perjantaina, toukokuuta 20, 2011

MM-kulta 2011

Ihanaa leijonat, ihanaa! Suomi voitti jääkiekon MM-kullan 2011. Koko Suomi juhlii ja paukkuu, ihmiset huutavat, ilo repeää. Hurraa! Tämä on ilon, rauhan ja rakkauden päivä, jona kaikki Suomen asukit väriin, aviosäätyyn, sukupuoleen ja lajiin katsomatta kiipeilevät lyhtypylväissä ja hoilaavat "Den glider in!!"

Tai eivät aivan kaikki. Jo on ehditty paheksua, julistaa ja käyttää maajoukkuetta oman asian ajamiseen. Ensin Paloma Hannonen keksi vaatia, että leijonien pitäisi irtisanoutua rasismista, koska joku känniöykkäri haukkui tummaihoisia nuoria ratikassa ja tuli siinä maininneeksi jääkiekkojoukkueen. Sitten huomattiin, että hei, maajoukkue & oheishenkilöstöhän olivat niinq humalassa saapuessaan Suomeen! Hui kauheaa ja iik sentään! Ei semmoinen sovi. Kaikki muut kauppatorilla saavat perseillä ja örveltää eikä siinä ole mitään vikaa, mutta leijonat ovat esimerkki nuorille!

Onhan kännissä kaatuilu noloa ja typerää, ei siitä mihinkään pääse. Mutta on jokseenkin tekopyhää ja naurettavaa itkeä leijonien alkoholin käytöstä, kun koko Suomi vetää viinaa 10 litraa per nuppi vuodessa ja trendi on ollut noususuuntainen 60-luvulta asti. Totta, varmasti jääkiekkosankarit ovat esimerkki nuorille pojille, mutta heidän vaikutuksensa poikasten juomistapoihin lienee mitätön verrattuna siihen, mitä näiden poikien perheet ja lähipiiri touhuavat. Kyllä se ongelma on ihan muualla kuin leinojamiehistössä ja ilkeää tekee katsoa, miten syytä yritetään nyt vierittää siihen suuntaan.

On se nyt kumma, että Suomessa ei voida juhlia edes jääkiekon maailmanmestaruutta ilman paheksuntaa ja moraalisäteilyä. Kerrankin voisi löysätä sitä pipoa edes hetkeksi, mutta ei. Leijonat tekivät kovan työn tuodakseen kullan kotiin ja palkkioksi sataa vaatimuksia ja märinää.

Mutta onneksi on vielä väkeä, jotka suhtautuvat voittoon suomalaisella hartaudella.

maanantaina, toukokuuta 09, 2011

Donitsivoro

Ei voi enää kyllä luottaa varkaisiinkaan. Ennen vanhaan varastaminen tapahtui siten, että pöllitään rahaa tahi muuta arvokasta, joka muutetaan rahaksi. Luottokorttihuijausten yleistyttyä joko nostetaan rahaa automaatilta tai ostetaan jotain arvokasta, jonka voi vaihtaa rahaan. Raha tuhlataan.

Nykyään asiat ovat toisin. Tuttavalta varastettiin käsilaukku. Totta on, että voro vei rahat, mutta voro vei myös käytetyt meikit. Kortit ja muu tärkeä jäi laukkuun. Toiselta tuttavalta taas voro voi luottokortin, jolla osti donitseja. Korjaan - jolla osti 5000 eurolla donitseja. Siis donitseja. 5000 eurolla. Donitseja.

Mihin tämä maailma on menossa?

tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Muutos

Okei, joku roti. Tästä lähin puhdasta anonyymia tunteenpurkausta ei sallita. Valitkaa nyt edes joku nimimerkki itsellenne.