Me elämme melko korrektissa yhteiskunnassa. Täytyy olla kohtelias, kenellekään ei saa sanoa pahasti eikä ketään saa inhota. Ihmisiä täytyy "ymmärtää", sillä koskaanhan ei tiedä, millaiset heidän lähtökohtansa ovat ja hei, muutenhan on rasisti, sovinisti tai muuten vaan epäkelpo ihminen. Ja kuten aina, toiset asiat ja ihmiset ovat tietysti tässäkin asiassa tasa-arvoisempia kuin toiset. On ihan sallittua sanoa, että vihaa miehiä, mutta sanopa, että vihaat romanikerjäläisiä. Sanoa saa, mutta jälkimmäisestä tulee enemmän paskaa niskaan.
Tästä huolimatta tänään on sellainen päivä, että minua huvittaa kirjoittaa oma vihalista. Enkä aio olla pätkääkään korrekti! On epäilemättä epäreilua inhoa monia asioita ja ihmisryhmiä, joita inhoan, mutta vähät siitä. Nyt annetaan palaa!
1. Vihaan ihmisiä, jotka istuvat bussissa viereeni. Etenkin, jos he ovat lihavia, huohottavia mammoja/ukkoja. Kuka on käskenyt lihottaa itsensä siihen kuntoon, että jo kävely pysäkille aiheuttaa hikoilua ja hengästystä? Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, nimittäin...
2. Vihaan läskejä. Haukkukaa vaan, mutta näin on. Lihavat voivat toitottaa maailman tappiin asti "lihavuus on kaunista" -mantrojaan, mutta se ei muuta sitä, että lihavuus itse asiassa EI ole kaunista. Ei ole koskaan ollutkaan. Mielellään läskit vetoavat siihen, että vuonna miekka ja kivi lihavat olisivat olleet suosituimpia puolisoehdokkaita, mutta näin ei ole. Entisaikaan kyllä suosittiin pulleahkoja naisia etenkin talonpoikien keskuudessa, mutta nämä pulleat naiset olivat samalla riuskoja ja vahvoja työntekijöitä eli kaukana niistä suklaata nassuunsa mättävistä, 100 metrin jälkeen läähättävistä nykysisaristaan. Ja paitsi että lihavuus on rumaa, se on myös merkki huonoista elintavoista - lisää syitä nihkeyteen.
3. Vihaan vastuunsiirtoa ja typeriä tekosyitä tyyliin "en mä vaan voi sille mitään, mulla on isot luut/se on geeneissä/en vaan osaa/se on niin hankalaa" jne. BYHYY. Totuus on se, että lähes kaikki ihmiset kykenisivät niihin asioihin, joiden tekemättömyydelle he keksivät mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä, mutta ovat liian laiskoja ja mukavuudenhaluisia. He eivät kuitenkaan halua myöntää sitä vaan yrittävät pitää yllä fasadia kyvykkyydestään. Jos on pakko olla kädetön sohvaperuna, myöntäisivät nyt edes, että syy on heidän eikä minkään mystisten auringonpilkkujen. Ei sääliä moisille itseään gloorioiville laiskureille.
4. Vihaan kerjäläisiä. Kaikkia kerjäläisiä, en vain romanikerjäläisiä, mutta myös heitä.
5. Vihaan niitä kusipäitä, jotka varastavat opiskelijaruokaloista, kirpputoreilta, leipäjonoista ja muista vastaavista vaatimattoman väen paikoista. Varastaminen on toki aina väärin eikä "vähäosaisilta" varastaminen ole enemmän väärin kuin keneltä hyvänsä varastaminen, mutta jotenkin köyhiltä varastaminen ottaa enemmän aivoon. Se on röyhkeyden ja törkeyden huippu.
6. Vihaan juoksemista, paitsi omaani niin myös muiden ihmisten. Onko pakko törmäillä ympäriinsä kuin sokea kana? Tähän liittyen inhoan kiirettä ylipäätään. Tahdon taivaltaa määränpäähäni omassa rauhassani enkä siedä, jos minua yritetään pakottaa juoksemaan.
7. Vihaan hidastelevia ihmisiä kassoilla ja kaduilla. Kyllä, monet heistä ovat mummoja. Onko ihan pakko kaivaa se lompakko esiin vasta, kun kassa on sanonut oikean summan ja sitten alkaa laskeskella niitä senttejä lompakon pohjalta? Voi kiesus sentään. Onko pakko tunkea uimahallissa joka paikkaan niin, että normaalivauhtia uivat joutuvat hidastelemaan ja väistelemään? Onko pakko köpötellä ryhmänä keskellä tietä (tämä koskee usein nuoria)?? ONKO PAKKO???
8. Vihaan koirienomistajia, jotka paskuuttavat piskejään jalkakäytävillä eivät vaivaudu keräämään koiriensa jätöksiä ja laittamaan niitä roskikseen. Astukoot he mahdollisimman moniin ulostekasoihin ja pilatkoot he kalliit kenkänsä koiranpaskaan. Amen.
9. Vihaan sitä, ettei politiikassa kukaan viitsi tai halua ottaa vastuuta. Aina se on jonkun muun syy. Kaivaisivat saatana sen selkärankansa esiin ja myöntäisivät joskus mokanneensa, niin säilyttäisivät edes jonkinlaisen osan ihmisyydestään. Mutta ei. Vaikka joku jäisi kiinni housut kintuissa, silti kielletään kaikki. Sylettää.
10. Vihaan teinejä. Ne ovat huonokäytöksisiä, tyhmiä, rivosuisia ja kuvittelevat omistavansa maailman. Lisäksi niiden jutut vain ovat niin typeriä, kun niitä joutuu kuuntelemaan bussissa. Vihaan tosin myös keski-ikäisiä, ne ovat vielä pahempia, etenkin asiakkaina. Ne eivät vain kuvittele omistavansa maailmaa vaan kuvittelevat, että maailma on heille velkaa kermakakun ja vielä kirsikankin sen päälle. Ja voi sitä huutoa ja meteliä, kun arvon "maailman etuoikeutetuin ylijumala" ei saakaan krääsäänsä kuskattua päivässä Virosta Rovaniemelle kymmenellä eurolla. Häntä on verisesti loukattu!
11. Vihaan kaakaon pinnalle muodostuvaa kalvoa. Se on ällöttävä!
Tässä näitä tällä kertaa. Jatkan vihaamista kenties seuraavassa osassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

10 kommenttia:
Olikohan tämä nyt sellainen vihakirjoitus, joista nykyisin niin kovasti puhutaan?
"Tässä näitä tällä kertaa. Jatkan vihaamista kenties seuraavassa osassa."
Juu. Ihan mukava näitä olisi lukea lisääkin. :)
Pakko mainita. On olemassa sairauksia, joiden välitön seuraus on lihoaminen, ja nämä ihmiset eivät voi valita, eivät voi "kuntoilla" sitä lihavuuttaan pois.
Ja sitten on niitä ihmisiä, joille sopii sairauteensa vain se tietty lääkitys, joka nostaa painoa vaikka mitä tekisi.
Eli älä yleistä, vihaa vaan rauhassa. :P
TC: Tiedän lihavuudesta aika paljon ja juu, on olemassa sairauksia, jotka lihottavat ja lääkityksiä, jotka aiheuttavat painon kertymistä.
Mutta.
Siinä on sitten yksi asia lisää, jota vihata. Nimittäin noita lihavat käyttävät jatkuvasti tekosyynä: "mutta kun on näitä sairauksia!" Joojoo, mutta ne ovat harvinaisia, vain murto-osa lihavista on lihavia sairauden tai lääkityksen vuoksi. Suurin osa on lihavia siksi, että he mättävät nassuunsa enemmän ruokaa kuin kuluttavat. Olen itse ollut lihava, joten kokemusta on. Ärsyttää tuo asenne, että pienen vähemmistön sairaudella yritetään oikeuttaa oma hölmöily.
Toisaalta, täytyy huomioida sekin, että minä en varsinaisesti "vihaa" melkein mitään. Nämä tässä ovat asioita, jotka lähinnä ärsyttävät silloin tällöin ja kyllä, jotkut ärtymykseni aiheet ovat epäkorrekteja.
Ihmettelen hiukan tuota lihavien vihaamistasi. Minä en vihaa lihavia, säälin kylläkin. Tietysti sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, mutta ex-lihavalta tuo inho on jotenkin.. outoa?? Vaikka toisaalta olen huomannut monissa paljon laihtuneissa saman piirteen. Onko lihavuus kuitenkin jollain tasolla liian läheinen ongelma, ettei siihen voi suhtautua neutraalisti?
Veikkaan tosiaan että arawnin on _pakko_ vihata lihavuutta, sillä muutoin ei olisi ehkä omissa silmissä tarpeeksi motivaatiota pysyä hoikempana. Ja niin, on monia ihmisiä joilla elämä on aina on/off, eikä välimuotoja. Arawnille ehkä on vaikea ymmärtää että jotkut ihmiset ihan vaan Haluavatkin olla lihavia. He tykkäävät siitä olotilasta, ja sitten on niitä joiden kumppanitkin tykkäävät siitä olotilasta. Siinä on turha sääliä tai vihata. Antaa jokaisen olla mitä on, ja turha sitä on muista skitsahtaa. Harva lihava pyytää ketään muuta kantamaan kilojaan, mutta yllättävän moni laihempi vaatii läheisiään kuuntelemaan katkeraa tilitystä toisten ulkomuodoista...
TC: Totta on, että minun on vaikea uskoa lihavien olevan aidosti tyytyväisiä itseensä ja oloonsa. Kenties jotkut ovatkin, kenties sinä olet yksi heistä, ok. Mutta aika laajalti tätä juttua kuulee lihavilta itseltään, he valittavat kiloistaan ja olostaan ja haluaisivat olla hoikempia. Laihtumisbisnes on valtava bisnes ja vaikka osa siellä pyörivistä onkin pakkomielteisiä normaalipainoisia, suurin osa on ylipainoisia. Ja miksi kukaan ylipainoinen sitten laihduttaisi, jos olisi tyytyväinen itseensä?
Sen mä myönnän, että on vaikea ymmärtää, miksi joku nimenomaan haluaisi olla lihava. Tämä johtuu ihan fyysisistä syistä: lihavana eläminen on paljon raskaampaa kuin normaalipainoisena eläminen. Paradoksi toisaalta on, että jos on melkein koko ikänsä ollut lihava, sitä ei "tiedä", koska ei ole kokenut hoikempana olemista. Lihavana olo vertautuu kuitenkin kohtuullisen hyvin siihen, että normaalipainoiselle laitettaisiin 30 kilon reppu selkään ja käskettäisiin kävellä se selässä koko ajan, joka päivä. Se on raskasta. Sitä hengästyy nopeammin, ei jaksa juosta paljoakaan, portaiden nouseminen rasittaa pahasti, hikoaa ihopoimujen välistä, ei voi olla kesälläkään sukkahousuitta, koska reidet hinkkaavat toisensa ihottumille, housut kuluvat koko ajan sisäreisistä rikki (ok, tämä ei ole fyysinen vaiva, mutta ärsyttävää silti), nivelet kuluvat jne. Lihavana kärsin jatkuvista polvikivuista ja nilkkani nyrjähtelivät jatkuvasti, koska pienikin venähdys muuttui raskaan painon vuoksi kunnon nyrjähdykseksi. Laihduttuani polvet ovat voineet hyvin eivätkä nilkat nyrjähtele.
Mutta mutta. Mä olen jo sanonut täällä, että mä en varsinaisesti VIHAA juuri mitään. Kyllä se nyt pitäisi tajuta jo siitä, että listalla on joku kaakaon pintakalvo, kuka sellaista nyt muka vihaa. Ylläripylläri, en siis _vihaa_ lihaviakaan.
Ja viimeiseksi vielä se, että tämä ei ainakaan ole mitään tilitystä läheisille. Tätä jokainen lukee omalla vastuullaan, en minä pakota blogiani lukemaan. :)
Kieltämättä kummallista, että vihaa sitä mitä itse on joskus ollut. Kannattaa toki yrittää muistaa, mitä on joskus ollut eikä vain unohtaa ja muuttua muotin mukaan.
Kuten varmaan kokemuksesta tiedät, ei ole helppoa laihtua, se vaatii kovaa työtä ja itsekuria. Turha myös tehdä lisäargumentteja, ettei kukaan saisi vedota sairauksiinsa tahi muihin syihin jonka vuoksi ovat lihavia. Totta on, että suurin osa on lihavia omasta syystään, mutta ihmisiä ne taitavat siltikin olla.
onko seuraava osa ilmestymässä pian? viihdyttävää luettavaa huumorintajuisille. voisit aloittaa politiikan uuden anti-pc-aallon. arawn eduskuntaan!!
Anonyymi: En vihaa vain sellaista, mitä olen itse ollut joskus vaan sellaista, jota olen yhä. Eihän se hauskaa ole inhota jotain piirteitä itsessään, mutta elämä on. Pitää yrittää kehittää niitä paremmiksi sekä opetella tykkäämään itsestään.
Libby: Enköhän mä piakkoinkin keksi lisää vihattavaa!
Lähetä kommentti