Portti naisen maahan

Haavisto ja kummalliset kannattajat

2012-01-19T16:39:00.005+02:00

Vaalipäivän lähestyminen näkyy, sillä facebookin seinäni on viime viikot ollut täynnä Pekka Haavistoa, jopa ärsyttävissä määrin. Tarkkaan sanoen se ei ole Haaviston suitsutus, mikä minua varsinaisesti häiritsee vaan se, millä tavoin kyseinen suitsutus tapahtuu. Suurin osa on kyllä ollut asiallista ja tavallista "äänesti Pekkaa!" -tyylistä mainostusta, eikä siinä ole mitään vikaa. Mutta sitten välillä sitä törmää näihin:

Sarjakuva on Ninni Aallon käsialaa Sähköjänis-blogista

Kyseessä on vain yksi esimerkki, mutta se kiteyttää erinomaisesti sen, mitä ajan takaa. Jotkut Haaviston kannattajat ovat lähteneet sille linjalle, että Oikeamielisethän äänestävät Haavistoa - muut ovat väärässä. Tai vielä pidemmälle vietynä, ne, jotka eivät Haavistoa äänestä, ovat suorastaan pahoja eli ahdasmielisiä, ennakkoluuloisia ja sulkeutuneita. Jos et äänestä Haavistoa, sellainen sinä olet, sinä pahapaha suomalainen!

Kukaan ei ole tainnut kertoa näille sankareille mitään siitä, miten saada vastustaja omalle kannalle. Yksi kyseisen taidon kultaisista säännöistä kuuluu seuraavasti: "älä hauku tahi pilkkaa vastustajaasi". Todellakin, vastapuolen solvaaminen on ehkä huonoin mahdollinen keino pyrkiä saamaan tämä samalle puolelle. Siitä saa ehkä henkistä tyydytystä, mutta kun tässä kerran kampanjoidaan sen puolesta, että Haavistosta tulisi oikeasti presidentti, on todella huono idea asettaa oma vahingonilo Suuren Mission edelle. Sittenkö on hyvä mieli, kun kiukustunut vastapuoli ihan silkkaa itsepäisyyttään äänestää jotakuta muuta ehdokasta, koska hänen älyään ja mielipiteitään on loukattu. Sekö saa hymyn näiden Haavistolla muita päähän lyövien huulille, kun lyötyjen äänet satavat muiden laariin?

Lisäksi, esimerkiksi tuossa sarjakuvassa esitetty läppä on rehellisesti sanoen halventava Haavistoa kohtaan. Ei siksi, että Haavisto on homo vaan siksi, että sarjakuva pelkistää Haaviston "pelkästään homoksi". Haaviston meriitit kansainvälisellä kentällä ovat loistavat, hän on taitava neuvottelija, rauhallinen ja asiantuntevasti argumentoiva keskustelija, mutta mitäs näillä on hei merkitystä. Olennaista on se, että Haavisto on homo! Jos et äänestä homoa, olet ahdasmielinen ummikko, jolle muut nauravat. Moinen asenne on suoraan sanoen loukkaus hienoa valtiomiestä kohtaan eikä todellakaan todista mistään ennakkoluulottomuudesta. Avoimuutta ja suvaitsevaisuutta on äänestää Haavistoa siitä huolimatta, että tämä on homo. Se on näet asia, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä presidenttiyden kanssa. Ne, joille homous on syy äänestää Haavistoa ovat tasan samalla viivalla niiden kanssa, jotka jättävät äänestämättä Haavistoa siksi, että tämä on homo.

Minua harmittaa tämä erinäisten Haaviston kannattajien hölmöily eniten juuri siksi, että aion itse äänestää Haavistoa. Vaikka olenkin ärtynyt, en toki anna hörhöjen sanella äänestyskäyttäytymistäni vaan heistä huolimatta annan ääneni Haavistolla. Sitä paitsi, jokaisella ehdokkaalla on hörhöseuraajansa eli sikäli sillä ei olisi väliä, ketä sitä äänestäisi. Turhauttavaa on vain se, että moinen ylimielistely sataa nimenomaan vastustajien laariin eikä siihen olisi missään nimessä varaa tässä tilanteessa.

Eli menisitte nyt vähän itseenne ja ajattelisitte, millä tavoin kannattaa tuoda se kannatuksensa esiin, jotta saisi muitakin mukaan. Ilmainen vinkki: siitä pilkkaamisesta ei ole mitään apua. Jos nyt on pakko pilkata, sen voisi tehdä vaikka jälkikäteen. Jooko?

Kaipuu Venäjälle

2012-01-18T13:09:00.003+02:00

Minun on jo jonkin aikaa ollut tarkoitus lukea Anna-Lena Laurénin teos "Hulluja nuo venäläiset" ja toissapäivänä satuin vahingossa törmäämään siihen kirjakaupassa, joten poimin sen mukaani. Mitään erityisen uutta ja yllättävää Laurénin teoshan ei Venäjän kulttuuria jo valmiiksi tuntevalle tuo, mutta kirja on hyvin kirjoitettu ja anekdootit hauskoja, osittain siksi, että ne ovat suomalaisesta näkökulmasta älyttömiä ja osittain siksi, että ne tunnistaa omista kokemuksistaan.

Oikeastaan parasta Laurénin kirjassa oli juurikin sen tuttuus: "juuri noinhan asiat siellä ovat!" Venäjä on juuri niin pullollaan lahjontaa, kähmintää, jonoja ja sääntöjen kiertämistä, kuin Laurén kirjoittaakin - mutta samalla myös täynnä iloisuutta, sosiaalisuutta, auttamista, verkostoitumista. Venäläisten hyvät ja huonot puolet käsitellään yhdessä sykkyrässä.

Kaikkein eniten kirja kuitenkin vaikutti siihen, että... hitto vie, minulle tuli ikävä! Minulle tuli ikävä Venäjää, jopa sen joitain huonoja puolia. Jotkut huonot puolet ovat raivostuttavia ja huolestuttavia, kuten kansalaisyhteiskunnan puute, toiset taas lähinnä turhauttavia tai jopa hellyyttäviä. Jälkimmäisiä aloin ikävöidä. Vielä enemmän tietysti ikävöin niitä hyviä puolia, tunnelmaa, venäläisiä ystäviäni, ihmisiä. Mutta mitä kertoo se, että kaipaa jopa niitä jonoja ja kiukkuisia matameja myymässä vodkaa tiskin takana?

Onneksi on vuosiviisumi. Kai tässä täytyy ryhtyä varailemaan bussilippuja. Blinit ja Nevski prospekt, täältä tullaan!

Tarvitseeko Helsinki Guggenheimin vai tarvitseeko Guggenheim Helsingin?

2012-01-16T10:09:00.002+02:00

Ei nyt hemmetti oikeasti sen Guggenheiminne kanssa. Antakaahan kun tarkennan. Argumentit Guggenheimin puolesta ovat tällaisia:

Gallen-Kallela-Sirén Nelosen uutisissa

Jan Vapaavuori: Guggenheim vai Sinivalkoista makkaraa?

Guggenheim on Suomelle uusi mahdollisuus

Belsebuubin juonia

Mitä Guggenheimin asiaa ajavat siis oikeastaan esittävät? Kertovatko he tarkkoja lukuja, osoittavatko he, miten menestynyt ja hieno konsepti Guggenheim on listaamalla menestyneet museo, kunnioittavatko he vastapuolta? Niin, no - eivät. Sen sijaan meillä on sekalainen sotku selitystä, missä haukutaan paitsi "Suomen kansa" niin myös taideväki kaikkea vastustavaksi makkaransyöjäporukaksi, hehkutetaan sitä, miten Guggenheim on Suomelle SUURI tilaisuus ja mahdollisuus (mihin??), jätetään mainitsematta ja väheksytään rakennuskustannuksia ja vakuutetaan, että kaikki muutkin haluaisivat Guggenheimin, siis kaikki (ketkä?), mutta Helsinki sen saisi! Ja kirsikkana kaakun päällä Gallen-Kallela-Sirén selittämässä jotain visuaalisen lukutaidon ylivoimaisesta tärkeydestä kirjapainoaikakauden jälkeen.

En halua loukata GKS:ia, mutta täytyy kyllä vähän ihmetellä, kuinka kukaan järkevä ja kirjanpidosta välittävä henkilö voisi ottaa GKS:n tosissaan. Sekin tosin kävi mielessä, että kuinka ihmeessä jotkut luolamiehet onnistuivat selviämään ja lisääntymään ilman Guggenheimiä, kun me emme näemmä tule siihen pystymään... mutta ei nyt mennä siihen.

Entä Guggenheimin vastustajat sitten?

Pauli Vahtera: Ja rahaa on, takaan sen - Guggenheimille

Kirjoituksia ja puheenvuoroja olisi toki enemmänkin, mutta on oikeastaan turha kaivaa kaikkia esille, sillä jo pelkästään Vahteran teksti kertoo kaiken olennaisen. Se on rauhallinen, keskittyy itse asiaan sen sijaan, että "asia" koostuisi vastapuolen paheksumisesta, listaa luvut ja vastapuolen argumentit kumoten ne sitten kuin keilat hyvin tähdätyllä keilapallolla. Yksikään argumentti Guggenheimin puolesta ei kestä lähempää tarkastelua, ei yksikään. Koko homma kiteytyykin oikeastaan siihen, että tietyt tyypit Helsingissä nyt haluavat museon jonkun henkilökohtaisen missionsa takia ja sitä sitten yritetään heikosti perustella koko kansalle "järkisyillä". Eihän siitä koskaan mitään tule. Sama kuin lapsi yrittäisi perustella, miksi taas on saatavana se maailman pähein legolinna, vaikka laatikko on jo täynnä legoja eikä perheellä tahdo olla varaa edes vuokraan. "Mä haluuuuun" ei normaalisti ole kovin hyvä tai toimiva argumentti, mutta jostain syystä kunnallishallinnossa se on ihan riittävä.

Ei minulla nyt mitään periaatteellista ole Guggenheimia vastaan. En välitä nykytaiteesta pätkääkään, mutta vähänkö minua haittaa jonkun Kiasman olemassaolo. Se, mikä tässä kuviossa tökkii, on rahoitus. Jos Pajunen, GKS ja muut ovat niin kiimoissaan tästä museosta, hankkikoot hommalle yksityisen rahoituksen. Siihen tulee sitten muuten myös kuulua sen Katajanokan tontin vuokra, ei noin keskeinen paikka ilmainen ole.

Jostain syystä yksityistä rahaa ei kuitenkaan näyttäisi olevan tulossa, ei edes kattamaan osaa kustannuksista. Miksiköhän? Ovatko puuhamiehet edes yrittäneet? Jos eivät, eikö se ole aika epäilyttävää? Jos kukaan yksityinen taho ei haluaisi tähän osallistua, eikö se kerro siitä, että kyseessä on niin sanotusti "aika v*tun huono idea"? Ja jos Pajunen, GKS ja kumppanit tämän tietävät, MIKSI he väkipakolla haluavat Guggenheimin tänne?

Vielä peliä ei ole menetetty. Nyt vain metelöimään tarpeeksi ja jokaikinen virasto pitäköön rahoistansa kynsin ja hampain kiinni. Jos rahaa ei kaupungin kirstusta löydy, ei tule Guggenheimiakaan. Tai ainakaan me emme joudu kustantamaan sitä.

Lihavuusloukku

2012-01-09T11:46:00.002+02:00

Blogini yli seitsemänvuotisen taipaleen aikana olen lukuisia kertoja kirjoittanut lihavuudesta, laihtumisesta ja hoikkana pysyttelystä. Siihen on sikäli perusteltu syy, että olen tunnetusti itse ollut aikoinani lihava ja vasta myöhemmällä iällä hankkiutunut normaalipainoisten kirjoihin. Toisin sanoen, minulla on laatikkokaupalla kokemusta aiheesta ja joudun jatkuvasti elämään sen kanssa, minkä vuoksi se on jatkuvasti ajankohtainen.

Minä en tietenkään ole ainoa, jota lihavuus aiheena suuresti koskettaa. Paitsi että miljoonat ihmiset maailmassa ovat lihavia, dieetillä tai yrittävät pysytellä uudessa painossaan, myös tutkijat ovat sukeltaneet lihomisen ja laihtumisen ihmeelliseen maailmaan. Tietoa tulee jatkuvasti lisää ja se on tärkeää, sillä sairaalloinen ylipaino on valtava ongelma länsimaissa. Itse en varsinaisesti seuraa alan uutisia, mutta silloin tällöin vastaan osuu kiinnostavaa materiaalia. Viimeisin on Tara Parker-Popen artikkeli New York Timesissa: "The fat trap".

Artikkelissaan Parker-Pope käsittelee nimenomaan painonhallintaa ja siihen liittyviä erilaisia tutkimuksia. Tutkijat ovat alustavasti havainneet, että laihtuneen ihmisen aineenvaihdunta ja aivotoiminta ovat hieman erilaisia kuin normaalipainoisen*. Laihtuneen keho pyrkii keräämään takaisin kadotetut kilot toisaalta kuluttamalla vähemmän energiaa samoihin toimintoihin kuin normaalipainoinen ja toisaalta aivot yrittävät houkutella laihtuneen syömään enemmän. Laihtunut kuluttaa jopa 50-100 kaloria vähemmän samaan liikuntasuoritukseen kuin normaalipainoinen ja hänen aivonsa reagoivat etenkin hyvin kaloripitoisiin ruokiin eri tavalla kuin normaalipainoisen. Lisäksi epäillään, että monilla lihavilla on lihavuuteen altistavia geenejä, jotka esimerkiksi saavat heidät himoamaan kaloripitoisempia ruokia verrattuna niihin, joilla ei näitä geenejä ole. Tämä kaikki aiheuttaa sen, että laihtunutjoutuvat syömään vähemmän kuin normaalipainoinen pysyäkseen samassa painossa.

Oma arkikokemukseni tuntuisi vahvistavan asian. Kirjoitin puolitoista vuotta sitten, että enää ei tarvitse tuijotella kaloreita, koska nimenomaan aktiivinen laihduttaminen torpedoi yrityksiä, mutta näin kuukausien jälkeen olen todennut, ettei asia aivan niinkään ole. Äärimmäisyyksiin ei tarvinne mennä, mutta mikäli sitä haluaa pysytellä hoikkana, täysivaltainen herpaantuminen ja heittäytyminen vaikuttaa mahdottomalta. En ole niin tarkka kuin Parker-Popen artikkelissa esitelty rouva Bridge, en kirjaa päivittäisiä syömisiäni, en pidä taulukoita tai vastaavaa, mutta seuraan kyllä tilannetta jatkuvasti. Käyn vaa'alla useamman kerran viikossa ja tarkkailen, ettei paino nouse tietyn rajan yli. Jos nousee, liikun enemmän ja syön vähän vähemmän, mutta pyrin pääsääntöisesti syömään ja liikkumaan kunnolla, ettei tarvitsisi tehdä jatkuvia säätöjä. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa riippuen paljolti siitä, mitä muuta olen kunakin aikana tekemässä, töitä opiskelua, matkailua jne.

Olen aikaisemmin murehtinut sitä, etten ilmeisesti voi koskaan saavuttaa sellaista rentoa suhdetta ruokaan ja liikuntaan kuin mikä on tilanne monilla normaalipainoisilla ja joskus murehdin vieläkin. Asia on kuitenkin pakko hyväksyä, mikäli tahdon pysyä normaalipainon rajoissa. Laihtuneella on vain kaksi vaihtoehtoa, elämän mittainen painonhallinta tai lihominen takaisin eikä jälkimmäinen ole minulle vaihtoehto. Tarkemmin sanoen, painonhallinta kaikkine vaikeuksineen ja tuskailuineenkin on minulle 1000 kertaa mieluisampi vaihtoehto kuin lihominen.

Ne huomiot, joita haluan tänään asiasta kirjoittaa, ovat siis lyhykäisyydessään seuraavat:

1. Jos olet laihduttamassa tai jo laihtunut, ymmärrä ja hyväksy se, että joudut koko lopun elämääsi valvomaan painoasi, jottet lihoisi takaisin. Kehosi pyrkii jatkuvasti lihomaan etkä voi sen halulle paljoa mitään, voit vain pistää kampoihin. Se ei ole erityisen kamalaa ja onnistuu kyllä, kunhan teet siitä rutiinia.

2. Lihavat eivät ole pelkästään surkeilla elintavoilla varustettuja ääliöitä, joiden itsekuri on huonompi kuin kroonisella heroinistilla. Lihava ja laihtunut joutuvat käyttämään monin verroin enemmän itsekuria kieltäytyäkseen herkuista kuin normaalipainoinen, joten normaalipainoinen ei ole mikään sankari heihin verrattuna. Normaalipainoisen vartalo ei käy sotaa häntä vastaan, olkoon siis kiitollinen.

3. Ongelma ratkaistaisiin parhaiten ja helpoiten siten, että ihmiset eivät alun perinkään lihoisi. Siksi vanhempien pitäisi pitää huolta siitä, etteivät heidän lapsensa liho ja aikuisten normaalipainoisten pitäisi huolestua, jos vaatteet alkavat kiristää siinä määrin, että pitää siirtyä isompaan kokoon. Äitien olisi syytä ryhtyä laihduttamaan heti, mikäli kertynyt ylipaino ei imetyksen jälkeen ole selvästi vähentynyt.

4. Aiheesta tarvitaan enemmän tietoa ja siitä pitäisi pitää enemmän jöötä. Niin monen laihtuneen matka pysyvään normaalipainoineen kilpistyy juuri tähän. He eivät kunnolla tiedosta eivätkä ymmärrä sitä, että painoa, syömisiä ja liikuntaa tulee tarkkailla lopun elämän ajan. Koska he eivät tiedä, he eivät tee mitään, lihovat takaisin ja tuntevat valtavaa syyllisyyttä, mikä on este laihtumiselle ja painonhallinnalle sekä hyvälle elämälle ylipäätään. Laihtuneiden tulisi ymmärtää, että keho yrittää jatkuvasti huijata heidät lihomaan, minkä vuoksi heidän ei pidäkään verrata itseään normaalipainoisiin vaan järjestää elämänsä siten, että kehon yritykset tulevat torpedoitua.

* Käytän tekstissä termiä "laihtunut" ihmisistä, jotka ovat olleet lihavia ja pudottaneet painoaan. "Normaalipainoinen" taas viittaa niihin ihmisiin, joille heidän painonsa on "luonnollinen" eli he eivät ole laihduttaneet vaan paino on pysynyt aikuisiällä suunnilleen samana.

Omenakin pitää viedä lääkäriin

2012-01-06T21:51:00.002+02:00

Joulu on nyt lusittu ja uusi vuosikin selvitetty puolikunnialla läpi. Olisi ollut aika tarttua toimeen tukevaan, mutta tuumasta toimeen olikin yllättävän pitkä matka, kun viime metreillä juna kohtasi yllättävän esteen: Macbook otti ja sanoi irti työsopimuksensa. Siinähän sitä sitten oltiin, kun kaikki tiedostot piileskelivät Omppu-kullan kätköissä.

Tarkalleen ottaen vika oli omani, sillä olin joskus aikojen saatossa kipannut mukillisen teetä Omppuni näppäimistölle. Tai ehkä se oli puoli mukillista tai jotain, koska vielä pitkään sen jälkeenkin Omena suostui toimimaan. Ehkä se vähän yski ja kakoi, mutta toimi kuitenkin. Vasta ennen uutta vuotta se yskäisi viimeisen kerran ja vaipui synkkään äänettömyyteen, trackpad siis. Omena itse hyrisi, mutta pieni osoitin ruudulla ei tehnyt mitään.

Jopa tällainen it-avuton kykeni suurella todennäköisyydellä paikallistamaan vian, ainakin noin teoriatasolla. Käytäntö osoittautui kuitenkin ylivoimaiseksi. Sattumalta kaapissa oli setti minimaalisia ruuvimeisseleitä, joilla sai Ompun takaluukun auki. Seuraavaksi asennusvideot opastivat irrottamaan akun - akun, jota pitivät tukevasti kiinni KOLMIkantaiset ruuvit. Siis anteeksi millaiset ruuvit? Juuri niin, kun ristipäässä on periaatteessa neljä koloa, kolmikannassa niitä on kolme. Kenellä on kolmikantameisseleitä kotonaan? Ei allekirjoittaneella ainakaan, joten haave korjata Omppu omin pikkukätösin jäi haaveeksi.

No, lopputulema on, että istun nyt sohvalla lääkityn ja hoidetun Omppuni äärellä. Machuolto rokottikin mukavasti lompakkoani trackpadista ja sen asennuksesta. Vaikka kone hyrrää kuin tyytyväinen kissa konsanaan, vähän hermoja kutittelee se, että koneen korjaus nielee moisia summia ja että siitä on tehty niin vaikeaa koto-oloissa suoritettavaksi. Tässähän hieman jo epäilee moisen olevan tahallista, jotta ystävämme Apple tienaisi sievoisia summia pakottamalla koneomistajansa lääkäriliikkeisiinsä.

Sitä paitsi, taannoin törmäsin tekstiin Applen huseerauksesta Kiinassa. En ole yllättynyt. Tai oikeastaan olen, mutten siitä, että Apple kurmottaa kiinalaisia työmuurahaisiaan vaan siksi, että tästä tiedosta huolimatta Applen taika puree yhä - minuunkin! Vaikka tiedän, että Apple on yhtä eettinen kuin toverimme Shylock oikeussalissa, Applen tuotteet näyttäytyvät minulle yhä designin, käytettävyyden ja ennen kaikkea mystisen "cooliuden" korkeimpina ilmentyminä.

Mutta hitot, minua ei mikään hedelmäkomppania määräile. Kun on aika seuraavan koneen, se ei tule olemaan Omena*. Tämä on uuden vuoden lupaukseni.

* Paitsi tietysti, jos Apple parantaa tapansa, mutta se lienee yhtä todennäköistä kuin että kaakaopavut muuttuvat yhtäkkiä pinkeiksi.

Pahamaineinen työnantaja

2011-12-16T13:42:00.003+02:00

Marraskuun Talouselämässä oli mielenkiintoinen kolumni, "Paholaisen palkkalistoilla". Mitä tapahtuu, jos ja kun yritys, jossa ihminen työskentelee, paljastuu eettisesti arveluttavaksi toimijaksi? Tai miltä tuntuu mennä töihin yritykseen, jolla on jo entuudestaan huone maine, mitä tulee etiikkaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Aihe on hyvä ja ajankohtainen. Nykyäänhän työntekijät yhä enenevissä määrin vaativat ja toivovat työnantajiltaan muitakin asioita kuin kuukausittaista rahasummaa tilille ja työrauhaa. Työntekijät eivät ehkä ole yhtä sitoutuneita työantajiinsa kuin ennen (kuten myös toisin päin), mutta monille työnantajan maine merkitsee paljon, sillä se maine vaikuttaa myös työntekijän omaan maineeseen. Jos firma jää kiinni väärinkäytöksistä, lahjonnasta tai muusta eettisesti keljusta toiminnasta, firman työntekijät vastaavat siitä firman edustajina aivan huolimatta siitä, oliko heillä osaa tai arpaa väärinkäytöksiin. Ja työntekijät myös tuntevat sen itse, sillä artikkelin kirjoittajan lainaaman konsultin mukaan ihmisten yleisin tunne tällaisessa tilanteessa on häpeä.

Asiakkaat eivät siis ole ainoa syy yrityksille pyrkiä eettisyyteen tai ainakin ylläpitämään eettistä mainetta.* Yritys, joka mielletään epäeettiseksi ja huonomaineiseksi, menettää äkkiä houkutuksensa mahdollisten työntekijöiden silmissä ja äärimmillään jotkut saattavat jopa vaihtaa työpaikkaa työnantajaansa pettyneinä. Sen vuoksi on tärkeää, miten yritys hoitaa äkilliset kilpeensä tulleet kolhut, kuten kolumnissa todetaankin. Hyssyttely ja näennäisjuttujen lässyttäminen eivät paranna tilannetta yhtään.

Itse asiassa jaksan kerta kerran jälkeen hämmästellä, miten tyhminä monikin yritysjohto työntekijöitään pitää, sillä ei kukaan ei uskoa sellaisen liirumlaarumin menevän läpi. Siinä näkyy, että sanotaan jotain, koska on pakko sanoa jotain, mutta mitään oikeaa ei haluta paljastaa. Joskus auttaisi jo sekin, että myöntäisi tehneensä virheitä. Ihmiset antavat kyllä anteeksi, jos myöntää virheensä suoraan, katuu ja pyrkii parempaan. Lässyttäjille ei anneta anteeksi.

Omalla kohdallani en onneksi ole joutunut miettimään näitä asioita työntekijän näkökulmasta, mutta täytyy myöntää, että kyllä firman maine vaikuttaisi siihen, haenko/hyväksynkö töitä kyseisestä paikasta. Minuun pätevät myös muut Y-sukupolven työpaikkatoiveet, kuten esimerkiksi halu käyttää sosiaalista mediaa työpaikalla eli olen ihan klassinen sukupolveni edustaja. Ja koska meitä alkaa työelämässä olla yhä enemmän ja enemmän, meidän mielipiteitämme kannattaa jo alkaa huomioida.

*Maine on tietysti olennaisempaa kuin se, onko firma todella eettinen vai ei. Apple on hyvä esimerkki.

Uutisia ja kommentteja

2011-12-12T11:04:00.002+02:00

Sen sijaan, että kirjoittaisin kokonaisen tekstin jostain aiheesta, kommentoinkin vain lyhyesti muutamaa uutisjuttua.

1. Köyhyys rajaa lasten harrastuksia Espoossa

Ei riitä, että toimeentulotukea saavien lapsien harrastuksia tuetaan. Muidenkin pienituloisten lasten harrastusta pitäisi tukea. Mutta millä tavalla tämä rajattaisiin? Eikö reilumpaa olisi tukea, kuten nytkin, eli tukemalla seuroja ja vastaavia, jotta nämä voisivat tarjota halvemmalla harrasteita? En myöskään jaksa uskoa, että rahattomuus on ainoa syy pienempituloisten lasten vähäiseen harrastusmäärään. Ensinnäkin osalla perheistä rahat kuluvat muihin hommiin ja toiseksi, monilla pienituloisilla ei ole "harrastamisen kulttuuria" itsellään, jolloin he eivät sitä lapselleenkaan välitä. Ylkkärissä esiteltiini muutama kuukausi sitten tutkimusta, jonka mukaan pienituloiset (tai "työväenluokka") harrastavat paljon vähemmän eikä kyse ollut rahasta vaan ihan tavasta. Ei ole tapana erikseen harrastaa jotain.

Lisäksi pointtina vielä yksinhuoltajat, joilla se ei aina ole kiinni rahasta vaan ajasta. Lasta pitäisi niihin harrastuksiin myös kuskata eikä yksinhuoltajalla siihen aina riitä aikaa ja autokin pitäisi olla, jota ei myöskään kaikilta löydy. Mikä sitten avuksi tähän? Hankitaan erikseen kuskeja yksinhuoltajalle, maksetaan heille autot? Onko valtion tehtävä tosiaan varmistaa, että kaikki lapset harrastavatkin jotain?

2. EK lopettaisi osa-aikaeläkkeen

Minulla ei ole oikein mitään sanottavaa osa-aikaeläkkeeseen, mutta ihmettelen tuota eläkeiän nostoa. Nytkin ihmisiä tungetaan eläkeputkiin alle 60-vuotiaina tai pistetään suoraan pihalle eikä kukaan halua palkata yli 50-vuotiasta. Vanhuksista halutaan pääsääntöisesti eroon, ei heitä haluta pitää. Mitä hyötyä eläkeiän nostosta silloin edes on, jos iäkkäämmät ihmiset joka tapauksessa laitetaan jollain tapaa pihalle?

3. Hypermarketin kauppias ihmettelee: "Mikseivät kaikki lahjoita päiväysruokiaan köyhille?"

Niin, miksi eivät? Kaipa siihen on syynä raha. Vaikka ilmaiseksi luopuminen ei sinänsä tekisi sen enempää tappiota kuin ruoan heittäminen roskiin, kaupat varmaan pelkäävät, että porukka alkaa juosta ruokajonoissa hakemassa ilmaista ruokaa sen sijaan, että ostaisivat kallista ruokaa kaupasta. Jos näin, pelko on jokseenkin hölmö. On vaikea uskoa, että juuri kukaan, jolla on varaa ostaa ruokaa kaupasta, hakisi sitä ruokajonosta. Ruokajonossa pyöriminen näet leimaa ihmisen niin tehokkaasti, että edes monet niistä, joilla olisi huutava tarve hakea ilmaista ruokaa, eivät jonoihin mene.

Sitä paitsi, eivät ne köyhät kuitenkaan ostaisi kallita ruokia. Jos rahaa ruokaan ei ole, sitä ei kerta kaikkiaan ole. Kauppa ei hyödy silloin mitään siitä, että työntää vanhentuvat elintarvikkeensa roskiin.

Onneksi on yhä artikkelissa kuvatunkaltaisia kauppiaita, joilta saadaan ruokaa leipäjonoon. Toivottavasti heitä tulee jatkossa olemaan enemmänkin. Vaikka jotkut ruokajonoissa palloilevat eivät ole todellisessa tarpeessa, suurin osa ei sinne mene kuin pakosta tai siksi, että elämä on jo muotoutunut sellaiseksi ja kaikki kaveritkin ovat leipäjonossa. Tuntuu jokseenkin tuhlaukselta heittää syömäkelpoista ruokaa menemään, jos sillä voitaisiin täyttää hädänalaisten vatsat.

Keskustelupalstojen antia

2011-12-10T12:10:00.002+02:00

Olen välillä lueskellut parisuhdepalstoja ja etenkin yhdellä sellaisella puidaan välillä hyvinkin rankkoja ongelmia. On raiskauksia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, pettämistä, raakoja avioeroja ja muuta vastaavaa. Joitakin miehiä on paikalla, mutta pääosin sinne kirjoittavat tietysti naiset, jotka avautuvat parisuhteidensa karikoista.

Huomaan, että monet ketjut saavat minut vihaiseksi. Vihaiseksi niille naisille. Naiset kuvaavat uskomattomia parisuhdehelvettejä, joissa mies alistaa, haukkuu, pettää, lyö, pilkkaa, nöyryyttää ja jopa raiskaa - ja pahimmillaan kysyvät, että mitä voin tehdä, kun en haluaisi erota! "Olen ihan rikki, hajalla ja romuna, mutta erota en halua." Voi... (seuraava teksti on sensuroitu liiallisen kiroilun vuoksi). No, jotkut sentään haluavat erota tai ulos tilanteesta miten tahansa, vaikka sitten eroamalla, mutta nyyhkivät, etteivät jaksa, miten sekin onnistuu, aina antavat periksi miehelle, kun tämä vonkaa riidan jälkeen takaisin.

Ymmärrän periaatteessa, että jos on vuosikausia elänyt tulehtuneessa suhteessa, siihen on ikään kuin jäänyt koukkuun. On monta psykologista jippoa, jotka pitävät näitä naisia kiinni alistavissa miehissä eikä lähteminen tosiaan ole helppoa. Tuntemattoman kohtaaminen on aina henkisesti raskasta, vaikka se tarkoittaisi pakenemista jostain, mikä tuhoaa mielen. Kyllä minä ymmärrän, tavallaan.

Kuitenkin, vaikka kuinka ymmärrän teorian tasolla, käytännössä minun tekisi mieli läimiä näitä naisia. Että heräisitte nyt hiivatti vieköön, keräisitte kamanne ja häipyisitte sinne, missä pippuri kasvaa. Tekisi mieli ravistella jotain tolkkua näihin kynnysmattoihin, joiden ainoa keino ratkaista tilanne tuntuu olevan se, että itketään aiheesta keskustelupalstalla. Yksi itse asiassa kertoikin, että hänen ystävänsä ja läheisensä ovat jo käytännössä hylänneet hänet, koska hän ei ole jättänyt väkivaltaista aviomiestään ja haki näiltä aina tukea. Läheiset väsyivät lopulta, koska mikään ei muuttunut. Niin siinä käy.

Eihän se ravistelu varmaan mitään auttaisi. Enkä tiedä, mikä auttaisi. Ei kukaan voi auttaa ihmistä ellei tämä itse halua apua ja auta itse itseään. Ehkä ne keskustelupalstat ovat kuitenkin askel oikeaan suuntaan, koska sinne on tultu pyytämään apua. Silloin on jo ymmärretty, että tilanteessa on jotain pahasti pielessä eikä se voi jatkua sellaisena. Toivottavasti mahdollisimman moni ymmärtää ja jaksaa kerätä kamppeensa ja häipyä.

Alkoholipeikon vierailu

2011-12-08T10:13:00.004+02:00

Pikkujoulukausi on pian ohi. Tuliko otettua? No tuli, tietysti. Mutta ethän sinä ottanut itse, et suinkaan sano, että "minä otin" vaan "tuli hiukan otettua". Passiivi, ei tekijää. Jostain vain se viina löysi tiensä kurkustasi alas, mutta et sinä voinut sille mitään, et ole vastuussa. Kirottua vain, kun on krapulaa seuraavana päivänä, ei kestä kroppa, masentaa.

Alatko tulla vanhaksi?

Tympii vähän tämä suomalainen "juomakulttuuri". Mitään vastuuta ei juomisesta oteta, joku maaginen tonttu vain sitä alkoholia suoniin piikittää, aina on (teko)syitä juomiselle ja sitten toistellaan sitä maailman puhkikuluneinta mantraa, että "ei se määrä vaan ne kerrat". Suomalaisilla elää se sitkeä usko, että on terveellisempää vetää lärvit 1-2 kertaa viikossa kuin "tissutella" eli juoda alkoholia joka päivä. Epäilen, että tämä johtuu lähinnä siitä, että suomalaiset haluavat vetää lärvit 1-2 kertaa viikossa, joten he sitten järkeilevät itselleen, että niinhän on jopa parempi.

No, ei ole. On turha piiloutua minkään "asiasta on monia eri tutkimuksia, selvyyttä ei ole" -diipadaapan taakse. Tiedemaailmassa vallitsee mitä ilmiselvin yksimielisyys siitä, että liika alkoholinkäyttö on yksinomaan vahingollista ihmiselle. Se, mistä käydään keskustelua on se, mikä määrä on turvallista tai jopa hyödyllistä, mutta ihan vain vinkkinä, se ei ole se päälle 10 alkoholiannosta päivässä, minkä suomalainen mielellään vetää päästäkseen riemuisaan myrkytystilaan.

Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että hyvin hiljainen tissuttelu eli 1-2 annosta päivässä on lähestulkoon terveellisin vaihtoehto, terveellisempi kuin absolutismi. Säännöllinen yli 2 annosta päivässä käsittävä kulutus alkaa taas jo mennä selkeästi epäterveellisen puolelle. Jos nyt vetäisikin sitten kaiken sen alkoholin viikonlopun aikana eli enimmillään 14 annosta, se ei valitettavasti ole sama asia. Suuret määrät alkoholia kerralla juotuna aiheuttavat esimerkiksi vaurioita keskushermostolle puhumattakaan nyt erilaisista mahdollisista fyysisistä tai sosiaalisista vahingoista, joihin ne saattavat johtaa.

Turha siis väittää, että lärvien vetäminen olisi jotenkin "terveellisempää". Se ei ole, se on epäterveellistä ja se vahingoittaa juomarin terveyttä sekä fyysistä hyvinvointia. Ja juomari on siihen ihan itse syypää, ei sitä viinaa kukaan muukaan kurkusta alas kaada. Melkeinpä ärsyttävintä onkin juuri tämä vastuunpakoilu ja pyrkimys perustella oma epäterveellinen käytös ihan päinvastaiseksi. Se on inhimillistä, mutta myös tympeää.

Pygmalion Hennesin kuvissa

2011-12-05T10:26:00.003+02:00

Kaikkihan tietävät, että huippumallit ovat jumalaisen kauniita tai ainakin huikean hyväkroppaisia. Siis eivät ne catwalkien 14-vuotiaat luuviulut vaan oikeat huippumallit, jotka pyörivät ennemminkin Victoria's Secretin alusvaatekarnevaaleissa esittelemässä litteää vatsaansa ja pitkiä reisiään.

Mutta eivät kelpaa enää norjat ja sorjat huippumallitkaan mainostamaan Hennesin alusvaatteita. Liian epätäydellisiä. Sen sijaan tietokoneella saa mallinukesta säädettyä mitä hemaisevamman kropan, kuten Iltalehti kertoo: H&M tunnusti: mallit eivät olekaan aitoja.

Enpä voi sanoa yllättyneeni. Ihmisvartalossa kerta kaikkiaan on kohtia, jotka ovat "epätäydellisiä". On juonnetta, värin muutosta, löysää nahkaa, joka tietyssä asennossa rypistyy näkyviin. Jopa kaikkein kauneimmiksi arvostetuilla naisilla on jotain pieniä vikoja, koska he ovat ihmisiä, eivät nukkeja. Alun perin näitä "vikoja" siloiteltiin valaistuksella, asettelulla ja alkeellisella valokuvien käsittelyllä, kunnes keksittiin photoshop, jolla kuvista saa kätevästi poistettua kaiken vähänkin ikävän (muun muassa mallien ihohuokoset, jolloin iho näyttää lähikuvissa pelkältä paperilta). Nyt sitten ilmeisesti tämäkin konsti on vanhentunut, kun vaatemerkki muokkaa mieluummin ei-elävästä elävän näköistä kuin päin vastoin.

Se, että tällaiset kuvat eivät vaikuttaisi nuoriin naisiin, on kukkupuhetta. Kyllä, nykynuoret ovat huomattavasti medialukutaitoisempia kuin vanhempansa, mutta kuvalla on silti mahtava vaikutus, vaikka kuinka tietäisi, että se on koneellisesti käsitelty. Tytöille on tärkeää olla kauniita, koska naisen kaunista ulkönäköä arvostetaan niin valtavan korkealle. Tytöt näkevät, että olemalla kaunis saa menestystä, valtaa ja rakastajia - ehkä jopa rakkautta -, joten kauneutta he sitten myös tavoittelevat.

Ymmärrän, että mainoskampanjat ynnä muut tahtovat käyttää ihmisiä, jotka ovat keskivertoa kauniimpia. Ymmärrän, etteivät tavikset vaikuta samalla lailla mahdollisten asiakkaiden psyykeeseen vaan kauniit mallit houkuttelevat ostamaan enemmän. Mutta onko ero elävän ihmisen ja muokatun mallinuken käytössä tosiaan niin iso, että jälkimmäinen puolustaa paikkaansa kampanjan menestymisen kannalta? Täytyykö meidän naisten nyt alkaa kilpailla toistemme lisäksi myös tietokoneohjelmien kanssa? Missähän tässäkin touhussa tulee raja vastaan, ihmettelenpähän vain.

Hyväpahamaukas liha

2011-11-29T18:44:00.002+02:00

Tämä ei ole mikään maailmoja mullistava merkintä, mutta koska olen törmännyt tähän argumenttiin kohtuullisen usein, ajattelin vääntää siitä kokonaisen oman kirjoituksen. Kyseessä on siis usein kuultu kasvissyöjien väite, että "liha ei maistu miltään, mausteet tekevät maun" eli miksi siis edes syödä lihaa. Viimeksi tämän näkökannan esitti aiemman kirjoituksen kommenttipalstalla nimimerkki Neitonen.

Koska väite on kaksiosainen, puutun ensin sen ensimmäiseen osaan eli "liha ei maistu miltään." Kuten nimimerkki Tearcandy samaisella kommenttiosastolla totesi, makuaistin täytyy olla suhteellisen heikko, jos ei todellakaan maista lihaa syödessään mitään. Koska kyllä siinä lihassa makua on, oli kyse raa'asta tai kypsennetystä lihasta. En väitä, että se maku on maailmojasyleilevän herkullinen jos liha on raakaa tai vedessä keitettyä, joskin tunnen joitain, jotka pistelevät raakaa jauhelihaa poskeensa kuin karkkia, mutta ei liha mautonta ole.

Väitteen toinen osa koskee maustamista. Eittämättä liharuokien mausta suuri osa koostuu mausteista, mutta mausteet yksinään eivät maistuisi samalta tai vaikkapa kasvisruoka samoin maustein. Monien mausteiden idea on, että niitä käytetään korostamaan sitä lihan makua. Ja käytetäänhän lähestulkoon kaikissa kasvisruoissakin mausteita. Jostain syystä kasvissyöjät eivät kuitenkaan ole julistamassa kasviksia pannaan mausteiden käytön takia, vaikka luulen, että harva innostuu pelkästä keitetystä kaalista, noin esimerkiksi. Allekirjoittanut ei ainakaan.

Karu totuus nyt on se, että taviksista monet liharuoat maistuvat hyviltä. Kasvisruoista ei saa samanmakuisia. Oletteko koskaan törmänneet hyvään kasvissalamiin? Tai edes kasvissalamiin? Tai mihinkään kasvisruokaan, joka maistuu kinkulta, karjalanpaistilta tai kylmäsavustetulta härältä? Niin, en minäkään.

Summa summarum: liha maistuu hyvältä. Siksi sitä kuulkaa syödään, että se maistuu hyvältä. Jos haluaa saada jengin vähentämään kasvissyöntiä, paras metodi ei ehkä ole väittää, ettei joku herkulliseksi koettu olekaan herkullista. Koska minun makuaistini on minun eikä se tottele kenenkään kasvissyöjän makuaistia.

Uusia keinoja ja argumentteja kehiin, siis.

Sodassa kuolee ihmisiä - järkytyitkö?

2011-11-23T08:19:00.003+02:00

Eilisessä Hesarissa oli uutista Afganistanin sodasta ja sinne sijoitetuista suomalaisista. Pääosassa olivat tosin mahdolliset uhrit - Hesarin kolmannella sivulla uutisen "mainos" oli jopa lause, jossa kerrottiin, että Afganin sodassa tulee uhreja. Ihanko totta? Että sodassa - kuolee ihmisiä??

Ylipäätään tuntuu vähän turhauttavalta tämä joiden eurooppalaisten maiden asenne, että lähetetään jengiä sotimaan, mutta mihinkään sotilaalliseen ei sitten saa ottaa osaa. Olkaa vain, älkää tehkö mitään, älkää ainakaan ampuko. Tai no, jos teitä ammutaan niin sitten voitte vähän vastata tuleen, ettette nyt sentään kuole. Olisi mukava ajatella, että syy tähän olisi se, kuinka huolissaan maat ovat "pojistaan" ja haluavat kaikki nämä hengissä kotiin, mikä varmasti onkin yksi syistä, mutta yhtä lailla osaa tuntuu näyttelevän jonkinlainen "ketään ei saa tappaa, se on niin epäeettistä ja rumaa". Onhan tappaminen rumaa ja epäeettistä, mutta sodassa tappamisen välttely on kuin yrittäisi hakata halkoja puhumalla niille nätisti, että voisitteko puupöllit nyt haljeta, kun en haluaisi väkivaltaa käyttää.

Armeija, joka ei voi tai saa ampua vihollista, on rampa armeija. Ei sellaista kannata lähettää mihinkään ottamaan kuonoonsa. Eikä ole lähetettykään, koska Afganistaniin lähetetyt joukot, lähtömaasta riippumatta, ovat ammattisotilaita, jotka ampuvat kyllä kovilla, kun tarve vaatii. Siitä ei vain sitten uutisoida ja sodanvastainen jengi voi kotimaassa ajatella, kuinka sivistynyttä ja humaania tämä meidän väkemme sodankäynti onkaan. Ei tule siviiliuhreja (niin varmaan) ja muitakin uhreja tosi vähän ja aina ehdottomasti vain itsepuolustukseksi.

No, en tiedä, kuinka paljon tätä "ei saa lähettää joukkoja Afganistaniin tai ainakaan ne eivät saa ampua ketään" -jengiä oikeasti on olemassa. Uutisessa vaan hämmästytti se, että uutinen tosiaan vaikutti olevan se, että Afganistanin sodassa kuolee ihmisiä - ja että mikä on suomalaisten ja muiden skandinaavien osuus uhreista. Kun nyt huomioi, että jokainen yläpäällään ajatteleva ihminen ymmärtää, että sodassa kuolee väkeä, se pistää miettimään uutisen tarkoitusperiä. Tuliko tämä toimittajalle yllätyksenä? Ajatteliko toimittaja, että se on muille uutinen? Eikö Afganistanissa toimivista suomalaisista ole muuta kirjoitettavaa kuin heidän mahdollisesti ampumiensa vastapuolen soturien lukumäärä?

Minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä Afganistanin sodasta. Mutta jos sitä sotaa nyt sitten käydään, siellä ammutaan kovilla. Kun ammutaan kovilla, kuolee ihmisiä. Jopa siviilejä. Se ei ole uutinen. Uutinen on se, miksi joku haluaa siitä tehdä uutisen.

Kasvissyönnin suunnaton moralismi

2011-11-21T09:22:00.003+02:00

Minä olen nuori, korkeakoulutettu kaupunkilaisnainen. Olisin siis demografian puolesta oiva ehdokas kasvissyöjäksi, kuten Erkki Perälä kirjoituksessaan kasvisruoan maineesta toteaakin. Toisaalta Perälän tekstistä käy ilmi eräs niistä syistä, joskaan ei merkittävin*, miksi kasvissyönti ei minua houkuttele: sen maine tosiaan on moralistinen.

Muttamutta. Perälän jutussa on muutama ongelma, joista ehkä huvittavin on se, että hänen oma kirjoituksensa on oikein kouluesimerkki siitä, mistä hän kasvisruokailua hiukan toruu eli ylemmyydentunnosta ja moralismista. Perälä kyllä sanoo, että kasvissyönnin maine on moralistinen, mutta varsinaisesti hän tuntuu kuitenkin katsovan, että vika on "Esson miehissä", jotka eivät halua syödä eettisesti ja ravitsemuksellisesti oikein. Niitä Esson miehiä kun korpeaa se, jos joku syö "eettisemmin ja ympäristöystävällisemmin", joten he sitten kapinoivat tätä syyllisyyttä vastaan mussuttamalla epäterveellisiä liharuokia - koska liharuoathan ovat AINA epäterveellisiä.

Ei muuten tullut Perälälle mieleen, että termi "Esson miehet" on aika halventava? Luuleeko hän tosiaan, että kohderyhmää halventamalla saa nämä kelkkaansa mukaan? Tai että tämä halventaminen onnistutaan häivyttämään siinä vaiheessa, kun Perälä on saanut puhuttua kanssakasvissyöjiä promoamaan "epäterveellisiä kasvisruokia" näille "Esson miehille"? Yleensä se kyllä paistaa sieltä vahvasti läpi se nokan nostelu, kuten Perälä itse mainiosti todistaa.

Mielestäni Perälä on sitä paitsi väärässä. En usko, että suurin osa "ei-kasvissyöjistä" harjoittaa nykymuotoista ruokavaliotaan siksi, että kasvissyönnin maine on niin moralismin kyllästämä, etteivät halua leimautua tai tekevät kaikkensa kapinoidakseen vastaan. Tärkeimmät syyt lihansyönnille ovat nähdäkseni sen helppous sekä tottumus. Suurin osa einesruoista sisältää lihaa ja eineksiähän suomalaiset pupeltavat valtaisia määriä. On helpompaa heittää lihapullasatsi mikroon kuin ryhtyä väsäämään jotain ravitsemusopillisesti täydellistä kasvisruokaa. Ja vaikka jaksaisi kokata itse, on helpompaa kokata sellaista, jota on tehnyt pienestä pitäen kuin opetella uusia ruokalajeja. Liharuokiin on yksinkertaisesti totuttu sekä valmistus- että makupuolella eikä totunnaisia tapoja niin vain muuteta. Minkä lisäksi lihansyöjät tapaavat pitää liharuokia maukkaina. Se ei tarkoita, etteivätkö monet kasvisruoat olisi hyviä, mutta se tarkoittaa, ettei jostain herkulliseksi mielletystä haluttaisi mielellään luopua.

Kasvissyönnin suurin ongelma ei olekaan sen moralismi vaan "joko-tai" -asenne. Ihmisille on yksinkertaisesti työlästä ja hankalaa muuttaa kerralla maku- ja kokkailutottumuksiaan eikä suurin osa siten välitä siihen ryhtyä ellei ole aivan pakko. Ja pakkohan ei ole ennen kuin liha kaupoista loppuu.

Huomattavasti viisaampi veto kasvissyöjiltä olisikin kannustaa ihmisiä lisäämään kasviksia ruokavalioonsa ja vähentämään lihankäyttöä. Ei tarvitsisi olla niin mustavalkoinen, sitä voisi syödä vaikka herkullisen salamipitsan kerran viikossa, kun samalla syö useimpina muina päivinä kasvisruokaa. Ruonvalmistuksen helppoutta tulisi korostaa. Kasvispitoisia eineksiä pitäisi saada lisää, hyvänmakuisia eineksiä (tämä nyt ei ole kovin terveellistä, mutta siitähän ei ole puhe). Sitä voisi luopua yrityksestä tuputtaa lihansyöjille soijaa ja seitania "lihan korvikkeena", että hei, tämä mystinen klönttihän on ihan niin kuin joulukinkku, et arvaisi mistään, että se on seitania, koska kyllä sen huomaa ja kasvissyönnin maine ryvettyy vain lisää, kun meitä yritetään sumuttaa noin kehnosti. Mitä, jos annettaisiin ihmisten pitää joulukinkkunsa, mutta promottaisiin sitä, että joulupöydän ruoista suurin osa koostuisi kasviksista?

Toisinaan en ole aivan varma, onko kasvisväki aidosti niin hölmöä kuin miltä vaikuttaa pyrkimällä ajamaan mustavalkoisia näkemyksiään väkisin enemmistön päähän, kun on selvää, ettei moinen voi millään tavalla onnistua. Toinen vaihtoehto on se, että kasvissyöjät kyllä tajuavat, ettei hommasta mitään tule eikä ole oikeasti tarkoituskaan. Ideana on vain ylläpitää sitä omaa moraalista ylemmyyttä. Tiedä sitten, kumpi vaihtoehto on oikea.

* Jos olisin itse kuitenkin sitä mieltä, että kasvissyönti on ympäristöystävällisin, eettisin ja itseni kannalta paras ratkaisu, ryhtyisin siihen sen maineesta huolimatta eli varsinaiset syyni ovat muualla. Maine lähinnä ei auta asiaa.

Oikeuslaitos ei uhria silitä

2011-11-18T16:15:00.003+02:00

Raiskaus on asia, joka herättää voimakkaita tunteita. Itse en ole koskaan joutunut minkään polkupyörävarkautta kummemman rikoksen uhriksi, mutta jostain syystä empatiareseptorini aktivoituvat tietynlaisten rikosten kohdella ja raiskaus on yksi niistä. En väitä edes aavistavani, miltä raiskatusta tuntuu, mutta joskus tunnen ohimenevää vihaa uhrien puolesta.

Olen lueskellut tänään blogia, jossa raiskattu kertoo elämästään raiskauksen jälkeen. Vaikka blogi on julkinen, en nyt kuitenkaan aio linkittää sitä - en jotenkin pidä sopivana sitä, että retostelen toisen tuskalla eikä se ole tarpeenkaan. On itsestäänselvää, että raiskaaja ansaitsee muutaman vuoriston verran vihaa, mutta on kaksi muuta kohdetta, jotka joskus saavat aivoni kiehumaan ja joiden olemassaolosta kyseinen blogi minua muistutti. Nämä ovat Suomen oikeuslaitos ja se lukuisa joukko ihmisiä, joiden mielestä raiskaus on raiskaus vain, jos nainen taisteli kynsin ja hampain vastaan eikä raiskauksia satu enempää kuin mitä poliisille ilmoitetaan (eivätkä kaikki niistäkään ole "oikeita" raiskauksia", koska kuka nyt muka jättäisi ilmoittamatta!

Suomen oikeuslaitos ei tunnut toimivan erityisen kunniakkaasti raiskausten käsittelyissä. Mainitsemani bloggaajan kohdalla oli kestänyt neljä vuotta ennen kuin juttu meni edes käräjäoikeuteen. Neljä vuotta on todella pitkä aika etenkin, kun se käytännössä tarkoittaa, että asia on tällöin kesken. Ja kun asia on kesken, paraneminen ei voi alkaa, sillä jokaisessa oikeuskäsittelyssä pakostakin revitään koko tapahtuma uudelleen ja uudelleen auki. Suomen oikeuslaitos siis pitää uhria vuosikaudet löysässä hirressä ja hovioikeudessa uhri vieläpä pistetään syytetyn kuulusteltavaksi. On ymmärrettävää, että syytetyn oikeuksista pidetään huolta, mutta bloggaaja on oikeassa: missä ovat UHRIN oikeudet? Suomen oikeuslaitos tuntuu pyyhkivän uhreilla lattiaa paitsi prosessien keston kautta niin myös rangaistusten pienuudella.

Oikeuslaitoksen käsittämätön systeemi on yksi merkittävä syy sille, miksi monet eivät halua ilmoittaa raiskauksesta poliisille tai ilmoitettuaan vetäytyvät prosessista, kun huomaavat, miten pitkä ja raskas siitä tulee. Vaatii uskomatonta vahvuutta ja sitkeyttä roikkua kaksin käsin siinä hirttosilmukassa ne kaikki vuodet, jotka oikeusprosessi kestää. Moni aavistaa tämän eikä halua siihen ryhtyä vaan mieluummin pakenee ja yrittää selvitä, miten taitaa ajatellen, että kipu laantuu aikanaan. Voiko heitä tosiaan syyttää siitä?

Syitä ilmoittamatta jättämiseen on toki muitakin, mutta pitäydyn nyt vain tuossa oikeusprosessin naurettavuudessa, ettei blogimerkinnästä tule siitäkin yhtä pitkä kuin Suomen oikeuslaitoksen käsittelyajat. Ehkä siellä päin kannattaisi ajatella asiaa vähän pidemmälle ennen kuin jossain vaiheessa väki alkaa turvata siihen oman käden oikeuteen. Niinhän siinä käy, jos kansa kokee, ettei tuomioistuinten kautta mitään oikeutta saa. Paljon aiheesta jatkuvasti napistaan, mutta tapahtuuko mitään?

Immortals

2011-11-16T21:39:00.002+02:00

Olisihan tässä kirjoitettavaa vaikka mistä, mutta jospa ensin käsittelisin Immortalsin alta pois. Kävin nimittäin katsomassa tämän uuden Kreikan mytologian uudelleen tulkinnan - tai ehkä "uudelleen tulkinta" pitäisi olla lainausmerkeissä. Theseushan, jos tiedätte, oli se kaveri, joka käväisi labyrintissä tappamassa Minotauruksen, nappasi mukaansa prinsessan, jonka hylkäsi matkan varrelle, kidnappasi amatsonien kuningattaren, nai aikaisemman prinsessan sisaren, tapatti oman poikansa ja kuoli lopulta murtuneena miehenä. Immortalsissa tarina oli kirjoitettu siinä määrin uusiksi, että Theseuksesta oli jäljellä oikeastaan enää nimi. Siksi en aiokaan puuttua kaikkiin käsikirjoituksen poikkeamiin alkuperäisestä tarusta, sillä on selvää, että koko alkuperäinen taru on pyyhitty pois jo ideointivaiheessa.

Itseänihän ei haittaa, jos ja kun vanhoja myyttejä kirjoitetaan uusiksi rankallakin kädellä. Olennaista on mielenkiintoinen, johdonmukainen ja mukaansa tempaava tarina. Pienet epäloogisuudet voi antaa anteeksi, mutta Immortals kompuroi ikävästi useammassakin kohtaa. En ryhdy itkemään siitä, jos ja kun naispäähenkilön täytyy käydä suihkussa pestäkseen öljyisen veden pois jäätyään aallon alle, mutta jotenkin mystisesti vaatteet ovat säilyneet puhtaina. Sen sijaan, jos henkilöt käyttäytyvät vastoin aiempaa esittelyä, vaihtavat yhtäkkiä motivaatiota tai juonen kulku nytkähtelee sinne tänne kuin sätkivä kala, silloin alan jo hieman kurtistella kulmiani.

Nykivä tarina on yksi Immortalsin ongelmista. Pääjoukkio ei tunnu osaavan päättää, minne he ovat menossa. Ensin ollaan menossa Tartarokselle, sitten yhtäkkiä täytyykin mennä hautaamaan päähenkilön äiti. On selvää, että tiettyjen tarinan kannalta olennaisten seikkojen vuoksi henkilöt täytyy saada näihin paikkoihin, mutta se ei riitä. Heille täytyy antaa selkeä syy toimia, kuten he toimivat. Sitä ei anneta.

Mitä tulee henkilöhahmoihin, päähenkilöt olivat aika laimeita. Se tuntuu olevan tyypillinen ongelma näissä antiikkisissa törmäilyelokuvissa eikä koske vain henkilöhahmoja vaan myös valittuja näyttelijöitä. Olympoksen jumalat olivat samoin täysin yhdentekeviä ja helposti unohdettavissa. Ainoat, joissa oli jotain "munaa", olivat kuningas Hyperion ja pienessä sivuroolissa toikkaroiva Stavros. Kummankin kohdalla se oli näyttelijä, joka sai aikaan jotain. Mickey Roarke tuntuu sopivan sekopäiseksi pahikseksi (Iron man 2) ja minulla nyt sattuu olemaan lämpimiä tunteita Stephen Dorffia kohtaan.

Ehkä pahin munaus Immortalsissa olivat titaanit. En loukkaannu siitä, etteivät titaanit olleet samoja kuin Kreikan mytologian 12 titaania, Ouranoksen ja Gaian lapset. Mutta titaanit ovat se elokuvan lopullinen paha, jonka pitäisi olla jotain suurta, pelottavaa ja mahtavaa. Sen sijaan Immortalsin titaanit ovat aivottomasti kuolaavia zombeja, jotka loikkivat pitkin seiniä ja irvistelevät kuin mielipuolet. Eli jotain sellaista, joka Zeuksen pitäisi pystyä liiskaamaan vasemman jalkansa liikavarpaalla. Joku Mickey Roarke on noin 1000 kertaa pelottavampi kuin legioona näitä "titaaneja". Mikä antikliimaksi.

Lisäksi haluaisin esittää muutaman kysymyksen:

1. Miksi Olympoksella oli vain kuusi jumalaa? On ihan ymmärrettävää, ettei kaikille 12 voi kirjoittaa syvällistä sanottavaa, mutta olisivat laittaneet ne loput edes seisoksimaan jonnekin.

2. Miksi jumalat olivat pukeutuneet huonon fetissipornoelokuvan tähdiksi? Ei kukaan vakavasti otettava jumala pukeudu kultaisiin boksereihin. Sori, Zeus.

3. Missä olivat Zeuksen salamat? Zeus taistelee salamoin eikä millään hemmetin kung fu -liikkeillä.

4. Miten ihmeessä neitsytoraakkeli keksi aivan yhtäkkiä, että NYT täytyy päästä eroon immenkalvosta, jotta näyt loppuvat. Nainen oli selvästi melkein 30 vuotias, sillä olisi ollut vuosia aikaa etenkin, kun oli pitänyt näkyjään kirouksena jo kauan.

5. Ei KUKAAN ole niin idiootti kuin helleenien johtaja: vastapuolen kuninkaan käveltyä armeijan mukana sisään linnoitukseen, johtaja alkaa selittää jotain neuvottelemisesta. Yksikään johtaja EI oleta, että on mitään neuvoteltavaa, jos vastustaja on jo armeijoineen sisällä.

Mutta niin. Immortals oli kuitenkin parempi kuin Clash of the Titans. Nyt on sitten käsitelty Troija, Theseus ja Perseus, jäljellä ainakin Iason, Herakles ja Odysseus. Jäämme odottamaan, minkä myytin Hollywood käärii uuteen kuosiin.

Unelma työpaikasta

2011-11-11T16:04:00.003+02:00

Valtteri Väkevä kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan "Unelmien leikkaajat" seuraavaa:

"Ammatinvalinnan pitäisi kuitenkin perustua omiin haaveisiin, ei opetusministerin arvioon tulevasta työtilanteesta."

Ehkä minä olen vähän tyhmä, mutta olen jotenkin ajatellut, että ammatinvalinnan pitäisi perustua myös realiteetteihin. On hienoa unelmoida, mutta unelmilla ei täytetä jääkaappia eikä makseta asuntolainaa. Melko moni media-alaa ja vastaavaa opiskellut katuu myöhemmin valintaansa ja joko jämähtää kaupan kassalle tai kouluttautuu uuteen ammattiin. Kuinka paljon olisi säästetty paitsi yhteiskunnan niin myös ihmisen omia resursseja, jos hän ei olisi alun perinkään kouluttautunut alalle, jolta vain hyvin harvat saavat töitä?

"Nämä unelmat taas eivät muutu vähentämällä aloituspaikkoja. Kun koulutusta ei ole saatavilla, ihmiset hankkivat pätevyyteensä muilla tavoin. Viestinnän ja kulttuurin parissahan työskentelee jo ennestään iso joukko itseoppinutta porukkaa."

Jos kerran väki menee joka tapauksessa töihin tällaisille aloille, oli koulutusta tai ei, mihin sitä koulutusta sitten tarvitaan? Nämä itseoppineet sitä paitsi syövät sitten työpaikkoja niiltä koulutetuilta, jotka makaavat kortistossa. Eikä tämä ole mitenkään huono idea. Mitä vikaa on kouluttautua jollekin toiselle alalle ja sitten pyrkiä itseoppineena vaikkapa media-alalle töihin? Tästä toisesta ammatista voi olla hyötyä lukemattomin eri tavoin joista vähäisin ei ole se, että se todennäköisesti toimii erinomaisena puskurina, mikäli töitä ei media-alalta löydykään. Kun on kouluttautunut alalle, jolta saa töitä, ei tarvitse kituuttaa. Media-alalle kouluttautut sen sijaan ei hevillä löydä helppojakaan hommia itselleen.

Oikeastaan minusta Valtteri Väkevän tapaiset ihmiset, jotka kauhistelevat aloituspaikkojen vähentämistä perusteena "nuorison unelmat ja halu tehdä tietynlaisia töitä", ovat melkeinpä vaarallisempia kuin ne, jotka ovat aloituspaikkoja vähentämässä. Kyllä nuorisolle saa ja täytyykin kertoa se, miten asiat ovat. Että tietyillä aloilla nyt ei vain ole töitä. Että valtio ei aio tuhlata valtaisia summia sellaiseen koulutukseen, jonka hedelmät eivät realisoidu. Ei ole valtion tehtävä rahoittaa ihmisten unelmia.

En voi väittää, että kaikki "humpuukialojen" opiskelijat katuisivat valintaansa, mutta voin suoraan myöntää, että minä kadun. En syytä ketään muuta kuin itseäni, mutta on se aika nihkeä pilleri nieltäväksi, että nyt täytyy kouluttautua lisää, jos haluaa saada säällisiä töitä. Lukemattomat muutkin tietämäni humanistit ovat kouluttautuneet tai menneet töihin aivan muille aloille ja jännästi vaikuttavat jopa viihtyvän. Ihminen kun voi olla tyytyväinen muunkinlaisissa töissä kuin juuri siinä unelmapaikassaan. Joskus on nimittäin niin, että unelmat ovat vain sitä itseään - unelmia.

Tarjoukset tekevät hulluksi

2011-11-09T09:07:00.002+02:00

Huh huh. Olen tainnut muuttua hulluksi - tai vantaalaiseksi. Kävin nimittäin äsken Jumbon Citymarketin avajaisissa. Siellä olin minä ja noin miljoona muuta ihmistä taistelemassa verissä päin pesukoneista, kuulokkeista ja LCD-digitöllöttimistä. Myönnän häpeillen olleeni yksi tarjousten paikalle houkuttelemista, yksi niistä muurahaisista, jotka toisiaan tönien kulkeutuivat ympäri hehtaarikauppaa etsimässä niitä erikoishinnoiteltuja yksilöitä, joita riittää vain 500 ensimmäiselle.

Koska olin paikalla aivan samoin aikein kuin muutkin, minulla ei liene oikeutta arvostella ja haukkua paikan päälle saapuneita tarjoushulluja. Mutta joitain huomioita voin tehdä.

Ensinnäkin, ihmiset kyllä paikan päällä haukkuivat muita paikan päälle ilmaantuneita. "Ihan hulluja noi ihmiset, ihan sekaisin." En sinänsä ole asiasta eri mieltä, vain itsepäinen aasi seisoskelee pakkasaamuna kello 0700 kaupan edessä tuhansien muiden vastaavien aasien kanssa vain, jotta saisi 100 euron pesukoneen. Mutta nämäkin ihmiset olivat siellä. Mitä se tekee heistä? Turha äksyillä tungoksen vuoksi, jos on itse paikalla samasta syystä. Jäisivät kotiinsa, jos tungos on niin hirveänkamala asia. Vihaan itsekin tungosta kuin syöpää, mutta on selvää, että jos jossain on läjä tarjouksia, siellä on myös läjä ihmisiä taistelemassa niistä tarjouksista. On oma valinta meneekö sinne sekaan vai ei. Turha parkua.

Toinen kohta on aika klassikko, ikuista turhautumista aiheuttava: äidit lastenvaunuineen. Miksi IHMEESSÄ täytyy tunkea sinne kauppaan, tuhansien ihmisten sekaan, kapeille käytäville lastenvaunujen kanssa? Ja sitten huutaa ja itkeä paniikissa, että pitää päästä pois. Ihan kuin jo kaupan ovien luona ei olisi näkynyt, miten päätä huimaava tungos on tiedossa. Kyseessä täytyy olla jonkinlainen masokismi. Ei kukaan useammalla kuin kahdella aivosolulla varustettu äiti/isä lähde tunkemaan tiiviin ihmismassan sekaan lastensa kanssa.

Kaupan järjestelyissä oli kieltämättä toivomisen varaa. Kyllä heidänkin on täytynyt aavistaa, että kauppa tulee natisemaan liitoksistaan. Pesukoneet, televisiot ja vastaavat vievät valtavasti tilaa, etenkin, jos niitä jaetaan kerralla 100-500 kappaletta per tuote. Joku ihmettelikin kaupassa, että miksei tätä voisi järjestää niin, että ihmiset saisivat lappusia, joilla voi sitten myöhemmin lunastaa tuotteen. Konkreettisempaa ehkä olisi, jos tarjolla olisi vaikka jonkinlaisia käteen mahtuvia esineitä ja tietynlaisella/värisellä/numeroisella esineellä saisi lunastettua tietyn tuotteen. Käytäville jäisi näin paljon enemmän tilaa eikä kävisi niin, että tuote loppuu käytävältä ja ihmiset sitten rynnivät varaston ovelle hysteeristen kanojen lailla.

Kaiken kaikkiaan ei kuitenkaan harmita, että kävin avajaisissa. En ole koskaan ollut moisessa tilanteessa (paitsi kai kerran, mutta silloin häivyin tuli pyrstössä ennen pahinta ruuhkaa) ja oli oikeastaan jollain tapaa kiinnostavaa seurata, miten ihmiset käyttäytyivät. Jos olisin antropologi, ryhtyisin tutkimaan kauppojen avajaisia. En ollut aggressiivinen tai hysteerinen, vaikka ängin ympäriinsä siinä missä muutkin. Sitä paitsi, siitä saavuttaa jonkinlaista kummallista ylpeydentunnetta, kun lopulta saa hyppysiinsä haluavansa tavaran ja vielä keksii, että kassajonot voi välttää maksamalla elektroniikkaosaston kassalle. Outoa.

Mutta nyt on kyllä hieno kamera. Canon EOS 1100D. Oijoi kuinka hiano kamera.

Kaakkois-Aasia & paluu

2011-10-26T08:33:00.005+03:00

En ole kuollut! Oikeasti en ole! Olin vain lomamatkalla, katsokaas. No, en kolmea kuukautta, mutta kuukauden päivät kuitenkin. Aasiassa, missäs muuallakaan. Vietnam, Thaimaa ja Malesia, niissä ehdimme pyörähtää, joskin olisi pitänyt pysytellä Aasiassa pidempään, niin paljon jäi nähtävää.

Ennen kuin palaan arkeen ja päivittämään blogiani, muutamia yleismalkaisia huomioita maista, joissa kävimme sekä kuva-albumi, olkaa hyvä.

Kuvia matkalta

Vietnam

-Riisipeltoja ja kartiohattuja, aivan kuten kuvissa. Ja vesipuhveleita.

-Valtavasti skoottereita ja muita kaksi/kolmepyöräisiä, jotka yleensä pistetään parkkiin jalkakäytävälle. Ihmiset kävelevät ajotiellä. Liikenne HYVIN kaoottista ja kaikki tööttäilevät koko ajan.

-Sodan jäljiltä maa on täynnä kovaäänisiä, jotka paikallishallinnot ovat ottaneet omaan käyttöönsä. Se tarkoittaa sitä, että usein sitä saa kokea riemun herätä 5-6 maissa siihen, että kovaääniset kaiuttavat vietnaminkielisiä jumppaohjeita ja pomottavat ihmisiä töihin.

-Kommunistimaaksi Vietnam on hyvin, hyvin kapitalistinen.

-Huijarit ja muut vesselit välttää maalaisjärjellä. Jos tyyppi tulee kadulla huutelemaan, että "where are you from my friend", todennäköistä on, että se haluaa rahasi.

-Meri on jokseenkin samea sukellettaessa. Voi johtua sadekaudesta.

-Ruoka on halpaa kuin ryönä ja todella herkullista. Paitsi siannahka, en suosittele.

Thaimaa

-Sadekausi? Mikä sadekausi? Kerran päivässä tulee vettä noin 15 minuuttia kuin saavista kaatamalla ja lopun päivää aurinko paahtaa valkolaisen hengiltä. Missä on sadekausi?!

-Bangkok on oikeastaan suuri katukeittiökeskittymä. Jopa pääkadut ovat pullollaan kojuja ja standeja. Ruoka niissä on halpaa ja maukasta.

-Kannattaa kokeilla hierontapaikkoja. Siis niitä tavallisia, joissa säädyllisesti hierotaan muut kuin intiimit ruumiinosat. Joskin myöntää täytyy, että öljyhierontaan kuului myös rintakehän hierominen kauttaaltaan, mutta vakuutan, että tilanne oli kaikkea muuta kuin eroottinen.

-Jokseenkin kehno julkinen liikenne Bangkokissa eli takseja kannattaa käyttää. Kaikkialla varoitellaan, miten taksikuskit huijaavat, mutta jos nappaa taksin lennosta ja esittää thainkielisen lapun määränpäästä, ongelmia ei ilmeisesti yleensä esiinny. Katsoo vaan, että mittari toimii.

-Sukeltaminen Thaimaassa on juuri niin hienoa kuin kaikki sanovat. Eli aivan-jumalattoman-hienoa.

-Ruoka. Mainitsinko sen jo? RUOKA!

-Ja pysykää kaukana niistä apinoista. Terveisin "viisi rabies-rokotetta saanut".

Malesia

-Muslimimaa, mikä näkyi ja tuntui, mutta ei häiritsevästi. Enemmistöllä naisista huivit päässä, alkoholia tarjolla vähän ja olut kalliimpaa kuin Suomessa.

-Viidakossa on sitten kuuma kuin saunassa.

-Penangista löytyy meromiktinen järvi, jos kestää viidakon kuumuuden. Meromiktinen tarkoittaa järveä, jonka kaksi vesikerrosta eivät koskaan sekoitu eli pohjassa elää suunnilleen vain bakteereita, koska siellä ei ole happea nimeksikään. Uusi termi opittu.

-Penangin julkinen liikenne toimii loistavasti ja on selkeä kuin pläkki, mikä se sitten lieneekään.

-Koska Malesia oli aikoinaan Englannin siirtomaavallan alla, kaikkialla on runsaasti informaatiota englanniksi ja englanninkielen taito paremmissa kantimissa kuin Thaimaassa ja Vietnamissa.

-Rotat ja torakat vilistivät ympäri Penangin katuja hämärän laskeuduttua. Epäilemättä niitä oli muissakin maissa, mutta ei niin näkyvästi (paitsi Hanoin lentokentän hienossa kahvilassa oli rotta?!).

Joitain yksityiskohtaisempia huomioita saattaa vielä tulla. Katsotaan. Joka tapauksessa, reissu oli ihana, olisin halunnut jäädä pidemmäksi ja arkeen palaaminen oli tuskallista. Nyt taidan olla kuitenkin jo sen verran toipunut järkytyksestäni, että alan kyetä normaaleihin toimintoihin, kuten blogin päivittämiseen.

Seuraavaa matkaa odotellessa!

Ylinopeuksilla leikkimistä

2011-07-11T10:35:00.003+03:00

Viikko sitten kävi Espoossa kehnosti. Maanantai-iltana suistui auto tieltä - autossa olleista kaksi kuoli ja yksi joutui vakavasti loukkaantuneena sairaalaan. Toinen kuolleista oli auton 18-vuotias kuski, sairaalaan joutunut puolestaan oli vasta 17-vuotias.

Tässä Hesarin uutinen aiheesta: Kaksi nuorta espoolaista kuoli ulosajossa.

Pari päivää tapauksen jälkeen oli paperilehdessä uutinen, johon oli haastateltu menehtyneiden tuttavia ja paikallisia espoolaisia. Haastateltavien mielestä syy onnettomuuteen oli se, että paikalta puuttuu kiertoliittymä. Ei siis se, että auton kuski ajoi 120 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 50 km/h. Koska tietysti, kun kiertoliittymää ei ole, kuskilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tuuletella ja ajaa ylinopeutta, joka on jo törkeän tuolla puolen.

Karu totuus on, että onnettomuus oli vain ja ainoastaan kuljettajan syytä. Sinänsä kyllä kannatan kyllä kiertoliittymiä ja vastaavia liikennejärjestelyjä, jos ne auttavat välttämään onnettomuuksia, mutta en kannata vastuun välttelyä. Tässä tapauksessa tosin kuski maksoi virheestään itse ja kalliisti. Ehkä sen pitäisi toimia esimerkkinä muille nuorille kaahailijoille, mutta enpä tiedä. Veri vetää nuorukaiset kaahailemaan.

Kaikesta huolimatta, melkoiselta osalta liikenneonnettomuuksia vältyttäisiin yksinkertaisesti sillä, että ihmiset ajaisivat huolellisemmin ja välttelisivät rattia humalassa tai rättiväsyneenä. Eivätkä yliluottaisi omiin ajajan kykyihinsä.

Kesällä on aikaa valittaa

2011-07-06T10:21:00.002+03:00

Mikä olisikaan parempi tapa päättää kuukauden tauko kuin valittaminen. Ja valittamista kuulkaa riittääkin!

Ensinnäkin, ihmeellistä sähläystä viisumifirman kanssa. Ensin pyydellään lisämaksuja ja sitten laitetaan passi postiennakolla, mistä pitäisi maksaa vielä lisää! Sinänsä ensimmäinen lisämaksu oli ymmärrettävä, koska Venäjän valtio on pistänyt pystyyn viisumikeskuksen, mikä iloisesti nostaa viisumin hintaa 30 euroa. Tästäkin olisi kuitenkin voinut mainita viisumilafkan sivuilla, sillä kyseinen asia on ollut tiedossa jo pidempään.

Omalta osaltani kyseessä on oikeastaan tuplamaksu, koska olin unohtanut lähettää kuitin lisämaksusta yritykseen, joten he karhuavat sitä rahaa postiennakolla. Ei siinä mitään, mutta kun kyseinen typerä lafka ei viitsi vastata sähköposteihin! Millainen tympeä yritys ei vastaa sähköposteihin, vaikka sivuilla on peräti KAKSI osoitetta, joihin voi postia lähettää?! Joojoo, voi sinne soittaa, mutta sanotaanko näin, että lafkan asiakaspalvelu ei ole puhelimessa aivan... ykköslaatua. Suomi on huonoa ja venäjää täti jauhaa niin nopeasti, että meikä putoaa kyydistä. Kiitti vaan.

Oli tasan viimeinen kerta, kun tilaan viisumini Evrikalta. Maksan vaikka enemmän säällisestä asiakaspalvelusta ja terveistä hermoista.

Toiseksi haluaisin valittaa hyttysistä. Kyseiset jumalan hylkäämät mikrovampyyrit pitäisi hävittää maapallolta pysyvästi. Kiitos.

Ei muuta tänään.

Ukrainan kuulumisia jälleen kerran

2011-06-05T19:36:00.002+03:00

Tuli sitten käytyä taas Ukrainassa. Siinä on jännä maa. Se on ikään kuin 20 vuodessa tehnyt sen, minkä Suomi teki 100 vuodessa. Voi tietysti olla, että Suomessa ajan kulumisen huomaa muutenkin heikommin, kun sattuu asumaan täällä, mutta joka kerta, kun menen Ukrainaan, siellä on tapahtunut jotain uutta. Sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi, Ukraina on vaihtanut kahdesti valuuttaa (ennen hryvniaa olivat kuponit), ajanut ukrainan kielen viralliseksi ja kaiken kattavaksi kieleksi, muuttunut karusta neukkulandiasta yltiölänsimaiseksi bling bling -maaksi, tuonut marketteihinsa kaiken sen, minkä voi saada muualtakin, haalinut pääkaupunkiinsa kalleimmat merkkikaupat (joita ei ole edes Suomessa) ja siirtynyt nettiaikaan. Ennen kaikkea nettiaikaan.

Ollessani työharjoittelussa havaitsin, että Ukrainan nettimaailma alkaa olla kehittyneempi ja parempi kuin Venäjän. Taidegallerioiden sivut olivat usein yhtä aikaa monimutkaisemmat (teknisesti) ja pelkistetymmät (visuaalisesti) kuin venäläiset ja niistä löytyi kaikki tarvittava informaatio. Huikeinta on silti se, että junalippuja Ukrainan juniin voi nykyään ostaa netistä! Palvelu tosin on vain ukrainankielinen, mutta välttävällä venäjän taidollakin selviää. Aivan uskomattoman kätevää, koska tähän asti junalippujen ostaminen on aina ollut matkan ikävin ja vaikein osuus kolmesta syystä. Ensinnäkin on fyysisesti pitänyt raahautua lippukassalle jonnekin hevonkuuseen. Toiseksi, ostoprosessi on etenkin ulkomaalaiselle monimutkainen ja työläs eivätkä asematädit puhu englantia muualla kuin Kiovassa (tosin jopa täydellistä venäjää puhuvalle Arawnille prosessi on ollut välillä käsittämätön). Kolmanneksi, juna-asemien asiakaspalvelu on... no, sanotaanko, että KAIKISSA asioissa Ukraina ei ole onnistunut irroittautumaan neuvostomenneisyydestään.

Monissa paikoissa Ukrainassa itse asiassa saa nykyään ihan asiallista ja jopa hyvääkin palvelua. Itselläni on tapana jättää ravintolassa tai kahvilassa aina tippiä, jos koen palvelun hyväksi, sillä tahdon kannustaa hyvää palvelua. Tämä kohenevan palvelun kulttuuri ei kuitenkaan ole koskettanut Ukrainan rautateitä. Tädit ovat yhä edelleen keski-ikäisiä, sitruunanaamaisia, happoa hyökyviä, lihavia neuvostoaparaatteja, joiden pääsyvaatimuksena tuntuu olevan vittumainen asenne, kihara tukka ja päällekäyvä huulipunan käyttö.

Töykeitä ovat tosin muidenkin liikennevälineiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset, kuten bussikuskit, konduktöörit ja lipunmyyjät. Erityisongelmana allekirjoittaneella on yhdistelmä "puhuu oikeaa venäjää, muttei tunne paikallisia sääntöjä". Tämä aiheuttaa sen, että konnarit ja vastaavat kohtelevat allekirjoittanutta kuin ääliöitä ja ovat kiukkuisia kuin ampiaiset.

Henkilökohtaisesti olen kurkkuani myöten täynnä moista kohtelua. Vannon kautta kiven ja kannon, että seuraavan kerran, kun joku liikennevälinetauno töykeilee minulle siksi, etten tajua jotain tiettyä paikallista tapaa tehdä asia, nostan metelin. Haukun lyttyyn ensiksi mainitun dorkan ja sitten koko maan epäkohteliaan, varastelevan, huijaavan ja sottaavan väestön tykkänään. Koska ukrainalaiset OVAT töykeitä, varastelevia, meikkauskyvyttömiä sottapyttyjä. Pahimmillaan. Ukraina on yksi suuri roskis ja Kiova pelkkä valtava parkkipaikka.

Ai niin, tämä muistuttaa minua vielä yhdestä ukrainalaisten mielipaheesta: Täydellisestä kyvyttömyydestä noudattaa yhteisiä sääntöjä. Jos jossain on kyltti, jossa kielletään tekemästä asiaa X ja kyltin vieressä puuhastelee henkilö asian X parissa, voitte olla varmoja, että tämä henkilö on Ukrainalainen. Eläintarhat ovat hyvä esimerkki. Joka puolella, myös häkeissä kiinni, on kylttejä, joissa kielletään eläinten ruokinta ETENKIN kaikenlaisilla maissiraksuilla, leivänpaloilla, hattaralla ja vastaavilla tuotteilla. Siitä huolimatta aina vieraillessani ukrainalaisessa eläintarhassa, melkein joka elukan luona on joku vatipää heittelemässä eläimille ties mitä roskaa ja tunkemassa kättään häkkiin ja lastaan karhuaitauksen suojakaiteen yli: "Katso kultaseni, näin näet paremmin! (Ja karhu sinut syö, mutta mitäs siitä.)"

Älkää käsittäkö väärin, Ukraina on yhä toinen kotimaani. Rakastan vilpittömästi Ukrainaa, mutta aivan kuten perheeni jäsenet, joskus se tekee minut raivosta kaistapäiseksi. Ukrainan puolesta toivoisin, että se joskus pääsisi EU:n jäseneksi, mutta EU:n ja Suomen kannalta toivon, että niin ei käy. Jos Kreikka ja Portugali ovat sotkeneet taloutensa ja asettaneet euron uskottavuuden vaakalaudalle, Ukraina näyttäisi yhteisille säännöille lähinnä persettä. Ukrainan jäljiltä ei enää olisi euroa eikä ehkä Euroopan Unioniakaan. Maalla on piiitkä matka EU-kelpoiseksi maaksi.

Pahin vihollisesi olet sinä itse

2011-06-03T15:01:00.002+03:00

L. M. Montgomery oli kanadalainen kirjailija, joka kirjoitti "tyttökirjallisuutta" ja romantiikkaa. Montgomeryn Sininen linna on jäänyt mieleeni kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ehkä paras koskaan kirjoitettu romanttinen teos (aidosti loistava kirja), mutta sen lisäksi Montgomery kirjoittaa:

"Pelko on alkuperäinen synti -- Se on kylmä, limainen käärme, joka kiertyy ympärillemme. On kauheata elää pelon vallassa, ja ennen kaikkea se on alentavaa."

Minulle pelko on hyvin tuttua. Ei haittaisi, jos pelkoni olisivat niinkin triviaaleja asioita kuin pimeän tai korkean paikan pelko, mutta minä pelkään mitä merkillisimpiä ja olennaisimpia asioita. Pelkään olla ääneen sitä mieltä, mitä todella olen, pelkään avautua, kertoa tunteistani. Pelkään mennä sisään pieniin kauppoihin, pelkään, että nolaan itseni tai että ihmiset eivät pidä minusta. Pelkään puhua suuni puhtaaksi. Pelkoni on kuin Sinisen linnan sankarittaren Valancy Stirlingin pelko: Se vaikeuttaa ja monimutkaistaa elämääni.

Luin tänään blogikirjoituksen, joka sai minut ajattelemaan. Bronnie Ware kertoo merkinnässään, mitä asioita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan eivätkä ne ole mitään pieniä asioita. Kuolevat katuvat sitä, etteivät eläneet elämäänsä kuten he itse halusivat vaan muiden odotusten mukaan. He katuvat, etteivät ilmaisseet tunteitaan vapaasti eivätkä sallineet itsensä olla onnellisia - sillä, kuten Ware toteaa, onnellisuus on todellakin asennekysymys. Jos ihminen voi kuolinvuoteellaan olla onnellinen, miksei tavallista elämää viettävä henkilö voisi sitä olla?

Waren teksti sai minut ajattelemaan, että MINÄ en tahdo maata kuolinvuoteellani ajatellen, mitä kaikkea jäi tekemättä ja sanomatta. Ajatellen, mitä kaikkea en USKALTANUT tehdä ja sanoa. Loppujen lopuksi pelkoni ovat niin kovin turhia, että olisi silkkaa tuhlausta muokata elämänsä niiden mukaan. Mitä sitten, jos kaikki eivät pidäkään minusta? Miksi minun pitäisi koko ajan olla murehtimassa, mitä mieltä muut minusta ovat. Vitut niistä. Tärkeintä on, mitä itse ajattelen itsestäni. Seuraavaksi tulevat perheeni, ystäväni ja muut läheiseni. Muut voivat vaikka heittää vesilintua mielipiteellään.

Aina voi kysyä, että mikä on pahinta, mitä tapahtuisi, jos pelkoni toteutuisi. Ok, pelkään korkeita paikkoja. Pahin, mitä voisi korkealla paikalla tapahtua on se, että putoaisin ja kuolisin tai halvaantuisin. Se olisi aika inhottavaa. Mutta mitä tapahtuisi, jos menisin pieneen kauppaan yksin? Myyjä alkaisi puhua minulle. Hui, onpa kamalaa. Tai mitä, jos avaisin suuni ja sanoisin mielipiteeni. Joku ehkä suuttuisi, loukkaantuisi tai ei pitäisi minusta sen jälkeen. Mutta miten minuun vaikuttaa se, mitä mieltä joku tutun tutun tuttu minusta on? Ei mitenkään.

Tiedättekö, minua ei enää huvita pelätä. Olen melkein 30 enkä nuorene tästä enää yhtään. Elämä on ihan liian lyhyt tuhlattavaksi pelon alttarille. Kun makaan henkitoreissani kuoleman porteilla haluan ajatella, että uskalsin tehdä ja sanoa asioita, joita todella haluan tehdä ja sanoa. En halua katua. Haluan katsoa elämääni taaksepäin ja olla tyytyväinen.

Suosittelen samaa muille. Pelko on turhaa - purjehtiminen ei!

MM-kulta 2011

2011-05-20T12:59:00.002+03:00

Ihanaa leijonat, ihanaa! Suomi voitti jääkiekon MM-kullan 2011. Koko Suomi juhlii ja paukkuu, ihmiset huutavat, ilo repeää. Hurraa! Tämä on ilon, rauhan ja rakkauden päivä, jona kaikki Suomen asukit väriin, aviosäätyyn, sukupuoleen ja lajiin katsomatta kiipeilevät lyhtypylväissä ja hoilaavat "Den glider in!!"

Tai eivät aivan kaikki. Jo on ehditty paheksua, julistaa ja käyttää maajoukkuetta oman asian ajamiseen. Ensin Paloma Hannonen keksi vaatia, että leijonien pitäisi irtisanoutua rasismista, koska joku känniöykkäri haukkui tummaihoisia nuoria ratikassa ja tuli siinä maininneeksi jääkiekkojoukkueen. Sitten huomattiin, että hei, maajoukkue & oheishenkilöstöhän olivat niinq humalassa saapuessaan Suomeen! Hui kauheaa ja iik sentään! Ei semmoinen sovi. Kaikki muut kauppatorilla saavat perseillä ja örveltää eikä siinä ole mitään vikaa, mutta leijonat ovat esimerkki nuorille!

Onhan kännissä kaatuilu noloa ja typerää, ei siitä mihinkään pääse. Mutta on jokseenkin tekopyhää ja naurettavaa itkeä leijonien alkoholin käytöstä, kun koko Suomi vetää viinaa 10 litraa per nuppi vuodessa ja trendi on ollut noususuuntainen 60-luvulta asti. Totta, varmasti jääkiekkosankarit ovat esimerkki nuorille pojille, mutta heidän vaikutuksensa poikasten juomistapoihin lienee mitätön verrattuna siihen, mitä näiden poikien perheet ja lähipiiri touhuavat. Kyllä se ongelma on ihan muualla kuin leinojamiehistössä ja ilkeää tekee katsoa, miten syytä yritetään nyt vierittää siihen suuntaan.

On se nyt kumma, että Suomessa ei voida juhlia edes jääkiekon maailmanmestaruutta ilman paheksuntaa ja moraalisäteilyä. Kerrankin voisi löysätä sitä pipoa edes hetkeksi, mutta ei. Leijonat tekivät kovan työn tuodakseen kullan kotiin ja palkkioksi sataa vaatimuksia ja märinää.

Mutta onneksi on vielä väkeä, jotka suhtautuvat voittoon suomalaisella hartaudella.

Donitsivoro

2011-05-09T13:37:00.003+03:00

Ei voi enää kyllä luottaa varkaisiinkaan. Ennen vanhaan varastaminen tapahtui siten, että pöllitään rahaa tahi muuta arvokasta, joka muutetaan rahaksi. Luottokorttihuijausten yleistyttyä joko nostetaan rahaa automaatilta tai ostetaan jotain arvokasta, jonka voi vaihtaa rahaan. Raha tuhlataan.

Nykyään asiat ovat toisin. Tuttavalta varastettiin käsilaukku. Totta on, että voro vei rahat, mutta voro vei myös käytetyt meikit. Kortit ja muu tärkeä jäi laukkuun. Toiselta tuttavalta taas voro voi luottokortin, jolla osti donitseja. Korjaan - jolla osti 5000 eurolla donitseja. Siis donitseja. 5000 eurolla. Donitseja.

Mihin tämä maailma on menossa?

Muutos

2011-05-03T09:29:00.001+03:00

Okei, joku roti. Tästä lähin puhdasta anonyymia tunteenpurkausta ei sallita. Valitkaa nyt edes joku nimimerkki itsellenne.

Ei kiinnosta!!

2011-04-29T10:56:00.003+03:00

Tiedättekös mitä. Se on aina varmaa, että kun henkilö ääneen ja kysymättä mainostaa, että joku asia ei häntä kiinnosta, siinä on koira haudattuna. Joko asia itse asiassa kovastikin kiinnostaa kyseistä henkilöä tahi hän jollain tapaa paukuttelee henkseleitä aiheen tiimoilta: "katsokaapa, minua ei kiinnosta, olen parempi/modernimpi/älykkäämpi/kauniimpi/syvällisempi/vihreämpi/marsilaisempi/mitä ikinä enemmän tai vähemmän kuin te onnettomat, joita kiinnostaa." Koska hei, jos joku asia ei aidosti kiinnosta, siitä aiheesta ei mitään puhu ainakaan oma-aloitteisesti. Korkeintaan kysyttäessä vastaan, ettei nyt jaksa kiinnostaa.

Tämä tuli mieleen, kun se joku outo ihminen siellä jossain Euroopan missä lie länsilaidalla kuka ties millaisessa kirkossa menee kai naimisiin, kenen lie kanssa meneekään. Katsokaas kun ei kiinnosta!

No mitäs noista, kyllä minä nyt aikaani seuraan ja kuninkaalliset kiinnostavat. Iso-Britannian prinssi Williamhan se siellä nai Kate Middletonin, josta nyt sitten tullee jonain päinä kuningatar. Ei minua siiheksi asti kiinnosta, että jaksaisin seurata häitä televisiosta, mutta myönnän auliisti tietäväni, mistä on kyse. Ja ilmeisesti tietävät nekin, jotka kuitenkin jaksavat mainostaa, ettei heitä kiinnosta. Hei kaverit, tuli selväksi jo, ettei teitä kiinnosta, vaikka jaksattekin kyllä jauhaa aiheesta!

"Ei kiinnosta" on muuten sukua "en ymmärrä" -nostatukselle. Joskus se, ettei ymmärrä, on ihan rehellista ymmärtämättömyyttä. Kaikkea nyt ei vain voi yksi ihminen ymmärtää. Toisinaan taas se on eräänlaista oman egon silittelyä, jolla erottaudutaan niistä, jotka harrastavat sitä toimintaa tai ajattelevat siihen tyyliin, mitä nimenomainen henkilö "ei ymmärrä". Hän kun on taas parempi ja syvällisempi, kun hän ei ymmärrä näitä kansan matalamielisiä rivejä, jotka ovat seisovat Westminster Abbeyn laitamilla nähdäkseen edes vilauksen morsiamen laahuksesta.

Mikäs siinä, älkää ymmärtäkö älkääkä kiinnostuko. Mutta kyllä se vähän hassulta kuulostaa, kun siitä ei-ymmärtämisestä ja ei-kiinnostuksesta täytyy silti tehdä numeroa.

Vihan päivä II

2011-04-28T13:13:00.005+03:00

Lisää vihattavaa! Inhokit eivät kyllä maailmasta lopu.

1. Feissarit. Ja oikeastaan kaikki muutkin kaupungilla jotain lippulappuja, liittymistä, kirjoja, mainoksia ja meikkejä tuputtavat ihmiset. Että pistää vihaksi, kun ei saa rauhassa kävellä kaupungilla vaan kaiken maailman pummit lyöttäytyvät hihaan kiinni ja mankuvat sinulta jotain - ja pummeilla tarkoitan tässä yllämainittuja ryhmiä. Oikeastaan annan mieluummin rahaa ihan rehelliselle pummille kuin feissareille, kauppatyrkyille ja muille vastaaville. On raivostuttavaa, kun kadullakaan ei voi olla itsekseen vaan koko ajan joku on haluamassa sinulta jotain. Saatana.

2. Classic-jäätelön iPod-kampanja. Vaikka kuinka monta jäätelöä olen jo ostanut, mutta eipä vain löydy koodia, joka oikeuttaisi ilmaiseen iPodiin. Huijausta!

3. Työpaikkojen leimauskorttilaitteet. Ne ovat vielä mystisempiä kuin tietokoneet ja teit mitä teit, aina se menee väärin ja pitää täytellä pomolle korjauslappuja. Joku on takuulla keksinyt ne vain työntekijöiden kiusaksi.

4. Kaktukset. Niitä penteleitä väitetään helpoiksi kasveiksi, kun ei tarvitse kastella kuin kerran vuosisadassa tai jotain, mutta niin vain allekirjoittanut on onnistunut murhaamaan jo useita yksilöitä. Sen sijaan kärpäsloukku, joka kuulemma on "keskivaikea kasvi" siksi, että sitä pitää talvettaa kolme kuuta jääkaapissa, voi hyvin ja porskuttaa. Johtopäätös: vika ei ole minussa vaan kaktuksissa.

5. Palasaippua. Se tekee kädet nihkeän tuntuisiksi.

6. Äänekkäästi purkkaa jauhavat ihmiset. "MAISK MAISK MAISK!!"

7. Eriparia olevat jalat. Onko kiva yrittää löytää kävelykenkiä, onko?? No, ei ole.

8. Puhelinluettelot. Kuka niitäkin tarvitsee enää, pelkkää rahan, paperin ja painokoneiden hukkaa. Antakaa jo olla.

Ja bonuksena: Mozilla Firefox. Yritä siinä tehdä töitä, kun olennainen osa toimenkuvaa on penkoa netistä tietoa ja arvon Firefox päättää noin tunnin välein, että nyt ei huvita enää. Kaatuilu ei selkeästikään ole Exploderin yksinoikeus, kyllä Mozillallakin osataan. !!!!

Demokraattista pulinaa

2011-04-23T10:28:00.002+03:00

Persujen vaalivoiton varmistuttua ja vihreiden otettua takkiinsa alkoi ympäri internetin ihmemaailmaa kiiriä perussuomalaisvastaisia ääniä. Teemoja oli toki useita, uhattiin muuttaa maasta, kauhisteltiin, miten tässä näin kävi ja niin päin pois, mutta tartun tässä kohtaa vain yhteen eli "väärin äänestämiseen".

Heti vaalien jälkeen Esko Valtaoja kirjoitti Turun sanomiin kolumnin demokratiasta, jota linkattiin ahkerasti muun muassa Facebookissa, mistä sen itse huomasin. Kolumnin idea voidaan pääpiirteissään tiivistää siihen, että suuri joukko äänestäjistä ei itse asiassa tiedä kyllin hyvin, mitä ja minkä puolesta äänestää. Ajatus tuntuu saaneen runsaasti kannatusta nyt, kun perussuomalaiset voittivat vaaleissa ja moni vihreä onkin purnannut, että miksei ihmisille järjestetä vaikka jotain tietokokeita, jonka läpäistyään vasta olisi oikeutettu äänestämään.

Valtaojan sanoin: "Olisiko sellainen demokratia mahdollinen, jossa täytyy tietää, ennen kuin on valta päättää?"

Perussuomalaisia äänestäneet ovat siis tietämättömiä. Heiltä puuttuu jotain sellaista tietoa, mikä muun muassa vihreitä äänestävillä on. Ne, jotka ehdottelevat tietokokeen hyväksyttävää läpäisyä vaalikelpoisuuden ehdoksi lähtevät siitä olettamuksesta, että jos ihmiset tietävät ne asiat, joita koe mittaisi, he eivät äänestäisi perussuomalaisia. Jos vain Suomen kansa tietäisi ne samat asiat, jotka vihreät ja vasurit tietävät, kukaan ei äänestäisi persuja. Sillä vihreät ja vasurit tekevät äänestyspäätöksensä faktoihin perustuen eivätkä välitä mielikuvista toisin kuin tavikset, eikö niin?

Törmään melko useinkin juuri tällaiseen näkökantaan, jonka mukaan vastapuoli päätyisi aivan samoihin johtopäätöksiin, jos hän vain tietäisi. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Faktat voivat olla täsmälleen samat ja silti ihmiset päätyvät aivan erilaisiin johtopäätöksiin riippuen henkilökohtaisista mieltymyksistään, arvoistaan ja maailmankatsomuksestaan. Pelkkä "tietokoe" ei siis pelastaisi välttämättä yhtään mitään.

Itse asiassa tämä on vain yksi lisäosoitus vihreiden elitismistä, mikä on ollut osasyynä heidän vaalitappioonsa. Äänestäjien haukkuminen tietämättömiksi ei yleensä tuo lisää äänestäjiä. Huvittavaa on sekin, että viime aikoina nämä samat ihmiset, jotka olisivat viemässä kaikille yhtäläistä äänioikeutta sen vuoksi, ettei tulos miellyttänyt, ovat samaan aikaan kauhistelemassa Jussi Halla-ahon tekstiä, jossa hän kirjoittaa, ettei kaikkien ihmisten ihmisarvo ole yhtäläinen. Ihmisarvo perustuu tietysti yhteiskunnalliseen sopimukseen siinä kuin yhtäläinen äänioikeuskin, mutta on jännä juttu, että kun vihreät ovat sitä mieltä, että jokin perusoikeuksiin kuuluva juttu ei kuuluisikaan kaikille, se on ok ja hyvä, mutta jos saman sanoo perussuomalainen, hän onkin paha ja hirveä sika.

Onnittelut, vihreät ja vihreiden kannattajat, olette onnistuneet kaivamaan kuoppaanne vielä syvämmäksi. Milloinkohan tulee pohja vastaan?

Vihreiden vaalitappio

2011-04-21T10:39:00.002+03:00

Myönnän suoraan - en äänestänyt näissä vaaleissa vihreitä. Eikä äänestänyt moni muukaan vihreitä aiemmin äänestänyt. Ja kun eivät ensikertalaisetkaan uurnilla vihreille ääniään suoneet, tappiohan siitä seurasi. Rökäletappio.

Tätä tappiota vihreät nyt puivat blogeissaan, keskustelupalstoilla ja epäilemättä keskenään. Sitä puivat myös vihreiden vastustajat ja äänestäjät. Vaalien jälkeen Facebook täyttyi vihreiden kannattajien epäuskoisista ja järkyttyneistä kommenteista eikä myrsky ole laantunut vieläkään. On perustettu tukiryhmää, uhattu maastamuutolla ja kauhisteltu perussuomalaisia.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tehdä syväanalyysia siitä, miksi vihreät ottivat takkiinsa. Sen ovat tehneet monet muut ja epäilemättä minua paremmin. Tarkoitus ei myöskään ole selostaa seikkaperäisesti, miksen itse suonut tukeani vihreille. Sitä kyllä edellytetään ja kysytään, jos sattuu ääneen sanomaan, ettei äänestä vihreitä, mutta sen aika ei ole vielä. Sen sijaan aion nyt alustavasti kertoa pinnallisen syyn sille, miksen halunnut vihreitä äänestää ja miksi ei ilmeisesti moni muukaan niin tehnyt.

Kun minulta tivataan syvällisiä argumentteja äänestyspäätökseni tueksi, ollaan jo väärillä jäljillä. Ihmiset eivät äänestä siten, että he perehtyvät juurta jaksaen puolueohjelmiin, tutkivat ehdokkaiden mennyttä äänestyskäyttäytymistä tai haeskelevat, mitä kukakin mediassa puolueesta tai tärkeästä aiheesta on sanonut. Äänestäminen perustuu lopulta ennen kaikkea mielikuviin, jotka puolueet onnistuvat välittämään itsestään - tai epäonnistuvat, kuten tässä nyt kävi vihreiden osalta. Mielikuvan tärkeyden näkee jo siinäkin, että vaikka nimenomaan kokoomus ryvettyi vaalirahaskandaalissa perusteellisesti, kun taas vihreät loistivat puhtoisen viattomina, kokoomus onnistui mielikuvamarkkinoinnissaan ja sai äänestäjien tuen.

Ja koska mielikuva merkitsee, kannattaa aidosti kuunnella, millaisia mielipiteitä ihmisillä on vihreistä eikä vain viitata niille kintaalla ajatellen, että juntti mikä juntti. Ja ne mielipiteet eivät ole kovin mairittelevat. Lukemalla vihreiden "miksi näin kävi?!" -blogimerkintöjen kommenttiosastoja yksi selittävä tekijä nousee ylitse muiden: äänestäjäjien mielestä vihreät on ylimielinen, suvaitsematon ja elitistinen puolue. Kuka sellaista nyt haluaisi äänestää?

Sillä, pitävätkö vihreät itse itseään elitisteinä tai pitävätkö heidän kannattajansa, ei ole tässä kohtaa väliä. Mielikuva ratkaisee. Itkupotkuraivarit vaalien jälkeen vain pahentavat asiaa ja vahvistavat näiden ei-äänestäneiden kantaa.

Jos vihreät todella haluavat uudistua, jos he haluavat saada äänestäjänsä takaisin, jos he haluavat saada MINUT takaisin, on aika alkaa kuunnella. Useilla, minä mukaan lukien, on nyt sellainen kokemus vihreistä, etteivät nämä kuuntele vaan määräilevät vain ylhäältä käsin, miten pitäisi elää ja haukkuvat muita junteiksi ja hölmöiksi. Ovat vieläpä jotkut mesonneet, ettei näiden "tyhmien" pitäisi sallia äänestää, kun kerran äänestävät väärin. Keppi toimii jossain tilanteissa, mutta voin vakuuttaa, että demokratiassa se ei toimi. Diktatuuri taas olisi vastoin vihreiden niin kovasti julistamia liberaaleja arvoja. Kaikkea ei voi saada.

Sinänsä toivon, että vihreät uudistuisi. Mutta en pidätä hengitystäni.

Ryhdy yrittäjäksi!

2011-04-19T09:33:00.002+03:00

Jos voittaisin yhtäkkiä lotossa ja saisin tehdä IHAN mitä tahansa, tiedän jo, mihin ryhtyisin. Minä perustaisin kahvilan. Kyllä vain, jonkun söpön pikkukuppilan kantakaupunkiin nätille alueelle värikkäiden talojen katveeseen, jonka sisustaisin kodikkaaksi tummalla puulla ja kukilla, jossa myytäisiin tuoreita "päivän leivonnaisia", josta saisi kaikenlaisia erikoisia suklaita, kahvilaatuja ja vihreitä jasmiiniteekukkia. Seinillä olisi kuvia Hollywoodin kulta-ajan tähdistä ja hyllyissä vanhoja kirjoja, joita voisi lueskella kahvin tahi teen ääressä. Hankkisin myös A-oikeudet ja tarjoaisin joitain korkealuokkaisia ihanuuksia, kermalikööriä, savuista viskiä, pienpanimo-olutta. Lisäksi kahvilani olisi vieläpä kohtuuhintainen, minkä vuoksi siitä tulisi helsinkiläisten oma olohuone. Sellaisen kahvilan minä perustaisin!

Tai sitten en, koska minulle kävisi kuitenkin samalla lailla kuin Kahvila Tyrnille: "Helsinki poistaa suositun kahvilan vesiletkun vuoksi".

Kuka sanoikaan, että pienyrittäjyys kannattaa? Ei se ainakaan ollut virkamies!

Vaalivalvojaiset 2011

2011-04-18T12:07:00.002+03:00

En kommentoi vielä paljoa, mutta meitä odottavat kiintoisat ajat. Ja kiintoisat hallitusneuvottelut.

Sen verran voin sanoa, että en ole kovin huolissani perussuomalaisten voitosta. Oikeastaan pidän sitä ihan tervetulleena. En kannata perussuomalaisia, mutta mielestäni Suomen poliittinen kenttä on kaivannut jonkinlaista ravistelua ja nyt se tuli. Kolme suurta puoluetta ovat tehneet sellaista politiikkaa, johon en ole ollut tyytyväinen eikä näemmä moni muukaan. En jaksa uskoa, että kelkka olisi nytkään kääntynyt, jos vaalit olisivat menneet tavalliseen tapaan.

On hyvin mahdollista, ettei nytkään loppujen lopuksi tapahdu mitään ihmeellistä, mutta nyt on edes jonkinlainen säällinen mahdollisuus sellaiseen.

Vihan päivä

2011-04-11T08:31:00.004+03:00

Me elämme melko korrektissa yhteiskunnassa. Täytyy olla kohtelias, kenellekään ei saa sanoa pahasti eikä ketään saa inhota. Ihmisiä täytyy "ymmärtää", sillä koskaanhan ei tiedä, millaiset heidän lähtökohtansa ovat ja hei, muutenhan on rasisti, sovinisti tai muuten vaan epäkelpo ihminen. Ja kuten aina, toiset asiat ja ihmiset ovat tietysti tässäkin asiassa tasa-arvoisempia kuin toiset. On ihan sallittua sanoa, että vihaa miehiä, mutta sanopa, että vihaat romanikerjäläisiä. Sanoa saa, mutta jälkimmäisestä tulee enemmän paskaa niskaan.

Tästä huolimatta tänään on sellainen päivä, että minua huvittaa kirjoittaa oma vihalista. Enkä aio olla pätkääkään korrekti! On epäilemättä epäreilua inhoa monia asioita ja ihmisryhmiä, joita inhoan, mutta vähät siitä. Nyt annetaan palaa!

1. Vihaan ihmisiä, jotka istuvat bussissa viereeni. Etenkin, jos he ovat lihavia, huohottavia mammoja/ukkoja. Kuka on käskenyt lihottaa itsensä siihen kuntoon, että jo kävely pysäkille aiheuttaa hikoilua ja hengästystä? Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, nimittäin...

2. Vihaan läskejä. Haukkukaa vaan, mutta näin on. Lihavat voivat toitottaa maailman tappiin asti "lihavuus on kaunista" -mantrojaan, mutta se ei muuta sitä, että lihavuus itse asiassa EI ole kaunista. Ei ole koskaan ollutkaan. Mielellään läskit vetoavat siihen, että vuonna miekka ja kivi lihavat olisivat olleet suosituimpia puolisoehdokkaita, mutta näin ei ole. Entisaikaan kyllä suosittiin pulleahkoja naisia etenkin talonpoikien keskuudessa, mutta nämä pulleat naiset olivat samalla riuskoja ja vahvoja työntekijöitä eli kaukana niistä suklaata nassuunsa mättävistä, 100 metrin jälkeen läähättävistä nykysisaristaan. Ja paitsi että lihavuus on rumaa, se on myös merkki huonoista elintavoista - lisää syitä nihkeyteen.

3. Vihaan vastuunsiirtoa ja typeriä tekosyitä tyyliin "en mä vaan voi sille mitään, mulla on isot luut/se on geeneissä/en vaan osaa/se on niin hankalaa" jne. BYHYY. Totuus on se, että lähes kaikki ihmiset kykenisivät niihin asioihin, joiden tekemättömyydelle he keksivät mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä, mutta ovat liian laiskoja ja mukavuudenhaluisia. He eivät kuitenkaan halua myöntää sitä vaan yrittävät pitää yllä fasadia kyvykkyydestään. Jos on pakko olla kädetön sohvaperuna, myöntäisivät nyt edes, että syy on heidän eikä minkään mystisten auringonpilkkujen. Ei sääliä moisille itseään gloorioiville laiskureille.

4. Vihaan kerjäläisiä. Kaikkia kerjäläisiä, en vain romanikerjäläisiä, mutta myös heitä.

5. Vihaan niitä kusipäitä, jotka varastavat opiskelijaruokaloista, kirpputoreilta, leipäjonoista ja muista vastaavista vaatimattoman väen paikoista. Varastaminen on toki aina väärin eikä "vähäosaisilta" varastaminen ole enemmän väärin kuin keneltä hyvänsä varastaminen, mutta jotenkin köyhiltä varastaminen ottaa enemmän aivoon. Se on röyhkeyden ja törkeyden huippu.

6. Vihaan juoksemista, paitsi omaani niin myös muiden ihmisten. Onko pakko törmäillä ympäriinsä kuin sokea kana? Tähän liittyen inhoan kiirettä ylipäätään. Tahdon taivaltaa määränpäähäni omassa rauhassani enkä siedä, jos minua yritetään pakottaa juoksemaan.

7. Vihaan hidastelevia ihmisiä kassoilla ja kaduilla. Kyllä, monet heistä ovat mummoja. Onko ihan pakko kaivaa se lompakko esiin vasta, kun kassa on sanonut oikean summan ja sitten alkaa laskeskella niitä senttejä lompakon pohjalta? Voi kiesus sentään. Onko pakko tunkea uimahallissa joka paikkaan niin, että normaalivauhtia uivat joutuvat hidastelemaan ja väistelemään? Onko pakko köpötellä ryhmänä keskellä tietä (tämä koskee usein nuoria)?? ONKO PAKKO???

8. Vihaan koirienomistajia, jotka paskuuttavat piskejään jalkakäytävillä eivät vaivaudu keräämään koiriensa jätöksiä ja laittamaan niitä roskikseen. Astukoot he mahdollisimman moniin ulostekasoihin ja pilatkoot he kalliit kenkänsä koiranpaskaan. Amen.

9. Vihaan sitä, ettei politiikassa kukaan viitsi tai halua ottaa vastuuta. Aina se on jonkun muun syy. Kaivaisivat saatana sen selkärankansa esiin ja myöntäisivät joskus mokanneensa, niin säilyttäisivät edes jonkinlaisen osan ihmisyydestään. Mutta ei. Vaikka joku jäisi kiinni housut kintuissa, silti kielletään kaikki. Sylettää.

10. Vihaan teinejä. Ne ovat huonokäytöksisiä, tyhmiä, rivosuisia ja kuvittelevat omistavansa maailman. Lisäksi niiden jutut vain ovat niin typeriä, kun niitä joutuu kuuntelemaan bussissa. Vihaan tosin myös keski-ikäisiä, ne ovat vielä pahempia, etenkin asiakkaina. Ne eivät vain kuvittele omistavansa maailmaa vaan kuvittelevat, että maailma on heille velkaa kermakakun ja vielä kirsikankin sen päälle. Ja voi sitä huutoa ja meteliä, kun arvon "maailman etuoikeutetuin ylijumala" ei saakaan krääsäänsä kuskattua päivässä Virosta Rovaniemelle kymmenellä eurolla. Häntä on verisesti loukattu!

11. Vihaan kaakaon pinnalle muodostuvaa kalvoa. Se on ällöttävä!

Tässä näitä tällä kertaa. Jatkan vihaamista kenties seuraavassa osassa.

Abu-Hanna Hollannista, terve

2011-03-20T20:39:00.003+02:00

Hesarin sunnuntaisivuilla oli tänään juttu Umayya Abu-Hannasta. Abu-Hanna teki todellakin sen, mitä monia "äävää, täällä Suomessa on A, Y ja Z huonosti" -valittajia kehotetaan tekemään eli otti ja muutti toiseen maahan, Hollantiin. Syyt olivat tietysti juuri ne, että täällä Suomessa ovat A, y ja Z huonosti. Mutta nykyisten sähköisten viestimien ansiosta Abu-Hanna ei takuulla pysy poissa mielistä, vaikka olisikin poissa silmistä, sillä Amsterdamistakin asti ulottuu Abu-Hannan mahtava käsi läimäyttelemään suomalaista elitismiä sen turpeille poskille.

Artikkelissa sanotaan, että yksi syy Abu-Hannan muuttoon oli se, että hänen julkisuuskuvansa "oli kaventunut nalkuttavaksi akaksi". Jos asia tosiaan on näin, Abu-Hannan kannattaisi lukea vähän tarkemmin jutut, joita hänestä julkaistaan, koska Hesarin kirjoitus ei auta asiaa yhtään. Sen voittopuolinen sävy itse asiassa on, että Abu-Hanna tietää, miten asiat pitäisi hoitaa, mutta tyhmät suomalaiset eivät vain tajua arvostaa hänen näkemyksiään. Ja kun Abu-Hanna ei saa täältä haluamaansa pään silittelyä, hän ilmoittaa, ettei "leiki enää teidän kaa", kerää kimpsunsa ja lähtee muuanne, mistä on turvallista valittaa, kuinka ahdasmielisiä ja nihkeitä nuo suomalaiset ovatkaan.

Ei minulla oikeastaan ole mitään erityistä Abu-Hannaa vastaan, mutta ihmettelen tosiaan tuota artikkelin välittämää kuvaa. Ehkä Abu-Hannan kannattaisi vaikkapa nalkuttaa vähemmän, jos hän ei halua leimaantua nalkuttavaksi akaksi?

Ai niin, jotain kertoo sekin, että Abu-Hanna kieltäytyy opettelemasta edes muutamaa sanaa Hollantia. Hän ei kuulemma halua enää olla "sopeutuva siirtolainen (ei maahanmuuttaja, koska se on ruma sana". Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että "nalkuttava akka" on ihan liian aikuismainen määre Abu-Hannalle. Pikemminkin mieleen tulee kitisevä teini tai kiukutteleva uhmaikäinen. Siinähän sitten on opettelematta uuden asuinmaansa kieltä, mutta että on vielä ylpeä siitä! Se on vähän kuin sanoisi olevansa ylpeä siitä, ettei osaa keittää vettä eikä myöskään aio opetella.

Jos Abu-Hanna kuvittelee tehneensä Suomelle kurjan tempun katoamalla Hollantiin, hän saattaa yllättyä ikävästi. Veikkaanpa, ettei juuri ketään kiinnosta. Ei minuakaan ellen olisi tänään lukenut Hesaria.

Minäkin olen piraatti

2011-03-03T21:30:00.002+02:00

Tiedättekö, mikä on yksi syy siihen, miksi ihmiset latailevat elokuvia ja musiikkia verkosta? Se on tämä:

We have detected that you are not located within the US. Due to licensing restrictions Amazon Instant Video customers must be located in the United States when viewing videos online.

Halusin katsoa elokuvan. Olin valmis maksamaan siitä rahaa. Halusin katsoa sen heti. Mutta ei, se ei onnistu täällä Suomessa! Onko ihme, että sitten lataan sen leffan laittomasti, kun en kerran saa sitä laillisesti edes selvää rahaa maksamalla?

On hemmetin typerää parkua, että ihmiset latailevat netistä viihdettä, jos sitä viihdettä ei saa laillisesti ostettua samalla vaivalla. Se ei kelpaa selitykseksi, että kun "ennen vanhaankin piti mennä kauppaan ja yadayadayaa, nykynuoret ovat kärsimättömiä" jne. Ensinnäkään kaupoissa ei tätä nykyä ole kovin suuri valikoima suhteessa siihen, millainen valikoima on netissä. Toiseksi, kun kerran on täysin mahdollista saada elokuva katsottavaksi HETI sen sijaan, että odottaa viikon saadakseen sen postissa jostain Irlannista, on jokseenkin typerää vaatia ihmisiltä tosissaan sitä viikon odottelua. Kukaan ei toimisi niin.

Jos tuotantoyhtiöt haluavat rahani taskuunsa, niiden olisi parasta alkaa sitten toimittaa minulle sitä hemmetin palvelua. Se on teknisesti täysin mahdollista enkä ymmärrä, mikä siinä kestää, ettei tällaisia kunnollisia palveluja Suomessa ole.

Tämä ei ole ainoa ongelma. Tunnustan suoraan tilanneeni yhden piraatti-dvd:n netistä. Vetäkää vain kiikkuun. Juttu vaan on, että metsästin kissojen ja koirien kanssa aitoa dvd:ta ostaakseni sen. Ei löytynyt, koko elokuvaa ei ole edes julkaistu dvd:lla. Hädissäni olisin kelpuuttanut videokasetinkin, mutta edes sellaista en löytänyt mistään internetin myyntipalstoilta! Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ostaa piraatti-dvd. Se on vaan vähän voivoi tuontantoyhtiölle. Kannattaisi ehkä julkaista niitä leffoja, jos haluaa rahaa. Kustannukset eivät ole mikään tekosyy, koska elokuvan laittaminen nettiin ei maksa käytännössä juuri mitään, kun taas minä olisin kyllä suostunut maksamaan sen näkemisestä. Mutta kun ei niin ei, pitäkää tunkkinne, minä vien rahani muuanne.

Elämisen kustannukset

2011-03-02T10:10:00.002+02:00

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut selvityksen, jonka mukaan "perusturva ei riitä edes kohtuulliseen minimikulutukseen." Uutinen on tietysti aluksi hätkähdyttävä: Mitä, eikö perusturva riitä edes elämiseen? Sehän siitä tulee mieleen. Mutta jos lukee otsikon tarkemmin, eihän siinä puhuta elämisestä vaan kohtuullisesta minimikulutuksesta. Eli mikä siis on tämä "kohtuullinen minimikulutus"?

Itse uutisessa päästään vihdoin asiaan. Yksinasuvalla pitäisi olla käytössään asumismenojen jälkeen vähintään n. 600 euroa, jotta hänellä olisi varaa tähän kohtuulliseen minimikulutukseen. Sehän on enemmän kuin mitä meikäläinen on saanut kuussa opintotukea! Ja sen kaiken siis saisi hummailla, mihin haluaa? Vau! Jos minulla olisi irtorahaa 600e kuussa, tuntisin itseni lähinnä kroisokseksi. En ehkä edes keksisi mitä kaikkea sillä tehdä (enkä ole aina keksinytkään, jos näin on päässyt käymään), joten osa menisi säästöön. Joten, jos olisin työtön, olisi tietysti kiva, että julkinen osasto rahoittaisi säästämiseni ja Vietnamin-lomani!

Hei ihan oikeasti nyt. Ei ihme, että porukka ei halua mennä töihin, jos niille halutaan taata valtion rahoilla sellainen elintaso, ettei heidän tarvitse mennä töihin. Kuinka monella TYÖTÄ tekevällä jää asumismenojen jälkeen 600e joka kuukausi käteen? Siis sellaista työtä tekevällä, johon isolla osalla työttömistä olisi saumat, kuten vaikkapa siivoojalla? Itse olen käsittänyt niin, että perusturvan idea on pitää ihminen ravittuna, lämpimänä ja kykenevänä hakemaan töitä*. Siihen riittää asumismenojen jälkeen selkeästi pienempikin summa kuin 600e.

Perusturvan ongelma ei ole se, että porukalla "ei ole varaa kohtuulliseen minimikulutukseen". Ongelma on se, että osalla perusturvan varassa elävistä ei ole varaa ruokaan. Tämä jengi seisoo leipäjonoissa, koska heillä ei kerta kaikkiaan ole kylliksi rahaa ravita itsensä joka päivä. Toinen puoli ongelmasta taas on se, että toisella puolella porukasta tuet ovat liiankin hyviä, mikä ei kannusta menemään töihin, kun työtä tekemällä ansaitsisi ehkä 100e enemmän kuin kotona lonkkaa vetämällä. Myönnän ihan suoraan, etten minäkään siivoojaksi menisi, jos siivoojana tienaisin vain satkun enemmän kuin mitä valtiolta saisin.

Perusturva vaatisi kyllä paljon säätöä, mutta saa nähdä, onko kenelläkään poliittista tahtoa tarttua sitä virtahepoa hännästä.

* Työkyvyttömyysjutut ovat erikseen.

Alleviivailijat joutuvat helvettiin

2011-02-27T21:46:00.003+02:00

Olen elämäni aikana lukenut valtaisan määrän kirjaston kirjoja ja merkittävä osa niistä on ollut tenttimateriaalia eli kirjoja, joista on täytynyt ammentaa tietoa päähän. Opiskelijan kun täytyy perehtyä hyvin laajalti opiskelemansa alan kirjallisuuteen ja tieteelliset kirjat taas ovat kalliita niin kirjastot ovat suorastaan pelastus. Ei minulla olisi koskaan ollut varaa hankkia kaikkia lukemiani kirjoja eikä siinä ole lopulta järkeäkään, koska suurta osaa niistä en kurssin jälkeen tarvitse uudestaan.

Kirjastot siis todellakin ovat opiskelijoille lähes yhtä välttämätön asia kuin ruoka ja hengittäminen. Ne kuitenkin otetaan tätä nykyä itsestäänselvyytenä eikä lainkaan ajatella, että moinen systeemi ei suinkaan ole taivaasta pudonnut OIKEUS opiskelijalle. Erinomainen ja turhauttava esimerkki on tapa tuhria kirjaston kirjoja erivärisillä kynillä, jota jossain piireissä myös alleviivaukseksi kutsutaan. Katsokaapa vaikka, mitä Helsingin yliopiston neropatit saavat värikyniensä kanssa aikaan.

Ja huomauttaisin, että kaikki kuvissa esiintyvät sivut ovat SAMASTA kirjasta! Että pistää vihaksi. Kukaan ei takuulla kuvittelisikaan menevänsä jonkun yksityishenkilön kirjahyllylle ja ryhtyvänsä suttaamaan tämän kirjaa, mutta kirjaston kirjoihin suhtaudutaan kuin ne olisivat omia. Vaan kun ne eivät ole! Ne ovat kirjaston omaisuutta eli jonkun muun omaisuutta. Ja ne on piru vieköön hankittu MINUN rahoillani enkä minä halua lukea kirjaa, joka näyttää jonkun leikki-ikäisen piirustusviholta!

Onneksi tämän kirjan kohdalla tilanne ei ole kriittinen, koska käytän sitä lähteenä graduuni ja olennaiset kohdat löytyvät parilta sivulta. Mutta sääliksi käy sitä, jonka pitäisi lukea tuo koko kirja tenttiin. Tuollainen määrä alleviivauksia ja sivukommentteja häiritsee jo todella paljon lukemista.

Tippuisipa alasin kaikkien sottapyttyjen päähän.

Kiitos.

Hyi, verrrrrta!

2011-02-19T16:34:00.002+02:00

Kuka muistaa vielä, kun taannoin jostain McDonald'sista varastettiin Ronald MacDonald? Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen Food Liberation Army -porukka, jotka myöhemmin mestasivat Ronaldin kipsikopion helsinkiläisessä galleriassa. Itse kyllä huomasin pikku-uutiset ja pidin tempausta jokseenkin väsyneenä, mutta en jaksanut sen kummemmin kiinnostua asiasta.

Joku muu on kuitenkin erittäin kiinnostunut. Suomi pääsee harvoin Yhdysvaltain televisioon asti, mutta Fox-kanavan Bill O'Reilly löysi mestausperformanssin ja esitti lujan paheksuntansa. Siinä ei varsinaisesti ole vielä mitään erityisen hilpeää, että jonkun amerikkalaisen tv-kanavan rääväsuu haukkuu Ronaldin mestaamisen - mutta että sitä perustellaan muun muassa sillä, että suomalaiset syövät poroa! Siis ajatelkaa nyt, kuinka kamalaa, mehän syödään niinq PETTERI PUNAKUONOA. IIIIK!

Eikä siinä kaikki. Suomalaiset eivät ole vain hirveitä poronmussuttajia vaan me syömme myös... verrrrrrta! New Hampshireläinen Sentinel Sourse esittää mitä syvimmän varauksensa siitä, että netistä löytyy verilettujen ohje, jossa mainitaan, että pakastettua verta löytyy suomalaisista kaupoista pakastehyllystä. Siis verrrrrta! Täytyyhän sen olla vitsi, hei, joohan? Ei kai nyt kukaan söisi ranskalaisten kanssa... verilettuja!!

Jos saisin jostain Bill O'Reillyn osoitteen, lähettäisin sille lahjaksi kimpaleen kylmäsavuporoa. En ole edes suuttunut, tämä on niin tavattoman hilpeää. Illalla sitä voisikin syödä vähän Petteri Punakuonoa Tapolan mustanmakkaran painikkeeksi. Mitäs me pohjoisen monsterit ällöttävine ruokatapoinemme. :)

Julkinen liikenne on huono ja autoilu ihan kamalaa

2011-02-17T11:55:00.002+02:00

Julkinen liikenne on saanut paljon huutia tänä talvena ja osin aivan aiheestakin. Mielestäni on kuitenkin aiheetonta lytätä Julkinen ihan kokonaan, koska etenkin monet bussit ovat liikkuneet hämmästyttävän hyvin aikataulussa paukkupakkasista ja hurjasta lumentulosta huolimatta. Suurimmat ongelmat lienee kokenut raideliikenne, mikä johtuu ilmeisesti melko pitkälti paitsi vanhasta laitteistosta niin myös siitä, että VR on hauskasti säästänyt muun muassa niissä kohteissa, jotka vaikuttavat lumen ja jään poistoon. Hyvin siis menee, VR.

Mutta mutta. Osuinpa tässä erään ystäväni FB-sivuilla ketjuun, jossa tätä aihetta sivuttiin. Kun kehtasi sanoa jotain myönteistä Julkisesta, lytättiin oitis lähestulkoon syylliseksi niihin Julkisen ongelmiin: eihän mitkään asiat parane, jos on tällaisia tyytyväisiä käyttäjiä, jotka eivät valita. No, pointti taisi olla, että asiat eivät parane, jos tyytymättömät käyttäjät eivät valita, mikä on sinänsä ihan totta. Epäilenpä kuitenkin, että se laaja Facebookissa itkevä kuoro ei juurikaan vaivaudu pistämään itkujaan eteenpäin sinne oikeaan kohteeseen eli HSL:lle. Mitä hyötyä on parkua Facebookissa, jos kerran haluaa asioiden paranevan? Ei niin mitään eikä se usein olekaan se syy, miksi ihmiset siellä kiukuttelevat. He vain haluavat purkaa tunteitaan, missä ei mitään vikaa ole, mutta turha sitten sotkea mukaan jotain jalompia "valittamalla asiat paranevat" -periaatteita. Asiat eivät parane, jos ei valita oikeaan osoitteeseen.

Yksi ehdotus kommenttiketjussa oli, että käyttäjäthän voisivat äänestää jaloillaan. Palveluntuottaja kun tuottaa tasan vain niin hyvää palvelua, että porukka sitä käyttää eikä yhtään sen parempaa. Sinänsä ihan kiva idea, mutta siinä unohdetaan yksi olennainen seikka: meidän autottomienkin pitää päästä liikkumaan välillä kauemmaksi kuin kilometrin päähän kotoa. Auto on toki se toinen vaihtoehto, mutta auto maksaa paljon enemmän kuin Julkisen käyttäminen. Näin ollen auto ei oikein vähävaraiselle ole vaihtoehto (tietysti joku pässi vetosi siihen, että mitäs, jos vähävarainen asuu jossain hevonpersiessä, mutta ei se auto silloinkaan ole mikään Julkisen vaihtoehto vaan se ainoa mahdollinen kulkuväline ja jos valitsee asua hevonpersiessä, sitten laittaa niitä vähäisiä roposiaan autoon, voivoi).

Paras tuli kuitenkin lopuksi, kun eräs keskustelija kerkesi ihmetellä, että mihin niiden köyhien nyt muka tarvitsee liikkua, kun eivät töissäkään käy! Nerokasta! Mikä idea. Kenenkään muun kuin työssäkäyvien ei siis tarvitse liikkua mihinkään ja muut kuin työmatkat ovat täysin turhia. Esimerkiksi me vähävaraiset opiskelijat, miksi me raahautuisimme jonnekin kampukselle luennoille, mikä hullu keksintö. Tai miksipä väki matkaisi esimerkiksi työhaastatteluihin, vapaaehtoishommiin tai ylipäätään pitäisi pääkoppaansa kunnossa olemalla aktiivisia, jotta ehkä joskus vielä saisivatkin niitä töitä.

Olisi siistiä nähdä tuon "köyhät hengailkoon kotonaan" -idean esittäjän viettävän vaikka 2-3 kuukautta pelkästään kotinsa nurkilla pyörien. Kuinkakohan nopeasti alkaisi päässä suhista? Ei sinänsä, tiedän tuollaisia ihmisiä, mutta vannon ja vakuutan: niiden päässä suhisee. Ainakin vähän. Ja riippuu se ihmisestäkin, mutta uskallan myös väittää, että yhteiskuntakaan ei hyödy pätkääkään, jos työttömät jäävät koteihinsa maatumaan, koska useimpien psyykeelle se tekee hallaa ja ihminen, joka on muuttunut sammaloituneeksi kiveksi, ei enää koskaan vieri - esimerkiksi työhaastatteluun tai johonkin muuhun vastaavaan.

Ja on se yksityisautoilu nyt niiin suuri Jumala ja Jeesus ja koko hindupanteoni yhteensä. Kyllä kuorossa voihkitaan, miten autoilijalta nyhdetään karvatkin perseestä ja bensa maksaa ja verottaja ruoskii ja jalankulkijatkin kehtaavat pyrkiä katujen yli. On se elämä niin kamalaa, kaikki vihaavat, kukaan ei tue. Tai siis kukaan muu ei tue kuin koko remmi niitä autottomia. Yksityisautoilijat kun eivät juuri koskaan tule ajatelleeksi, että ei se läntti, jonne he autonsa joka ilta pysäköivät, ole taivaasta ilmaiseksi tippunut. Ehei, se on maata ja maalla on arvo eikä se arvo ihan vähäinen olekaan. Parkkihallissa esimerkiksi yksi autopaikka maksaa jopa 30-50 000 euroa, mitä eivät parkkipaikkojen oikeat vuokrat todellakaan vastaa. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että me autottomat itse asiassa tuemme autoilijoita pysäköinnin kautta enemmän kuin Helsinki tukee julkista liikennettä! Eikä sekään riitä vaan päälle päätteeksi pitää vielä kuunnella korvia vihlovaa kimitystä ja ulvontaa siitä, kuinka autoilijaparkoja sorsitaan niinq ihan joka asiassa.

Voi itku ja byhyy.

Mutta hei, rakkaat autoilijat! Kun teitä kerran poljetaan kaikilla mahdollisilla jaloilla ja nyhdetään nöyhtäkin lompakon pohjalta niin minulla onkin teille hyvä ehdotus, mikä säästää rahaa ja rutinaa: alkakaa käyttää julkista liikennettä!*

* En ehkä ole sitten ihan tosissani, toim. huom. :)

Lahjojen sietämätön keveys

2011-02-15T17:51:00.000+02:00

Meillä ei vietetä ystävänpäivää sen kummemmin, mutta Yhdysvalloissa ystävänpäivä tai Valentine's day näin oikeammin ilmaistuna, on tärkeäkin juhla - ainakin tyttöystäville. Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun kuulee miesten rutisevan, miten pitää taas hankkia jotain kivaa naiselle tai Xbox päätyy lähimpään puroon. No, vaikka suomalaiset miehet nyt säästyvätkin tältä kauhulta niin on meilläkin omat juhlamme, nimittäin syntympäivät, joulu ja vuosipäivät. Ja kyllä siinäkin itkua riittää, kun pitäisi yrittää ensinnä muistaa se syntymäpäivä ja sitten vielä keksiä joku lahjakin. Oivoivoi tätä tuskaa!

Melko yleinen perustelu juhlavihaajilla on se, että onhan se nyt niin suunnattoman nihkeää antaa "velvollisuudesta" lahjoja. Eihän se ole yhtään spontaania, lahjan saajahan oikein odottaa saavansa jotain, kyseessä on siis pelkkä pakkolahja. Moinenhan vesittää koko lahjan antamisen idean ja tekee siitä ainoastaan tyhjän rituaalin. Lahjoja ei anneta siksi, että halutaan tehdä toinen iloiseksi vaan siksi, että tänä määrättynä päivänä nyt vain täytyy antaa lahja, jos haluaa välttyä joltain ikävältä seuraamukselta. Miksei lahjoja voisi antaa muina päivinä, spontaanisti ja yllättäen? Eikö se olisi paljon siistimpää?

Niin, en ole täysin eri mieltä. Spontaanit lahjat ovat oikein kivoja, arvostan niitä suuresti ja annan niitä itsekin silloin tällöin, kun sopivalle päälle satun. Silti epäilen aikuisten oikeasti, että melkomoinen osa näistä juhlavihaajista ei juurikaan jakele mielitietyilleen tai läheisilleen spontaaneja lahjoja eikä jakelisi, vaikka juhlapäivistä luovuttaisiinkaan. Heitä ärsyttää se, että heidän ylipäätään ODOTETAAN antavan jotain lahjoja. En sano, että he varsinaisesti vihaavat lahjojen antamista sinällään vaan että heitä ei vain kiinnosta ja nyppiihän se, jos joskus pitää tehdä sellaista, mikä ei voisi paljoakaan kiinnostaa, mutta johon ladataan paljon odotuksia.

Toisekseen, 2-3 "täytyy antaa jokin lahja" -päivää vuodessa tuskin nyt millään tapaa tarkoittaa, etteikö spontaaneja lahjoja voisi antaa siinä välillä. Jos kerran se lahjan antaminen tiettynä päivänä on niin hirveänkamalaa, mikä estää hommaamasta jotain samantyylistä lahjaa jonain muuna aikana? Uskallan kyllä arvella, että henkilö, jota lahjotaan kauniisti ympäri vuotta, ei jaksa hirveästi alkaa itkeä superkalliiden joulu- tai syntymäpäivälahjojen perään.

Meikkejä 6-vuotiaille

2011-02-11T14:19:00.002+02:00

Niinhän se on, että firmat etsivät rahaa jokaisesta kivenkolosta, jonka suinkin löytävät ja tavallaan se on ymmärrettävääkin. Silti, joidenkin kivenkolojen hyödyntäminen vaikuttaa kuluttajan vinkkelistä lähinnä vastenmieliseltä:

Aller tuo TOP Model -lehden Suomeen

TOP Model on siis muotilehti, kuten nimestä voi päätellä - ja se on suunnattu 6-12-vuotiaille. Siis KUUSI-VUOTIAILLE! Jumaliste. Että lapsillekin pitää tyrkyttää sitä ideaa, että pitää näyttää hyvältä. Ja ketä varten? Pedofiilejä? Ei riitä, että teinit ja me aikuiset naiset myymme sielumme ja raiskaamme lompakkomme saadaksemme viimeisen muodin mukaiset korkokengät tai sen ihanan ripsarin, joka tekee ripsistä niiiin runsaat ja niiiin pitkät. Ehei, nyt lehtitalot haluavat iskeä kyntensä myös pienten lasten vanhempien kukkaroihin mainostamalla lapsosille meikkejä ja muotihärpäkkeitä.

Onneksi ei ole lapsia. Sääliksi käy.

Huippusuorittajia haetaan töihin

2011-02-09T14:35:00.002+02:00

Lueskelin juuri eilisen Kauppalehteä ja silmääni sattui Sami Kettusen, Samcomin toimitusjohtajan, kommentti: "Jokaiseen tehtävään kannattaa hakea huippusuorittajia. Tyytyminen keskinkertaisiin osajiin tuottaa keskinkertaisia tuloksia." Samassa lehdessä pääsi ääneen myös Aalto-yliopiston rehtori, Tuula Teeri: "Huipputiimien rekrytointi on pitkä prosessi, koska headhunttaamme parhaita."

Huippusuorittajia, huipputiimejä, huippu sitä ja huipputätä. Nykyään työelämässä ei riitä, että olet säällinen ja luotettava työntekijä, ei todellakaan. Sinun on oltava huippusuorittaja, sinun on tuotettava tulosta. Ja tulos on tietysti rahaa, enemmän, lisää, nopeammin - omistajille, kellekäs muullekaan.

Tässä huippujen ja supersuorittajien lomassa sitä alkaa miettiä, mitä virkaa meillä keskinkertaisuuksilla enää on. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin keskinkertaisia taviksi, minä muiden joukossa. En koe, että alentaisin tässä itseäni - minä en vain ole huippu, en millään alalla. Se ei johdu siitä, että olisin lahjaton tai tyhmä. Minulla on kylliksi lahjakkuutta ja tarpeeksi älyä olla huippu, jos haluaisin. Vika onkin siinä, etten halua. Huipulle pääsemiseen kun ei riitä se, että on lahjakas ja älykäs vaan sen eteen pitää tehdä töitä, puurtaa oikein niska limassa, koska kilpailu on niin valtaisaa. Se merkitsee sitä, että huiput ovat usein omistaneet koko elämänsä sille asialla, missä he ovat huippuja. Jos he ovat onnekkaita, he rakastavatkin puuhastella juuri niiden asioiden parissa ja tekisivät sitä vapaa-aikanaan muutenkin, jos heillä siis olisi vapaa-aikaa. Minä taas haluan käyttää aikani matkustellen, lorvien kaupungilla, juoden vaniljalattea kesäpäivinä ja niin edelleen. Työllä on minulle vain välinearvo: se on jotain, josta voin saada sen verran rahaa, että pääsen tekemään jotain, mitä todella haluan.

En siis panosta töihin sen kummemmin. Olen paikalla sovittuun aikaan, hoidan hommani, hymyilen päälle ja suksin kotiin odottamaan palkkakuittia. En ole erinomainen missään asia, en guru, huippu tahi mestari - en sellainen, jonka Kettunen tai Teeri toivottaisivat tervetulleeksi töihin tai jollaista työvoimatoimiston "puhuthan viittä kieltä, onhan sinulla 10 vuotta työkokemusta alalta, maksamme palkkaa 1500e" -työpaikkailmoituksissa haetaan. Olen keskinkertainen, mukavuudenhaluinen tavis. Lieneeköhän minulle ja sukulaissieluilleni enää mitään paikkaa työelämässä vai kaivataanko siivojiksi ja hampurilaisten paistajiksikin nykyään huippusuorittajia?

Uudenvuoden lupaus

2011-02-07T22:11:00.002+02:00

Tänä vuonna tein uudenvuoden lupaukseni myöhään. Tarkoitukseni ei ollut tehdä lupauksia lainkaan, sillä olen havainnut, että ne harvoin pitävät. Tämän lupauksen aion kuitenkin yrittää pitää, tosissani.

Minulla on ollut tapana pilkata ihmisiä, jotka pelkäävät öisin ulkona kävelyä: "eihän siellä ole ketään, kuvitteletko olevasi niin ihana, että ryövärit joukolla väijyvät pimeissä nurkissa käydäkseen kimppuusi?" Minä en ole koskaan pelännyt ulkona. Oudoissakin paikoissa olen tuntenut oloni turvalliseksi, kuka nyt muka minun kimppuuni hyökkäisi. Niinpä minulla on varaa nauraa muiden peloille - vai onko?

Totuus on, että olen elänyt enemmän tai vähemmän pelon vallassa koko elämäni. Pelkään yksinjäämistä, pelkään hylätyksi tulemista, pelkään sitä, etten olekaan miehelleni tärkein. Pelkään absurdeja asioita, kuten pienissä kaupoissa asioimista yksin, torimyyjien puhuttelua, kohteliaisuuksien lausumista ihmisille, oven avaamista samaan aikaan kuin joku muu, tuntemattomille ihmisille soittamista. Pelkään paljastaa heikkouksiani, pelkään lihomista, pelkään, ettei minusta tule mitään.

En ole vuosiin kirjoittanut mitään tolkullista, sillä pelkään, etten saa aikaan mitään hyvää, jos aloitan. Jos ryhtyy johonkin, saattaa epäonnistua ja minä pelkään epäonnistumista vielä enemmän kuin korkeita paikkoja, joita niitäkin muuten pelkään aivan hulluna. Silti ennemmin kiipeän Eiffelin torniin ja hyppään benji-hypyn kuin aloitan graduni kirjoittamisen.

Olen vankina pienessä kopissa, johon olen itse itseni sullonut. Se joka pelkää, ei tee ja se joka ei tee, ei saa aikaan mitään ja etenkään se, joka pelkää, ei elä. Ja minä haluan elää. En tahdo seistä putiikin ulkopuolella hengittäen syvään vain, jotta uskaltaisin mennä sisään. Tahdon kirjoittaa, tahdon valmistua. Tahdon tehdä asioita!

Tahdon lopettaa pelkäämisen, jumaliste. Minun uudenvuoden lupaukseni on se, että aion potkia pelkoani munille. Tästä lähin määrään minä!

Ainakin vähitellen.

(Joskus täytyy pitää kannustuspuheita.)

P.S. Joskus tuntuu vähän hölmöltä kirjoittaa tällaisia ylisanoja, etenkään kun ei tiedä, miten asiat menevät. Voihan sitä olla, että tulee uhottua turhaan eivätkä asiat muutu mihinkään. On helppoa soittaa suuta ja näpsytellä näppäimistöä, mutta toimeen tarttuminen, se onkin jo ihan eri juttu. Mutta tämä ei ole sitä, mitä haluan. Haluan jotain muuta. Minun on pakko jossain vaiheessa tehdä jotain sen eteen tai päädyn apaattiseksi sohvaperunaksi suklaapatukoiden ja limsapullojen keskelle katsomaan Salattujen elämien uusinta jaksoa. Eikä se ole hei kovin huokutteleva näky!

Haja-ajatuksia

2011-02-07T10:19:00.003+02:00

Uh huh. Reissu on ohi ja paluu arkeen on ollut kova. En tiedä miksi, mutta tällä kertaa kävi näin. Itse matka oli kyllä mahtava, vaikka Koreaan ehkä kannattaisikin suunnata ennemmin kesällä kuin talvella. Ruoka oli herkullista, seura oivaa, kieli kiehtova ja maa itsessään kiinnostava. Menen ehdottomasti uudestaan, jos joskus siinä onnistun. Ja opiskelen kielenkin!

Suomi nyt on suomi, samat uutiset, samat purinat ja marinat vuodesta toiseen. Useimmista ei jaksa enää edes kiihtyä, se vaihe meni jo. Ehkä pitäisi hankkia lemmikki, jotta saisi jännitystä elämäänsä... tai lapsi. :P

Tyyligurun blogia tuli hiukan luettua, kun kyseinen kirjoittaja avautui markkina-arvoteoriasta. Muiden kirjoitusten perusteella Tyyligurun tyyli on varsin rääväsuinen, mutta silti on aika selkeää, että ma-teoria jää kaverilta aika lailla ymmärtämättä. Jos naisten saaminen olisi niin helppoa, että vain "lakkaa olemasta urpo", kuka hyvänsä nörtti tekisi niin. Tai itse asiassa, ei se olekaan kovin helppoa - miten lakataan olemasta urpo?

Minä olen miettinyt, miten lakata vatvomasta asioita. Miten päästää menneisyydestä irti, katsoa tulevaisuuteen ja kehittyä ihmisenä? Maailma on täynnä opaskirjoja ja näsäviisaita neuvojia tyyliin Tyyliguru, mutta opastaminen on ilmaista ja neuvominen helppoa. Toteuttaminen taas on asia aivan erikseen. Itse en ole onnistunut vielä nousemaan itseni yläpuolelle ja kehittymään edes lähelle sitä, mitä haluaisin olla, joten ei ole tässä osoitteessa varaa äksyillä urpollekaan. Äksyilen tosin kuitenkin, koska en ole vielä kehittynyt niin pitkälle, etten äksyilisi.

Olen tänään sekava. Se johtuu ainoastaan siitä, että olen sekaisin.

P.S. Lisäsin sivupalkkiin Korea-matkamme kuvat

Kuulumisia Koreasta

2011-01-17T03:22:00.003+02:00

Kirjoittelen nyt tanaan taalta Gyeongjusta, muinaisen Silla-valtakunnan paakaupungista. Tarkoituksena oli kavaista muuallakin kuin Soulissa, joten valitsimme Busanin, ison kaupungin etelarannikolta ja koska tama Gyeongju on historiallisia aarteita taynna oleva paikka ja vallan lahella Busania, halusin kayda taallakin. Reissu on ollut kerrassaan kannattava, silla olemme viettaneet viikonlopun korealaispariskunnan luona, nauttineet heidan vieraanvaraisuudestaan ja nahneet runsaasti arkeologisia aarteita, temppeleita ja kaloja! Kavimme siis Pohanin kalamarkkinoilla tassa lahella.

Ei ole huijausta se korealaisten vieraanvaraisuus. Sohvasurffauksen kautta loysin taman pariskunnan ja pyysin majapaikkaa. Itse suhtaudun sohvasurffaukseen niin, etta ollessani vieraana, en varsinaisesti odota muuta kuin yosijaa. Jos majoittaja haluaa nayttaa paikkoja, tarjota ruokaa yms. se on oikein kiva juttu, mutta bonusta, ei sellainen juttu, jota katsoisin voivani edellyttaa. Tama korealaispariskunta, jonka luona olemme olleet, on passannut meita suurella kadella, laittanut ruokaa, kyydinnyt ympariinsa ja muuta. Kaupassakaan eivat antaneet meidan maksaa ruokaostoksia, vaikka yritimme. Asken tosin onnistuin salaa tiskaamaan! Kun tiskitkin meinasivat ruojat hoitaa kokonaan itse. ;)

Eilen laitoimme isantaparillemme suomalaista ruokaa, perunamuussia, voissa paistettua kalaa (oli pakko tyytya paikalliseen, koska ei taalla ollut silakkaa), salaattia ja korvapuusteja. Paikalla oli myos kolmas sohvasurffari, joka tarvitsi majapaikkaa samaan aikaan kuin me ja joka jostain sattuman oikusta oli hankin suomalainen! Hauskaa oli.

Taalla pariskunnan luona olemme nukkuneet lattialla peittojen paalla. Se on korealainen tapa nukkua, silla lattiat tosiaan ovat hyvin lammitettyja. Nukuimmekin toissayona ihan polleasti kahteentoista, kun lattia oli niiiiin lammin ja peitto niiiin pehmea... Tosin totuttelua moinen vaatisi pidemman paalle, koska kylla lihaksia tassa vahan sarkee.

Tanaan lahdemme sitten bussilla Busaniin. Sohvasurffaus siella meni vahan saadoksi, joten paatimme lopulda varata hotellin. Asiaan vaikutti myos se, etta netin kautta varatessa saa Koreassa todella halpoja hotellihuoneita, jos varaa vain yhdeksi yoksi. Me maksamme nyt ensi yosta 75 dollaria VIIDEN tahden hotellissa. Normihinta olisi ollut yli 300 dollaria. Huh huh.

Mita sitten sen yon jalkeen, ei tietoa, mutta eikohan se selvia. Ei tassa kaikki ole muutenkaan mennyt suunnitellusti, joten rennosti vain otetaan. :)

Sivuhuomioita Koreasta

2011-01-14T14:54:00.002+02:00

Sivuhuomioita Koreasta

-Kengat taytyy riisua moneen paikkaan mennessa, etenkin yksityiskodeissa. Se ei haittaa, koska taalla on lattialammitys kaikkialla. Seinapattereita ei ole ollenkaan ja lattia on tulikuuma. Se on aika kivaa aamuisin.

-Soimme jonkun elaimen mahaa. Se ei ollut pahaa, muttei hyvaakaan. Mustekala sen sijaan on ollut herkullista.

-Vaki syo taalla valtavasti riisia monenlaisissa erilaisissa muodoissa. Taalta saa esimerkiksi sellaisia makkaramaisia riisista tehtyja patkia jossain punaisessa kastikkeessa. Lankkarilla riittaa ihmettelemista.

-Paikalliset saunat ovat oikeita luksuspaikkoja, joissa voi yopyakin. Niissa peseydytaan, hierotaan kroppaa suolalla, hengaillaan kuumissa ja kylmissa huoneissa ja nukutaan lattialla ohuiden patjojen paalla.

-Paikallinen vodka, soju, on aika toimivaa. Alkoholia on vain 20 %, mutta juuri siksi se toimii: se ei ole liian pahaa juotavaksi, mutta nousee paahan.

-Sohvasurffaaminen on hieno asia myos Koreassa.

-Korealaiset alkavat punoittaa juotuaan alkoholia. Se on hupaisaa.

-Taalta ei meinaa saada irtonaisia banaaneja. Oikeasti. Niita myydaan lahinna isoissa nipuissa eika niista voi irrottaa 1-2 kappaletta. Yksi harvoista paikoista, joista olen saanut irtonaisia banaaneja, on Shinsegae-tavaratalo, sellainen hemmetin hieno ja korea paikka. Siella on erikseen myyja banaanitiskin luona, joka kysyy, montako laitetaan, valitsee banaanit, punnitsee ne ja laittaa hinnan. Huh huh.

-Taalla on aika paljon korealaisia.

Soul!

2011-01-09T15:09:00.002+02:00

Terveisia taalta Etela-Koreasta! Toistaiseksi olen viihtynyt erinomaisesti, vaikka kesa olisikin ehka hitusen parempi aika matkustaa tanne. Soul on hyvin moderni kaupunki - Koreahan on tehnyt lahes ihmeenkaltaisen tempun raivatessaan tiensa yhdesta maailman koyhimmasta maasta G20-maiden joukkoon. Ei huono saavutus maalta, joka oli viela 60 vuotta sitten pelkkaa tomua ja tuhkaa.

Heti ensimmaisena iltana kavimme syomassa korealaista grilliruokaa, mika on oikeastaan rituaali sinansa. Joukko ihmisia istuu matalan poydan ymparilla ja keskelle poytaa, syvennykseen, tuodaan hiilipannu, jonka paalla grillataan lihaa. Poydalla on monta kuppia erilaisia kastikkeita ja lisukkeita, joita vieraat sitten kokoavat salaatinlehdille lihan kanssa ja pistelevat suuhunsa. Ohessa joimme sojua, eraanlaista vodkaa, joka tosin on vain 20-volttista.

Isantamme opetti meille korealaisen tavan kaataa juomaa. Hierarkia ja kohteliaisuus ovat nimittain olennaisen tarkeita koreassa. Kukaan ei kaada itse itselleen ja paasaantoisesti alempiarvoinen kaataa ylempiarvoiselle. Nainen on aina miesta alempiarvoisempi, miehilla se menee ian mukaan - ja voisin olettaa, etta myos aseman. Alempiarvoinen kaataa molemmin kasin ja osoittaakseen kunnioitustaan, ylempiarvoinen painaa toisella kadella vastakkaista kylkeaan niin, etta kasivarsi menee vatsan poikki. Naisena en saa kaataa kenellekaan, koska nainen kaataa vain toiselle naiselle, mutta kun minulle kaadetaan, pidan lasista kaksin kasin. Tama nakyy muuallakin, myyjat esimerkiksi aina vastaanottavat ja antavat rahaa kahdella kadella.

Hintataso ei ole suorastaan halpa, mutta kuitenkin taalla on edullisempaa kuin Suomessa. Saastamme sita paitsi hotellin hinnan asuessamme sohvasurffareina eraan Koreassa asuvan tyypin luona, mutta ennen kaikkea katevaa on se, etta on paikallista kulttuuria tuntevaa seuraa ja tapaa uusia ihmisia. Esimerkiksi eilen olimme istumassa iltaa isantamme luona ja tapasimme muun muassa eksentrisen professorin, bangladeshilaisen, Briteissa asuvan muslimin, jonka jokainen lause paattyi "man" ja joka oli sita mielta, etta "kalojen joukkokuolemat, tulvat, maanjaristykset - jotain on tekeilla, man" ja Yhdysvaltoihin emigroituneen korealaisperheen jalkelaisen, joka oli liittynyt vapaaehtoisena Korean armeijaan.

Markkinoilla on jo ehditty pyoria, muun muassa Insadongissa, joka on antiikkialue ja Itaewonissa, minne keskittyvat Soulin ulkomaalaiset - siella on muun muassa paljon prostituoituja, kuulemma... Markkinat ovat taynna grilliruokakojuja, joita taytyy viela testata ja nurkat taynna kaikenlaista kraasaa. Heti tuli tarve ostaa kaikki, mutta se menee ohi, kun lahtee markkina-alueelta pois. Olen varsinaisesti ehtinyt ostaa vain yhden takin ja senkin jostain hemmetin luksus-kauppakeskuksesta, kuinkas muutenkaan.

Huomisen ohjelmasta ei viela tietoa, mutta eikohan jotain jannaa tapahdu. Toivottavasti jet-lagista tulee selvittya sen verran, ettei nuku kello kahteen, kuten tanaan!

Leipäjono

2011-01-06T09:53:00.005+02:00

Ennen kuin hilpaisen tästä Etelä-Koreaan, ajattelin suositella erästä blogia, Lenkkiä leipäjonosta. Blogi kuvaa erinomaisesti köyhän ihmisen tukiloukussa pyristelyä ja nimenomaan sitä, millaista on pitkään jatkunut köyhyys, jonka päättymisestä ei ole toivoa. Helppoahan sitä on selittää elävänsä 400 eurolla kuussa, jos se on vain väliaikaista. Mutta eläpä 400 eurolla kuussa ilman töitä, häpeän vallassa ja katso, kuinka psyykeesi kestää.

En toki ajattelekaan, että nämä "jokainen on vastuussa vain itsestään" -porvarit ja muut köyhien halveksijat (en toki ole vapaa siitä piirteestä itsekään) muuttaisivat mielipiteitään. Enhän minäkään muuta, ainakaan silloin, jos tällainen ihminen tulee änkkäämään minulle siitä, miten köyhyys on vain ja tasan omaa syytä, olisivat varautuneet ihan kaikkeen, hänkin selvisi rahatta neljä kuuta ja köyhät voisi vain sulkea reservaatteihin. Ihan hitusen kärjistettynä. Mutta niin tai näin, Lenkkiä leipäjonosta on mielestäni kiinnostava kuvaus köyhän ihmisen arjesta.

Itse olen onnekas, kun olen nyt töissä ja maksan yhä opiskelija-asunnon vuokraa - huomautettakoon, että teen myös gradua, joten olen oikeasti opiskelijakin. Kyllä ne pian potkivat täältä ulos, kun opinnot päättyvät. Muistelen vielä joskus aikoja, kun ei ollut töitä ja oikeasti piti tulla toimeen sillä opintotuella. Ei mieltä lämmittänyt se.

Mutta nyt, näin makaaberiksi lopuksi, toivotan hyvää alkanutta vuotta ja katoan sinne Koreaan pariksi viikoksi (jotenkin vähän nolottaa kirjoittaa samassa tekstissä leipäjonoista ja omasta Korean reissusta). Kyllä, minulla on nykyään varaa jopa siihen, vaikka tietysti bongasimme halvimmat lennot jne.

Voikaa hyvin!

Uusi vuosi

2010-12-28T00:30:00.002+02:00

Tänään tapahtui jotain ihmeellistä. Saapastelin kaikessa rauhassa pitkin keskustan lumen kuorruttamia katuja, kun havaitsin jonkin muuttuneen. Kummassakin kädessäni roikkui kiiltävä ostoskassi, kirpeä tuuli silitteli poskiani ja kepeä vaniljalaten tuoksu leijaili yhä sieraimissani kahvilakäynnin jälkeen. Oli pitkä aika siitä, kun olin viimeksi saanut nauttia kiireettömästä kaupunkivaeltelusta ja vaniljalatesta keskellä arkipäivää. Maailma hymyili minulle ja minä - minä olin onnellinen.

On joulukuu ja vuosi käpertyy kohti loppua. Aika vilkaista taaksepäin ja katsoa, mitä on tapahtunut ja mitä on saanut aikaan. Tämä vuosi on ollut hyvin raskas, raskain kaikista elämäni vuosista. Paljoakaan en ole jaksanut hymyillä. Elämä, jos sitä voi elämäksi kutsua, on ollut selviytymistä, raahautumista päivästä toiseen harmaan sumun ympäröimänä.

Tänä vuonna olen oppinut itsestäni enemmän kuin kaikkina muina vuosina yhteensä. Olen satuttanut ja minua on satutettu. Olen ollut julma ja minua kohtaan on oltu julmia. Olen sanonut asioita, jotka olisi voinut jättää sanomattakin ja tehnyt tekoja, jotka olisi voinut jättää tekemättäkin.

Tämän vuoden aikana sydäntäni ovat kiduttaneet tunteet, joita en olisi koskaan uskonut kykeneväni tuntemaan, ainakaan sillä teholla, jolla ne ovat kehoani ravisuttaneet. En ole kovin ylpeä itsestäni, monet päätökset, joita olen tehnyt, ovat näin jälkikäteen tarkasteltuina olleet huonoja ja tuottaneet turhaa kipua läheisilleni. Kuitenkin, sitä, mikä on tehty, ei tekemättömäksi saa. Menneessä möyryminen ei hyödytä ketään, on pakko jatkaa eteenpäin.

Toisaalta, tänä vuonna olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni todella nähnyt itseni. Olen ihaillut pitkiä sääriäni, ihmetellyt hoikkaa vyötäröäni ja silitellyt silkkisiä hiuksiani. Olen menestyksekkäästi luopunut syömisvammoistani ja laihtunut painoon, joka tuntuu minulle sopivalta. Kehoni ei ole täydellinen, mutta se on minun omani. Minulle on niin uutta astua peilin eteen ja katsoa alastonta vartaloani tuntematta inhoa tai vihaa. Se tekee minut melkein araksi - onko tämä edes luvallista? Onko minulla lupa pitää itsestäni?

Olen ymmärtänyt olleeni vuosia väärässä itseni suhteen. Ne asiat, joita pidin vikoinani, eivät koskaan oikeasti olleet sellaisia ja toisaalta taas olen havainnut ikäviä käytösmalleja, joista tahdon eroon. Se on kuitenkin huomattavasti kivuttomampaa oivaltaa käyttäytyvänsä huonosti kuin ajatella, että on huono. Käyttäytymistään voi näet muuttaa ja minä pyrin tekemään juuri niin. On valtava helpotus nähdä, että asioille voi sittenkin tehdä jotain.

Ja nyt, vuoden loppuessa, minä odotan jo seuraavaa. Uutta vuotta. Olen rauhallinen, hymyilen taas. Kuulen, kuinka linnut laulavat ja lumi narskuu saappaiden alla. Takaiskuja tulee kyllä ja minut tuntien niistä voi tulla raskaitakin, mutta ensimmäiset askeleet on otettu.

Olen matkalla.

Läskit kakarat

2010-12-25T17:26:00.003+02:00

Näin jouluna, ihmisten mättäessä herkkua nassuihinsa kuin nälänhädän edellä, sopiikin hyvin kirjoittaa taas yksi jutustelma lihavuudesta. Satuin näet noin viikko sitten katsomaan dokumentin lasten lihavuudesta, mikä herätti erinäisiä ajatuksia.

Dokumentti keskittyi vain muutamaan perheeseen, joiden vanhempia erityinen "valmentaja" auttoi hallitsemaan lasten lihavuusongelmaa - tai tarkemmin sanoen ongelma on oikeastaan vanhempien, lapset ainoastaan ovat se osapuoli, joka siitä kärsii. Vanhemmat kyllä ymmärsivät dokumentissa, missä vika on ja pyrkivät tekemään asialle jotain, mutta kaksi asennetyyppiä otti allekirjoittanutta aika pahasti päähän.

Ensinnäkin eräs isä torpedoi jatkuvasti lastensa elämää syöttämällä näille kaikenlaisia herkkuja. Totta on, että lapset inuivat häneltä niitä, mutta eiväthän lapset mitenkään ymmärrä, että herkut ovat heille pitkällä tähtäimellä lähinnä haitaksi. Isä ymmärtää, mutta kun hän ei "kestä" lasten itkua! Ja kuinka samainen isä suhtautui lastensa mahdolliseen lihavuuteen? "No, he voivat sitten laihduttaa aikuisina."

Juu, totta kai sitä voi laihduttaa aikuisena. Se vain, että on takuulla helpompaa olla antamatta herkkua lapselle kuin laihduttaa kymmeniä kiloja rasvaa. Kiva asenne siis isällä: "koska minä en viitsi vaivautua mihinkään, tuomitsen lapseni elämään paksun rasvakuoren ahdistamana, muiden kiusaamana, raskausarpien merkitsemänä, nivelkulumiin, vihaamaan liikuntaa jne. jne." Lihavana lapsena ei nimittäin ole yhtään kiva olla ja lihavuus tekee keholle asioita, joita ei voi enää aikuisena muuttaa. Siksi on melkeinpä rikollista asennoitua oman lapsen lihavuuteen niin, että "ehtiihän se aikuisena laihduttaa". Vihaksi pistää.

Mainitun isän kommentti oli kuitenkin ainoa laatuaan ainakin kyseisessä dokumentissa. Sen sijaan useampikin vanhempi syytti lapsensa lihavuudesta geenejä: "hänellä on samat geenit kuin minulla, kun katsookin suklaakakkua niin lihoo kilon". Vika ei siis ole siinä ruoassa, mitä lapsi syö tai kuinka paljon hän syö eli loppuviimeksi päästään siihen, että vika nyt ei ainakaan ole vanhemman. Lapsi nyt vaan lihoo, onnetonta, mutta minkäs teet. Perintötekijäargumentti on nimenomaan vastuun välttelyä ja sitä kautta eräänlaista uhriutumista; kun vika on muualla kuin itsessä, sille ei tietenkään voi mitään vaan voi heittäytyä sohvalle syömään sipsejä ja kerjäämään myötätuntoa.

Dokumentissa lihavuusvalmentaja repi äkkiä rikki tämän perintötekijäargumentin. Häviävän pieni osa ihmisistä kärsii oikeasti sellaisista aineenvaihdunnan ongelmista, jotka väkisinkin tekevät ihmisestä lihavan. Syy on ihan yksinkertaisesti vanhemmissa. Piste. Se on ehkä ikävää kuultavaa, eihän se ole kiva kuulla olevansa syyllinen lapsensa hankaluuksiin, mutta sen ymmärtämisessä on muutoksen siemen. Niin kauan kuin uskoo, että syy on muualla, asialle ei voi tehdä mitään. Kun silmät avautuvat ja ymmärtää oman vastuunsa, sitä näkeekin, on asioita voi muuttaa, että avaimet muutokseen ovat omissa käsissä. Riittää, kun työntää ne lukkoon ja vääntää.

Lasten lihavuus todella on suuri ongelma, sillä suurin osa lihavista lapsista tulee olemaan lihavia myös aikuisina. Siksi vanhempien pitäisi huolehtia riittävästä ja hyvästä ravinnosta lapsilleen sekä siitä, että nämä saavat mukavasti hauskaa liikuntaa. Jokainenhan kuitenkin haluaa lapsensa parasta eikä se paras ole herkkijen syöttäminen ja lapsen pillin mukaan tanssiminen.

Rättikässästä kädentaitoihin

2010-12-17T13:12:00.002+02:00

Opetusministeri Henna Virkkusen työryhmä on aikansa väkertänyt uutta tuntijakojärjestystä kouluille. Keskusta tosin kaatoi uudistuksen, mutta koska jonkinlainen uudistus tulee joka tapauksessa ajankohtaiseksi viimeistään seuraavan hallituksen aikana, kiinnitän nyt huomiota erääseen kiinnostavaan kohtaan, nimittäin käsityöhön.

Käsityöstä halutaan samansisältöinen aine tytöille ja pojille, uutisoi HS. On huomattu, että käsityö on erittäin voimakkaasti sukupuolittunutta: tytöt valitsevat käytännössä aina tekstiilityöt, pojat teknisen työn eikä tekstiilityötä oikein arvosteta*. Uudistusta ehdottanut työryhmä painottaa tietysti tasa-arvoa, jonka mukaan kaikille on opetettava tasan samaa, mutta itse asiassa idea ei ole tällä kertaa mielestäni edes huono. Oikeastaan se on vallan loistava - kunhan käsitöiden opetussuunnitelmaa ylipäätään muutettaisiin.

Totuus on, että tällä hetkellä sekä tekninen että tekstiilityö ovat aika turhia oppilaan koulunjälkeisen elämän kannalta. Harva ryhtyy kaavoittamaan ja ompelemaan paitapuseroa tai nikkaroimaan itselleen naulakkoa. Moiset toimet vaativat jo melkoista harrastuneisuutta ja erityisten työvälineiden hankintaa. Sen sijaan mitä monenlaisimmat pienet kädentaitoa vaativat temput olisivat erittäin hyödyllisiä omaan kotiin muuttaneelle. Oppilaille voisi opettaa saumojen korjaamista, nappien ompelua takaisin ja pienten reikien paikkaamista, sillä tänäkään päivänä eivät kaikki vaatteet ole kertakäyttöisiä. Kodin pienehköt remonttityöt olisivat todella olennaisia osata, kuten vaikkapa poraaminen, verhotankojen asennus, seinien maalaaminen, huonekalujen kokoaminen. Jos vähän pidemmälle halutaan mennä niin lapset voisi opettaa verhoilemaan pieniä huonekaluja, neulomaan kaulahuiveja, virkkaamaan pipoja ja huoltamaan hitusen rikkinäisiä huonekaluja. Tärkeää olisi myös osata etsiä vikoja hajonneista laitteista, kuten pesukoneista ja korjata niitä, jos ne ovat pieniä ja yksinkertaisia ne viat. Nimeksi tälle uudelle oppiaineelle voisi antaa yksinkertaisesti "kädentaidot".

Ideaa saa rauhassa apinoida. En tosin pidätä henkeäni. :)

* Sivumennen sanoen tämä on outoa, koska oman kokemukseni mukaan koulun tekstiilityöstä on selkeästi enemmän hyötyä kuin puutöistä. Kenellä on kotonaan ne lukuisat puutyön vaatimat jännät vehkeet? Kuka hommaa kotiinsa lautoja, kenellä on verstas? Aika harvalla. Sen sijaan ompelu on jokseenkin hyödykäs taito, ompelukone menee pieneen tilaan, jos sen haluaa hankkia ja puikot ovat erinomaisen halpa hankinta.

Kidutuskammio

2010-12-11T13:56:00.002+02:00

Huh huh. Olin jo vähällä pistää tämän blogin määrittelemättömälle, mutta jokseenkin pitkälle tauolle (ehkä loppuelämäkseni), mutta sitten eräs tuttavani täräytti: "sinähän puhut nykyään vain ostamisesta ja kengistä!"

AUTS!

Eli ehkä on parempi pitää tämäkin henkireikä, ettei mene pelkäksi muotibloggailuksi. Myönnettäköön, viime aikoina olen kyllä pohdiskellut vaatetusasioita, mutta kyllä elämään mahtuu muutakin. Esimerkiksi töitä. Ja tiedelehtiä. Sekä tietysti erilaisten kidutusvälineiden tutkimista netistä. Ihan vain, koska sattui kiinnostamaan. Ei, en aio ryhtyä alalle.

Täytyy kyllä sanoa, että ihmiset ovat keksineet mitä moninaisimpia keinoja aiheuttaa toisilleen suunnatonta tuskaa. Jos kyseessä olisi ollut puhdas tiedustelumeininki eli että ideana on vain saada puristettua kidutetusta irti kiduttajien haluamat tiedot tai tunnustus, sitä kuvittelisi, että parikin laitetta olisi riittänyt. Ja että niiden ei olisi tarvinnut olla sellaisia, jotka saattavat vammauttaa ihmisen pahasti loppuiäkseen (esimerkiksi välineet, joilla revitään naisilta rinnat irti tai vetopenkki) tai jopa tappaa. Mitä hyötyä kuulustelijoille edes on, jos kidutettu kuolee ennen kuin ehtii kertoa halutut tiedot?

Tilannehan ei kuitenkaan ole se, että välineitä olisi vain pari hassua, ehei. Mitä tulee tuskan aiheuttamiseen toisille ihmisille, ihmiseläimen mielikuvitus on rajaton ja välineitä ja keinoja on tehtailtu aikamoinen liuta. Se pistää epäilemään, että monen kapistuksen taustalla on oikeastaan pääosin silkka sadismi: on haluttu aiheuttaa mahdollisimman suurta tuskaa tuskan itsensä takia.

Itse en kestä kidutusta ollenkaan, siis katsojana. Pystyn katsomaan melkoisia kauhuleffoja, ei haittaa, vaikka veri roiskuisi, ihmisiltä putoaisi päitä tai mitä ikinä, mutta kidutusta en siedä lainkaan. Vatsa kääntyy nurin ja suoneni jäätyvät. Japanilaiset ovat muutaman kerran onnistuneet tuhoamaan elokuvakokemukseni täysin heittämällä peliin kynsien alle työnnettäviä neuloja ja jalan katkaisua metallilangalla. Yäks. Hyi. Vieläkin sylettää.

Ihmiseläin on joissain asioissa aika kipeä otus.

Hetkiä

2010-12-04T09:15:00.001+02:00

Kun mies tulee vuoteeseen, koskettaa alastonta kylkeäni, olen jo puoliunessa. Hän kääriytyy ympärilleni ja piilottaa kylmät jalkansa minun lämpöni lomaan. Läpi pimeyden ja unenkin kuulen: "Kyllä minä rakastan sinua, kaikesta huolimatta."

Vielä seuraavanakin päivänä minä hymyilen.

Marraskuun angstia

2010-11-15T20:37:00.003+02:00

Okei, okei, olen ollut poissa aika pitkään! Ensinnäkin olin tosiaan matkalla ja toiseksi, pääni on ollut vähän... no, tehän tiedätte. Se on jännä juttu, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja blogiaankin päivittää enimmäkseen silloin, kun voi hyvin. Vaikka nimenomaan pitäisi roikkua kiinni rutiineissa. Rutiinit ovat joskus tylsiä, mutta joskus ne ovat myös pelastusrengas.

Kaikenlaista on maailmassa sattunut. Kiinalaiset rakensivat kerrostalon kuudessa päivässä ja Shanghaissa palaa pilvenpiirtäjä. Lihapullat eivät olekaan lihapullia, minkä meille paljastaa se uutuuskohukirja Ruotsista, vaikka minun tietääkseeni lihaa se on broilerinlihakin eikä edes äiteen lihapyöryköissä ollut lihaa täyttä 100 %, kun se otti ja viskasi korppujauhoja ja kaikkea muuta sekaan. Eduskuntavaalit matavat pikkuhiljaa lähemmäs, mitä on kiinnostavaa seurata, sillä perussuomalaiset tuulettavat ja kovaa. Ja muut puolueet parkuvat kauhusta. Nokia voi huonosti, ulkona sataa ties monettako päivää (voi hemmetin marraskuu), kumisaappaita en omista vieläkään, republikaanit voittivat USA:n vaalit, Ruotsin kuningas onkin seksipeto (ketä kiinnostaa?) ja jätevesiasetuksesta on tulossa ankka. Kvak kvak.

Jos jotain haluaisin sanoa niin ainakin sen, että marraskuu on syvältä. Koskaan en ole voinut marraskuussa hyvin.

Että joulukuuta odotellessa. Mutta varmasti kuulette minusta jo aiemmin!

Matkalle!

2010-10-17T23:27:00.002+03:00

Heihoi! Valittelen tätä pitkähköä hiljaisuutta. Yksityiselämääni ovat kohdanneet erinäiset vaikeudet enkä ole jaksanut tehdä paljoa muuta kuin maata sohvalla ja hengittää...

Muttamutta. Taukoa piisaa, sillä olen huomenna lähdössä lomamatkalle Barbadokselle. Ellen satu päivittämään sieltä, ei sekään mahdotonta ole. Kuvia ainakin tulee! Tuskin maltan odottaa, että pääsen aurinkoon ja lämpöön - ja sukeltamaan!

Nähdään 1,5 viikon kuluttua!

Alfallakin on vaikeutensa

2010-10-01T13:46:00.002+03:00

En ole hetkeen kirjoittanut pariutumisasioista, mutta viime aikoina olen törmännyt uuteen, mielenkiintoiseen ilmiöön. Sitä on aina ajatellut, että naistenmiehillä*, jos kellä, on melkeinpä parhaat mahdollisuudet pariutua: he saavat naisia helposti ja koska naiset ovat keskimäärin halukkaampia sitoutumiseen kuin miehet, naistenmiehen ei tarvitsisi kuin pikkurilliään heilauttaa niin hänellä olisi jo tyttöystävä. Ei tämä ehkä ihan tuulesta temmattua ole, mutta ilmiö onkin näemmä monimutkaisempi kuin olen luullut.

Olen tässä menneinä kuukausina päätynyt juttelemaan näistä asioista muutamankin naistenmiehen kanssa ja he kaikki ovat toisistaan tietämättä antaneet aika samantyyppisen kuvauksen parisuhdepelistään: he saavat kyllä helposti naisia sänkyyn, mutta he eivät kuitenkaan onnistu pariutumaan kovin helposti. Tietysti olisi epäilemättä se joukko naisia, jotka ottaisivat nämä kaverit puolisoikseen onnesta hihkuen, mutta juuri ne naiset, joita nämä miehet olisivat eniten halunneet, ovat osoittautuneet paljon hankalammiksi, jopa mahdottomiksi pariutumismielessä. Eli toisin sanoen: naistenmiesten pariutumisongelma muistuttaa hämmästyttävällä tavalla naisten pariutumisongelmaa.

Jos kun naiset ovat hypergaamisia eli metsästävät parasta mahdollista miestä niin mikä olisikaan parempi osoitus miehen loistavuudesta kuin se, että valtaisa joukko naisia haluaa hänet. Naistenmiesten pitäisi siis olla kerrassaan pariutumispelin huipulla. Käytännössä kuitenkin ne laadukkaat naiset, jotka olisivat olleet naistenmiehiemme mieleen, ovat antaneet heille pakit. Seksille kyllä, parisuhteelle ei - ja tämä tulee naisen suusta. Mitä ihmettä?

Olen itse pohdiskellut kahta selitystä, jotka eivät ole mitenkään toisensa poissulkevia. Ensimmäinen on se, että naiset eivät ota naistenmiehiä vakavasti pariutumismielessä, edes ne naiset, jotka sinänsä haluavat sitoutua. Heidän naismenestyksensä on tavallaan liian hyvä. Naiset olettavat, ettei heillä ole mahdollisuuksiakaan sitouttaa tällaisia "häntäheikkejä", mutta että heiltä voisi kyllä saada mukavaa kyytiä jonkin aikaa. Näin ollen naiset saattavat jopa päätyä käyttämään naistenmiehiä seksileluinaan. Nuoret naiset etenkin halutessaan seikkailla ja kokeilla jotain uutta ja jännittävää, voivat hetken aikaa kieriskellä naistenmiehen lakanoissa ja sitten kadota kuin tuhka tuuleen saatuaan kyllikseen kuumaa seksiä.

Toinen skenaario liittyy enemmän siihen, millaisista naisista naistenmiehet itse ovat vakavammin kiinnostuneita. Ne naiset näet muistuttavat näitä "narttuja", joista olen aiemminkin kirjoittanut. Naistenmiehet tapaavat olla itse melko itsevarmoja, jännittäviä ja säkenöiviä tapauksia, mikä ehkä vaikuttaa siihen, että he kaipaavat naiseltaan jotain samaa. Yksi näistä kavereista sanoikin aivan suoraan, että sellaiset perinteiset, sitoutumishaluiset tytöt ovat hänestä tylsiä. Naistenmiehet eivät välttämättä halua kilttiä, ujoa naisellista puolineitsykäistä istumaan kotona keinuttamassa kehtoa. He haluavat jännittävän, eläväisen ja seksiä hehkuvan naisen, joka ei paikoilleen sammaloidu. Ja nämä naiset taas ovat naismaailman pelureita - he eivät halua sitoutua edes naistenmiehiin. Pelinaiset ilmaantuvat paikalle kuin kimaltava puhuri, laittavat paikat hujan hajan ja katoavat yhtä äkkiä kuin ilmestyivätkin. Ja naistenmies jää keräilemään itsetuntonsa ja sydämensä sirpaleita kokoon.

Mutta syitä voi olla muitakin. Saa ehdottaa. Ilmiö on mielestäni erinomaisen kiinnostava ja liittyy läheisesti juuri tuohon "miehet rakastuvat narttuihin" -juttuun.

* Tässä yhteydessä tarkoitan naistenmiehillä niitä miehiä, joilla on ollut runsaasti naisseikkailuja ja he saavat helposti naisseuraa yöksi. He voivat olla pelimiehiä eli käyttävät pelimiestaktiikoita naisten iskentään tai sitten eivät. Olennaista on melkoinen menestys naisten parissa.

Yliopisto uudistaa itsensä jorpakkoon

2010-09-23T14:41:00.002+03:00

Yliopistolta kuuluu taas kummia. Nyt, kun on yhdistelty aiemmat pienet laitokset valtaviksi mammuttikokonaisuuksiksi ja muutettu yliopiston rahoituspohjaa ties mihin suuntaan, esimerkiksi Helsingin yliopiston nykykielten laitokseen kuuluvalla venäjän kielen oppiaineella (ex. slavistiikan ja baltologian laitos) menee oikein mainiosti. Tänä vuonna ei järjestetä kuin ne aivan pakolliset kurssit eli käytännössä tukku peruskursseja, proseminaari ja seminaari.

Miksikö? Koska venäjän kielen oppiaineella ei ole rahaa. Miksikö? Koska nykykielten laitos jakaa rahaa valmistuneiden mukaan ja venäjän kielestä valmistui viime lukuvuonna kaksi ihmistä. Siis kaksi. Miksikö? Koska vanhojen vaatimusten mukaan ehti viime hetkellä valmistua 38 ihmistä. Ei jäänyt valmistuvia parille seuraavalle vuodelle - minkä lisäksi kuulemma venäjää äidinkielisten linjalla opiskelevat tapaavat haihtua kandin jälkeen kuin savuna ilmaan.

Nykykielten laitoksen vaatimuksiin taipuen venäjän oppiaineessa on tehty erinäisiä muutoksia. Koska opiskelijat on pakko saada valmistumaan, tätä on helpotettu. Gradu on enää 40 sivua pitkä, sen ei tarvitse sisältää mitään uutta tai omaa vaan se voi olla vanhan tutkimuksen referointia eikä mitään seminaarityötä enää tarvitse tehdä (ennen piti).

Näin me saamme Suomeen päteviä venäjän kielen asiantuntijoita. Eläköön yliopistouudistus.

Kaikenlaisia sopimuksia

2010-09-20T21:28:00.003+03:00

Huh huh. Olen juuri tällä hetkellä kävelevä esimerkki siitä, että töiden ja opiskelun yhdistäminen ei aina tosiaan ole ongelmatonta - viitaten tähän aiempaan kirjoitukseeni. 4 työpäivää viikossa (lauantai mukaan lukien) ei vaan jätä kylliksi aikaa gradulle. Etenkin, kun huomioi, että tänäänkin olin työpäivän jälkeen täydellisessä koomassa.

No, ratkaisu on tehdä vähän vähemmän töitä. Asiasta tuli kuitenkin mieleeni eräs toinen töihin liittyvä juttu, jonka luin tässä männä päivänä. Mietiskelin silloin, että kun joidenkin mielestä työntekijöiden ja työnantajien pitäisi saada ihan keskenään sopia työsopimusten ehdoista, mennäänkö joku päivä vielä tähän:

Sen sijaan hän ei myöntänyt pahoinpitelyä tapauksissa, joissa uhri oli täysi-ikäinen, koska he olivat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa luopuvat oikeudestaan fyysiseen koskemattomuuteen.

Lähde: Mies pahoinpiteli alaikäisiä alastomia työntekijöitä

Sosiaalisuus on yliarvostettua

2010-09-13T17:22:00.003+03:00

Yhdessä elokuun Talouselämä-lehdessä oli artikkeli siitä, että "hyviä tyyppejä ei tarvita enää". Otsikko siis viittaa siihen, että työelämässä ei enää ehkä kohta etsittäisikään pääasiassa "hyviä tyyppejä" vaan muunkinlaiset tyypit kelpaisivat. Ja "hyvä tyyppi" tässä yhteydessä tarkoittaa erityisesti sosiaalista eli seurallista ihmistä - ainakin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan. Häntä kyseiseen artikkeliin onkin haastateltu, mikä kyllä murentaa aika paljon uskottavuutta otsikolta. Ei se, että joku tutkija selittää, millaiset ihmiset olisivat hyviä työntekijöitä, tarkoita, että työnantajat alkaisivat suosia sellaisia.

Itse olen kokenut todella tympeäksi ja rasittavaksi tämän "sosiaalisuuden" korostamisen työelämässä. En jaksa ymmärtää, mitä merkitystä sillä on, onko ihminen seuraperhonen luonteeltaankin, jos hän kuitenkin hoitaa työnsä mallikkaasti. Kuten Keltikangas-Järvinen sanoo, seurallinen ihminen (eli siis seurasta pitävä) ei välttämättä läheskään aina ole ihminen, joka tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Seurallisuus ja sosiaaliset taidot tosiaan ovat eri asia. Ihminen, joka tykkää kotona hengailla yksikseen, voi töissä jutella rennosti kaikkien kanssa ja toimia vallan pätevästi keskellä ihmisiä.

Mitä väliä jollain sosiaalisuudella edes on monessakaan työtehtävässä? Vaikkapa nyt toimistotyöt, jos ne esimerkiksi otetaan - miksi sihteerin pitäisi olla sosiaalinen? Eikö riitä, että tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa?

Hidas opiskelija

2010-09-05T12:00:00.003+03:00

Opiskelijoiden hidas valmistumistahti on ollut viime aikoina tapetilla monessa paikassa. Yksi niistä on Olli Herralan blogi kauppalehden sivuilla, missä nimeltä mainittu Olli Herrala tulee siihen nerokkaaseen johtopäätökseen, että opinnot viivästyvät siksi, että opiskelijat ovat löysiä laiskimuksia. Minulla on tietysti asiaan sananen sanottavana aiheeseen, mutta ennen kuin käyn tarkemmin ruotimaan Herralan aivovuotoa, listaan ne syyt, jotka omasta mielestäni ovat merkittävimpiä opintojen hidastumisen syitä.

1. Opiskelijat eivät tiedä, mitä he itse asiassa haluavat opiskella.
On totta kai helpohkoa valmistua nopeasti, jos tietää tarkkaan ja ehdottomasti, mitä haluaa opiskella, pääsee sisään ja puksuttaa tutkinnon läpi kuin pikajuna. Melkoinen osa opiskelijoista vain ei opintojensa alussa oikeastaan tiedä, mitä he haluaisivat "isona tehdä". He valitsevat aineen summan mutikassa, joskus jopa vain sillä perusteella, minne pääsevät sisään. Osa saattaa sentään tietää, minkä haluavat pääaineeksi, mutta sivuaineiden kanssa saatetaan märehtiä jokunen hetki, vuosiakin. Sitten ovat ne, jotka ovat aloittaessaan tiesivät varmasti, mitä haluavat tiedä ja aikoivat puksuttaa tutkintonsa läpi, mutta jossain keskivaiheilla tajuavatkin, että eijei, en minä tätä tahdo vaan tuota muuta. Sitten vaihdetaan ja opinnot venyvät. Ja tietysti vielä kirsikkana kakun päällä on se lukuisa joukko opiskelijoita, jotka haluaisivat puksuttaa tutkintonsa läpi, mutta eivät pääse lukemaan sitä, mitä he haluavat. Nämä sitten joko ovat töissä tai lukevat jotain muuta niiden vuosien ajan, jotka käyttävät uudelleen yrityksiin. Osa pääsee lopulta sinne, minne piti, osa ei. Pyrkimisvuosien opinnoista taas joko on hyötyä uudessa tutkinnossa tai ei, mutta oli miten oli, opiskeluvuosia kertyy enemmän kuin heti sisään päässeille puksuttajille.

2. Työnteko
Opintotuki on nykyään jotain vajaa 500e käteen (puhutaan lainasta vähän myöhemmin). Sillä ei elä, ei ainakaan pääkaupunkiseudun vuokra-alueella enkä tiedä, elääkö muuallakaan. Toisin kuin Herrala väittää, tuskin kovin moni opiskelija mitään "erityisen hyvää elintasoa" haluaa. Sitä haluaisi vain, että rahat riittäisivät elämiseen ilman, että tarvitsee jokaista senttiä soikeaksi venyttää ja hakea ruokansa Veikko Hurstin säätiöltä. Ja koska opintotuki ei siihen riitä, useimmat menevät töihin. Ei siinä mitään vikaa minusta ole, mutta tässä päästään siihen opintojen venymiseen: työhön käytetty aika on opiskelusta pois. Kesällä voisi ihan hyvin opiskellakin, mutta hei, silloin on oltava töissä - puhumattakaan nyt työssäkäymisestä lukukausien aikana. Aina opiskelijalla ei myöskään ole sitä ylellisyyttä, että hän voisi sanella työaikansa, joten työt saattavat oikeasti viivästyttää opintojen suorittamista. Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka jäävät lopullisesti jumiin työelämään. Tunnen useitakin "melkein maistereita", jotka todennäköisesti eivät koskaan valmistu, mutta ovat kohtuullisen hyvin palkatuissa hommissa ja porskuttavat työelämässä eteenpäin.

3. Elämä
En tarkoita tällä laiskottelua vaan sitä, että opiskelijat usein haluavat tehdä jotain muutakin opintovuosiensa aikana kuin nukkua, opiskella ja työskennellä. Ja on aika selvää, että tämä "muu" on pois jostain noista kolmesta. Koska useimpien on pakko nukkua aikamäärä X, se "muu" on poissa joko opinnoista tai työskentelystä. Ja koska töitä täytyy tehdä vähintään määrä X, jotta tulee rahallisesti toimeen, tämä "muu" on usein poissa opinnoista. On hienoa, jos sattuu olemaan sellainen ihmeolento, joka pystyy viettämään 5 vuotta pelkästään nukkuen, opiskellen ja tehden töitä, mutta 99 % meistä ei ole siihen kykeneviä. Tämä 1 % voi sitten rauhassa rypeä erinomaisuudessaan ja halveksia meitä heikompia, jotka kaipaamme välillä vähän lomaa ja rentoutumistakin.

4. Lapset
Tätä kohtaa ei tarvinne edes selittää. Lapset vievät aikaa sekä vaatimalla huolenpitoa että pakottamalla vanhemmat tekemään enemmän töitä. Tukitaso lapsellisilla näet on jostain mystisestä syystä yleensä heikompi kuin lapsettomilla, mikä tarkoittaa, että lisää rahaa tarvitaan. Perheessä on uusi jäsen, joka täytyy ruokkia ja vaatettaa. Tässä kohtaa voi valitella, että miksi pitää hankkia lapsia opiskeluaikana, mutta miksi niitä EI hankittaisi opiskeluaikana? Lapsiin käytetty aika on joka tapauksessa JOSTAIN pois, jos ei opinnoista niin sitten työelämästä. Ja ihmiset opiskelevat juuri silloin, kun he ovat hedelmällisimmillään ja jaksavat fyysisesti eniten. Itse asiassa se on juuri hyvä aika hommata lapsia.

5. Mielenterveydelliset ongelmat
Voin kuvitella, miten Herrala & kumppanit nauravat itsensä tärviölle kuullessaan moisen termin. Ihan vapaasti. Sitä voi kutsua laiskuudeksi, jos haluaa. Toisaalta, siinä vaiheessa, kun makaa sängynpohjalla ja miettii, kumpi olisi kätevämpi tapa lopettaa elämänsä, ikkunasta hyppääminen vai lääkkeet, jonkun Herralan "sä oot niinq niiiin laiska" -lässytys ei todennäköisesti voisi vähempää kiinnostaa. Töissäkäynti lievästi tai keskivaikeasti masentuneena ei ole mikään ongelma vaan voi itse asiassa tehdä hyvääkin. Sen sijaan opiskelu, joka vaatii keskittymistä ja henkistä kirkkautta, on jo paljon, paljon vaikeampaa.

Siinä noita nyt joitain syitä, joiden epäilen olevan huomattavasti merkittävämpiä tekijöitä opintojen hidastumisessa kuin Herralan lempimän "opiskelijat on vaan laiskureita" -selityksen. Omalla kohdallani suurimmat syyt ovat todennäköisesti 1, 5 ja 2, mainitussa järjestyksessä. Minun olisi pitänyt mennä hoitoon paljon aiemmin, kenties se olisi nopeuttanut opintojani, mutta koska ajattelin kuten Herrala, soimasin vain itseäni laiskuudesta ja ajauduin yhä syvennälle ahdistuksen syövereihin (se ei toki ole masennukseni varsinainen syy). Sivuaineiden valinnassa meni siinäkin jokunen vuosi ja työelämä on aivan selkeästi hidastanut opintojani. Vietin kokonaisen vuoden tekemässä töitä sen sijaan, että olisin opiskellut ja kyllä, olin erinomaisen tyytyväinen siihen. Oli aivan upeaa, kun kerrankin oli RAHAA, vaikka palkkani ei edes ollut mikään ihmeellinen.

Olli Herrala ei mieti, mitkä syyt todella hidastavat opiskelijoiden valmistumista vaan leimaa kaikki itseään hitaammat "laiskureiksi". Leimakirvestä on toki helpompaa heilutella kuin yrittää keksiä oikeita ratkaisuja. "Te vaan laiskottelette" -määkiminenhän ei auta yhtään ketään ja olisin hyvin hämmästynyt, jos Herrala ei tätä itse tietäisi ihan hyvin. Tuskin kahden tutkinnon mies niin hölmö on. Näin ollen koko teksti vaikuttaakin lähinnä oman masun silittelyltä, jossa kirjoittaja paistattelee omien kiitostensa sädekehässä silmäillen halveksuvasti niitä "muita", jotka ovat laiskaa ihmiskunnan pohjasakkaa. Kehtaavatkin valittaa jostain, kun hän, herra Herrala, on niin hyvä ja jo kaksi tutkintoa suorittanut. Jestas.

Itse en tosin ole tässä valittamassa opintotuen suuruudesta. Minusta se on ihan kelpoisan suuruinen. Se ei kyllä riitä täysipäiväiseen opiskeluun, mutta minulla ei ole mitään työntekoa vastaan. Valitan korkeintaan siitä, että valtiovalta haluaisi minun valmistuvan supernopeasti, mutta SAMAAN AIKAAN kieltäytyy maksamasta kylliksi tukea, jotta sen voisi tehdä. Se on joko tai, kaverit, molempia ette saa. Ja aivan erityisesti, jos ette maksa minulle täysipäiväisen opiskelun mahdollistavaa tukea, minä päätän tasan itse, milloin minua huvittaa valmistua.

Sekin on muuten hupaisaa, kun Herrala valittaa (valittaa, iiks!), että verorahoilla tuetaan ihmisten lorvimista yliopistoilla. Luulisi Herralankin tietävän, että tukiaika on rajattu. Jos aikoo hengailla opistolla pidempään, sen hengailun opiskelija maksaa itse omasta pussukastaan.

Tähän lopuksi vielä itsekkään individualistin kommentointia. Minua ei kiinnosta valmistua nopeasti. Minä pidän opiskelijaelämästä. Minä pidän siitä, että saan määritellä aikatauluni, että minulla on arkivapaita silloin, kun huvittaa. Pidän siitä, että voin lomailla, kun huvittaa. En ole kiinnostunut tekemään 5 päivää viikossa töitä. En tietenkään odota, että tulotasoni on tällä elämällä kovinkaan ihmeellinen, mutta se kelpaa minulle ihan hyvin. En odota, että valtio kustantaa lomani Barbadoksella, kustannan sen ihan itse kesätyörahoillani. En myöskään aio edes pieraista opintolainaan päin. Ensinnäkin minusta on täysin vammaisena syntynyt ajatus se, että ihmisen tulisi rahoittaa peruselämisensä lainalla (jos opinnot olisivat maksullisia, niiden maksamiseen voisin ottaa lainaa). Toiseksi, nykymaailma on ihan liian epävakaa. Jos dippainssitkään eivät voi olla varmoja työllistymisestään ja seuraava lama on taas jossain nurkan takana, en tosiaan aio ottaa riskiä mistään velkavankeudesta. Rahoitan mieluummin elämistäni työnteolla, vaikka se onkin opiskelusta pois.

Minulla ei oikein ole mitään patenttiratkaisua siihen, miten opiskelijat saataisiin valmistumaan nopeammin. En oikein ole varma siitäkään, onko se joku autuaaksi tekevä juttu se nopea valmistuminen itsessään. Töitähän me valmistumattomat opiskelijatkin painamme. Onko sillä sitten niin väliksi, onko meillä paperit vai ei?

Luomu on trendikästä

2010-08-26T11:11:00.002+03:00

Kävin taannoin Ruohonjuuressa etsiskelemässä Logonan puuteria, jota olen käyttänyt aika pitkään ja se alkaa olla lopussa. Ei löytynyt, mutta kaupassa käynti muistutti taas mieleeni, miksi suhtautumiseni luomuun on vähän kaksijakoinen. Toisaalta idea on minusta hyvä ja kannatettava, lisäaineettomat ja mahdollisimman torjunta-aineettomat tuotteet, vähemmän rasitusta luonnolle ja keholle,

Mutmut. Jokin ei ole ihan kohdallaan. Luomu on ihan hurjasti kalliimpaa kuin ei-luomu - niin paljon kalliimpaa, että pistää epäilyttämään, onko kyseessä todella ainoastaan se, että luomutuotteiden tuotantokustannukset ovat korkeammat. Jos tiloja siirtyy luomuviljelyyn sen vuoksi, että luomusta saadaan parempi kate ja enemmän voittoa, eikö ole selvää, että hinnassa näkyy muukin kuin tuotantokustannusten nousu?

Periaatteessa en vastusta sitä, että tuottajille maksettaisiin enemmän kuin nykyisestä perusmuonasta. Ongelma kuitenkin on siinä, että näin luomusta tulee ainoastaan harvojen trendijuttu. Vaikka suomalaiset sankoin joukoin väittävät hinkuvansa luomua, kaupan hyllyllä ratkaisee hinta. Niin kauan kuin luomu maksaa selkeästi enemmän kuin ei-luomu, se ei koskaan saavuta massoja.

Siihen, miksi luomu ei välttämättä saavuta massoja aikoihin, voi tosin olla muitakin syitä. Minäkään en käy Ruohonjuuressa kuin harvoin - miksi kävisin, kun sieltä ei saa kuin muutamaa tarvitsemaani tuotetta. Suomessa ei ole luomumarketteja, joista voisi ostaa kaiken tarvitsemansa. Sen sijaan Suomessa on perusmarketteja, joista saa kaiken, mitä haluaa - ei-luomuna. On oikeastaan aika vaivalloista juosta kaupasta kauppaan, jos ja kun pitää haalia viikon ruoat eikä kaikilla perheillä välttämättä ole halua eikä aikaa tähän "osta vain päivän ruoat" -tyyppiseen toimintaan. Se on kiva, jos on menevä citysinkku/perhe, jolla on rahakkaan osapäivätyönsä ohella aikaa maleksia joka päivä ruokakaupassa, mutta kaikkien tilanne ei ole yhtä ruusuinen.

Se, mikä luomulle kuitenkin olisi ehdottoman tärkeää olisi se, ettei se leimautuisi cityhipstereiden muotijutuksi. Kun olin Ruohonjuuressa, minut valtasi tunne, etten ole oikeassa paikassa - että tämä paikka on jollain tavalla trendijuttu. Että luomusta ja ekologisista tuotteista on tullut nuorten aikuisten tapa erottautua massasta: "siis kattokaa, mä oon erilainen, niinq tiedostava - mä niinq ostan luomuu enkä tuhoo luontoo!!" Onhan selvää, että sitä ollaan hyvin tiedostavia ja erilaisia, kun ollaan valmiita maksamaan puuterista yli kaksinkertaisia summia siksi, että se on luomua (Logona on yli 2 kertaa kalliimpaa kuin esim. Lumene).

Onko luomusta tulossa uusi "merkkilaukku"?

Laihat kanakanaset

2010-08-20T09:22:00.002+03:00

Ei ehkä niin yllättäen, yksi kiinnostuksen kohteistani on laihdutus ja kaikki, mikä siihen liittyy alkaen liikunnasta ja painonseurannasta terveellisempään ruokavalioon. Usein en jaksa lukea laihdutusblogeja, koska ne ovat pääosin aika samantyyppisiä, mutta joskus niitä pitävä persoona on sikäli kiinnostava, että niitä tulee vilkuiltua.

En koskaan lukenut Skinnybitchin varsinaista laihdutusblogia, mutta tätä uutta, The Skinny Bitchiä, olen lueskellut. Ja täytyy myöntää, että olen vähän huolissani.

Jos kyse olisi vain blogin kirjoittajasta itsestään, sen voisi ohittaa olankohautuksella. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka haluavat olla alipainoisia - ja 52 kilon elopainollaan 169 senttinen nuori nainen on alipainoinen. Se, mikä minua värisyttää, on Skinny Bitchin kommenttiosasto. Joitain lainauksia:

Olin ennen laiha, ja kyllä, vaatteiden ja ulkonäön suhteen olin tyytyväinen itseeni. Mittani olivat 169/50. -- Tällä hetkellä painoa on kuitenkin 60 kiloa. -- Haluan takaisin tuohon 50 kiloon, edes 54 kiloa kelpaisi.

-- 170 senttiselle? mulla oli ennen 50kg, jopa 45kg pahimpina alemmuuskompleksi aikoina, ja toi 45kg on kyllä aivan liikaa (vai liian vähän, miten sen nyt sitten ilmaisis) mutta kai joku 55kg olis ihan riittävä?

Itse olen 171cm pitkä ja paino on siinä kuudenkymmenen paikkeilla (en käy vaa'alla koskaan, jotenkin kammoksun sitä tilannetta). Tarkoitus olisi laihduttaa 55 kiloon,

Siis hetkinen? 170-senttiset tytöt haluavat olla 50-55 kiloisia? Haluavatko nuoret tytöt tosiaan olla alipainoisia? Kuinka yleistä tämä on? Tyttöjen maailma täyttyy painon tarkkailusta, kaloreita lasketaan, salilla asutaan - elämä on tuskin kovin rentoa, kun jokainen suupala täytyy arvioida ja siitä täytyy tuntea syyllisyyttä. Ja samalla nuoriso kuitenkin lihoo. Ei tämä ole hyvä asia. Tämä on hemmetin huolestuttava asia. Miten ketään voi palvella se, että meillä on toisaalta joukko lihavia teinejä ja toisaalta joukko ikuisessa nälässä eläviä laiheliineja?

Minäkään en koskaan edes hurjimmissa unelmissani ajatellut laihduttavani 50 kilon kieppeille - tavoitepainoni oli 58 kiloa, mutta olen tyytyväinen tässä 61-62 kilossakin. Kaipaan vain lähinnä pienempää rasvaprosenttia ja siihen auttaa liikunta. Jos paino nousee liikunnan myötä, nouskoon, aion seurata mittanauhaa. Ylipäätään maanisesta kilotarkkailusta tulisi luopua. Olennaisempaa olisi syödä terveellisesti ja TARPEEKSI, liikkua ja nauttia elämästä.

Kunpa joku saisi taottua sen teinienkin päähän. :(

Miehet rakastuvat narttuihin

2010-08-18T08:59:00.003+03:00

Viime vuoden lopulla kävin katsomassa Carmenin Suomen kansallisoopperassa. Jo silloin muistan kiinnittäneeni huomiota asetelmaan, jossa kiltti mies lankeaa itsekkään viettelijättären pauloihin. Kiintoisa ero päinvastaiseen tilanteeseen, jossa kiltti tyttö lankeaa renttuun on se, että kummassakin skenaariossa paheksunta kohtaa nimenomaan naista; ensimmäisessä nainen on paha viettelijä, toisessa naisen pahuus kumpuaa heikkoudesta vastustaa miestä. Myötätuntoa saa korkeintaan ensimmäisen skenaarion kiltti mies - sen sijaan kilttiä naista ei säälitä, hänhän saa sen, mitä kerjääkin.

En kuitenkaan nyt syvenny tämän enempää mies/nais-teemaan tässä kohtaa, sillä se, mikä minua todella kiinnostaa on eräs oivallus, joka on raivannut tietä tajuntaani viime aikoina. Usein, kun joku heittää vanhan klassikon "naiset rakastuvat renttuihin", siihen esitetään vastineeksi toinen klassikko: "miehet pettävät aina." Itse olen sitä mieltä, että paljon sopivampi vastineeksi on seuraava:

Miehet rakastuvat narttuihin.

Oivallus on itselleni vielä niin uusi, etten ole oikein keksinyt tyydyttäviä selityksiä sille, miksi näin on. Havaitsen vain ympäristöstäni, että tällaista tapahtuu jatkuvasti. Ne naiset, jotka vievät miesten sydämet, joita miehet palvovat, himoitsevat ja haluavat, eivät ole niitä kilttejä naapurintyttöjä, joista niin paljon puhutaan. Ne naiset ovat kimmeltävän seksikkäitä vamppeja, jotka kietovat miehet pikkusormensa ympäri.

Olisi jotenkin ymmärrettävää, jos vain Carmen-oopperan Josen kaltaiset kiltit ja kokemattomat miehet rakastuisivat kiihkeästi vamppeihin. Kunnollisilla miehillä on se ominaisuus, etteivät he niin herkästi erottele naisia kahteen kastiin, "pantaviin" ja "naitaviin", jolloin he ovat alttiimpia rakastumaan niihinkin, jotka moni muu heittäisi ensimmäiseen kategoriaan. Mutta kun ne kaksinaismoralistiset pelimiehetkään eivät ole näiltä naisilta turvassa. Totta on, että pelimiehet pystyvät helpostikin usein panemaan ja jättämään, mutta jos ja kun pelimies menettää sydämensä (ja useimmilla pelimiehillä se kuitenkin on olemassa), hän menettää sen vampille, ei kiltille naapurintytölle.

On aivan totta, että miehen ei pidä olla naisasioissa liian kiltti tahi nössö. Sama kuitenkin näyttää koskevan naisia ja ehkä ihmissuhteita yleensäkin. Kiltteydellä ja muiden miellyttämisellä saa korkeintaan kengänjäljet kasvoihinsa, kun muut kävelevät yli mennen tullen. Jos haluaa jotain, sitä ei saa pyytämällä ja olemalla mahdollisimman mukava ja miellyttävä. Se täytyy ottaa, sitä täytyy vaatia ja tehdä selväksi, että jos näin ei käy, sitä lähtee hakemaan muualta.

Kuten jo mainitsin, en oikein osaa määritellä, mikä sitten näissä "hankalissa naisissa" miehiä niin viehättää. Totta on, etteivät kyseiset naiset kovin usein näytä onnistuvan solmimaan pitkiä, pysyviä liittoja, mutta lienee mahdollista, että ne samat ominaisuudet, jotka vetävät miehiä puoleensa toisaalta aiheuttavat sen, ettei suhteista tule pysyviä. Jossain vaiheessa näet miehen kokema tuska kasvaa nautintoa suuremmaksi ja jos miehellä on yhtään järkeä päässään, hän hankkiutuu viimeistään silloin naisesta eroon - ellei nainen itse sitä ennen kyllästy mieheen ja liihottele muualle.

Mikä se siis on? Mikä tekee näistä naisista niin ihania? Sekö, ettei heitä voi lopullisesti saavuttaa ja omistaa? Onko salaisuus jonkinlaisessa lämmön ja läheisyyden ja toisaalta viileän etäisyyden yhdistelmässä? Viekö vamppien vähintäänkin pinnalta paistava itsenäisyys miehiltä jalat alta? Usein he kyllä tuntuvat olevan syvällä sisimmässään epävarmoja, mutta vaikuttavat päältä katsoen häikäisevän vahvoilta ja itsevarmoilta - sekö se on se vastustamaton manna?

Myönnän, en ymmärrä. Mutta jotain siinä on.

Ja täytyy sanoa, että ehkä ensi kerran elämässäni jollain tapaa sisäistän, miltä kiltistä kunnon miehestä tuntuu seurata sivusta, kuinka naiset järjestään lankeavat renttujen syliin.

Mikä tekisi minusta onnellisen?

2010-08-13T16:48:00.002+03:00

Niin hämmästyttävän monet ihmiset heittävät elämänsä hukkaan. He eivät elä, vain ovat. Enkä tarkoita tällä materiaalisia puitteita, sillä näillä ihmisillä voi olla vaikka minkälaisia saavutuksia, he voivat olla töissä hyvällä alalla ja saada hyvää palkkaa, he voivat olla kauniita, älykkäitä ja viehättäviä, he ovat ostaneet oman kodin, viettävät sosiaalista elämää, käyvät matkoilla, ovat valmistuneet hyvästä koulusta maistereiksi ja mitä vielä.

Mutta kaikki se on heille tyhjää. He eivät arvosta sitä, mitä heillä on - omasta näkökulmastaan he ovat pelkkiä häviäjiä, luusereita. Se, mitä heillä on, ei näyttäydy heille elämänä vaan turruttavan tuskallisena olemisena.

Olen seurannut sivusta paria tällaista ihmistä ja vaikka lopputeksti saattaakin ärsyttää joitakuita, aion silti sanoa sanottavani. Minusta on sääli katsoa vierestä, kuinka ihmiset heittävät elämänsä hukkaan. On jollain tavalla niin väärin, että viehättävä, kaunis nainen itsepäisesti kieltäytyy näkemästä itseään sellaisena. Kun hän katsoo peiliin, hän näkee ruman luuserin. Mikään, mitä muut sanovat, ei muuta sitä. Hänelle se on yhtä todellista kuin käteen otettu kivi.

Se ei kuitenkaan ole todellista. Se, pitääkö ihminen itseään viehättävänä ei todellisuudessa riipu siitä, miltä hänen peilikuvansa näyttää vaan siitä, mitä hänen päässään tapahtuu. Ja juuri tässä kohtaa tapahtuu kompastuminen: on hyvin vaikea muuttaa ajatusmallejaan ja aivan erityisen vaikeaa niitä on muuttaa ihmisen itsensä ulkopuolelta. Itse asiassa jälkimmäinen on kutakuinkin mahdotonta. Ei ole ketään, joka pelastaisi sinut omalta itseltäsi. Jos haluaa elää, se on tehtävä itse. Kukaan muu ei voi elää elämää sinun puolestasi.

Ihmiselle, joka on tottunut vain olemaan, on hyvin vaikea sanoa tällaista. Se on vaikeaa siksi, että hän suuttuu ja loukkaantuu, kun hänen perinteinen tapansa olla ja ajatella kyseenalaistetaan. Ja aivan erityisesti hän suuttuu siksi, että käytännössähän hänelle kerrotaan, että hän on ITSE syypää tilanteeseensa. Ei sellainen käy. Ei se hänen syytänsä ole, hän ei vain pysty, ei kykene, ei jaksa, ei osaa, ei millään!

Minä en moiseen usko. Ihmiset ovat todellisuudessa hämmästyttävän vahvoja otuksia. "En jaksa/pysty/kykene/osaa" on pelkkä tekosyiden kavalkadi, yritys välttää ottamasta vastuu omasta elämästään. Paradoksaalisesti siinä kivussa ja elämättömyydessä eläminen on helpompaa kuin yritys murtautua siitä ulos. Jälkimmäinen voi olla pitkällä tähtäimellä palkitsevampaa, mutta ihminen kovin usein toimii vain lyhyen tähtäimen etu mielessään. Minkä lisäksi tuttu on aina parempi vaihtoehto, vaikka se olisikin tuskallinen tuttu. Tuntemattomasta tiestä ei tiedä, sehän saattaa johtaa vaikka epäonnistumiseen.

Esimerkissä en puhunut itsestäni, mutta minäkin olen ollut tällainen ja olen jossain määrin yhä. En kuitenkaan suostu siihen enää. Aion pistää vastaan niin pirusti - kuten jonkun helppoheikin hautakivessä luki. Matka on toistaiseksi ollut hidas ja tuskallinen eikä kivun loppua vielä näy. Ei kiinnosta. MIKÄÄN ei ole pahempaa kuin se turta olemassa olon apatia, ei edes tämä kipu. En usko, että olen mitenkään poikkeuksellisen vahva yksilö, mutta silti olen lähtenyt rämpimään elämässäni eteenpäin ja siksi uskon, että muutkin siihen kykenisivät. Ei se vaadi lopulta kovin suurta voimaa, sillä se ei ole mikään valtava, kertaluontoinen ponnistus. Mitä se vaatii on ehkä jonkinlainen sinnikkyys. Ei saa antaa periksi.

Ihmisten pitäisi ottaa vastuu omasta elämästään ja ennen kaikkea omasta onnellisuudestaan. Väki tuntuu kuvittelevan, että onni tulee jostain ulkoa. Jos minulla ei ole sitä, tätä tai tuota, en voi olla onnellinen. Se ei pidä paikkaansa. Ihmiset voivat olla onnellisia, vaikkei heillä olisi silmiä, vaikka tsunami pyyhki pois koko heidän perheensä, vaikka heidät on raiskattu, vaikka isä ei lapsena koskaan halannut eikä äiti sanonut rakastavansa. Kyllä, se on usein vaikeaa, joskus jopa pirun vaikeaa, mutta se ei ole mahdotonta. Ainoa, mikä tekee siitä mahdotonta, on ihminen itse. Se on katkera kalkki nieltäväksi, mutta se on totta.

Ainoa varsinainen este onnemme tiellä olemme me itse.

Koulutusta vastaavaa töitä?

2010-08-11T15:39:00.003+03:00

http://www.mol.fi/paikat/Job.do?jobID=7494546

"Haemme asiakkaillemme tuotantotalouden insinööri -koulutuksen omaavaa henkilöä pakkaajaksi."

On se hyvä, etteivät hae kauppatieteen maisteria kassalle tai sähköinsinööriä siivoojaksi.

Joskus työnantajien röyhkeys jaksaa vielä yllättää. Surullisinta lienee se, että heillä taitaa oikeasti olla siihen varaa.

Päivitys 12.8.: Ilmoitus on poistettu työkkärin sivuilta. Kenties ikävän palautteen vuoksi...

Valitusta kerrassaan

2010-08-06T16:27:00.002+03:00

Tiedättekö, millaiset ihmiset ovat huikean, kohtuuttoman ja maanvaivaisen ärsyttäviä?

No, nillittäjät tietysti.

Olen toki törmännyt heihin itsekin. Kävin noin kuukausi sitten Tampereella ja päätin sunnuntai-iltapäivällä nautiskella kahvia ja kakkua eräässä viehättävässä kahvilassa. Mielihyvääni tosin häiritsi pari, joka istui lähellä pöytääni; miehen näköinen nainen naukui ja valitti jatkuvasti kaikesta maan ja taivaan välillä. Eikä edes se valitus itsessään vaan se ääni, puheen sävy - sellainen valittava, ruikuttava nasaali, jolla ihmiset ruikuttavat asioistaan. Se tuntuu korvissa kuin liitutaulua kynsisi.

Valittajista ei pidetä. Ja mikä ihme se nyt on? Valittaja saa muidenkin mielen mustaksi ja kukapa haluaisi jatkuvasti oleskella sellaisen ihmisen seurassa, joka on kaikkien miellyttävien tunteiden musta-aukko.

Ja sitten valittaja pääsee valittamaan lisää, kun ihmiset kaikkoavat hänen ympäriltään.

Aviomiesmateriaalia vankilasta

2010-08-04T14:08:00.003+03:00

Tämä kyllä jaksaa hämmästyttää minua uudelleen ja uudelleen: aviomies puukotti avioliittoneuvojan hengiltä. Kyseessä oli siis psykologian ammattilainen. Aviomies oli rikollinen, jonka tämä psykologian ammattilainen tapasi vihan hallinta -kurssilla - jotan HÄN itse veti. Naimisiinkin päästiin vasta, kun mies pääsi vankilasta.

Siinä olisi kyllä ollut kenelle hyvänsä vihjeitä ihan kylliksi. Tuomittu rikollinen ja ongelmia aggression hallinnan kanssa - ei tarvita psykologia päättelemään, ettei tällainen ihminen ole parasta aviomiesmateriaalia. Tai edes tyydyttävää aviomiesmateriaalia. Itse asiassa kyseessä on materiaalia, joka avioitumisaikeisen naisen tulisi kiertää hyvin, hyvin kaukaa.

Sanovat, että naiset noin yleisesti tykkäävät väkivallakoista. Sanovat, että naiset rrrrrakastavat vankilakundeja. Mutta kun se ei ole totta. Suurin osa naisista EI elä väkivaltaisessa suhteessa. Suurin osa naisista EI kirjoita väkivaltarikollisille lemmenkirjeitä, suurin osa EI "löydä" puolisoaan vihan hallinta -kurssilta, suurin osa EI seurustele vankilakundien kanssa. Nämä naiset ovat vähemmistö. Ja juuri siksi se pistää ihmettelemään: miksi nämä naiset leikkivät hengellään?

Eräällä ystävälläni oli naispuolinen tuttava. Tämä tuttava tutustui jossain vaiheessa johonkin vankilassa istuvaan väkivaltarikolliseen ja oli aivan herttasen lääpällään. Mies oli tuomittu murhan/tapon järjestämisestä - en muista tarkalleen, mutta hän ei siis itse ollut tappaja vaan oli tilannut surman. Oli kuulemma myös vakuutellut tälle hurmaantuneelle tuttavalle, että eihän hän NAISTA löisi. Koko naisen lähipiiri yritti takoa järkeä naisen päähän vakuuttamalla, että maailman huonoimmista ideoista ehkä kaikkein huonoin on väkivaltarikolliseen sekaantuminen. Mutta ei, nainen oli liian hurmaantunut.

En tiedä, miten tuttavanaisen kävi, mutta en usko, että hyvin. Parhaassa lykyssä suhde loppui ennen kuin mies pääsi vankilasta. Huonoimmassa lykyssä nainen on jo saanut turpaansa. Elossa hän kyllä on. Lapsiakin tällä naisella on, joskin heidän onnekseen heidän lähihuoltajansa on isä. Ylipäätään olen sitä mieltä, että jos äiti-ihminen iskee hynttyyt yhteen tuomitun väkivaltarikollisen kanssa, hänen tulisi menettää huoltajuus.

Minä en vain ymmärrä.

Vihreää nettisensuuria hakemassa

2010-08-03T12:24:00.000+03:00

http://usvi.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/03/vihreiden-rastimo-kay-kimppuuni-poliisivoimin/

Kaisa Rastimo. Taas yksi hyvä syy olla äänestämättä vihreitä.

Toisaalta, ketä tässä enää äänestäisikään. Sekopäitä löytyy joka puolueesta.

Pysyvä painonpudotus

2010-07-27T10:15:00.002+03:00

Jatkan vielä hetken laihdutus- ja painonhallintateemaa. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta laiskana en jaksa linkittää. Kuten tuossa edellisessä kirjoituksessani painotin, ainoa pysyvä ja kestävä tapa hoikistua pysyvästi on olla laihduttamatta.

Tämä on paljon tärkeämpää ja olennaisempaa kuin ihmiset luulevatkaan. Meille tarjotaan kaikenlaisia ihmedieettejä, jotka vievät X-määrän kiloja viikossa tai kuukaudessa ja ylipainoiset tai sellaisiksi itseään luulevat ryhtyvät jokakeväiseen kärsimystanssiin. Sillä kärsimystä se on se laihdutus. Se on nälkää, kieltäytymystä, repsahduksia, painavaa syyllisyyttä ja vellovaa huonoa omaatuntoa, suunnatonta ruoanhimoa, tuskan hikeä ja kurnivaa vatsaa. Se on itsensä kiduttamista.

Kuka hyvänsä voi kiduttaa itseään jonkin aikaa, mutta lähestulkoon kukaan ei pysty tekemään sitä loputtomiin. On aivan mahdollista ruoskia paino haluttuihin lukemiin - mutta mitenkäs siitä eteenpäin? Ihmiset kuvittelevat, että taivas aukeaa ja pasuunat soivat, kun oikea paino on saavutettu ja loppu elämä on yhtä painonhallinnan voittokulkua.

Voi pojat, niin siinä ei käy. Itsekiduttajille käy säännönmukaisesti niin, että se laihdutettu paino tulee takaisin. Olen itse ollut tällainen jojoilija ja tunnen muitakin tällaisia ihmisiä, jotka selkeistä merkeistä huolimatta jokaisella itsekidutuskerralla uskovat, että TÄLLÄ kertaa se onnistuu. Ei se onnistu. Kidutuksen jälkeen alkaa paluu arkeen ja entisiin syömisrutiineihin - niihin samoihin rutiineihin, joiden vuoksi henkilö alun perin olikin pullistunut. Ja kun ylimääräistä energiaa virtaa sisään, tietäähän se, mitä sille käy: se pakkautuu epäonnistumisesta todistavaksi rasvakerrokseksi ihon ja lihasten väliin.

Siksak-laihdutus on siitä ikävä asia, että se muuttaa kehon koostumusta juuri siihen suuntaan, josta laihduttaja yleensä pyrkii pois: se lisää kehon rasvapitoisuutta. Mekanismi on aika yksinkertainen. Laihtuessaan ihminen ei menetä ainoastaan rasvavarastojaan vaan myös lihaksia. Jos paino putoaa 10kg, osa siitä on silkkaa menetettyä lihasta. Sen sijaan lihaskasvun aiheuttama painonnousu on hyvin harvinaista. Kun ihminen lihoo, se on silkkaa ja pelkkää rasvaa. Jos meillä siis on 80kg painava ihminen, joka laihtuu 10kg, joista 7kg on rasvaa ja 3kg lihaksia niin lihoessaan takaisin ne samat 10kg, tämä henkilö painaa taas 80kg, mutta nyt hänen kehonsa koostumus on toinen. Nyt hänellä on 3kg enemmän rasvaa kehossaan kuin ennen laihdutusta (luvut ovat puhtaan viitteellisiä).

On selvää, että merkittävästi ylipainoisen on hyvä laihduttaakin jonkin verran ainakin alussa. Mutta pysyvä ratkaisu se ei ole. Ainoa tapa hoikentua pysyvästi on opetella kokonaan toisenlainen ruokailutyyli, sellainen, joka ei kerrytä ylimääräistä energiaa kehoon. Mitään yhtä oikeaa ohjetta tuskin on, ihmiset ovat erilaisia ja kunkin on hyvä löytää itselleen sopiva syömistapa. Itsekidutus ei kuitenkaan ole se ratkaisu. Ja kun uudet elintavat ovat muodostuneet rutiiniksi, painonhallinta on suorastaan helppoa: ei tarvitse erikseen hallita sellaista, joka pysyy hallinnassa kuin itsestään.

Laiihduttamatta laihtumista

2010-07-24T14:11:00.003+03:00

Olen keksinyt hyvän tavan laihtua varmasti ja stressamaatta. Ei tarvitse luopua mistään, saa syödä niitä ruokia, mitä haluaa. Ei tarvitse nähdä nälkää, ei laskea kaloreita.

Tarvitsee vain lopettaa laihduttaminen.

Minä olen laihduttanut lähes 10 vuotta. Tietenkään en ole fysiikan tasolla laihtunut niin pitkään, koska silloin minua ei enää olisi, mutta henkisesti olen ollut koko ajan laihdutuskuurilla. Se on aiheuttanut minulle jonkin asteisen syömishäiriön, kyvyttömyyden syödä oikein ja kohtuudella. Söin joko aivan liian vähän tai aivan liikaa. Painoni ei onneksi ole vaihdellut tolkuttomasti, korkeimmillaan se on ollut 73kg (sen jälkeen siis, kun laihduin sieltä 100 kilosta) ja alimmillaan 61kg. Syöminen alkoi hallita elämääni, se pyöri ajatuksissa koko ajan, mitä saa syödä, mitä ei saa syödä, milloin seuraavaksi syön, mitä söisin, milloin on karkkipäivä ja niin edelleen.

Se on raskasta. Se on henkisesti hyvin raskasta. Talvi oli muutenkin hirvittävän raskas ja väsyin lopulta kaikkeen. Siksi hakeuduin YTHS:n psykologille, joka muiden juttujen lomassa passitti minut ravitsemusterapeutille. Suhtauduin koko juttuun äärimmäisen epäilevästi, koska 10 vuoden laihdutuskokemuksella minä kyllä tiesin, MITÄ minun pitäisi syödä. Ajattelin, että ravitsemusterapeutti selittäisi vain ravintoarvosta ja lautasmallista enkä hyötyisi käynnistä yhtään.

Olin väärässä. Terapeutti ei aluksi ollut edes kiinnostunut tietämään, mitä minä söin. Hän halusi tietää, miten syön, milloin syön, millainen on syömishistoriani, miten laihdutin, mikä on suhteeni ruokaan. Lopulta vilkaistuaan ruokapäiväkirjaani hän myös totesi, että syön näemmä ravitsemuksellisesti ihan oikein silloin, kun syön hyvin eikä hän siten näe tarpeelliseksi selittää mitään ravintoarvoista.

Sen sijaan ravitsemusterapeutti kielsi minulta laihdutuksen. Hän sanoi suoraan, että on mahdotonta laihduttaa ja korjata ruokavaliota sekä syömistapaa oikeanlaiseksi yhtä aikaa. On valittava. Ja siksi minun on pakko lopettaa laihdutus. Olin periaatteessa aavistanut asian jo aiemmin, mutta näemmä tarvitsin jonkun ammatti-ihmisen sanomaan sen minulle suoraan. Toinen, minkä terapeutti minulta kielsi, oli kaikenlainen paastoaminen. Jopa ennen iltatilaisuuksia, joissa tietäisin syöväni paljon. Hän sanoi, että keho kyllä jälkikäteen korjaa tilanteen kaipaamalla vähemmän ravintoa, mutta jos paastoan ETUKÄTEEN, päädyn ylensyömään, koska keho kaipaa energiaa, vaikka vatsaa ei enää nälättäisikään.

Teesit olivat siis seuraavat:

1. Syö aamiaista 1-2h heräämisen jälkeen (minulla on ollut taipumus jättää aamiainen kokonaan välistä, koska heti herättyäni en pysty syömään - ratkaisin asian siirtämällä lounastani vähän myöhempään, jotta aamiainen mahtuu väliin)

2. Välipala ennen ja jälkeen lounaan

3. Jälkiruokalupa

4. Ei ikinä paastoa "vatsan tyhjäämiseksi" ennen jotain syömistapahtumaa

Ja se tärkein:

5. LOPETA SE LAIHDUTUS

No, minä lopetin laihduttamisen. Aloin syödä. Tämä tapahtui maaliskuun lopussa. Nyt, heinäkuun lopussa, painan 5-6kg vähemmän kuin silloin. En ole nähnyt nälkää. Olen syönyt karkkia, suklaata, sipsejä, kakkuja ja leivonnaisia - itse asiassa ensimmäisen kuukauden ajan terapeuttikäynnin jälkeen söin melkein joka ilta karkkia. Tietenkään ruokavalioni ei ole koostunut makeisista ja roskasta vaan enimmäkseen ihan oikeasta ruoasta, mutta sen lisäksi olen puputtanut kaikkea moskaa.

Ja laihtunut 5-6kg. Enkä ole ikinä viihtynyt näin hyvin laihtuessani. Olen hemmetin siistiä pistellä poskeensa kahvilassa kakkua tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. On ihanaa SYÖDÄ täysin luvallisesti. Joskus laihduttajapiru sieltä mielensyövereistä yrittää iskeä kiinni ja nalkuttaa, että aijai, siinä vaan karkkia mätetään ja minä sanon sille, että entäs sitten, salmiakki on hyvää, suksi hiiteen.

Tietenkään en ole täysin onnistunut olemaan ahmimatta. Mutta siinä missä aiemmin saattoi kulua jopa viikko tai kaksi putkeen silkan mässäilyn parissa, nyt se on yksi päivä ja niitäkin on ollut harvassa, ehkä 3-4 tämän koko ajan puitteissa. Eivätkä ruokamäärätkään ole samanmoisia, koska masu ei vain vedä. Tuossa alkukesästä popsin kyllä noin viikon putkeen kevätsipulia ja kurkkua ja olin melkein kipeä, koska masu turposi palloksi ja tuntui tuskallisen täydeltä. Valitettavasti olen niin suuri kevätsipulifani, että taidan kiduttaa itseäni ensi vuonnakin samanlaisella kuurilla. Onneksi kevätsipulikausi on lyhyt.

Kaikkein hienointa tässä on kuitenkin se, ettei syöminen enää rajoita elämääni. Aiemmin piti aina valmistautua paastolla juhliin, jotten vatsani pullottaisi. Usein epäonnistuin ja laistoin häpeissäni koko juhlat. Nyt voisin lähteä vaikka tältä istumalta juhlimaan, koska masuni ei pullota juuri koskaan. Minulla on kevyt olo. Mukava olo. Syöminen ei hallitse ajatuksiani, en odota kieli pitkällä seuraavaa sallittua ateriaa tai huvita itseäni syömällä. Minun ei tarvitse ostaa kokonaista karkkiarsenaalia kerralla, koska enää ei ole tilannetta, jossa ajattelisin, että "no, kun kerran meni pieleen, syödään kunnolla". Yksi suklaapatukka kun ei ole pieleenmenemistä. Seuraavana päivänä voin syödä toisen, jos huvittaa, tai sitten olla syömättä, jos huvittaa.

En tiedä vielä, olenko voittanut lopullisesti, mutta aika hyvällä mallilla ollaan. Itsekidutuksesta ei ollut paljoa iloa, koska, kuten joskus kirjoitin, kukaan ei jaksa kiduttaa itseään loputtomiin. Sitä sortuu ja kärsii siitä. Nyt ei tarvitse kärsiä ja se on valtava psyykkinen helpotus.

Ei siis kannata laihduttaa*.

(* Tämä koskee enimmäkseen ihmisiä, jotka ovat normaalipainoisia tai lähellä sitä. Vakavasti lihavien toki kannattaisi hiukan laihduttaa.)

Äidit, nuo julmuudessa väkevät

2010-07-20T10:18:00.002+03:00

Helsingin Sanomien keskustelupalstalla on viime päivinä väännetty kättä niin kutsutusta "vieraannuttamisesta". Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä prosessia, jolla lähivanhempi vieraannuttaa lapsen/lapset etävanhemmasta. Yleensä tämä prosessi sisältää melkoista henkistä väkivaltaa lähivanhemman puolelta, jolla tämä pyrkii kääntämään lapset etävanhempaa vastaan. Kumpikin sukupuoli on yhtä kyvykäs käyttämään lapsia aseena puolisoaan vastaan, mutta koska lähivanhemmista ylivoimaisesti suurin osa on äitejä, myös vieraannuttajat ovat voittopuolisesti äitejä.

Eräät ovat huomauttaneet, että etävanhemman vieraantumisessa ei läheskään aina ole kyse siitä, että lähivanhempi yrittää aktiivisesti ajaa tämän pois. Toisinaan etää ei ihan oikeasti kiinnosta. Näitä tapauksia on, sitä ei käy kiistäminen, mutta yhtä lailla kiistämättömältä näyttää, että myös "vieraannuttajien" määrä on aivan liian suuri. Se, että osa etävanhemmista lähtee omin voimin lätkimään ei millään muotoa ole puolustus vieraannuttajien toimille tai poista sitä, että vieraannuttaminen on lapselle äärimmäisen vakava ja tuhoisa teko.

Omat vanhempani erosivat vasta, kun olin aikuinen, mutta olen koko elämäni elänyt jossain määrin "ilman isää". Äitini on siihen syytön, sillä kyse oli puhtaasti isän luonteesta - isä on taiteilija, jolle monet, monet muut asiat tulivat aina ennen perhettä. Näin ollen minulla on jonkinlaista kokemusta siitä, millaista on kasvaa poissaolevan isän tyttärenä ja vaikka en enää olekaan isälleni vihainen tai katkera, en soisi sitä kohtaloa kenellekään. Siksi tunnen aika alkukantaista inhoa ja vihaa niitä äitejä (tai isiä) kohtaan, jotka omaa itsekkyyttään ja ilkeyttään riistävät lapseltaan isän. Se on julmaa ennen kaikkea lasta kohtaan, lasta, joka on täydellisen riippuvainen lähivanhemmastaan. En ymmärrä, miten vanhempi, joka väittää rakastavansa lastaan, voi tehdä tälle niin julman tempun, että riistää tältä toisen vanhemman*. Ei se ole rakkautta, se on syvää, mustaa itsekkyyttä. Sellainen ihminen ei mitään lasta ansaitsisi.

Valitettavasti meidän sosiaalihuoltomme tuntuu turhan usein olevan äitien puolella. Äiti kelpaa oletusarvoisesti vanhemmaksi vain siksi, että hänellä on munasarjat. Lapsi otetaan pois vasta, jos äiti on psyykkottinen hullu, isä vie päätöksen oikeuteen ja äiti on kyllin tyhmä/hullu antaakseen todistusaineistoa omasta epäkelpoisuudestaan. Isä sen sijaan ei kelpaa vanhemmaksi ellei ole superkelpomallivanhempi.

Esimerkiksi kelpaa tämä tapaus, jossa suurperheen äiti sairastui, jolloin lapset otettiin huostaan. Vanhemmat olivat eronneet ja isä olisi halunnut lapset luokseen, minkä myös äiti hyväksyi - mutta eivät sosiaaliviranomaiset! Sen sijaan, että lapset elelisivät isänsä luona, heidät erotettiin toisistaan ja sijoitettiin perhekoteihin ympäri Espoota. Jos sukupuolet olisivat olleet toisin päin, tätä tuskin olisi tapahtunut: terveeltä äidiltä ei olisi koskaan viety lapsia. Suomessa on epäilemättä tälläkin hetkellä melkoisten lapsilaumojen yksinhuoltajaäitejä, joita TUETAAN sen sijaan, että heidän lapsensa huostaanotettaisiin, mutta kun on kyseessä yksinhuoltajaisä, tälle ei mitään tukea heru, ehei. Sen sijaan viedään lapset. Ja paksuinta on, että isällä on oikeudenpäätös saada lapset luokseen, mutta sosiaaliviranomaiset haraavat vastaan. Uskomatonta toimintaa.

Tässä ei voi muuta todeta kuin että onneksi ei ole itsellä lapsia. Eipähän kukaan käytä heitä pelinappuloina. :/

* Poikkeuksena toki ääritapaukset, jotka ovat oikeasti pahasti vahingollisia omille lapsilleen. Sen lisäksi, että tämä on onneksi suht harvinaista, vahingollisia vanhempia löytyy kummankin sukupuolen edustajista. Suurin osa lastenmurhaajista esimerkiksi on äitejä eli isät eivät mitenkään itsestäänselvästi edusta ylivoimaista enemmistö lasten vahingoittajista. Äitien pahuuteen ei vain haluta uskoa, joten he pääsevät kuin koira veräjästä.

Homostele - tai itke ja homostele

2010-07-15T16:21:00.002+03:00

Kappas, löytyi uusi, kiintoisa blogi: Junttimuslimi ihmettelee. Siellä on kaikkea jännää, muun muassa "anti-semitismin puolustus", joka on ihan laillista ja poliittisesti korrektia materiaa, koska vähemmistön edustaja (muslimi) saa dissata ihan, mitä haluaa.

Itse törmäsin blogiin sen yhden nimenomaisen merkinnän, "Ennen kuin homoudesta tehdään pakollista", kautta. Siinä kirjoittaja loihe muun muassa seuraavanlaisen lausuman: "Kun homous aikanaan laillistettiin tarkkasilmäisimmät oivalsivat, että padot oli avattu ja tulee aika jolloin homoudesta tehdään pakollista."

Ja kirjoittaja on aivan oikeassa. Kävihän siinä niinkin, että kun avioero, alkoholi, uskottomuus, aviottomien lasten synnyttäminen ja sen sellainen laillistettiin, niistä tuli ehdottoman pakollisia. Itse olen ollut huono kansalainen enkä ole vielä tähän päivään mennessä testannut noista kuin alkoholia ja odotankin hetkenä minä hyvänsä poliisien kolkuttelevan ovelleni ja vaatimaan minua olemaan uskoton, menemään naimisiin, jotta voin erota ja ryhtyä puuhaamaan aviotonta lapsenalkua. Niin ja tietysti homostelemaan, onhan sekin pakollista.

Tästä tulee muuten mieleeni muuan lentävä lausahdus, joka osuvasti määritteli totalitarismin: "Totalitaristisessa valtiossa kaikki se, mikä ei ole kiellettyä, on pakollista."

Muistakaa nyt sitten homostella oikein ahkerasti, ettei poliisi tule ja pamputa.

Asiakaspalvelua Venäjällä

2010-07-12T16:25:00.003+03:00

Käväisinpä tuossa viikonloppuna naapurimaassamme Venäjällä näkemässä ystäviäni ja hiukan irrottautumassa arjen rutiineista - kun on ollut töissä 3 viikkoa ilman vapaapäiviä, alkaa jo kaivata pientä tuuletusta. Siitä, kun olin viimeksi Pietarissa, on vierähtänyt yli vuosi. Vuodessakin ehtivät jotkin asiat muuttua, ravintoloita on sulkeutunut ja avautunut, sushimuoti on ehkä vähän tasoittunut, uusi metrolinja on käynnistynyt. On kuitenkin yksi asia, joka ei tunnut vuosien saatossa muuttuvan mihinkään: venäläisten virkailijoiden ja asiakaspalvelijoiden flegmaattisuus ja täydellinen välinpitämättömyys asiakasta kohtaan.

Ne esimerkkien määrät, joita voisin kertoa, ovat lukemattomat. Useimmissa kaupoissa, joihin astuin sisälle, myyjä istui elämäänsä kyllästyneen näköisenä kassalla eikä reagoinut läsnäolooni mitenkään. Saattoi jopa juoruta henkilökohtaisia juttujaan puhelimessa koko sen ajan, kun olin kaupassa. Tilanne, jossa seisoin tiskin takana odottamassa, että myyjät saisivat juoruamisensa hoidettua, en ollut harvinainen. Heitä ei kannata paljoa hoputtaa, sillä silloin he palvelevat vielä hitaammin - pikkuvirkamiehen valta on jotain, minkä käyttämisestä venäläiset saavat ehkä jopa seksuaalista tyydytystä, niin mielellään mitättömimmätkin virkailijat kyykyttävät niitä, joita voivat.

Internet-kahvilassa, jossa vierailin, hukkasin hetkeksi aikaa aurinkolasini. Olin melkoisen varma, että olin unohtanut ne kassalle, mutta kun menin kysymään kassaneidiltä, hän pudisteli päätään, että eiei, ei tiedä mitään. Tivattuani hetken, hän vaivautui lyhyesti vilkaisemaan ympärilleen ja totamaan edelleen, että eiei, ei ole mitään aurinkolaseja kassalle tuotu. Palloilin kahvilassa vielä hetken tutkien koneiden vieruksia, kunnes luovutin ja olin jo poistumassa, kun yhtäkkiä joku toinen henkilökunnan jäsen pysäytti minut ja toi minulle aurinkolasini. Ne olivat olleet tämän edellä mainitun kassaneidin selän takana.

The St. Petersburg Times oli pieni artikkeli tutkimuksessa, jossa vertailtiin eri Euroopan maiden jonotusaikoja. Ketään ei ehkä yllätä se, että Venäjä vei kirkkaasti voiton peräti 27 minuutin jonotusajallaan - ja sen kyllä saattoi huomata niiden kahden päivän aikana, jotka maassa vietin. Kun Suomen tullissa on kerrallaan aina useampi virkailija tarkistamassa passeja, Venäjän puolella rajaa virkailijoita on töissä yhtäaikaa 1-2. Tämä siitäkin huolimatta, että niitä tarkituskoppeja on yhteensä kahdeksan. Minkä vuoksi niitä on kahdeksan, kun niitä ei vilkkaimpina aikoinakaan ole kolmea enempää auki, on minulle sula mysteeri. Tämän lisäksi venäläiset tullivirkailijat saattavat hyvinkin saada päähänsä lähteä tauolle kesken kaiken, mikä on joskus aiheuttanut hilpeitä 3-4 tunnin aamuöisiä bussi-istuskeluja Venäjän raja-asemalla.

Tämä voi kuulostaa valitukselta, mutta se ei sitä varsinaisesti ole. Venäläisten asiakaspalvelijoiden kaikenkattava palvelemattomuus ja virkailijoiden laiskuus ovat kyllä merkittäväkin ongelma suuremmassa mittakaavassa itse yhteiskunnalle, mutta eivät ehtineet ärsyttää minua kahden päivänä aikana. Niihin on jo niin tottunut, että kun astuin ensimmäiseen kauppaan, missä minua odotti nurkassa lojuva flegumyyjä, tunsin oloni kotoisaksi. Sen sijaan joka kerta, kun törmään Pietarissa hymyilevään, iloiseen ja palvelualttiiseen asiakasmyyjään, joita saattaa löytää etenkin Nevski Prospektin turistialueelta, hämmennyn ja ujostun: miten tämä nyt näin, eihän tämän näin pitänyt mennä!

Kehitys kehittyy Venäjälläkin, ainakin, mitä tulee kauppaan, sillä turistit osaavat vaatia palvelua ja venäläiset kyllä ymmärtävät dollarien päälle. Mutta mitä tulee pikkuvirkamiesten sadistiseen mielihyvään, jonka he saavat talloessaan heikompiaan - no, siihen ei ole näkyvissä parannusta. Vaikea uskoa, että venäläinen mentaliteetti muuttuisi niin paljon. Ei auta kuin huokaista syvään joka kerta, kun asioi venäläisen virkailijan kanssa - ja varata useampi tunti toimitukseen.

Pieni provokaatio

2010-07-09T12:59:00.002+03:00

Jyväskylyläinen kaupunginvaluutettu Asmo Maaselkä avautuu Keskisuomalaisessa tämän kaasuiskun tiimoilta: Pride-paraati on myös provokaatio. Maaselän mukaan Pride-kulkue on provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Siitä hän jatkaakin kulkueen kuvaamista kristinuskon rienaamiseen keskittyneenä remuremminä, joka yrittää vaatia omia arvojaan koko valtaväestönkin arvojen perustaksi. Mistä päästään tietysti maahanmuuttajiin, sopeutumiseen ja sen sellaiseen.

En ole koskaan ollut mukana Pride-kulkueessa tai edes seuraamassa sivusta, joten en osaa sanoa, rienataanko siellä tosiaan kristinuskoa vai ei. Itsestäänselvää se ei näytä olevan, sillä esimerkiksi Ruotsin vastaavassa paraatissa jopa hurrattiin kristinuskolle ja kirkko kerta kaikkiaan täyttyi väestä. En sitten tiedä, onko Maaselällä jotain ensikäden tietoa siitä, että suomalainen sateenkaariväki panettelee kristinuskoa ja kirkkoa vai olettaako hän automaattisesti, että totta kai nyt hirmuiset homot haukkuvat "perinteisiä arvoja", minkä homostelultaan ehtivät. Vai riittääkö provokaatioksi pelkästään se, että sateenkaariväki ylipäätään marssii? Onko provokaatiota se, että he tekevät olemassaolonsa valtaväestölle tiettäväksi?

Tämä kappaleenpätkä Maaselän mielipidekirjoituksesta on hauska: "Jos vähemmistö sopeutuu, niin tällöin valtaväestön edustajan ei tarvitse hyväksyä vieraan uskonnon tai oudon seksuaalisen elämäntavan arvoja, mutta ei niitä silloin tarvitse vihamielisesti vastustaakaan. Ne eivät silloin uhkaa ketään."

Juu, ei varmaan tarvitse vastustaa vieraan uskonnon tai oudon seksuaalisen elämäntavan arvoja, jos ne sopeutuvat - koska silloin niitä arvoja ei enää ole! Sopeutuminen merkitsee juuri sitä, että sopeudutaan elämään vallitsevien puitteiden nojalla. No, jotain voi tietysti jäädä, mitä sopinee harrastella sitten piilossa. Sitähän Maaselkä tuntuu mielipidekirjoituksellaan hakevan: homostelkaa vaan, mutta tehkää se suljettujen ovien takana niin, ettemme me tiedä emmekä näe. Älkääkä nyt ainakaan hakeko meiltä mitään hyväksyntää olemassaolollenne!

Maaselkä ei toisaalta ole täysin väärässäkään. Avuksi tosiaan olisi, jos vähemmistö kunnioittaisi enemmistön arvoja - mutta toisaalta se ei voi tarkoittaa sitä, etteikö vähemmistö saisi tavoitella tasa-arvoista asemaa enemmistön jäsenten kanssa. Erivapaudet ja -oikeudet ovat sitten asia aivan erikseen ja useimmitenhan maahanmuuttajien vaatimukset koskevat sellaisia asioita eivätkä sitä, että he saisivat toteuttaa itseään tasa-arvoisesti enemmistön edustajien kanssa. Omaa uimahallivuoroa ei oikein voi verrata avioliittoon, sillä jälkimmäisessä seksuaalivähemmistö vain hakee samaa oikeutta, joka enemmistöllä jo on, kun taas uimahallivuoron kohdalla muslimit hakevat itselleen etua enemmistöön nähden eli jotain sellaista, mitä enemmistölläkään ei ole.

Näin turinani lopuksi haluaisin vielä huomauttaa, että kaasuiskun Pride-kulkuetta vastaan tekivät uusnatsit. Ei siis mikään kristillinen ryhmittymä vaan uusnatsit. Jotenkin en osaa pitää uusnatseja "perinteisten arvojen kannattajina". Ehkä ne sitä tavallaan ovat, mutta minusta se tapa on jotenkin kieroutunut. Kristilliset liikkeet hyväksyn perinteisten arvojen kannattajien joukkoon, mutta meidän hihhulimme ovat sikäli tolkun väkeä, etteivät hyökkäile fyysisin ottein erimielisiä vastaan. Korkeintaan ne keskittyvät likaamaan omaa pesäänsä (vrt. pedofiliatapaukset), mutta jättävät muut rauhaan ainakin tekojen osalta.

Mutta ehkäpä uusnatsejakaan ei saisi enää provosoida. Hipsutellaan varpaillaan kaikki, etteivät kuulapäät vain ärsyynny ja ala - kaasuttaa.

Kaikki hyvin, kunhan huiveista päästään?

2010-07-08T16:05:00.002+03:00

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, että burqa-kielto saattaa hyvinkin mennä läpi Ranskan parlamentissa. Itse en oikein tiedä, kannatanko lakia vai vastustanko sitä. Olen periaatteessa sitä mieltä, ettei kasvot peittävä huivi tosiaan sovi länsimaihin - täällä on olennaista se, että ihminen voidaan tarvittaessa tunnistaa kasvoistaan. Kaikki ei myöskään voi mennä yksilönvapauden piikkiin, ei edes vaatetuksen puolesta - esimerkiksi alastomuus on julkisilla paikoilla yleensä kiellettyä.

Se, mikä minua hiukan häiritsee tässä lakialoitteessa on se, ettei se oikeastaan juurikaan tartu siihen laajaan ongelmavyyhteen, joka Ranskalla ja muillakin mailla on käsillä muslimivähemmistöjensä kanssa. Ei ongelmana ole se, että pieni vähemmistö musliminaisista peittää kasvonsa hunnulla - ongelmat ovat paljon laajempia ja vaikeampia. Totta kai tämäkin on viesti oikeaan suuntaan, että maassa maan tavalla eikä ranskalaiseen tapaan kuulu peitellä kasvojaan, mutta jääkö se siihen? Onko tämä taas tällainen julkisuustemppu, yritys todistella mahdollisimman näkyvästi, että hei, katsokaa, me teemme jotain? Siis vähän samanlainen tempaus kuin Suomen surullisenkuuluisa lapsipornolista, jonka vaikutus todelliseen lapsipornoon on mitätön, mutta jonka avulla viranomaiset voivat sanoa, että ovat tehneet voitavansa asian hyväksi ja on aika siirtyä muihin hommiin.

Että toivottavasti Ranskan hallitus tekee jotain niille suuremmillekin ongelmille, kuten musliminuorten syrjäytymiselle, "muslimisaarekkeiden" muodostumiselle ja kasvulle Ranskan maaperällä ja esimerkiksi musliminaisten oikeuksille. Toisinaan on pakko valita, suojellaanko yhteisöä vai yksilöä ja toistaiseksi muslimien kohdalla näyttäisi siltä, että Eurooppa on valinnut edellisen ja jättänyt muslimiyhteisöjen heikoimmat eli lapset ja naiset vahvempien armoille. Toivottavasti tilanne muuttuu. Joskus...

Tuho tulee ja ennen oli kaikki niin paljon paremmin

2010-07-07T09:54:00.002+03:00

Tiedättekö, mikä on ehkä maailman väsynein juttu? Jo muinaiset roomalaiset jne. - enkä lainkaan vitsaile. Itse asiassa vanhin tällainen teksti taitaa olla muinaisen Egyptin peruja. Siinä joku egyptiläinen jeppe vaikeroi, kuinka nuoriso on niin turmeltunutta ja rappiollehan tässä mennään niin, että autiomaan hiekka pölisee. Ja voin kuvitella, kuinka arvon herra M. P. Cato piti Rooman senaatissa tulikivenkatkuisia puheita aikojen turmeltuneisuudesta.

Nykyään meillä on omat rappiopäivän enkelimme, jotka jaksavat internetin ihmemaailmassa paheksua maailman menoa ja julistaa kovaan ääneen, kuinka vuonna se ja se asiat olivat paljon paremmin, ihmiset välittivät toisistaan, yksisarviset vaelsivat yhä maan päällä ja sateenkaaren päästä oikeasti löytyi kulta-aarre. Aika usein tällaisena ihmekautena esitetään 50-luku, jolloin naiset olivat Naisia, miehet Miehiä, lapset menivät kiltisti nukkumaan ajoissa, alkoholia juotiin säällisesti ja kohtuudella, prostituutio rehotti ainoastaan jossain Afrikan sarvessa ja kansa kumarsi pappismiehiä niin, että liepeet vain heilahtelivat.

Tietysti asiat riippuvat aina paljolti siitä, mitä arvostaa. Kiinnostavaa kuitenkin on se, että kukaan meidän ikäluokkamme jäsenistä ei ole elänyt 50-luvulla. Me emme todella tiedä, millaista oli elää silloin, me perustamme näkemyksemme silloin eläneiden tarinoihin ja siihen materiaaliin, mikä 50-luvulta on jäänyt. Entäs, jos silloin ei ollutkaan niin siistiä? Entäs, jos aika kultaa muistot? Kyllä minäkin muistelen 80-luvun Ukrainaa aurinkoisena onnenmaana, mutta ottamalla historiankirjan käteen voi helposti argumentoida muistojani vastaan. Ne eivät ole kovin luotettavaa tietoa.

No, saa nähdä, miten asiat menevät. Ei se toki mahdotonta ole, että rappiopäivän julistajat ovat oikeassa ja islamgeddon murskaa länsimaisen dekandenssin parinkymmenen vuoden kuluessa, jonka jälkeen elämmekin islamilaisessa teokratiassa, inshallah. Mutta jos (kun) niin ei käykään, onpahan jotain, mille hihitellä vuosien kuluttua, kun luen tätäkin blogikirjoitusta.

Ase vai viinat?

2010-07-06T14:45:00.002+03:00

Porvoossa on sitten ammuttu. Aseharrastajat ovat epäilemättä huolissaan lajinsa puolesta. On selvää, etteivät suomalaiset taaskaan ymmärrä, kuinka turvallinen ja kelpo laji ampuminen on, kun joku hourupää taas ammuskeli jossain. Haluavat kuitenkin taas rajoittaa ampuma-aseiden hallussapitoa ja niin eespäinpois.

Toisaalta, jos ja kun noita hourupäitä putkahtelee tasaiseen tahtiin...

Sinänsä on kuitenkin totta, että väkivallanteot Suomessa vähenisivät varmasti, jos alkoholin ja teräaseiden hallussapito kiellettäisiin ja estettäisiin.

Lööppiangsti

2010-07-06T10:12:00.002+03:00

Pride-kulkueeseen tehtiin kaasuisku. Ei siinä mitään - syylliset vaan nalkkiin ja lätkäistään sopiva rangaistus, joskin Suomen oikeuskäytännön tuntien se on jotain sormen heristämisen ja nimellisen sakkomaksun väliltä. Muutenhan en jaksaisi oikein edes välittää, mutta se, mikä minua on hiukan tympäännyttänyt tässä tapauksessa on sen ympärillä vellonut uutisointi.

Lööpit ja otsikot ovat suorastaan sykähdyttäviä:

Nuorin Pride-kulkueen kaasuiskun uhri alle yksivuotias

Nuorin Pride-kulkueen kaasuiskun uhri alle 1-vuotias

Ylempi on Iltalehde, alempi Iltasanomien. Huvittavaa muuten, miten otsikot ovat lähes identtiset keskenään... Mutta niin, onhan siinä oikein hyvä sauma itkeä myötätunnon perään, kun nuorin uhreista on alle YKSIVUOTIAS. Kuvitelkaa! Voin kuvitella, kuinka keltainen lehdistö oikein hieroskeli käsiään kuultuaan nuorimman uhrin iän: kyllä nyt saadaan kansalle kunnon lööpit ja suunnaton paheksunta päälle. Kuka olisi arvannut, että joku saattaa ottaa lapsensa mukaan Pride-kulkueeseen!

Äh. En tykkää keltaisesta lehdistöstä. :(

Tehokkaampaa markkinointia

2010-07-03T13:50:00.003+03:00

Helsingin Sanomissa peräänkuulutettiin toimittajien vastuuta muutama päivä takaperin, kun Arkkitehti-lehden entinen päätoimittaja kertoi 2000-luvun alussa kohtaamastaan painostuksesta. Jutun pääpaino oli tietysti Arkkitehti-lehdessä ja sen ympärillä velloneessa aallokossa, mutta kirjoittaja raapaisi lyhyesti myös toimituksen etiikkaa ylipäätään; nykyään on toisinaan vaikeaa erottaa mainosta ja artikkelia toisistaan. Erilaiset puffiartikkelit ja vastaavat yleistyvät jatkuvasti ja mainoksen ja asiallisen artikkelin ero hämärtyy.

Tämä artikkelien muuttuminen piilomainonnaksi käväisi mielessäni, kun luin uusimman Yhteyshyvä-lehden kirjoitusta eineksistä. Lähestulkoon kaikkialla, mistä olen eineksistä lukenut, niitä on enemmän tai vähemmän paheksuttu, niiden ravintoarvoja on kritisoitu ja niiden sisältämiä säilöntäainemääriä on kauhisteltu. Yhteishyvän eines-artikkeli taas oli aivan toista maata: eineksiä kehuttiin siinä erinomaisiksi aterioiden lisiksi, jotka paitsi ovat pullollaan mainioita ravintoarvojaja myös helpottavat mitä perusteellisimmin kiireisten vanhempien arkea. Ateriasta tulee kerrassaan loistava, kun sen koostaa eineksistä ja jostain muusta, mitä ei artikkeli yksilöitynyt.

Yhteishyvän kohdalla en kuitenkaan ole huolissani. Se on aivan avoimesta S-Ryhmän lehti, joten sen "asema" S-ryhmän mainosautomaattina on aivan selkeä ja kukaan tuskin erehtyy pitämään sitä objektiivisena julkaisuna. Kaikki lehdet eivät kuitenkaan ole jonkun ison yritysryppään julkaisemia "mainoskatalogeja" vaan ovat vähintään olevinaan objektiivisia ja vapaita tiettyjen ryhmien tahi yritysten talutusnuorasta. Kysymys vain kuuluu, että ovatko ne todella sitä? Esimerkiksi naisten suosimissa kauneus- ja trendijulkaisuissa on jatkuvasti artikkeleita erilaisista uskomushoidoista tai kosmetiikkatuotteista ja useimmiten jutut ovat hyvin positiivisia ja tuntuvat kannustavan lukijaa kokeilemaan hoitoa/tuotetta, josta artikkeli kertoo. On ihan mahdollista, että kyseessä on täysin viaton ja rehellinen artikkeli, mutta toisaalta yhtä mahdollista lienee sekin, että lehti on saanut jotain hyötyjä siltä raholta, josta artikkeli "kertoo".

Kauneusteollisuus ei muutenkaan ole mikään rehellisyyden perikuva, joten kyllähän nuo jutut laittavat epäilyttämään. Yritetäänkö meille taas myydä jotain "rehellisen ja jopa kriittisen" artikkelin avulla? Tehokkaintahan markkinointi lienee silloin, kun kohde (uhri?) ei edes arvaa olevansa markkinoinnin kohteena.

Tuumasta toimeen

2010-06-29T12:44:00.002+03:00

Hiljaisuus on hiukan venynyt. Tällä hetkellä on niin monta rautaa tulessa, ettei oikein ehdi kirjoittaa tai ehkä tarkemmin, ei jaksa keskittyä siiheksi asti, että kirjoittaisi jonkin vähän pidemmän, harkitun ja koherentin esseeluontoisen tekstin.

Olen ryhtynyt uudistamaan elämääni tarttumalla sellaisiin asioihin, joista olen aina haaveillut, mutta joita en ole syystä tai toisesta tehnyt. Useimmiten syynä on yksinkertaisesti pelko: pelkään epäonnistuvani, pelkään uusia tilanteita, pelkään korkeita paikkoja, pimeitä paikkoja, mitäikinä ja ihan kaikkea. Olen kyllääntynyt pelkäämiseen. On aika ryhtyä elämään sen sijaan, että vain on.

Aloitin thaikielen kurssilla ja nyt käyn sukelluskurssia - minusta tulee ODW eli Open Water Diver. Sen jälkeen on vuorossa Advanced Diver -kurssi ja jos jaksan/haluan/ehdin/minulla on varaa, Rescue Diver -kurssi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen jonnekin tropiikkiin hyödyntämään taitojani... Syksyllä aion aloittaa kiipeilyn Kumpulan kiipeilyseinästä. Tiedossa olisi lisäksi vielä flamenco-kurssia, mahdollisesti ranskan kurssia ja ulkomaanmatkoja. Varasimme taannoin liput Etelä-Koreaan ja täytyy nyt vain toivoa, etteivät Koreat päädy tässä muutaman kuukauden sisällä ilmisotaan keskenään. :)

Kunhan jaksan ja ennätän, kirjoitan taas jotain oikeaakin juttua. Nyt vain tekemistä ja suunniteltavaa riittää, on ihmisiä nähtävänä, elämää elettävänä - toivottavasti. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka vain haaveilevat asioista, mutta eivät koskaan toteuta haaveitaan. En enää halua kuulua heihin.

Raivopäähärkä

2010-06-23T12:48:00.004+03:00

Tänään on kyllä harvinaisen huono päivä. Olen provosoitunut asioista, joista ei ensinnäkään pitäisi ärsyyntyä ja lisäksi ne asiat, jotka ovat oikeastikin tympeitä ja lievästi turhauttavia, ovat saaneet minut näkemään punaista. Kuten esimerkiksi se fakta, että työpaikkani "kuntosalilla"* ei ole lainkaan käsipainoja painoluokassa 3,5kg-7,5kg - eikä muita käsipainoja ole mahdollista säätää pienemmiksi, koska ne vaatisivat viisipääavaimen auetakseen, eikä sitä viisipääavainta ole yhtään missään!

En taida viitsiä kirjoittaa mistään muusta, koska minulla ei ole mitään tolkullista sanottavaa yhtään mistään. Poistin jopa äsken yhden kirjoitukseni, mitä en normaalisti tee, koska se oli juuri tämän olotilan inspiroima aivoton raivonpurskahdus.

Tarvitsen valiumia. NYT.

Omena putoaa puusta

2010-06-22T14:47:00.003+03:00

No tämähän on kerrassaan hyvä uutinen, oikein kerrassaan. Siis hyvä uutinen.

Apple alkaa kerätä tietoja iPhone-käyttäjien liikkeistä

Tässä pelataan tietysti vain mielikuvilla, mutta missä vaiheessa hipstereiden ja ad-graafikkojen mitä magein tuotemerkki liittyi samaan sakkiin Sony "hei, me lataamme kopiosuojatun CD:n mukana omia juttujamme asiakkaan koneelle" Recordsin kanssa? Ja minä kun oikeasti hetken aikaa harkitsin ostavani iPhonen...

Oikeasti en kyllä osta sitä siksi, että se maksaa julmetusti ja tarvitsen enemmän miniläppärin käyttöominaisuuksia kuin iPhonen, mutta kyllä moinen uutinenkin laskee intoa.

Voi Apple, minkä teit. Kannattaako liiskata oma brändinsä näin? Tai ehkä mainostoimistojen tyylikkäät graafikot eivät vaan välitä.

Halvalla ei saa laatua

2010-06-15T14:29:00.002+03:00

Olen viikonloppuna lähdössä käymään Tampereella tuttavien tupareissa ja siinä samalla ajattelin hiukan kierrellä kauppoja. Koska olen järjestelmällisyyshirmu ja kiinnostunut nimenomaan kirpputoreista ja aivan erityisesti vintagesta, aloitin ostoskierrokseni jo hyvissä ajoin selvittämällä netin ihmeellisestä maailmasta, mitä kauppoja ja kirpputoreja Tampereella on ja mistä ne löytyvät. Ja tämän pitkällisen alustuksen jälkeen pääsemmekin itse asiaan, nimittäin luonnonvaroja kuluttavan googlettamiseni löydökseen: Suomen parhaat kirpputorit -keskusteluun.

En itse asiassa aio keskustella siitä, mitkä ovat Suomen parhaita kirpputoreja vaan huomioni tuossa ketjussa kiinnittivät aivan muut seikat. Siellä näet kiteytyy niin kristallinkirkkaasti se suomalainen ajatusmaailma, jonka mukaan parasta pitäisi saada, mutta se ei saisi maksaa juuri mitään. Moni kirjoittaja murehti suureen ääneen sitä, että kirpputorien hinnat nousevat - mikä on tietysti aivan järkyttävää ja käsittämätöntä tässä meidän nykyisessä kapitalistisessa taloudessamme, jossa kaiken hinta nousee koko ajan. Mutta ei, kirpparitavaraa ei tämä sääntö saisi koskea, sen hinta ei saisi nousta yhtään, koska muuten ollaan toki lähestulkoon ryöstämässä kuluttajaparan rahoja.

UFF-liikkeitä syytetään rahastuksesta aivan erityisesti. Siinä kuitenkin unohdetaan se, että vaikka UFF saa myyntiartikkelinsa ilmaiseksi, kaikkeen muuhun sen toimintaan uppoaa rahaa ja jollain sekin on katettava. Joku kauempana keskustasta sijaitsevat itsepalvelukirpputori toimii aivan eri periaatteella, jolloin niiden hintojen vertailu ei kerta kaikkiaan ole mielekästä.

Kirppareilla kävijät usein pitävät itseään jokseenkin parempina ihmisinä kuin esimerkiksi Hennesillä tai GinaTricotilla shoppailijat, mutta karu totuus on, että ajatusmalleissa ei juurikaan tunnu olevan eroa: kaiken pitäisi olla niin maan mahdottoman halpaa. Sen sijaan, että panostettaisiin laatuun, ostetaan halvalla kaikenmoista krääsää. Omatunto puhdistuu sillä, että tämä tavarahan on kierrätettyä eli jotenkin maagisesti siitä samasta mekosta, joka on Hennesin rekissä roikkuessaan oiva esimerkki länsimaisen kulutusyhteiskunnan dekadenssista, tulee kirpparin laatikosta löytyessään riemullinen julistus ostajansa ekologisuudesta ja itsenäisyydestä verrattuna Henneshamstereihin.

Ei siinä mitään, kirpputoreilta voi tosiaan löytää oikein laadukastakin tavaraa ja oikeastaan se on yksi syy, miksi itse niitä suosin. Jos vaate on käytetty, mutta YHÄ hyvässä kunnossa, sen täytyy olla laadukas, kun taas uutena ostettaessa voi enää harvoin luottaa tuotteen laadukkuuteen. Mutta eipä tämä laatu saisi kirppareillakaan mitään maksaa, kuten sanottua. Ymmärrän tietysti, että joku iloitsee törkyhalvalla löytämästään laadukkaasta merkkivaatteesta, jota myyjä ei ollut osannut hinnoitella oikein, mutta on minusta aika paksua olettaa, että laatua pitäisi noin yleensäkin saada luokattoman halvalla. Miksi ihmeessä pitäisi?

Jotenkin pidän tätä ajatusmallia turhauttavana ja tympeänä. Oikeastaan se tuntuu olevan osavastuussa tästä meidän henkkamaukkabigmac-kulttuuristamme, jossa ostelemme mieluummin Gina Tricotin laaduttomia rättejä huippuhalvalla kuin maksamme suurempia summia kunnolla ja kunnollisista kankaista tehdyistä vaatteista, jotka oikeasti kestäisivät pitkään. Kyselyissä ihmiset aina väittävät haluavansa luomua ja laatutuotteita ja ovat valmiita maksamaan niistä, mutta totuus on toinen. Todellisessa maailmassa halpa "made in China" krääsä ajaa aina laatutaravan ohi, koska mikään ei saisi maksaa mitään.

Emme ole ihmisiä kaikki

2010-06-14T09:32:00.002+03:00

Yritän taas palata ruotuun. Tässä on ollut muutto ja lisäksi tiettyjä sählinkejä henkilökohtaisessa elämässäni, jotka eivät suorastaan ole ohi, mutta täytyy yrittää keskittyä muuhunkin. Näin ollen ryhdyn taas päivittämään blogia. Aloitin sitä paitsi viime viikolla työt täällä perinteisessä paikassa, missä en muuta teekään kuin roiku facebookissa ja blogeissa sen sijaan, että niinq tekisin TÖITÄ. Tai edes näyttäisin kiireiseltä. ;)

Viikonloppuna huomioni kiinnitti uutinen kaasuiskusta afganistanilaiseen tyttökouluun. Täytyy sanoa, että vaikka olenkin usein empaattinen ihan vaivoiksi asti, maailmasta löytyy kyllä sieltä täältä porukkaa, joita kohtaan en jaksa tuntea mitään positiivista ja nuo "ainoa, mihin meistä on, on kaasutella tyttösiä, koska sehän on suurin ongelma muutenkin hajalla olevassa maassamme, että tytöt voivat OPETELLA LUKEMAAN" -hemmot kirivät aika korkealle sijalle epäempatialistallani. Ylipäätään kaikki tuollaiset tempaukset lapsia kohtaan ovat niin kuvottavan vastenmielisiä, etten ymmärrä, miten kukaan ihmiseksi itseään nimittävä eläin kehtaa myöntää ääneen tehneensä jotain tuollaista. Kaikken kuvottavinta kuitenkin on, että tämä jengi todennäköisesti on teoistaan YLPEÄ.

Muistelen erästä uutista jokunen vuosi takaa Venäjältä, jossa kerrotiin rasistijengin hakanneen kuoliaaksi jostain entisen Neuvostoliiton alueelta saapuneen maahanmuuttajan (uzbekki, tadzhikki, jotain sinnepäin). Olivat nämä kaverit varmasti polleaa poikaa, kun onnistuivat pieksemään hengiltä 9-vuotiaan pikkutytön.

Oikeasti. Jos ei ole lihaksia mihinkään muuhun kuin LASTEN häiriköintiin, pieksemiseen ja tappamiseen, olisi syytä edes älytä pitää turpansa soukemmalla. Siinä, että onnistuu viemään nirrin viisi kertaa itseään pienemmältä olennolta ja vieläpä porukan voimin, ei ole kerrassaan mitään ylpeiltävää. Itse asiassa moista pitäisi lähinnä hävetä.

Maailmassa on kyllä ihan riesaksi asti sitä väkeä, joka kahdella jalalla kulkee, mutta jotta ei ihmissukuun kuuluvaksi ilkeä nimittää.

Muuttopuuhia

2010-06-03T13:27:00.002+03:00

Olen pitänyt hiukan hiljaiseloa, koska muuttopuuha on vienyt kaiken energiani. Uusi kämppä on kooltaan mukava ja seutukin on sievää, mutta miinuksena on sitten pitkähkö matka keskustaan. Toisaalta, kesätyöpaikka taas on lähempänä. Ja herran pieksut sentään siinä uudessa kämpässä on kaappitilaa! Sitä on niin paljon, että vaikka vanhasta kämpästä lähtiessämme kirosin tavaramäärää, uuden kämpän kaapistot eivät edes täyty kaikesta krääsästämme.

Silti, tällä kertaa en todellakaan aio tehdä sitä virhettä, että täytän tyhjän tilan uudella roinalla. En todellakaan. Sitä tavaraa on todellakin aivan liikaa. Kunhan saan kämpän jonkinlaiseen järjestykseen, otan asiakseni hankkiutua eroon osasta turhaa sälää.

Näin on.

Vuorikiipeilyä kerrakseen

2010-05-28T21:51:00.002+03:00

Olen miettinyt viime aikoina vuorikiipeilyä. Mikä saa ihmisen ryhtymään moiseen touhuun? Tai ei siinä nyt mitään, että kiipeilee joillekin matalille kukkuloille, mutta että on rämmittävä Everestin huipulle asti - huh huh. Mount Everestillä kuolee ihmisiä joka vuosi ja silti sinne on valtaisa tunku. Muilla vuorilla ei kuole niin paljon, mutta tunkukaan ei ole yhtä kova. Ne ovat itse asiassa vaarallisempiakin kuin Everest, siis suhteessa huipulle päässeisiin ja kuolleisiin. Vaarallisin on Annapurna, toiseksi vaarallisin K2 (jos muistan oikein).

Vuonna 2008 K2:lla kuoli 11 kiipeilijää parin päivän aikana. Erinäisistä viivytyksistä johtuen osa kiipeilijöistä pääsi huipulle vasta joskus kahdeksan aikaan illalla, kun siellä pitäisi olla kello 15-17 aikoihin, että ehtii laskeutua valoisana aikana. Siinä matkalla huipulle on alue, jota kutsutaan Pullonkaulaksi - ilmeisesti erittäin vaarallinen ja vaikeakulkuinen paikka. Aamupäivällä sherpat olivat asettaneet sinne turvaköydet, minkä vuoksi kiipeilijöillä ei ollut mukana omia köysiä tai kiinnityslaitteita. He luottivat pääsevänsä turvaköysien varassa alas.

Valitettavasti kiipeilijöiden ryhdyttyä laskeutumaan Pullonkaulan yläpuolisesta jääkentästä irtosi kappale, joka vei mukanaan yhden kiipeilijän - ja turvaköydet. Kiipeilijät olivat kiipelissä: jumissa yli 8 kilometrin "kuoleman vyöhykkeellä"* ilman muita kiipeilyvälineitä kuin jäähakut ja pimeä laskeutumassa. Oli vain kaksi vaihtoehtoa: jäädä huipulle yöksi odottamaan valoisaa aikaa, jonka turvin laskeutua tai laskeutua pimeässä ilman apuvälineitä eli "vapaakiivetä", näin vapaasti suomennettuna.

Uskomattominta on, että sieltä oikeasti TULI ihmisiä alas pimeässä. Siis ilman apuvälineitä. Pimeässä! Kuka hullu kiipeää ilman turvaköysiä pimeässä! Miten se tapahtuu? Kuka uskaltaa?

Itsehän pelkään julmetusti korkeita paikkoja. Olen ihminen, joka ei uskaltanut edes kiivetä Kiovan Sofian luostarin kellotorniin. Tai olisin uskaltanut, jos olisin pakottanut itseni, mutten halunnut pakottaa.

Siitä huolimatta aloin tänään miettiä, pitäisikö ryhtyä vuorikiipeilemään. En tavoittele mitään Everestiä - se on vähän sama kuin aloittaisi taitoluistelun ja suunnittelisi päätyvänsä olympialaisiin -, mutta voisin yrittää harjoitella jotain pikkukukkuloita varten. Kuntosalilla on kiipeilyseinä, joka olisi mainio alku. Erityisesti kiipeäminen harjoittaisi ylävartalolihaksia, jotka ovat minulla tragikoomisen heikot. Ja mitä tulee korkeanpaikan kammoon niin pelkonsa on hyvä voittaa, eikö?

Taidankin ilmoittautua seuraavalle seinäkiipeilykurssille. Mount Everest, here I come!

Heh heh, vitsi vitsinä. Mutta tosissaan, sille kurssille voisi...

* Yli 8000 metrin aluetta kutsutaan kuoleman vyöhykkeeksi, koska ihminen ei selviä siellä pitkään hengissä. Ongelmana ei ole kylmyys, vaikka sekin on toki kangistava vaan hapenpuute, mihin ihminen lopulta kuolee, jos ei pääse laskeutumaan.

Suksi vaikka suolle, Wallin

2010-05-25T22:22:00.003+03:00

Tyhmentääkö kulttuuriministeriys ihmisen vai onko kyseinen pesti nimenomaan korvamerkitty jollain tapaa... erm, hiukan rajoittuneille ihmisille - vai onko vika vain Stefan Wallinissa itsessään? Meinaan, kaverin kommentit eilisessä Hesarissa riittivät lähestulkoon mykistämään allekirjoittaneen. Koska en ole varma, löytyykö tätä netistä, lainaan valittuja paloja uutisesta:

"Arvostelussa heitä kohtaan on myös yritystä kampittaa työtä tasa-arvon lisäämiseksi yhteiskunnan huipulla", Wallin kommentoi viime päivien keskustelua tiedotteessaan sunnuntaina.

Wallinin mielestä kritiikki huokuu kateutta kahta naista kohtaan.

"Naisia on edelleen liian vähän johtavissa asemissa myös julkisella sektorilla. Miksi kaksi naista ovat niin kiitollisia uhreja tällaisessa keskustelussa?" Wallin kysyy.

Kommentit koskevat Liisa Hyssälän nimitystä Kelan pääjohtajaksi ja Eva Biaudet'n nimitystä vähemmistövaltuutetuksi. Wallin siis käytännössä sanoo, että ainoa syy, miksi näitä nimityksiä arvostellaan, on kateus naisia kohtaan ja tasa-arvon vastaisuus.

Tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa jotain painokelvotonta. On se nyt jumankavita, kun naiset voivat jatkuvasti piiloutua sukupuolensa taakse ja parkua, että AINOA syy, miksi häntä ja tuotakin naista arvostellaan on se elin jalkojen välissä - ja näin voi kätevästi välttyä oikeasti vastaamasta siihen esitettyyn kritiikkiin. Mutta ei suinkaan riitä, että naiset itse toimivat näin, ehei. Nyt meillä on mieskin laulamassa samaa virttä!

Tässä on vähän tietoa Biaudet'n nimityksestä ja siihen liittyvästä kähminnästä:

Valtioneuvosto vaaransi vähemmistövaltuutetun puolueettomuuden ja uskottavuuden

Yle: Biaudet'n valinnasta vähemmistövaltuutetuksi kantelu

Jos edes puolet tuosta pitää paikkansa, Biaudet ei todellakaan ole oikea ihminen virkaan ja kritiikki on paitsi oikeutettua myös tarpeellista. Ja sitten tulee joku Wallin itkemään, että niinku oikeasti vika on vain Biaudet'n jalkovälissä - siitäkin huolimatta, että virkaan olisi ilmeisesti ollut pyrkimässä myös muodollisesti päteviä naisia. Jos virkaan siis olisi ehdottomasti haluttu nainen (mikä sekin kyllä kuulostaa epätasa-arvoiselta), olisi ihan hyvin voitu valita muodollisesti pätevä eikä olisi ollut välttämätöntä kähmiä ja säätää. Mutta ei, virkaan haluttiin nimenomaan Eva Biuadet eikä ketään muuta - ja siitäkö ei saisi valittaa?

Olen niin kiukkuinen, etten haluaisi edes olla kovin kohtelias. Ottaa päähän kuin pientä apinaa se, että kohdellaan kuin aivokuollutta näätää jonkun poliitikon toimesta. Ja Wallin tuntuu ihan selvästi kuvittelevan, että me olemme niin unohtumattoman typeriä, että nielemme siiman koukkuineen ja vieläpä kiitämme kauniisti perästä päin.

Hermo menee.

Aamiaista nöyrälle

2010-05-24T10:03:00.002+03:00

Olen nyt useampana kertana yrittänyt päästä lauantaibrunssille erääseen kahvilaan, joka on varsin suosittu. Sinne pitäisi kuulemma soitella hyvissä ajoin ja varata pöytä, mielellään ainakin kolme viikkoa etukäteen. Nyt, kun soitin, sieltä kerrottiin, että kaikki pöydät ovat varattuna - koko kesän ajalta! Että ei kesäbrunssia meikäläiselle.

Ensimmäisellä kerralla, kun tulin torjutuksi, olin pettynyt. Nyt oloni on lähinnä ristiriitainen. Paikka on kyllä kiinnostava ja ruokalista vaikutti kerrassaan mainiolta, joten sen puolesta olisi hauska käydä. Lisäksi valtaisa suosio on tietysti eräänlaista mainosta kahvilalle, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että se on jo... liian suosittu.

Ongelma on siinä, että minulla on oikeastaan nöyryytetty olo. Tuntuu siltä kuin pitäisi anella jotain armopaloja - soitella peruutuspaikkojen perään! Enkä minä pidä siitä, että minun pitää nöyryyttää itseäni kerta kerran jälkeen ja itkeä jonkun aamiaispöydän perään. Hyväksyn tämän kyykyttämismeiningin vielä lääkäriin pääsyn ja vastaavien kohdalla, mutta koko aamiaisesta menee jotenkin maku, jos sitä saadakseen on täytynyt ryömiä, madella ja anoa suosionosoitusta.

Taitaapa siis jäädä se brunssi siellä kokeilematta. Jätän sen niille, jotka saavat tyydytystä moisesta toiminnasta.

Pyöräilijät roistoina liikenteessä

2010-05-22T08:59:00.002+03:00

Joka vuosi pyöräilijät valittavat jalankulkijoista. Nämä tallaavat mistään välittämättä pitkin pyöräteitä ja pyöräilijän kilautellessa kelloa vain mulkoilevat pahasti ja huutavat herjauksia. Jalankulkijat eivät pyörätielle astuessaan yhtään katso, onko pyörä tulossa, jolloin pyöräilijän näkökulmasta kaupunki on ikään kuin interaktiivinen pelikenttä, jossa este voi milloin hyvänsä yhtäkkiä hypätä nenän eteen. Reagoi sitten siinä parissa sekunnissa, sillä omasta mielestään jalankulkija on tietysti aina viaton.

Minä jaan nämä pyöräilijöiden huolet täysin, sillä olen itsekin pyöräilijä ja joskus haluaisin kieltämättä iskeä jonkun puusilmäisen jalankulkijan pään asfalttiin. Mutta jos rehellisiä ollaan, vika ei ole yksin siinä päässä. Pyöräilijätkään eivät istu aina pyörän selässä vaan viettävät runsaasti aikaa jalankulkijoina ja siinä ehtii tarkastella, miltä maailma näyttää siitä vinkkelistä - eikä se suorastaan mairittele pyöräilijöitä. Tänäkin keväänä sitä joutuu jalankulkijana koko ajan väistelemään pyöräilijöitä, jotka pyöräilevät jalkakäytävillä. Ja se ihan oikeasti pistää vihaksi.

On mahdollista, etteivät ne, jotka sutivat pitkin jalankulkuväyliä ole niitä samoja henkilöitä, jotka avautuvat jalankulkijoiden typeristä tempauksista (vaikken yhtään ihmettelisi), mutta varmaa on, että edelliset tekevät aivan valtavasti hallaa jälkimmäisten asialle. Miksipä jalankulkija kunnioittaisi pyöräteitä, kun on päivänselvää, etteivät pyöräilijät kunnioita jalkakäytäviä?

Totta on, etteivät keskustan pyöräilyväylät suorastaan juhli erinomaisuudellaan, mutta kyllä siellä selviää sotkeentumatta jatkuvasti jalankulkuteille. Minusta on jotenkin uskomatonta, että pyöräilijät ovat niin käsittämättömän laiskoja, etteivät esimerkiksi viitsi koukata Sörnäisten rantatietä pitkin polkiessaan sörnäisistä keskustaan. Ehei, kyllä sitä Hämeentietä pitäisi päästä ja kun siinä kulkee jonossa pitkä pätkä busseja eikä pyöräilijämme uskalla siihen sekaan, hän tietysti siirtyy jalkakäytävälle. Tai sitten sama juttu jossain Kampissa, missä ei juurikaan ole pyöräteitä. Siellä autot eivät edes aja kovaa, joten liikenteen seassa pyöräily ei ole temppu eikä mikään (done that), mutta ehei, eivät meidän hienohelmapyöräilijät siihen ryhdy vaan pujottelevat kapeilla jalkakäytävillä jalankulkijoita häiriten.

Tässä taannoin poliisi sakotteli typeriä pyöräilijöitä liikenteen vaarantamisesta tai jostain vastaavasta ja ihan oikein teki. Pyöräilijät pois jalkakäytäviltä. Ei tähän juttuun saada mitään tolkkua, jos pyöräilijät itse koko ajan vesittävät omaa asiaansa rikkomalla liikennesääntöjä.

Pidettävä vs hyvä

2010-05-20T11:46:00.002+03:00

Kävin taannoin katsomassa Iron Man 2:sen, joka oli mielestäni ihan kohtuullinen elokuva. Puidessani sitä jälkikäteen erään tuttavan kanssa, tulin ajatelleeksi asiaa, mikä on kovin usein aiheuttanut minulle jonkinlaista päänvaivaa: miksi ihmiset niin herkästi yhdistävät käsitteet "se on hyvä" ja "minä pidin siitä".

Avaan hiukan, mitä ajan takaa. Kun ihmiset sanovat, että elokuva oli heistä "hyvä", he yleensä käytännössä tarkoittivat, että he pitivät siitä. En ole vielä tässä kohtaa eri mieltä, mutta tämä toimii toisinkin päin. Jos joku ei pidä elokuvasta, se ei hänen mielestään voi olla hyvä. Toisin sanoen, ihmiset eivät tunnu jotenkin tunnistavan heidän henkilökohtaisista pitämisistään riippumatonta "laadun" käsitettä, jonka avulla olisi mahdollista määrittää elokuvan hyvyys/huonous etukäteen sovitulla asteikolla.

Tämä pätee nähdäkseni todella laajaan spektriin asioita. Olen esimerkiksi monesti kuullut ihmisten sanovan, ettei joku ooperalaulaja ole "hyvä", mikä on minusta jollain tapaa absurdi väite. On ihan ok olla pitämättä oopperatyylisestä laulusta, mutta yleensä tässä kohtaa sitten jumiudutaan poteroihin eikä voida hyväksyä sitä, että vaikka kyseisestä laululajista ei pitäisi, laulaja voi silti olla omalla alallaan hyvä. Absurdiksi koen väitteen siksi, että jos oopperalaulaja on erittäin taitava ja lahjakas, minusta hän on selkeästi "hyvä" ihan huolimatta siitä, pitääkö joku hänen laulustaan vai ei.

Ehkä ihmettelen tällaista jaottelua siksi, että minulle kategoriat "pidän/en pidä" ja "hyvä/huono" ovat aina olleet toisistaan irrallisia. Voin huoletta hyväksyä teoksen hyväksi, vaikka en siitä pitäisikään tai ajatella, että se on huono, vaikka nyt satunkin pitämään siitä kovasti. Esimerkiksi American ninja -elokuvat ovat aivan selkeästi huonoja elokuvia siinä mielessä, että niissä mättävät sekä dialogi, käsikirjoitus että näyttelijäsuoritukset ja logiikka ylipäätään, mutta pidän niistä silti sangen suuresti. Sen sijaan moni taide-elokuva on epäilemättä erinomaisen laadukasta tavaraa, mutta minua ne eivät sen kummemmin sykähdytä ja saatan jopa inhota niitä.

Eniten kuitenkin hämmentää ihmisten kiivas tarve takertua noihin kategorioihinsa. Jos joku on pitänyt elokuvasta X paljon, hän ei kerta kaikkiaan voi myöntää, ettei se olisi "hyvä" elokuva. Ei mitenkään. En toki sano, että on olemassa jotain kiveenhakattuja määreitä ja laatustandardeja vaan kriitikotkin ovat keskenään eri mieltä eikä siinä mitään, mutta jotenkin elokuvan laadukkuudesta tulee asia, jotka täytyy puolustaa henkeen ja vereen, JOS on pitänyt elokuvasta. Miksi? Miksi se on niin vakava asia? Ihan kuin ihmisen itsetunto ja kaikki riippuisi siitä...

Ilja Glazunov tuottaa lapsipornoa?

2010-05-18T19:15:00.002+03:00

Helsingin Sanomien viimeisimmässä kuukausiliitteessä oli pitkä artikkeli venäläisestä taidemaalarista, Ilja Glazunovista. Artikkeli oli niin keskeisessä osassa, että pieni siivu Glazunovin massiivisesta teoksesta Demokratian tori oli lainattu kuukausiliitteen kansikuvaksi. Luin jutun, vilkaisin kuvaa ja vaikka Glazunov on ihan kohtuullinen taidemaalari ja maalannut Kekkosenkin, en ollut sen kummemmin vaikuttunut ja unohdin pian koko jutun.

Joku muu ei unohtanut. 14. toukokuuta ilmestyi Helsingin Sanomat, jonka kommenttiosastolla Jukka Mäkelä ja Raisa Cacciatore purkivat ärtymystään toukokuun kuukausiliitettä ja Ilja Glazunovin maalausta kohtaan. Annan heidän puhua omasta puolestaan:

"Kansikuvan keskellä hehkuu meikattu lapsi, kutsuva katse kohdistettuna katsojaan. Repaleiset, likaiset vaatteet paljastavat juuri kehittymään lähteneen rinnan ja lantion kaaren. Sivummalla on birlä pirnrmmän lapsen pää, suu teipattuna. Lasten ympärillä on aikuisia miehiä, osin hirviömäisiksi kuvattuina, pukkipäiviä alastomia naisia, kahleita, ulostyönnettujä kieliä, hämmentyneitä katseita.

Kuvassa lapsi, väkivalta ja seksi liittyvät yhteen - lahja sellaiselle, joka on valmis käyttämään lasta seksuaalisten halujensa kohteena. Miksi tällainen kädenojennus lapsipornon ja lapsiinkohdistuvan väkivallan markkinoijille?"

Ensimmäisen reaktioni voi tiivistää kuuluisaan nettiä kiertämään lyhenteeseen: WTF??? Siis - mitä vittua?! Koska kuvassa on väkivaltaa, seksiä ja vähäpukeinen lapsi, se merkitsee "kädenojennusta pedofiileille"? Ja oikeasti, mikä ihmeen "kutsuva katse" ja "meikattu lapsi"? Jokainen voi toki tarkastella taideteosta itse, mutta minun mielestäni mainittu lapsi näyttää lähinnä juonittelevalta ja ovelalta - sellaiselta, joka pitelee veistä selkänsä takana ja valmistautuu iskemään. Tyttö on keskellä kuvaa, alareunassa, osittain pyöreän, venäjänkielistä tekstiä sisältävän "leiman" takana. Ottaen huomioon, että liitutaulussa tytön alapuolella lukee, että "Myymme venäläisiä lapsia 1) elinsiirtoja varten, 2) pojiksi, 3) tyttäriksi, 4) muita tarkoituksia varten - hinta sovittavissa", voisi kuvitella, että tyttö ja sivussa olevat surkeat lapset viittaavat nimenomaan tähän. He ovat orpoja, joita myydään "demokratiamme torilla" päivän hintaan.

Cacciatoren ja Mäkelän mielipidekirjoituksessa on kuitenkin paljon perustavanlaatuisempi ongelma kuin taipumus tulkita lapsipornoksi taiteen perinteinen symboliikka, jossa lapsi edustaa viattomuutta. Ongelmahan ei tunnu olevan se, onko kuva itsessään pornoa vai ei vaan se, että joku pedofiilinplanttu saattaa kiihottua siitä. Kuvan tekijälle siis asetetaan vastuu siitä, miten ja mihin kuluttaja kuvaa käyttää. Tämä lähenee aika lailla sitä näkemystä, jonka mukaan esimerkiksi kuvat alastomista lapsista missä yhteydessä hyvänsä ovat hirveää lapsipornoa, koska joku pedo saattaa innostua niistä. Näin ollen kuvia alastomista lapsista ei tietenkään saisi olla missään.

Täytyy myöntää, että itse pidän tällaista näkemystä paitsi melkoisen vastenmielisenä niin myös vahingollisena. Maailma on täynnä fetisistejä, jotka kiihottuvat ties mistä - on ihan loputon suo alkaa vaatia ihmisiä sensuroimaan itseään sen pelossa, että JOKU jossain saattaa saada seksuaalisia kiksejä mitä viattomimmastakin kuvasta. En periaatteessa kannata näkemystä, jonka mukaan kaikki on sallittua taiteen nimissä, mutta nykyään kaikki tuntuu olevan sallittua lapsipornon vastustamisen nimissä.

Joku roti, hei.

Ennen ja jälkeen

2010-05-10T19:40:00.003+03:00

Olen joskus laitellut ennen ja jälkeen kuvia, mutta laitetaan nyt taas vaihteeksi.

Ensiksi kuva Pariisin opintomatkalta, kun olin 17-vuotias:

Tämä kuva taas on hulvattomalta Tallinnan lomalta - olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja tämä on se nimenomainen kuva, joka inspiroi minut laihduttamaan.

Tämä on tuorein kuva, otettu suurin piirtein kuukausi sitten (vapulta on kuvia, muttei koko vartaloa näyttäviä).

Lopuksi voidaan todeta, että eroa on. Ja tulee vielä vähän lisää.

Laihtumisen problematiikkaa (ja samanlaisia otsikoita)

2010-05-10T11:04:00.003+03:00

Toisin kuin aiemmassa merkinnässäni väitin, tarkoitukseni ei itse asiassa ole kirjoittaa lihavuusta vaan lihavuudesta. Viime lokakuussa kirjoitin siitä, mitä laihat eivät tunnu lihavuudesta ymmärtävän ja aivan äskettäin tulin katsoneeksi BBC:n tuottaman dokumentin, joka tuntui vahvistavan havaintojani siitä, että toisin kuin laihat tykkäävät väittää, kyse ei ole lihavien itsekurin puutteesta. Tässä hieman selostusta dokumentista ja se löytyy muuten myös youtubesta.

Dokumentissa esiteltiin tutkimus, johon oli koottu ryhmä hoikkia ihmisiä - sellaisia hoikkia, jotka ovat aina olleet hoikkia eivätkä ole millään lailla kamppailleet painonsa kanssa. Heidän piti sitten kuukauden ajan syödä kaksi kertaa se kalorimäärä, jonka se tavallisesti söivät. Koeryhmälle moinen syöminen oli enimmäkseen lähinnä tuskaa ja kidutusta. Yhtä lukuun ottamatta he onnistuivat kyllä sisulla ja sitkeydellä saavuttamaan kaloritavoitteensa, mutta se todellakin vaikutti olevan työn takana ja he valittelivat jatkuvaa kurjaa oloaan.

Lihavan maailma on ihan erilainen. Lihava ihminen pistelee helposti poskeensa huomattavasti enemmän kuin kuluttaa. Hänellä on ikävä olo lähinnä, jos hän ei saa paljon ruokaa, koska silloin hänellä on nälkä - tätäkin itse asiassa on itse asiassa testattu, dokumentti kertoi. Joukko reilusti ylipainoisia oli laitettu laitosoloihin, pakotettu laihtumaan määrä X ja sen jälkeen heille syötettiin tasan sen verran kuin he kuluttivat. Tulos oli se, että koehenkilöt kokivat olevansa koko ajan aliravittuja, vaikka biologisessa mielessä he eivät olleetkaan.

Kirjoitin lokakuussa, että ainoa pysyvä ratkaisu lihomiseen on se, ettei enää tarvitse kieltäytyä tai käyttää itsekuria vältelläkseen herkkuja. Täytyy saavuttaa sellainen tila, jossa ei koe mainittavaa mielihalua mässäillä, mussutella ja napostella kaiken maailman sipsejä, karkkeja ja suklaaleivonnaisia. Ankaralla itsekurilla voi näet kyllä laihtua, mutta se ei pääsääntöisesti ole pysyvää, sillä jossain vaiheessa ihminen kuitenkin lipeää. Äärimmäisen harva meistä on synytynyt munkin itsekurilla varustettuna - harva laihakaan on, heidän kiusauksensa vain ovat toisenlaisia.

Minä kun en ole tutkija enkä dokumentin tekijä, en voi koota testiryhmää, mutta on minulla yksi taho, jolla suorittaa ihmiskokeita: minä itse. Olen ollut jatkuvalla laihdutuskuurilla melkein kymmenen vuotta ja olen ollut lihava, joten olen mitä mainioin koekaniini. Uusin kokeeni alkoikin maaliskuun puolivälissä, kun kävin ravitsemusterapeutilla juttelemassa syömisongelmoinnistani. Olin aiemmin suhtautunut nihkeästi ajatukseen ravitsemusterapeutista, koska koin kyllä tietäväni, miten ja mitä minun pitäisi syödä - en vain tehnyt niin. Eli mitä hyötyä olisi terapeutista, joka vain kertaisi minulle ne asiat, jotka jo tiedän?

Näin jälkikäteen myönnän erehdykseni. Terapiakäynti olikin huomattavan hyödyllinen eikä terapeutti edes paljoa puuttunut syömisteni sisältöön vaan muihin asioihin. Ehkä merkittävin juttu oli se, että hän aivan selkeästi kielsi minua laihduttamasta enää sanoen, että on mahdotonta laihduttaa ja saada syömisiä hallintaan samaan aikaan. Pääpainon pitäisi nyt olla jälkimmäisellä. Muitakin juttuja tuli, mutta en nyt takerru yksityiskohtiin vaan kerron tuloksista. Ensimmäisen kuukauden ajan mussutin aika paljonkin karkkia ja sen sellaista, mutta en korvannut niillä oikeita aterioita ja opettelin olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa esimerkiksi suklaapatukasta illalla. Siitä tilanne on pikkuhiljaa luisunut sellaiseksi, ettei minun tällä hetkellä edes tee mieli herkutella. Nälkäkin on enimmäkseen kadonnut jonnekin ja syön lähinnä sillä ajatuksella, että kaipa tässä täytyy jotakin syödä. Paitsi jostain syystä nykyään on aamuisin nälkä ja joudun syömään aamiaista!

Niin ja olen laihtunut 3 kiloa kahdessa kuukaudessa. Paradoksaalisesti paras tapa laihtua onkin se, ettei laihduta. Ehkä pääsen joskus tavoitepainooni, ehkä en, se ei ole enää tärkeintä. Olen ollut hyvin tyytyväinen tähän muutokseen, koska se on nostanut elämänlaatuani niin monilla muillakin alueilla. Minun ei enää tarvitse kieltäytyä herkuista - minun ei tee mieli! Se on huisin siistiä! En vielä pidä pippaloita, koska peruspessimistinä odotan kaiken kuitenkin menevän pieleen, mutta yritän nyt nauttia tästä niin kauan kuin tämä kestää. Parhaassa tapauksessa lopun ikäni!

Että joskus laihduttamattomuus kannattaapi.

Pokaamisen pohdintaa

2010-05-08T12:37:00.002+03:00

Pitkästä aikaa asiaa seksistä ja parisuhteista. Tässä ei nyt ehkä ole mitään yhtä punaista lankaa, mutta olen viime aikaisten toverikeskusteluitteni kirvoittamana mietiskellyt hiukan miesten naismenestystä. Yksi tuttava näet heitti, että valikoivan miehen on itse asiassa helpompi saada seksiä kuin sellaisen, joka ei nirsoile eikä valikoi. Ensi alkuun ihmettelin väitettä, mutta tarkemmin ajateltuna asiahan todella on näin.

Se ylin tekijä, mikä vaikuttaa miehen naismenestykseen, on status. Mitä korkeampi, sen enemmän tarjokkaita. Ne naiset, joille status ei merkitse paljon mitään, ovat niin suuri vähemmistö, ettei heitä tarvitse ottaa tässä lukuun - edes minä en lukeudu heihin. Ja se syy, miksi valikoivalle miehelle on tarjolla enemmän mannaa ja usein söpömmiltä naisilta on se, että valikoivuus on selkeä signaali miehen korkeasta statuksesta: vain korkean statuksen miehellä on varaa olla valikoiva. Tässä mielessä kyseessä on itseään vahvistava kierre, jossa miehen valikoivuus antaa signaalin korkeasta statuksesta, mikä houkuttelee naisia, mikä taas tosiaan merkitsee korkeaa statusta ja korkea status itsessäänkin aiheuttaa usein valikoivuutta. Miehet, joiden status on korkea, todellakin ovat valikoivia.

Yksi piirre, mitä naiset kautta linjan tuntuvat inhoavan miehissä on epätoivo ja nimenomaan epätoivo naisten suhteen. Eikä ihme, koska sehän on suora signaali matalasta statuksesta. Korkean statuksen mies ei ole epätoivoinen, hänellähän naisia riittää, jos hän niin haluaa, kun taas epätoivoinen mies osoittaa selkeästi, että hänellä on valtaisia vaikeuksia saada naista, mikä taas vihjaa alhaiseen statukseen.

Epätoivoon liittyy sekin, jos mies järjestään käy läpi baarin naiset ja yrittää vongata kaikkia mukaansa. Naiset huomaavat tämän eikä yksikään lähde, sillä mieshän suorastaan huokuu epätoivoa. Mestarismies valitsee yhden naisen, jota hän yrittää ja jos hän ei sillä kertaa saakaan, hän kohauttaa olkiaan eikä ota sitä niin vakavasti - eikä juokse heti seuraavaan pöytään yrittämään uutta naista. Sitä paitsi, naiset usein haluavat satunnaisseksissäkin säilyttää jonkinlaisen illuusion erityisyydestään ja seksin merkityksellisyydestä. Sellainenkaan nainen, joka on nimenomaan etsimässä yhden yön juttua, ei välttämättä halua kuulla miehen artikuloivan ääneen lausetta "tää on sit vain seksiä". Nainen kyllä tietää sen, mutta kyseisellä lauseella mies asettaa hänet lähinnä patjan asemaan, kun nainen haluaisi tuntea itsensä erityiseksi; kyseessä on ehkä vain yksi yö, mutta mieshän valitsi juuri HÄNET eikä ketään muuta.

No, ei mulla muuta tänään. Seuraavaksi keskustellaankin lihavuusta!

Lastenvaunu-angst!

2010-05-04T15:51:00.002+03:00

Olen jo jonkin aikaa ollut aikeissa avautua lastenvaunuista. Tätä nykyähän ne ovat varsin massiivisia taisteluvaunuja, joiden pääasiallinen tehtävä tuntuu joskus olevan lähinnä kanssaihmisten pökkiminen ja heidän kulkemisensa vaikeuttaminen kaikin tavoin, erityisesti vähänkään ahtaammissa tiloissa. Taannoin käväisin Helsinki Fashion Stock Sales -myyjäisissä ja olin juuri poistumassa, kun näin kahden naisen puskevan sisään lastenvaunuineen suoraan ahtaaseen esittelytilaan. Siitä on varmaan seurannut hauska show, jota en kuitenkaan jaksanut jäädä katsomaan.

Vika ei sinänsä ole erityisesti lastenvaunuissa vaan ihmisten päissä yleensä; jostain syystä ihmisten kyky ja halu huomioida kanssaihmisiään on äärimmäisen heikko. Pienet asiat saattaisivat helpottaa muiden olemista, mutta ne, joiden pitäisi näitä pieniä asioita tehdä, eivät niitä tee. He eivät edes TAJUA, että voisivat tehdä. Esimerkiksi, kun joku porukka kävelee kadulla niin, ettei heidän ohitseen pääse mistään kohtaan tai joku jumittaa bussin ovella niin, että hänen ohitseen on pakko kaivautua kyynärpäätaktiikalla, vaikka tilaa olisi muuallakin.

Lastenvaunut kuitenkin turhauttavat minua toisinaan melko lailla, koska ne paitsi ovat kerrassaan erinomaisia esteitä myös tuntuvat oikeuttavan melkein mihin hyvänsä. Tässä taannoin joku äiti paheksui itku kurkussa jotakin Itäkeskuksen kiinalaista ravintolaa, jonne ei saanut tuoda lastenvaunuja sisään. Kuvitelkaa, ahtaaseen ravintolasaliin ei saanut tuoda isoja lastenvaunuja hankaloittamaan tarjoilijoiden ja asiakkaiden liikkeitä! Onhan se nyt kerrassaan törkeää. Tämä äiti vannoikin boikotoivansa kyseistä ravintolaa tästä lähin ja se on toki hänen oikeutensakin, joskin se kuulostaa vähän siltä, kuin ala-ikäinen päättäisi boikotoida baareja, joihin hänellä ei riitä ikä.

Kirpputorit ovat myös yksi toisinaan ärtymystä nostattava pesäke. On vaikea ymmärtää, miten lastenvaunullisten pieneen mieleenkään ei voi tulla, että lastenvaunujen raahaaminen ahtaiden käytävien keskellä kaikkien muiden tukkeensa ei ehkä ole kovin kohteliasta ja hyvä idea. Ja jos joku uskaltaa aiheesta huomauttaa, sitten alkaakin pyhä viha ja massiivinen loukkaantuminen, sillä, kuten sanottuna, lapsi ja Äitiys pyhittää lähes kaiken ja muiden on aina annettava äidille tietä ja ymmärrettävä väistää, kun taas äideiltä ei muiden huomioimista voida edellyttää tai toivoa.

Hemmetti. Pitäisiköhän minunkin hommata lapsi, jotta voisin liittyä tähän ultimaattisten pyhitettyjen kerhoon ja käyttäytyä ihan, miten huvittaa ilman, että kenelläkään on oikeutta sanoa minulle mittään?

Lukukausimaksupolkka

2010-04-24T09:24:00.003+03:00

Pahoittelen pitkähköä hiljaisuuttani. Aloitin siellä uudessa työpaikassa puolitoista viikkoa sitten ja vaikka työ ei sinänsä ole vaikeaa eivätkä päiväni ole olleet normaalia pidempiä, informaatiotulva on niin valtava, että olen työpäivien jälkeen melkoisen puhki. Enkä jaksa miettiä juuri mitään. Semminkin, kun tässä samalla on ruotsinkurssin loppurutistus, mutta ei mennä nyt siihen, koska tämän päivän aihe ei kuitenkaan ole pakkoruotsi. Tämän päivän aihe on maksuton koulutus.

Viime keskiviikkona järjestettiin Senaatintorilla mielenosoitus maksuttoman koulutuksen puolesta. En edes harkinnut meneväni. Yksi syy on se, etten oikeastaan välitä käydä mielenosoituksissa, mutta tärkeämpi tekijä oli kuitenkin epävarmuuteni sen suhteen, että kannatanko oikeastaan maksutonta koulutusta vai en.

Mikä siinä maksuttomassa koulutuksessa sitten oikein mättää? No, katsokaa opiskelijat ympärillenne. Onko saamamme opetus laadukasta? Saammeko hyvää opinto-ohjausta? Saapuvatko innostuneet nuoret tutkijat yliopistoomme ulkomailta suorittamaan tutkimusta? Houkuttelemmeko ulkomaisia opettajia palkkalistoillemme? Saavatko tutkijat keskittyä tutkimukseen ja opettajat opettamiseen? Onko rahoitus kutakuinkin kunnossa?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ei. Koko yliopisto on yksi hullunmylly, joka taipuu ja sätkii kustannussäästötuulten riepotellessa sitä. Koska yliopistolla säästetään siellä, missä pystytään, viikate osuu pahiten hallintohenkilöstöön. Mutta koska hallinnolliset asiat eivät kuitenkaan lakkaa olemasta sillä, että niiden pääasialliset hoitajat kannetaan ulos, ne jäävät jonkun muun hoidettaviksi ja nämä "muut" ovat opetushenkilökunta ja tutkijat - siis ne, joiden nimenomaan EI pitäisi keskittyä hallinnolliseen työhön, ainakaan merkittävissä määrin.

En tunne kaikkia laitoksia ja tiedekuntia, joten ehkä asiat ovat toisin muualla, mutta humanistisen puuhista en ole vakuuttunut. Näin ollen olen alkanut arvella, että kenties maksullinen yliopisto ei olisi mikään huono juttu. Sitten yliopisto saisi oikeasti rahaa muillakin keinoin kuin nöyristelemällä ja pokkuroimalla elinkeinoelämälle. Pelottelu sillä, että opiskelijat kaikkiaisivat matkoihinsa saatuaan lukukausimaksun eteensä, ei oikein ole uskottava, kun huomioi, miten suosittuja esimerkiksi lukuisat brittiläiset ja ranskalaiset opinahjot ovat - ja ne ovat kaikki maksullisia. Köyhien opiskelua olisi mahdollista tukea stipendein, jolloin yliopistoista ei tulisi pelkkiä eliittihautomoista. Stipendien ei myöskään tarvitse mitenkään erityisen tiiviisti olla kytköksissä tulevan opiskelijan opintomenestykseen vaan hänen mahdolliseen vähävaraisuuteensa. Esimerkiksi Skotlannissa toimii juuri tällainen systeemi, SAAS, joka maksaa tukeen oikeutettujen opiskelijoiden lukukausimaksut kerrassaan kokonaan ja antaa lainaakin, jonka takaisinmaksuehdot vaikuttavat melko kohtuullisilta.

Tähän liittyy myös kysymys yliopistojen "järkeistämisestä". On esitetty vaatimuksia, että yliopistot valitsisivat, mihin keskittyvät sen sijaan, että kaikki opettavat vähän kaikkea - ja minusta tämä on ihan hyvä idea. Tämän lisäksi tosin kannattaisin sisäänotettavien opiskelijoiden määrän pudottamista. Suomi kouluttaa aivan liikaa työttömiksi tai koulutustaan paljon vaatimattomampaan hommaan päätyviä maistereita, mikä on pelkkää rahanhukkaa. Aiemmin yliopistoilla ei ollut mitään intressiä vähentää opiskelijamääriä, sillä yksi kriteeri rahansaannille oli se, kuinka monta maisteria laitokselta valmistuu. Mitä enemmän uusia opiskelijoita, sen enemmän maistereita, sen enemmän rahaa. Lukukausimaksujen kohdalla täytyisi laskelmoida uusien opiskelijoiden aiheuttamien kustannusten ja heidän maksamansa (tai puolestaan maksettavan) lukukausimaksun suhdetta. Todennäköisesti opiskelijoiden määrää voitaisiin ihan järkevästi vähentää.

Sitä en yhtään ihmettele, että opiskelijat käyvät kiihkeää sotaa lukukausimaksuja vastaan, sillä paitsi etteivät ihmiset ylipäätään tahdo luopua saavutetuista eduista eivätkä opiskelijat tee tässä poikkeusta niin yliopistolla jatkuvasti tapahtuneet muutokset huonompaan epäilemättä lisäävät muutosvastaisuutta entisestään. Kaikkiin muutoksiin suhtaudutaan oletusarvoisesti kyräillen ja epäillen. Ja täytyy myöntää, etten itsekään enää jaksa oikein uskoa siihen, että yliopiston suhteen tehtäisiin mitään järkeviä päätöksiä. Olen vain kiitollinen, että olen itse jo loppusuoralla eikä minun tarvitse enää kauaa katsoa tätä menoa.

Antaisit jo Tiura olla

2010-04-13T09:36:00.002+03:00

Ei herra paratkoon, Tiura, lopeta jo. Se ei tietenkään ole kenellekään mitään uutta, että halveksit äänestäjiesi älyä kiistämällä kaiken mahdollisen ja mahdottomankin, vaikka kuuromykkäsokea mäyräkin näkee, millaisessa suossa olet ryvettynyt. Tämä on ihan tavallinen poliitikkojen tapa toimia, ei siinä mitään. Mutta se, että jaksat vielä joka lehdessä rummuttaa, kuinka sinua parkaraukkaa vainotaan, kuinka olet syytönuhriviaton oijoijoi ja voivoi - ihan oikeasti. Kyllä minä kestän sen, että minua pidetään Arkadianmäellä tyhmänä (vaikken äänestänytkään sinua), mutta tämä myötähäpeä on jo liikaa.

Jos jatkat tuota vielä pitkään, joudun ehkä lähettämään sinulle laskun psykiatrisista palveluista, joita olen joutunut käyttämään selvitäkseni kosmisen myötähäpeän aiheuttamasta työkyvyttömyydestä ja stressistä. Minkä lisäksi on mahdollista, että leukani joudutaan kursimaan uudelleen kasaan niiden nyrjähdettyä liian pitkään jatkuneen huutonaurun vuoksi. Eikä tämä nyt naapurisopuakaan edistä.

Ajattelisit vähän, Tiura.

Töissä on niin ihanaa, trallallallalaa!

2010-04-11T11:33:00.003+03:00

Uusimman Kauppalehden mukaan Isossa-Britanniassa erotettiin työntekijä siksi, että tämä oli facebookissa sanonut työtään pitkästysttäväksi - kyse oli ollut toimistotyöstä ja työntekijä 16-vuotias. Kuvitelkaa nyt, 16-vuotias pitää TOIMISTOtyötä pitkästyttävänä! Tai ei, eihän se vielä ole kamalaa, mutta se, että työntekijä kehtaa mainita ääneen pitävänsä työtään pitkästyttävänä, on tietysti ihan hirmuisen kamalaa.

Tämä on yksi asia, jota työelämässä inhoan. Että työstään pitäisi joten valtavasti PITÄÄ. Että minun pitäisi suunnilleen hihkua onnesta ja nautinnosta nakuttaessani numeroita koneelle tai jos en niin tee, en ainakaan missään nimessä saa myöntää sitä ääneen. Työhaastatteluissakin täytyy valehdella, että kylläkyllä, rrrrrakastan asiakaspalvelua, minusta on IHANAA hakata hiki hatussa näppäimistöä, en muuta niin haluakaan kuin luututa toimistonne lattioita!

Todennäköisesti työnantaja tietää hyvin, ettei työntekijä juuri "pidä" hommastaan. Ja ihan rehellisesti sanoen, en käsitä, miksi työntekijän PITÄISI pitää työstään. Ei se, ettei siitä pidä, merkitse vielä sitä, että sitä vihaisi. Useimmat suhtautunevat työhönsä aika neutraalista, eivät pidä eivätkä vihaa. Miksi sitä ei saa sanoa ääneen? Miksi ei saa sanoa, että joskus työ kyllä pitkästyttää, kyllästyttää ja turhauttaa? Miksi pitäisi aina hillua naama messingillä ja leikkiä, että joku mekaaninen papereiden pyörittely on maailman siisteitä hommaa heti seksin ja suklaan syömisen jälkeen?

Minä sanon nyt omasta puolestani, että minun työni on usein pitkästyttävää. Minä itse asiassa en mainittavammin innostu siitä runsaasta "luppoajasta", mitä minulla töissä on - se saa minut tuntemaan itseni hyödyttömäksi ja turhaksi ja lisäksi minulla on silloin tylsää. Itse työkään ei suuresti aivojumppaa vaadi, se on melko mekaanista nakuttamista ja joskus taas tympiinnyn siihen, kun asiat ei suju, koska joku toimipisteessä X on taas tunaroinut. Suoraan sanottuna teen tätä hommaa puhtaasti siksi, että tarvitsen ja haluan rahaa, en mistään muusta syystä.

Mutta mitä sitten? Minä olen hyvä työntekijä, hoidan hommani nopeasti, kunnolla ja hyvin. Olen kohtelias asiakkaille ja kollegoille. Tartun sitkeästi toimeen silloinkin, kun joku erityinen työtehtävä on minusta suorastaan vastenmielinen (niitäkin on joskus harvoin) enkä valita tai rutise siitä. Olen sillä asenteella liikkellä, että koska se on minun työni hoitaa ikävätkin jutut, minä hoidan ne ja parhaani mukaan. Totta on, etten suorastaan PIDÄ työstäni, mutten myöskään inhoa tai vihaa sitä. Minusta työni on kerrassaan kelpoisa ja säädyllinen työ, josta saa kohtuullisesti rahaa pienellä vaivalla. Ja pieni vaiva tarkoittaa tässä sekä sitä, ettei työ ole fyysisesti raskasta että sitä, ettei se rasita minua psyykkisesti eli en joudu tekemään valtavaa määrää vihaamiani asioita, kuten esimerkiksi myymään jotain puhlimessa. Puhelinmyynti tappaisi minut. Puhelinmyyntiin verrattuna 10 tunnin ojankaivuukin olisi "pieni vaiva". Lisäksi olen vastuuntuntoinen työläinen eli jään tarvittaessa ylitöihin enkä istuksi turhaan sairaslomalla. Myönnän, että minusta on hauskaa, jos satun saamaan sairaslomaa sellaisen vaivan vuoksi, joka sallii minun elää sunteellisen normaalisti (esimerkiksi viisaudenhampaan poistoleikkaus vahvoine kipulääkkeineen), mutta en koskaan keksi vaivoja tai ole ollut poissa krapulan takia.

Olenko nyt sitten kaiken yllämainitun perusteella huono työntekijä? Pitäisikö minun saada potkut? Vai onko kaikki yllämainittu ok niin kauan kuin en vahingossakaan sano sitä ääneen? Paitsi että nyt kyllä tulin sanoneeksi sen...

En tosiaan käsitä tätä systeemiä, missä kaikkea työpaikalla pitäisi aina kehua, leikkiä tykkäävänsä ja rakastavansa, vaikka KAIKKI tietävät, mikä tilanne oikeasti on. Sitä ei vain saisi sanoa ääneen. Ääneen täytyy lallatella ja lauleskella. Miksi? Miksi tämä kaksinaamaisuus? Kuka siitä hyötyy?

Työn hakua ja saamista

2010-04-08T12:17:00.003+03:00

Olen töissä. Tämä kirjoitusikkuna on ollut auki koko päivän, kun olen suunnitellut kirjoittavani jotain, mutten ole oikein keksinyt, mitä kirjoittaisin. Nyt parisenkymmentä minuuttia sitten aihe putosi suoraan syliini tai ehkä voisi sanoa, että teki itsensä tykö puhelimitse. Asianlaitahan on näet niin, että olen hiki hatussa* hakenut töitä. Hakemukset ovat poikineet kolme haastattelua**, joista viimeisen kohdalla kävi niin, että sain paikan.

Minua on nyt onniteltu joka suunnalta, mutta vielä en itse oikein osaa olla edes iloinen. Töiden hakeminen on ollut niin huikea henkinen rasitus, ettei sitä oikein vielä ymmärrä eikä ehkä uskokaan, ettei nyt heti tarvitse jatkaa. Pikemminkin käsi on kuin itsekseen ohjaamassa hiirtä taas työvoimatoimiston sivuille etsimään uusia paikkoja, joihin hakea.

Työmarkkinoiden yksi ongelma työnhakijan kannalta on se, että lähestulkoon kaikki rekrytoijat tahtovat työntekijän, jolla on jo juuri sen nimenomaisen sektorin työkokemusta. Se johtaa siihen, että jos hakijoiden joukossa on edes yksi haettavan alan työkokemusta omaava henkilö, se riittää - muut jäävät lehdelle soittelemaan. Ja useinhan niitä työkokemusta omaavia lienee enemmän kuin yksi, jolloin työnantajalla on jopa varaa valita. Tämä on asia, jonka olen kokenut aivan äärimmäisen turhauttavaksi, sillä olen oikeasti sukkela omaksumaan uusia asioita ja kokeilisin hyvin mielelläni jotain uudenlaista työtä, mutta kukaan ei halua antaa minulle minkäänlaista mahdollisuutta.

Tämä työpaikka, jonka nyt onnistuin nappaamaan, oli jo lähtöoletukseltaan erilainen; työnantaja ei edes odottanut palkkaavansa ketään, joka hallitsisi jo tarvittavat asiat vaan oli varautunut ja halukas kouluttamaan tulevan työläisen tehtäviinsä. Epäilemättä heille olisi kelvannut hyvin joku ihminen, jolla on alan kokemusta, mutta tärkein vaatimus oli kielitaito. Tärkein vaatimus työnantajan kannalta oli työntekijän kielitaito: erinomainen venäjä ja suomi. Ja jos allekirjoittanut ei muuta osaa niin ainakin lätistä läpiä päähänsä sujuvasti kyseisillä kielillä. Tietysti muitakin toiveita oli, mutta ilmeisesti onnistuin nekin täyttämään kohtuullisen hyvin.

Silti yllämainittu juttu turhauttaa yhä lähtöasetelmaltaan, vaikka on toisaalta ymmärrettäväkin. Taannoin erään tuttavan kanssa jutellessa hän mainitsi, että työnantajat lienevät haluttomia kouluttamaan uusia työntekijöitä, koska työsuhteet ovat nykyään niin epävarmoja. Uusi työntekijä saattaa lähteä lätkimään ties milloin ja se kouluttaminen kuitenkin on työnantajalle menoerä, jonka hukkaantuminen pois kirmaavaan työntekijään epäilemättä kiukuttaa.

Tämän sekavan kirjoituksen loppukaneeteiksi voin sanoa, että mitään eläkepommia ei ole, markkinat ovat aivan selvästi edullisemmat työnantajalle kuin työntekijälle ja että työnhaku on ihan vihoviimeistä hommaa. Paitsi jos sattuu tietenkin olemaan joku Linux-nero. Olisinpa.

* Määrällisesti en ole ollut kovin ahkera, mutta suhteutettuna nyt käytössä oleviin voimavaroihini työnhaku on kyllä lohkaissut niistä aimo osuuden.

** Työharjoittelupaikkoja en oikein osaa laskea "oikeiksi töiksi". Ja niiden kohdalla vaikutti epäedullisesti se, etten ollut oikeutettu laitoksen työharjoittelutukeen eli on mahdotonta sanoa, mitkä olisivat olleet todelliset mahdollisuuteni saada jompikumpi niistä. Itse asiassa arvelen, että toisen olisin saanut, jos minulla olisi ollut tuki takanani.

Vihaaminen kannattaa joskus

2010-03-30T17:58:00.004+03:00

Olen jälleen seikkaillut internetin ihmeellisessä maailmassa ihmettelemässä ihmiselämää. Tällä kertaa haaviin tarttui pettäminen ja kakkoset - erityisesti viha kakkosia kohtaan. Sitä ei nimittäin saisi olla, siis sitä vihaa ja inhoa. Aika usein petetyt purkavat palstoilla vihan tunteitaan puolisoidensa petoskumppaneita kohtaan ja vastaavasti muut väittävät vastaan, että mitä sinä sitä toista naista/miestä vihaat, sinun puolisosihan se siinä sähelsi. Itsekin tapasin pitää kakkosia vihaavia ihmisiä suhteellisuudentajuttomina, mutta kun lähipiiriin osui ikävä tapaus, aloin ajatella, josko asiassa olisikin jotain tolkkua.

Moni tuntuu ajattelevan, että kakkonen ei ole millään lailla vastuussa tilanteesta eikä syypää siihen. Siksi kakkosta ei saisi vihata. Mutta jos nyt järjellä ajatellaan, seksiin ja suhteeseen tarvitaan (vähintään) kaksi ihmistä - ilman sitä toista ei ole seksiä, ei suhdetta eikä pettämistä. Kakkonen on ihan yhtä syypää siihen tapahtumaan, joka on ykkösen kannalta petos, kuin puolisoihminenkin.

Tässä kohtaa ryhdytään usein nillittämään, että hei, olisihan se pettäjä pettänyt jonkun muun kanssa, jos tämä nimenomainen kakkonen ei olisikaan ryhtynyt tositoimiin. Ensinnäkin - ei välttämättä olisi. Aika usein tilaisuus tekee varkaan. Jos ei ole tilaisuutta, ei ole varasta ja se kakkonen mahdollistaa tilanteen. Tämä ei millään muotoa vähäisissäkään määrin vähennä pettäjän syyllisyyttä, mutta se osoittaa, että "se olisi tehnyt sen sitten jonkun toisen kanssa" -puolustus lepää toisinaan hyvin hataralla pohjalla.

Toinen ongelma mainitun puolustuspuheen kohdalla on se, että vaikka se pitäisikin paikkansa, se ei poista syyllisyyttä. Yksikään tuomari ei takuulla vapauttaisi R-kioskin ryöstöstä syytettyä, jos tämän ainoa puolustus olisi, että "joku sen kiskan olisi kuitenkin ryöstänyt, jos en minä". Sillä ei ole merkitystä, olisiko pettäjä pettänyt jonkun toisen kanssa vai ei. Kakkonen on vastuussa omista teoistaan ja niiden mukaan hänet tuomitaan.

Olen kuullut sanottavan niinkin, että petetyllä ei ole mitään asiaa inhota kakkosta, koska kakkonen ei ole millään lailla vastuussa tekemisistään petetylle. Tämä siis toki tilanteissa, joissa kakkonen ei kuulu petetyn tuttavapiiriin tai läheisiin. Eihän tuntematon voi olla millään lailla vastuussa tekemisistään toiselle tuntemattomalle! Tässä kohtaa tosin unohtuu se, mihin meidän koko yhteiskuntamme perustuu: luottamukseen siihen, että tuttujen lisäksi MYÖS tuntemattomat ihmiset kohtelevat meitä oikeudenmukaisesti ja säällisesti. Yhteiskunta, jossa reilua kohtelua voi odottaa ainoastaan omalta lähipiiriltään, on matalan luottamuksen yhteiskunta, jossa tuntemattomia saa ja täytyykin huijata ja viilata linssiin mielin määrin. Suomi taas on korkean luottamuksen yhteiskunta ja sellaisessa yhteiskunnassa teko, joka vahingoittaa itselle tuntematonta ihmistä, on väärin. Se ei ole petos, koska petos edellyttää jonkinlaista sopimussuhdetta, mutta se on kaltoinkohtelua ja väärä teko. Näin ollen petetyllä on kaikki oikeus ja syykin inhota ja vihata ihmistä, joka on kohdellut häntä väärin.

Viimeisenä tulevat tietenkin tunnepoliittiset syyt. Useimmat petetyt ovat epäilemättä hyvinkin vihaisia puolisoilleen, mutta vihaaminen on jo oma asiansa. Jos päätetään yrittää yhdessä kaikesta huolimatta, on oikeastaan hyvin vaikeaa todella vihata ja inhota puolisoa muuten kuin hetkittäin. Kyseessä on kuitenkin ihminen, jota petetty rakastaa, josta petetyllä on tukuttain hyviä ja helliä kokemuksia. Kakkonen sen sijaan on täysin tuntematon henkilö - ja sellaistahan on vallan helppoa vihata ja inhota.

Itse ajattelen nykyään, että sen kun. Ihmisille tekee ihan hyvää tuuletella tunteitaan. Ei siinä ole mitään vikaa. Ongelmia syntyy vasta, jos jää jumiin siihen vihaan. Sitä ei kannata tehdä, sillä pitkällä tähtäimellä siitä kärsii yleensä vain vihaaja itse, ei vihan kohde. Mutta viha on tunne, siinä missä muutkin eikä sen tukahduttaminen ole sen terveellisempää tai järkevämpää kuin muidenkaan tunteiden tukahduttaminen. Viha kertoo meille, että meille on tehty pahaa ja meihin sattuu.

Naiset eritoten tuntuvat pelkäävän vihaamista kuin ruttoa, mutta ihan oikeasti leidit, antaa mennä. Kiehukaa oikein kunnolla ja purkakaa sitä sisuksissa möyryävää mustaa sappea. Hate, I say!

Yliopistokiukkua heti aamusta

2010-03-29T11:26:00.003+03:00

Nyt meinaa taas palaa käpy ja erinomaisen perusteellisesti. Tällä kertaa syypäitä ovat yliopistouudistus, joka on pistänyt kaiken mullin mallin ja humanistinen tiedekunta, jonka mielestä kivikausi oli niin jännää ja kivaa aikaa, että se on päättänyt itsekin tukevasti jämähtää sinne.

Olen koko aamupäivän yrittänyt kuumeisesti selvittää, kuinka ihmeessä onnistuisin suorittamaan sellaisen uroteon kuin kirjatenttiin ilmoittautuminen. Muiden tiedekuntien oppiaineiden kohdalla teen yleensä niin, että kirjaudun weboodiin, kalastan esiin haluamani kurssin, klikkaan "kuulustelut" -namikkaa ja sitten ilmoittaudun haluaamani tenttiin. Mutta ehei, tämähän olisi humanisteille ihan liian helppoa ja nykyaikaista. Humanistinen tiedekunta käyttää yhä tenttikuoria, jotka todennäköisesti periytyvät Hammurabin kaudelta - kukaan ei vain pidä meteliä siitä, että Hammurabi laati yhdessä lakiensa kanssa myös yliopiston ruskeat tenttikuoret.

No, ei siinä vielä mitään, että joutuu manuaalisesti riipustamaan paperille haluamansa tenttipäivän ja kurssin tiedot. Kyllähän se nyt onnistuu tällaiselta nettiajan ihmelapseltakin. Mutta sen selvittäminen, että minne täytetty kuori pitäisi palauttaa, onkin jo ihan eri vaikeusasteen asia. Tietojen etsiminen on hyvä aloittaa tiedekunnan sivuilta, jotka taas ohjaavat weboodiin, mistä ei selviä mitään, minkä jälkeen voi yrittää etsiä linkkiä laitoksen sivuille, mikä ei olekaan aivan helppo tehtävä ja kun sinne lopulta pääsee, sieltä ohjataan almaan, missä kyllä kerrotaan, miten tentti-ilmoittautuminen tapahtuu, mutta missä EI kerrota, kuka on se salaperäinen amanuenssi, jonka vastaanotolle pitäisi kuori viedä, joten ei muuta kuin takaisin laitoksen sivuille katsomaan henkilöstö-sivustoa, mistä ei löydy tietoa amanuenssista - umpikuja. Hei venäjän kielen laitos, voisitteko jumankavita kertoa, kuka teidän amanuenssinne oikein on, kun edes google ei sitä tiedä!

Ja ylipäätään tämä käytäntö, että tenttikuori pitäisi oikein palauttaa amanuenssin vastaanotolle. Aiemmin tenttikuori piti tiputtaa laitoksen postilaatikkoon klo 1545 päivään X mennessä eli palautusaika oli laitoksen aukioloaika. Vaan ei enää! Nyt voit palauttaa tenttikuoresi ainoastaan kahdeta tuntina viikossa! Hurraa!

Ei jumalauta mitä paskaa. Potkaise tyhjää koko humanistinen tiedekunta.