Mutta eivät kelpaa enää norjat ja sorjat huippumallitkaan mainostamaan Hennesin alusvaatteita. Liian epätäydellisiä. Sen sijaan tietokoneella saa mallinukesta säädettyä mitä hemaisevamman kropan, kuten Iltalehti kertoo: H&M tunnusti: mallit eivät olekaan aitoja.
Enpä voi sanoa yllättyneeni. Ihmisvartalossa kerta kaikkiaan on kohtia, jotka ovat "epätäydellisiä". On juonnetta, värin muutosta, löysää nahkaa, joka tietyssä asennossa rypistyy näkyviin. Jopa kaikkein kauneimmiksi arvostetuilla naisilla on jotain pieniä vikoja, koska he ovat ihmisiä, eivät nukkeja. Alun perin näitä "vikoja" siloiteltiin valaistuksella, asettelulla ja alkeellisella valokuvien käsittelyllä, kunnes keksittiin photoshop, jolla kuvista saa kätevästi poistettua kaiken vähänkin ikävän (muun muassa mallien ihohuokoset, jolloin iho näyttää lähikuvissa pelkältä paperilta). Nyt sitten ilmeisesti tämäkin konsti on vanhentunut, kun vaatemerkki muokkaa mieluummin ei-elävästä elävän näköistä kuin päin vastoin.
Se, että tällaiset kuvat eivät vaikuttaisi nuoriin naisiin, on kukkupuhetta. Kyllä, nykynuoret ovat huomattavasti medialukutaitoisempia kuin vanhempansa, mutta kuvalla on silti mahtava vaikutus, vaikka kuinka tietäisi, että se on koneellisesti käsitelty. Tytöille on tärkeää olla kauniita, koska naisen kaunista ulkönäköä arvostetaan niin valtavan korkealle. Tytöt näkevät, että olemalla kaunis saa menestystä, valtaa ja rakastajia - ehkä jopa rakkautta -, joten kauneutta he sitten myös tavoittelevat.
Ymmärrän, että mainoskampanjat ynnä muut tahtovat käyttää ihmisiä, jotka ovat keskivertoa kauniimpia. Ymmärrän, etteivät tavikset vaikuta samalla lailla mahdollisten asiakkaiden psyykeeseen vaan kauniit mallit houkuttelevat ostamaan enemmän. Mutta onko ero elävän ihmisen ja muokatun mallinuken käytössä tosiaan niin iso, että jälkimmäinen puolustaa paikkaansa kampanjan menestymisen kannalta? Täytyykö meidän naisten nyt alkaa kilpailla toistemme lisäksi myös tietokoneohjelmien kanssa? Missähän tässäkin touhussa tulee raja vastaan, ihmettelenpähän vain.

8 kommenttia:
Aina kuulee tätä jeesustelua, että "kuvia ne vaan on, tyhmät feministit vaan jauhaa höpöjä", mutta teinityttönä voin sanoa, että ne oikeasti VAIKUTTAVAT. Media on täynnä langanlaihoja naisia ja joka paikassa tuputetaan laihdutusvinkkejä ja dieettejä. Se vaikuttaa ja aivan helvetin negatiivisesti.
Yksi "insinööriaivot oivalsi"-pointti tuossa mallinukkehomma kyllä on se, että se tulee halvemmaksi. Ei tarvitse maksaa malleille palkkaa.
Muuten koko julkisuusmaailma on sairas nykyään. Itse otan Raamatun mukaan parturiinkin, että ei tarvitse lukea Seiskaa lukemisen puutteessa :D
IDA: Ne käyttävät kuitenkin oikeiden mallien kasvoja, mistä täytyy maksaa jotain. Tulevatko pääkuvat sitten niin paljon halvemmiksi? Kenties, onhan se mahdollista...
Eikö sulla muuta luettavaa ole kuin Raamattu? :)
Niin, ei kai tuossa malli-mainos-kauneus-laihdutus -bisneksessä ole muuta seurausta kuin se, ettei naiset IKINÄ koe itseään riittävän hyväksi. Mainosten naiset kun on ylivoimaisia. Ja sittenhän naiset marssivat kauppaan, ostavat laihdutuslääkkeen/selluvoiteen/rasvaimun.. ja taas kolikko kirstuun kilahtaa, nimittäin bisneksen ylläpitäjille. ;) Eikä muuten vain yksi kolikko, vaan monta, koska nuo tuotteet ovat usein.. toodeellaa kalliita! :(
Ensin luodaan mahdoton standardi ja sitten ajetaan ihmiset hulluiksi, kun ne turhaan sitä tavoittelevat.
Ja huonosti istuvat, kehnosti ommellut vaatteetkin saadaan näyttämään himoittavan hyviltä jonkun tietokoneohjelman päällä. Kun ihminen - oikea ihminen - menee sovituskoppiin, niin se onkin totuuden hetki, hehe.
Mainosten naiset ovat ylivertaisen kauniita täydellisine kroppineen, ovat ne sitten aitoja tai tietokoneella tehtyjä.
Ymmärrän, että teinitytöillä ei vielä ole niin paljon henkistä pääomaa, että he osaisivat olla vertailematta itseään virheettömään naiskuvaan.
Ihanko oikeasti aikuisia naisia ahdistaa mainosten naiset?
Ei ole helppoa miehellä, jonka kotona asuu niin huonoitsetuntoinen nainen.
Neitoinen: Yleensä se on kyllä naisenkin koti... Snänsä olet oikeassa, ei ole helppoa sillä miehellä. Mutta eipä ole naisellakaan. Huono itsetunto on aikamoinen rasite ihmiselle ja se, joka siitä kärsii kaikkein eniten ei ole puoliso vaan ihminen itse.
Totta Arawn.
Enpä oikein tiedä, että millä asian voisi korjata.
Ainakaan ulkopuolelta tuleva huomio tai ihailu tai suoritusten kautta saatava pönkitys ei oikein toimi.
Auttaisikohan se, jos vain tarpeeksi usein (ainakin joka päivä!) halaisi itseään kunnolla ja muistuttaisi, että minunlaistani ei ole toista ja kukaan muu ei voisi täyttää paikkaani.
Jos jotakin voi toivoa muille ihmisille, niin varmaan eniten toivoisin sitä, että kaikki pitäisivät itsestään sellaisina kuin ovat.
Aina joku on fiksumpi (ja tyhmempi) ja nuorempi (ja vanhempi) ja kauniimpi (ja rumempi) ja sillä hyvä. Kaikenlainen vertailu on turhaa ja vie pois päin hyvästä olosta.
Hyvää yötä & voi hyvin!
"Eikö sulla muuta luettavaa ole kuin Raamattu? :)"
Luen myös pyhimyselämäkertoja ;)
Yhtä kasvokuvaa voi käyttää monessa tekaistussa vartalossa. Joku tuollainen taloudellinen syy voi myös olla taustalla. Toisaalta noiden myyminen ihanteena on tietysti täysin typerää ja monessa mielessä väärin.
Lähetä kommentti