Hyväpahamaukas liha

Tämä ei ole mikään maailmoja mullistava merkintä, mutta koska olen törmännyt tähän argumenttiin kohtuullisen usein, ajattelin vääntää siitä kokonaisen oman kirjoituksen. Kyseessä on siis usein kuultu kasvissyöjien väite, että "liha ei maistu miltään, mausteet tekevät maun" eli miksi siis edes syödä lihaa. Viimeksi tämän näkökannan esitti aiemman kirjoituksen kommenttipalstalla nimimerkki Neitonen.

Koska väite on kaksiosainen, puutun ensin sen ensimmäiseen osaan eli "liha ei maistu miltään." Kuten nimimerkki Tearcandy samaisella kommenttiosastolla totesi, makuaistin täytyy olla suhteellisen heikko, jos ei todellakaan maista lihaa syödessään mitään. Koska kyllä siinä lihassa makua on, oli kyse raa'asta tai kypsennetystä lihasta. En väitä, että se maku on maailmojasyleilevän herkullinen jos liha on raakaa tai vedessä keitettyä, joskin tunnen joitain, jotka pistelevät raakaa jauhelihaa poskeensa kuin karkkia, mutta ei liha mautonta ole.

Väitteen toinen osa koskee maustamista. Eittämättä liharuokien mausta suuri osa koostuu mausteista, mutta mausteet yksinään eivät maistuisi samalta tai vaikkapa kasvisruoka samoin maustein. Monien mausteiden idea on, että niitä käytetään korostamaan sitä lihan makua. Ja käytetäänhän lähestulkoon kaikissa kasvisruoissakin mausteita. Jostain syystä kasvissyöjät eivät kuitenkaan ole julistamassa kasviksia pannaan mausteiden käytön takia, vaikka luulen, että harva innostuu pelkästä keitetystä kaalista, noin esimerkiksi. Allekirjoittanut ei ainakaan.

Karu totuus nyt on se, että taviksista monet liharuoat maistuvat hyviltä. Kasvisruoista ei saa samanmakuisia. Oletteko koskaan törmänneet hyvään kasvissalamiin? Tai edes kasvissalamiin? Tai mihinkään kasvisruokaan, joka maistuu kinkulta, karjalanpaistilta tai kylmäsavustetulta härältä? Niin, en minäkään.

Summa summarum: liha maistuu hyvältä. Siksi sitä kuulkaa syödään, että se maistuu hyvältä. Jos haluaa saada jengin vähentämään kasvissyöntiä, paras metodi ei ehkä ole väittää, ettei joku herkulliseksi koettu olekaan herkullista. Koska minun makuaistini on minun eikä se tottele kenenkään kasvissyöjän makuaistia.

Uusia keinoja ja argumentteja kehiin, siis.

Sodassa kuolee ihmisiä - järkytyitkö?

Eilisessä Hesarissa oli uutista Afganistanin sodasta ja sinne sijoitetuista suomalaisista. Pääosassa olivat tosin mahdolliset uhrit - Hesarin kolmannella sivulla uutisen "mainos" oli jopa lause, jossa kerrottiin, että Afganin sodassa tulee uhreja. Ihanko totta? Että sodassa - kuolee ihmisiä??

Ylipäätään tuntuu vähän turhauttavalta tämä joiden eurooppalaisten maiden asenne, että lähetetään jengiä sotimaan, mutta mihinkään sotilaalliseen ei sitten saa ottaa osaa. Olkaa vain, älkää tehkö mitään, älkää ainakaan ampuko. Tai no, jos teitä ammutaan niin sitten voitte vähän vastata tuleen, ettette nyt sentään kuole. Olisi mukava ajatella, että syy tähän olisi se, kuinka huolissaan maat ovat "pojistaan" ja haluavat kaikki nämä hengissä kotiin, mikä varmasti onkin yksi syistä, mutta yhtä lailla osaa tuntuu näyttelevän jonkinlainen "ketään ei saa tappaa, se on niin epäeettistä ja rumaa". Onhan tappaminen rumaa ja epäeettistä, mutta sodassa tappamisen välttely on kuin yrittäisi hakata halkoja puhumalla niille nätisti, että voisitteko puupöllit nyt haljeta, kun en haluaisi väkivaltaa käyttää.

Armeija, joka ei voi tai saa ampua vihollista, on rampa armeija. Ei sellaista kannata lähettää mihinkään ottamaan kuonoonsa. Eikä ole lähetettykään, koska Afganistaniin lähetetyt joukot, lähtömaasta riippumatta, ovat ammattisotilaita, jotka ampuvat kyllä kovilla, kun tarve vaatii. Siitä ei vain sitten uutisoida ja sodanvastainen jengi voi kotimaassa ajatella, kuinka sivistynyttä ja humaania tämä meidän väkemme sodankäynti onkaan. Ei tule siviiliuhreja (niin varmaan) ja muitakin uhreja tosi vähän ja aina ehdottomasti vain itsepuolustukseksi.

No, en tiedä, kuinka paljon tätä "ei saa lähettää joukkoja Afganistaniin tai ainakaan ne eivät saa ampua ketään" -jengiä oikeasti on olemassa. Uutisessa vaan hämmästytti se, että uutinen tosiaan vaikutti olevan se, että Afganistanin sodassa kuolee ihmisiä - ja että mikä on suomalaisten ja muiden skandinaavien osuus uhreista. Kun nyt huomioi, että jokainen yläpäällään ajatteleva ihminen ymmärtää, että sodassa kuolee väkeä, se pistää miettimään uutisen tarkoitusperiä. Tuliko tämä toimittajalle yllätyksenä? Ajatteliko toimittaja, että se on muille uutinen? Eikö Afganistanissa toimivista suomalaisista ole muuta kirjoitettavaa kuin heidän mahdollisesti ampumiensa vastapuolen soturien lukumäärä?

Minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä Afganistanin sodasta. Mutta jos sitä sotaa nyt sitten käydään, siellä ammutaan kovilla. Kun ammutaan kovilla, kuolee ihmisiä. Jopa siviilejä. Se ei ole uutinen. Uutinen on se, miksi joku haluaa siitä tehdä uutisen.

Kasvissyönnin suunnaton moralismi

Minä olen nuori, korkeakoulutettu kaupunkilaisnainen. Olisin siis demografian puolesta oiva ehdokas kasvissyöjäksi, kuten Erkki Perälä kirjoituksessaan kasvisruoan maineesta toteaakin. Toisaalta Perälän tekstistä käy ilmi eräs niistä syistä, joskaan ei merkittävin*, miksi kasvissyönti ei minua houkuttele: sen maine tosiaan on moralistinen.

Muttamutta. Perälän jutussa on muutama ongelma, joista ehkä huvittavin on se, että hänen oma kirjoituksensa on oikein kouluesimerkki siitä, mistä hän kasvisruokailua hiukan toruu eli ylemmyydentunnosta ja moralismista. Perälä kyllä sanoo, että kasvissyönnin maine on moralistinen, mutta varsinaisesti hän tuntuu kuitenkin katsovan, että vika on "Esson miehissä", jotka eivät halua syödä eettisesti ja ravitsemuksellisesti oikein. Niitä Esson miehiä kun korpeaa se, jos joku syö "eettisemmin ja ympäristöystävällisemmin", joten he sitten kapinoivat tätä syyllisyyttä vastaan mussuttamalla epäterveellisiä liharuokia - koska liharuoathan ovat AINA epäterveellisiä.

Ei muuten tullut Perälälle mieleen, että termi "Esson miehet" on aika halventava? Luuleeko hän tosiaan, että kohderyhmää halventamalla saa nämä kelkkaansa mukaan? Tai että tämä halventaminen onnistutaan häivyttämään siinä vaiheessa, kun Perälä on saanut puhuttua kanssakasvissyöjiä promoamaan "epäterveellisiä kasvisruokia" näille "Esson miehille"? Yleensä se kyllä paistaa sieltä vahvasti läpi se nokan nostelu, kuten Perälä itse mainiosti todistaa.

Mielestäni Perälä on sitä paitsi väärässä. En usko, että suurin osa "ei-kasvissyöjistä" harjoittaa nykymuotoista ruokavaliotaan siksi, että kasvissyönnin maine on niin moralismin kyllästämä, etteivät halua leimautua tai tekevät kaikkensa kapinoidakseen vastaan. Tärkeimmät syyt lihansyönnille ovat nähdäkseni sen helppous sekä tottumus. Suurin osa einesruoista sisältää lihaa ja eineksiähän suomalaiset pupeltavat valtaisia määriä. On helpompaa heittää lihapullasatsi mikroon kuin ryhtyä väsäämään jotain ravitsemusopillisesti täydellistä kasvisruokaa. Ja vaikka jaksaisi kokata itse, on helpompaa kokata sellaista, jota on tehnyt pienestä pitäen kuin opetella uusia ruokalajeja. Liharuokiin on yksinkertaisesti totuttu sekä valmistus- että makupuolella eikä totunnaisia tapoja niin vain muuteta. Minkä lisäksi lihansyöjät tapaavat pitää liharuokia maukkaina. Se ei tarkoita, etteivätkö monet kasvisruoat olisi hyviä, mutta se tarkoittaa, ettei jostain herkulliseksi mielletystä haluttaisi mielellään luopua.

Kasvissyönnin suurin ongelma ei olekaan sen moralismi vaan "joko-tai" -asenne. Ihmisille on yksinkertaisesti työlästä ja hankalaa muuttaa kerralla maku- ja kokkailutottumuksiaan eikä suurin osa siten välitä siihen ryhtyä ellei ole aivan pakko. Ja pakkohan ei ole ennen kuin liha kaupoista loppuu.

Huomattavasti viisaampi veto kasvissyöjiltä olisikin kannustaa ihmisiä lisäämään kasviksia ruokavalioonsa ja vähentämään lihankäyttöä. Ei tarvitsisi olla niin mustavalkoinen, sitä voisi syödä vaikka herkullisen salamipitsan kerran viikossa, kun samalla syö useimpina muina päivinä kasvisruokaa. Ruonvalmistuksen helppoutta tulisi korostaa. Kasvispitoisia eineksiä pitäisi saada lisää, hyvänmakuisia eineksiä (tämä nyt ei ole kovin terveellistä, mutta siitähän ei ole puhe). Sitä voisi luopua yrityksestä tuputtaa lihansyöjille soijaa ja seitania "lihan korvikkeena", että hei, tämä mystinen klönttihän on ihan niin kuin joulukinkku, et arvaisi mistään, että se on seitania, koska kyllä sen huomaa ja kasvissyönnin maine ryvettyy vain lisää, kun meitä yritetään sumuttaa noin kehnosti. Mitä, jos annettaisiin ihmisten pitää joulukinkkunsa, mutta promottaisiin sitä, että joulupöydän ruoista suurin osa koostuisi kasviksista?

Toisinaan en ole aivan varma, onko kasvisväki aidosti niin hölmöä kuin miltä vaikuttaa pyrkimällä ajamaan mustavalkoisia näkemyksiään väkisin enemmistön päähän, kun on selvää, ettei moinen voi millään tavalla onnistua. Toinen vaihtoehto on se, että kasvissyöjät kyllä tajuavat, ettei hommasta mitään tule eikä ole oikeasti tarkoituskaan. Ideana on vain ylläpitää sitä omaa moraalista ylemmyyttä. Tiedä sitten, kumpi vaihtoehto on oikea.


* Jos olisin itse kuitenkin sitä mieltä, että kasvissyönti on ympäristöystävällisin, eettisin ja itseni kannalta paras ratkaisu, ryhtyisin siihen sen maineesta huolimatta eli varsinaiset syyni ovat muualla. Maine lähinnä ei auta asiaa.

Oikeuslaitos ei uhria silitä

Raiskaus on asia, joka herättää voimakkaita tunteita. Itse en ole koskaan joutunut minkään polkupyörävarkautta kummemman rikoksen uhriksi, mutta jostain syystä empatiareseptorini aktivoituvat tietynlaisten rikosten kohdella ja raiskaus on yksi niistä. En väitä edes aavistavani, miltä raiskatusta tuntuu, mutta joskus tunnen ohimenevää vihaa uhrien puolesta.

Olen lueskellut tänään blogia, jossa raiskattu kertoo elämästään raiskauksen jälkeen. Vaikka blogi on julkinen, en nyt kuitenkaan aio linkittää sitä - en jotenkin pidä sopivana sitä, että retostelen toisen tuskalla eikä se ole tarpeenkaan. On itsestäänselvää, että raiskaaja ansaitsee muutaman vuoriston verran vihaa, mutta on kaksi muuta kohdetta, jotka joskus saavat aivoni kiehumaan ja joiden olemassaolosta kyseinen blogi minua muistutti. Nämä ovat Suomen oikeuslaitos ja se lukuisa joukko ihmisiä, joiden mielestä raiskaus on raiskaus vain, jos nainen taisteli kynsin ja hampain vastaan eikä raiskauksia satu enempää kuin mitä poliisille ilmoitetaan (eivätkä kaikki niistäkään ole "oikeita" raiskauksia", koska kuka nyt muka jättäisi ilmoittamatta!

Suomen oikeuslaitos ei tunnut toimivan erityisen kunniakkaasti raiskausten käsittelyissä. Mainitsemani bloggaajan kohdalla oli kestänyt neljä vuotta ennen kuin juttu meni edes käräjäoikeuteen. Neljä vuotta on todella pitkä aika etenkin, kun se käytännössä tarkoittaa, että asia on tällöin kesken. Ja kun asia on kesken, paraneminen ei voi alkaa, sillä jokaisessa oikeuskäsittelyssä pakostakin revitään koko tapahtuma uudelleen ja uudelleen auki. Suomen oikeuslaitos siis pitää uhria vuosikaudet löysässä hirressä ja hovioikeudessa uhri vieläpä pistetään syytetyn kuulusteltavaksi. On ymmärrettävää, että syytetyn oikeuksista pidetään huolta, mutta bloggaaja on oikeassa: missä ovat UHRIN oikeudet? Suomen oikeuslaitos tuntuu pyyhkivän uhreilla lattiaa paitsi prosessien keston kautta niin myös rangaistusten pienuudella.

Oikeuslaitoksen käsittämätön systeemi on yksi merkittävä syy sille, miksi monet eivät halua ilmoittaa raiskauksesta poliisille tai ilmoitettuaan vetäytyvät prosessista, kun huomaavat, miten pitkä ja raskas siitä tulee. Vaatii uskomatonta vahvuutta ja sitkeyttä roikkua kaksin käsin siinä hirttosilmukassa ne kaikki vuodet, jotka oikeusprosessi kestää. Moni aavistaa tämän eikä halua siihen ryhtyä vaan mieluummin pakenee ja yrittää selvitä, miten taitaa ajatellen, että kipu laantuu aikanaan. Voiko heitä tosiaan syyttää siitä?

Syitä ilmoittamatta jättämiseen on toki muitakin, mutta pitäydyn nyt vain tuossa oikeusprosessin naurettavuudessa, ettei blogimerkinnästä tule siitäkin yhtä pitkä kuin Suomen oikeuslaitoksen käsittelyajat. Ehkä siellä päin kannattaisi ajatella asiaa vähän pidemmälle ennen kuin jossain vaiheessa väki alkaa turvata siihen oman käden oikeuteen. Niinhän siinä käy, jos kansa kokee, ettei tuomioistuinten kautta mitään oikeutta saa. Paljon aiheesta jatkuvasti napistaan, mutta tapahtuuko mitään?

Immortals

Olisihan tässä kirjoitettavaa vaikka mistä, mutta jospa ensin käsittelisin Immortalsin alta pois. Kävin nimittäin katsomassa tämän uuden Kreikan mytologian uudelleen tulkinnan - tai ehkä "uudelleen tulkinta" pitäisi olla lainausmerkeissä. Theseushan, jos tiedätte, oli se kaveri, joka käväisi labyrintissä tappamassa Minotauruksen, nappasi mukaansa prinsessan, jonka hylkäsi matkan varrelle, kidnappasi amatsonien kuningattaren, nai aikaisemman prinsessan sisaren, tapatti oman poikansa ja kuoli lopulta murtuneena miehenä. Immortalsissa tarina oli kirjoitettu siinä määrin uusiksi, että Theseuksesta oli jäljellä oikeastaan enää nimi. Siksi en aiokaan puuttua kaikkiin käsikirjoituksen poikkeamiin alkuperäisestä tarusta, sillä on selvää, että koko alkuperäinen taru on pyyhitty pois jo ideointivaiheessa.

Itseänihän ei haittaa, jos ja kun vanhoja myyttejä kirjoitetaan uusiksi rankallakin kädellä. Olennaista on mielenkiintoinen, johdonmukainen ja mukaansa tempaava tarina. Pienet epäloogisuudet voi antaa anteeksi, mutta Immortals kompuroi ikävästi useammassakin kohtaa. En ryhdy itkemään siitä, jos ja kun naispäähenkilön täytyy käydä suihkussa pestäkseen öljyisen veden pois jäätyään aallon alle, mutta jotenkin mystisesti vaatteet ovat säilyneet puhtaina. Sen sijaan, jos henkilöt käyttäytyvät vastoin aiempaa esittelyä, vaihtavat yhtäkkiä motivaatiota tai juonen kulku nytkähtelee sinne tänne kuin sätkivä kala, silloin alan jo hieman kurtistella kulmiani.

Nykivä tarina on yksi Immortalsin ongelmista. Pääjoukkio ei tunnu osaavan päättää, minne he ovat menossa. Ensin ollaan menossa Tartarokselle, sitten yhtäkkiä täytyykin mennä hautaamaan päähenkilön äiti. On selvää, että tiettyjen tarinan kannalta olennaisten seikkojen vuoksi henkilöt täytyy saada näihin paikkoihin, mutta se ei riitä. Heille täytyy antaa selkeä syy toimia, kuten he toimivat. Sitä ei anneta.

Mitä tulee henkilöhahmoihin, päähenkilöt olivat aika laimeita. Se tuntuu olevan tyypillinen ongelma näissä antiikkisissa törmäilyelokuvissa eikä koske vain henkilöhahmoja vaan myös valittuja näyttelijöitä. Olympoksen jumalat olivat samoin täysin yhdentekeviä ja helposti unohdettavissa. Ainoat, joissa oli jotain "munaa", olivat kuningas Hyperion ja pienessä sivuroolissa toikkaroiva Stavros. Kummankin kohdalla se oli näyttelijä, joka sai aikaan jotain. Mickey Roarke tuntuu sopivan sekopäiseksi pahikseksi (Iron man 2) ja minulla nyt sattuu olemaan lämpimiä tunteita Stephen Dorffia kohtaan.

Ehkä pahin munaus Immortalsissa olivat titaanit. En loukkaannu siitä, etteivät titaanit olleet samoja kuin Kreikan mytologian 12 titaania, Ouranoksen ja Gaian lapset. Mutta titaanit ovat se elokuvan lopullinen paha, jonka pitäisi olla jotain suurta, pelottavaa ja mahtavaa. Sen sijaan Immortalsin titaanit ovat aivottomasti kuolaavia zombeja, jotka loikkivat pitkin seiniä ja irvistelevät kuin mielipuolet. Eli jotain sellaista, joka Zeuksen pitäisi pystyä liiskaamaan vasemman jalkansa liikavarpaalla. Joku Mickey Roarke on noin 1000 kertaa pelottavampi kuin legioona näitä "titaaneja". Mikä antikliimaksi.

Lisäksi haluaisin esittää muutaman kysymyksen:

1. Miksi Olympoksella oli vain kuusi jumalaa? On ihan ymmärrettävää, ettei kaikille 12 voi kirjoittaa syvällistä sanottavaa, mutta olisivat laittaneet ne loput edes seisoksimaan jonnekin.

2. Miksi jumalat olivat pukeutuneet huonon fetissipornoelokuvan tähdiksi? Ei kukaan vakavasti otettava jumala pukeudu kultaisiin boksereihin. Sori, Zeus.

3. Missä olivat Zeuksen salamat? Zeus taistelee salamoin eikä millään hemmetin kung fu -liikkeillä.

4. Miten ihmeessä neitsytoraakkeli keksi aivan yhtäkkiä, että NYT täytyy päästä eroon immenkalvosta, jotta näyt loppuvat. Nainen oli selvästi melkein 30 vuotias, sillä olisi ollut vuosia aikaa etenkin, kun oli pitänyt näkyjään kirouksena jo kauan.

5. Ei KUKAAN ole niin idiootti kuin helleenien johtaja: vastapuolen kuninkaan käveltyä armeijan mukana sisään linnoitukseen, johtaja alkaa selittää jotain neuvottelemisesta. Yksikään johtaja EI oleta, että on mitään neuvoteltavaa, jos vastustaja on jo armeijoineen sisällä.

Mutta niin. Immortals oli kuitenkin parempi kuin Clash of the Titans. Nyt on sitten käsitelty Troija, Theseus ja Perseus, jäljellä ainakin Iason, Herakles ja Odysseus. Jäämme odottamaan, minkä myytin Hollywood käärii uuteen kuosiin.

Unelma työpaikasta

Valtteri Väkevä kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan "Unelmien leikkaajat" seuraavaa:

"Ammatinvalinnan pitäisi kuitenkin perustua omiin haaveisiin, ei opetusministerin arvioon tulevasta työtilanteesta."

Ehkä minä olen vähän tyhmä, mutta olen jotenkin ajatellut, että ammatinvalinnan pitäisi perustua myös realiteetteihin. On hienoa unelmoida, mutta unelmilla ei täytetä jääkaappia eikä makseta asuntolainaa. Melko moni media-alaa ja vastaavaa opiskellut katuu myöhemmin valintaansa ja joko jämähtää kaupan kassalle tai kouluttautuu uuteen ammattiin. Kuinka paljon olisi säästetty paitsi yhteiskunnan niin myös ihmisen omia resursseja, jos hän ei olisi alun perinkään kouluttautunut alalle, jolta vain hyvin harvat saavat töitä?

"Nämä unelmat taas eivät muutu vähentämällä aloituspaikkoja. Kun koulutusta ei ole saatavilla, ihmiset hankkivat pätevyyteensä muilla tavoin. Viestinnän ja kulttuurin parissahan työskentelee jo ennestään iso joukko itseoppinutta porukkaa."

Jos kerran väki menee joka tapauksessa töihin tällaisille aloille, oli koulutusta tai ei, mihin sitä koulutusta sitten tarvitaan? Nämä itseoppineet sitä paitsi syövät sitten työpaikkoja niiltä koulutetuilta, jotka makaavat kortistossa. Eikä tämä ole mitenkään huono idea. Mitä vikaa on kouluttautua jollekin toiselle alalle ja sitten pyrkiä itseoppineena vaikkapa media-alalle töihin? Tästä toisesta ammatista voi olla hyötyä lukemattomin eri tavoin joista vähäisin ei ole se, että se todennäköisesti toimii erinomaisena puskurina, mikäli töitä ei media-alalta löydykään. Kun on kouluttautunut alalle, jolta saa töitä, ei tarvitse kituuttaa. Media-alalle kouluttautut sen sijaan ei hevillä löydä helppojakaan hommia itselleen.

Oikeastaan minusta Valtteri Väkevän tapaiset ihmiset, jotka kauhistelevat aloituspaikkojen vähentämistä perusteena "nuorison unelmat ja halu tehdä tietynlaisia töitä", ovat melkeinpä vaarallisempia kuin ne, jotka ovat aloituspaikkoja vähentämässä. Kyllä nuorisolle saa ja täytyykin kertoa se, miten asiat ovat. Että tietyillä aloilla nyt ei vain ole töitä. Että valtio ei aio tuhlata valtaisia summia sellaiseen koulutukseen, jonka hedelmät eivät realisoidu. Ei ole valtion tehtävä rahoittaa ihmisten unelmia.

En voi väittää, että kaikki "humpuukialojen" opiskelijat katuisivat valintaansa, mutta voin suoraan myöntää, että minä kadun. En syytä ketään muuta kuin itseäni, mutta on se aika nihkeä pilleri nieltäväksi, että nyt täytyy kouluttautua lisää, jos haluaa saada säällisiä töitä. Lukemattomat muutkin tietämäni humanistit ovat kouluttautuneet tai menneet töihin aivan muille aloille ja jännästi vaikuttavat jopa viihtyvän. Ihminen kun voi olla tyytyväinen muunkinlaisissa töissä kuin juuri siinä unelmapaikassaan. Joskus on nimittäin niin, että unelmat ovat vain sitä itseään - unelmia.

Tarjoukset tekevät hulluksi

Huh huh. Olen tainnut muuttua hulluksi - tai vantaalaiseksi. Kävin nimittäin äsken Jumbon Citymarketin avajaisissa. Siellä olin minä ja noin miljoona muuta ihmistä taistelemassa verissä päin pesukoneista, kuulokkeista ja LCD-digitöllöttimistä. Myönnän häpeillen olleeni yksi tarjousten paikalle houkuttelemista, yksi niistä muurahaisista, jotka toisiaan tönien kulkeutuivat ympäri hehtaarikauppaa etsimässä niitä erikoishinnoiteltuja yksilöitä, joita riittää vain 500 ensimmäiselle.

Koska olin paikalla aivan samoin aikein kuin muutkin, minulla ei liene oikeutta arvostella ja haukkua paikan päälle saapuneita tarjoushulluja. Mutta joitain huomioita voin tehdä.

Ensinnäkin, ihmiset kyllä paikan päällä haukkuivat muita paikan päälle ilmaantuneita. "Ihan hulluja noi ihmiset, ihan sekaisin." En sinänsä ole asiasta eri mieltä, vain itsepäinen aasi seisoskelee pakkasaamuna kello 0700 kaupan edessä tuhansien muiden vastaavien aasien kanssa vain, jotta saisi 100 euron pesukoneen. Mutta nämäkin ihmiset olivat siellä. Mitä se tekee heistä? Turha äksyillä tungoksen vuoksi, jos on itse paikalla samasta syystä. Jäisivät kotiinsa, jos tungos on niin hirveänkamala asia. Vihaan itsekin tungosta kuin syöpää, mutta on selvää, että jos jossain on läjä tarjouksia, siellä on myös läjä ihmisiä taistelemassa niistä tarjouksista. On oma valinta meneekö sinne sekaan vai ei. Turha parkua.

Toinen kohta on aika klassikko, ikuista turhautumista aiheuttava: äidit lastenvaunuineen. Miksi IHMEESSÄ täytyy tunkea sinne kauppaan, tuhansien ihmisten sekaan, kapeille käytäville lastenvaunujen kanssa? Ja sitten huutaa ja itkeä paniikissa, että pitää päästä pois. Ihan kuin jo kaupan ovien luona ei olisi näkynyt, miten päätä huimaava tungos on tiedossa. Kyseessä täytyy olla jonkinlainen masokismi. Ei kukaan useammalla kuin kahdella aivosolulla varustettu äiti/isä lähde tunkemaan tiiviin ihmismassan sekaan lastensa kanssa.

Kaupan järjestelyissä oli kieltämättä toivomisen varaa. Kyllä heidänkin on täytynyt aavistaa, että kauppa tulee natisemaan liitoksistaan. Pesukoneet, televisiot ja vastaavat vievät valtavasti tilaa, etenkin, jos niitä jaetaan kerralla 100-500 kappaletta per tuote. Joku ihmettelikin kaupassa, että miksei tätä voisi järjestää niin, että ihmiset saisivat lappusia, joilla voi sitten myöhemmin lunastaa tuotteen. Konkreettisempaa ehkä olisi, jos tarjolla olisi vaikka jonkinlaisia käteen mahtuvia esineitä ja tietynlaisella/värisellä/numeroisella esineellä saisi lunastettua tietyn tuotteen. Käytäville jäisi näin paljon enemmän tilaa eikä kävisi niin, että tuote loppuu käytävältä ja ihmiset sitten rynnivät varaston ovelle hysteeristen kanojen lailla.

Kaiken kaikkiaan ei kuitenkaan harmita, että kävin avajaisissa. En ole koskaan ollut moisessa tilanteessa (paitsi kai kerran, mutta silloin häivyin tuli pyrstössä ennen pahinta ruuhkaa) ja oli oikeastaan jollain tapaa kiinnostavaa seurata, miten ihmiset käyttäytyivät. Jos olisin antropologi, ryhtyisin tutkimaan kauppojen avajaisia. En ollut aggressiivinen tai hysteerinen, vaikka ängin ympäriinsä siinä missä muutkin. Sitä paitsi, siitä saavuttaa jonkinlaista kummallista ylpeydentunnetta, kun lopulta saa hyppysiinsä haluavansa tavaran ja vielä keksii, että kassajonot voi välttää maksamalla elektroniikkaosaston kassalle. Outoa.

Mutta nyt on kyllä hieno kamera. Canon EOS 1100D. Oijoi kuinka hiano kamera.