Unelma työpaikasta

Valtteri Väkevä kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan "Unelmien leikkaajat" seuraavaa:

"Ammatinvalinnan pitäisi kuitenkin perustua omiin haaveisiin, ei opetusministerin arvioon tulevasta työtilanteesta."

Ehkä minä olen vähän tyhmä, mutta olen jotenkin ajatellut, että ammatinvalinnan pitäisi perustua myös realiteetteihin. On hienoa unelmoida, mutta unelmilla ei täytetä jääkaappia eikä makseta asuntolainaa. Melko moni media-alaa ja vastaavaa opiskellut katuu myöhemmin valintaansa ja joko jämähtää kaupan kassalle tai kouluttautuu uuteen ammattiin. Kuinka paljon olisi säästetty paitsi yhteiskunnan niin myös ihmisen omia resursseja, jos hän ei olisi alun perinkään kouluttautunut alalle, jolta vain hyvin harvat saavat töitä?

"Nämä unelmat taas eivät muutu vähentämällä aloituspaikkoja. Kun koulutusta ei ole saatavilla, ihmiset hankkivat pätevyyteensä muilla tavoin. Viestinnän ja kulttuurin parissahan työskentelee jo ennestään iso joukko itseoppinutta porukkaa."

Jos kerran väki menee joka tapauksessa töihin tällaisille aloille, oli koulutusta tai ei, mihin sitä koulutusta sitten tarvitaan? Nämä itseoppineet sitä paitsi syövät sitten työpaikkoja niiltä koulutetuilta, jotka makaavat kortistossa. Eikä tämä ole mitenkään huono idea. Mitä vikaa on kouluttautua jollekin toiselle alalle ja sitten pyrkiä itseoppineena vaikkapa media-alalle töihin? Tästä toisesta ammatista voi olla hyötyä lukemattomin eri tavoin joista vähäisin ei ole se, että se todennäköisesti toimii erinomaisena puskurina, mikäli töitä ei media-alalta löydykään. Kun on kouluttautunut alalle, jolta saa töitä, ei tarvitse kituuttaa. Media-alalle kouluttautut sen sijaan ei hevillä löydä helppojakaan hommia itselleen.

Oikeastaan minusta Valtteri Väkevän tapaiset ihmiset, jotka kauhistelevat aloituspaikkojen vähentämistä perusteena "nuorison unelmat ja halu tehdä tietynlaisia töitä", ovat melkeinpä vaarallisempia kuin ne, jotka ovat aloituspaikkoja vähentämässä. Kyllä nuorisolle saa ja täytyykin kertoa se, miten asiat ovat. Että tietyillä aloilla nyt ei vain ole töitä. Että valtio ei aio tuhlata valtaisia summia sellaiseen koulutukseen, jonka hedelmät eivät realisoidu. Ei ole valtion tehtävä rahoittaa ihmisten unelmia.

En voi väittää, että kaikki "humpuukialojen" opiskelijat katuisivat valintaansa, mutta voin suoraan myöntää, että minä kadun. En syytä ketään muuta kuin itseäni, mutta on se aika nihkeä pilleri nieltäväksi, että nyt täytyy kouluttautua lisää, jos haluaa saada säällisiä töitä. Lukemattomat muutkin tietämäni humanistit ovat kouluttautuneet tai menneet töihin aivan muille aloille ja jännästi vaikuttavat jopa viihtyvän. Ihminen kun voi olla tyytyväinen muunkinlaisissa töissä kuin juuri siinä unelmapaikassaan. Joskus on nimittäin niin, että unelmat ovat vain sitä itseään - unelmia.