Yliopisto uudistaa itsensä jorpakkoon

Yliopistolta kuuluu taas kummia. Nyt, kun on yhdistelty aiemmat pienet laitokset valtaviksi mammuttikokonaisuuksiksi ja muutettu yliopiston rahoituspohjaa ties mihin suuntaan, esimerkiksi Helsingin yliopiston nykykielten laitokseen kuuluvalla venäjän kielen oppiaineella (ex. slavistiikan ja baltologian laitos) menee oikein mainiosti. Tänä vuonna ei järjestetä kuin ne aivan pakolliset kurssit eli käytännössä tukku peruskursseja, proseminaari ja seminaari.

Miksikö? Koska venäjän kielen oppiaineella ei ole rahaa. Miksikö? Koska nykykielten laitos jakaa rahaa valmistuneiden mukaan ja venäjän kielestä valmistui viime lukuvuonna kaksi ihmistä. Siis kaksi. Miksikö? Koska vanhojen vaatimusten mukaan ehti viime hetkellä valmistua 38 ihmistä. Ei jäänyt valmistuvia parille seuraavalle vuodelle - minkä lisäksi kuulemma venäjää äidinkielisten linjalla opiskelevat tapaavat haihtua kandin jälkeen kuin savuna ilmaan.

Nykykielten laitoksen vaatimuksiin taipuen venäjän oppiaineessa on tehty erinäisiä muutoksia. Koska opiskelijat on pakko saada valmistumaan, tätä on helpotettu. Gradu on enää 40 sivua pitkä, sen ei tarvitse sisältää mitään uutta tai omaa vaan se voi olla vanhan tutkimuksen referointia eikä mitään seminaarityötä enää tarvitse tehdä (ennen piti).

Näin me saamme Suomeen päteviä venäjän kielen asiantuntijoita. Eläköön yliopistouudistus.

Kaikenlaisia sopimuksia

Huh huh. Olen juuri tällä hetkellä kävelevä esimerkki siitä, että töiden ja opiskelun yhdistäminen ei aina tosiaan ole ongelmatonta - viitaten tähän aiempaan kirjoitukseeni. 4 työpäivää viikossa (lauantai mukaan lukien) ei vaan jätä kylliksi aikaa gradulle. Etenkin, kun huomioi, että tänäänkin olin työpäivän jälkeen täydellisessä koomassa.

No, ratkaisu on tehdä vähän vähemmän töitä. Asiasta tuli kuitenkin mieleeni eräs toinen töihin liittyvä juttu, jonka luin tässä männä päivänä. Mietiskelin silloin, että kun joidenkin mielestä työntekijöiden ja työnantajien pitäisi saada ihan keskenään sopia työsopimusten ehdoista, mennäänkö joku päivä vielä tähän:

Sen sijaan hän ei myöntänyt pahoinpitelyä tapauksissa, joissa uhri oli täysi-ikäinen, koska he olivat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa luopuvat oikeudestaan fyysiseen koskemattomuuteen.

Lähde: Mies pahoinpiteli alaikäisiä alastomia työntekijöitä

Sosiaalisuus on yliarvostettua

Yhdessä elokuun Talouselämä-lehdessä oli artikkeli siitä, että "hyviä tyyppejä ei tarvita enää". Otsikko siis viittaa siihen, että työelämässä ei enää ehkä kohta etsittäisikään pääasiassa "hyviä tyyppejä" vaan muunkinlaiset tyypit kelpaisivat. Ja "hyvä tyyppi" tässä yhteydessä tarkoittaa erityisesti sosiaalista eli seurallista ihmistä - ainakin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan. Häntä kyseiseen artikkeliin onkin haastateltu, mikä kyllä murentaa aika paljon uskottavuutta otsikolta. Ei se, että joku tutkija selittää, millaiset ihmiset olisivat hyviä työntekijöitä, tarkoita, että työnantajat alkaisivat suosia sellaisia.

Itse olen kokenut todella tympeäksi ja rasittavaksi tämän "sosiaalisuuden" korostamisen työelämässä. En jaksa ymmärtää, mitä merkitystä sillä on, onko ihminen seuraperhonen luonteeltaankin, jos hän kuitenkin hoitaa työnsä mallikkaasti. Kuten Keltikangas-Järvinen sanoo, seurallinen ihminen (eli siis seurasta pitävä) ei välttämättä läheskään aina ole ihminen, joka tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Seurallisuus ja sosiaaliset taidot tosiaan ovat eri asia. Ihminen, joka tykkää kotona hengailla yksikseen, voi töissä jutella rennosti kaikkien kanssa ja toimia vallan pätevästi keskellä ihmisiä.

Mitä väliä jollain sosiaalisuudella edes on monessakaan työtehtävässä? Vaikkapa nyt toimistotyöt, jos ne esimerkiksi otetaan - miksi sihteerin pitäisi olla sosiaalinen? Eikö riitä, että tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa?

Hidas opiskelija

Opiskelijoiden hidas valmistumistahti on ollut viime aikoina tapetilla monessa paikassa. Yksi niistä on Olli Herralan blogi kauppalehden sivuilla, missä nimeltä mainittu Olli Herrala tulee siihen nerokkaaseen johtopäätökseen, että opinnot viivästyvät siksi, että opiskelijat ovat löysiä laiskimuksia. Minulla on tietysti asiaan sananen sanottavana aiheeseen, mutta ennen kuin käyn tarkemmin ruotimaan Herralan aivovuotoa, listaan ne syyt, jotka omasta mielestäni ovat merkittävimpiä opintojen hidastumisen syitä.

1. Opiskelijat eivät tiedä, mitä he itse asiassa haluavat opiskella.
On totta kai helpohkoa valmistua nopeasti, jos tietää tarkkaan ja ehdottomasti, mitä haluaa opiskella, pääsee sisään ja puksuttaa tutkinnon läpi kuin pikajuna. Melkoinen osa opiskelijoista vain ei opintojensa alussa oikeastaan tiedä, mitä he haluaisivat "isona tehdä". He valitsevat aineen summan mutikassa, joskus jopa vain sillä perusteella, minne pääsevät sisään. Osa saattaa sentään tietää, minkä haluavat pääaineeksi, mutta sivuaineiden kanssa saatetaan märehtiä jokunen hetki, vuosiakin. Sitten ovat ne, jotka ovat aloittaessaan tiesivät varmasti, mitä haluavat tiedä ja aikoivat puksuttaa tutkintonsa läpi, mutta jossain keskivaiheilla tajuavatkin, että eijei, en minä tätä tahdo vaan tuota muuta. Sitten vaihdetaan ja opinnot venyvät. Ja tietysti vielä kirsikkana kakun päällä on se lukuisa joukko opiskelijoita, jotka haluaisivat puksuttaa tutkintonsa läpi, mutta eivät pääse lukemaan sitä, mitä he haluavat. Nämä sitten joko ovat töissä tai lukevat jotain muuta niiden vuosien ajan, jotka käyttävät uudelleen yrityksiin. Osa pääsee lopulta sinne, minne piti, osa ei. Pyrkimisvuosien opinnoista taas joko on hyötyä uudessa tutkinnossa tai ei, mutta oli miten oli, opiskeluvuosia kertyy enemmän kuin heti sisään päässeille puksuttajille.

2. Työnteko
Opintotuki on nykyään jotain vajaa 500e käteen (puhutaan lainasta vähän myöhemmin). Sillä ei elä, ei ainakaan pääkaupunkiseudun vuokra-alueella enkä tiedä, elääkö muuallakaan. Toisin kuin Herrala väittää, tuskin kovin moni opiskelija mitään "erityisen hyvää elintasoa" haluaa. Sitä haluaisi vain, että rahat riittäisivät elämiseen ilman, että tarvitsee jokaista senttiä soikeaksi venyttää ja hakea ruokansa Veikko Hurstin säätiöltä. Ja koska opintotuki ei siihen riitä, useimmat menevät töihin. Ei siinä mitään vikaa minusta ole, mutta tässä päästään siihen opintojen venymiseen: työhön käytetty aika on opiskelusta pois. Kesällä voisi ihan hyvin opiskellakin, mutta hei, silloin on oltava töissä - puhumattakaan nyt työssäkäymisestä lukukausien aikana. Aina opiskelijalla ei myöskään ole sitä ylellisyyttä, että hän voisi sanella työaikansa, joten työt saattavat oikeasti viivästyttää opintojen suorittamista. Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka jäävät lopullisesti jumiin työelämään. Tunnen useitakin "melkein maistereita", jotka todennäköisesti eivät koskaan valmistu, mutta ovat kohtuullisen hyvin palkatuissa hommissa ja porskuttavat työelämässä eteenpäin.

3. Elämä
En tarkoita tällä laiskottelua vaan sitä, että opiskelijat usein haluavat tehdä jotain muutakin opintovuosiensa aikana kuin nukkua, opiskella ja työskennellä. Ja on aika selvää, että tämä "muu" on pois jostain noista kolmesta. Koska useimpien on pakko nukkua aikamäärä X, se "muu" on poissa joko opinnoista tai työskentelystä. Ja koska töitä täytyy tehdä vähintään määrä X, jotta tulee rahallisesti toimeen, tämä "muu" on usein poissa opinnoista. On hienoa, jos sattuu olemaan sellainen ihmeolento, joka pystyy viettämään 5 vuotta pelkästään nukkuen, opiskellen ja tehden töitä, mutta 99 % meistä ei ole siihen kykeneviä. Tämä 1 % voi sitten rauhassa rypeä erinomaisuudessaan ja halveksia meitä heikompia, jotka kaipaamme välillä vähän lomaa ja rentoutumistakin.

4. Lapset
Tätä kohtaa ei tarvinne edes selittää. Lapset vievät aikaa sekä vaatimalla huolenpitoa että pakottamalla vanhemmat tekemään enemmän töitä. Tukitaso lapsellisilla näet on jostain mystisestä syystä yleensä heikompi kuin lapsettomilla, mikä tarkoittaa, että lisää rahaa tarvitaan. Perheessä on uusi jäsen, joka täytyy ruokkia ja vaatettaa. Tässä kohtaa voi valitella, että miksi pitää hankkia lapsia opiskeluaikana, mutta miksi niitä EI hankittaisi opiskeluaikana? Lapsiin käytetty aika on joka tapauksessa JOSTAIN pois, jos ei opinnoista niin sitten työelämästä. Ja ihmiset opiskelevat juuri silloin, kun he ovat hedelmällisimmillään ja jaksavat fyysisesti eniten. Itse asiassa se on juuri hyvä aika hommata lapsia.

5. Mielenterveydelliset ongelmat
Voin kuvitella, miten Herrala & kumppanit nauravat itsensä tärviölle kuullessaan moisen termin. Ihan vapaasti. Sitä voi kutsua laiskuudeksi, jos haluaa. Toisaalta, siinä vaiheessa, kun makaa sängynpohjalla ja miettii, kumpi olisi kätevämpi tapa lopettaa elämänsä, ikkunasta hyppääminen vai lääkkeet, jonkun Herralan "sä oot niinq niiiin laiska" -lässytys ei todennäköisesti voisi vähempää kiinnostaa. Töissäkäynti lievästi tai keskivaikeasti masentuneena ei ole mikään ongelma vaan voi itse asiassa tehdä hyvääkin. Sen sijaan opiskelu, joka vaatii keskittymistä ja henkistä kirkkautta, on jo paljon, paljon vaikeampaa.

Siinä noita nyt joitain syitä, joiden epäilen olevan huomattavasti merkittävämpiä tekijöitä opintojen hidastumisessa kuin Herralan lempimän "opiskelijat on vaan laiskureita" -selityksen. Omalla kohdallani suurimmat syyt ovat todennäköisesti 1, 5 ja 2, mainitussa järjestyksessä. Minun olisi pitänyt mennä hoitoon paljon aiemmin, kenties se olisi nopeuttanut opintojani, mutta koska ajattelin kuten Herrala, soimasin vain itseäni laiskuudesta ja ajauduin yhä syvennälle ahdistuksen syövereihin (se ei toki ole masennukseni varsinainen syy). Sivuaineiden valinnassa meni siinäkin jokunen vuosi ja työelämä on aivan selkeästi hidastanut opintojani. Vietin kokonaisen vuoden tekemässä töitä sen sijaan, että olisin opiskellut ja kyllä, olin erinomaisen tyytyväinen siihen. Oli aivan upeaa, kun kerrankin oli RAHAA, vaikka palkkani ei edes ollut mikään ihmeellinen.

Olli Herrala ei mieti, mitkä syyt todella hidastavat opiskelijoiden valmistumista vaan leimaa kaikki itseään hitaammat "laiskureiksi". Leimakirvestä on toki helpompaa heilutella kuin yrittää keksiä oikeita ratkaisuja. "Te vaan laiskottelette" -määkiminenhän ei auta yhtään ketään ja olisin hyvin hämmästynyt, jos Herrala ei tätä itse tietäisi ihan hyvin. Tuskin kahden tutkinnon mies niin hölmö on. Näin ollen koko teksti vaikuttaakin lähinnä oman masun silittelyltä, jossa kirjoittaja paistattelee omien kiitostensa sädekehässä silmäillen halveksuvasti niitä "muita", jotka ovat laiskaa ihmiskunnan pohjasakkaa. Kehtaavatkin valittaa jostain, kun hän, herra Herrala, on niin hyvä ja jo kaksi tutkintoa suorittanut. Jestas.

Itse en tosin ole tässä valittamassa opintotuen suuruudesta. Minusta se on ihan kelpoisan suuruinen. Se ei kyllä riitä täysipäiväiseen opiskeluun, mutta minulla ei ole mitään työntekoa vastaan. Valitan korkeintaan siitä, että valtiovalta haluaisi minun valmistuvan supernopeasti, mutta SAMAAN AIKAAN kieltäytyy maksamasta kylliksi tukea, jotta sen voisi tehdä. Se on joko tai, kaverit, molempia ette saa. Ja aivan erityisesti, jos ette maksa minulle täysipäiväisen opiskelun mahdollistavaa tukea, minä päätän tasan itse, milloin minua huvittaa valmistua.

Sekin on muuten hupaisaa, kun Herrala valittaa (valittaa, iiks!), että verorahoilla tuetaan ihmisten lorvimista yliopistoilla. Luulisi Herralankin tietävän, että tukiaika on rajattu. Jos aikoo hengailla opistolla pidempään, sen hengailun opiskelija maksaa itse omasta pussukastaan.

Tähän lopuksi vielä itsekkään individualistin kommentointia. Minua ei kiinnosta valmistua nopeasti. Minä pidän opiskelijaelämästä. Minä pidän siitä, että saan määritellä aikatauluni, että minulla on arkivapaita silloin, kun huvittaa. Pidän siitä, että voin lomailla, kun huvittaa. En ole kiinnostunut tekemään 5 päivää viikossa töitä. En tietenkään odota, että tulotasoni on tällä elämällä kovinkaan ihmeellinen, mutta se kelpaa minulle ihan hyvin. En odota, että valtio kustantaa lomani Barbadoksella, kustannan sen ihan itse kesätyörahoillani. En myöskään aio edes pieraista opintolainaan päin. Ensinnäkin minusta on täysin vammaisena syntynyt ajatus se, että ihmisen tulisi rahoittaa peruselämisensä lainalla (jos opinnot olisivat maksullisia, niiden maksamiseen voisin ottaa lainaa). Toiseksi, nykymaailma on ihan liian epävakaa. Jos dippainssitkään eivät voi olla varmoja työllistymisestään ja seuraava lama on taas jossain nurkan takana, en tosiaan aio ottaa riskiä mistään velkavankeudesta. Rahoitan mieluummin elämistäni työnteolla, vaikka se onkin opiskelusta pois.

Minulla ei oikein ole mitään patenttiratkaisua siihen, miten opiskelijat saataisiin valmistumaan nopeammin. En oikein ole varma siitäkään, onko se joku autuaaksi tekevä juttu se nopea valmistuminen itsessään. Töitähän me valmistumattomat opiskelijatkin painamme. Onko sillä sitten niin väliksi, onko meillä paperit vai ei?