Ukrainan kuulumisia jälleen kerran

Tuli sitten käytyä taas Ukrainassa. Siinä on jännä maa. Se on ikään kuin 20 vuodessa tehnyt sen, minkä Suomi teki 100 vuodessa. Voi tietysti olla, että Suomessa ajan kulumisen huomaa muutenkin heikommin, kun sattuu asumaan täällä, mutta joka kerta, kun menen Ukrainaan, siellä on tapahtunut jotain uutta. Sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi, Ukraina on vaihtanut kahdesti valuuttaa (ennen hryvniaa olivat kuponit), ajanut ukrainan kielen viralliseksi ja kaiken kattavaksi kieleksi, muuttunut karusta neukkulandiasta yltiölänsimaiseksi bling bling -maaksi, tuonut marketteihinsa kaiken sen, minkä voi saada muualtakin, haalinut pääkaupunkiinsa kalleimmat merkkikaupat (joita ei ole edes Suomessa) ja siirtynyt nettiaikaan. Ennen kaikkea nettiaikaan.

Ollessani työharjoittelussa havaitsin, että Ukrainan nettimaailma alkaa olla kehittyneempi ja parempi kuin Venäjän. Taidegallerioiden sivut olivat usein yhtä aikaa monimutkaisemmat (teknisesti) ja pelkistetymmät (visuaalisesti) kuin venäläiset ja niistä löytyi kaikki tarvittava informaatio. Huikeinta on silti se, että junalippuja Ukrainan juniin voi nykyään ostaa netistä! Palvelu tosin on vain ukrainankielinen, mutta välttävällä venäjän taidollakin selviää. Aivan uskomattoman kätevää, koska tähän asti junalippujen ostaminen on aina ollut matkan ikävin ja vaikein osuus kolmesta syystä. Ensinnäkin on fyysisesti pitänyt raahautua lippukassalle jonnekin hevonkuuseen. Toiseksi, ostoprosessi on etenkin ulkomaalaiselle monimutkainen ja työläs eivätkä asematädit puhu englantia muualla kuin Kiovassa (tosin jopa täydellistä venäjää puhuvalle Arawnille prosessi on ollut välillä käsittämätön). Kolmanneksi, juna-asemien asiakaspalvelu on... no, sanotaanko, että KAIKISSA asioissa Ukraina ei ole onnistunut irroittautumaan neuvostomenneisyydestään.

Monissa paikoissa Ukrainassa itse asiassa saa nykyään ihan asiallista ja jopa hyvääkin palvelua. Itselläni on tapana jättää ravintolassa tai kahvilassa aina tippiä, jos koen palvelun hyväksi, sillä tahdon kannustaa hyvää palvelua. Tämä kohenevan palvelun kulttuuri ei kuitenkaan ole koskettanut Ukrainan rautateitä. Tädit ovat yhä edelleen keski-ikäisiä, sitruunanaamaisia, happoa hyökyviä, lihavia neuvostoaparaatteja, joiden pääsyvaatimuksena tuntuu olevan vittumainen asenne, kihara tukka ja päällekäyvä huulipunan käyttö.

Töykeitä ovat tosin muidenkin liikennevälineiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset, kuten bussikuskit, konduktöörit ja lipunmyyjät. Erityisongelmana allekirjoittaneella on yhdistelmä "puhuu oikeaa venäjää, muttei tunne paikallisia sääntöjä". Tämä aiheuttaa sen, että konnarit ja vastaavat kohtelevat allekirjoittanutta kuin ääliöitä ja ovat kiukkuisia kuin ampiaiset.

Henkilökohtaisesti olen kurkkuani myöten täynnä moista kohtelua. Vannon kautta kiven ja kannon, että seuraavan kerran, kun joku liikennevälinetauno töykeilee minulle siksi, etten tajua jotain tiettyä paikallista tapaa tehdä asia, nostan metelin. Haukun lyttyyn ensiksi mainitun dorkan ja sitten koko maan epäkohteliaan, varastelevan, huijaavan ja sottaavan väestön tykkänään. Koska ukrainalaiset OVAT töykeitä, varastelevia, meikkauskyvyttömiä sottapyttyjä. Pahimmillaan. Ukraina on yksi suuri roskis ja Kiova pelkkä valtava parkkipaikka.

Ai niin, tämä muistuttaa minua vielä yhdestä ukrainalaisten mielipaheesta: Täydellisestä kyvyttömyydestä noudattaa yhteisiä sääntöjä. Jos jossain on kyltti, jossa kielletään tekemästä asiaa X ja kyltin vieressä puuhastelee henkilö asian X parissa, voitte olla varmoja, että tämä henkilö on Ukrainalainen. Eläintarhat ovat hyvä esimerkki. Joka puolella, myös häkeissä kiinni, on kylttejä, joissa kielletään eläinten ruokinta ETENKIN kaikenlaisilla maissiraksuilla, leivänpaloilla, hattaralla ja vastaavilla tuotteilla. Siitä huolimatta aina vieraillessani ukrainalaisessa eläintarhassa, melkein joka elukan luona on joku vatipää heittelemässä eläimille ties mitä roskaa ja tunkemassa kättään häkkiin ja lastaan karhuaitauksen suojakaiteen yli: "Katso kultaseni, näin näet paremmin! (Ja karhu sinut syö, mutta mitäs siitä.)"

Älkää käsittäkö väärin, Ukraina on yhä toinen kotimaani. Rakastan vilpittömästi Ukrainaa, mutta aivan kuten perheeni jäsenet, joskus se tekee minut raivosta kaistapäiseksi. Ukrainan puolesta toivoisin, että se joskus pääsisi EU:n jäseneksi, mutta EU:n ja Suomen kannalta toivon, että niin ei käy. Jos Kreikka ja Portugali ovat sotkeneet taloutensa ja asettaneet euron uskottavuuden vaakalaudalle, Ukraina näyttäisi yhteisille säännöille lähinnä persettä. Ukrainan jäljiltä ei enää olisi euroa eikä ehkä Euroopan Unioniakaan. Maalla on piiitkä matka EU-kelpoiseksi maaksi.