Suomi on tunnetusti kallis maa, missä sekä asuminen, ruoka että matkustaminen maksavat mansikoita ja mannaryynejä. Yksi tekijä tässä sopassa ovat ainakin jonkinasteiset monopolit, kuten esimerkiksi ruoan tukkumarkkinoita lähes suvereenisti hallitsevat S- ja K-ryhmät, jotka voivat käytännössä sanella elintarvikkeiden kuluttaja- ja tuottajahinnat.
Matkustaminen ei tee poikkeusta. Finnair on valtio-omisteinen, VR hallitsee yksinoikeudella raideliikennettä ja vaikka bussiyhtiöitä on olemassa jokunen, bussiliikennettä säädellään tiukasti. Linja-autoyhtiöt eivät suinkaan ole ainoastaan näreissään tästä sääntelystä, minkä todistaa tapaus Omnibus. Kyseinen yhtiö on ensimmäinen Suomessa toimiva halpoja lippuja tarjoava kuljetusyritys. Muut bussiyhtiöt ovat käärmeissään siitä, että Omnibus on saanut liikennöintilupia - eihän se sovi, että ne ryhtyisivät kilpailemaan sen kanssa, kyllä niiden tulot täytyy taata valtion ja lain voimin. Kun vielä on ne sukuoikeudet perinteisiin linjoihin!
Sukuoikeudet, voi herra mun jee. Joku yrittäjä siis oikeasti vielä perustelee vaatimuksiaan "sukuoikeudella"? Ja on tosissaan?Omnibusiahan muuten syrjitään oikein urakalla, esimerkiksi siinä, ettei se saa ajaa kaupunkien keskustoihin eivätkä sen aikataulut näy matkahuollon yleisessä aikatauluhaussa. Bussiyhtiöt ovat niin tuudittautuneita siihen, että valtiovalta kiltisti kustantaa niiden leivän, että kilpailijan ilmaantuessa kentälle ne eivät suinkaan mieti, kuinka voisivat tarjota parempaa palvelua ja pitää asiakkaansa vaan alkavat kiusata ja huutaa isiä apuun. Siinäpä esimerkillistä yritystoimintaa.
Seuraavaksi, kun reissaan jonnekin, minne Omnibus vie, taidankin ostaa palvelut kyseiseltä yritykseltä. Nähdäänpä ainakin, miten lafka kuluttajan näkökulmasta toimii.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Julkisen liikenteen kalleus on siinäkin mielessä järjetöntä, että sitä pitäisi maapallon hyvinvoinnin nimissä oikeasti suosia. En ymmärrä korkeita hintoja isoissa kaupungeissa, niissähän on paljon potentiaalisia asiakkaita ja vuoroja on kannattavaa pitää. Hieman eri meininki, kuin täällä idässä...
Lähetä kommentti