Tarjoukset tekevät hulluksi

Huh huh. Olen tainnut muuttua hulluksi - tai vantaalaiseksi. Kävin nimittäin äsken Jumbon Citymarketin avajaisissa. Siellä olin minä ja noin miljoona muuta ihmistä taistelemassa verissä päin pesukoneista, kuulokkeista ja LCD-digitöllöttimistä. Myönnän häpeillen olleeni yksi tarjousten paikalle houkuttelemista, yksi niistä muurahaisista, jotka toisiaan tönien kulkeutuivat ympäri hehtaarikauppaa etsimässä niitä erikoishinnoiteltuja yksilöitä, joita riittää vain 500 ensimmäiselle.

Koska olin paikalla aivan samoin aikein kuin muutkin, minulla ei liene oikeutta arvostella ja haukkua paikan päälle saapuneita tarjoushulluja. Mutta joitain huomioita voin tehdä.

Ensinnäkin, ihmiset kyllä paikan päällä haukkuivat muita paikan päälle ilmaantuneita. "Ihan hulluja noi ihmiset, ihan sekaisin." En sinänsä ole asiasta eri mieltä, vain itsepäinen aasi seisoskelee pakkasaamuna kello 0700 kaupan edessä tuhansien muiden vastaavien aasien kanssa vain, jotta saisi 100 euron pesukoneen. Mutta nämäkin ihmiset olivat siellä. Mitä se tekee heistä? Turha äksyillä tungoksen vuoksi, jos on itse paikalla samasta syystä. Jäisivät kotiinsa, jos tungos on niin hirveänkamala asia. Vihaan itsekin tungosta kuin syöpää, mutta on selvää, että jos jossain on läjä tarjouksia, siellä on myös läjä ihmisiä taistelemassa niistä tarjouksista. On oma valinta meneekö sinne sekaan vai ei. Turha parkua.

Toinen kohta on aika klassikko, ikuista turhautumista aiheuttava: äidit lastenvaunuineen. Miksi IHMEESSÄ täytyy tunkea sinne kauppaan, tuhansien ihmisten sekaan, kapeille käytäville lastenvaunujen kanssa? Ja sitten huutaa ja itkeä paniikissa, että pitää päästä pois. Ihan kuin jo kaupan ovien luona ei olisi näkynyt, miten päätä huimaava tungos on tiedossa. Kyseessä täytyy olla jonkinlainen masokismi. Ei kukaan useammalla kuin kahdella aivosolulla varustettu äiti/isä lähde tunkemaan tiiviin ihmismassan sekaan lastensa kanssa.

Kaupan järjestelyissä oli kieltämättä toivomisen varaa. Kyllä heidänkin on täytynyt aavistaa, että kauppa tulee natisemaan liitoksistaan. Pesukoneet, televisiot ja vastaavat vievät valtavasti tilaa, etenkin, jos niitä jaetaan kerralla 100-500 kappaletta per tuote. Joku ihmettelikin kaupassa, että miksei tätä voisi järjestää niin, että ihmiset saisivat lappusia, joilla voi sitten myöhemmin lunastaa tuotteen. Konkreettisempaa ehkä olisi, jos tarjolla olisi vaikka jonkinlaisia käteen mahtuvia esineitä ja tietynlaisella/värisellä/numeroisella esineellä saisi lunastettua tietyn tuotteen. Käytäville jäisi näin paljon enemmän tilaa eikä kävisi niin, että tuote loppuu käytävältä ja ihmiset sitten rynnivät varaston ovelle hysteeristen kanojen lailla.

Kaiken kaikkiaan ei kuitenkaan harmita, että kävin avajaisissa. En ole koskaan ollut moisessa tilanteessa (paitsi kai kerran, mutta silloin häivyin tuli pyrstössä ennen pahinta ruuhkaa) ja oli oikeastaan jollain tapaa kiinnostavaa seurata, miten ihmiset käyttäytyivät. Jos olisin antropologi, ryhtyisin tutkimaan kauppojen avajaisia. En ollut aggressiivinen tai hysteerinen, vaikka ängin ympäriinsä siinä missä muutkin. Sitä paitsi, siitä saavuttaa jonkinlaista kummallista ylpeydentunnetta, kun lopulta saa hyppysiinsä haluavansa tavaran ja vielä keksii, että kassajonot voi välttää maksamalla elektroniikkaosaston kassalle. Outoa.

Mutta nyt on kyllä hieno kamera. Canon EOS 1100D. Oijoi kuinka hiano kamera.