Pöperöproffa Patrik kirjoitti siitä, onko lihavuus ihmisen omaa syytä vaiko ei ja päätyi tulokseen, että ei ole. Ravitsemusasiantuntijana Patrikilla toki on runsaasti tietoa ja kokemusta aiheesta ja hän luonnollisesti perustelee näkemyksensä tekstissään. Itse en ole asiantuntija, mutta olen seurannut hieman aihetta ja onhan tuota omaakin kokemusta lihavuudesta ja laihtumisesta kertynyt. Kaiken tämän perusteella en itse kykenisi vastaamaan selkeästi "kyllä" tai "ei" vaan ainoastaan "se riippuu".
Mielestäni tässä tulee kyseeseen enemmänkin jonkinlainen jana, jonka toisessa päässä lihavuus on "oma moka" ja toisessa se selkeästi "ei ole". Ihmiset sitten sijoittuvat eri tavoin tälle janalle, toiset kyllä- ja toiset ei-päätyyn, toiset keskelle tai lähemmäs jompaakumpaa ääripäätä. Esimerkiksi lapset ja lihavuutta aiheuttavista sairauksista kärsivät pistäisin suoraan ei-päätyyn. He eivät voi juurikaan vaikuttaa painoonsa, joten he ovat syyttömiä lihavuuteensa. Tästä toisaalta kukaan ei liene eri mieltä. Erimielisyys syntyy vasta siitä, keitä sitten voisi laittaa sinne keskelle janaa tai jopa lähemmäs "kyllä" -päätyä.
Patrik esittelee lukuisia lihomisen taustalla vaikuttavia syitä, kuten esimerkiksi kotoa opitut huonot tavat ja laihduttajille annetut huonot ohjeet. Itse en kuitenkaan ole taipuvainen hyväksymään näkemystä, jonka mukaan vastuu ihmisen valinnoista voidaan siirtää jonnekin menneisyyteen tai ulkoiselle instansseille (paitsi äärimmäisen painavista syistä). Aikuinen ihminen voi valita ja tästä kyvystä valita seuraa myös vastuu omien valintojen seurauksista. Kotoa on voitu saada huonot eväät, mutta ne eivät ole aikuiselle mikään peruste elää kuin pellossa ja vedota aina ikävään lapsuuteensa. Aikuinen valitsee sen, elääkö pellossa lapsuusmallinsa mukaan vai opetteleeko elämään muuten. Laiskuus, kiinnostumattomuus ja passiivisuus asian suhteen ovat nekin valintoja.
Tämän vuoksi ajattelen, että aikuiset ihmiset ovat itse pääsääntöisesti syypäitä lihavuuteensa. En kuitenkaan näe, että tämä olisi syyllistämistä. Ääriesimerkkiä käyttääkseni, jos ihminen esimerkiksi jättää töissä tehtävän tekemättä ja sen seurauksena jokin asia menee pieleen, eikö hänelle saa sanoa, että tämä on sinun syysi. Olisiko se syyllistämistä? Miksi tilanne on mennyt siihen, ettei ihmisiä voi eikä saa vetää vastuuseen valintojensa seurauksista, koska se olisi "syyllistämistä"?
Vastuussa olemisessa on se jännä piirre, että se on vapauttavaa. Jos ihminen on itse syypää valintoihinsa, sehän merkitsee sitä, että hän voi tehdä asialle jotain. Jos syy on jossain "tuolla ulkona", hän on uhri eikä voi asiaa auttaa. Muutos alkaa juuri siitä vastuun ottamisesta ja ymmärtämisestä: minä olen valinnut väärin ja asiaan on saatava muutos. Totta kai valintojen taustalla voi olla kurja lapsuus tai mitä vain, mutta ei se lapsuus sitä suklaalevyä ihmisen kitusiin työnnä vaan ihminen itse. Taustojen ymmärtäminen voi toki olla hyvin tärkeää, jotta ymmärrettäisiin, millaisin perustein ihminen valintansa tekee ja näin voidaan valita juuri kuhunkin tilanteeseen sopivat keinot ja tavat muuttaa käytöstä ja ajatusmalleja.
Mutta vastuu valinnoistamme - se on meillä itsellämme. Me VOIMME valita. Ja se on sekä kauheinta että parasta siinä kaikessa.
perjantaina, helmikuuta 17, 2012
sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012
Velka ja sen vanki, osa I
Olen aina ollut äärimmäisen allerginen velalle. Opintolainaa tuli nostettua pahimpaan hätään pari kertaa, kun opinnot olivat vielä alussa eikä ollut kunnon sivutöitä, mutta myöhemmin tienattuani kesätöissä mukavasti ylimääräistä, maksoin nekin pois. Kulutusluottoa käytin tasan kerran, kun sillä sai korotonta maksuaikaa ostamalleni tietokonepöydälle. Maksettuani pöydän, ajoissa tietysti, leikkasin kulutusluottokortin kahtia ja heitin menemään. Pahassa paikassa olen ollut luottoyhtiölle velkaa muutaman satasen ja jo se aiheutti valtavaa stressiä ja hiusten repimistä. Ainoat velat, jotka ymmärrän ja hyväksyn, ovat asuntolaina ja autolaina, mikäli auto on selkeästi tarpeen.
Näillä eväillä minun on siis vaikea ymmärtää, mitä tämä "nykyajan nuoriso" oikein puuhaa: "Velka parantaa itseluottamusta, kun olet nuori."
Ok, juttu koskee varsinaisesti jenkkejä/brittejä, mutta sama ilmiö näkyy Suomessakin. Nuoret ottavat kasakaupalla kalliita kulutusluottoja ja pikavippejä, joilla maksellaan makeaa elämää, asutaan kalliissa yksiössä, matkustellaan, ostellaan vaatteita, sisustetaan. Velkavangin blogi lienee melko hyvä esimerkki siitä, miten tämä tapahtuu. Velalla mälläävät nuoret eivät ole pahoja ihmisiä - velkaa ei vain mielletä "velaksi", ei sisäistetä ja ajatella, että se pitää oikeasti maksaa takaisin. Kun todellisuus sitten lopulta jysähtää niskaan, se iskeekin sitten alasimen lailla. Velkaa onkin tonneja, jopa monia kymmeniä tonneja eikä puhettakaan jostain asunnon ostamisesta ja omaisuuden kerryttämisestä, kun pitäisi maksaa sitä iloista elämää pois.
Lehdistössä ja muualla on ihmetelty, miksei opintolaina kiinnosta nuoria. Selityksiä on etsitty muun muassa 90-luvun lamasta, jonka katsotaan traumatisoineen silloin lapsuuttaan eläneet nykynuoret siinä määrin, etteivät nämä koske tikullakaan lainoihin. Mutta pikavippeihin ei suhtauduta samanlaisella pietiteellä tai sitten pikavippejä ottavat eivät ole sitä porukkaa, joka ylipäätään olisi oikeutettu ottamaan opintolainaa. Toinen vaihtoehto on, että ehkä se lama sitten "traumatisoi" minun sukupolveni, meidän noin kolmikymppiset ja meitä nuoremmilla ei ole mitään rajoitteita haalia itselleen tulevaa velkapommia. Se kun on ilmaista rahaa, ainakin muutaman vuoden ajan.
Eivät kuitenkaan vain nuoret velkaannu. Tällä viikolla luin Iltasanomien PLUS-liitteestä eräästä perheenäidistä, jonka tulot olivat 6000 euroa kuussa. Ja silti tämä nainen oli onnistunut haalimaan itselleen sellaisen kulutuslaina- ja pikavippikierteen, että tuloista suurin osa kului velkojen maksuun eikä lapsille meinannut saada ostettua ruokaa ilman uusia vippejä. Jutussa myös mainittiin, että näitä suurituloisia alkaa olla ahdingossa velkojen kanssa ja heidän tilanteensa on yleensä vielä pahempi kuin pienituloisten siinä vaiheessa, kun he hakeutuvat velkaneuvontaan. Suurituloiselle häpeä kyvyttömyydestä maksaa velkoja on sekin näet suurempi kuin pienituloiselle.
Näiden ilmeisimpien lisäksi on kyllä pari ihmisryhmää, joiden kohdalla velkojen otto ja jopa harkittu ulosottoon päätyminen ovat suht ymmärrettäviä ratkaisuja. Näitä ovat pysyvästi pitkäaikaistyöttömät ja eläkeläiset. Heillä usein on työajoiltaan jäljellä luottokortteja ja kulutuslainoja, joilla he voivat ostaa esimerkiksi uusia pesukoneita hajonneiden tilalle. Takaisin he eivät voi koskaan maksaa, mutta sillä ei ole väliäkään, koska vaikka lainat menevät ulosottoon, heiltä ei pienistä työttömyyskorvauksista ja eläkkeistä viedä mitään. Laskun maksavat velkojafirmojen muut asiakkaat.
Kaiken kaikkiaan tämä on ja pysyy minulle jossain määrin mysteerinä.Selkäytimeeni on porattu ajatus, että ihmisen tulee elää tulojensa mukaan. Olen minäkin ostettu satojen eurojen kenkiä, mutta se oli silloin, kun kävin kokopäivätöissä ja oli varaa. Jos tulot pienenvät, täytyy pienentää kulutusta. Ja jos velkaa on niskassa, muuttuvat monet asiat ylellisyyksiksi, joihin ei pitäisi olla varaa. Silti jengi haluaa väkisin asua kymmenien neliöiden asunnoissa ja ajella kahdella autolla, vaikka sitten kaikki rahat menevät velanmaksuun ja ruokaa täytyy ostaa uudella pikavipillä. Se 6000 tienannut velkavanki todistaa aika väkevästi, että minkään suuruinen palkankorotus ei auta maksamaan velkoja takaisin, sillä se johtaa vain elintason kasvattamiseen veloista huolimatta. Vähemmässä ovat kuitenkin ne kaverit, jotka käyttävät lainaa välttämättömyyksien hankintaan.
Tässä vaiheessa voisi summata, että oma vika. Mitäs otitte velkaa yli kykyjenne, kärsikää nyt sitten. Siinä on kyllä totta toinen puoli, mutta kokonaisuuden kannalta tilanne on hieman mutkikkaampi. Palaan siihen kakkososassa.
Näillä eväillä minun on siis vaikea ymmärtää, mitä tämä "nykyajan nuoriso" oikein puuhaa: "Velka parantaa itseluottamusta, kun olet nuori."
Ok, juttu koskee varsinaisesti jenkkejä/brittejä, mutta sama ilmiö näkyy Suomessakin. Nuoret ottavat kasakaupalla kalliita kulutusluottoja ja pikavippejä, joilla maksellaan makeaa elämää, asutaan kalliissa yksiössä, matkustellaan, ostellaan vaatteita, sisustetaan. Velkavangin blogi lienee melko hyvä esimerkki siitä, miten tämä tapahtuu. Velalla mälläävät nuoret eivät ole pahoja ihmisiä - velkaa ei vain mielletä "velaksi", ei sisäistetä ja ajatella, että se pitää oikeasti maksaa takaisin. Kun todellisuus sitten lopulta jysähtää niskaan, se iskeekin sitten alasimen lailla. Velkaa onkin tonneja, jopa monia kymmeniä tonneja eikä puhettakaan jostain asunnon ostamisesta ja omaisuuden kerryttämisestä, kun pitäisi maksaa sitä iloista elämää pois.
Lehdistössä ja muualla on ihmetelty, miksei opintolaina kiinnosta nuoria. Selityksiä on etsitty muun muassa 90-luvun lamasta, jonka katsotaan traumatisoineen silloin lapsuuttaan eläneet nykynuoret siinä määrin, etteivät nämä koske tikullakaan lainoihin. Mutta pikavippeihin ei suhtauduta samanlaisella pietiteellä tai sitten pikavippejä ottavat eivät ole sitä porukkaa, joka ylipäätään olisi oikeutettu ottamaan opintolainaa. Toinen vaihtoehto on, että ehkä se lama sitten "traumatisoi" minun sukupolveni, meidän noin kolmikymppiset ja meitä nuoremmilla ei ole mitään rajoitteita haalia itselleen tulevaa velkapommia. Se kun on ilmaista rahaa, ainakin muutaman vuoden ajan.
Eivät kuitenkaan vain nuoret velkaannu. Tällä viikolla luin Iltasanomien PLUS-liitteestä eräästä perheenäidistä, jonka tulot olivat 6000 euroa kuussa. Ja silti tämä nainen oli onnistunut haalimaan itselleen sellaisen kulutuslaina- ja pikavippikierteen, että tuloista suurin osa kului velkojen maksuun eikä lapsille meinannut saada ostettua ruokaa ilman uusia vippejä. Jutussa myös mainittiin, että näitä suurituloisia alkaa olla ahdingossa velkojen kanssa ja heidän tilanteensa on yleensä vielä pahempi kuin pienituloisten siinä vaiheessa, kun he hakeutuvat velkaneuvontaan. Suurituloiselle häpeä kyvyttömyydestä maksaa velkoja on sekin näet suurempi kuin pienituloiselle.
Näiden ilmeisimpien lisäksi on kyllä pari ihmisryhmää, joiden kohdalla velkojen otto ja jopa harkittu ulosottoon päätyminen ovat suht ymmärrettäviä ratkaisuja. Näitä ovat pysyvästi pitkäaikaistyöttömät ja eläkeläiset. Heillä usein on työajoiltaan jäljellä luottokortteja ja kulutuslainoja, joilla he voivat ostaa esimerkiksi uusia pesukoneita hajonneiden tilalle. Takaisin he eivät voi koskaan maksaa, mutta sillä ei ole väliäkään, koska vaikka lainat menevät ulosottoon, heiltä ei pienistä työttömyyskorvauksista ja eläkkeistä viedä mitään. Laskun maksavat velkojafirmojen muut asiakkaat.
Kaiken kaikkiaan tämä on ja pysyy minulle jossain määrin mysteerinä.Selkäytimeeni on porattu ajatus, että ihmisen tulee elää tulojensa mukaan. Olen minäkin ostettu satojen eurojen kenkiä, mutta se oli silloin, kun kävin kokopäivätöissä ja oli varaa. Jos tulot pienenvät, täytyy pienentää kulutusta. Ja jos velkaa on niskassa, muuttuvat monet asiat ylellisyyksiksi, joihin ei pitäisi olla varaa. Silti jengi haluaa väkisin asua kymmenien neliöiden asunnoissa ja ajella kahdella autolla, vaikka sitten kaikki rahat menevät velanmaksuun ja ruokaa täytyy ostaa uudella pikavipillä. Se 6000 tienannut velkavanki todistaa aika väkevästi, että minkään suuruinen palkankorotus ei auta maksamaan velkoja takaisin, sillä se johtaa vain elintason kasvattamiseen veloista huolimatta. Vähemmässä ovat kuitenkin ne kaverit, jotka käyttävät lainaa välttämättömyyksien hankintaan.
Tässä vaiheessa voisi summata, että oma vika. Mitäs otitte velkaa yli kykyjenne, kärsikää nyt sitten. Siinä on kyllä totta toinen puoli, mutta kokonaisuuden kannalta tilanne on hieman mutkikkaampi. Palaan siihen kakkososassa.
torstaina, helmikuuta 02, 2012
Saako ravintolaan tuoda Mustin?
Pieni välihuomio. Mikä siinä on, että ihmisten on saatava KAIKKI? Tarkoitan tällä kaikella nyt sitä, että on päästävä kaikkialle. Jos joku ravintola/hotelli/konserttisali päättää kieltää jonkun ihmisryhmän tai vain toimii sillä lailla, ettei joku ihmisryhmä pysty siellä sen vuoksi oleilemaan, tämä ihmisryhmä kiukustaa ja nostaa metelin. Tai ihmisryhmän "edustajat", joskin vauvat kyllä itsekin metelöivät, mutta tuskin siksi, ettei heitä haluttaisi päästää kuuntelemaan Brahmsin pianokonserttoa musiikkisaliin.
Siivotaan nyt ensin se rasismi tästä pois, en tarkoita tapauksia, joissa vaikkapa ravintola kieltää somaleilta sisäänpääsyn, koska joku somalijengi on aiheuttanut ongelmia. Kyse on tilanteista, joissa palvelun tarjoaja päättää kohdistaa palvelunsa johonkin tiettyyn segmenttiin, näin hienosti ilmaistakseni. Jostain syystä tämä herättää melkoista melua siinä porukassa, joka ei tähän segmenttiin kuulu, VAIKKA vastaavia palveluntarjoajia olisi tarjolla tällekin porukalle pilvin pimein. Mutta ei, jos edes yksi paikka yrittää esimerkiksi profiloitua aikuisten lomahotelliksi (ikärasistit!! perherasistit!!), nousee poru.
Tällä kertaa porisevat allergikot. Tai ainakin Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Hesarin mielipidepalstalla. Porun syynä on uusi laki, joka jättää ravintoloitsijan itsensä päätettäväksi, salliiko hän lemmikit ruokapaikassaan vai ei. Se ei oikein Vuorenmaalle sovi tai ainakin hän haluaa, että ravintoloitsijat ymmärtäisivät suosia allergikkoja lemmikkieläinten sijaan.
Vuorenmaa perustelee näkemystään sillä, että eläin voi estää allergikon ruokailun tykkänään. Sitä en sinänsä epäile - jos allergia on kyllin paha, ihminen ei voi edes oleilla samassa tilassa eläimen kanssa saati sitten syödä. Mutta miksei Vuorenmaa voi jättää tätä ravintoloitsijoiden itsensä varaan? On jokseenkin oletettavaa, että esimerkiksi suurin osa keskitason ja sitä korkeamman tason ravintoloista tulevat kieltämään lemmikit ihan omista lähtökohdistaan ja varmasti niin tekee valtaisa joukko muitakin ravintoloita. En jaksa uskoa, että allergikoille tulee olemaan ongelma löytää ravintola, joka ei huoli lemmikkejä sisäänsä. Sen sijaan sitä en ymmärrä, miksi allergikkojen pitää ehdottomasti saada Vuorenmaan mielestä ruokailla jokaikisessä ravintolapahasessa. Mitä sitten, jos muutamat hyväksyvätkin lemmikit sisäänsä? Mitä sitten, jos Suomessa on jokunen ravintola, jonne allergikkojen ei kannata mennä syömään? Ne tuhannet muut eivät riitä?
Ihminen on kyllä itsekäs olento. Vaikka ei itse haluaisi juuri tuonne tai tuota lelua, ei sitä kyllä muillekaan suoda, jos se merkitsee sitä, ettei itsellä enää sen jälkeen ole siihen mahdollisuuksia.
Siivotaan nyt ensin se rasismi tästä pois, en tarkoita tapauksia, joissa vaikkapa ravintola kieltää somaleilta sisäänpääsyn, koska joku somalijengi on aiheuttanut ongelmia. Kyse on tilanteista, joissa palvelun tarjoaja päättää kohdistaa palvelunsa johonkin tiettyyn segmenttiin, näin hienosti ilmaistakseni. Jostain syystä tämä herättää melkoista melua siinä porukassa, joka ei tähän segmenttiin kuulu, VAIKKA vastaavia palveluntarjoajia olisi tarjolla tällekin porukalle pilvin pimein. Mutta ei, jos edes yksi paikka yrittää esimerkiksi profiloitua aikuisten lomahotelliksi (ikärasistit!! perherasistit!!), nousee poru.
Tällä kertaa porisevat allergikot. Tai ainakin Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Hesarin mielipidepalstalla. Porun syynä on uusi laki, joka jättää ravintoloitsijan itsensä päätettäväksi, salliiko hän lemmikit ruokapaikassaan vai ei. Se ei oikein Vuorenmaalle sovi tai ainakin hän haluaa, että ravintoloitsijat ymmärtäisivät suosia allergikkoja lemmikkieläinten sijaan.
Vuorenmaa perustelee näkemystään sillä, että eläin voi estää allergikon ruokailun tykkänään. Sitä en sinänsä epäile - jos allergia on kyllin paha, ihminen ei voi edes oleilla samassa tilassa eläimen kanssa saati sitten syödä. Mutta miksei Vuorenmaa voi jättää tätä ravintoloitsijoiden itsensä varaan? On jokseenkin oletettavaa, että esimerkiksi suurin osa keskitason ja sitä korkeamman tason ravintoloista tulevat kieltämään lemmikit ihan omista lähtökohdistaan ja varmasti niin tekee valtaisa joukko muitakin ravintoloita. En jaksa uskoa, että allergikoille tulee olemaan ongelma löytää ravintola, joka ei huoli lemmikkejä sisäänsä. Sen sijaan sitä en ymmärrä, miksi allergikkojen pitää ehdottomasti saada Vuorenmaan mielestä ruokailla jokaikisessä ravintolapahasessa. Mitä sitten, jos muutamat hyväksyvätkin lemmikit sisäänsä? Mitä sitten, jos Suomessa on jokunen ravintola, jonne allergikkojen ei kannata mennä syömään? Ne tuhannet muut eivät riitä?
Ihminen on kyllä itsekäs olento. Vaikka ei itse haluaisi juuri tuonne tai tuota lelua, ei sitä kyllä muillekaan suoda, jos se merkitsee sitä, ettei itsellä enää sen jälkeen ole siihen mahdollisuuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)