, kun se keskiajan myötä nousi kukkeimpaan kukoistukseensa – se on vain laimentunut. Enää naisia ei jaeta viattomiin neitsyihin, jotka kelpaavat vaimoiksi ja himokkaisiin huoriin, joita mies voi sänkyynsä ostaa. Monia miehiä ei liikuta heidän naistensa immenkalvon ehjyys paitsi ehkä siten, että iän karttuessa siitä tulee pikemminkin epätoivottu ominaisuus. Kanssasisaretkin alkavat jossain vaiheessa ihmetellä, jos nainen ei harrasta petipainia kenenkään kanssa. Nirson maineen sellaisesta saa tai sitten ihmisessä on jotain vikaa. Nykyään kaikki harrastavat seksiä paitsi ne, joissa on jokin hassusti tai jotka eivät saa.

Mutta sitten tulee se mutta. Vaikka naisen on suotavaa olla neitsyytensä menettänyt, hänen ei ole suotavaa olla jakorasia. Naisen tulee harrastaa seksiä, mutta hänen ei tule harrastaa sitä liian monien kumppaneiden kanssa. Miss Midnightin blogissa tätä kutsuttiin pillukartelliksi, jossa naisen seksuaalista käyttäytymistä vahditaan ja jos kumppanimäärä havaitaan kovin suureksi, nainen saa maineen huonona naisena, jakorasiana – hänestä on tullut huora.

Usein törmää väitteeseen, että pillukartellia ylläpitävät vain naiset. Jos naiset lopettaisivat toistensa vahtimisin, miehille aukenisivat taivaiden portit ja pasuunat soittaisivat seksuaalisen riemun fanfaareja joka päivä. Eräskin kommentoija Miss Midnightin blogissa kehui, kuinka ”helposti antava” nainen on kanssasisartensa silmissä roisto ja rosmo, kun taas miesten keskuudessa hän on hyvin suosittu treffikumppani. Kyllä, aivan epäilemättä miehet menisivät mielellään treffeille ”helppojen” naisten kanssa – silloinhan saa helposti seksiä! Mutta kuinka moni mies seurustelisi naisen kanssa, joka on maineeltaan jakorasia?

Karu fakta on, että naisten seksuaalikäytöstä vahtivat sekä naiset että miehet. Naiset paheksuvat, pitävät miesvarkaana ja sulkevat pois ympyröistään, kun taas miehet kyllä mielellään käyttävät ”helppoa” naista seksiin, mutta eivät pääasiassa halua sellaista naista vaimokseen ja lastensa äidiksi. Se, että tästä säännöstä on jokunen poikkeus, ei kumoa sitä. Ja se, että ”voihan nainen valehdella menneisyytensä” (argumentti, jota monet mielellään harrastavat) vain vahvistaa sääntöä. Kyseisen argumentin esittäjä itse asiassa myöntää sen, että miehet rankkaavat ”helpot” naiset ulos pariutumispoolistaan; jos miehet eivät näin tekisi, naisella ei olisi mitään tarvetta valehdella expanojensa määrästä. Ja, kannattaa huomata, että MA-keskusteluissa usein AT-miehetkin rajaavat tällaiset naiset pois kiinnostavista pariutumiskumppaneistaan. Syyt ovat toki yleviä, ”olisihan kiva, jos tyttö olisi yhtä kokematon kuin minä itse”, mutta näiden jakorasioiden kohtaama ongelma pysyy: he eivät enää kelpaa puolisoiksi.

”Voihan sitä valehdella” –argumenttiin liittyvät myös ehdotukset seksuaalisen käytöksen salailusta. Voisihan nainen kuksia ympäriinsä, mutta salaa, jottei saisi mainetta jakorasiana. Voisi ja voisi. Ensinnäkin, maailma on yllättävän pieni, expano saattaa tulla vastaan epäsopivassakin tilanteessa ja niin päin pois. Toiseksi, kaikki eivät asu Helsingissä, joka sekin on jo riskaabeli paikka harrastaa salasalamasuhteita. Pienet paikkakunnat ovat vielä hankalampia, jolloin käytännössä naisen pitäisi tehdä reissuja muille paikkakunnille, mikä taas on kallista ja vaivalloista. Tuloksena on, että salailun harrastaminen on yksinkertaisesti hankalaa, epävarmaa ja kovin vaivalloista. Tämän vuoksi useimmat naiset eivät jaksa vaivautua vaan mieluummin kärvistelevät puutteensa ohi ja odottavat sopivaa tilaisuutta.


Väkivalta & vaikeuksien kerjääminen

Kuten yllä todettiin, runsaasti eri kumppaneiden kanssa seksiä harrastava nainen saa lähes poikkeuksetta halvan naisen maineen. Ja halpa nainen on nainen, jota saa kohdella huonommin kuin muita naisia. Halvan naisen kieltäytyminen seksistä on vielä suurempi loukkaus kuin jonkun muun naisen kieltäytyminen, sillä sehän merkitsee miehen olennaista kelvottomuutta; halpa nainen kelpuuttaa hurjan määrän miehiä, mutta ei MINUA. Äärimmillään halpa nainen on nainen, jonka kieltoa ei edes oteta vakavasti. Halvan naisen saa raiskata ja hakata, jopa tappaa ja se oli naisen oma syy.

Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun esimerkiksi netin keskustelupalstoilla näkee ”se oli sen oma syy, mitäs lähti tuntemattoman matkaan” –keskusteluja sellaisten rikosten yhteydessä, joissa nainen on esimerkiksi lähtenyt baarista tuntemattoman mukaan ja joutunut raiskatuksi, hakatuksi tai, ääritapauksessa, jopa tapetuksi. Ei kukaan väitä, etteikö teon tehnyt mieskin (yleensä se on mies) olisi syyllinen, mutta suurin osa pitää myös naista vastuullisena kokemastaan kauhusta; naisen ei olisi pitänyt lähteä vieraan matkaan. Nainen teki väärin ja sai maksaa väärästä toiminnastaan.

Meihin naisiin iskostetaan usein jo pienestä pitäen, että vieraan matkaan ei lähdetä ja aivan erityisesti tämä koskee vieraita miehiä ja aivan aivan erityisesti vieraita miehiä esimerkiksi pimeillä kaduilla tai hämäräperäisissä baareissa. Vanhemmat sanovat, ettei saa lähteä vieraan mukaan; poliisi sanoo, että naisten tulisi vältellä hämäriä katuja ja kujia illalla, erityisesti, jos on paljastavasti pukeutunut; ihmiset sanovat, että vieraan mukaan lähtenyt uhri kerjäsikin kuonoonsa. Näin me opimme, että on suuri riski lähteä vieraan miehen matkaan, sillä paitsi että siinä voi käydä huonosti, on selvää, että se on meidän omaa syytämme, jos huonosti käy.

Sitä paitsi, varoittelut eivät ole mitenkään tuulesta temmattuja. Monille naisille todella käy huonosti, jos ja kun he toikkaroivat väärissä paikoissa ja lähtevät tuntemattomien tai puolituttujen, joskus jopa tuttujen, matkaan. Sen vuoksi se on naiselle joka kerta suuri riski lähteä baarista harrastamaan yhden yön seksiä jonkun tuntemattoman tai puolitutun miehen kanssa. On riski tulla raiskatuksi ja/tai pahoinpidellyksi. Se on aika hiton kova riski otettavaksi jonkun satunnaisen puutetilan vuoksi.

Toki moni nainen kuitenkin lähtee esimerkiksi baarista täysin tuntemattomankin miehen matkaan. Useimmat näistä naisista ovat kuitenkin humalassa ja humalatilassa ihmisten itsesuojeluvaisto yleensä laskee kuin lehmänhäntä. Humalaisen naisen käytöstä ei siksi voi yleistää.

Älkää ymmärtäkö väärin, hyvin monet naiset harrastavat kyllä yhden yön juttuja, mutta aika usein he tosiaan ovat joko humalassa tai mies kuuluu esimerkiksi naisen tuttavapiiriin ollen täten tuttu ja turvalliseksi havaittu. Eivätkä naiset usein kuitenkaan harrasta yhden yön juttuja kovin paljon, osin juuri ”halvaksi” leimautumisen pelossa, joka on jo meihin aika tehokkaasti selkäytimeen pultattu. Sitä ei tarvitse edes ajatella, se ohjaa toimintaamme alitajuisesti. Pelko halvaksi leimautumisesta saattaa myös olla yksi syy, miksi naiset ovat nirsoja satunnaispanomiestensä suhteen; kun kerran seksiä ei ”voi” harrastaa kovin monen kumppanin kanssa, sitä haluaa sitten valita ne parhaat päältä.


Tässä ei ollut vielä kaikki, mutta ajattelin jaotella itse seksiosion omaksi kirjoituksekseen. Siitä hiukan myöhemmin siis.

P.S. Liitän tähän vielä Sirenin nuoruusiän kokemuksen, joka kuvaa aika hyvin, kuinka syvältä tämä "halvan naisen" käsitys oikeastaan kumpuaa ja kuinka sen jakaa koko yhteisö, niin miehet kuin naisetkin.

Michael Jackson on kuollut

WTF?! Michael Jackson on kuollut!! Niin, olihan hänkin toki vain ihminen ja vähän kummallinen sellainen - eivätkä ne kaikki leikkauksetkaan varmaan suorastaan terveyttä edistäneet -, mutta silti. Michael Jackson on, viimeisten vuosien sekoiluistaan huolimatta, eräänlainen aikansa ikoni ja hänen varhaisempi tuotantonsa soi hänelle ansaitun tittelin popin kuningas.

En minä sure Jacksonia, en ollut edes fani. Mutta olen hämmästynyt. Jotenkin en koskaan osannut kuvitella, että Michael Jackson kuolisi.

Hiisi, merkitseekö tämä nyt, että minäkin kuolen joskus?

Työn iloa

Olen saanut töitä. Tai no, vanha työpaikkanihan tämä on, mutta alun perin kesätöitä ei pitänyt olla täällä tarjolla tänä vuonna (koska LAMA), joten olin varautunut ilottelemaan koko kesän pituisella lomalla. Ei sitten.

Meidän työpaikkamme on jonkinlainen tragikoominen esimerkki siitä, miten asioita hoidetaan nyky-yrityksissä päin männikköä. Kaikessa pitäisi säästää, mutta käytännössä säästetään sitten jostain olennaisesta, kun taas johonkin turhaan pääsee uppoamaan uskomattomia rahasummia. YT-neuvotteluja meillä on ollut monia peräkkäin ja ei-niin-yllättäen meidän yksikkömme päällikkötaso ilmoitti, ettei nyt oikein "pysty" vähentämään palkkioitaan, toisin kuin toisten yksikköjen. Miksi näin, sitä ei meille kerrottu.

Porukkaa meiltä on potkittu pihalle ja nyt sitten johtotaso raapii päätään, kun asiat eivät enää sujukaan - ei katsokaas ole kylliksi porukkaa tekemässä niitä asioita. Päättävä taso kun ei näemmä tuijota mitään muuta kuin lukuja eikä heillä ole pienintäkään haisua, miten tätä hommaa tehdään, vaikka se olisi aika olennainen tieto, jos ja kun ideana olisi tehostaa toimintaa. Toiminta ei tehostu sillä, että siirretään väkeä kerroksesta toiseen ja annetaan määrälle X potkut. Itse asiassa toiminta pikemminkin sekoaa siitä. Se olisi hyväksyttävää, jos kyseessä olisi väliaikainen mylläkkä, jonka jälkeen väki tottuu uusiin tapoihin ja asiat alkavat jälleen sujua, mutta kun muutoksia tulee solkenaan, ihmisiä lähtee ja ihmisiä palkataan lisää, tuloksena on jatkuva uusiin asioihin totuttelu eikä asioita ehditä kunnolla oppia ennen kuin pitäisi siirtyä taas seuraaviin. Minunkaan ei tosiaan ensiksi pitänyt töitä saada, mutta sitten menivät pomotasolla heittämään muutaman ihmisen liikaa ulos ja nyt osastopomot repivät hiuksiaan kesälomien edessä, kun ihmismäärä ei vain riitä ja työt jäävät tekemättä. Hyvin hoidettu.

Kaiken tämän säästämisen ja säätämisen lomassa eilen saapui kotiimme näiden surkuhupaisten liikehdintöjen huipentuma. Avattuani työpaikkani lähettämän kirjeen, sen sisältä paljastui kuusi etukuponkia R-kioskille, joilla saa ilmaiset jäätelöt - kirjeen on allekirjoittanut uusi, supersäästöintoinen toimitusjohtajamme.

En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. No, kai se on sitten syötävä jäätelöä.

Kiina 27.5.-6.6.2009

No niin, sain lopultakin valmiiksi pitkän hapatukseni Kiinasta. Kärsikää!

Matkustus

Kiinaan pääsee tätä nykyä nopeasti. Lensimme KLM:lla Amsterdamin kautta, jonne kesti Suomesta kaksi tuntia ja Amsterdamista Shanghaihin noin 10 tuntia. Menomatka oli yllättävän kivuton, koska osa siitä oli käytännössä yötä ja vaikka minulla on normaalisti vaikeuksia nukkua koneessa, tällä kertaa vetelin sikeitä kuin pieni vauva konsanaan. Tosin, pienet vauvat eivät kyllä hirveästi tunnu nukkuvan, koska lennon vauvavahvistukset pitivät uskollisesti meteliä yölläkin. Korvatulpat ovat hyvä idea. Toinen hyvä idea on hankkia paikka moottorin vierestä, koska moottorin melu on jopa rauhoittavaa - ainakin lapsen huutoon verrattuna.

Paluumatka oli hiukan ikävystyttävämpi, koska sillä ei tullut juuri nukuttua. Luin tenttiin ja tapitin KLM:n elokuvatarjontaa, jota ei voi kovin laadukkaaksi kehua, joskin hyvin tuoreita elokuvat kyllä ovat. Koirakomedia Marley & Me oli silkkaa amerikkalaista omakotitaloydinperheen suitsutusta, kun taas New In Town -elokuvan kuvio, jossa nirppanokkainen kaupunkilaisleidi joutuu korpeen raavaiden äijien sekaan ja heittää pian entiset elämänarvonsa laidan yli, on nähty n. 1000 kertaa aiemminkin ja paljon paremmin tehtynä. Mutta pisteitä elokuva saa Renee Zellwegerin kampauksesta.

Mielenkiintoisin vaihe matkustamisessa oli Shanghain lentokentälle, Pudongille saapuminen. Kyseinen kenttä on kolkko, avara kolossi, mutta ennen kuin matkustajat pääsivät sinne asti, meidät tarkistettiin koneessa tautien varalta. Koneeseen kipusi sisään ryhmä avaruuspukuihin sulloutuneita kiinalaisia, jotka mittasivat ihmisten lämpötiloja sähkövehkeillä. Ilmeisesti lentoemännillekin tällainen oli uutta ja ihmeellistä, sillä kännykkäkamerat räpsyivät ahkerasti.

Terminaalissa meidän piti luovuttaa koneessa täyttämämme terveyskaavakkeet. Joissain asioissa kiinalaiset ovat hyvin tarkkoja ja säntillisiä - kentän lisäksi täytyy mainita laajat katuistutukset, jotka on leikattu viivotinta apuna käyttäen, ihan varmasti. Mutta myöhemmin kyllä selvisi, että osaavat ne kiinalaiset olla suurpiirteisiäkin...

Majoitus

Asuimme Kiinassa yhteensä neljässä eri hostellissa, joiden taso oli eurooppalaisiin verrattuna huikea - kun huomioi hinnan, joka ei missään kivunnut yli 10 euroon edes kahden hengen huoneista. Ensimmäinen hostellimme oli Jing'anin Le Tour Shanghaissa, missä punkkasin tyttödormissa, kun poikien dormi oli jo täynnä. Seuraavissa hostelleissa asuimme puolison kanssa kahden hengein huoneissa, jotka olivat siistejä ja hyvin sieviä. Ylipäätään hostellit olivat erittäin sieviä sisustukseltaan, tummaa puuta, kiinalaisia jippojuttuja ja rakennustyyliä, sisäpihoja, kasvihuoneita ja sen sellaista.

Ainoa poikkeus oli viimeisin hostellimme City Central Youth hostel Shanghaissa. Sitä en viitsisi suositella kenellekään, vaikka hinta onkin eittämättä halpa. Sen vastineeksi hotelli sijaitsee tuskastuttavan kaukana kaikesta ja vieläpä valehtelee nettisivuillaan sijaitsevansa muka "vain" 3 kilometrin päässä keskustasta. HAH. Matkaa on vähintään 6 kilometriä. Toisekseen, paikka valehtelee myös, että tarjolla olisi ilmainen netti, kun se todellisuudessa maksoi 1 yuanin vartilta. Summa on aika mitätön, mutta muissa hostelleissa netti oli ihan aidosti ilmainen ja valehtelu on rumaa.

Sitä paitsi, huoneet olivat City Centralissa tympeän ruotsinlaivamaisia ja tylsiä (ja suihkussa oli hometta). En suosittele. Älkää menkö. Sen sijaan Suzhoun Mingtown hostel ja Hangzhoun 4 Eyes Well Hostel ovat mainioita valintoja.

Se, mikä minua hämmästytti kiinalaisessa majoituspolitiikassa oli sänkyjen kovuus. Ensimmäisessä paikassa ajattelin vain, että halvalta dormilta nyt ei voi paljoa odottaa, mutta sama toistui kaikissa käyttämissämme hostelleissa. Patjat olivat järjestään erittäin kovia. Kannattaa siis varautua.

Dormeissa ei juuri ylimääräistä ollut, mutta kahden hengen huoneissa oli aina tarjolla teenkeittovälineet: 2 kuppia ja vedenkeitin. Se on oikein ystävällistä matkustavaisista huolehtimista, näkisin. Yleiset tilat ovat viihtyisät ja niissä hengailee mielellään. Enemmistö vieraista on kyllä selkeästi sisämatkustelua harrastavia kiinalaisia, sillä ulkomaalaisia turisteja ei näkynyt hirveästi. Henkilökunta puhui kaikkialla täysin riittävää englantia ja lainaili auliisti respasta sateenvarjoja, kun satoi.

Ruoka

Myönnän, että suurena herkkusuuna odotin kiinalaista ruokaa kuin kuuta nousevaa. Ei voi sanoa, että olisin pettynyt, mutta olin oikeastaan hiukan yllättynyt, sillä mielestäni se ei ole ihan niin ihmeellistä kuin suitsutetaan. En koe, että Suomessa saatava kiinalainen ruoka häviäisi sille 6-0, kuten kovin usein kuulee väitettävän. Yksi, mistä usein itketään, on suomalaisen kinkkiruoan vähäinen tulisuus, mutta se on ihan oikeasti täysin perusteltua; länsimainen kiinalainen keittiö perustuu kantonilaiseen keittiöön, joka on Kiinan keittiöistä se kaikkein miedoin ja vähätulisin. Siksi Suomessa saatavan kiinalaisen ruoan kuuluukin olla vähätulista.

Söimme enimmäkseen halpoja annoksia katukeittiöistä ja halvoista ruokaloista. Jokunen huti osui matkalle. En siis suosittele kauppakeskusten halvimpia pikakiinalaisia - niistä ei näemmä saa kovin kummoista pöperöä. Toinen paha huti oli Hangzhoussa joku halpa ruokala, josta sinänsä näytti saavan hyvää ruokaa, kun vakoilimme muiden annoksia, mutta oma annoksemme oli valtaisa pettymys. Emme saaneet sitä, mitä tilasimme emmekä sitten osanneet selittää ja selvittää asiaa. Onneksi ruoka on niin halpaa, etteivät tällaiset pettymykset kauheasti mieltä paina.

Enimmäkseen tuli kuitenkin syötyä mainiosti. Katukeittiöiden yöruokaa suosittelen hyvin lämpimästi, se on silkkaa herkkua. Enimmäkseen tarjolla on grillattuja vartaita, jotka koostuvat joko lihasta tai kasviksista ja eri lihalajeja on tarjolla runsaasti, mereneläviä myöten. Toinen hyvin yleinen katukeittiötarjoomus on pikaisesti wokattu nuudeliannos, joka sisältää kananmunaa, ituja, kaalia (useimmiten kiinalaista paksoi-kaalia), nuudeleita ja erilaisia mausteita. Hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset; vartaat maksavat 2-5 yuania riippuen sisällöstä ja nuudeliateria 5 yuania.

Halvemmissa kuppiloissa kannattaa varautua siihen, ettei ymmärrä ruokalistasta hölkäsen pölähtävää. Keinot selvitä tästä ovat erilaiset. Välillä osoittelimme naapuripöytiin ilmaistaksemme, että haluamme samaa kuin naapuri syö, välillä yritimme sanakirjan kanssa selvittää ruokalistaa ja välillä vain osoitimme jotain sopivan hintaista ruokalajia - hinnat on merkitty arabialaisin numeroin. Henkilökunta ei halvoissa paikoissa osaa englantia juuri lainkaan, joten sillä ei pärjää. Myöhemmin totesimme toimivimmaksi tavoiksi sanakirjan avulla pyytää tarjoilijaa osoittamaan listalta, mikä annos sisältää esimerkiksi kanaa tai kalaa ja jos hinta vaikutti sopivalta, nyökkäilimme innokkaasti, että sitä otetaan.

Eräässä paikassa, missä kävimme puolison kanssa syömässä, ulko-oven pielessä oli useita vesialtaita täynnä vesielukoita. Tuoretta ruokaa ainakin. Tilaaminen sujui helposti, kun vain osoitimme, mitä halusimme ja pian allekirjoittanut söi kalmariannostaan samalla, kun mies popsi sammakkoa.

Tähän kohtaan on todettava, että kiinalaisilla on hiukan erilainen käsitys lihasta kuin meillä. Siellä ei hirveästi erotella lihaa luista vaan ilmeisesti otetaan elukka, lyödään se leikkuulaudalle ja hutkitaan isolla lihaveitsellä sopivan kokoisiksi kappaleiksi. Tämän vuoksi annosten lihapalat ovat täynnä luita. Joissain paikoissa se oli häiritsevämpää kuin toisissa, mikäli läskiä ja luita oli enemmän kuin lihaa.

Kävimme myös syömässä parissa hiukan hienommassa ravintolassa, joiden hinta ei päätä kuitenkaan huimannut, 20-35 yuania maksoivat ruoat niissä. Kantonilainen ravintola oli erittäin onnistunut kokemus, setsuanilainen taas vähän kummallisempi. Siellä salaatti ei toiminut lainkaan - siihen oli työnnetty setsuanin pippuria! Ja setsuanilainen ruoka todellakin on maineensa veroisesti tulista... riisiä tuli hutkittua suuhun. Mutta hyvää oli, vaikka oma annokseni sisälsikin enemmän chiliä kuin lihaa.

Pääruokien lisäksi söimme tietysti hedelmiä ja jälkiruokia. Löysimme erinomaisen herkullisen jäätelöpuikon, jota allekirjoittanut kiskoi matkan loppuvaiheessa melkeinpä apinanraivolla masuvarastoon ja vesimeloneita meni useita kappaleita. Ne olivat hurrrrjan herkullisia. Lisäksi tutustuimme uuteen hedelmään, jonka kantaa englanninkielistä nimeä chinese bayberry tai chinese strawberry tree. Kyseinen hedelmä on pienen luumun kokoinen ja ulkonäöltään hyvin tumman purppurainen ja karvaisennäköinen - ja ne karvat ovat syötäviä, osa hedelmälihaa. Maku on hiukan mansikkainen. Kerrassaan mainio hedelmä, harmi, etten ole koskaan Suomessa nähnyt.

Paljon ruokia jäi oikeasti testaamatta ja se harmittaa. Kadunkulmissa myytiin esimerkiksi kolmionmuotoisia, banaanin lehtiin käärittyjä jutukkeita ja monin paikoin oli tarjolla grillattua ankkaa/hanhea, joskus jopa kokonaisena tai sitten ankan jalkoja (siis ihan niitä varpaita) ja päitä. Mutta kun masu ei vain veny kaikkeen. Ensi kerralla sitten...

Juomaa

Juomapuolella kiinalaiset ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Tarjolla oli lähes sitruunafantan makuista mehujuomaa, jossa ei ollut hiilihappoja ja siihen kiinnityin oitis. Kaupoista pulloissa saatavat lattejuomat ja maitoteet eivät nyt olleet niin järkyttävän ihmeellisiä, mutta mitä pitäisi sanoa juomasta nimeltä "coffee milk tea"? Kiinalaiset...

Alkoholijuomaosuuden kopsin puolisoltani:

"Elintarvikkeiden yhteydessä ei voi olla mainitsematta juomapuolta. Matkan johtava teema oli rentoutuminen ja arjen haamujen yläpuolelle nouseminen, joten paikallisesta baarikulttuurista haluttiin jonkinlainen kuva. Paikallisista oluista eniten tuli kiskottua Tsingtaota, jos kohta myös japanilaismiehittäjät Suntory sekä Asahin Super "Dry" saivat useita testikertoja. Nesteiden maussa ei ollut mitään valittamista; alussa ihmetystä herätti sen sijaan alkoholin vähäisyys, 3,1 - 3,6 tilavuusprosenttia. Tämäkin osoittautui lopulta ihan hyväksi asiaksi, sillä kotimaan oloissa toisinaan esiintyvä pöytään väsähtäminen ei päässyt iskemään, ja möykkäämistä saattoi vaivatta jatkaa aamuun asti. Sivuunkirjoittaneen pisin juhlintasessio venähti peräti seuraavan päivän iltapäivän puolelle.

Oluen lisäksi pikkumarkettien puoli-ilmaisia viinavalikoimia oli pakko testata. 56-volttinen riisiviina (riisistä kai oli kyse) maksoi desin pullona luokkaa 2-5 yuania, ja pöyristyttävästä mausta huolimatta sitä oli pakko napsia useampia kertoja. 8-volttinen ice rice wine maistui lähinnä sukkamehulta, ja yhdessä vaiheessa kokeiltu luumuviina sai lähes kyyneleet erään raatilaisen silmiin. Ylipäätään lähikaupoissa ei juuri näkynyt kovin laajaa tai korkealaatuista viinavalikoimaa, mikä sinänsä sopi hyvin matkaseurueelle, joka oli vahvasti liikkeellä less is more -tyyppisellä mentaliteetilla. Olen joskus maistanut Kiinasta tuotua kallista durraviinaa, mutta Shanghaissa sen perään olisi varmaan pitänyt erikseen kysellä. Ei siinä, näilläkin pärjättiin hyvin. Tylyimmän viinanoteerauksen tein Hangzhoussa, josta kolmen litran pönikkä viinaa olisi irronnut 17 yuanilla. Jäi kuitenkin hyllyyn."

Yöelämää

Olen niin rosvo, että kopsin tämänkin mieheltäni. Kävin näet vain yhdessä baarissa Suzhoussa pikaisesti, ei minusta ole kertojaksi...

"Yökerhojen etsimisessä oli aluksi hieman ongelmia. Netistä poimitut tärpit osuivat suljetun näköisiin paikkoihin, eikä ensimmäinen vastaan osunut teinihelvetti vastannut odotuksia. Metallinpaljastimien läpi klubille, ja paikalle pamahti välittömästi itsensä Keviniksi esittäytynyt klubin omistaja, joka kysyi ensi töikseen, millaisesta viinistä pidämme. Onneksi tajusimme vaatia menua ennen tilaamista, ja lopulta lipitimme 50 yuanin hintaisia kuppaisia Heinekeneita hyvin pitkään. Kiinalaisia tanssipaikkoja oli kuitenkin ylipäätään mielenkiintoista nähdä. Meteli on valtava ja osa kiinalaisista silminnähden voimakkaasti päihtyneitä. Eräs koko matkan mietityttänyt asia oli kiinalaisten ryyppybudjetti; useammassa pöydässä oli esimerkiksi pullo tai kaksi Jack Danielsia, joka ei todellakaan ollut menun halvimmasta päästä. Ilmeisesti Kiinan tilanne rikkaiden ja köyhien välillä on hieman vastaava kuin Venäjällä, eli osa kansasta hankkii elantonsa kerjäämällä ja pulloja kadulta poimimalla, osa taas juhlii arki-iltoina vanhempiensa rahoilla Suomen hintatasoa kalliimmissa klubeissa.

Suomalaiselle vieras ilmiö on myös klubien monipuolinen naistarjonta. Osalle baarissa pörräävistä naisista kuulemma maksetaan jonkinlaista korvausta pelkästä läsnäolosta, jotta baari näyttäisi täydemmältä. Hieman kaupallisessa roolissa ovat ns. happy girlit, joiden tehtäviin kuuluu lirkutella ihmisille mukavia ja tarjota seuraa tanssilattialla. Asteen tätäkin kaupallisemmassa sektorissa ovat neidit, joiden tehtävänä on pitää miehille laadukasta seuraa ja mahdollisesti intiimiäkin seuraa. Erikseen ovat tietysti varsinaiset prostituoidut, jotka kuitenkin erottuivat yleensä muusta kansasta helposti. Osa baareista näytti olevan varattu ainoastaan maksullisten naisten diilaamiseen.

Eräästä Suzhoun baarista bongattu tyttölapsi kuului ilmeisesti happy girlien kastiin. Neiti käytti tyylikeinona silmälaseja, joista puuttuivat linssit, ja markkinoi baarinsa juomia kovalla asenteella. Suomeen verrattuna erikoista oli se, että kierroksen ostaessaan asiakas osti automaattisesti drinkin myös naiselle, joka omien sanojensa mukaan joi päivittäin asiakkaiden kanssa esimerkiksi tequilaa. Voisi olla suosittu duuni Suomessa, jos kohta hehkeän ulkomuodon säilyttäminen paikallisilla juomamäärillä saattaisi olla työn takana.

Hiljalleen halvempiakin luukkuja alkoi löytyä, ja suosikiksi kohosi Windows-baariketju kolmen ravintolansa voimin. Satuimme paikalle myös Sky Bar -nimisen blingbling-klubin avajaisiin, jossa sai 70 yuanin hintaan lipittää voimajuomaa niin paljon kuin sielu sieti. Sieltä taas poistuttiin jonkinlaiseen futisbaariin, jossa tuopista kiskottiin 60 yuania - voitaneen puhua ääripäistä."

Liikenne

Kiinalainen liikenne kyllä ällistytti tällaista tottelevaista ja kilttiä länsituristia. Kun tulin lentokentältä bussilla ja näin ensimmäiset pyöräilijät varta vasten pyöräilijöitä varten tarkoitetulla kaistalla, ajattelin, että tuotahan voisin täällä itse harrastaa. Muutaman tunnin kuluttua olin jo vakuuttunut siitä, että Kiinassa omatoimisesti millään kulkuneuvolla ajaminen on länsituristille lähinnä itsemurhaan verrattavissa olevan extreme-urheilun muotoa.

Meno oli jokseen hulvatonta, pyöriä, mopoja, riksoja, moottoripyöriä, skoottereita, sähköpyöriä ja kaikkea, mikä vain kulkee kahdella pyörällä, liikkui joka puolella eikä todellakaan vain niille tarkoitetuilla teillä ja kaistoilla. Autot eivät olleet paljoa parempia. Ero oli lähinnä siinä, että autoilijat eivät kansoittaneet jalkakäytäviä ajokaistojen lisäksi. Tööttäily oli jatkuvaa ja aina katua ylittäessä sai varoa ja katsella joka suuntaan, sillä liikennesääntöjen noudattaminen ei selvästikään ole kiinalaisten prioriteettilistalla kovin korkealla. Matkaoppaassa sanottiinkin, että valon ollessa vihreä se ei tarkoita, että jalankulkijalle kadun ylittäminen olisi turvallista - se on vain HIUKAN turvallisempaa kuin jos valo olisi punainen...

Itse liikuimme runsaasti takseilla, koska se oli halpaa. Aloitusmaksu oli 10-11 yuania riippuen kaupungista ja kilometritakta 2-3 yuania, tippiä ei odotettu. Metro on myös ihan toimiva ratkaisu, siisti, puhdas ja nopea eikä tungosta ollut älyttömästi edes suurimmilla asemilla. Riksalla menimme kerran, mutta se osoittautui suhteessa melko hintavaksi. Piti se kuitenkin kokea.

Pidemmillä matkoilla sekä juna että linja-auto osoittautuivat hyviksi vaihtoehdoiksi. Kummatkin olivat erittäin siistejä, teknisiä ja moderneja. Junissa kuljeskeli jatkuvasti junahenkilökuntaa kauppaamassa kahvia, teetä ja erinäköisiä purtavia, joita kiinalaiset eivät näemmä osaa syödä hartaasti maiskuttelematta...

Ostoksia

Tämä osuus koskee vain Shanghaita, koska muissa kaupungeissa emme hirveästi harrastaneet shoppailua. Matkaseurueen mielekiinnot shoppailun suhteen erosivat aika paljon toisistaan, mutta porukalla kävimme suurella basaarilla, joka sijaitsee Science & technology museumin metroasemalla, linja 2:n varrella. Siellä on myynnissä runsaasti piraattikamaa ja tinkiminen on suotavaa. Allekirjoittanut ei ryhtynyt napisemaan piraateista, mutta itse en niitä halua harrastaa, joten omat ostokseni jäivät laihanlaisiksi. Pari merkitöntä solmiota tuli ostettua tuliasiksi.

Ostosten saralla kannatin itse enimmäkseen helmiä, silkkiä ja vihreää teetä. Kiina on suuri silkkimaa, se aito ja alkuperäinen, ja sitä sitten löytyykin joka puolelta. Kaikissa kaupungeissa on vähintään yksi suuri silkkitori, suuremmissa montakin. Yksi Shanghain suosituista silkkiostospaikoista on Silk King East Nanjing Roadilla, missä myös ommellaan vaatteita mittojen mukaan. Hinnat ovat ilmeisesti hyvin kilpailukykyisiä. Harmi kyllä, itsellä ei ollut resursseja eikä aikaa hankkia mittavaatteita, minkä vuoksi silkitkin jäivät kauppaan.

Vihreää teetä ostin jokusen pussukan. Hienoimmat laadut eivät mitään huippuhalpoja ole, 30-40 yuania 50 grammaa eli kilohinnaksi tulisi 65-85 euroa, mutta eipä niin hienoa teetä mistään Suomesta saakaan. Teekauppoja on joka puolella, joten mitään erityispaikkoja ei tarvitse suositella.

Helmiä sen sijaan ostin kourakaupalla, kuten kuvakoosteestakin voi päätellä. Ne eivät maksa Shanghaissa juuri mitään, koska Shanghai sattuu sijaitsemaan lähellä helmituotantoalueita. Kalleimmat helmeni maksoivat 160 yuania, joskin siihen sai vielä korvakorut kaupan päälle. Tyydyn makean veden yksilöihin, vaikka merihelmiäkin saisi Shanghaista murto-osalla siitä, mitä ne lännessä maksavat. Asioin enimmäkseen East Nangin roadin Pearl Cityssa, mutta kerran kävimme myös helmitukkukaupassa, mikä sijaitsee jossain Yuyuanin alueella, en kuollaksenikaan muista kadun nimeä. Tinkiä kannattaa, puolet ainakin saa yleensä helpostikin helmien hinnasta pois.

Yuyuanissa sijaitsee myös toinen suuri basaari, mutta se on lähinnä täynnä turistikrääsää. Sen vieressä, kun lähtee kosti Laoxiamenin metroasemaa, on suuri ruokatori, joka kannattaa kokea, jos Shanghaissa käy.

Nähtävyydet

Shanghaissa ei tullut ihan kauheasti nähtävyyksiä plarattua läpi. Loppujen lopuksi se on varsin moderni kaupunki, jonka nähtävyydetkin ovat aika moderneja, kuten esimerkiksi Pearl Tower ja Pearl Park kyseisen rakennuksen juurella. Tornissa itsessään emme käyneet, koska sinne maksaisi 10 euroa, mutta ilmeisesti lähellä sijaitsevaan Jinmao-torniin (toivottavasti muistan nimen oikein) pääsisi ilmaiseksi. Tämä siis sijaitsevat Pudongissa, sillä modernilla puolella jokkee, kun taas itse asustelimme Bundin puolella. Yritimme päästä ihailemaan rantaa, mutta ikävä kyllä Bundin jokiranta oli kokonaan remontissa. Joen ylitimme - tai oikeastaan alitimme - näköalatunnelissa, jonka oletimme nimen mukaan olevan jonkinlainen... no, näköaloja avaava tunneli. Mutta ei, kyseessä olikin jonkinlainen ylilyöty valoshow. Ei erityisen kiinnostava.

Jing'anin metroaseman luona sijaitsee Jing'anin temppeli, joka on varsin viehättävä, vaikken sisälle asti päässytkään. Siinä on myöskin hurmaava pikkupuisto aivan kyljessä, missä on kuvissakin näkyvä vesiputous ja luola sen takana. Shanghaissa on myös eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha, joissa olisin halunnut käydä, mutta en ikävä kyllä ehtinyt. Ehkä joku toinen kerta...

Suzhou

Suzhoussa vietimme 2 yötä sievässä pikku hostellissa vanhassa kaupungissa. Paikka riivaa samanlainen savusumu kuin Shanghaitakin, minkä vuoksi aurinko ei päässyt polttelemaan allekirjoittaneen herkkää ihoa. Kaupunki itsessään ei ole kovin kaunis tai mielenkiintoinen, varsinaisesti kiinnostavia kohteita ovat lähinnä puistot ja se pieni vanhankaupungin palanen, joka kulkee kanaalin vartta pitkin. Se on erinomaisen sievä.

Puistoista kävimme Masters of the Netin puutarhassa ja Itäisessä puutarhassa, missä oli myös eläintarha ja siellä kirahvera ja panda. Jälkimmäinen on luonnontilaisempi isoine järvi- ja jokialueineen, joista edellisellä pääsi huristelemaan moottoriduilla pikkuveneillä. Verkkomestarin puutarha taas oli erinomainen esimerkki kiinalaisesti puutarhataiteesta, jossa kaikki on tarkkaan mietitty täydellisimmän mahdollisen harmonian saavuttamiseksi. Kaikki ulkoalueet oli koristeltu kivin ja kasvein ja komein niistä oli suurehko piha, jolla oli karppilampi ja pieni paviljonki - molemmat ovat ilmeisen suosittuja elementtejä Kiinassa.

Hangzhou

En varmaan väsy koskaan hehkuttamaan Hangzhouta. Jos ikänä jonnekin Kiinassa menette, menkää tänne. Ensinäkemältä kaupunki on kaikkea muuta kuin vastaanottavainen, mutta se johtuu vain siitä, että sekä juna että bussiasema sijaitsevat kaukana kaupungin varsinaisesta nähtävyydestä, Länsijärvestä. Kun järvelle asti pääsee, kaikki vaivat on palkittu; se on ehkä yksi upeimmista paikoista koko maailmassa. Koko järvi on käytännössä ympäröity puutarhalla, joka on toisista kohdin vain kapeampi kuin toisista. Joillain kohdin se laajenee suuriksi, puoliluonnollisiksi laadituiksi istutuspuutarhoiksi, joiden lammissa kuhisee karppeja. Järveä halkoo kaksi keinotekoista puutarhatietä ja ulapalle on muinaisen keisarin käskyllä rakennettu kolme keinotekoista saarja, kaksi pientä ja yksi suurempi. Suurimman saaren sisällä on järvi ja paviljonkeja.

Tiedättehän sanonnan paikoista, jotka ovat niin hiljaisen kauniita, että niissä sielu lepää. Olen melko varma, että sanonnan kehittäjä on käynyt Hangzhoun Länsijärvellä.

Puutarhojen lisäksi pyörähdimme Leifen -nimisessä pagodassa järven etelälaidalla. Pagoda on pienempi kuin Suzhoun pohjoinen Pagoda, mutta sen tarina on paljon romanttisempi. Se nimittäin liittyy Kiinassa hyvin suosittuun Valkoisen käärmeen taruun, jossa yksi taivaan kuolemattomista kaunottarista laskeutuu maahan, rakastuu ihmiseen ja menee tämän kanssa naimisiin. Kuviot kuitenkin sotkee kenkku munkki, joka erinäisten juonikuvioiden jälkeen vangitsee Bai Suzhenin eli valkoisen käärmeen Leifen pagodan alle, mistä lopulta Bai Suzhenin poika ja ystävär hänet vuosien kuluttua vapauttavat ja perhe yhdistyy jälleen. Pagodan kakkoskerroksessa on upea, vanhakiinalaiseen puunleikkaustyyliin muotoiltu reliefikuvaelma tästä tarusta.

Lopuksi hassuja huomioita, jotka turisti merkille laittoi

Kiinalaiset tykkäävät valkoisesta ihosta. Allekirjoittaneen ihoa ihailtiin sen valkoisuudesta johtuen. Tämä saattaa selittää sen, miksi kiinalaiset naiset kanniskelivat päivä- ja sateenvarjoja silloinkin, kun ei sada. Toisinaan varjoa kantoi naiselle mies, mikä lienee romanttinen ele Kiinassa.

Sateisella säällä ostoskeskuksissa on jokaisella ovella tyyppi, joka tunkee ihmisten sateenvarjot pusseihin, etteivät ne kastele kauppojen lattioita. Ihan kätevää sinänsä.

Kiinalaiset katukaupustelijat myyvät kelloja ja kenkiä – ja tekevät sen lappujen avulla: ”lady, buy a watch”. Pohdin itsekseni, ostaako niitä oikeasti joku.

Jäätelöistä makuvaihtoehtoina ovat perinteisten suklaan ja vaniljan lisäksi herne ja maissi. Puolison mukaan hernejäätelö ei ollut hyvää.

Jos tahtoo saada asiansa läpi, täytyy huutaa. Ainakin joskus. Kiinalaiset ovat yllättävän meluista kansaa ja huutavat toisilleen paljon. Mekin huusimme yhdessä syöttölässä, kun meidän annoksemme tuotiin väärin ja meiltä yritettiin laskuttaa ylimääräistä. Pian oltiin taas sovussa.

Huutamisen alahuomiona eräs minnesotalainen, jonkinlaista kiinalaista alkuperää oleva mies näytti meille, miten tarjoilijoiden kanssa pärjää. Tämä tapahtui siellä setsuanilaisessa ravintolassa, missä tarjoilijat eivät oikein ymmärtäneet englantia ja saimme ensiksi kalliin ja huonon englanninkielisen ruokalistan. Pian minnesotalainen huomasi tämän, ärjäisi ”what shit they gave you?!” ja sitten alkoi kiivas tarjoilijoiden käskytys. Pian meillä oli kuvallinen kiinalaismenu (teksti oli kiinaksi, mutta ketä kiinnostaa, kun kuvista selviää tarpeellinen) ja riisiäkin pöydässä.

Kävin myös kiinalaisessa Tescossa, missä ihmettelin kahta asiaa;

1) Ensinnä huomasin pitkän jonon keskellä kauppaa. Oletin tietysti sen olevan käsittämätön kassajono, mutta maleksiessani kassojen lähellä kävi selväksi, että kyse oli jostain muusta, kassoilla ei ollut paljoakaan jonoa. Lähdin siis seuraamaan jonoa sen alkupäähän, missä kävi ilmi, että koko tämä valtaisa määrä kiinalaisia jonotti KANANMUNIA. Kyllä. Joku nainen punnitsi pussillisia tuoreita kananmunia jonossa seisoville möykäten samalla kovaan ääneen. Kaikkea sitä.

2) Tämä kohta pisti kyllä hygieniapiikkini punaiselle. Maleksin näet kananmunajutun jälkeen lihaosastolle, missä oli pari valtavaa pöytää täynnä lihaa ja asiakkaat siinä valitsivat itselleen sopivia lihapaloja, sorkkivat ja tökkivät niitä paljailla käsillään – missä ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta kun se liha oli täysin pakkaamatonta. Paljaita kanankoipia tiski täynnä, ihmisten lääpittävinä. Huh huh.

Ja tähän loppui tämä tarina. Tältä erää!

Paluu lomalta arkeen

Olen kotiutunut Kiinasta - vaikka välillä toivon, etten olisi... Kiinassa oli lämmintä, kun taas tänne Suomeen näemmä jäätyy. Kiitos vaan sille, joka kidnappasi kesän. 

Tarkoitukseni oli päivittää blogia jonkin verran Kiinassa, mutta esteeksi nousi Kiinan hallitus; se blokkasi pääsyt blogspotiin ennen viime olympialaisia. En edes ollut tiennyt tätä ennen kuin nyt Kiinassa, kun minkään blogspotin palvelimella sijaitsevalle blogille ei päässyt, kuten ei tietenkään omillenikaan. Pitäkää tunkkinne, Kiinan hallitus.

Sillä välin, kun pakerran Kiina-raporttia, kuvia on nähtävissä Kiina-kuvakirjassa.

Sen verran heitän asiallisempaakin juttua, että olen nyt lukenut yhden erittäin mielenkiintoisen tenttikirjan Venäjän järjestäytyneestä rikollisuudesta ja toinen, Venäjän ja tshetsheenien suhteesta kertova, on kesken. Kummatkin ovat hiukan muuttaneet tai ainakin muovanneet näkemyksiäni ja avanneet näkökulmia, joista en ollut tietoinen - sekä tietysti antaneet merkittävää lisäinformaatiota. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että tshetsheenit ovat rasittavan fanaattisia muslimivuoristolaisia, joiden kanssa on mahdotonta tulla juttuun. Ainoa keino rauhoittaa alue olisi yksinkertaisesti etnisesti puhdistaa se (mitä en sinänsä kannata enkä ole kannattanut).

Mutta kun lukee Venäjän ja tshtsheenien historiaa, käy aika hyvin selväksi, miksi tshetsheenit ovat niin fanaattisen sekaisen. Jos joku olisi kohdellut minun kansaani siten kuin Venäjä on kohdellut tshetsheenejä alusta asti, olisin itsekin ihan varmasti hampaisiin asti aseistettuna hillumassa Kaukasuksen vuorilla haaveillen venäläisten joukkotuhosta. Sanoisin, että venäläisillä oli todella monta tilaisuutta tulla toimeen tshtsheenien ja muiden vuoristolaisten kanssa, mutta he järjestelmällisesti munasivat jokaikisen. Joten, arvon venäläiset, thstsheenipiikki lihassanne on ihan omaa ansiotanne. Sääliksi tässä käy lähinnä tshetsheenejä, joiden historia on 1700-luvulta asti silkkaa tuhoa ja teurastusta.